Surun päiväkirja

[Caramia]

suomenhevostamma

Surun Saippuasarja

om. Caramia Hill

>>sivut<<

[Caramia]

08.05.2017 - Ryminällä mestoille

" Elä jumankauta rymyä siinä! " tiuskaisen äkäiselle tammalle joka yrittää päättäväisesti peruuttaa kuljetuskopin takapuomista läpi. Matka Hallavaan on ollut pitkä ja hikinen lämpöisen kevätauringon alla, ja viimeisillään tiineenä oleva tamma on hikinen ja täysin menettänyt hermonsa reissaamiseen. Salamannopealla käden heilautuksella rykäisen takapuomin auki ja liinaharjainen sotalaivani lähtee pakittamaan lastaussiltaa alas tuhannen apinan raivolla, punatukkaisen ja -naamaisen pikkusiskoni roikkuessa narun päässä.
" Hmph, pidä hyvänäs ", Wonder puuskuttaa ja lykkää narun mun käteen kun Suru on vihdoin turvallisesti ulkona kopista.
" Kiitos avusta... " virnistän ja nappaan narun siskokullan kädestä. Wonder pyyhkäisee hikisen suortuvan otsaltaan, nyökkää ja katoaa autoon.

Vihdoin Suru rauhoittuu sen verran että jähmettyy silmät lautasen kokoisina paikalleen. Tamma tuijottaa edessään kohoavaa tallia pärisyttäen sieraimiaan epäilevästi.
" Tää on sun uus koti ", totean tammalle ja silitän sen hikistä kaulaa. Tallin ovi aukeaa ja pihalle pölähtää tallin omistaja Aleksi, jonka jo tapasinkin aikaisemmin.
" Moi! Tuo se vaan tänne sisälle, mä näytän sen karsinan ", mies huikkaa ja katoaa takaisin talliin. Nykäisen kevyesti ketjunarusta ja Suru näyttää heräävän transsistaan. Tamma lähtee seuraamaan mua kepein askelin nyt enemmänkin hämmentyneen näköisenä.

Roudaan viimeiset Surun tavarat satulahuoneeseen ja koitan saada ne jonkunnäköiseen järjestykseen. Nappaan laatikosta tamman harjat ja kevyen fleeceviltin. Vaellan Surun karsinalle ja katselen hetken levottoman näköistä tammaa mietteliäänä.
" Kyl se asettuu, turhaan murehdit ", kuuluu kevyt lausahdus mun selän takaa. Käännyn ja nään kiharatukkaisen blondin miehen, noin mun ikäisen.
" Niin kai. Toivotaan, vauvankin takia... " huokaisen ja mittailen miestä katseellani.
" Ohto, moi ", mies esittelee itsensä ja jatkaa puuhiaan.
" Caramia ", vastaan, mutta tämä on jo hävinnyt kulman taakse luutansa kanssa. Käännyn takaisin tammani puoleen ja alan harjata sen vielä aavistuksen nihkeitä karvoja suoraksi.

Kun Suru on harjattu ja lahjottu nameilla, heitän tamman selkään vielä fleeceviltin lämmittämään yöksi. Minua alkaa väkisinkin naurattamaan kun venyttää vanhoilla säädöillä olevia mahavöitä tamman jättimasun alta mutta tukahdutan nauruni kun Suru mulkaisee mua ja kohottaa toista takajalkaansa uhkaavasti.

" Okei sori. Sulla on lupa olla lihava... " tyrskähtelen ja silitän tamman silkkistä turpaa. Suru huokaisee ja alkaa lepuuttaa toista takastaan sen merkkinä että on mun aika poistua, on kauneusunien aika. Hymyilen ja suljen karsinan oven perässäni. Ripustan Surun riimun ovessa olevaan naulaan ja keräilen harjat lattialta. Karsinasta alkaa kuulua tasaista tuhinaa kun tamma jolla on ollut rankka matkustuspäivä, vaipuu horrokseen.

