Aamuisia maastoesteitä 4.8

[Olivia]

Maastoesteitä 4.8

Elokuun alussa herätellään mieliä ja hevosia alkavaan syyskauteen pirteällä maastoestetunnilla! Tunti pidetään lauantaina aamutuimaan, jotta vältetään päivän pahimmat helteet.

Tuntilaisten tulee hallita hevoset kaikissa askellajeissa, mutta aiempi kokemus maastoesteiltä ei ole välttämätöntä. Kerrothan osallistumisen yhteydessä tasostasi! Tuntilaiset jaetaan tarpeen tullen pariin eri ryhmään.

Ratsuja voi toivoa mutta opettaja voi kuitenkin tehdä loppupelissä muutoksia. Y-om. voivat tulla mukaan vapaasti omilla hevosilla/poneilla tai tuntsareita toivomalla (:

Tuntipohja:

"Hyvää huomenta! Kaikki valmiita?" hymyilin leveästi tallipihassa seisoville ratsukoille. Kello näytti pirteää puoli yhdeksää aamulla. Niko yritti peittää haukotusta kämmenellään.

"Jes, nouskaa selkään ja lähtekää verrytellen maastoesteille päin. Mä meen edeltä autolla.”

Maastoesterata oli hyvässä kunnossa ja pohja kuiva lämpimän kesän jälkeen. Istuin odottamassa nurmikentän viereisen tukkiesteen päällä, kun ratsukkoletka saapui paikalle koivikon takaa.

"Tulkaa aluksi tänne kentälle. Monelle tämä on eka kerta maastoesteillä joko ylipäätään tai pitkään aikaan, joten ei mennä mitään hirveän vaikeita juttuja. Maastoestekärpäsen purressa voidaan pitää lisää maastotunteja ja tutustua vaikeampiinkin esteisiin”, vinkkasin ympärilläni käveleville ratsukoille. ”Mutta nyt otetaan aluksi vähän laukkaa ennen hyppyjä.”

”Yritetään saada kaikille hyvää maastoestelaukkaa alle. Etuosa keveänä ja takajalat työntää laukkaa voimakkaana pitkälle eteen. Tehkää päädyissä ympyröitä ja venyttäkää askelia pitkillä sivuilla. Tää nurmikenttä on niin iso, että voitte ottaa helposti vähän enemmän vauhtia.”

”Melli on vähän liian raskas edestä, ratsasta sitä vielä kevyemmäksi ja lennokkaammaksi. Liike lähtee takaa! Lokilla taas menee hyvin suoralla, mutta älä anna sen mennä miten vaan ympyrällä! Hidasta Niko enemmän istunnalla kuin kädellä ja etsi käyttöön ne vatsalihakset.”

”Rokilla tosi hyvä laukka! Sun ei tarvii pyytää siltä tuosta enempää. Isosta hevosesta poniin siirtyminen ottaa aina sen oman aikansa, ensin saattaa tuntua Lassen jälkeen siltä ettei Rokki liiku mihinkään, mutta se menee nyt reippaasti ja laukka pyörii”, hymyilin ja ohjeistin Alanaa tämän pyytäessä Rokkia vielä enemmän eteen.

Laukan jälkeen aloitettiin hyppelöt matalilla ja helposti lähestyttävillä tukeilla.
”Maastoesteet eroaa rataesteistä pääosin kahdella tapaa. Yksi, ne on nimensä mukaan maastossa, eli ympäristö tarjoaa omat haasteensa. Pohjat voivat olla huonoja tai epätasaisia ja hypyt voi olla ylämäessä tai alamäessä tai vedessä. Toisena, esteet on kiinteitä. Rataesteiden puomit antaa periksi jos kavio osuu niihin, mutta maastossa voi huonolla tuurilla joutua nenälleen”, sanoin ja vilkaisin vieressäni olevia tuntilaisia. Parin ilmeet olivat vajonneet vakaviksi.

”Mutta tänään ei mennä mitään hirmuvaikeaa! Pidätte samat laukat yllä mitä harjoiteltiin nurtsilla ja pääsette yli ihan mistä vaan. Otetaan alkuhypyt näille tukeille, lähtekää vuorotellen mun takaa laukassa, ruskean tukin yli, loiva kaarros tolle koivukasalle ja sen kautta sitten takaisin joukon perään.”

