Huonoa huumoria ja tutustumista
lauantai 18. huhtikuuta 2015
kirjoittanut: Lilian
Löntystelin pitkin hiljaista tallipihaa vilkuillen samalla takanani matelevaa Claaraa, joka vaikutti vähän normaalia hiljaisemmalta. Olin vähän huolissani tytöstä, minusta vähän tuntui, että Suomessa hän ei ollut sama lörpöttelevä iloinen pikku Clara – vaan enemmänkin hiljainen tyttö. On varmaan outoa, että tällaisella punkarilla meikki naamassa ja revityissä farkuissa, olisi huolenaiheita omasta siskostaan, mutta en turhan ´imagoni´ takia usein näyttänyt pehmeitä puolia itsestäni. Tosin, täällä Suomessa tilanne voisi olla eri, sillä täällä kukaan ei oikeastaan tuntenut minua.
-Tuu jo matelija! Huikkasin olkani yli pikkusiskolle saaden tähän vähän vauhtia. Tulimme tallin oven eteen saman aikaisesti, kun oranssin värinen karvapallero pujahti ulkoilmaan. Minun oli pakko jäädä hetkeksi tuijottamaan suloisuutta, mutta Clara hätisteli katin leikilään pois ja tuuppasi minua oven suuntaan. Ensimmäiseksi panin merkille tutun heinän hajun, joka tuoksi onnekseni samanlaiselta kuin Ruotsissa. Hevoset hörähtelivät rauhoittavasti, ja tunsin todella saapuneeni kotiin. Muutama päivä sitten olin käväissyt tallilla kerran, ja tuijotellut lähinnä Claran estevalmennusta, ja hiplaillut syrjemmässä satulahuoneen huopia.
-Kävästään ekaks tallituvassa. Clara sanoi ja talutti minut kodikkaaseen huoneeseen jonka sohvannurkassa istuskeli tutun näköinen mies.
-Moi Aleksi! Clara tervehti pääpirua, kuin vanhaa perheen jäsentä.
-Moi! Aleksi huikkasi, ja tiiraili sitten uudestaan meitä. - Ai sä toit myös Lilianin! Hienoa, sitten me voidaankin näyttää sun siskolle paikkoja. Mies hymyili suuntaani.
-Joo, se olis kiva. Naurahdin ja aloin siskon mallista vetämään kenkiäni pois jaloista.
-Mäki voin vähän esitellä paikkoja! Joku tokaisi pelottavan läheltä minua. Säpsähdin hiemna ja vilkuilin ympärilleni.
-Häh? Hengähdin kömpelösti ja tarkkailin nojatuolista hypännyttä punkkaria. Hymyilin vähän huvittuneena sinitukkaiselle tytölle ja katsoin tätä nenänvartta pitkin. Noh, ainakin joku oli täällä samanlainen kuin minä.
Kiertelimme tallissa paikasta toiseen siten, että aloin jo muista missä mikäkin oli. Välillä Clara tenttasi minulta paikkoja, mutten ikinä osannut vastata niin äkillisiin kysymyksiin, ja pikkusisko sepitti jo turhautuneena vastauksen, ennenkuin olin saanut edes arvata. Kävelimme yksärikäytävää pitkin ja Nannaksi esittäytynyt tyttö näytti missä Halin karsina sijaitsi.
-Ai tätä koulutuupparia mä saisin hoitaa! Hymyilin salaa onnellisena siitä, että hevonen oli juuri se, jota olin haltioituneena tuijotellut edellis kerralla. Rapsuttelin sievää budjonnyin tammaa, kunnes Clara sanoi että voisin palata Halin luo myöhemminkin sillä nyt olisi kuitenkin jatkettava esittely kierrosta. Hetken kuluttua saavuimme kellarin omaiseen paikkaan, joka oli vain avoin ja korkealla.
-Täs on sit tallivintti. Nanna julisti juhlallisesti. -Martttakerhojen pito paikka.
-Ookoo. Nyökkäilin hymähtäen Nannan esittelytavasta, heppu ei vaikuttanut miltään tylsältä tyypiltä, ja kenties viihtyisin tallilla paremmin jos mukanani purjehtisi jonkinmoinen kaveri, kuin pikkusisteri.
-Öööh.. Ja ilmeisesti täällä säilytetään myös rottien puremia kangassiukaleita? Naurahdin vetäen maasta kankaan palan.
-Se on varmaan Rafaelin. Nanna totesi kohauttaen harteitaan.
-Rafaelin?! Nauroin täyttä häkää. -Ai niiku jongun jeesuksen opetuslapsen!? Se oli ainut, mikä minulta tuli mieleen siitä nimestä, mutta pikkumainen mulkaisu Claralta kertoi, että jos nauraisin,saisin nauraa yksin. Yskäisin nolostuneena ja levittelin käsiäni.