- Caramia

[Caramia]

13.05.2017 - Vauvakuumetta

Kävelin tarhalle jossa valtava suokkitammani odotteli minua. Nostin katseeni maasta ja yhdellä vilkaisulla meinasin lentää takapuolelleni järkytyksestä. Suru oli avuliaasti päättänyt pyörähdellä kerran jos toisenkin öisen sateen jäljiltä mutaisessa maassa ja muistutti enemmänkin mustaa kuin vaaleanrautiasta hevosta. Kurtistin kulmiani ja nappasin ketjunarun portin pielestä.
" Senkin lurjus! Ihan ku sussa ei ois jo tarpeeks pinta-alaa harjattavaksi... " murisin tammalle joka lymysi piilossa tarhakaverinsa takana, tietäen varsin hyvin mitä oli mennyt tekemään. Sitten se mokoma lähti vielä karkuun. Vartin mä sitä jahtasin kunnes ruokahalu vei voiton ja Suru löntysteli mun ojennettua kättä kohti ja nappasi porkkananpuolikkaan välinpitämättömänä. Napsautin ketjun tamman turvan alta ja hinasin sen ulos tarhasta.

Aurinko sentään paistoi vihdoin ja lämmitti mukavasti. Päätin siis että pieni lenkki voisi olla tänään paikallaan. Lyhyt tosin, Surun liikkuminen kun alkaa pikkuhiljaa muistuttaa enemmänkin lyllertämistä kuin kävelyä. Kiinnitin Surun tallikäytävälle ja kävin hakemassa sen harjat sattarista. Aloin päättäväisesti hinkata kumisualla suurimpia kuria irti tamman takkuisesta karvasta.

Hetken huhkittuani tallikäytävälle pölähti tummatukkainen minua ehkä muutaman vuoden vanhempi nainen. Moikkasin ja nainen pysähtyikin niille sijoilleen.
" Me ei olla varmaan tavattu? Eevi, moi " nainen esitteli itsensä ja hymyili pienesti.
" Moikka, Caramia. Ja joo ei varmaan olla, muutettiin mestoille Surun kanssa tossa viime viikolla vasta ", nyökkäsin hevosta muistuttavaa karvapalloa kohti ja hymyilin.
" Haha, melkonen masu ", Eevi virnisti ja tuli tervehtimään Surua. Yllätyksekseni Suru ei tapansa mukaisesti esitellytkään koko purukalustoaan, vaan nuuhkaisi naisen kättä ja jätti tämän sitten omaan arvoonsa.
" Joo, jos ei se kohta poksahda ni tuun hulluks. Oon odottanu tätä varsaa ku kuuta nousevaa... " totesin hieman harmistuneena ja silitin Surun pyöreää mahaa. Tamma heilautti takajalkaansa varoittavasti ja näytti taas todellisen luonteensa. Eevi jatkoi matkaansa ja mä jatkoin lian irrottamista kiukkuisesta eläimestä. Miljoona ajatusta pyöri mun mielessä, mutta päällimäisenä olin kovin tyytyväinen siitä että päätin tuoda Surun Hallavaan. Puitteet on kivat ja jengi tosi mukavaa. Hymyilin itsekseni ja aloin puhdistamaan Surun kavioita.

Oli pakko heittää aurinkolasit nenälle kun me lähdettiin Surun kanssa käppäilemään kohti kenttää ja sen takana häämöttävää metsää. Suru löntysteli mun vierellä kohtuu tyytyväisen näköisenä. Ehkä se jopa vähän nautti kun pääsi jaloittelemaan. Tarhassa se lähinnä keskittyi mulkoilemaan tarhakavereitaan ja mahdollisuuden tullessa näyttämään niille kuka oli pomo.

Me käppäiltiin hissuksiin kentän laidalle ja jäätiin hetkeksi aidan viereen katselemaan menoa. Kentällä laukkasi hiirakko ponitamma tummatukkainen nuorukainen selässään. Aleksi seisoi kentän laidalla ja nyökkäsi hymyillen tervehdykseksi meidät nähdessään. Suru käytti tilaisuuden hyväkseen ja alkoi nyhtää jotain ruohontapaista aidan vierustalta. Hiirakko siirtyi käyntiin ja nuorukainen ohjasi sen meidän luokse.
" Se menee aika kivasti nyt, hyvähyvä " Aleksi kehui ja kaivoi ponille namin taskustaan.
" Moi, Caramia " esittelin itseni nuorukaiselle joka katseli mua hämmentyneenä.
" Pujo ", tämä vastasi ja hymyili ujosti. Ratsukko kääntyi ympäri ja alkoi tekemään loppuverkkaa.
" No mites Suru? Jokos se antais jotain merkkejä vauvan tulosta? " Aleksi kysäisi uteliaana ja katseli rauhallisena laiduntavaa tammaa.
" No on sillä ainakin tissit ihan täynnä jo. Että kyllä mä hulluks tuun jos ei se tässä viikon sisään ala varsomaan " huokaisin ja pyörittelin silmiäni. Välillä tuntui että tamma panttasi varsaa ihan kiusallaan kun tiesi kuinka kovasti mä odotin sitä.
" Hyvähyvä, vauvahepat on aina kivoja. Se meidän vuonis, Dunja, on myös tiine! Lisää vauvoja ", Aleksi naurahti.
" Ooi ihanaa " hihkaisin ja jämähdin miettimään omiani.
" No, kai me tästä jatketaan matkaa... " totesin havahtuessani ja nykäisin riimunarusta Surun liikkeelle. Heilautin kättäni Aleksille ja Pujolle ja suuntasin Surun lähimmälle metsäpolulle jonka löysin.