Kaikki ratsukot suorittivat tehtävän ilman suurempia ongelmia. Seelaa neuvoin laskemaan pohkeet vielä lähemmäs Oreon kylkiä antamaan varmuutta ja tarvittaessa lisää voimaa esteille laukatessa. Kassu ja Atte taas kaarsivat ensimmäisen hypyn jälkeen liiankin jyrkästi ja koivulle tuli aika vino ja vauhdikas lähestyminen.

”Ota Kassu ihan rauhassa aikas siinä kaarteessa, minnekään ei ole kiire vaikka Atte sanoisi muuta. Nyt tuli paljon parempi!”

Seuraavaksi oli aika siirtyä metsikköön. Puiden takana auringolta suojassa oli mäki, jota pitkin meni kavioiden tallaama tie ylös ja metsikön takaa takaisin alas.
”Mietitään taas nopeasti seuraavaa tehtävää, jos pystytte pitämään hevoset nahoissaan”, naurahdin katsellessani tiellä seisovia hevosia. Melli, Loki ja Oreo alkoivat jo keräämään pieniä kierroksia. Tuntihevoset ja maastoesteet… Attekin kuopi allaan kulkevaa metsätien reunaa, mutta Rokki seisoi kylmänviileänä paikoillaan.
”Maastoesteradalla ratsastaja joutuu usein tekemään päätöksiä teiden ja hyppyjen suhteen, joskus kesken rataakin. Harjoitellaan tätä seuraavaksi; mennään vähän pidempää tehtävää yksitellen. Aloitatte tästä missä mä nyt seison, ratsastatte mäen ylös, alas ja takaisin tänne muiden luokse. Voi kuulostaa aluksi yksinkertaiselta, mutta lisätään panoksia teille ratsastajille ja laitetaan aivotkin töihin!”

”Teidän ensimmäinen valinta on, että menettekö tän tienpätkän ja mäen ylös ravissa vai laukassa. Ottakaa luonnollisesti se ravi, jos hevosen hallinta epäilyttää. Sitten mäen päällä päätätte hypättävästä esteestä, siellä on nurmen tapainen matala tukki tai vähän korkeampi ja jännittävämpi risueste, tai sitten menette ohi hyppäämättä mitään. Esteen jälkeen otatte hevosen käynnille ja tulette käynnissä mäen alas, ei yhtäkään uhkarohkeeta laukka-askelta tai edes ravia siellä! Tähän suuntaan alamäki on vielä jyrkempi kuin ylämäki. Sitten viimeisenä voitte ravissa tai laukassa hypätä tai olla hyppäämättä ton rengasesteen tänne päin. Ymmärtääkö kaikki tehtävän?”

Ryhmältä tuli myöntäviä vastauksia ja pari nyökkäystä.

”Hyvä! Olkaa määrätietoisia ja varmoja ratsastaessa. Varsinkin Oreota saattaa jännittää yksin oleminen, mutta pidä se Seela kiireisenä, niin teillä menee ihan hyvin. Istu rauhallisena satulassa, tue pohkeilla ja tee paljon puolipidätteitä. Oreo luottaa suhun jos vaan pysyt päättäväisenä. Olkaa muutkin takaisin tullessa varuillaan siitä, että hevoset saattaa alkaa kiihdyttämään kavereita nähdessään. Mennään tätä pari kertaa, jotta ensimmäisellä kerralla voitte tunnustella ja toisella kokeilla erilaisia teitä. Ja sitten matkaan.”

Kaikkien selvitessä mäeltä ja tiepulmista hengissä oli pienen tuuletuksen paikka, ja sen jälkeen mentiin vielä päivän viimeiselle tehtävälle metsänreunalle.

”Lopuksi kokeillaan paria hyppyä talolle ja portille”, viittasin ratsukot takaisin nurmikolle. Ohjastin tuntilaiset hyppäämään nurmella olevan pikkutalon ja laukkaamaan parin koivun välistä porttiesteelle. Esteet olivat alun verryttelytukkeja korkeampia, joten viimeistään nyt kaikki pääsivät kokeilemaan hieman suurempia pomppuja, jos eivät mäellä vielä ehtineet.

