Tie Tähtiin alkakoon! Treenikauden avajaisvalmennukset 6.3.

[Aleksi]

Oletko jo kuullut kevään mittaan käytävästä Tie Tähtiin -tarinacupista? Se on suuri neljän osakilpailun koitos, jossa voi pärjätä vain ahkeralla treenaamisella ja päättäväisellä asenteella. Jännitys tiivistyy sunnuntaina 7.5. kun finaali käydään täällä Hallavassa ja parhaiten kevään aikana pärjänneet palkitaan Tähtitittelein!

Täältä voit lukea lisää.

Treenaaminen ensimmäiseen osakilpailuun aloitetaan hyvissä ajoin täällä Hallavassa! Valmennuspäivään ovat tervetulleita kaikki Tie Tähtiin -kilpailuun osallistuvat, ja myös muilta talleilta tullaan vähän ottamaan selvää ketä kaikkia vastaan tässä kesän aikana tullaan kilpailemaan (;

Ilmoittautuminen KILPAILUUN tapahtuu sähköpostin kautta, mutta valmennukseen ilmoittautuminen tähän topicciin. Ilmoita ratsastajan nimi, hevosen nimi ja osoite, kotitalli.

Jotta valmennuksesta saa lisäarvan, tulee siitä tehdä tuotos, eli joko teksti tai piirros. Tuotos voi olla millainen tahansa, mutta tässä muutamia ideoita: Saavut valmennuspaikalle ja näet kilpakumppanisi, mitä ajatuksia he herättävät? Ratsusi päättää esittää tavallista lennokkaampia askellajeja, etkä meinaa pysyä selässä. Pyysit kaveriasi kuvaamaan valmennusta, mutta miksi olet kaikissa kuvissa punainen kuin paloauto?

Valmennus: 6.3.2017
Vip: 6.3.2017
Tuotoksen on oltava täällä: 17.3.2017
Tuotoksista saa lisäarpoja ensimmäistä osakilpailua varten seuraavalla tavalla:
- yli 200 sanan tarina: 1 lisäarpa
- yli 500 sanan tarina: 2 lisäarpaa
- piirros: 1 lisäarpa

Päivän ohjelma ja osallistujat:
klo 9:00 Helppo C
kolmikaarinen kiemuraura, asetus ja taivutus, teiden ratsastaminen
1. Moona - Ramona 2 lisäarpaa
2. Julia Luoti - Taffeltoff, Vaahterapolku 2 lisäarpaa

klo 10:00 Helppo B
loiva kiemuraura, laukan nosto ja siitä siirtyminen suoraan käyntiin, tempo ja rentous
1. Mette - 21 Haircolors 1 lisäarpaa
2. Jonna - Helon Hehkuma 1 lisäarpaa
3. Veera Ruusula - Inferno Beat, Vaahterapolku 2 lisäarpaa

klo 11:00 Helppo B
loiva kiemuraura, laukan nosto ja siitä siirtyminen suoraan käyntiin, tempo ja rentous
1. Inkeri - Breezy Darlene, Hallava
2. Ruska - Flying Fonzie, Hallava
3. Katriina - Supernova I , hallava

klo 12:00 Helppo A
ravin tahti ja takaosan työskentely, laukan nostot ja vastalaukka täyskaarrosta puoliympyrälle
1. Nanna - Tuulen Tirlittan, Hallava 2 lisäarpaa
2. Alana - Buddercup, Hallava 1 lisäarpaa
3. Jannica - Kaihomieli, Newerra 2 lisäarpaa
4. Jesse Aro - ML Hustler, Vaahterapolku 2 lisäarpaa

klo 13:00 Helppo A
ravin tahti ja takaosan työskentely, laukan nostot ja vastalaukka täyskaarrosta puoliympyrälle
1. Salli - Dunja av Rågkross, Hallava 2 lisäarpaa
2. Valma - Hallavan Lurjus, Hallava
3. Salma - Bonnie KN , Seppele 2 lisäarpaa

[Aleksi]

Kaksi ensimmäistä tuotoksen tekijää saavat kannustuskuvat!

[Salma]

Salma - Bonnie KN seppele.piirroshevoset.com/hevonen.php?id=72 (Seppele)

Minun oli ollut vaikea valita, miten varustaisin Bonnien valmennusta varten. Olin hypistellyt tikattua perushuopaa, jonka vihreistä syövereistä pöllysi irtokarvoja, vertaillen sitä hajamielisesti takaraivoni sopukoissa tyylikkääseen kultakantattuun huopaan, jonka otin joskus kisareissuille mukaan. Ihan kuin varusteilla olisi ollut jotakin väliä, pieni ääni oli sanonut takaraivossani. Vaikka uskoin sitä, kieltäydyin lopulta tekemästä päätöstä ja käskin kisahoitajani Juuson pakkaamaan huovan mukaan. Itse livistin siksi aikaa rehuvarastoon mittaamaan matkarehuja, jotta en pääsisi vaikuttamaan päätökseen.