Puolisen tuntia me samottiin pitkin poikin metikköä kunnes Suru päätti että hitto nyt riitti ja lähti vetämään mua kuin märkää rättiä perässään kohti tallia. Hyväksyin tamman päätöksen mutta komensin sitä vähän, jottei se nyt ihan näyttäisi siltä että se taluttaa mua eikä toisinpäin. Tallissa vilkaisin kelloa ja totesin että Suru saisi jäädä sisälle odottelemaan iltaruokia. Päästin tamman karsinaansa ja annoin sille namin. Suru hotkaisi herkun ja jäi tuijottamaan mua odottavana.
" No kyl se nyt saa luvan riittää. Mä oon lelliny sut ihan pilalle viimeaikoina ", toruin tammaa ja suljin karsinan oven. Suru vilkaisi mua murhaavasti ja käänsi oitis takapuolensa ovelle päin. En voinut olla hymyilemättä. On se vaan niin tamma kuin olla ja voi. Aina välillä on päiviä kun Suru ajaa mut hulluuden partaalle ja osaa olla tosi inhottava, mutta loppujenlopuksi se antaa aina periksi nähdessään kuinka mulle tulee paha mieli. 'Kiukkupussi tai ei, se on mun ikioma kiukkupussi', ajattelin itsekseni ja lähdin käppäilemään autolle.

- Caramia

[Caramia]

26.05.2017 - Kaislarannan Onni

Mun sydän hakkaa kovempaa kuin koskaan kun ajan kohti Hallavaa kaasupoljin kiinni hirttäen. Kello on viittä yli seitsemän utuisena perjantai-aamuna ja mulla on vielä pyjamanhousut jalassa. Aleksi oli soittanut mulle heti aamutalliin mentyään, Suru oli alkanut varsoa.

Tallin ovet vaikertavat kovaäänisesti kun mä pamahdan yhtenä pyörremyrskynä sisälle. Säikähtäneen näköinen Aleksi lopettaa hommansa ja jähmettyy niille sijoilleen. Tunnistaessaan mut sotkuisen tukan ja pyjamanhousujen läpi, mies rentoutuu ja alkaa hymyillä.
" Rauhotu hyvä ihminen, äiti ja vauva voivat molemmat hyvin... Miun ei tarvinnut ees auttaa ollenkaan, Suru hoiti homman esimerkillisesti ", mies toteaa tyynesti ja vilkaisee Surun karsinan suuntaan. Tunnen miten jalkapallon kokoinen kivi vierähtää sydämeltäni ja nyökkään puuskuttaen. Lähden hiljaa valumaan Surun karsinalle jännityksen velloessa mahassani. Olihan kotona monta kertaa syntynyt varsoja, mutta tämä olisi ensimmäinen mun ihan ikioma. Mä rakastin pientä otusta nyt jo niin paljon että se sattui, vaikka en ollut ees nähnyt sitä vielä.

Suru hörisee hiljaa kun saavun karsinalle ja kurkistan sisälle. Mun sydän sulaa oitis kun näen pienen ruskean mytyn koisimassa tyytyväisenä Surun vierellä. En raaski herättää pikkuista vaan jään vain katselemaan sen rauhallista unta. Mun sydän on pakahtua onnesta. Ja siinä paikassa, tukka takussa ja nallekuvioiset flanellipöksyt jalassani, mä nimeän mun pikkuisen orivarsan Onniksi. Se on mun ikioma Onni.

