Tie Tähtiin finaali 7.5.

[Aleksi]

Tervetuloa Tie Tähtiin -tarinacupin finaaliin!

Tie Tähtiin on viisiosainen kilpailukoitos, jossa voi pärjätä vain ahkeralla treenaamisella ja päättäväisellä asenteella. Tarinallisuuteen painottuva cup koostuu neljästä osakilpailusta ja kaiken kruunaavasta finaalista. Tie Tähtiin onkin kyhäelmä kertomuksista, joissa päästään seuraamaan ratsukoiden kehitystä, jännäämään kisatuloksia ja kannustamaan voittajia heidän tiellään tähtiin!

Lähde mukaan koitokseen joko yksin, tai koko tallin voimin! Kaikki ovat tervetulleita karvoihin katsomatta.

Katso kilpailusäännöt ja osallistumisohjeet täältä
Jälki-ilmoittutuminen tapahtuu tähän topicciin 24.4. - 6.5. aikana muodossa: Luokka, Ratsastajan nimi - <*a href="osoite"> Hevosen nimi <*/a>

Tuotostehtävät

Kukin ratsukko voi tehdä niin monta tuotostehtävää kuin haluaa. Tuotokset tulee postata tähän topicciin 6.5. mennessä.

Voit myös yhdistää tehtäviä.
- esim kirjoitat yhden tarinan, jossa yhdistät tehtävät 6 ja 7, yhteensä pituus yli 400 sanaa -> saat 2 lisäarpaa
- tai piirrät vähintään neljäruutuisen sarjakuvan, jossa yhdistät tehtävät 8 ja 9. -> saat 3 lisäarpaa

Koululuokat
1. piirrä kuva: koulukisoissa panostetaan yleensä tyylikkyyteen, mutta miltä sinä ja ratsusi näytätte? 1 lisäarpa
2. tarina 200 sanaa: jokin varuste tai tarvike menee rikki, ja pyydät apua jonkun muun tallin edustajalta, 1 lisäarpa
3. tarina 200 sanaa: keskityt radalla niin tiukasti, että mutiset ääneen kaikki ajatuksesi. Kirjoita pelkkää dialogia käyttäen väh. 2/3 osaa, 1 lisäarpa
4. piirrä kuva: mistä tahansa tilanteesta, mutta liitä kuvaan itse keksimäsi runo, joka sopii aiheeseen, 2 lisäarpaa
5. tarina 500 sanaa: olet tunteellisella päällä kilpailujen jälkeen, aiheuttaako se muutoksia ihmissuhteissasi? 2 lisarpaa

Esteluokat
6. tarina 200 sanaa: käytä sanoja: pupunen, pinteli, pinaattilettu, puskaradio, puomi, pilvi, pomppu, poni, 1 lisäarpa
7. tarina 200 sanaa: tapaat kisapaikalla mielenkiintoisen uuden tuttavuuden, 1 lisäarpa
8. sarjakuva vähintään 3 ruutua: valmentajasi huutaa kovaäänisiä kannustuksia kentän laidalta, miten ne vaikuttavat keskittymiseesi? 2 lisäarpaa
9. piirrä kuva: hyppy alapuolelta kuvattuna, 1 lisäarpa
10. tarina 500 sanaa: harjoitellessasi / valmentautuessasi näihin kisoihin saat raivokohtauksen, 2 lisäarpaa

Finaalipäivän tulokset

1. helppo C, taitotaso easy
1. Saana - Unchained X , Yläkokko 20p
2. Pau - Touholan Santra, Newerra, 2 lisäarpaa 15p
3. Julia Luoti - Taffeltoff, Vaahterapolku, 2 lisäarpaa 10p
4. Wilma - Rock 'n' Roll, Newerra 5p
5. Melli - Tinyela, Newerra, 2 lisäarpa 3p
6. Angelika - Gnekorrg , Yläkokko 1p
7. Erik - Merkurius, Newerra 1p
8. Moona - Ramona 1p

2. helppo B, taitotaso medium
1. Salome - Malfoy II , Yläkokko 20p
2. Veeti - Priya Countessa ox, Newerra 15p
3. Topi - Liadan , Yläkokko 10p
4. Rena - Kyyhkysatu, Hallava, 2 lisäarpa 5p
5. Milja - Feuerhof Ramino , Yläkokko, 1 lisäarpa 3p
6. Katriina - Supernova I , Hallava, 1 lisäarpa 1p
7. Ruska - Flying Fonzie, Hallava, 2 lisäarpaa 1p
8. Mette - 21 Haircolors 1p
9. Inkeri - Breezy Darlene, Hallava 1p
10. Heidi - Moonglitter 1p
11. Jonna - Helon Hehkuma 1p
12. Veera Ruusula - Inferno Beat, Vaahterapolku 1p

3. helppo A, taitotaso hard
1. Jannica - Kaihomieli, Newerra, 2 lisäarpaa 20p
2. Anke - Never Say Never, Newerra, 3 lisäarpaa 15p
3. Nanna - Tuulen Tirlittan, Hallava, 4 lisäarpaa 10p
4. Salli - Dunja av Rågkross, Hallava, 3 lisäarpaa 5p
5. Valma - Hallavan Lurjus, Hallava 3p
6. Varpu Kivikko - Pramias Dendranthema 1p
7. Nora - Benjamín LOU, Newerra 1p
8. Alana - Buddercup, Hallava, 1 lisäarpa 1p
9. Nella Pekkinen - Melvanlis, Vaahterapolku 1p
10. Jesse Aro - ML Hustler, Vaahterapolku 1p
11. Salla Laine - Final Countdown 1p
12. Lucas - Such a Flinch , Yläkokko 1p

4. 60cm, taitotaso easy
1. Melli - Tinyela, Newerra, 2 lisäarpaa 20p
2. Wilma - Rock 'n' Roll, Newerra 15p
3. Angelika - Gnekorrg , Yläkokko 10p
4. Pau - Touholan Santra, Newerra, 4 lisäarpaa 5p
5. Julia Luoti - Taffeltoff, Vaahterapolku, 2 lisäarpaa 3p
6. Saana - Unchained X , Yläkokko 1p
7. Erik - Merkurius, Newerra 1p
8. Moona - Ramona 1p
 
5. 80cm, taitotaso medium
1. Ruska - Flying Fonzie, Hallava 20p
2. Rena - Kyyhkysatu, Hallava, 4 lisäarpaa 15p
3. Topi - Liadan , Yläkokko 10p
4. Veeti - Priya Countessa ox, Newerra 5p
5. Salome - Malfoy II , Yläkokko 3p
6. Heidi - Moonglitter, 2 lisäarpaa 1p
7. Elle - Evyn Carno, 2 lisäarpaa 1p
8. Mette - 21 Haircolors 1p
9. Inkeri - Breezy Darlene, Hallava 1p
10. Milja - Feuerhof Ramino , Yläkokko 1p
11. Katriina - Supernova I , Hallava 1p

6. 100cm, taitotaso hard
1. Valma - Hallavan Lurjus, Hallava, 1 lisäarpa 20p
2. Anke - Never Say Never, Newerra 15p
3. Nanna - Tuulen Tirlittan, Hallava, 4 lisäarpaa 10p
4. Jannica - Kaihomieli, Newerra, 4 lisäarpaa 5p
5. Jesse Aro - ML Hustler, Vaahterapolku 3p
6. Pyry - Discrimination, Vaahterapolku 1p
7. Lucas - Such a Flinch , Yläkokko 1p
8. Salli - Dunja av Rågkross, Hallava 1p
9. Sanna - 24 Shades of Blonde 1p
10. Salla Laine - Final Countdown 1p
11. Nella Pekkinen - Melvanlis, Vaahterapolku 1p
12. Salma Stjärndahl - Bonnie KN 1p
13. Rasmus Alsila - Kings Weebenger, Vaahterapolku 1p
14. Varpu Kivikko - Pramias Dendranthema 1p

Pikkutähtiratsukot

★ Saana - Unchained X , Yläkokko
★ Topi - Liadan , Yläkokko
★ Salli - Dunja av Rågkross, Hallava
★ Pau - Touholan Santra, Newerra
★ Topi - Liadan , Yläkokko
★ Nanna - Tuulen Tirlittan, Hallava

SPOILER: Click to show

1. helppo C, taitotaso easy
1. Saana - Unchained X , Yläkokko 50p
2. Julia Luoti - Taffeltoff, Vaahterapolku 40p
3. Melli - Tinyela, Newerra 33p
4. Pau - Touholan Santra, Newerra 21p
5. Erik - Merkurius, Newerra 9p
6. Wilma - Rock 'n' Roll, Newerra 7p
7. Moona - Ramona 5p
8. Angelika - Gnekorrg , Yläkokko 3p


2. helppo B, taitotaso medium
1. Topi - Liadan , Yläkokko 35p
2. Veeti - Priya Countessa ox, Newerra 31p
3. Jonna - Helon Hehkuma 31p
4. Salome - Malfoy II , Yläkokko 24p
5. Veera Ruusula - Inferno Beat, Vaahterapolku 17p
6. Milja - Feuerhof Ramino , Yläkokko14p
7. Rena - Kyyhkysatu, Hallava 7p
8. Ruska - Flying Fonzie, Hallava 7p
9. Mette - 21 Haircolors 5p
10. Katriina - Supernova I , Hallava 3p
11. Inkeri - Breezy Darlene, Hallava 3p
12. Heidi - Moonglitter 3p

3. helppo A, taitotaso hard
1. Salli - Dunja av Rågkross, Hallava 40p
2. Anke - Never Say Never, Newerra 31p
3. Jannica - Kaihomieli, Newerra 26p
4. Alana - Buddercup, Hallava 22p
5. Nanna - Tuulen Tirlittan, Hallava 21p
6. Valma - Hallavan Lurjus, Hallava 14p
7. Jesse Aro - ML Hustler, Vaahterapolku 7p
8. Nora - Benjamín LOU, Newerra 7p
9. Varpu Kivikko - Pramias Dendranthema 3p
10. Nella Pekkinen - Melvanlis, Vaahterapolku 3p
11. Salla Laine - Final Countdown 3p
12. Lucas - Such a Flinch , Yläkokko 3p

4. 60cm, taitotaso easy
1. Pau - Touholan Santra, Newerra 40p
2. Melli - Tinyela, Newerra 38p
3. Julia Luoti - Taffeltoff, Vaahterapolku 33p
4. Wilma - Rock 'n' Roll, Newerra 30p
5. Angelika - Gnekorrg , Yläkokko 18p
6. Saana - Unchained X , Yläkokko 3p
7. Erik - Merkurius, Newerra 3p
8. Moona - Ramona 3p

5. 80cm, taitotaso medium
1. Topi - Liadan , Yläkokko 28p
2. Heidi - Moonglitter 24p
3. Ruska - Flying Fonzie, Hallava 22p
4. Elle - Evyn Carno 21p
5. Rena - Kyyhkysatu, Hallava 17p 
6. Milja - Feuerhof Ramino , Yläkokko 17p
7. Katriina - Supernova I , Hallava 16p
8. Veeti - Priya Countessa ox, Newerra 16p
9. Mette - 21 Haircolors 7p
10. Salome - Malfoy II , Yläkokko 5p
11. Inkeri - Breezy Darlene, Hallava 3p

6. 100cm, taitotaso hard
1. Nanna - Tuulen Tirlittan, Hallava 40p
2. Jannica - Kaihomieli, Newerra 25p
3. Valma - Hallavan Lurjus, Hallava 22p
4. Nella Pekkinen - Melvanlis, Vaahterapolku 22p
5. Salli - Dunja av Rågkross, Hallava 21p
6. Anke - Never Say Never, Newerra 17p
7. Jesse Aro - ML Hustler, Vaahterapolku 14p
8. Lucas - Such a Flinch , Yläkokko 5p
9. Rasmus Alsila - Kings Weebenger, Vaahterapolku 5p
10. Pyry - Discrimination, Vaahterapolku 3p
11. Salla Laine - Final Countdown 3p
12. Salma Stjärndahl - Bonnie KN 3p
13. Varpu Kivikko - Pramias Dendranthema 3p
14. Sanna - 24 Shades of Blonde 2p

Tähtiratsukot

★★★ Julia Luoti - Taffeltoff, Vaahterapolku
★★★ Topi - Liadan, Yläkokko
★★★ Salli - Dunja av Rågkross, Hallava

SPOILER: Click to show

taitotaso easy
1. Julia Luoti - Taffeltoff, Vaahterapolku 73p
2. Melli - Tinyela, Newerra 71p
3. Pau - Touholan Santra, Newerra 61p
4. Saana - Unchained X , Yläkokko 53p
5. Wilma - Rock 'n' Roll, Newerra 37p
6. Angelika - Gnekorrg , Yläkokko 21p
2. Erik - Merkurius, Newerra 12p
8. Moona - Ramona 8p

taitotaso medium
1. Topi - Liadan , Yläkokko 63p
2. Veeti - Priya Countessa ox, Newerra 47p
3. Jonna - Helon Hehkuma 31p
4. Milja - Feuerhof Ramino , Yläkokko 31p
5. Ruska - Flying Fonzie, Hallava 29p
6. Salome - Malfoy II , Yläkokko 29p
7. Heidi - Moonglitter 27p
8. Rena - Kyyhkysatu, Hallava 24p
9. Katriina - Supernova I , Hallava 19p
10. Veera Ruusula - Inferno Beat, Vaahterapolku 17p
11. Mette - 21 Haircolors 12p
12. Inkeri - Breezy Darlene, Hallava 6p


taitotaso hard
1. Salli - Dunja av Rågkross, Hallava 61p
2. Anke - Never Say Never, Newerra 48p
3. Jannica - Kaihomieli, Newerra 51p
4. Nanna - Tuulen Tirlittan, Hallava 61p
5. Valma - Hallavan Lurjus, Hallava 36p
6. Jesse Aro - ML Hustler, Vaahterapolku 21p
7. Nella Pekkinen - Melvanlis, Vaahterapolku 25p 
8. Lucas - Such a Flinch , Yläkokko 8p
9. Varpu Kivikko - Pramias Dendranthema 6p
10. Salla Laine - Final Countdown 6p

Tähtitalli

★★★★★ NEWERRA ★★★★★

SPOILER: Click to show

NEWERRA
ratsukoita: 8kpl
lisäarpoja kerätty: 84kpl
=10,5

HALLAVA
ratsukoita: 8kpl
lisäarpoja kerätty: 62kpl
=7,75

VAAHTERAPOLKU
ratsukoita: 6kpl
lisäarpoja kerätty: 34kpl
=5,66

YLÄKOKKO
ratsukoita: 6kpl
lisäarpoja kerätty: 11kpl
=1,83

[Pierre]

Jonna - Helon Hehkuma (helppo B, taitotaso medium)

Aika menee sitten hurjan nopeasti, sillä jo pari kuukautta sitten, mikä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna vain pieneltä, ohimenevältä hetkeltä, pyörimme Hallavan maneesissa, jossa silloin maaliskuisena päivänä aloiteltiin Tie Tähtiin -kilpailu avajaisvalmennuksella. Sen jälkeen kävimmekin vielä valmentautumassa Vaahterapolussa ennen Haapametsän tallilla järjestettävää ensimmäistä osakilpailua, jossa taiteilimme Herkon kanssa itsemme hienosti luokkamme voittoon. Ensimmäisen osakilpailun päätteeksi jatkoimme harjoittelua lähinnä kotioloissa muiden kiireiden vuoksi ja ikävä kyllä pieni lepsuilu kostautui, emmekä saaneet yhtä hyviä prosentteja suorituksestamme kuin aikaisemmin, mutta sijoituimme kuitenkin kolmanneksi ja nostimme kokonaispistemäärämme kolmeenkymmeneen.