Juuso ei ollut valinnut vihreää eikä kultakantattua huopaa. Puhalsin keuhkot hitaasti tyhjäksi, kun purin kisa-arkkua hankalasti Hallavan parkkipaikalle pysäköidyssä trailerissa. Ulkona ulvova tuulenvire kävi puhurina trailerin seinään ja vaimensi puhallukseni.

Juuso oli pakannut mukaan hienoimman valkoisen kisahuovan.

Kiiltäväksi harjatun Bonnien hopeanvaalea harja heilahteli kaulaa vasten alkuravien tahdissa. Poni pyöritteli tyytyväisenä kuolainta suussaan ja nyökytteli kapeaa niskaansa niin tyytyväisen näköisenä, että pystyin melkein rentoutumaan. Mutta vain melkein. Aamupäivän valmennusryhmät olivat saaneet hevosensa hoidetuksi talliin ja venyivät nyt piilotellun kiinnostuneen näköisinä maneesin katsomossa. Toisen helppo A -ryhmän ratsastajat olivat juuri saaneet hevosensa hoidettua ja vyöryivät punanaamaisina, kypärät kyynärvarsissa keikkuen muiden joukkoon katsomoon.

Miksi valmentautuminen jännitti niin paljon enemmän kuin varsinainen kisaaminen, mietin tuskastuneena, kun minulle vieras valmennuksen vetäjä saapasteli keskihalkaisijalle reippaan näköisenä. Tietysti asiaan vaikutti se, että me emme olleet mikään kouluratsukko. Treenasin kyllä Seppeleessä helppo A – tunneilla (olimme joskus startanneetkin tallin kisoissa samaisessa luokassa), mutta varsinaisten kouluratsukoiden rinnalla Bonnie oli pieni, liian nopea ja malttamaton. Se kyllä venytti askeltaan, mutta eri tavalla ja eri suuntaan kuin kouluhevoset. Esteponin sydän oli esteponin sydän.

Valkoinen kisahuopa loisti maneesin kiiltävässä peilissä, kun vilkaisin ohi ratsastaessani menoamme. Tummanruskea yleissatula narahteli kevennyksen tahdissa.

”Tehdään isoa kahdeksikkoa, tässä ja tässä lisäätte tempoa. Tarkkailkaa, että ette lähde kiirehtimään”, valmentaja sanoi heilauttaen kädellään halkaisijan suuntaan. Hän nykäisi sporttitakkinsa vetoketjua pykälän verran ylemmäs, kaivoi leukansa kauluksen suojaan ja jäi seuraamaan meitä.

Ravissa homma ei lähtenyt heti toimimaan. Bonnie oli, salaa minulta, innostunut reippaasta alkuravista ja luuli nyt päivänselvästi, että vieras paikka tarkoitti kisasuoritusta. Se vilkuili pirteänä ympärilleen etsiessään mahdollista puomia, jonka yli se voisi loikata, ja liiteli tyytyväisenä makkaranmuotoista kahdeksikkoa minun yrittäessäni pyöristää vaivihkaa kulmia. Yritin istua harjoitusraviin saadakseni Bonnieen tehokkaamman kontaktin, mutta se tarjosi riemastuneena laukannostoa ja oli singahtaa takaisin uralle. Katsoin parhaimmaksi keventää nöyrästi.

Mutta takaosa, se kyllä toimi. Tarkkasilmäinen valmentaja seurasi pari kierrosta menoamme, hymyili kauluksensa sisään ja tuli sitten lähemmäs.

”Sun kannattaa ottaa huomattavasti rauhallisempi tahti. Tee puolipidätteitä, lyhennä ja pidennä askelta niin se alkaa kuunnella sua paremmin. Nyt se luulee koko ajan että kohta tapahtuu jotain isoa.”

Hän päästi meidät muutaman metrin päähän ja huikkasi sitten peräämme:

”Se on kai esteponi?”

Vaikka puolipidätteet alkoivat vähitellen mennä läpi ja Bonnie pyöristyi mukavasti, olin helpottunut, kun pääsimme tunnin laukkaosioon. Tämän Bonnie osasi. Tie täyskaarrosta puoliympyrälle suhahti niin liukkaasti, että olin ensimmäisellä kerralla lopettaa ratsastamisen ja vain jäädä nautiskelemaan kyydistä keinuhevoseni selässä. Onneksi Bonnie herätti minut. Se ei ollut suunnitellutkaan vastalaukassa jatkamista, vaan vaihtoi kohteliaasti oikeaan laukkaan.