[Caramia]

28.06.2017 - Villivarsa

Ruunikko orivarsa hyppii ja pomppii menemään ärtyneen näköisen emänsä vierellä täynnä elämäniloa. Mä katselen menoa pieni hymy huulillani ja kaivan kännykän esiin. Ikuistan pienen videopätkän somea varten ja lähden sitten tallustamaan elukoiden luo pitkän heinän kutitetellessa mun paljaita sääriä.

Suru kävelee mun vierellä tyynenä ja vähät välittää lapsensa teutaroinnista. Onni singahtelee vuorotellen eteen ja taakse ja sivuille ja mä saan ihan tosissani pitää riimunvarresta kiinni hampaat irveessä.
" Älä nyt viitsi, mennään talliin äidin kanssa. Mihin sulla on kiire? " mä ähkin ja vedän villiä orivarsaa perässäni. Varsa vilkuilee mua ilkikurinen pilke silmäkulmissaan ja lähtee taas poukkaroimaan vastakkaiseen ilmansuuntaan.

" Jestas kun sie oot jo iso poika! " käytävälle tupsahtanut Aleksi tulee ihmettelemään Onnia joka pitää evästaukoa riehumiseltaan. Meinaan pakahtua ylpeydestä ja hymyillen taputan orivarsaa.
" Saas nähä, toivottavasti se vähän rauhottuis kasvaessaan... En millään haluais ruunata sitä ", pohdin ääneen Aleksille ja mies nyökyttelee mietteliäänä.
" Niin. Toivotaan. Sille täytyy vaan pistää kunnon rajat heti alusta alkaen niin eiköhän siitä ihan kelpo otus kasva... " mies naurahtaa ja taputtaa Surua joka vilkaisee miestä kyllästyneen näköisenä. Nyökkään ja jatkan Surun harjan selvittämistä. Tamma on aika ruokottoman näköinen, tosin siitä saan syyttää vain itseäni. Hepat on päässeet kesälaitumelle ja näinollen olen itsekin pitänyt pari päivää lomaa tallijutuista. Toisaalta mikäpä hätä näillä olisi, ruohoa silmänkantamattomiin ja aurinko hellii lämmöllään.

Harjaan myös Onnin joka testailee mun farkkushortsien kestävyyttä näykkimällä mua takapuolesta vähän väliä. Komennan varsaa ja se lopettaa kyllä, mutta näyttää hyvin tyytyväiseltä itseensä.
" Mimmonenhan veijari susta mahtaa kasvaa... " juttelen varsalle virnistäen ja kokeilen nostaa myös sen jalat. Ekalla yrityksellä Onni lataa pikkukavionsa mua kohti tuhannen apinan raivolla, mutta mä pistän varsan ojennukseen samantien. Parin yrityksen jälkeen varsa päättää luovuttaa ja nostaa kaikki koipensa tyytyväisenä näykkien Surua kyljestä. Tamma vilkaisee varsaa pahana mutta ei jaksa liikauttaa evänsäkkään asian estämiseksi. Katselen Surua ja hiljaa mielessäni mietin etten malta odottaa Onnin vieroitusta ja sitä että pääsen taas ratsastamaan tammalla kunnolla. Siitä on tullut ensinnäkin äärettömän lihava, ei vain raskauskilojen takia, vaan ihan oikeasti aika paksu. Toisekseen tammasta on tullut veltto kuin keitetty spagetti. Ei se onnettomalta näytä, ei sitä haittaa kököttää laitumella päivät pitkät vedellen ruohoa napaan, mutta kyllä siitä huomaa että peruskunto on päässyt rapistumaan vähän turhan paljon.

Talliin pölähtää Daw juuri kreivin aikaan ja tämä tulee ihastelemaan Onnia.
" Onksulla kiire? " kysäisen tytöltä ja katson tätä pyytävästi.
" Öö, eipä kai. Kuinka niin? " tyttö kysäisee vähän hämmentyneenä.
" No ei sulla mitenkään ois aikaa auttaa? Haluisin heittää näitten kahen kanssa pienen lenkin, mutta en todellakaan jaksa taluttaa molempia ku tää pienempi on ihan villi. Et jos sä voisit taluttaa Surua ni mä tulisin tän kaa perässä ja koittaisin vähän opettaa tälle tapoja? " naurahdan ja taputan Onnia.
" Joo, tottakai! " Daw hymyilee ja nappaa multa Surun riimunarun. Otan kaksin käsin Onnin narusta kiinni ja lähdemme peräkanaa tallipihalle.