Edessä siinsi siis vielä varsinainen finaali, jossa karsittaisiin jyvät akanoista ja palkittaisiin cupin parhaat ratsukot sekä tallit. Tänään tuo kauan odotettu ja jännitetty kilpailupäivä sitten koitti, mutta alkuvalmistelut olimme aloittaneet jo hyvissä ajoin. Rokotustodistukset sun muut tilpehöörit oli pakattu laukkuun jo viikon alussa ja edeltävänä iltana kisavarusteet saivat normaalin tapaan pikaisen puhdistuksen ja kiillot päälle. Normaalista poiketen päätin tällä kertaa jättää sykeröiden tekemisen pois ja ainoastaan letitin harjan sekä hännän pikaisesti leteille yön ajaksi, jotta jouhissa olisi aamulla pientä kiharaa. Herkko oli päättänyt alkaa irrottamaan talvikarvaansa, joten sain taiteilla karstan ja muiden apuvälineiden kanssa pitkään, jotta hevonen näytti riittävän siistiltä. Loppusilauksen ori saisi kilpailupaikalla, joten nakkasin sen päälle vain ohuen loimen, jottei se saisi liattuaan itseään kovin siivottomaksi.

---

Kilpailuaamu valkeni tyynenä ja mukavasti varsin aurinkoisena. Olin pakannut tarvittavat varusteet ja tavarat auton takapenkille edellisenä iltana ja tällä erää hommana oli ainoastaan saada itsensä lähtökuntoon riittävän ajoissa. Herkko tuntui edellisen illan puunausten perusteella tietävän, mitä tulevan piti, joten se odottelikin jo innoissaan pihaton portilla pujottaessani sen päähän sinivalkoisen naruriimun, johon naksautin kiinni samansävyisen narun. Irrotin tallipihalla sinikultaisen talliloimen soljet ja taiteilin sen varuilta auton takapenkille muiden varusteiden tavoin - eihän sitä tiedä, jos sille tulisi kilpailupaikalla tarve. Purin otsaharjaa lukuun ottamatta letit ja kävin juoksuttamassa pari päivää vapaalla ollutta oria tovin kentällä, ennen kuin lastasin sen kuljetuskoppiin ja hyppäsin itse kuskin paikalle ja lähdin ajelemaan Hallavaa kohden. Osasin suurin piirtein suunnistaa kohteeseen - olinhan käynyt siellä kerran tai pari aikaisemmin - mutta loppumatkalla piti turvautua puhelimen karttasovellukseen.

Sopiva paikka autolle ja kuljetusvaunulle löytyi varsin helposti, sillä olimme hyvissä ajoin liikkeellä; ensimmäinenkään luokka ei ollut ehtinyt vielä startata ja meidänkin lähtönumeromme kakkosluokassa oli vasta viimeisten joukossa. Ulkopuolisille hevosille oli varattu tarvittaessa vuokrakarsinat, joista olin yhden varannut käyttöömme. Talutin Hehkuman talliin sen hiljaisessa päädyssä olevaan karsinaan, joka oli siistitty vierailevaa tulijaa varten aina juomakuppeja myöten. Jätin orille seuraksi mukanani tuomani heinäverkon, jota se saisi aikansa kuluksi tyhjentää. Tyhjäsin autosta hevosen varusteet karsinan kupeessa oleviin telineihin ja kävin ohimennen ilmoittamassa saapuneeni paikan päälle, minkä aikana ensimmäisen luokan ratsukot alkoivat olla lähtövalmiina ja luokka pääsi alkamaan. Jäin hetkeksi seurailemaan ensimmäisten ratsukoiden suorituksia, mutta liukenin kuitenkin pian takaisin talliin Herkon luokse. Harjailin heiniä verkon rei'istä nyhtävästä orista nopeasti irtoliat pois pölyharjalla ja tarkistin jalkojen kunnon ennen hevosen varustamista.

Jätin Herkon otsaharjan kiinni siistille letille, jotteivät jouhet heiluisi näkökentän edessä. Talutin pojan ulos karsinasta ja suuntasimme lämmittelyalueelle, jossa oli jo osa meidän luokkamme osallistujista hakemassa alkulämpöjä päälle. Herkko liikkui virkeästi jopa vapailla ohjilla ja teimme sen kanssa muutamia siirtymisiä ja temponvaihteluita, joiden aikana se vastasi antamiini käskyihin sukkelasti ja halukkaasti. Oria oli tällä hetkellä oikein miellyttävä ratsastaa, joten en ylivalmistellut sitä tulevaa suoritustamme varten, vaan lähdin vielä köpöttelemään toviksi lähimaastoon, ennen kuin palasimme tallipihalle odottamaan lähtövuoroamme. Ennen suoritustamme pujotin lähtönumeromme vielä paikoilleen, purin pintelit jaloista ja kiskaisin päälleni omaan tyyliini liian fiinin kisatakin - tämän jälkeen täytyikin vain odottaa parin ratsukon verran omaa vuoroa, tehdä parhaansa ja lopuksi jännittää tuloksia.

+ Herkko kisa-aamuna kotitallillaan (:

[Aleksi]

Pierre, finaaliin tulee erilliset tehtävänannot lisäarpojen hankkimiseen :/

Ne iomoitetaan viikon päästä

[Pierre]

Ohoh, joku ollut siis turhan aktiivinen

[Milja]

Milja Kajankoski - Feuerhof Ramino, Yläkokko (medium)

koululuokka, tehtävä 2.
Kiirehdin varmaan viidennettä kertaa tältä päivältä vessoilta pois. Kieltämättä vähän jännitti - mä ja Mino ei oltu mikään kouluratsukko, ja olihan tää sentään finaali. Kaikki oli letittäneet hevosensa huolella ja eipä ratsastajatkaan paljoa vähemmän tälläytyneiltä näyttäneet. Olin mäkin jotain yrittänyt hevoselle väkertää, mut loppupeleissä jättäny sen serkkuni huoleksi.
"Laitetaaks jo tälle satula?" Merida kysyi heti minut nähdessään.
Mino seisoskeli suhteellisen rauhallisesti paikoillaan, tosin välillä se saattoi nostaa päänsä ylväämmin esimerkiksi jonkun toisen hirnahtaessa.
"Juu. Mä voin laittaa nii pidä sitä paikoillaan", henkäisin jännityksen edelleen pistellessä vatsassa.
Nostin satulan käsilleni ja palasin puoliverisen luo. Varpailleni nousten sain koulupenkin selkään ja asettelin valkoisen huovan siististi alle. Kiinnitin lyhyen kouluvyön toiselta puolelta kiinni ja kiersin Minon edestä toiselle puolelle. Olin just alkamassa kiristää vyötä, kun mun sydän jätti ehkä yhen lyönnin välistä.
"Ei hemmetti.."
"No?" Merida kysyi heti kääntyen katsomaan suuntaani.
"No totta kai tää vyön toinen lukko on irronnu! Voi paska!" huusin ja aloin paniikissa etsiä tallin omistajaa Iidaa näkyviini.
"Mihin seki on menny?"
Merida vilkaisi kelloa ja sai mut vielä hermostuneemmaksi sanomalla:
"Sun pitäis olla viien minsan päästä verkkaamassa.."

Aikamme panikoituamme sai kerrankin serkkuni hyvän idean:
"Ei kai täs muu auta kun käydä kysymässä joltain lainaan."
"Totta", huokaisin ja etsin jonkun aikuisen näkökenttääni.
Sen jälkeen lähdin suunnistamaan naista kohti.
"Hei anteeks, tota.. Olisko teillä ollu lainata koulusatulaan vyötä tollaselle puokille? Kun mun pitäs mennä verkkaamaan ja ton vyön kanssa on vähän ongelmia", selitin nolona jollekin punahiuksiselle naiselle. Hän katseli hetken ympärilleen, jonka jälkeen onnekseni sanoi:
"Eiköhän Husun vyö sille menis, käyppä kysyy se Jesseltä lainaan. Muista palauttaa ennen helpon A:n alkua, kun ne kisaa siinä. Jos et Jesseä löydä, niin etit vaan jonkun joka kisaa Vaahterapolun puolella!" punahiuksinen hymyili.
"Kiitos paljon!" henkäisin helpottuneena ja ryntäsin hakemaan vyötä lainaksi.
Niimpä sain sopivan mittaisen vyön Minolle, ja suitsimisen jälkeen pääsimme verkkaamaan onnistuneesti. Huh.

300 sanaa, 1 lisäarpa

[Salli]

Katselin koulukisojen väenpaljoutta ja liikehdintää. Varustin Dunjaa ja heitin satulan ponin selkään. Karvanlähtöaika oli lopuillaan ja olin siitä erittäin onnellinen. Laskin vyön toiselta puolelta ja aloin kiristämään sitä kiinni. Yhtäkkiä vyön metalliosa räpsähti rikki.
”Voi viina!” kirosin hiljaa mielessäni ja yritin vielä vyön kanssa. Tuhahdin ja kävin irrottamassa vyön ja nostin satulan pois selästä. Kyselin omalta porukaltani olisiko kellään uutta vyötä. Miten sopivasti oli vyö mennyt rikki. Valma pudisteli päätänsä. Hän kertoi, että otti ainoa puhtaan ja hyvän vyön Darcylle.
Kävin penkomassa tallin kaappeja juoksujalkaa ja etsin paniikissa toista vyötä. Ei vain löytynyt. Miksi näin piti juuri nyt käydä. Kävelin takaisin ponin luokse ja sinne minne loput hallavalaiset olivat ryhmittäytyneet.
”Kysy vaikka Newerran osallistujilta?” Nanna sanoi ja suitsi samalla Tinttua, kun kerroin ongelmastani. Huokaisin ja etsin katseellani Newerran porukkaa. Löysin pienen porukan hevostensa kanssa ja lähdin päättäväisesti porukan luokse. Kävelin reippain askelin heidän luokseen, mutta jäin seisomaan vähän matkan päähän. Olin ollut osan porukan kanssa leirillä joten tunsin onneksi porukkaa vähän. Kävelin nuoren Pau – tytön luokse ja moikkasin häntä iloisesti. Juttelin niitä ja näitä Paun kanssa ja esitin hienovaraisesti ongelmani. Pau osoitti myötätuntoa ongelmaani kohtaan ja lähti etsimään minulle vyötä. Parin testaamisen jälkeen löysin hieman pitkän vyön, mutta se saisi nyt kelvata. Kiitin Pauta ja muita newerralaisia ja lähdin kiireesti satuloimaan Dunjaa.
Verkkasin Dunjan ja jäin odottamaan omaa vuoroani. Kävelytin Dunjaa maasta ja kertailin mielessäni radan kulkua. En missään nimessä haluasi unohtaa rataa. Kävelin kilpailualueelle ja katsoin, mikä ratsukko oli vuorossa ja nousuin takaisin selkään. Kohta se olisi menoa. Menin radalle ja jännitys kihelmöi vatsassani.
Radan jälkeen minulla oli niin levollinen olo. ei parhain suoritus, mutta tunsin tyytyväisyyttä, että sain pari hankalaa kohtaa onnistumaan erittäin hyvin. Lähdin Dunjan kanssa maastoon vielä pienelle loppukävelylle. Annoin Dunjalle paljon rapsutuksia ja haleja. Se oli hienosti jaksanut mennä kisoja joten ei siitä voisi olla ylpeämpi. Vielä olisi kuitenkin esteet, mutta onneksi koulu oli nyt takana päin. Nanna ja Valma tulivat minua vastaan, kun palasin rauhaisalta maastokävelyltä. Pysähdyimme hetkeksi ja jaoimme yhdessä mietteitä kisojen kulusta. Valma kertoi miten hänellä ja Darcylla oli mennyt ja Nanna kertoi miten Tinttu oli toiminut todella reippaasti. Nauroimme yhdessä sille, kuinka Dunja oli radan jälkeen löntystellyt niin hitaasti pois, että jouduin naputtelemaan jaloillani lisää vauhtia poniin aika reilusti. Alana oli kuulemma nyt radalla joten olisi vielä yksi suoritus jännitettävänä.
Palasin takaisin hallavalaisten miehittämälle alueelle ja siellä törmäsin heti Renaan. Puhuimme taukoamatta siitä miten muut ratsukot olivat suorittaneet oman ratansa ja mietimme omia heikkouksia ja vahvuuksiamme. Emme voineet olla helpottuneimpia. Hoidimme yhdessä Dunjan pois ja menimme Alanaa vastaa. Alana oli itsekin ihan ok tyytyväinen, vaikka isolla mahalla ratsastaminen kävi työstä. Lähdimme Renan kanssa kahvion kautta katsomaan viimeisiä kisaajia. Kisoissa oli ihanaa tunnelmaa. Lähdimme viimeisen radan jälkeen yhdessä takaisin hallavalaisten alueelle ja siellä kävimme yhdessä tunteellista keskustelua. Toisaalta oli todellla haikeaa, että meidän huippuhyvä kisaporukka nyt erkani ja lähdimme kohti uusia haasteita, koska olihan nämä kisamatkat parhaita. Ei voinut muuta sanoa. Se jännitys, mikä tuli kun seurasi kavereiden esityksiä ja odotti omia tuloksiaan. Ei ole parempaa. Keskustelimme vielä esteradoista ja siitä miten kaikilla mahdollisilla tavoilla voisimme vielä epäonnistua. Valma yritti vähän toppuutella meitä innokkaimpia ratojen pilaajia.
Menin vielä katsomaan Dunjan tilannetta ja halasin ponia kovasti. En uskonut miten voisin mennä noin vaikeita ratoja. Olin Hallavassa aloittaessani juuri HeC-HeB tasolla ja pelkäsin kovati hypätä tai laukata hevosella. Nyt menin kaikkea. Menin Dunjalla vaativia kouluratoja ja hyppäsin isoja esteitä. Rena tuli luokseni ja halasin häntäkin. Rena katsoi minua hieman oudosti, mutta nauroimme yhdessä. Lähdimme yhtä matkaa takasin kisa-alueelle. En voinut olla odottamatta tuloksia. Naureskelimme Renan kanssa ja mietimme mitä kisoja haluaisimme tulevaisuudessa kiertää. Kävelimme Renan kanssa Valman ja muiden luokse. Puhuimme tulevaisuudesta ja siitä mitä tekisimme. Aleksi tuli keskeyttämään meidät ja kertoi, että saisimme tulla auttamaan siivouksessa. Jotkut tarvitsivat vielä apua hevosten kanssa joten menimme yhdessä auttamaan. Kävin hakemassa newerralaisilta lainaamani vyön. Olin unohtanut sen kiinni Dunjan satulaan joten kävin sen hakemassa äkkiä. Kiidätin sen porukan luokse ja kiitin kovasti lainasta. Puhuimme kisoista pientä smalltalkia ja onnittelin osaa porukasta ja lähdin auttamaan buffetin kanssa. Kävin hakemassa sinne lisää mokkapaloja kylmästä ja Inkerin kanssa sähläsimme yhdessä kahvin kanssa. Onneksi kukaan ei nähnyt. Kisat olivat lähentäneet monia meistä ja koimme yhdessä ihania onnistumisia ja ei niin kivoja epäonnistumisia. Kisat ovat niin best, ettei muuta voi yksinkertaisesti sanoa.

HeA, 701 sanaa.