”Nio, laske paino kokonaan jalustimille ja pysy vaan tehtävän läpi kevyessä istunnassa. Anna Mellin laukan venyä vielä hiukan niin hyppykin lähtee paremmin. Nyt meni hyvin!”
”Pidä Alana Rokki kunnolla apujen välissä ja suorista se huolellisesti esteelle. Nyt se karkasi vähän oikealle ja joutui hyppäämään portilla vinosti, muuten hyvä.”
”Kassulla leuka ylös ja nyrkit myös. Valmistele kunnolla ja rauhassa ennen estettä, sitten anna ohjaa, oikein!”
”Seelalla vielä ne päättäväiset avut, Oreo kunnolla ohjan ja pohkeen väliin ja reippaasti yli ettei se jää kyttäämään! Ota harjasta kiinni jos sen loikat horjuttaa. Jes, taputa sitä vähän palkkioksi.”
”Teillä taas kyttää ratsastaja eikä ratsu… Nikolla se katse YLÖS ja eteen! Loki hyppää näistä yli vaikka takaperin kunhan sä vähän näytät suuntaa. Ja tiputa kantapäät kunnolla alas, siinä on sulla halpa henkivakuutus. Noniin, hyvin!”

”Huh, pidettiinkin vähän pidempi sessio tänään! Kiittäkää hevosia ja tulkaa tänne autolle, saatte kylmälaukusta viileetä vettä juotavaksi.”

Maksuksi vapaamuotoista tarinointia tunnin kulusta. Kerro ainakin mäkitehtävästä ja sillä valitsemistasi teistä.

[Nio]

Nio mukaan!
Koulupuolella HeC-HeB ja esteet ratana 80cm. Ei oo aiempaa maastoestekokemusta. Toiveena Fonzie.

[Alana]

Alana vois tulla Rokilla vähän testaileen pikkuponia välillä :'D
Ponin taso jotain ~70cm, Alanalla taasen jotain hullun hyvää tai jotain, se on kilpaillut kenttää siitä 10-vuotiaasta.

[Seela]

Seela mukaan! Seela kilpaili juuri keväällä Mellin kanssa heB ja 80cm esteitä. Ei hirveämmin ole maastoesteitä hypännyt, ellei säälittäviä risukasoja lasketa.

[Kassu]

Kassu ja Aafje lähtee mukaan kans, Aafje hyppää maksimissaan sen 80cm mutta koulupuolella taidot riittää vaativaan B:hen. Kisattu heC tasolla aiemmin keväällä, Kassu on hyppiny maastoesteitä ennemminki, aikaa viimesimmästä kerrasta tosin on kulunu jo. Aafje on ihan sujut maastoesteiden kanssa mutta ei oo erityisemmi päässy niitä hyppimään.

[Niko]

Niko vois tulla mukaan, mut varmaan parempi että jätän Väiskin talliin kun se sais varmaan slaagin... :’) Joten jos jonkun Hallavan hepoista saisi lainaan, ei ole ratsutoivetta et yllättäkää mut😎

edit: Niko on tasoa he a / 100cm. Maastoesteitä hypännyt joskus tuttariluokassa junnuna, mutta siitä on jo aikaa ja pojalle en vuosien aikana ehtinyt tulla pieni kammo maastoesteille.

[Olivia]

Pohja tullut aloitusviestiin!

[Niko]

4. elokuuta 2018, maksu maastoestetunnilta (Niko & Loki)

Ei jumaliste, kuka hullu herää vapaaehtoisesti aamutuimaan lauantaina. Varsinkaan silloin, kun luvassa olisi ehkä mahdollisia luun murtamisia ja hengenlähtöjä vaarallisilla maastoesteillä.
- Älä viittii, Seela mulkaisi minua samalla kun napsautti kypärän remmin kiinni. Pientä hermostuneisuutta ilmassa kenties. Kieltämättä itseänikin hermostutti, mut kyllä raavas mies kaiken kestää. Huolenani oli isojen esteiden lisäksi iso musta hevonen, Loki, joka hyöri ja pyöri malttamattomana karsinassaan. Loki ryntäsi vauhdilla ulos pilttuustaan ja raahasi minua pihalle muiden joukkoon, missä muutamat jo odottelivat.
- Kumpi teistä on se taluttaja ja talutettava? Kassu huudahti Aten selästä ja virnisti koko suun leveydellä.
- Varo ettei koko leuka tipu maahan, huudahdin takaisin viitaten pojan leveään virneeseen.