Mutta tässä meillä oli sama kieli. Parin yrityksen jälkeen Bonnie ymmärsi, mitä halusin, ja jatkoi vastalaukassa puoliympyrän ja siitä edelleen uralle. Taputtelin tyytyväisenä sen höyryävää kaulaa.

Loppukäyntien aikana valkoinen satulahuopa ei enää hävettänyt minua, ei siitäkään huolimatta, että se loisti ponini selästä kuin hienonhieno usvainen huutomerkki. Olin siitä ylpeä.

(518 sanaa)

[Alana]

"Tuutko sä Pallella?" sain kuulla tallissa varustaessani ratsuani valmennusta varten. Tosiaan, se oli hieman erilainen kuin omat hevoseni, aavistuksen matalempi, hieman leveämpi, ja valtavan paljon karvaisempi. Mutta juuri siksi minä Pallella nyt kisaisinkin. Nyt pystyin vielä hyvin ratsastamaan omilla hevosillani, mutta kun tämä tie tähtiin -kilpailu kesti toukokuulle saakka, en voisi todennäköisesti enää siinä vaiheessa ratsastaa, ainakaan Faella, sillä jos sattuisin sieltä putoamaan, se olisi aika paha juttu. Niinpä olin kaikessa hiljaisuudessa maininnut asiasta Aleksille, joka kyseli minua mukaan kisaamaan. Minun piti kertoa hänelle syy, miksen voinut osallistua, mutta sitten hän tarjosikin Pallea ratsukseni. Se oli osaava, mutta samalla tasainen, eikä harrastanut turhia riehumisia. Ja teki kuulemma sillekin hyvää päästä välillä maistelemaan kilpakenttien humuakin.

Kapusin karvajalkaisen ratsuni selkään maneesissa pienen yleisön edessä, ja suoristin kannuksia jalassa. Huhhei, ja sitten liikkeelle. Kesti hetken vain tottua Palleen ja sen askeliin, jotka eivät olleet aivan yhtä matkaavoittavia kuin minun kiireisten koipeliinieni.

Teimme paljon tehtäviä raviin ja sen ponnekkuuteen liittyen, muunmuassa pääty-ympyrällä piti ensin yhdessä kohtaa koota ravia melkein käyntiin saakka, ja siitä suoraan pitkään raviin, jotta hevoset alkaisivat kunnolla polkemaan alleen ja liitelemään ravissa, eikä vain puksuttamaan eteenpäin. Meillä meni vissiin ihan hyvin, sillä vaikka se pitkä ravi tuntuikin minusta varsin lyhyeltä, Aleksi sanoi sen olevan hyvää näin alkuun.

Pidin muutamat omat välikäyntini, kun meinasi tulla paha olo, mutta se ei näyttänyt Pallea juurikaan haittaavan, vaan se tyytyväisenä venytteli ja lompsi eteenpäin.

Laukannostoja harjoittelimme tekemällä käynnistä noston, jolloin piti tuntea, milloin sisätakajalka oli hevosen alla, ja nostaa silloin. Silloin ulkotakajalka, mikä nosti laukkaan, pääsi ponnistamaan, ja saisi napakan noston ilman turhia välikiihdyttelyjä. Palle nosti todella nätisti, ensimmäisellä kerralla hieman hitaasti, mutta muuten hyvin. Sillä oli mahtavantuntuinen laukka, aivan erilainen ja jykevämpi kuin normaalien, sirojen hevosten, ja nautin siitä suuresti. Vastalaukoissa Palle oli kovin herkkä tiputtamaan raville, mutta saimme muutaman hyvän pätkän loppuun.

Valmennus sujui yleisesti ottaen hyvin. Minulle jäi hyvä fiilis, ja Aleksikin sanoi, että siitä oli hyvä jatkaa. Kuumahan siinä tuli, mutta olin samaa mieltä.

[Mette13589]

Olin vasta hankkinut itselleni uuden hevosen, kalliin mustan puoliveritamma 21 Haircolorsin, eli Alvan. Alva oli entisellä omistajallaan hypännyt ja kilpaillutkin 130cm ratoja ja koululiikkeitä se teki helppo A tasolle asti. Koska hevonen oli itselleni kuitenkin uusi tuttavuus, päätin että ensimmäiset valmennuksemme ja kilpailumme olisivat hieman matalammalla tasolla. Kaikeksi ilokseni löysin Tie Tähtiin tarinacupin, jossa oli kolme vaikeustasoa: easy, medium ja hard. Easy näytti mielestäni vain ponitasolta helppo C ja 60cm luokkineen. Hard puolestaan vastasi Alvan tasoa, helppo A ja 100cm luokat kieltämättä houkuttelivat, mutta en tahtonut ottaa riskiä, että nolaisin itseni ja uuden ratsuni heti ensimmäisissä kilpialuissamme. Niinpä tasoksemme valikoitui medium eli helppo B ja 80cm luokat. Päätimme ottaa osaa myös kaikkeen oheistoimintaan, jota kilpailun tiimoilta järjestettiin ja ensimmäiseksi osallistuimme Hallavassa järjestettävään kouluvalmennukseen.