Suru ja Daw kävelevät rauhallisesti pientä metsäpolkua meidän edellä. Yksi hyvä puoli Surun veltostumisessa on, sitä voi nykyään taluttaa jopa tavallisella riimunarulla ilman että tarvitsisi pelätä tamman kuskaavan taluttaajansa minne lystää. Siitä on tullut jotenkin paljon rauhallisempi. Tosin voi olla että heti kun se pääsee pikkuriiviöstä eroon ja saa keräiltyä voimavaransa takaisin, siitä tulee samanlainen monsteri kuin se on aina ollut. Onni kävelee kerrankin melko rauhallisesti mun vierellä, tosin se on niin ihmeissään maisemanvaihdoksesta ettei oikeastaan kerkeä riehumaan vaan katselee ympärilleen silmät lautasen kokoisina. Huikkaan Dawille että tehdään pari pysähdystä, ja pyydän Onnia pysähtymään. Aluksi varsa melkein istahtaa siihen paikkaan ja sitten koittaa taas singota metikköön, mutta parin harjoituskerran jälkeen se alkaa saada jutun jujusta kiinni ja pysähtyy nätisti. Onni katsoo mua joka kerta kun kehun sitä, selkeää ylpeyttä silmissään. Varsasta näkee että se tulee vahvasti äitiinsä. Vaikkakin se koittaa olla hankala ja teistailla mua, loppupeleissä se nauttii kehuista ja haluaa miellyttää mua.

Päästessämme takaisin tallille, kiitän Dawia avusta ja lasken mun kauhukaksikon karsinaan hetkeksi. Annan Surulle pari porkkanaa ja taputtelen väsähtänyttä Onnia vielä hetken. Käväisen taukotuvassa sanomassa heipat jengille ja lähden sitten viemään kaksikkoa takaisin laitumelle. Maaseutu on hiljainen ja hämärä kun me suunnataan kohti kesälaidunta. Onnikin on jo rauhoittunut ja köpöttelee tyytyväisenä Surun kyljessä kiinni portista sisään. Päästän molemmat irti ja jään vielä hetkeksi katselemaan miten pikkuinen rupeaa syömään iltapalaa. Suru hörisee varsalleen hiljaa ja alkaa sitten nyhtää ruohoa tyytyväisenä. Seuraan parivaljakon touhuja vielä hetken ja kun lähden kävelemään takaisin tallille, en voi olla pakahtumatta onnesta ja rakkaudesta noita otuksia kohtaan.

[Caramia]

21.08.2017 - Treeniä ja haaveilua

" Niin hieno poika! " kehun vuotiasta orivarsaani joka kököttää trailerissa silmät lautasen kokoisina. Onni matkustaa kotiin. Suru jää Hallavaan mun mussukaksi, mutta Onni lähtee mun kotitilalle Kaislarantaan kasvamaan suureksi ja hurjaksi kisahevoseksi. Vilkaisen Suruun joka mutustelee heiniä tarhassaan vailla huolen häivää. Tamma on melko lihavassa kunnossa, olen rehellisesti sanottuna laiminlyönyt sen liikutuksen viime aikoina aika rankasti omien kiireideni ohella.

Juttelen vielä hetken Kaislarannan työntekijän Eliaksen kanssa, joka on tullut hakemaan Onnia. Pian mies kuitenkin hyppää autonrattiin ja ajaa pois Onni mukanaan. Jään katselemaan tielle häviävää traileria Hallavan pihaan hetkeksi ja käännyn sitten kannoillani talliin päin. Nappaan Surun ketjunarun sen karsinan ovesta ja lähden hakemaan tammaa sisälle. Törmään matkalla Aleksiin joka pysähtyy juttelemaan hetkeksi. Jutustelen miehen kanssa niitä näitä ja jatkan sitten matkaani. Suru vilkaisee mua kulmiensa alta ja mutustaa viimeistä heinänkorttaan. Nappaan tamman riimusta nyt kun se on vielä portin lähettyvillä ja virittelen ketjun sen leuan alta. Heti portin auettua Suru lähtee kyntämään mulla tallipihaa määrätietoisesti tallin suuntaan. Irvistän ja kiskon tammaa hidastamaan.