[Nanna]

Nannan tie tähtiin
osa 1: harjoitellessasi saat raivokohtauksen
2 lisäarpaa

Oli perjantai 28. huhtikuuta ja Tie Tähtiin finaaliin oli enää viikko aikaa. Mä en käsittänyt mihin ihmeeseen aika oli kadonnut ja miksen ollut ehtinyt treenata enempää. Viikko sitten Newessä pidetyt kisat olivat menneet ihan ok:sti, mutta olin silti katkera hävitessäni Sallille. Ja vieläpä ajan perusteella? Miten se vuonis oli yhtäkkiä saanut jonkun ihme energiapiikin ja kaahottanut menemään Tinttuakin kovempaa? Sitä en voinut ymmärtää. Ja vaikka mun olisi pitänyt treenata ihan kunnolla, olin ehtinyt mennä toissapäivänä vain pikaisesti koulua. Eikä ensi viikon työkalenteri antanut armoa, joten en varmaan pääsisi hyppäämään silloinkaan. Ja kukkana kakun päällä, Aleksi oli päättänyt pitää jonkun ihme ponipäivän vapun kunniaksi ja maneesi olisi tänään koko päivän varattuna. Aamulla pikkutyttöjen käytössä ja illalla normaalien ratsastustuntien takia. Ja kaikki estekalusto oli tietysti talven jäljiltä vielä maneesissa. Eli siksi mä nyt kiukkuisena ja väsyneenä poljin kiireessä kohti Hallavaa, jotta ehtisin klo 14 ja 16 välillä ratsastamaan, jolloin maneesi olisi ainoastaan vapaana.

Heitin pyöräni nojaamaan maneesin seinää vasten ja ryntäsin sisään samaan aikaan kun ponikurssilaiset laskeutuivat alas ratsujensa selästä. Moikkasin nopeasti kummastuneen näköistä Aleksia, joka oli näyttämässä jollekkin naperolle, kuinka nostetaan jalustimet ylös. Aloin kantaa ensimmäisenä puomeja paikoilleen, jotta hahmottaisin millaisen radan saisin rakennettua ja sitten roudasin tolppia ja lisää puomeja. Onneksi ponilapset lähtivät pian ja sain rauhassa miettiä lähestymisiä ja laskea sarjaesteisiin hyvät hevosen laukan mittaiset välit. Nostin suurimman osan esteistä valmiiksi metrin korkeudelle, sillä en ollut saanut hankittua itselleni puomien nostajaa. Jätin vain muutaman ristikon pienemmäksi verryttelyesteeksi.

Kun olin tyytyväinen työni tulokseen, suuntasin kohta tallia, jossa Tinttu oli juuri lopettelemassa päiväheiniään. Harjasin sen rivakasti ja onnekseni huomasin, että talvikarva oli jo suurimmaksi osaksi vaihtunut. Varustin sekä hevosen että itseni ja talutin sitten Tintun ulos. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja jopa tuulikin tuntui kerrankin lämpimältä, joten päätin kävellä alkukäynnit maastossa. Nousin siis selkään ja kiristettyäni satulavyön suuntasimme Tintun kanssa lyhyelle tallin kiertävälle polulle.

Sain mukavasti nollattua ajatuksiani linnun laulua kuunnellessa ja kesän merkkejä katsellessani, joten melkein hyräilin ääneen kääntäessäni muutamankymmenen minuutin päästä Tintun maneesin ovista sisään. Jossa minua odotti yllätys... Nimittäin Inkeri ja Darli, jotka olivat ilmeisesti valloittaneet maneesin sillä aikaa kun olin ollut maastossa. Ja kauhukseni sain huomata, että joka ikinen este oli laskettu 80cm korkeudelle ja sitäkin alemmas. Jopa kohtuullisen korkuiset verryttelyristikkoni olivat nyt vain puoli säärtä maan pinnan yläpuolella.
"MITÄ HELVETTIÄ???" mä räjähdin siihen paikkaan. "Miksi ketussa sä oot laskenu mun esteet? Mä käytin puol tuntii niiden laittamiseen!! Ja onks toi SARJAVÄLIKIN muutettu???"
"Mä olin varannu tän maneesin", Inkeri sanoi pistävästi Darlin selästä. "Laitoin ilmoitustaululle lapun."
"EI MANEESII VOI VARATA!! Sillon ku tääl ei oo tunteja ni tänne saa tulla ihan vapaasti."
"Kyl Aleksi eilen sano et mä saan hypätä esteitä tänään kolmelta", tyttö vastasi inhottavalla äänensävyllä ja sai mut kiehumaan entistä enemmän.
"Mut mä olin laittanu nää esteet valmiiks, etkö sä siit herrajumala tajunnu et joku aikoo hypätä täällä? Sitä paitsi kyl Aleksi sano mullekin, et mä saan tänää hypätä ennen tuntei!"
"No ehkä mä ajattelin , et Aleksi oli jättäny ne mua varten!"
"Ai et ponikurssilaiset olis hypännyt metrin esteitä, ootko sä ihan dorka??"
"Ite oot dorka! Etkö sä osaa lukee ilmotustauluu???" nyt Inkerikin alkoi huutaa.
Hevoset vain seisoivat lamaantuneina paikoillaan, eivätkä selvästi tienneet mitä olisi pitänyt tehdä.
Niiden onneksi Ohto asteli juuri sillä hetkellä maneesin ovista sisään ja sai mut sekä inkerin sulkemaan suumme.
"Mitäs mitäs, riitelettekö te?" kultakutrinen tallityöntekijä tiedusteli.
"Inkeri pilas mun vartavasten tekemäni esteradan", mutisin vieläkin kiukustuneena, mutta olin sentään saanut sykkeeni ja desipelimäärät laskemaan inhimilliselle tasolle.
"Nii mut mä oli varannu tän maneesin."
"Ei maneesii edelleenkään voi varata!"
"Hei rauhottukaas nyt", Ohto puuttui asiaan. "Kyl te mahutte tääl yhtä aikaa hyppäämään."
"Mut Inkeri hyppää kaheksaakymppii ja mä metriin"
"Ja me tarvitaan ponivälit."
"No eihän se oo mikää ongelma. Ootte ihan hölmöjä. Mä tietysti nostelen puomeja ja muutan sarjaväliä, iha samal taval ku Aleksi ridatunneilla", Ohto virnisti.
Jurputimme vielä jonkin aikaa Inkerin kanssa, mutta pian tilanne rauhoittui Ohton ansiosta ja pääsimme molemmat harjoittelemaan omia esteratojamme.

Loppujen lopuksi olikin paljon kivempaa hypätä porukassa kuin ihan yksin.

654 sanaa

[Anke]

Anke - Never Say Never, taitotaso hard HeA
aiheet 2 ja 5

Kun Newerran jengi oli leiriytynyt viimein Hallavan pihamaalle, oli paikka jo täynnä ihmisiä. Ilmassa kihisi jännitys, ympärillä parveili kilpailuasuisia ratsastajia ja toinen toistaan koreampia hevosia.

Onneksi mulla oli Luukas. Nekun hoitajana sen velvollisuus oli olla mun henkinen tuki ja turva kilpailutilanteissa, kun hermoni olivat aivan riekaleina, ja Nekulle sen piti olla ainut huolehtija, joka ei ollut menettänyt järkeään jännityksestä. Mä olin mahdoton kilpailujännittäjä. Onneksi Nekku ei ollut.

”Ota tää. Ja huolehdikin kanssa, etten pökerry tonne satulaan nestehukasta”, sanoin ja tyrkkäsin serkkupojan käteen vesipulloni. Päivä oli lämmin, ja aurinko porotti mun mustaa kisatakkiani vasten. Huulta purren pyyhin harmaata pölyä valkoisista kisahousuista ja suorisin Nekun kisahuopaa.
”Miltä me näytetään?” lopulta kysyin huolestuneelta.
”Hyvältä hyvältä! Nyt satulaan ja verkkaamaan”, Luukas nyökkäsi.
”Ja… Drückt uns die Daumen!” huokaisin ja ponkaisin satulaan. Ehkä tää tästä.


Verryttelyssä ihan yhtäkkiä joku poni karruutti takaa päin melkein päin Nekkua, kai lintua säikähtäneenä. Nekku viskaisi päätään, ja ohjat napsahti poikki ihan kuolaimen juuresta. Nekku onneksi vain pysähtyi perin pohjin hämmästyneenä.

” Scheiße”, äyskäisin ja hyppäsin alas Nekun selästä. Talutin ruunan kentän laidalle. Hitto, Luukaskin oli kadonnut jonnekin.

”Hei, sori,voisitkohan sä auttaa?” kysäisin juuri ohi kävelevältä ratsastajapukuiselta tytöltä. Se oli kai joku Hallavalainen.
”Sori, oisko sulla lainata mulle ohjia? Nää pamahti poikki”, mutisin vaivautuneena.


”Tottakai! Oota tässä, mä haen sulle tallista ohjat”, tyttö heläytti iloisesti ja kipitti sisään tallirakennukseen. Pian hän tuli takaisin mukanaan nahkaiset ohjat. Näppärästi hän laittoi ohjat kiinni kuolaimiin ja nappasi katkenneet pois.
”Tarviitsä näitä vielä johonkin?” hän kysyi nostaen käsissään olevia rikkonaisia ohjia.
”En, heitä roskiin vaan! Kiitti hurjasti, mä palautan nää sit kisojen jälkeen”, huokaisin kiitollisena ja hyppäsin takaisin satulaan. Mulla olisi vain vähän aikaa verkata, mun vuorooni ei ollut enää kauaa.


”Seuraavaksi vuorossa on Anke Hazel ja Never Say Never Newerran tallilta.”
Hermostuneena ohjasin Nekun valkoisten aitojen sisäpuolelle. Tuomari vihelsi pilliin. Nostin ravin ja käänsin hevosen alkutervehdykseen. Nekku pysähtyi täsmällisesti. Tervehdin tuomaria, joka nyökkäsi. Kokosin Nekkua ihan hiukan ja siirsin sen takaisin raviin.

Jälkeenpäin en muistanut radasta juuri mitään. Mutta kai me ihan hyvin mentiin, ainakin pisteistä päätellen. Luukas oli mua vastassa iloisesti hymyillen.
”Te olitte ihan mahtavia! Mä en oo ikinä nähnyt sun ratsastavan noin hyvin!” Luukas hihkui innosta.
”Oikeesti??”
”Joojoo!”
”Vitsi mulla on mahtava hevonen!” syöksähdin halaamaan Nekkua, joka hätkähti. ”Ja maailman paras hevosenhoitaja! Mihin mä olisinkaan joutunut ilman sua!”
”No no”, Luukas nauroi taputtaessaan mua selkään yllättyneenä. Harvoin mä tällaista tunneryöppyä päästin sisältäni.
”Mulla on niin semmoinen fiilis, että me vielä sijoitutaan!” nyyhkytin onnesta.
”Niin mullakin! Mutta nyt sun pitää saada hengähtää hetki, mä voin kävelyttää Nekkua sillä aikaa”, Luukas hymyili.

Ojensin Luukakselle Nekun ohjat ja hörppäsin vesipullostani, jonka Luukas ojensi mulle. Luukas lähti kävelyttämään Nekkua ennen esteluokkaa, ja minä jäin chillailemaan kisapaikalle muiden neweläisten kanssa. Mulla oli sietämättömän kuuma, joten hipsin tallin vessaan vaihtamaan päälle mustan, kuuman takin sijaan tummansinisen, pitkähihaisen kisapaidan. Tarkistin vessan peilistä vielä, oliko mun nutturani jotenkin siistissä kunnossa. Se sai myönteisen tuomion, joten jatkoin matkaani takaisin kisa-alueelle. Ehdin nähdä kaksi viimeistä koulurataa, kunnes se osuus oli ohi ja esteluokat alkoivat. Eikä aikaakaan, kun taas oli kiivettävä Nekun satulaan ja lähdettävä verkka-alueelle.

505 sanaa

[Aleksi]

Anke! Kun yhditää aiheet 2 ja 5, pitää kirjoittaa 200 + 500 sanaa = 700 sanaa

[rena]

Rena ja Tie tähtiin finaali treenit. aiheet 6&10

Tulin tallille ystäväni Millan kanssa, Milla oli tullut käymään Pronssijoella ohimenevästi, joten ajattelimme piipahtaa tallilla.
Kävelimme tietä pitkin katse taivaita kohti.
”Toi pilvi näyttää vähä pupulta” Totesin.
”Milla katsahti samaa pilveä ja totesi samalla;
”Vähä, mut ei iha, sen pupuinen.”
”Onko pupuinen ees sana” Kysyin Millalta.
”Toivottavasti, koska se kuulostaa hienolta.” Milla pohti, naurahdin ja jatkoimme matkaa. Vatsani oli aivan täynnä olimme mätänneet vatsamme täyteen pinaattilettuja ennenkuin lähdimme tallia kohti.

”Mun ja Kyyhkyn pitää treenata kisoja varte esteillä. Nii aattelin et haittaaks sua jos pompitaan vähä Kyyhkyn kanssa.” Selitin Millalle.
”Ei ollenkaa, pomppu sinne ja tonne, mä voin kattoo ja antaa vinkkejä.” Milla sanoi ja virnisti.
Kävelimme tyhjään maneesiin.
”Okei. Millasii esteitä haluut harjotella.” Milla kysyi ja katsoi maneesia kulmasta kulmaan.
”Sarjoja ois kiva harjotella, niitä ei oo tultu harjoteltua ikuisuuksiin.” Sanoin.
Kannoimme estetolpat ja kasan puomeja kentälle, laitoimme niistä pari estettä joita hyppäsisin Kyyhkyn kanssa.

Menimme käymään vielä tallituvassa, siellä oli Ruska pyörimässä ja kaivelemassa kaappiaan.
”Moi Ruska.” Moikkasin poikaa.
”Aaa. moi Rena. Ootko nähny Fronzien toista pinteliä, en löyä sitä mistään.” Poika tuskasteli.
”Ootko kattonu et oisko se kuivumassa vaikka?” Sanoin Ruskalle.
”En, pitääkin tarkistaa se.” Poika totesi.
Milla seisoi hiljaa vierelläni ja katsahti minuun kulmat koholla.
”Öm, Ruska tässä on mun kaveri Lapista, Milla. Ja Milla tässä on Ruska, myös täällä toimiva hoitaja.” Selostin.
”Mukava tavata Milla” Ruska totesi ja hymyili.
”Samoin, Ruska” Milla vastasi pojalle.
Ruska suuntasi jatkamaan pintelin etsintää ja minä käännyin Millaan päin.
”Jees, mennääks varustaa Kyyhky.” Sanoin suuntasimme Kyyhkyn luokse.
Haimme yhdessä varusteet ja aloimme varustamaan Kyyhkyä.
”On tää kaunis heppa. Vaikka mä oonkin ehkä vähä enemmän poni tyyppiä.” Milla ihasteli Kyyhkyä.
”Onha se.” Vastasin ylpeänä hymyillen.
Varustimme Kyyhkyn ja lähdimme kävelemään kohti maneesia. Aleksi käveli meitä vastaan.
”Ootko menossa ratsastamaan?” Aleksi kysyi minulta.
”Juu, hypätään vähä Kyyhkyn kanssa.” Kerroin.
”Okei, tsemppiä teille.” Aleksi sanoi ja jatkoi matkaansa.
”Juu moikka.” Sanoin Aleksin perään.