Olimme ensimmäinen ratsukko kello 10 alkavassa valmennuksessa. Valmentajamme Aleksi kertoi, että tänään valmennuksen aiheena olisi loiva kiemuraura, laukan nosto ja laukka-käynti siirtymiset. Erityistä huomiota valmentaja aikoi kiinnittää ratsun tempoon ja ratsukon rentouteen. Alku sujui osaltamme lupaavasti, sillä nousin selkään jo kentällä maneesin ulkopuolella, josta kävelimme hyvässä järjestyksessä maneesiin. Alva kulki korvat höröllä ja katseli uutta ympäristöä uteliaana. Teimme tehtäviä aluksi käynnissä ja se sujui hienosti, saimme kehuja tarmokkaasta käynnistä ja huomaamattomasta apujen käytöstä. Myös ravitehtävät sujuivat ja itsevarmuuteni Alvan selässä kasvoi. Eihän tamma muutamasta oikustaan huolimatta ollut yhtään hullumpi hevonen.

Sitten tuli valmennuksen viimeinen tehtävä, laukan nosto. Olin jo kerennyt tottua Alvan kyytiin, joten tottuneesti siirsin pohkeita ja valmistelin laukannostoa. Alva ei kuitenkaan innostunut heiluvista pohkeistani ja tamma näytti, kuinka korkealla se perä lentää kun oikein yrittää! Horjahdin reilusti eteen satulassa ja sain juuri ja juuri pidettyä itseni satulassa. Aleksi ja muut valmennettavat pidättelivät selvästi henkeä puolestani, kun jarruttelin Alvan seisahduksiin, korjasin asentoani ja vedin syvään henkeä. Ei muuta kuin uusi yritys ja tällä kertaa pyysin tammalta ystävällisesti äänellä laukkaa. Alva nosti kauniin pyörivän laukan ja hidasti takaisin käyntiin, kun sen aika tuli. Tästä suorituksesta saimme jälleen kehuja ja olin oikein tyytyväinen valmennukseen kokonaisuudessaan. Muistin kuitenkin taas, että Alva on hevonen, jota tulee kohdella silkkihansikkain, jos mielii päästä parhaaseen tulokseen ja pysyä selässä.

[Pierre]

klo 10:00 Helppo B
Jonna - Helon Hehkuma (http://suomenpolle.webs.com/koto/Hehkuma.htm)

Tämän kuun puolivälin jälkeen olisi tarkoituksena suunnata Tie Tähtiin -cupin ensimmäiseen osakilpailuun, joten vain paria päivää vaille viisivuotiaan Herkon kanssa olemmekin aloittaneet alkuvalmistelut jo hyvissä ajoin. Kotitreenien ja liikkeiden kuntoon hiomisen lisäksi luvassa olisi myös vieraspaikkakunnilla järjestettäviä valmennuspäiviä, joista ensimmäinen pidettiin Hallavassa, johon lähdimmekin hyvissä ajoin treenisession alkaessa jo reilusti ennen puoltapäivää. Tallipihalla kävi jo kuhina, vaikka valmennusten alkamisajat oli porrastettu ja ryhmäkoot pidettiin pieninä. Talutin kiiltäväkarvaisen Herkon ramppia pitkin alas ja utelias sielu otti heti yleiskatsauksen talliympäristöön ja sen asukkeihin. Parille ohi kulkevalle hevoselle piti toki ystävällisesti hörähtää ennen kuin asetuimme aloilleen ja valmistauduimme sekä fyysisesti että henkisesti tulevaan koitokseen.

Nappailin Herkon harjaämpäristä harjan toisensa jälkeen ja lopulta liinaharja alkoi näyttää varsin edustuskelpoiselta hevoselta, vaikka sen turpakarvat sojottivatkin valtoimenaan ja talvikarva oli päässyt kasvamaan uskomattomiin mittoihin. Sivusilmällä pistin harjauksen lomassa muistiin ohi kulkevia kanssakilpailijoita, joista ensimmäisenä silmään pisti tummanpuhuva puoliverinen ratsastajineen. Hevosella oli ainakin taluttaessa lennokkaat liikkeet ja ryhdikäs olemus, joten hieman kauhistutti, miten meillä kävisi oman suomalaiseni kanssa.