Meidän piti suorittaa alkuverryttelyt samalla kun matkasimme maastoradan suuntaan. Loki pureksi kuolaimiaan jatkuvasti, ja tuntui että ruuna lähtisi hetkenä minä hyvänsä. Vaikka olinkin tottunut Väiskin steppailuihin ja malttamattomuuteen, Loki tuntui olevan täynnä jotain räjähdysherkkää ainetta.
Saavuimme nurmikentälle, missä Olivia otti tarkkailuunsa laukkatyöskentelymme. Loki oli jäykkä kuin pajunvarpu, joka singahti eteenpäin pienestäkin merkistä. Mustaa hevosta sai jatkuvasti himmata istumalla sen askeleiden päälle, mikä sai lonkkani ja vatsalihakseni valittamaan. Loki oli istunnalle hyvin herkkä, eikä ruuna ollutkaan ilkeämielinen musta vaikka aluksi luulinkin. Jos ratsastaja vain istuskeli keskittymättä itseensä, lähti Lokinkin pakka sekoamaan.

Loki oli yritteliäs ja ennen kaikkea osaava hevonen, mikä tuli jonkinlaisena kulttuurishokkina minulle. Se ei kummaksu pyyntöjäni eikä pohdi miten asettuisi - se osasi kulkea oikeassa linjassa toisin kuin eräs nimeltä mainitsematon lämminverinen.
- No nyt on Lokilla hyvä, pyörivä laukka! Olivia kehaisi ja keskittyi sitten seuraavaan ratsukkoon. Loki tuntui rennolta ja letkeältä, hyvin toimivalta paketilta. Ei sitä turhaan kehuttu hyväksi kilpahevoseksi! Väänsimme vielä muutamat pääty-ympyrät laukassa, kunnes Olivia paljasti meidän uuden tehtävän. Kaksi tukkia mutkittelevalla tienpätkällä ja takaisin lähtöpisteeseen. Kuulosti kyllä helpolta, mutta minua hermostutti esteisiin osuminen. Vaikka maastoesteet eivät täysin vieras asia minulle ollutkaan, jännitti kiinteän esteen ylittäminen kamalasti.

Sain kunnian lähteä esnimmäisenä, mikä loi kivat pienet suorituspaineet. Lyhensin ohjia reippasti ja istuin tiivisti satulaan, ja Loki laukkasi reippaasti ensimmäiselle tukille. Ruuna hyppäsi kevyesti ensimmäisen esteen yli, sivalsi hännällään ja otti kovaa imua jälkimmäiselle esteelle.
- Aika lailla noin siitä pitäisi mennä. Muista vain ne kantapäät kunnolla alas ja pidä nilkka rentona, sulla karkaa varpaankärjet vähän ulospäin. Ja säilytä sama tahti radan loppuun asti, nyt se vähän karkasi lopussa, Olivia ohjeisti.
Minun jälkeeni radalle lähti Alana, joka piskuisen poninsa kanssa karaa humputti tukkien yli. Poni oli kieltämättä sitkeä sissi, vaikka aluksi vähän virnistelinkin että pääsekö tuolla tynnyrillä edes eteenpäin. Alanan ja Rokin jälkeen oli Seelan ja Oreon vuoro (likat sopivat jotenkin kivasti yhteen!) sekä Nio ja Melli.

Kokeiltuamme Olivian mukaan helppoja esteitä, siirryimme testaamaan ratkaisutaitojamme mäkitehtävässä. Piti mennä mäki ylös itse valitsemassaan askellajissa (ravia tai laukkaa) ja tulla sieltä itselleen mielekästä reittiä alamäkeen, mikä piti tulla alas käynnissä.
- Mee sää ensin, kuiskasin Kassulle ja tein pelokkaan ilmeen kasvoilleni. Poika teki kasvoilleen saman järkyttyneen ilmeen, mutta lähti ohitseni suorittamaan rataa. Kassun jälkeen oli minun vuoroni. Lähdin laukkalinjalle Lokin kanssa, koska Lokilla oli mielestäni parempi tasapaino laukassa ja kaikenlisäksi sillä voitti aikaa. Loki humautti hetkessä mäen huipulle, missä tähtäsin matalalle tukille. En halunnut ottaa mitään riskejä ja menin sieltä mistä aita oli omasta mielestäni matalin, ja selvisimmekin helpolla hypyllä esteestä. Alamäelle tultaessa hidastin ruunan ravin kautta käyntiin, minkä Loki teki hieman vastahakoisesti. Alamäessä hevonen kuitenkin selkeästi asteli varovaisemmin ja pääsimme alas turvallisesti pientä kompurointia lukuunottamatta.