”Herranjumala!” Milla sanoi kun olimme maneesin ovilla.
”Mitä nyt!” sanoin hieman säikähtäneenä.
”Toi tyyppi oli iha jäätävän hyvän näköne!” Milla hihkui.
”Noh, en sano mitään.” Totesin ja naurahdin.
Milla meni katsomoon istumaan kun minä nousin Kyyhkyn selkään
Menin maneesia ympäri kävellen, ja jännittäen edessä olevia kisoja. Melkein kaikki hallavalaiset olivat tulossa sinne, ja samoin minä. Kilpailisin Kyyhkyn kanssa, este- sekä koululuokissa. Ravailin voltteja ympäriinsä ja ja verryttelin Kyyhkyä. Tulin nykyään Kyyhkyn kanssa aika hyvin toimeen, eikä Astaakaan ollut niin suuri ikävä. Joskus kyllä ikävöin ponimaastoja, muistelin alku aikojani Hallavassa kunnes Milla huikkasi katsomosta että joko alottaisin.
Laukkailin vielä hieman ja aloitin sitten hyppäämään pienintä estettä. Kyyhky oli pirteällä päällä eikä neiti tahtonut koko ajan keskittyä. Se steppaili innoissaan ja katsahteli ympärilleen.
”Okei, kokeiltaisko noita sarjoja.” Pohdin ääneen.
”Woohoo, hyvä te!” Milla hihkui katsomosta taputtaen käsiään.
”Jes, katotaan miten menee” Hihkuin takaisin.
Otin vauhtia ja lähdimme esteille, pomp, ensimmäisen hyppy kauniissa kaaressa, toinen liian sivusta ja kolmas täydellinen pudotus.
Huokaisin ja kokeilimme pari kertaa uudestaan rataa, ei, ei luonnostunut.

Aloin olla jo kireänä monen yrityksen jälkeen, ja Milla huuteli apuja katomosta mutta ne eivät tuntuneet auttavan.
”Arghh! Miks tä ei voi vaan luonnostua!” Valitin.
”Ei se mitään, kyllä se siitä. Sun ja Kyyhkyn pitää vaa alkaa toimia yhdessä.” Milla yritti kannustaa sivusta.
”Noku #@!<* ei luonnostu!” Ärähdin taas, vielä yksi yritys mutta ei, ei onnistunut. Nousin hetkeksi pois Kyyhkyn ja kävelytin sitä rauhasa hammasta purren.
”Wou, en oo nähny sua noin kireen näkösenä sitten viitos luokan ku koulun puskaradiossa huhuttiin että olit pussannu sitä Henkkaa.” Milla sanoi virnistäen ja käveli meidän luokse.
Loin Millaan murhaavan katseen, tyttö nosti kätensä pystyyn ja pudistin päätään jatkaen:
”Sun pitää vaa kommonikoida ratsus kanssa paremmin ja rauhottua”
”Rauhoittuakko, kisat on vajaan viikon päästä enkä osaa ees hypätä sarjaa.” Tiuskin, alkoi itselläni jo päässä kiehua.
Koko ratsastus alkoi tuntua raivostuttavan tyhmältä.
”Mikään ei samperi onnistu, kaikki vaa menee iha persuksilleen ja arghh, kaikki on niin syvältä!” Pamautin kaiken pihalle ja pysähdyin katsomaan Millaa silmiin.
Milla näytti hetken pelästyneeltä mutta sitten hän tuli ja halasi minua. Siinä seisoimme kuunnellen Kyyhkyn tasaista hengittelyä.
”Mää vaan oon väsyny kaikkeen” Sanoin niiskuttaen.
”Mä tiiän et sulla on ollu rankat pari viikkoo takana mut it will be okay.” Milla kuiski korvaani.
Seisoimme siinä vielä hetken ja sitten Milla sanoi hymyillen:
”Nonnii, uus yritys.”
Nyökkäsin päätäni ja kuivasin kasvoni. Nousin Kyyhkyn selkään ja lämmittelimme hetken.
H-hetki, tunsin Kyyhkyn askeleet allani kun tulimme kohti esteitä. Hyppy, toinen ja kolmas.
”Woohoo, niin sitä pitää” Milla hihkui katsomosta ja tuuletti.
”Wooo!” Tuuletin minäkin onnistuneen sarjan jälkeen.
Halasin Kyyhkyä lujaa kaulalta ja olin kiitollinen että minulla oli Milla sekä Kyyhky rinnallani.


751 sanaa

[Nanna]

Nannan tie tähtiin
osa 2: ennen koulukisoja laitetaan letit kuntoon, mutta sitten ruohotuppo houkuttelee
3 lisäarpaa

[Nanna]

Nannan tie tähtiin
osa 3: niin keskittyneesti kouluradalla, että ajattelin ääneen.
1 lisäarpa

"No niin, saatiin tuomarilta merkki... Sitten vaan puolipidäte ja laukka nousee. Okei hyvä alku, Tinttu oli kuulolla. Sitten vaan käännytään tästä kouluaitojen väliin ja rata alkaa...."
"Suoraan, suoraan suoraan... Tinttu se takaosa suoraan etuosan taakse. Okei se korjaantui. Ja istu, istu, istu, ja SEIS"
"Huhuh, se tuli hyvin."
"Ja sitten taas matkaan. Hyvä, ravi tuntuu energiseltä."
"Syvälle kulmaaaan, taivutus, suoristus ja sitten HANAAAA"
"Okei, se lähti vähän tahmeasti, mutta parin metrin jälkeen oli jo hyvä tahti päällä. Jes. Sitten taas otetaan vähän kiinni ja syvälle kulmaan.. noooin."
"Katse, ulkoavut, ulkoavut, kääntyy kääntyy, hyvin päästiin keskihalkaisijalle. Suoristus, puolipidäte ja sitten Tinttu mennään POH-KEEN-VÄIS-TÖÄ. Kerrankin tahtikin pysyi hyvänä. Täähän sujuu!"
"Sitten tehään tää voltti, keskittyminen ei saa herpaantua. Taipuu, taipuu."
"Syvälle kulmaan, valmistellaan tällä kertaa paremmin ja sit MENNÄÄÄN"
"No nyt sitten lähdettiin ku tykin suusta, hyvä Tinttu!"
"Ja uudestaan keskihalkaisijalle ja pohkeenväistö toiseen suuntaan."
"Tää on aina ollut se vaikeempi, mut ihan hyvin me vedettiin."
"Sitten pääsee taas hengähtämään voltilla, hyvä"
"Ei älä tuijota tuomaria silmiin... Miks se kattoo mua noin. Ei hitto puhunko mä ääneen??"
"Okei okei jatketaan, mitäs seuraavaks, ai niin joo R:ään ja siitä rata poikkisuuntaa leikkaa ja I:ssä pysähdys"
"Istu, istu, istu, pohkeet lähellä ja sitten SEEEIS. Hyvä."
"Okei sitten peruutetaan. Noooin ja takaosa ei lähde sivulle... yks, kaks, kolme, neljä ja tas ravia!"
"Pitiks tästä kääntyy oikealle? Ei, ei, ei kun vasemmalle. Joo Tinttu mennän vasemmalle."
"Vielä tää kulma hyvin ja sit L:ässä käyntiin. Pidäte, pohkeet lähellä ja energistä keskikäyntiä. huh."
"Kuinka paljon mä uskallan antaa ohjaa, ettei Tinttu valahda pitkäks... Okei tää on hyvä. Ja sit kootaaaaan."
"Ja takaosakäännös. Astu, astu, astu, ei eteen päin. Oiiikeiin Tinttu, hyvä!"
"Sitten taas keskikäyntiä, kokoaminen ja uusi takaosakäännös. Hyvä!"
"Jatketaan käynnissä vielä tääänne ja sitten laukka än-yy-tee-nyt! Jes hyvä!"
"Taipuu kulmaan, puolipidätteet ja sit KOVAAAA! Mut pidä tahti! Asetus tarkasti, ettei vaihu laukka, istu, istu, istu, pohkeet, pidäte ja raviin. ENERGIA säilyy!"
"Ja saman tien uusi laukka, jes, mainio nosto."
"Tääl sitten kaarros, pohkeet, pohkeet, pohkeet, nyt ei saa tiputtaa. Enemmän energiaa, pää ylös ja kootaan, kootaan, kootaan, ja vastalaukkaa puo-li-ym-py-rää..."
"Sit voi siirtyy raviin. Okei se vähän tipahti, mut onneks vasta S:ssä, niiku pitikin."
"Vielä uusi laukka, hyvä nosto! Kaarros, energinen laukka, kootaan, asetus säilyy ulos ja puoliympyrä... Siinä ravi, oikein!"
"Olipa rankkaa.. viel pitäis jaksaa viimonen laukka. Okei me pystytään tähän. Ja NOSTO!"
"Syvälle kulmaan, puolipidätteen, ja sitten keskilaukkaa, jaksaa, jaksaa, jaksaaa."
"Ennen kulmaa raviin... tarkasti keskihalkaisijalle ja samantien uusi nosto oikeaa laukkaa. Takaosa mukaan, suorana, suorana, suorana, pidäte, istu, pidäte ja SEIS!"
"Kiitos ja kumarrus me selvittiin hengissä!!!"

[Melli]

Easy 60cm
Melli - Tinyela
Aiheet 6 ja 7

Tänään olimme matkustaneet Hallavaan Tie tähtiin -finaalia varten ja jännitys kihelmöi jo vatsassani kääriessäni Tinjan jalkoihin punaisia pinteleitä. Pieni, ruunikko exmoorinponitamma oli onnekseni ihan kiltisti ja seisoi tyytyväisenä paikallaan laittaessani sitä kuntoon. Pian pintelit olivatkin jo ponin jaloissa, laitoin sille satulan selkään, suitset päähän ja lähdimme kävelemään verryttelykenttää kohti.

Ihmisiä hyöri ympärilläni joka puolella kävellessämme kenttää kohti parkkipaikalta, jossa oli Newerrankin leiri. Paikalla tuntui olevan paljon enemmän porukkaa kuin missään muussa osakilpailussa, mutta ehkä se johtui siitä, että nyt olisi finaalipäivä ja siitä, että oli niin kaunis ilma. Aurinko paistoi lämpimästi selkeältä taivaalta, vain yksi pieni pilvi taivaanrannassa. Puskaradiosta olin tosin kuullut, että tänään tulisi satamaan vettä kaatamalla, mutta en halunnut uskoa sellaista puhetta, nythän oli niin kaunis ilma!

Verryttelykentällä kiipesin Tinjan selkään ja aloin melkein heti ravailemaan. Matkaa parkkipaikalta oli sen verran kentälle, että siinä tuli ihan hyvät alkukäynnit pienen kentällä kävelyn kanssa. Tein paljon voltteja ja temponvaihteluja ja sain Tinjan hienosti niiden avulla kuulolle. Otin myös laukkaa ja kokeilin, että poni varmasti liikkuu eteen ja jarruttaa pyydettäessä. Sitten otin hetkeksi käyntiin.

"Hei, sinä tummansinitakkinen tyttö!" kuulin jonkun huutavan minulle.
Kentän reunalla seisoi blondi naisenalku, joka ojensi jotain minua kohti.
"Ajattelin vain, että jos söisit muutaman pinaattiletun kun näytät niin kalpealta, ettet vain pyöryisi sinne selkään", hän jatkoi päästyni lähemmäs häntä.
"Mä oon muutes Nella", hän jatkoi vielä.
"Ai, mä oon Melli ja tää poni on Tinja", vastasin blondille naiselle.
"Voisin kai mä muutaman letun ottaa", jatkoin sitten ja huomasinkin olevani todella nälkäinen alkaessani popsia lettuja Tinjan selässä. Olin syönyt viimeksi aamulla, jo todella monta tuntia sitten ja nälkä alkoi olla, en vain hermostuksissani ollut muistanut syödä mitään. Ei siis ihmekään, että näytin kalpealta.

"Kiitos vielä letuista!" huikkasin Nellalle jatkaessani verryttelyä pinaattilettujen syömis- ja rupattelutuokion jälkeen. "Ja tsemppiä kisoihin!"
Kymmenen minuuttia oli kulunut hetkessä syödessäni ja rupatellessamme ja alkoi tulla vähän kiire. Onneksi olin tullut hyvissä ajoin verryttelemään.

Tein pari laukka ympyrää ennen kuin lähestyin ensimmäistä verryttelyestettämme. Sitten käänsin ponin pinkki-valkoisilla puomeilla varustettua pystyä kohti. Tinja ei ollut oikein hereillä ja vauhtimme tyssäsi heti alkuunsa aivan esteen eteen. Suivaantuneena painoin pohkeet kunnolla kylkiin kiinni ja Tinja hyppäsi pystyn ylitse kamalalla pompulla, kuin pieni pupunen olisi ollut allani. Pysyin juuri ja juuri selässä asti ponin pompatessa ja tulimmekin vähän huonosti alas esteeltä. Loput verryttelyhypyt menivätkin onneksi paremmin ja pysyin hyvillä mielin siirtämään ajatukseni tulevaan rataan. Viimeisen okserin jälkeen siirsin Tinjan käyntiin ja poistuimme kentältä ja lähdimme kävelemään maneesia kohti, missä kisat hypättäisiin. Kohta meidät kuulutettiinkin jo radalle, joten nakkasin mustan kisatakkini päällä olevan tummansinisen takkini Wilmalle, joka oli sopivasti katsomon reunassa ja kävelimme keskemmäksi maneesia. Sitten se olikin jo menoa!

430 sanaa

[Elle]

Elle - Evyn Carno, 80cm, taitotaso medium

6. tarina 200 sanaa: käytä sanoja: pupunen, pinteli, pinaattilettu, puskaradio, puomi, pilvi, pomppu, poni, 1 lisäarpa
7. tarina 200 sanaa: tapaat kisapaikalla mielenkiintoisen uuden tuttavuuden, 1 lisäarpa

Pieni pupuseni tuijotti minua suurin silmin. Pupu siitä tuli mieleen valtavien korvien ansiosta. Karkki ei selvästikkään ollut lainkaan mielissään siitä, että oli joutunut matkustamaan samassa trailerissa Jamin kanssa. Herrasmiesoria ei pahemmin kiinnostanut tamman diivailut, mutta Karkki oli potkaissut kiukkuisena trailerin takasiltaa heti kurkistettuani sisälle. Komensin Noran klenkkaamaan kävelykepeillään avaamaan trailerin takasillan, niin ottaisimme hevoset ulos.
"Karkin pinteli on sit irronnut", Nora huikkasi ja nappasi Karkin hännän ympärille käärityn pintelin pois.
"Ok, päästän Jamin irti", huikkasin ja irrotin Jamin ja heitin sen riimunnarun kaulalle. Käskystäni ori peruutti rauhallisesti ulos ja Nora nappasi ratsunsa talutukseensa. Seuraavaksi peruutin vauhdikkaamman Karkin ulos ja poni hyppäsi pystyyn heti päästyään ulos trailerista. Ärähdin tammalle ja taputin tämän kaulaa heti kun se rauhoittui.

Nora kävelytti Jamia samalla kun klenkkasi menemään kävelykepeillään. Tämän maasto-onnettomuudesta ei ollut aikaa kuin vasta muutaman päivää ja olimme kaikin keinoin yrittänyt saada Noran olemaan osallistumatta, mutta tämä oli vaatinut saada osallistua. Ilmeisesti se hevosen selässä kuitenkin pysyy, vaikka nilkassa jokin pieni murtuma onkin.
"Hei Elle! Kato mikä toi on?" kuulin Noran huikkaavan ja käänsin katseeni tämän suuntaan. Vähän matkan päässä meistä seisoi hieman kummallisen näköinen mies. Tällä oli päällään paita, jossa oli vaaleanpunainen pilvi ja miehellä oli kädessään pinaattilettu, jota hän parhaillaan tunki suuhunsa. Miehen hiukset sojottivat jokaiseen ilmansuuntaan ja samassa tämä huomasi meidät. Omituinen mies käveli luoksemme ja katsoi vuorotellen Jamia ja Karkkia.
"Hurmaava poni, onko se myynnissä?" mies kysyi voimakkaalla venäläisaksentilla. Katsoin tätä hieman hämmentyneenä ja tajusin sitten että hän puhui Karkista.
"Ei valitettavasti, kiitos mielenkiinnostanne", sanoin hieman hämilläni ja Karkki tuijotti miestä pää pilvissä.
"Harmi, sain puskaradion kautta toisen käsityksen", mies mutisi ja lähti kauemmas pinaattilettu edelleen kädessään.