Yleisilmeestä suoriutuminen ei ainakaan jäisi kiinni, sillä Hehkuman karva kiilteli puhtauttaan, jouhet oli suittu kuntoon ja ne liihottivat kauniisti vapaana ja varusteetkin oli puunattu viime iltana ennen autoon pakkaamista. Ori työskenteli nöyrästi allani ja nuoreksi hevoseksi se käyttäytyi erittäin oppineen oloisesti heti alusta lähtien. Itseäni tosin hieman kuumotti vieraan valmentajan haukankatseen alle joutuminen, eivätkä katsomossa kyyhöttävät silmäparitkaan auttaneet asiaa, mutta onneksi Herkko imi vain millin omaa hermostuneisuuttani itseensä. Annoimmekin homman rullata omalla painollaan ja päästyämme flow'hun valmennus oli ohi hujauksessa keskityttyämme tehtäviin täysillä ja antaessamme kaikkemme. Herkko sai osakseen useita kehuja hyvästä työstä ja oikeastaan ainoa enemmän vaivaa vaativa tehtävä oli siirtyminen käyntiin suoraan laukasta.

Kun lupa saatiin käänsin orin kaartoon, hyppäsin alas satulasta ja annoin vielä liinakolle parit taputukset kaulalle nostaessani jalustimia ja höllentäessäni vyötä. Valmennuksen ohjaaja kävi vielä jokaisen ratsukon luona antamassa rakentavaa palautetta ja toivottamassa tsemppiä tuleviin koitoksiin. Näin fiksun hevosen kanssa riittäisi varmasti, että pitäisi oman päänsä kylmänä, jotta ratsun kanssa löytyisi yhteinen kieli. Seuraava ryhmä alkaisi heti omamme perään, joten lähdimme pois alta ja hoitamaan hevoset kukin tahollamme joko karsina- tai matkakuntoon. Ehdin vaihtaa samaan valmennusryhmään osallistuneiden kanssa Herkon hoidon kanssa muutamat sanat, mutta palattuani maneesiin ja istuuduttuani katsomoon keskityin vain seuraamaan valmentajaan ja harjoitteleviin ratsukoihin, jos saisin vielä joitakin lisäniksejä, joita voisin hyödyntää omassa ja Herkon työskentelyssä.

[Moona]

Moona ja Ramona

Emme olleet Nallen kanssa kilpailleet vielä kertaakaan yhdessä ja valmentautuminenkin oli tapahtunut tutuissa piireissä, ratsastuskouluajoilta tutun Iivon valvovan silmän alla ja nykyisen asuintallin omistajan ohjeistuksessa. Meidän paikkahan ei siis todellakaan ollut minkäänlaisissa moniosaisissa kilpailuissa tai niihin valmentavissa tapahtumissa, ei todellakaan - silti me hiihtoloman ensimmäisenä virallisena päivänä istuttiin jo aamuyön hämärässä auton kyydissä, kohti Hallavaa. Tuttavani oli jotenkin onnistunut houkuttelemaan mut osallistumaan koko tähän Tie Tähtiin! -kisahässäkkään ja kun vatsassa kouraisi ajattellessanikaan kyseistä asiaa, kaduin. 

"Voiskohan tän vielä peruuttaa? Eihän me kuitenkaan olla niin korvaamaton ratsukko, kyllä jostain löytyy sopiva meidän tilalle. Hemmetti, eihän kisalistoilla tarvita mitään korvikkeita. Onko sulla niitä numeroita muistissa?" googletin jo kilpailun tapahtumakutsua kädet täristen, kun autoa ohjannut Emppu kohotti kulmiaan ja ojensi kätensä mun omalle, estääkseen mun sekoilut.

"Lopeta nyt tuo hääräily, sä olet säikympi kuin tuo hevonen tuolla kopissa", nainen totesi mulle ja jatkoi samalla tien seuraamista, suurihiutaleisen lumisateen yltyessä. 

Ruunikon suuret korvat heilahtelivat edestakaisin taluttaessani tamman maneesiin. Heitin ohjat kaulalle, laskin jalustimet ja nousin Empun tuomalta korokkeelta torinhevosen selkään. 