Satuloin Surun niin vikkelään kuin pystyn ja lähden taluttamaan sitä kentälle hämärtyvässä elokuun illassa. Kello on aika paljon joten kenttä huutaa tyhjyyttään. Tyytyväisenä hiljaisuuteen talutan Surun kentän keskelle ja ponnistan selkään kevyesti. Aikaisemmasta tallipihan kynnöstä huolimatta Suru tuntuu heti tosi hyvältä ratsastaa. Tamma on avuilla ja rauhallinen. Teemme muutaman avotaivutuksen ja siirrän sitten tamman reippaaseen kevyeeseen raviin. Suru ravaa lennokkaasti ja kuuntelee jokaista apuani. Loppuun teen vielä pari laukkaympyrää. Innoissani siitä että tamma on ollut niin hyvä, päätän vielä kokeilla parit laukanvaihdot. Laukkaamme lävistäjälle ja pienen pukin kautta Suru vaihtaa laukan puhtaasti pyynnöstäni. Toistan homman pari kertaa ja siirrän sitten raviin ja lopulta käyntiin. Kaivan heppanamin taskustani Surulle ja taputan tamman hikistä kaulaa tyytyväisenä. Tämän kesän kisakausi on jo melkein ohi mutta haaveilen innoissani talven treeneistä ja ensi kauden kisoista. En malta odottaa että päästään taas hyppäämään.

Tallissa riisun Surun varusteet ja pyyhkäisen hikiset kohdat sienellä. Jätän tamman karsinaan ja se hyökkää samantien iltaruokiensa kimppuun. Vien varusteet satulahuoneeseen ja putsaan ne nopeasti. Törmään tallikäytävällä ennen lähtöäni vielä Ohtoon joka onkin jo laittamassa ovia lukkoon. Rupattelen hetken ja lähden sitten tämän kanssa yhtämatkaa pihalle ja autolleni.

[Caramia]

24.10.2017 - Ratsastus? Helppoa ku heinän teko!

Seison aivan kumisaappaiden yläreunaa myöden mudassa ja huhuilen tarhan perällä käyskentelevää suomenhevostani. Suru vilkaisee mua välinpitämättömästi ja lähtee löntystelemään hitaasti kohti. Juuri kun kerkeän huokaisemaan helpotuksesta siitä kuinka puhtaalta tamma näyttää kurakelistä huolimatta, Suru muuttaakin mielensä, pysähtyy niille sijoilleen ja kellahtaa kyljelleen mutaan.
" EEEIII... " inahdan ja ääni takertuu mun kurkkuun järkytyksestä.
" Hiton elukka! Välillä mä kyl vihaan sua niin paljon... " murisen kiukkuisena ja nappaan vihdoin ylös nousseen tamman riimusta kiinni. Suru pärskähtää ja ravistelee itseään hyvin tyytyväinen ilme naamallaan.

" Aahahhahaha eikä, mä luulin et sä lähit hakeen Surua... Kukas tää mutahirviö on? " maha kippurassa naurava Roni pärskii tallin seinustalla jonne oon nuorukaisen jättänyt odottamaan. Me ollaan nyt seurusteltu pari kuukautta ja olen raahannut ensimmäistä kertaa ikinä pojan tallille mukanani. Ilokseni ja onnekseni se suostuikin ilman sen suurempia suostutteluja. Katselen murhaavasti hirnuvaa poikaystävääni ja tepastelen talliin Suru perässäni sanakaan sanomatta.

" Anteeks, onhan se nyt vähän huvittavan näkönen. Myönnä pois! " Roni luikkii meidän perässä talliin anellen anteeksiantoa. Virnistän ja heilautan mustan suortuvan kasvoiltani.
" No joojoo, en mä nyt oikeesti suuttunut. Ärsyttää vaan ku tää eläin tekee tän aina ihan tahallaan... Tai siltä se ainakin tuntuu ", huokaisen ja vilkaisen Surua joka lepuuttaa toista takajalkaansa tallin käytävällä johon olen sen sitonut kiinni.
" Noh, mä autan sua ", Roni hymyilee ja pussaa mua poskelle. Sitten poika tarttuu kumisukaan ja alkaa hieromaan Surusta kuraa pois. Katson Ronia kysyvästi, en tiennyt että se osasi käsitellä hevosia.
" Siskolla oli hevonen joskus muinoin... Siellä mäkin kävin sitten poneilemassa aina välillä muksuna ", poika virnistää nolona ja jatkaa. Hymyilen ja nappaan itsekin harjan käteen.