"Siinäpä oli mielenkiintoinen tuttavuus", Nora naurahti ja seisoskeli Jamin vieressä orin leputtaessa päätään mustahiuksisen tytön olkapäällä.
"No oli kyllä...", mutisin ja taputin Karkkia, jonka jälkeen jatkoin: "Sun pitäis varustaa Jami ja mennä kohta verkkaamaan", hoputin Noraa ja lupauduin auttamaan minkä pystyin Karkki toisessa kädessäni. Nora harjasi Jamin nopeasti läpi, ja satuloi orin, jonka aikana itse kävin hakemassa orin ohjat ja Noran kypärän, sekä kisatakin autolta. Karkki seurasi minua yllättävän kiltisti ja malttoi käyttäytyä. Karkki jopa suostui seisomaan aloillaan vähän matkan päässä kun autoin Noran Jamin selkään. Tyttö oli juuri ja juuri saanut kiskottua ratsastussaappaat jalkaansa tukisiteen päälle.
"Näytät silt ku oisit ollu tappelus", naurahdin katsoessani Noran kasvoja. Tämän otsassa oli suuri mustelma ja silmäkulmassa oli pari tikkiä.
"Oon kunnon tappelupukari", Nora virnisti ja ohjasi Jamin kävelemään pihalle. Seurasimme Karkin kanssa perässä, voisin mennä huutelemaan Noralle ohjeita verryttellyyn.

Noran ja Jamin rata sujui hienosti ja pääsin varustamaan Karkkia. Tamma käyttäytyi asiallisesti koko hoitamisen ajan ja sain helposti vermeet päälle. Vedin vielä itselleni saappaat jalkaan, jonka jälkeen nousin ratsaille. Kaisu oli lupautunut auttamaan Noraa Jamin pois hoitamisessa, joten itse pääsin aloittamaan verkkaamisen. Aloitin Karkin kanssa verryttelyn reippaalla laukalla ja otin hieman taivutteluita, joilla sain kuuman tamman kuulolle. Aloitin nopeasti verkkahypyt ja ensimmäinen pomppu olikin kerrassaan valtaisa. Karkki heitti muutamat pukit, mutta asettui nopeasti, eikä sen jälkeen turhia hötkyillyt. Kun vihdoin aloimme hieman nostaa verkkaestettä, Karkki alkuun nappasi yhden puomin alas, mutta säikähdettyään maahan lentänyttä puomia, tamma alkoi keskittyä jalkoihinsa paremmin ja loput hypyt sujuivat todella hienosti. Lopetin verryttelyn hyvään fiilikseen ja siirryin pihan puolelle kävelemään odotellessani vuoroamme.

523 sanaa, 2 lisäarpaa

[Nanna]

Nannan tie tähtiin
osa 4: tapaan uuden tuttavuuden
2 lisäarpa

Koulurata oli ohi ja mä olin selviytynyt siitä mielestäni ihan kunnialla. Ainakaan en ollut unohtanut rataa, vaikka keskittyminen olikin välillä herpaantunut, ja Tinttukin pysyi kivan energisenä radan läpi. Se kun ei millään tapaa ollut oletusarvona, kun kyseessä oli ratsastuskoulun suomenhevonen. Tinttu oli kuitenkin päässyt taas viime talven varsomisen jälkeen kivaan kuntoon kiitos ahkeran valmentautumisen ja kisaamisen.

Inkeri piteli Tintusta kiinni käytävällä, kun nostin satulan sen selästä. Meidän esterataan olisi vielä useampi tunti niin tamma saisi hetken hengähtää. Satulan alta kuitenkin paljastui suuri hikiläntti.
"Mä käyn viemässä tän satulan paikalleen, niin ehkä sen jälkeen mun kannattaa mennä viel ulos kuivattelemaan Tinttuu ku aurinkoki paistaa", breaffasin Inkeriä. Tyttö nyökkäsi ja jäi rapsuttelemaan nuokkuvan suokkitamman otsaa.

Palattuani takaisin kiitin nuorempaa tyttöä ja talutin Tintun vielä ulos. Onneksi taivaalla ei näkynyt pilven pilveä, joten Tinttu kuivuisi hetkessä. Olin jo taluttamassa Tinttua kauemmas kisojen hälinästä, mutta sitten huomasin, että viimeisenä starttaavan Alanan koulurata oli juuri alkamassa. Se oli pakko nähdä! Niinpä talutin Tintun lähelle aitaa, jossa kasvoi sopivasti sitä Tintun aikaisemmin himoitsemaa vihreää ruohoa, ja annoin pörröisen ponini nauttiskella kevään antimista.

Olin jo uppeutunut Alanan radan katsomiseen, kun kuulin vierestäni kevyen rykäisyn. Katsahdin sivulleni ja huomasin vaaleahiuksisen jumalaisen komean pojan istumassa puomikasan päällä.
"Etkös sä oo Hallavasta?" poika kysyi katsoen minua jäätävän sinisillä silmillään.
"öh.. tota joo. Oon Hallavasta", kakeltelin. Mietin kuinka paljon voisi tuijottaa hyvän maun rajoissa, mutta pakotin itseni kääntämään katseeni kentän tapahtumiin. Niinhän normaalit suomalaiset tekivät keskusteltaessa?
"Mä näin sun rada, teil meni tosi hyvin", vilkaisin poikaan ja häkellyin heti tuon aurinkoisesta hymystä. En voinut kuin hymyillä takaisin.
"Onko toi muuten Jase Astorin pupunen, Alana Gwyln?" tyyppi nyökkäsi kouluradan suuntaan. "Mä kuulin puskaradiosta, että ne on saamassa lapsen, mut en kyl uskonu sitä todeks."
"Joo totta se on", vastasin sillä mitä sitä nyt tosiasioita kiertämään. Sitä paitsi lapsi oli kohta jo tulossa ja pikkuperheellä näytti menevän hyvin, niin miskipä sitä enää salailla.
"En ois kyllä uskonu Jasesta", poika pudisteli päätään mietteliäänä. "Mä oon siis kisannu sen kaa joskus saman tallin hevosilla. Oon muuten Santeri."
"Mä oon Nanna", kerroin Santerin kätellessä mua. Se tuntu jotenkin viralliselta, mut toisaalta kovin kohteliaalta ja... mukavalta.
"Hauska tutustua, Nanna, mut nyt mun pitää kyl lähtee. Omat hevoset oottaa." Poika teki pienen pompun alas puomikasalta. "Ehkä me viel törmätään jossain kisoissa."
En muista mitä vastasin sillä pääni oli ihan sekaisin siitä, että Santeri ajatteli jo seuraavaa tapaamistamme. Tai siis sitä jos me joskus tavattaisiin. Mikä oli kyllä hyvin epätodennäköistä. Mutta sillä hetkellä päätin, että kiertäisin joka ikiset suomen ratsastuskisat, että näkisin pojan uudestaan.

Hetken siinä vielä seisottuani pojan lähdön jälkeen havahduin todellisuuteen. Vielä olis vaikka mitä tekemistä ennen esteluokkaa. Ensinnäkin Tinttu oli jo kuivunut ja hyvää vauhtia ahmimassa itseään palloksi, joten se pitäisi viedä hetimmiten karsinaan sulattelemaan. Ja sit mun pitäisi varmaan syödä jotain. Ja auttaa radan rakennuksessa. Ja juosta tuhat muuta pikkuasiaa, joita Aleksi oli nakittanut meille Hallavan kisaajille.

Niinpä talutin Tintun omaan karsinaansa, jossa riisuin siltä suitset ja pesin niiden kuolaimet. Jätin suitset roikkumaan siihen oven ulkopuolelle ja hain pintelit valmiiksi harjakoriin. Sitten suunnistin tallitupaan, jossa törmäsin melkein koko talliporukkaan, joka oli ruotimassa koulukisojen saldoa ja jännittämässä tulevia esteratoja. Hakeuduin jääkaapille etsimään omia eväitäni ja hetken kaappia kaiveltuani vihdoin löysin ne, pinaattiletut.

535 sanaa

[Aleksi]

TÄHÄN MENNESSÄ HANKITUT LISÄARVAT MERKITTY

saa tarkistaa (;

[Melli]

Easy HeC
Melli - Tinyela
Aihe 2

Talutin Tinjaa verryttelykenttää kohti, joka näkyikin jo vähän matkan päässä. Kentällä oli jo muutama ratsukko verryttelemässä suoritustaan varten, ja kohta mekin olisimme siellä Tinjan kanssa. Kiristin satulavyön ja taputin pyöreää ponia kaulalle, joka kuikuili ympärilleen hieman hermostuneen oloisena. Laskin jalustimet alas ja työnsin vasemman jalan jalustimeen. Ponnistin kunnolla ja kunnon napsahduksen saattamana huomasin kohta istuvani satulan sijasta kentän hiekan seassa.
"Voihan pihkura, jalustinhihna meni poikki", mutitsin itsekseni ja puhdistelin samalla hiekkaa pois takamuksestani.
"Eikä ketään neweläistä lähimaillakaan", jatkoin katsellen samalla ympärilleni. "Ei kai auta muu kun kysyä joltain muulta apua."

Hain katseellani väkijoukon seasta jotain henkilöä, jolta voisin kysyä jalustinhihnaa lainaan, ja kohta silmiini osuikin tummatukkainen tyttö kentän vieressä.
"Hei anteeks, voisitko sä lainata jalustinhihnaa kun mun oma meni poikki?" kysyin tytöltä päästyäni hänen lähelleen.
"Joo, tottakai! Käyn hakemassa tallista uuden!" tyttö hihkaisi ja lähti juoksemaan tallia kohti.
Kohta hän palasikin takaisin kiikuttaen mukanaan mustaa jalustinhihnaa.
"Voi ei, tää on musta ja sun satula on ruskea!" tyttö parahti huomatessaan, että hihna on väärän värinen. "Sehän näyttää ihan tyhmältä!"
"Ei se mitään haittaa, kunhan on jalustinhihna", hymyilin tytölle ja aloin laittamaan sitä paikalleen. "Mä palautan tän sitten kisojen jälkeen!"

Kohta olin saanut hihnan paikalleen ja pääsin sitten nousemaan selkää ja aloittamaan verryttelyn. Tinja oli tosi hyvän tuntuinen ja hyvin kuulolla, joten en jäänyt hinkkaamaan liian kauaksi aikaa. Kävelimme maneesille ja kohta pääsimmekin radalle, eikä mua silloin haitannut yhtään, että jalustinhihnat oli eri paria. Tinja oli niin hieno!

236 sanaa

[Julia]

Julia Luoti ja Taffeltoff - Helppo C, easy
Tehtävä 2 ja 3, sanoja 440

Jännitys kasvoi entisestään kun finaaliaamu koitti vihdoin ja viimein. Unta ei paljon yöllä näkynyt, mutta sitäkin reippaammin lastasimme hevosia rekkaan ja iskimme Jessen ajamaan koko helahoitoa.
"Ne, jotka tänään sijoittuu, saavat mun leipomaa kakkua!" Mila kailotti suureen äänneen mutta emme olleet varmoja, olisiko pitännyt kiljua onnesta vai järkytyksestä. Vaahterapolun omistajatar ei ollut kovin hyvää leipojatyyppiä vaan sysäsi aina ruuanlaiton muiden harteille.
"Sittenhän se tuntuisi enemmän häviöltä", Jesse kiusoitteli naista meidän muiden hihittäessä hiljaa hihoihimme. Hetken miestään läksytettyään Mila palasi takaisin ja lupasi tälläkertaa parempaa palkintoa.

Tohvelille oli reilumman liikunnan, eli kisavalmennusten ansiosta maistunut ruokakin paremmin, joten saimme Nellan kanssa tehdä töitä, että päistärikönkirjava poni mahtui varusteisiinsa.
"Jos tää vyö räjähtää tuolla radalla niin muistakaa ainakin nauraa", sanoin Nellalle ja paikalle ilmestyneelle Rasmukselle. Hän toivotti minulle onnea radalle, sillä olinhan ainoa vaahterapolkulainen luokassani ja ensimmäinen ratsastaja koko kisoissa. Tohveli oli onneksi tänään ollut suhteellisen ärhäkkä itsensä, joten osasin hallita sen epätasaista pylleröintiä jo harvinaisen hyvin.

Muiden suunnatessa katsomoon, lähdin verryttelyalueelle tekemään loppusilausta rataa varten. Kävelimme ja ravailimme muutaman kerran pitkää sivua, jonka jälkeen otin vain laukannostot molempiin suuntiin. Ihmettelin, miksi kaikki tulivat kokoajan hännässäni kiinni, vaikka Tohvelin takapuolta koristi aina yleensä iso punainen rusetti. Huikkasin kaikille, että pysyisivät hieman loitolla ja lainaisivat rusettia tipahtaneen tilalle, mutta pyyntöni kaikui kuin kuuroille korville.
"Hei, mulla ois tollanen vararusetti", eräs tyttö sanoi kiilatessaan vierelleni kävelemään. Hänen poninsa näytti pörröiseltä lastenponiexmoorilta, mutta oli kaukana siitä Tohvelin käveltyä liian lähelle tammaa. Hyppäsin alas ratsuni selästä ja otin tytön ojentaman rusetin hänen kädestään.
"Kiitos tuhannesti!" Sanoin, johon hän vain nyökkäsi. Oli kuitenkin kiirehdittävä radalle, joten hyppäsin ponini selkään ja suuntasin kohti kisakenttää.

Minua jännitti niin vietävästi ja yleensä olin hyvin puhelias hermostuksissani.
"Ja kuninkaallinen tervehdys.. Terve!" Huikkasin ajatukseni vahingossa kentän keskellä tuomareille, jotka vilkuilivat kummastuksissaan minua. Pudistin päätäni ja suuntasin radalle, kerraten sitä päässäni samalla.
"Oikeaan. Taivuta kaarre! Hyvä, nyt pyöreästi, noin just."
"Ympyrä! Hellitä vähän suusta senkin pirulainen."
"Jaa ravi! Hop, hop, hop! Ja eteen!"
Tohveli näytti liikkuvan mielestäni mallikkaasti ja sainkin katsomosta Milalta kummastuneita katseita. Olimme vain niin vietävän hyviä!
"Eteen ja väistä. Väistä, vielä kerran. Juust noin!"
"PRR ei enää, rauhotu senkin syöksysämpylä.."
Tohveli takkuili laukannostossa, mutta pienellä kehotuksella siitäkin päästiin yhteisymmärrykseen.
"Jaa laukka! Kyllä, laukka! Voi pa..rsakaali, pääset seuraavaksi leivän päälle tällä vauhdilla!"
"Hienosti, nyt menee hyvin. Pohkeet kiinni, kiinni. Joo."
"Noniin sit vaan vilkutat kuin elokuvissa ja poistut paikalta", totesin itselleni ja lopputervehdykseen Tohveli seisahtui kauniisti tasajalkaa.

"Totaa Julia..", Mila hiipi luokseni trailerille, jossa päästin Tohvelin juomaan vettä ennen esteluokkaa.
"No? Eiks oltukin tosi hyvii! Tohveli meni just niinkun ajattelin!"
"Joo.. Mut sun ajatukset tais kuulla kaikki muutkin", punapää sanoi vienosti hymyillen, mutta minun hymyni vain laski.
"Ei hitto oo todellista!"