"Hyvin se menee, elä pelkää. Mä meen tuonne katsomoon kattomaan, voisin ottaa pari kuvaakin", nainen piti kannustavan muutaman lauseen puheen viittoen päin katsojia varattua aluetta. Vaikka kyseessä oli aamun ensimmäinen valmennus ja kello näytti vasta yhdeksää, oli tallityttöjä pienessä sievässä rivissä - ja seuraavaan valmennukseen osallistuvia ratsastajia hieman epäsievemmin, keskustellen tuttujensa kanssa. Otin muutaman syvän henkeenvedon ja kannustin sitten Ramonan liikenteeseen, upoten tuon keinuviin askeleisiin, hevosen katsellessa kahta muuta ratsukkoa uteliaasti. 

"Nyt on huomattavissa selkeä ero, se ei nyökkää vasten rintaa vaan kurkottaa kohti tuntumaa, ja koko kaula sään kohdalta lähtien on mukana kaartumassa. Huomaatko kuinka se hakeutuu ulko-ohjan tuelle? Mutta muista silti pitää sisäkäsi paikallaan, älä vatkaa", toppatakkiin vuorautunut valmentaja selosti ja koitin parhaani mukaan toteuttaa kaiken - kädet paikallaan, sisäpohje piti lavat matkalla eteenpäin, muista katsoa että näit sisäpuolen silmäkulman. Nalle ravasi mun alla reipasta tahtia ja pärskähteli sattumanvaraisesti valittuina hetkinä, kuunnellen mun apuja tarkkaavaisena. 

"Ja kun asetus on okei jatkat siitä niin että taivutat hevosta tän uran kaarteella. Mennään niin että ennen puomia suoristat ja sen kohdalla pysäytät, pidetään tilannekatsaus ja sitten jatkat seuraavaan kaarteeseen", valmentaja avasi kolmikaarisen uran tehtävänantoa ja nyökättyäni tuolle jatkoin hommia. Kaarteeseen taipuminen meni okei, Nalle oli rento kuin mikä ja toimi uudesta paikasta (ja miehestä) huolimatta hyvin. Pysähdyttyämme sain muutamia neuvoja tulevia kaarteita ja stoppeja varten, jonka jälkeen sain luvan jatkaa matkaa. 

Kaarteiden hiominen tuotti lopputuloksen, joka soi meille parin kierroksen löysät ohjat ja välikävelyt. Taputin Ramonaa kaulalle ja vilkaisin katsomoon päin, jossa autostamme löytyneeseen vilttiin käpertynyt Emppu näytti peukkuja. 

"Mä laitan nämä tötsät tänne avuksi näin alkuun. Koko rata leikkaa ja suunnanvaihto lähtee heti tämän ykköstötsän jälkeen, mennään harjoitusravissa ja toisessa päässä tätä tietä odottaa toinen tötsä, jota juuri ennen nostetaan myötälaukka. Päätyyn laukkaympyrä ja sen jälkeen jatketaan uraa pitkin ravissa, voitte keventää jos haluatte. Sitten kun näyttää olevan tilaa niin teette täyskaarron ja tehtävä uusiksi. Muistakaa mitä käytiin äsken asetuksista ja taivutuksista." Nostin Nallen raville ja kannustin sitä liikkumaan reippaasti eteenpäin, kääntäen muutaman pienen voltin ennen tehtävälle ratsastusta. Tamma kaartoi radan keskelle hyvässä tahdissa ja istuin hieman puolivälin jälkeen satulaan harjoitusraviin. Asettelin pohkeen laukannostoa varten ja painoin hellästi tamman kylkeä, jolloin, kaikista odotuksista huolimatta, ruunikko hypästi eteenpäin. Matka jatkui Nallen heitellessä päätä epämääräisessä laukassa, ja tamman vielä rimpuillessa itseään ohjastuntumasta mä päätin kääntää sen tehtävänannon mukaiselle voltille. Ehkä puolet ympyrästä sujui välien setvimiseen, mutta takaisin uralle päästiin jo sovussa, neidin laukatessa mun komennuksen alla. Uudestaanhan me päästiin koko tehtävä tekemään heti samantien, ja muutaman lennokkaan lähdön jälkeen Ramona alkoi rauhoittumaan - viimeisellä kerralla se jopa nosti laukan ja laski raville ihan normaalisti. Mokomakin energisoitunut ja elämäänsä (siis ravaamiseen ja kävelyyn) kyllästynyt poni.