-Mitä, Rafael? Joku muinaiskansalainen lammaspaimen. Irvistin punaa poskillani ja potkaisin itseäni henkisesti. Hymp, ei näytä kellään olevan huumorintajua.. Pikkupiru oikealla olkapäällä ilmoitti.
Kun kaikki paikat olivat esitelty, ilmoitin systerilleni pärjääväni itse, ja aloin ninjailla taas yksärikäytävän puolelle. Nappasin kuin ohimennen Halin riimun, ja talutin tammasen käytävälle. Taputin sitä kevyesti kaulalle, mutta hevonen alkoikin steppailla taaksepäin.
-Hei.. Ei tarvii olla noin säikky.. Mutisin, ja mietin, olisiko Aleksin hyvä olla mukana ensimmäisellä kerralla, kun hoidan Halia. Kuin salama kirkkaalta taivalta, joku taikuri taikoi Aleksin kävelemään tallikäytävää pitkin minua kohti.
-Haluutko vähän helppiä? Mies hymyili lempeän oloisesti ja käveli suoraan Halin luo. Hali painautui Aleksin kättä vasten rapsutukseen, ja minä vain toljotin vieressä suu ammollani.
-Mi-miteh se noi..? Kysyin puoliksi itseltäni, puoliksi Aleksilta. Mies kääntyi rennosti puoleeni, ja virnisti.
-Äh, se tuntee mut. Tämä tokaisi heilauttaen kättään. -Hali on niin herkkä että mun olis hyvä näyttää, miten sen kans ollaan. Aleksi sanoi, ja näytti mitä minun oli tehtävä.
-Muista tarjota kättäsi sille nuuhkaistavaksi, ja liiku hitaasti ja anna sen hetken tottua läsnäoloosi. Aleksi kertoi rauhallisella äänellä. Ojensin kättäni, ja vaaleanpunarautias tamma alkoi heti kiinnostuneena haistella sitä. Sitten kävelin hyvin hitaasti sen ympärillä, kunnes se lopulta lopetti steppailun ja pysyi rauhassa, minun kosketuksestani huolimatta. Nappasin Aleksin rodaamasta harjaämpäristä kumisuan, ja aloin pyörivin vedoin harjaamaan tammaa.
-Hyvä, alat ymmärtämään homman idean. Aleksi hymyili. -Pärjäätkö hetken itsekseks, jos käyn toimistossa? Mies varmisti.
-Juu, juu, voit olla huoletta. Vakuutin keskittyneenä kuivuneeseen kuraan Halin turkin pinnassa.
Suin parhaillaan Halin puruista häntää, kun joku oranssi tukka tuuppaili luokseni.
-Moi, sä olet vissiin se Halin uus hoitaja? Mä oon Valma, ja hoidan Dunjaa tuntsaripuolelta.
-Ai sitä vuonohevosta? Tarkistin muistaessani söpön vuoniksen karsinassa, joka oli hörähdellyt minulle ystävällisesti.
-Joo. Oranssitukka vahvisti. -Niin, ja sä olit Claran sisko, eikö?
-Juuu, eli sen ärsyttävän hihhulihillan – tarkkaan ottaen. Mun nimi on on siis siis, Lilian. Totesin ja heilautin käsissäni olevan harjan harjapakkiin. Huomasin Valmassa pientä hymynpoikasta tämän nyökkäillessä ymärtäväisesti.
-Totanoin, onks sulla muuten tietoo, et mis Aleksi on? Utelin tytöltä veikaten, että tämä oli huomasnnut jossain sen pitkäpartaisen ukon.
-Tuolla päin, mä voin vahtii sen aikaa Halia, jos haet sen tänne. Valma tarjoutui. Nyökkäsin kiitollisena ja harppailin Valman osoittamaan suuntaan. Pitkäparta lymyilikin tallituvassa hörppien rauhassa kahvia, samalla, kun pari tyttöä pälpättivät hänelle jostakin leiristä.
-Ömmm.. Aleksi? Kysyin miestä keskeyttäen tyttöjen puheen. Blondi ja heleä ihoinen tyttö käänähti ympäri ja tämän mallia seuraten, ruskea tukkaisempikin vilkaisi minua.
-Moi vaan teillekki. Irvitin ajatellen kuinka pelottavan vaikutelman minusta saattoi saada siniraitaisessa tukassani ja meikistä peittyneistä silmistä, sekä revityistä farkuista.
-Tuun ihan just! Aleksi ilmoitti hörpäten kahvia, jotenn jäin eteisen puolelle odottamaan että rupattelu päättyisi. Lopulta Aleksi pääsi tyttöjen puheista, ja siinä samalla jotenkin sekalaisesti sain esiteltyä itseni. Blondi tyttö ilmoitti olevansa Janelle ja brunetti olevansa Salli.
-Mikäs oli se sun asias? Aleksi kysyi silmäillen tarkkaan harjausjälkeäni. Nielaisin ja laitoin sormeni ristiin sen varalta, että joku tahra olisi jäänyt harjaamatta. Aleksi ei kuitenkaan puhunut ollenkaan turkista joten pystyin vielä henggittämään.