Kun Surusta on kuorittu suurin mutakerros ja olemme myös satuloineet sen yhdessä, nappaan kypäräni lattialta ja vedän hanskat käteeni.
" Eiku mennään! " hihkaisen ja lähden ulos pimenevään iltaan kohti kenttää. Roni tulee perässä napaten Surun ovesta fleeceloimen viitaksi.

Kentälle päästyämme moikkaan Aleksia joka on juuri suunnistamassa kentältä talliin päin. Esittelen miehet keskenään ja hyppään sitten Surun selkään. Osoitan Ronille istumpaikan ja tämä kääriytyy oitis fleecevilttiin niin että näkyviin jää hädintuskin silmät. Katson punaista fleecemöykkyä kentän laidalla ja repeän nauramaan.
" Tarkenetko sä nyt varmasti? " kiusaan poikaa ja saan takaisin virnistyksen.
" Hei, älä sä naura siellä, tääl on varmaan 10 astetta pakkasta! " Roni huikkaa ja käpertyy vilttiin tiukemmin. Hymyilen pojalle ilkikurisesti ja lähden kiertämään Surun kanssa kenttää pitkin ohjin kävellen.

Suru on aluksi vähän hankalalla tuulella, eikä meinaa millään rentoutua niskasta tai muutenkaan osoita minkäänlaista yhteistyökykyä. Loppujen lopuksi jumppailut tuottavat kuitenkin tulosta ja tamma rentoutuu ja alkaa käyttämään itseään oikein. Lopetan ja kiitän tammaa taputtamalla sen hikistä kaulaa. Samalla tajuan kuinka pitkä Surun karva on. 'Ois varmaan klippauksen aika piakkoin...' mietin mielessäni ja käppäilen Ronin luokse kentän laidalle.
" Haluutsä kokeilla? " kysäisen lähinnä vitsinä pojalta mutta yllätyksekseni tämä miettii hetken ja nyökkää sitten arasti.
" Ei se niin vaikeeta varmaan oo, helpolta se ainakin näyttää ", Roni toteaa riuskasti ja kävelee meidän luokse yrittäen näyttää itsevarmalta.
" Niin sä et oo kuitenkaan ratsastanut aikasemmin? " kysäisen.
" No en oikeastaan. Mutta niinku sanottu ni ei se nyt niiin vaikeeta voi olla ", Roni toteaa.
" Hihii, no katotaan. Tänään päästän sut vaan loppukäynneillä mut ens kerralla pistän sut hikoilee ", nauran ja autan poikaa nousemaan selkään.

Heti satulaan päästyään Roni tarraa etukaareen kiinni kauhuissaan ja vilkuilee huolestuneen näköisenä maahan.
" Mä oon kamalan korkealla! " poika inahtaa tuskaisen näköisenä.
" Höpöhöpö, eihän Suru oo ees iso ", nauran ja taputan tamman kaulaa. Suru vilkaisee selässään istuvaa idioottia hieman epäluuloisesti, mutta päättää sitten olla välittämättä ja rupee koluamaan mun taskuja herkkujen toivossa. Annan tammalle porkkanan ja kehun sitä. Näytän Ronille oikean ohjasotteen ja lähden taluttamaan huvittavan näköistä ratsukkoa ympäri kenttää. Menemme muutaman kierroksen kunnes Roni alkaa näyttää siltä että se pyörtyy hetkellä millä hyvänsä, joten talutan Surun kaartoon ja autan pojan alas.
" No oliko vaikeeta? " kysäisen nostaessani Surun jalustimia. Roni kerää selvästi viimeisetkin egonsa rippeet, röyhistää rintaansa ja toteaa:
" Höpsis. Ei ollut, mähän sanoin että tää on ihan lasten leikkiä ". Näiden sanojen siivittämänä poika lähtee vaappumaan talliin päin kuin ankka takamustaan pidellen ja mä jään tuijottamaan sen perään suu auki.
" Miehet... " mutisen Surulle, mutta virnistän hiljaa itsekseni.