[Jesse]

klo 12:00 Helppo A
Jesse Aro - ML Hustler (http://vaahterapolku.altervista.org/y/husu.html), Vaahterapolku

"Sit mentiin!" sanoin Julialle paukauttaessani lastaussillan kiinni. Blondi nainen nyökkäsi ja kipitti vänkärin paikalle minun iskiessä ahterini kuskin penkille.
Matka kohti Hallavaa saattoi alkaa ja kyydissämme oli meidän Tie Tähtiin-ratsut, eli minun puoliveriseni Husu ja Julian lainaama Vaahterapolun tuntiponi, Tohveli. Tiedä sitten, mitä Julia ajatteli osallistuessaan tuolla riiviöllä kisoihin, mutta asiahan ei minulle kuulunut. Julia kyllä hyvin pärjäsi noiden pikkuruisten jästipäiden kanssa, joten sehän voi olla, että kaksikko pyyhkisi muilla ratsukoilla pöytiä ihan mennen tullen ja palatessa.
"Väsyttääää..." Julia haukotteli makeasti startatessani autoa. Kello oli seitsemän aamulla, mutta Julian ja Tohvelin valmennus alkaisi jo kello yhdeksän ja matkassa Hallavaan kestäisi vähän päälle tunti.

Julia nukahti melkein heti, kun olimme kääntyneet Vaahterapolkuun vievältä hiekkatieltä "isolle tielle", joten matka Hallavaan taittui hiljaisuuden vallitessa. Katselin sivusilmällä monitorista, miten trailerissa matkaavilla pojilla meni todetakseni, että molemmat kaviokkaat torkkuivat Julian tapaan.
"Perillä ollaan!" kajautin Julian hereille, kun olin parkkeeraannut auton Aleksin osoittamalle paikalle.
Julia hieroi silmiään haukotellen ja kuikuili ulos auton ikkunasta. "Oho, nukahdin..."
Nousimme ulos autosta ja Aleksi toivotti meidät tervetulleiksi.

Julia harjasi ja varusti Tohvelin ja lähti sitten taluttamaan ponia kohti valmennuspaikkaa. Kävin nakkaamassa Husulle vähän heiniä heinäverkkoon, jotta ori ei saisi hepulia jäädessään yksin traileriin odottamaan meidän vuoroamme, joka koittaisi vasta puolilta päivin.
Itse lähdin seuraamaan Julian valmennusta ja samalla "vakoilemaan", minkälaisia kilpakumppaneita meillä olisi vastassa.
Tohveli oli kyllä aika huvittava näky suuren torinhevosen vieressä... Näytin Julialle peukaloa tämän ratsastaessa ohitseni hieman känkkäränkkätuulella olevalla Tohvelilla ja blondi irvisti vastaukseksi.

Kun Julian valmennus lähestyi loppuaan, kentän laidalle alkoi kerääntymään seuraavan valmennuksen ratsukot odottamaan vuoroaan. Musta puoliverinen tamma kiinnitti erityisesti huomioni ja vaihvihkaa hivuttauduin sen lähelle.
Ratsastaja mulkaisi minua kummissaan ja päätin esittäytyä naiselle, ettei tämä luulisi minun olevan joku hullu stalkkeri. Mitä tosin olinkin... Vähän ainakin.
"Tää on Alva", Meteksi osottautunut nainen selitti taputtaen mustaa tammaa kaulalle. "Mun uusin hevonen. Ei olla ehditty vielä hirveästi kisaamaan saatika treenaamaan, joten otetaan nää kisat ja valmennukset lähinnä harjoituksen kannalta."
Nyökyttelin ja kerroin, että minun kisaratsunikin oli ollut minulla vajaa kolme kuukautta, joten hirveästi emme mekään olleet ehtineet Husun kanssa treenaamaan.
"Missä luokassa te kisaatte?" Mette kysyi.
"Helpossa A:ssa sekä satasen esteissä", kerroin.
"Eli ei kisata luokissa toisiamme vastaan", Mette naurahti. "Ehkä ihan hyvä vaan..."

Pian olikin minun aika lähteä varustamaan Husu valmennusta varten. Ori näytti kyrsiintyneeltä jouduttuaan seisoskelemaan trailerissa turhan panttina, joten käytin sen pienellä kävelylenkillä ennen kuin ryhdyin harjaamaan sitä.
Häntä tötteröllä ja pää korkeuksissa ori tepasteli pitkin Hallavan pihamaata hirnahdellen kumeasti kaikille tammoille. Vastaan tuli toinen ori, jonka tarvitsi vain mulkaista cremelloa oria korvat luimussa ja Husu näytti siltä, että pinkoo hampaat naksuttaen karkuun tuota suomenhevosta. Nössö.

Talutin Husun Hallavan kentälle ja ponkaisin orin selkään. Meidän kanssa valmennuksessa oli kaksi suomenhevosta sekä tinker, joten Husu näytti joltain anorektiselta koikkajalalta näiden möhkäleiden vieressä.
Hymyilin leveästi Jannicalle, joka istui rautiaan tamman selässä. Tunsin naisen jo entuudestaan ja tiesin, että hänestä sai vahvan vastustajan kisoissa.
Kuuntelimme valmentajan selitystä valmennuksen kulusta ja lähdimme sitten itse tehtäviä pakertamaan.