Julia Luoti ja Taffeltoff - 60cm, easy
Tehtävä 6 ja 7, sanoja 442

Pintelien vaihtuessa suojiin kelailin päässäni, kehtaisinko enää näyttää naamaani radalla. Kaikki olivat kuulleet hermostuneen jorinani ja kuinka kauniisti puhuin tästä ratsastuskoulun riiviöstä - eikun siis ihanasta tuntiponista. Tohveli seisoa nökötti kyllästyneenä elämäänsä, kunnes Nella päätti säikäyttää minut heittäytymällä selkääni. Poni hyppäsi miltei metrin ilmaan, kuten minäkin.
"Herrajumala sentään! Noinko hyvin se rata oikein sujui", kysyin ja nainen myöntyi hymyillen, sitoen Metkun kiinni Tohvulan viereen.
"Mites mun pupunen voi?" Nella sanoi ja kurtistin otsaani.
"Jos vielä kerrankin kutsut mua tolla nimellä, voit olla varma ettei me olla enää me", sanoin naiselle, joka naurahti myöhemmin omalle jutulleen.

Koska aikaa omaan lähtööni oli vielä reilusti, suostuin Nellan mukaan katsomoon syömään pinaattilettuja ja kyttäämään kauniita hevosia. Erityisesti huomioni kiinnitti sinisilmäinen mustanruunikko, joka vaikutti herkältä tapaukselta. Sen nimikin vaikutti niin kovin kauniilta, eikä aikaakaan kun Nellan kanssa roikuimme kyselemässä hevosesta lisätietoja kuin mitkäkin lapselliset tallitytöt. Varpuksi esittäytynyt nainen sanoi Dendran sukuun kuuluvan niinkin upean oriin, kuin Sacrament, jolloin Nellan kanssa vain huokaisimme syvään.
"Siitä se johtuukin. Luonne ja nuo oikein kirkkaat silmät tunnistaa heti", totesin ja rupattelimme hetken myös omasta tammastanu Nymistä, joka oli kyseisen oriin jälkeläisen varsa, kuten Dendrakin.
"Oli kiva tutustua!" Lopulta hihkaisin Varpulle, sillä minun oli riennetävä kohta suorittamaan rataani.

Puskaradion mukaan rata tulisi olemaan pitkä, joten valmistelin Tohvelin verryttelyssä aika nopeasti. Muutamat laukannostot ja ravipätkät ennen verkkahyppyjä tuottivat eniten tulosta, sillä kävellessämme pitkin ohjin ruuna tuntui puhkuvan intoa ja yritti ottaa pieniä lähtöjä pidätteistä huolimatta. Pilvet hakeutuivat auringon eteen nopeasti meidän ratamme alkaessa.
"Hyvin se menee!" Mila jaksoi kannustaa suunpielet korvissa asti.
"Me huudetaan kannustushuutoja sulle täältä katsomosta, vai mitä", Nella sanoi tyrkätessään Jesseä, joka havahtui nyökkäämään hymyssä suin.
"Tohveli vie voiton kotiin!" Rasmus nauroi sarkastisesti, johon vain pudistin päätäni realistisena. Pillin vihellyksen kuuluessa siirryin radalle tervehtimään tuomaria. Toivottavasti nyt jättäisin ajatukseni vain pään sisäisiksi.

Rata alkoi varsin lupaavasti ja Tohvelin pomput olivat potentiaalisia, eikä puomit hievahtaneetkaan kannattimilta. Kunhan muistin pitää oksereilla pohkeet lähellä ja raipan pohkeen takana, näytti Tohveli selviytyvän radasta puhtaasti.
"Kiitos Julia Luoti ja Taffeltoff!" Kuulin tuomareilta ja lopputervehdyksen jälkeen hymyssäsuin siirryin laittamaan poniani kotikuntoon.
"Hei, teillähän meni tosi hyvin!" Varpu tuli kehumaan minua ja myönnyin nöyrästi kehuihin.
"No, on tosta ratsastuskoulun riiviöponista johonkin", totesin ja sain naisen naurahtamaan. Purin samalla Tohvelin häntälettiä, josta Varpu innostui.
"Dendra ois varmasti nätti, jos sais tommosen häntäletin", hän sanoi vihjaavasti.
"Tottakai! Ilmanmuuta", suostuin ennenkuin hän edes kerkesi ehdottaa mitään.

Dendra oli varsin miellyttävä tapaus, joten sain tehtyä pikavauhtia tammalle kauniin letin koristamaan pitkiä häntäjouhia.
"Onnea radalle!" Sanoin Varpulle, kun kiipesin katsomoon Nellan vierelle kannustamaan omiamme, sekä uutta tuttavuuttani.
"Etkai sä kannusta muita?" Mila sanoi kiusoitellen, mutta minä vain totesin olevan puolueeton.
"Ei voitto oo tärkeintä, vaan että näinkin monet nää kisat on tuonut yhteen!"

[Melli]

Easy HeC
Melli - Tinyela
Aihe 3

"Nyt mentiin, ensin harjoitusravissa tervehdykseen. ISTU kunnolla sinne satulaan, pidä poni suorana ja antaa mennä!"
"Sitten stop, käsi sivulle ja nyökkäys. Huh, hyvin meni, ne tervehti ja päästään jatkamaan rataa. Ohjat kunnolla käsiin ja se on sitten menoa."
"Ja sitten raviin, kunnon ravia Tinja ja Melli nyt istut sitten kunnolla siellä etkä oo mikään pottusäkki!"
"Ja kännös oikeaan, syvälle kulmaan ja kohta käännytään keskiympyrälle, just noin. Hiiieno Tinja!"
"Nyt sinne ympyrälle, muista käydä toisella uralla asti. Just noin ja sitten takas toiselle uralle, tee symmetrinen ympyrä, ei oiota lopussa!"
"Sitten täyskaarto ja sama keskiympyrä vasemmalle, vähän vois kyllä reippaammin poni edetä. Hop, hop Tinja!"
"Tuomareiden edessä pysähdys ja peruutus... Puolipidäte, pidäte ja nyt! Toivottavasti on tasajaloin. Yks askel, toinen, kolmas, neljäs ja sitten taas harjoitusravi. Sehän meni hienosti!"
"Lävistäjällä askeleenpidennys keventäen, nyt päästään näyttämään meidän bravuuri. Hyvä Tinja just noin, sähän lennät ku lintu!"
"Sitten sama toiseen suuntaan. Äh, älä ala säikkymään sitä puskaa vaan keskity Tinja pidennykseen!"
"Pidäte ja käynti.. Vähän reippaampaa kiitos, tän pitää olla keskikäyntiä eikä matokäyntiä! Noniin liikuppas poni!"
"Ja kulmaa ennen ravi ja sitten vasen laukka tuomareiden edessä.. Laukkapohkeet, nosto, hyvä! Vähän kyllä myöhässä.."
"Ja taas keskiympyrä, tosin laukassa. Äläpä Tinja yritä kaatua sisäänpäin, kyllä sä tän osaat. Just noin!"
"Sitten lävistäjälle ja sen jälkeen harjoitusravi, rauhoituppa poni vähäsen ei oo kiire!"
"Kuulitko ei oo kiire, ihan rauhassa voidaan nostaa se oikea laukka!"
"Ja sitten sama homma oikeaan suuntaan…"
"Sitten taas harjoitusraviin, käännös, toinen käännös ja seis! Lopputervehdys ja se oli siinä, me selvittiin taas!"

250 sanaa

[Alana]

HeA, 1. tehtävä

[Aleksi]

TÄHÄN MENNESSÄ HANKITUT LISÄARVAT MERKITTY



Luonnoksen tein jo ekojen osakilpailujen aikaan, joten Alanan maha on olematon, mutta olkoon xd

[Heidi]

Medium 80cm
Heidi - Moonglitter

10. tarina (508 sanaa)

Kevät saapui nopeammin kuin odotinkaan ja aurinko soi valonsa sekä lämpönsä suoraan kotitallin kenttään. Viimeisetkin lumitöntyrät olivat kosteuttaneet kentän, joten julistin kotikenttäkauden alkaneeksi.
"Kappas vaan, sähän pääset tänään treenaamaan jo omalle kentälle!" Äitini totesi innoissaan ja nyökyttelin, luoden häneen pitkän katseen.
"Luulenko vain vai ootko sä jotain vailla?" Hän kysyi lopulta ja pokkani petti.
"Noo, jos voisit vähän valmentaa mua niitä kisoja varten niin ois tosi kiva.. Mut ei tietenkää pakko ois", sanoin hiljaa mutisten ja sain äitini huokaisemaan.
"No olkoon, mutta tän kerran vaan. Tiedät varsin hyvin mihin meidän valmennukset on johtaneet", hän sanoi päätään pudistellen ja minä vain naurahdin. Pienet erimielisyydet kohtasivat toisensa yhä useammin meidän päätyessä samalle kentälle.
"Käyn ensin Ladyn kanssa maastossa, laita sillävälin kaikki valmiiksi", äitini sanoi ja nyökyttelin hymyssä suin.

Rontti oli painellut kauas metsään islanninhevosorikaverinsa kanssa, joten kesti aikaa, ennenkuin orikaksikko saavuttivat tarhan portinpielen. Kirjava poniorii antoi itsensä yllättävän helposti kiinni, joten taputin sen päistärikönkirjavaa kaulaa. Tänään varmasti onnistuttaisiin!
Suin hiki valuen kurat pois Rontin kauniista karvapeitteestä ja tulin siihen tulokseen, ettei se enää ennen kisoja tarhailisi metsätarhassa. Orii oli nytkin pesun tarpeessa, mutta ehdin tehdä sen vielä huomenna.
Kentän kostean pohjan takia varustin Rontin kotitreenivarusteisiin, eli puhkikuluneisiin ja likaisiin kamppeisiin, etteivät uudet, kiiltävän puhtaat varusteet näyttäisi yhden treenikerran jälkeen samalta. Pieni poni näytti ehkä hieman hassulta vinksottavat suitset päässään, mutta tuskin se meidän menoa haittasi.

Äidistä ei näkynyt vielä merkkiäkään, joten käytin aikaani esteiden sommitteluun kentällä. Rontti seurasi minua kuin hai laivaa, välillä hypähdellen sivuun ikäänkuin väistäen maahan laskemiani puomeja.
"Soo", rauhoittelin herkkähipiäistä ja nostelin puomit kannattimille aluksi ristikoiksi ja kavaleteiksi.
Alkuverryttelyksi venyttelin ennen selkäännousua Rontin jalat, mistä se selvästi nautti, sen örinästä päätellen. Kävelimme kenttää ympäri pitkän tovin, ennenkuin orii rentoutui eikä nostellut päätään kirahvin tavoin martingaalin varassa. Ravautin oria parhaillaan, kun kuulin valkean prinsessaratsun kimeän hirnunnan.
"Ratsasta se hyvin eteen", äitini totesi puoliverisensä selästä, jota ratsasti parhaillaan talliin. Tein työtä käskettyä, pidin pohkeet lähellä kylkiä ja kääntelin isohkoja ympyröitä, missä panin Ronttiin vauhtia taivutusten lomassa.

"Kaunis laukka, yritä pitää se noin pyörivänä", äiti totesi ja istuutui kentän reunalle kuningattaren tuoliinsa. Rontti laukkasi todella rennosti, joten ohjatessani sitä estelinjaa kohti pidin vain takapuoleni kiinni tiukasti satulassa. Rontti teki ehkä hieman liioitellun hypyn, mutta pysyin sen mukana yllättävän hyvin.
"Eiköhän nosteta nuo esteet samantien oikeeseeb korkeuteen", kuului kentän laidalta ja minä pudistin tiukasti päätäni.
"Kerrankin tää poni menee just niinku haluun sen menevän niin en tahdo sen työn menevän hukkaan", sanoin mielipiteeni ja olimme molemmat hetken hiljaa.
"Miten vaan, sinähän se tässä ootkin enemmän estehevosia treenannut", äiti piikitteli minua ja siitäkös minä sitten herneen nenääni vedin.

Huusin miltei taukoamatta kymmenisen minuuttia äitini katkenneesta esteratsastajan urasta ja siitä, että aikoisin tehdä parempia ratoja kun hän ikinä, koska en ollut pelkkiä voittoja tavoitteleva vaan hevosen mukaan menevä ratsastaja. Äiti hiljeni hetkeksi, tuli kentän keskelle ja alkoi neuvoa minua kuin oikeata valmennettavaa oppilasta. Sitä olin juuri tahtonutkin, enkä ainaisia riitoja siitä kumpi tässä lajissa olikaan parempi.
"Nyt menee hyvin, anna mennä vaan!" Hän kannusti minua ja Rontti hyppäsi esteet hurjan hyvin, kuumumatta turhia. Orii oikein kehittyi silmissä, kun meillä oli niin hyvä valmentaja!

[jannica]

Luokka 6. 100cm, taitotaso hard
Jannica - Kaihomieli, Newerra
Tehtävät 6 & 7 - 400 sanaa (2 lisäarpaa)

Olipa totaalisen viileä aamu, mietin kävellessäni talliin. Onneksi iltapäivälle oli luvattu lämpimämpää keliä, tiesi puskaradio kertoa. Taivaalla ei näkynyt kuin yksi pilvi, joten ilmeisesti sääennuste piti kerrankin paikkansa ja kisat saatiin käytyä läpi mukavassa kymmenen asteen lämpötilassa, ehkä.. Hallava oli viihtyisä paikka ja Allikin tuntui siellä viihtyvän. Marssin pihalta kohti oletettua maneesin olinpaikkaa, mutta matkalla maneesille kokoamaan muiden apuna esterataa törmäsinkin sinihiuksiseen tyttöön.
- Anteeks, osaatkohan sie kertoa missä täällä on maneesi? kysyin naurahtaen.
- Joo se on tuo punainen tuolla, hän osoitti hallin suuntaan ja kysyi halusinko tulla auttamaan radan kokoamisessa.
- Mikä ettei, vastasin ja suuntasimme yhdessä kohti maneesia, jonne alkoi valua muutakin porukkaa pikkuhiljaa.
Jutustelimme Nannaksi esittäytyneen tytön kanssa kaikenlaista, hän kertoi nähneensä meidät karsinnoissa. Itse en tyttöä muistanut, mutta hän näytti kuuluvan Hallavan vakiokalustoon. Kun puomit oli koottu paikoilleen ja ratamestari hyväksyi tekeleemme suuntasimme syömään aamupalaa ruokalaan, jonne Nanna meidät opasti parin muun hallavalaisen kanssa.

Syötyämme herkulliset patongit täytteellä menin talliin katsomaan Allia ja harjailin sitä verkkaisesti. Sitten puin tammalle suojat ja jutustelin sille, että nyt lähdettäisiin taas kilpailemaan. Tämä olikin kouluradan lisäksi viimeisiä Tie Tähtiin Cupin kilpailuja. Finaalikilpailu ei kyllä itsestäni tuntunut sen erikoisemmalta kuin muutkaan kilpailut, eikä Hallavassa kisatunnelma eronnut paljoakaan muualla olleesta, vaikka kyseessä olikin finaali ja kilpailun päätös. Loppujuhlakin kuulemma oli jo suunnitteilla, jonne siirryttäisiin illemmalla hevoset hoidettuamme, minulle se oli se ja sama kunhan paikalle ei ilmestyisi taikuria vetämään pupusta hatusta! Saatuani tamman viimein harjatuksi laitoin sille varusteet ja nousin sitten selkään. Kouluosuus oli ollut viimeksi, joten jalustimia sai lyhentää melkoisesti. Suuntasimme tallipihalta verryttelyalueelle, jonne ei hirveästi vielä ollut porukkaa tullut, olin ajatellut verryttelevänikin Allin kaikessa rauhassa jo aamulla, eikä ennen kilpailuja sitten tarvisisi niin hirveästi mitään tehdä. Koululuokat ratsastettaisiin ensiksi, joten oli hyväkin valmistautua ajoissa. Kentälle saapui pienempi poni, jolla oli kirkkaan oranssit pintelit jalassa, naurahdin itsekseni. Toivottavasti ratsastaja muistaisi nuo ottaa pois radalla.. muuten ei kyllä kunnian kukko laulaisi..