Loppusuoralla meitä odotti rengaseste, johon kannustin Lokia laukkaamaan. Estettä mulkoillen ja hiukan epäröiden ruuna lähestyi estettä ja lopulta läpäisi sen ilman ongelmia. Hyppy ei ollut ehkä puhdas saatika kaunein mahdollinen, mutta oli ylitetty kumminkin!
- Istut hiukan liian kumarassa ja kädet karkaavat liiaksi eteen, mutta jalkojen asento on ihan hyvä. Nyt ei ollut vauhtia liikaa, mutta rohkeammin saisit komentaa Lokia. Oli niin liki ettei sulta lähtenyt hevonen lipettiin ennen estettä, kuului Olivian palaute.
Mäkikemujen jälkeen pääsimme hetkeksi hengähtämään ja jakamaan palautetteita toisille. Taputin Lokia kaulalle ja olin onnellinen, että sekä minä että hevonen oltiin vielä hengissä.

Viimeisenä vuorossa oli talon ja portin ylitys. Aika nättejä vastamaalttuja esteitä, vaikkakaan Loki ei arvostanut keltaoranssia pikkutaloa sitten lainkaan. Keltainen talo hirvitti Lokia jo kaukaa, olihan se melkoinen oranssi valopilkku kaiken vihreyden keskellä. Ekalla yrittämällä Loki kielsi taloesteellä, mutta pysyin vielä kyydissä. Toisella kertaa ruuna hyppäsi valtavalla ilmavaralla talon yli, ja mulkoili korvat päässä pyörien keltaoranssia estettä. Portti ei tuottanut Lokille ongelmia, vaan se liiteli portin yli korvat hörössä.
- Oot taas kumarassa, Olivia valitti ravatessani hänen ohitseen. - Sulla lähtee katse harhailemaan maahan päin kun oot tollasessa sikiöasennossa, nosta se katse menosuuntaan päin niin Loki ei lähde harhailemaan.

Parien viimeisten hyppyjen jälkeen kävelytimme hevosia pitkin aluetta. Loki oli tullut hikeen aivan kuten minäkin, mutta ruunalla oli yhä virtaa tallella. Loki oli hyvässä kunnossa ja sen isot lihakset erottuivat selvästi aamuauringon osuessa hevoseen. Lokista jäi hyvä maku suuhun, oli kerrankin kiva päästä kokeilemaan _oikeaa_ hevosta ja vieläpä maastoesteillä. Tulisin takuulla vielä hyppäämään lisää maastoesteitä, maastoestekärpänen puraisi pahemman kerran.
- Täällä olis hei vettä! Olivia huudahti autonsa luota ja viittoi meitä tulemaan lähemmäs.

//Kiitos tunnista!😊 

[Nio]

Kun odottelimme tallin pihassa tunnin alkua, silmäni eivät tohtineet pysyä auki, ja meinasin useampaan otteesteen tipahtaa satulasta unen voimalla. Jep, unirytmi on kunnossa! Kuitenkin kun kuulin Olivian äänen, terästäydyin, enhän tahtoisi hänen luulevan työnsä menevän hukkaan. "Lähtekääs te verrytellen maastoesteille päin. Mä meen jo edeltä autolla." Olivian kääntyvästä selästä kuului. No tottakai hän sitten autolla ajelee paikalle, kun me muut joudutaan ratsastamaan. Eiku wait, mites muuten tää muka ois ratsastustunti?