-Niin et, mitä mä teen tälle? Jätänks mä tän karsinaan vai?
-No vie itseasias tarhaan, ja muista laittaa sadeloimi päälle, Aleksi muistutti. Nyökkäsin reippaasti ja lähdin satulahuoneen suuntaan. Satuloiden seassa istuskeli Janelle ja joku tuntematon poika.
-Haroin hiuksiani ja tervehdin poikaa sekä Janellea. Poika kohotti katseensa ja hymyili.
-Moi. Sä oot se Halin uusi hoitaja, vai mitä? Tyyppi kysyi. -Claran sisko. Ihmettelin aluksi, mistä poika tiesi niin paljon mutta nyökkäilin silti hyväksyvästi.
-Claran sisko!? Janelle hihkaisi.
-Ymmmm, joo. Vakuutin irvistäen. Janellen silmistä kuulti yllättyneisyys, mutta vähät välitin siitä, ja otin vain Halin sadeloimen, ja häivyin paikalta. Aloin loimittamaan Halia, ja yhteistyö toimi nyt paljon paremmin kuin alussa. Ennenkuin lähdin tallista Halin kera, nappasin leipäkorista ruisleivän palan, ja tungin sen ahtaaseen taskuuni.Talutin Halin tyhjään tarhaan. Minua kävi tammaa sääliksi, sillä muut lajitoverit olivat vielä tallissa.
-Kyllä ne kohta tulee. Lohdutin onnettoman näköistä tammaa, ja tarjosin sille leivän palasen.
-Bonjuor. Lausahdin juhlallisesti ja päästin Halin vapaaksi temmeltämään tarhassa.
Tallituvassa oli hiljaista. Katsoin ikkunasta ällöksyen tallin ovella ollutta kissaa, joka par`aikaa veteli hiiren häntää kitaansa. Siirsin katseeni pois ikkunasta kun tuvan ovi kävi. Sisään ryntäsivät Janelle, Salli ja Clara posket punottaen. Selailin rauhassa sarjakuvalehteä, kun tytöt puuskuttivat yhä ovella.
-Mites te ootte noin väsähtäneen näköisiä? Utelin kolmikolta. Tytöt vilkuilivat toisiaan ja kaikki purshkahtivat samaan aikaan nauruun. Pyörittelin silmiäni hymyillen ja nyökkäsin.
-Selvä.. Hetken aikaa tytöt sähläsivät jotain keittäen teetä, ja mutustellen pullaa.
-Hei, onks siel pullaa! Mäki haluun! Kiljaisin ja Clara heitti samantien syliini korvapuustin.
-Dänke. Kiitin pikkusiskoa ja aloin mussuttamaan taivaallista ruokaa. -Mmmmm.. Hyvää! Mumisin näyttäen Claralle lävistettyä kieltäni.
-Valman tekemää. Janelle tokaisi. Muut nyökyttelivät. Mieleeni tuli mukavan oloinen oranssitukka, joka oli rupatellut minulle aiemmin päivällä.
-Aaa, ogei.. Tyydyin sanomaan korostaen ”gei” kohtaa sanassa. Tiesin että se oli lapsellinen tapa, mutta en oikein osannut hillitä itseäni. Clara mulkaisi minua ja uteli, saisinko kyydin taas kotiin päin. Myönnyin lopulta, vaikka en halunnut ottaa tavaksi kuskata Claaraa mopollani, sillä sisko voisi ihan hyvin ostaa omansakin, koska oli täyttänyt jo aikoja sitten viisitoista. Hiippailimme Claran kanssa talliin, jossa kuului äänekästä keskustelua. Clara vetäisi minut mukaansa tuntsarikäytävälle katsomaan puhujia. Aleksi seisoskeli Klikin karsinan ovella jutellen jollekkin karsinassa. Pikkusiskoni mutisi jotain Klikin hoitajasta, ja lähestyi uteliaana kohti karsinaa.
-Hei Clara, sä et ookkaan vielä tavannutkaan Rafaelia! Aleksi innostui nähdessään tulijat. Sitten karsinan ovesta pilkisti pitkätukkainen poika, joka ei muistuttanut aivan visiotani jeesuslapsesta.
-Moi mä oon Rafael. Poika tervehti rennosti ja virnisti Claralle. Tirskuin pikkaisen ja esittelin siinä välissä iteseni.
-Mä oon ton hihhulihillan isosisko, Lilian, Lilli tai Claran Kamala Isosisko. Sanoin virnistäen samalla tavalla kuin Rafael aikaisemmin. -Sä ooot siis se Jeesuksen opetuslapsi? Rafael katsoi hämillään Aleksiin, ja Aleksi Claraan, ja Clara minuun. Yskähdin punastuneena ja levittelin taas käsiäni. Oliks mulla muka kamala huumorintaju?
Hali ja Lilian 1HM