Tehtyämme riittävästi verryttelyjä aloitan työstämään Allia kolmikaarisella kiemurauralla sekä tehden pysähdyksiä ja peruutuksia keskemmällä kenttää. Sitten teimme ravissa temponvaihteluja ja siirryimme vähitellen laukkaamaan. Otin myös muutaman verryttelyesteen laukassa, mutta sen enempää en esteitä ottanut tässä kohtaa. Ennen esteluokkaa olisi sitten hyvin aikaa vielä käydä hyppäämässä muutama verryttelypomppu. Itse kisasuoritus meni iltapäivällä oikein hienosti ja sen läpi saatuamme taputin Allia kaulalle laskeutuen selästä. Ei olisi voinut finaalikisa paremmin mennä! Kilpailujen jälkeen alkoi illanvietto, jota ennen suuntasimme kuitenkin ruokalaan lounaalle. Ruokalistalla oli tänään pinaattilettuja, jotka olivatkin pitkästä aikaa oikein kivaa vaihtelua, niitä kun harvemmin kotiin tulikaan ostettua! Nanna ei niistä pahemmin piitannut, mutta lupasi lähteä seurakseni kuitenkin syömään omia eväitään. Sitä ei tosin keittäjä katsonut kovin hyvällä..
(422 sanaa)

[Anke]

Anke - Never Say Never, taitotaso hard HeA
aiheet 2 ja 5
//muoksin tähän sen yli 700 sanaa!

Kun Newerran jengi oli leiriytynyt viimein Hallavan pihamaalle, oli paikka jo täynnä ihmisiä. Ilmassa kihisi jännitys, ympärillä parveili kilpailuasuisia ratsastajia ja toinen toistaan koreampia hevosia. Wilma istui jo Rokin satulassa valmiina verkkaamaan, niillä oli Paun kanssa jo pian näytön paikka, helppo C ratsastettiin ensimmäisenä, ja kumpikin oli lähtölistan kärkipäässä. Niitä ei näyttänyt jännittävän sitten yhtään, mutta toisin oli mun laitani.

Onneksi mulla oli Luukas. Nekun hoitajana sen velvollisuus oli olla mun henkinen tuki ja turva kilpailutilanteissa, kun hermoni olivat aivan riekaleina, ja Nekulle sen piti olla ainut huolehtija, joka ei ollut menettänyt järkeään jännityksestä. Mä olin mahdoton kilpailujännittäjä. Onneksi Nekku ei ollut. Se vain tutkaili ympäristöään iloisen odottavana. Hieman se hirnahteli muille hevosille, mutta keskittyi sitten taas muhun.

”Ota tää. Ja huolehdikin kanssa, etten pökerry tonne satulaan nestehukasta”, sanoin ja tyrkkäsin serkkupojan käteen vesipulloni. Päivä oli lämmin, ja aurinko porotti mun mustaa kisatakkiani vasten. Huulta purren pyyhin harmaata pölyä valkoisista kisahousuista ja suorisin Nekun kisahuopaa.
”Miltä me näytetään?” lopulta kysyin huolestuneelta.
”Hyvältä hyvältä! Nyt satulaan ja verkkaamaan”, Luukas nyökkäsi.
”Ja… Drück mir die Daumen!” huokaisin ja ponkaisin satulaan. Ehkä tää tästä. Jos en nyt pökräisi satulaan, kaikki olisi hyvin. Ehkä.


Verryttelyssä ihan yhtäkkiä joku poni karruutti takaa päin melkein päin Nekkua, kai lintua säikähtäneenä. Sitä ratsastava tyttö ei saanut siihen mitään kontrollia, enkä kyllä olisi minäkään saanut. Nekku viskaisi päätään, ja ohjat napsahti poikki ihan kuolaimen juuresta. Nekku onneksi vain pysähtyi perin pohjin hämmästyneenä.

” Scheiße”, äyskäisin ja hyppäsin alas Nekun selästä. Talutin ruunan kentän laidalle. Hitto, Luukaskin oli kadonnut jonnekin.
”Hei, sori,voisitkohan sä auttaa?” kysäisin juuri ohi kävelevältä ratsastajapukuiselta tytöltä. Se oli kai joku Hallavalainen.
”Sori, oisko sulla lainata mulle ohjia? Nää pamahti poikki”, mutisin vaivautuneena.
”Tottakai! Oota tässä, mä haen sulle tallista ohjat”, tyttö heläytti iloisesti ja kipitti sisään tallirakennukseen. Pian hän tuli takaisin mukanaan nahkaiset ohjat. Näppärästi hän laittoi ohjat kiinni kuolaimiin ja nappasi katkenneet pois.

”Tarviitsä näitä vielä johonkin?” hän kysyi nostaen käsissään olevia rikkonaisia ohjia.
”En, heitä roskiin vaan! Kiitti hurjasti, mä palautan nää sit kisojen jälkeen”, huokaisin kiitollisena ja hyppäsin takaisin satulaan. Mulla olisi vain vähän aikaa verkata, mun vuorooni ei ollut enää kauaa.

Taivuttelin Nekkua ympyrällä ravaten ja laukaten. Jännitys painoi päälle, mulla ei ollut kauaa aikaa verrytellä. Sekuntikello ohimossa naputtaen kokeilin muutamat laukanvaihdot, ja sitten mut jo kuulutettiinkin radalle.



”Seuraavaksi vuorossa on Anke Hazel ja Never Say Never Newerran tallilta.”

Hermostuneena ohjasin Nekun valkoisten aitojen sisäpuolelle. Tuomari vihelsi pilliin. Nostin ravin ja käänsin hevosen alkutervehdykseen. Nekku pysähtyi täsmällisesti. Tervehdin tuomaria, joka nyökkäsi. Kokosin Nekkua ihan hiukan ja siirsin sen takaisin raviin.

Nekku tuntui yllättävän hyvältä kun otti lukuun sen, että verryttelyt nyt olivat hieman niin ja näin. Sen kaviot tuntuivat leijuvan hiekan yllä lisätyssä ravissa. Kokoaminen, puolipidäte, ja kulmasta oikea laukka. Nekku nosti laukan täsmällisesti sivaltaen hännällään ilmaa. Se tuntui tanssivan. Me tanssimme yhdessä, laukanvaihdot pituushalkaisijalla, sitten vasemmassa kierroksessa laukkaa. Pyöreä pääty-ympyrä tuomariston päätyyn, sitten siirtyminen raville ja taas lisättyä ravia. Hiekalle tipahteli valkoista vaahtoa Nekun suusta, kun kuolain reagoi sen suussa. Nekku oli mahtava.

Harjoitusravissa pituushalkaisijalle ja pysähdys. Lopputervehdys. Se oli siinä, me oltiin onnistuttu ja tehty voitavamme. Halasin Nekkua ja taputin sitä kaksin käsin poistuessani valkeiden aitojen sisäpuolelta kasvot loistaen.


Radan jälkeen Luukas oli mua vastassa iloisesti hymyillen.
”Te olitte ihan mahtavia! Mä en oo ikinä nähnyt sun ratsastavan noin hyvin!” Luukas hihkui innosta.
”Oikeesti??”
”Joojoo!”
”Vitsi mulla on mahtava hevonen!” syöksähdin halaamaan Nekkua, joka hätkähti. ”Ja maailman paras hevosenhoitaja! Mihin mä olisinkaan joutunut ilman sua!”
”No no”, Luukas nauroi taputtaessaan mua selkään yllättyneenä. Harvoin mä tällaista tunneryöppyä päästin sisältäni.
”Mulla on niin semmoinen fiilis, että me vielä sijoitutaan!” nyyhkytin onnesta.
”Niin mullakin! Mutta nyt sun pitää saada hengähtää hetki, mä voin kävelyttää Nekkua sillä aikaa”, Luukas hymyili.


Ojensin Luukakselle Nekun ohjat ja hörppäsin vesipullostani, jonka Luukas ojensi mulle. Luukas lähti kävelyttämään Nekkua ennen esteluokkaa, ja minä jäin chillailemaan kisapaikalle muiden neweläisten kanssa. Mulla oli sietämättömän kuuma, joten hipsin tallin vessaan vaihtamaan päälle mustan, kuuman takin sijaan tummansinisen, pitkähihaisen kisapaidan. Tarkistin vessan peilistä vielä, oliko mun nutturani jotenkin siistissä kunnossa. Se sai myönteisen tuomion, joten jatkoin matkaani takaisin kisa-alueelle. Ehdin nähdä kaksi viimeistä koulurataa, kunnes se osuus oli ohi ja esteluokat alkoivat. Eikä aikaakaan, kun taas oli kiivettävä Nekun satulaan ja lähdettävä verkka-alueelle.

704 sanaa

[rena]

Rena ja Tie tähtiin Finaali

Aiheet 2&7

Olin herännyt jo kuuden maissa stressaamaan kisoja, Johan oli liuvannut heittää minut kisapaikalle. Johan oli jopa ostanut minulle hienon uudet kisa-asun. Tunsin itseni niin arvokkaaksi se päällä. En saanut syötyä juuri mitään, paitsi pussillisen pähkinöitä stressi naposteluksi.
Vedin hiukset siististi kiinni ja puin kisa-asun päälle. Katroin itseäni kämppäni pelisiltä ja hoin: ”Mä pystyn tähän, Kyyhkyllä on hyvä päivä ja kaikki menee hyvin…”
Jännittenyynä tarkistin vielä että minulla oli kaikki mukana ja sitten mentiin.

Johan heitti minut Hallavaan ja sanoi että tulisi Äitin ja muiden kanssa sitten katsomaan suoritustani. Jes, ei se yhtään lisännyt stressiäni. Menin laukkuni kanssa tallitupaan missä törmäsin heti innoissaan oleviin Hallavalaisiin ja muihin vierailioihin. Salli juoksi luokseni ja fiilisteli tulevaa päivää innoissaan, vastasin innolla takaisin vaikka olin melkein jähmettynyt jännityksestä. Lähdimme hetken päästä laittamaan ratsuja kuntoon. Harjailin Kyyhkyä ja odotin sitä että meidät kuulutettaisiin ja menisimme kouluradalle. Alkupäivästä meillä oli koulu osio ja loppupäivästä este osio. Menin hakemaan varusteita Kyyhkylle tulin satulahuoneeseen ja otin satulan syliini ja hapuilin suitsia toisella kädellä. Ja siinä vaiheessa meinasin saada paniikki/sydän kohtauksen. Kyyhkyn suitsien ohjat olivat rikki. Laskin satulan takaisin paikoilleen ja hengitin tiheästi miettien että mitä ihmettä nyt tekisin. Menin lattian varaan istumaan ja katsoin ohjia.
”Hei, onkohan tolla kaikki okei.” Kuulin pikkutytön äänen ovensuusta.
”En tiiä, hei onks kaikki OK?” Toinen ääni kysyi.
Käännyin oven suuntaan ja tunsin punan nousevan poskilleni. Tunnistin pienemmän tytön, hän oli Newerralaisia, tyttö oli ollut siellä leirillä, toinen hieman vanhempi tyttö oli minulle tuntematon.
”Ömh, mun ohjat on rikki, ja mun pitäis tänää kisata eikä mulla oo mitään vara ohjaimia.” Sanoin toivottoman kuuloisena.
”Voi, ei. Mullakaan ei kyllä mitää varaohjia oo.” Toinen tyttö sanoi ja jatkoi vielä: ”Oon muute Melli.”
”Mä oon Rena.” Vastasin tytölle ja nousin lattialta ylös.
”Sido vaa ne yhteen ja mä oon Pau” Pienempi tyttö tokaisi ja katsoi minua kuin tyhmää.
”Ömh.” Mutisin ja yritin siinä saada jonkun laista solmua kahden ohjan päihin. Olin huomattavasti hyvin huono solmuissa, tai siis nakki sormeni olivat.
”Mä voin yrittää auttaa” Melli sanoi ja otti ohjat käsiinsä. Tyttö sai jonkun laisen solmun mutta se purkui pian.
”Ja mun pitää aina kaikki tehä.” Pau tokaisi ja tepasteli luoksemme ja otti ohjat käsiinsä, hetkessä ohjat olivat koossa kestävän näköisellä solmulla.
”Näin se tehää, ei se nii vaikeeta voi olla.” Pau totesi ja ojensi minulle suitset.
”Kiitos paljon, oli mukava tavata ja kiitti viel” Sanoin kahdelle uudelle tuttavuudelle ja kiiruhdin kamppeiden kanssa takaisin karsinalle. Mielen kiintoisen oloinen tyttö tuo Pau ja Melli oli vaikuttanut ihan mukavalta.
Varustin Kyyhkyn ja katsoin sitä, hyvältä näytti. Olin itse varmaan hyvin järkyttävän näköinen, vedin vaan hieman hiuksia silmiltä ja lähdin Kyyhkyn kanssa lämmittelemään.



Sanoja: 443

[Aleksi]

TÄHÄN MENNESSÄ HANKITUT LISÄARVAT MERKITTY


Rena ja Kyyhky esteillä

[Ruska]

Koululuokka, tehtävä 5, 2 lisäarpaa

Kisapäiväksi siunautui mitä upein sää. Aurinko oli koko päivän paistanut siniseltä taivaalta, ja ilta alkoi jo viiletä, kun palkintojenjako oli ohi ja parkkipaikalla toisten tallien ratsukot pakkasivat tavaroitaan. Me hallavalaiset pyörittiin tallissa onnittelemassa toisiamme ja hoitamassa hevosia iltakuntoon.
Mulla oli epätodellinen olo. Sarjakilpailu oli nyt ohi, ja mulla ja Fonziella ei oikeastaan ollut mennyt hullummin. Lihaksia kolotti pitkän valmennusrupeaman jäljiltä, ja vaikka se olikin ollut rankkaa, juuri nyt en epäillyt hetkeäkään, etten ryhtyisi samaan vaikka sata kertaa uudestaan. Outo kiitollisuus velloi mun sisällä, kun otin Fonzielta varusteita karsinassa. Mä olin vaihtanut kiiltävät ratsastussaappaat lenkkareihin ja kisatakkikin oli jäänyt roikkumaan karsinanoveen.
Mä suukotin Fonzien aamulla kiiltäväksi suittua karvaa ja astuin käytävälle napaten kisatakin mukaani. Hoitajia hyöri ja pyöri kaikkialla. Katri harjasi Novan valkoista kisahuopaa karsinarivin seinustalla.
- Hienosti meni, mä sanoin sille hymyillen voipuneesti. – Ootko nähnyt Sallia?
Mun puhelinsoitto oli mennyt mönkään. Salli oli sanonut, että se halusi miettiä asioita, ja mä olin tavallaan jänistänyt.
Katri näytti pohtivalta.
- Öö, se meni kai hakemaan jotakin Dunjan loimea maneesista. Ei ole näkynyt sen jälkeen.