Kun saavumme maastoesteradalle, porukkassa alkaa näkyä heräämisen aikeita, vaikka jokunen tyyppi olikin jo hereillä. Itsekkin kavahdan hieman maastoesteitä, nyt vasta tajuan, mihin olen ryhtynyt. Niko selkeesti tajuaa järkytykseni ja naljailee vielä päälle: "Eihän me kato muuta hypätäkkään, kuin tota metrin tukkia, niinhän me sovittiin?" naurahdus lauseen perässä helpottaa edes hiukan, vaikka enhän mä nyt oikeesti ois aatellu et Olivia laittais mut ensikertalaisena metriä hyppäämään, varsinkaan, kun sitä ei tapahdu edes kentällä. 
"Tulkaa aluksi tänne kentälle. Monelle tämä on eka kerta maastoesteillä joko ylipäätään tai pitkään aikaan, joten ei mennä mitään hirveän vaikeita juttuja. Maastoestekärpäsen purressa voidaan pitää lisää maastotunteja ja tutustua vaikeampiinkin esteisiin” Olivia kertoo Nikon omien selitysten perään.  Suustani pääsee vahingossa huokaus, ja sivusilmällä näen Nikon virnuilevan katseen. Päätän ryhtyä erittäin omaperäiseksi, ja vedän esiin salaisen aseen, oikean keskisormeni typerän virnistyksen saattelemana, tätä vastaakin sitten naurunpyrskähdys ensin Nikon ja sitten minun suustani.
"Noniin urpot, tulkaahan sieltä!" Kassu karjaisee nurmikentän laidalta, ja tajuan että muut ovat menneet jo.

Otamme alkuun nurmikentällä muutamat laukka kierrokset kenttä laukkaa, ja Olivian vinkatessa Mellin olevan raskas etupäästäkeksin käyttää hyväksi jos rataesteillä oppimaani taitoa, käsken pohkeella eteen, ja alan kevetää laukassa. Laukka alkaa tuntua paremmalta, ja ilmavirran virratessa silmistäni löydän mäkäräisen oikeasta silmästäni. Mun on pakko pysäyttää että saan sen pois. "Jes tossa oli hyvää laukkaa Nio! Tolla vauhilla pääsette varmaan yli noista tukeista, mitä me nyt otetaan tosta tieltä!" Olivia kommentoi laukkaani.

Nikon aloittaessa tehtävän, seurasin silmä kovana. Toisena meni Alana, sitten Seela ja sitten mä. Kaikilla oli tähän mennessä sujunut hyvin, mutta entä jos mä oisin se joka kuolee jäädessään hevosen alle kun se kompastuu tukkiin? Ravistin päätäni poistaessani ajatukset päästä, ja nostin laukan. Kannostin Melliä nopeampaan ja pidempään laukkaan ja aloin keventää.
"Jes nyt on hyvä laukka! Tossa vielä ku nouset keventämään, nii nojaa vähän enemmän taa. Sä kallistut hiukan eteen. Noni nyt oli hyvä hyppy! Muistat vaan, että ennen estettä istut alas hetkeksi, et jos hyppy onki isompi ku sä aattelet nii se ei kiskase sua alas sieltä. Jeees nyt oli hyvä hyppy!" Olivia kommentoi tehtävääni. Kun siirryin käyntiin, taputin hevostani kaulalle kiitokseksi, ja seurasin Kassun hyppyjä.

Melli alkoi hermustuksissaan kerätä vähän kierroksia, kun Olivia kertoi seuraavaa tehtävää. Vuoroni koittaessa päätin mennä ensimmäisen tehtävän laukassa, ja nostin laukan jota kannustin hieman eteenpäin. Ylämäessä tarrasin harjasta kiinni, ja nousin kevyeeseen istuntaan antaen Mmellille tilaa juosta eteenpäin. Koska Mellin tempo oli ehkä hiukan hidas, päätin ensimmäisen esteen koittaessa hypätä matalemman tukin. Tukki meni oikein nätisti yli. Esteen jälkeen siirsin käyntiin, ja me kävelimme oikein rauhassa alamäen alas. Nojasin taaksepäin avaten sormet, jotta hevonen voisi katsoa sopivat paikat askeleilleen. Kun olemme selvinneet mäestä, nostan laukan joka on automaattisesti kehittynyt aika hyväksi, ja riittää kun pidän pohkeet Mellin kylkien lähellä. Ohjaan hieman epävarmaa hevosta rengasesteelle, ja käytän pohjetta. Sitten katse eteen ylös ja yli! Nousen hyppyyn mukaan, ja hevosen laskeutuessa taputan sitä kiitollisena, olemme hengissä!