Mä poistuin tallista sininen kisatakki olalla roikkuen. Aurinko laski puiden taakse, ja piha oli jäänyt viileään varjoon.
Mä avasin maneesinoven hiljaa ja hiippailin sisään. Salli istui katsomon ylimmällä rivillä Dunjan raidallinen loimi jalkojen päällä. Se oli varmasti huomannut mun tulon, mutta se tuijotti itsepäisesti maneesin vastapäistä seinää. Mutta juuri nyt huikean kilpailun päätteeksi mä tunsin itseni rohkeammaksi kuin koskaan. Mä kävelin hitaasti katsomon penkkirivejä pitkin sen luokse ja istahdin sopivan matkan päähän.
- Onko kaikki hyvin? mä kysyin varovasti. Salli kohautti olkapäitään, ja kun mä taas katsoin sitä, mä olin aika varma, että se oli itkenyt.
- Juu, se sanoi. – Mä mietin… tuntuu niin kummalta, että nämä taisivat olla mun viimeiset kisat täällä Suomessa, ja Dunjan kanssa, ja teidän kaikkien kanssa.
Siihen mä en osannut sanoa mitään. Istuin vaan hiljaa.
- Voithan sä vielä päättää, ettet lähdekään, mä ehdotin lopulta. Salli naurahti, ja naurahdus kuulosti melkein katkeralta.
- Ei musta tunnu siltä, se sanoi, ja sen ääni värähti. – Ei kai kukaan edes kaipaa mua täällä, kun lähden.
Mä olin ihan sanaton.
- Sitä paitsi mä sotkin kaikki asiat, Salli sanoi. – Meillä oli niin kivaa, ja sitten mä menin pilaamaan sen.
- No ei se mun mielestä ollut mitään, mikä ei olisi korjattavissa, mä sanoin varovasti. – En mäkään käyttäytynyt kaikista fiksuiten. Ei esimerkiksi ollut kamalan kilttiä potkaista sua.
Sekä mä että Salli naurahdettiin, ja molemmat naurut kuulostivat vähän tukkoisilta.
- Niiiiin… Salli sanoi. – Musta tuntuu että kamalan paljon siitä sotkusta lankesi sun syyksi, vaikka mä olin oikeastaan kaiken pahan alku ja juuri.
- Eijei, mä yritin, ja mun ääni kiivastui pikkuhiukkasen. – Siinä tilanteessa mä olisin voinut toimia tahdikkaamminkin, mutta kuten varmaan oot huomannut, niin se ei ole mun vahvuuksia.
Mä virnistin tunnustelevasti.
- Niin, Salli toisti. – Mitä sitä syyllistä etsimään. Tosi fakta, mikä me tiedetään, on, että asiat vähän menivät sekaisin.
- No juu, hetkellisesti, mä myönsin. – Mutta… kun sä sanoit, että kukaan ei kaipaa sua, niin mä ainakin jään. Ihan sikana.
Mun silmiä poltti vimmatusti, enkä mä pystynyt katsomaan Salliin, tai alkaisin varmasti itkeä vollottamaan kuin pahainen lapsi.
Sallin suunnalta kuului niiskahdus.
- Mullakin tulee ihan karsea ikävä sua ja kaikkia täällä, se sanoi. Sen jälkeen mä käännyin sitä kohti, me halattiin tiukasti ja molempien silmissä oli kyyneleitä.

540 sanaa

[jannica]

Luokka 6. 100cm, taitotaso hard
Jannica - Kaihomieli, Newerra
Tehtävä 10 - 500 sanaa (2 lisäarpaa)

Suuntasin suoraan koulusta tallille, päivä ei olisi voinut huonommin mennä! Olin unohtanut, harvinaista kyllä ratsastushousut kotiin ja jouduin menemään suorilla housuilla, mikä jo ajatuksena kuulosti aivan kamalalta. Vaihdoin tallille päästyäni tallikengät jalkaan, ne sentään aina odottivat uskollisesti paikalla.. Heitin reppuni kaapin eteen hoitajien huoneessa ja hiippailin hakemaan Allia tarhasta. Sieltä se löytyi vakiopaikalta ladon vierestä ja talutin sen lainakarsinaan puhdistusta varten, koska tamma asui pihatossa. Saatuani sen harjattua laitoin varusteet, ketään ei näkynyt missään. Jopas oli kumma juttu, pohdin mielessäni, kyllähän tähän aikaan jo yleensä porukkaa tulvi tallille. Syykin selvisi kun matkalla ulos vilkaisin kentän varauskarttaa, siellähän oli tunnit tietenkin! Ei auttanut muu kuin suoria Allin kanssa pellolle, onneksi siellä oli kuivaa harjoittelua ajatellen ja koulurataa pystyisi varmasti joten kuten soveltamaan.. Nousin kyytiin, hemmetin vyökin kun ei kiinni meinannut enää mennä.. Otin ohjat saatuani vyön viimenään kiskottua kiinni ja suuntasin "uralle" tamman kanssa. Vaihdoin suuntaa ja aloin ottamaan ohjia tuntumalle ratsastellen täyskaartoja ja voltteja hissukseen käynnissä. Sitten otin ravissa askeleenpidennyksiä ja koottua ravi eri tehtävävariaatioissa, Allilla tuntui olevan kiire eikä tamma malttanut ollenkaan keskittyä, onneksi tunne oli molemminpuolinen! Hitaasti tunsin kuinka oma hermokerroin alkoi olla äärirajoilla. Päästin tamman hetkeksi kävelemään, jotta sain lepuuttaa omia hermoja ennen rataharjoitusta.

Välikäyntien jälkeen otin ohjat lyhemmiksi ja aloitin radan tervehdyksellä, sen jälkeen tuli ravilisäys, jonka aikana en meinannut Allia saada pidettyä ravilla. Käyntiinsiirtymisestä tamma ei ollut kuullutkaan! Laukannosto meni aivan penkin alle, samoin ympyrä, joka ilman kirjaimia muistutti enemmänkin ovaalia kuin edes näkemääni huonointa ympyrää.. Pisteenä iin päälle Alli keksi vielä loikata "uralle" tullessa sivuun niin että tasapainoni horjahti.
- Nyt sitten loppu! karjaisin tammalle niin voimalla, että viereisellä pellolla olleet kurjetkin nousivat lentoon ja lähtivät matkoihinsa.
Tamma onneksi tajusi oman parhaansa ja käyttäytyi loppuajan kunnolla toiseenkin suuntaan laukatessa.. Keventelin radan jälkeen vielä kymmenen minuuttia pidemmällä ohjalla ja tulin kaartoon laskeutuen puhisten selästä. Naamani oli varmasti näkemisen arvoinen, kun Alli kaiken kukkuraksi nostaessani jalustimia ylös tallasi varpailleni. Sadatellen tönäisin sen pois saappaani päältä, hevosen näytellessä oikein hyvin kuuroa ja katsellen portin suuntaan sen näköisenä, että täältä jo joutaisi poistua.

Kävelin talliin verkkaisesti Allin valuessa perässä. Ainako sitä sai hävetä? Komensin tammaa ohjien perällä kävelemään ripeämmin, päiväheiniä jaettiin jo. Riisuin varusteet ja otin Allille kuivaushuoneesta loimen, jonka hikinen hevonen sai päälleen. Siitäkin oli tietenkin soljet jätetty kiinni ja olin jo ehtinyt neidin sitoa käytävälle, joten ei auttanut kuin avata soljet uudelleen ja pukea loimi päälle. Totta puhuen vihasin yli kaiken loimien etuosan pujottamista hevosen yli, miksi loimessa edes oli soljet jos niitä ei koskaan käytetty.. Hoidettuani tamman se pääsi takaisin pihattoon ja kävin viemässä varusteet paikalleen puhdistuksen jälkeen. Sitten putsailin vielä aikani harjoja pihalla, kaiken kukkuraksi piti karvanlähdönajankin osua tälle päivälle, totesin kun yritin saada karvoja suustani samaan aikaan kun puhdistaessani harjapakkia sieltä leijaili jo uusia. Eiköhän tämän päivän osalta homma ollut taputeltu, ei tämä ainakaan enää huonommaksi voisi muuttua. Siinä olin kuitenkin totaalisen väärässä, sillä matkalla bussipysäkille alkoi sataa vettä kaatamalla. En edes tiedä mistä tuo kuuro tuli, sillä lähtiessäni tallilta ei taivaalla näkynyt pilvenhattaraakaan. Ehkä tämä vain kertakaikkiaan oli niitä päiviä, jolloin kaikki meni totaalisen pieleen, kun sille raiteelle oli homma lähtenyt, ajattelin huokaisten syvään ja vetäen hupparin huppua pääni suojaksi.
(517 sanaa)

[Katriina]

Katriina - Supernova I, medium HeB, (hallava)

Koululuokan aihe 2

Olisin valehdellut jos olisin sanonut, ettei minua jännittänyt. Kädet olivat vähällä täristä, kun laitoin Novan suitsien viimeisintä remmiä kiinni. Kuulin samalla askelia karsinan edustalla.
”No, jännittääkö?” Ohto kysyi.
”No vähän ehkä”, myönsin ja yritin peitellä jännitystäni. Minusta oli silti kiva, että joku tuli kysymään tunnelmia tästä päivästä.
”Ai vähän?” Ohto naurahti. “Sullahan kädet tärisee ku vanhuksella.”
”No eihän”, puolustelin ja aloin tunkea ratsastushanskojani käsiini.

   Juuri kun olin tarttunut Novan suitsiin ja lähtenyt taluttaa tätä karsinasta ulos, huomasin tamman vasemman etujalan pintelin repsottavan.
”No voi…” Manasin ja kumarruin katsomaan lähemmin.
”Mitä?” Ohto ihmetteli ja vilkaisi taaksepäin.
”Novalta on yks pinteli revenny.”
”Miten se nyt sillai?”
”Varmaa sidoin sen tosi huolimattomasti tai jotain ja sit se repes”, pohdin ja pakitin Novan kanssa takaisin karsinaan. Käärin pintelin pois ja huomasin sen olevan revennyt lähes poikki.

”No mitäs nyt?” Mietin ja nousin seisomaan riekaleina oleva pinteli kädessäni.
”On sulla varmaan varapinteleitä?”
”Ei oo”, myönsin nolona. ”Käytän niitä niin harvoin niin omistan vaan nuo neljä valkoista. Loput on vihreitä.”
”Ehkä jollain on lainata sulle yks?” Ohto kysyi.

   Sen jälkeen alkoikin pinteleiden metsästys tallialueelta. Onnekseni minua vastaan käveli vanha ystäväni Erik. Olimme ehtineet vaihtaa vain pari sanaa aiemmin aamulla, joten oli kiva nähdä nuorta miestä uudelleen. Hän kilpaili Novan varsalla, Mekulla. Samassa katsahdin Mekun jalkoihin ja bongasin juuri saman sävyiset pintelit.
”Hei, Erik!” Aloitin ja jatkoin: “Ei sulla sattuis olemaan yhtään ylimääräistä pinteliä?”
”Ai mitenniin?” Tämä kysyi hölmistyneenä.
”Novan pinteli repes ja tarttisin nopeesti uuden” selitin.
”Hmm taitaa mulla olla parikin mukana”, Erik sanoi ja antoi Mekun ohjat minulle. Hän rupesi penkomaan Mekun trailerissa olevia varusteita ja minä silittelin sillä välin nuorta oria.

”Kas tässä”, tämä tuli pian esiin ojentaen yhden rullalle käärityn pintelin.
”Apua, kiitos ihan kamalasti!” Kiittelin ja annoin Erikille vielä nopean halauksen.
”Eipä kestä. Ja onnea kisoihin!” Tämä toivotti ojentaessani hänelle Mekun ohjat takaisin.
”Sitä samaa!” Huudahdin ja kipitin takaisin talliin. Nyt ei muuta kuin uusi pinteli jalkaan ja kisaamaan.

317 sanaa

[Valma]

esteluokat, tehtävä 7, 1 lisäarpa

Esteet menivät minulla ja Lukalla paremmin kuin olin odottanut, mutta kuten tavallista, hyppäämisen jälkeen suuni oli rutikuiva ja polvet löivät loukkua. Myös Luka tarvitsi hiukan aikaa rauhoittuakseen esteinnon jäljiltä, joten päätin, että ehtisin kävelyttää sitä lyhyesti maastossa ennen palkintojenjakoa.
Metsässä oli mukavan rauhallista kisapaikan hälinän jälkeen. Kävelin Lukan vierellä väistellen parhaani mukaan multaisimpia kohtia suojatakseni saappaita. Nautin kahdenkeskisestä ajasta ihanan voikko-orin kanssa, kunnes…
Mutkan takaa puiden välistä eteemme ilmestyi shetlanninponin kokoinen, karvainen ja tummanruskea otus. Sen suupielistä harotti ruohotuppoja.
Luka pysähtyi kuin seinään, ja minä tiukensin vaistomaisesti otettani sen ohjista. Minulta vei hetken tajuta, että otus oli lammas.

Tämä lammas oli uteliasta sorttia. Se tuli muitta mutkitta nuuhkimaan Lukaa, joka ei otuksen lähentely-yritystä kovin arvostanut, vaan peruutti pari askelta ja yritti yllättäen potkaista villaista kaveriaan. Sydämeni pamppaili epämiellyttävästi.
- Hei! komensin Lukaa ja huitaisin lammasta ohjien perillä. – Etkö sä tajua omaa parastasi, mutisin. Lammas määkäisi hilpeästi, sujahti ohitsemme ja kipitti kerkeästi pitkin polkua – ymmärsin kauhukseni, että se oli ottanut suunnakseen kisapaikan.

Kun minä sitten marssitin Lukaa pikavauhtia lampaan kulkusuuntaan, aivoni raksuttivat. Kenen eläin oli? Oliko jollakin lähistöllä lampaita? Yhtäkkiä minulla välähti. Pujo.
Kaivoin kännykän taskustani, ja kun tervehdin Pujoa, ääneni oli hengästynyt.
- Hei, sanoin. – Ei teiltä sattumoisin ole karannut lammas? Se köpöttää paraikaa kohti kisapaikkaa.
Linjan toisessa päässä tuli hiljaista. Sitten Pujo ähkäisi tuskastuneesti.
- Voi ei, hän sanoi. – Se on varmaan Pärttyli. Kolmas kerta viikon sisään… En mä keksi, kenellä muullakaan olisi lammas karkuteillä. Yleensä ne pysyttelevät mielellään laumassa, mutta Pärttyli…
- Anyway, voisitko tulla hakemaan sen, pyysin, ja pienoinen paniikki kolkutteli pääni perukoilla.

Siihen mennessä, kun minä ja Luka ehdimme takaisin kisoihin, lammas oli jo ehtinyt aiheuttamaan sekasortoa. Jonkun poni oli karannut, ja se haahuili paraikaa Kaviopolun viereisessä ojassa. Lammas itse kipitti hevosten jalkaviidakossa ja sai jokaisen, niin ratsut kuin ratsastajatkin, kavahtamaan.
Minä kiskoin epäluuloista ja venkuroivaa Lukaa perässäni lammasjahdissa, ja lopulta sain lampaan ajettua parkkipaikan taakse pois pahimmasta tungoksesta. Helpotuksekseni se rauhoittui parkkipaikan reunalle mutustamaan ruohoa. Pyytelin lampaan ja Pujon puolesta anteeksi jokaiselta, johon törmäsimme.
Helpotukseni oli suunnaton, kun Pujo vihdoin ilmestyi Maalaismiehentieltä piskuinen riimu kädessään. Hän kyseli huolestuneena, miten paljon tuhoa Pärttyli oli aiheuttanut, mutta rauhoittelin häntä ja sanoin, että tilanne oli hallussa.
Kentän suunnalta kuului megofonin ääni. Palkintojenjako alkaisi pian.
- Mun pitää mennä, sanoin nopeasti. – Palkintojenjako kutsuu.
- Vai että sellaisen huviretken päätit tehdä, Pujo tuumasi Pärttylille. – Se oli hauska vain sun mielestä.
Pärttyli ei näyttänyt välittävän – ainakin sillä oli ollut jotain jännittävää tekemistä iltapäivän ratoksi. Se loi vielä minuun ja Lukaan ilkikurisen katseen ja määkäisi tyytyväisenä. Luka mulkaisi sitä pahasti. Lämpimät tunteet eivät olleet molemminpuolisia.

23 sanaa