Viimeisenä tehtävänä meillä on  hypätä nurmelta talo, ja sen jälkeen portti. Olen mäkitehtävän jälkeen aika luottavaisena Mellin kanssa, ja kun lähdemme matkaan laukkakin on tosi kiva! Olivia neuvoo keventämisen sijasta pysymään kevyessä istunnassa koko tehtävän ajan, ja näin teenkin. Talolle jään ehkä hiukan tujottamaan estettä, ja se kostautuu, kun lennän kaulalle. Kiskon kumminkin ennen porttia itseni ylös, ja portilla muistan jopa katsoa yli ja hyppy menee hienosti!

Vettä juodessani taputtelen Melliä, täähän oli oikein kiva tunti! Kiitän vielä Oliviaa hyvistä neuvoista ja kivoista tehtävistä.

[Kassu]

Aamu on startannut mulla ja Atella varsin letkeästi, tietenkin asiaan kuuluu siellä täällä kettuilu Nikolle. Sen todetessa mulle takaisin että varo ettei koko leuka tipu maahan alan nauraa railakkaasti ja Atte kohottelee päätään hieman kummastuneena aikaisesta liikunnasta - ja siitä että ympärillä on pari hevosta (ja poni) joiden kanssa se ei ole vielä ollut kosketuksissa.

Paikan päällä mua alkaa huolettaa hieman Nion ilme, ja Nikon alkaessa kertomaan jostain metrin tukeista kohotan kulmia ja lopulta käsken ne tulemaan tännemmäs, pällit jäätte jälkeen. Vaivihkaa mä ratsastan käymään Nion vieressä. “Me tehdään vaa helppoja juttuja”, kannustan ennen kuin palaan paikalleni.
Ai että Atte laukkaa tarmokkaasti. Koitan ylläpitää esteistuntaa ihan vain harjotteeksi samalla ja kerrankin katson eteenpäin enkä toljota Aten kaulaa. Taputtelen ruunaa kaulalle ja Olivian pyytäessä hidastan vauhtia ja sitten, sitten päästään tositoimiin.

Kukaan ei voi tietää kuinka perkeleesti mä yllätyin siitä mitenkä Atte kaahasi ja kurvasi tuolle esteelle äsken. Vaikka se onkin ollut eteenpäin pyrkivä koko aamun, niin odotin enemmänkin sitä tasaista Attea, en ralliautoa! En ehtiny siinä käännöksessä reagoimaan mitenkään kun mulla vähän niinku sydän hyppäs kurkkuun kun luulin että nyt kaadutaan, mutta ei, nätisti Atte leiskautti esteen yli ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Ja Olivia torui rautiaani vauhtia, mikä oli täysin ymmärrettävää.
Nyt me kuunnellaan ohjeita mäkitehtävälle, ja samalla kun Olivia selostaa niin mä jo suunnittelen etenemistapaani pään sisällä. Tosin Niko sekaa mun ajatukset pyytämällä mua alottamaan, ilmeilen jätkälle samoin tavoin takaisin ja päätän rohkean pelastavan prinssin lailla suostua avunpyyntöön.
Aluksi meinaan mennä ravissa, mutta totean että voi hitto, täähän on astetta vaikeempaa kun oletin. Arpomisen jälkeen pidän pintani ja tasan nousen mäen ylös ravissa, näytti varmaan huvittavalta mun horjuminen selässä. Naurahdan itekseni kun nostan laukan mäen päällä ja päätän sitten kokeilla risuestettä. Kyllä Atte tuon ylittää vaikka silmät peitettyinä, ja oikeassa olin, se loikkaa risukasan niin pontevasti että mä jäin hieman hypyssä jälkeen ja kadotin toisen jalustimen. Okei, ei paniikkia, öö, hidastan käyntiin ja yritän jotenkin mäkeä laskiessa hakea jalustinta takaisin jalkaan. Noin, nostan katseen Oliviaan ja muihin itsevarman ilmeen kanssa.

Vesi maistuu (“maistuu”) niin hyvältä just nyt. Täällä on alkanut lämmetä, onneksi tunti pidettiin aamusta. Meen lähemmäs Seelaa ja kyselen tytsyltä kuulumisia, mielipiteitä tunnista ja heitän pari vitsiäkin sekaan.