Husun piti tietenkin vähän esittää omaa show:taan tammojen vuoksi, mutta kun se huomasi, ettei neitejä vähempää voinut kiinnostaa pörräilevä ori, se rauhoittui ja malttoi kuunnella minun apuja sekä käskyjä.
Aiheena oli takaosan työskentely, joka tuotti orille aina ongelmia, joten jouduimme niissä tehtävissä niin sanotusti silmätikuiksi. Mutta lopulta se takapääkin lähti työskentelemään niin kuin pitikin ja saatoimme jatkaa harjoituksia seuraavaan tehtävään.
Muuten meillä ei Husun kanssa suurempia ongelmia - ihme kyllä - ollut. Husu oli vähän sellainen tuulella käyvä tapaus, josta ei koskaan tiennyt, millaisella fiiliksellä se milloinkin olisi.
Tyytyväisenä laskeuduin Husun selästä valmennuksen päätteeksi. Tästä oli hyvä jatkaa seuraaviin valmennuksiin sekä kisoihin... En minä Husun kanssa kovin kummoista menestystä odottanut, mutta noh.. Katsotaan miten menee. Vai meneekö mitenkään.

[VeeraRuusula]

klo 10:00 Helppo B
Veera Ruusula - Inferno Beat (http://vaahterapolku.altervista.org/hevoset/iippa.html), Vaahterapolku
Sulava liikkeinen musta puoliverinen ja komea suomenhevosori kävelivät jo rennosti Hallavan maaneesissa, kun saavuimme lämmiveriruunani kanssa sinne. Koitin hipsiä vähin äänin maneesin keskelle ja tarkistin vielä hermostuneena, että kaikki remmit olisivat satulasta hyvin kiinni. Olisihan se noloa kömmähtää satulan kanssa nurin selkään nousussa. Silmäilin noita kahta valmennuksen muuta ratsukkoa, ja mietin mitä ne mahtaisivat ajatella ex-ravurista, tai miten valmentajana toimiva Aleksi tulisi suhtautumaan meihin. Sysäsin kumminkin nämä ajatuksen syrjään. Oppimaanhan tänne oltiin tultu, eikä surkuttelemaan mitä muut meistä ajattelisivat.

Ohjasin Iipan muiden uralle ja lähdin ratsastamaan sitä heti reippaasti eteen. Ruuna vastasi ensiksi hieman laiskasti apuihini, tuttu tunne ruunalla ratsastaessa.
"Nonni, nyt kun kaikki valmennuksen ratsukon on saapuneet paikalle, niin lähden eka kyselemään teidän perusratsastustasoa ja sen jälkeen lähdemme työstämään hevosia loivassa kiemuraurassa. Muut ratsukot voivat ravailla kevyesti. Tuleppas Veera sen ruunikon kanssa tähän keskelle, niin muut sitten ravailevat.", Aleksi aloitteli valmennusta.
Ohjasin Iipan maneesin keskelle ja Aleksi harppoi viereemme.
"Iippa on ollut mulla vuoden hoitohevosena ja sen omistaja Mila on kisannut sillä helppo A:ta. Me ollaan käyty satunnaisesti lähinnä C:n kouluohjelmia, mutta nyt olisi tarkoitus ottaa askel eteenpäin ja siiryä kisaman B:tä.", lörpöttelin tuttavallisesti.
Kerroin myös nopeasti omat ja Iipan heikkoidet ja Aleksi teki muutaman täydentävän kysymyksen ja lähti seuraavaksi haastattelemaan tuota kaunista mustalla pv:llä ratsastavaa tyttöä.

Ei Aleksi ainakaan näyttänyt siltä, että mies olisi lämppäriä mitenkään katsonut mitenkään kieroon, joten lähdin hyvillä mielen ravailemaan ruunan kanssa rennosti eteenpäin. Teimme suuria ympyröitä ja koitin pitkillä sivuilla ravata reippaammin eteen ja lyhyillä sivuilla taas ns. normiravia. Iippa jolkotteli eteenpäin tyytyväisenä, ehkä aavistuksen liian matalana, mutta jalkojen aktiivisuus tuntui ihan mukavalta. Aleksi sai kaksi muuta ratsukkoa haastateltua ja sitten alkoi kunnon työnteko loivalla kiemurauralla. Saimme Iipan kanssa kuulla, ettei ruuna taipunut ollenkaan tarpeeksi kaarteille. Tätä saimmekin sitten työstää hikihatussa. Keskittyminen pysyi kokoajan ruunassa, enkä huomannut muiden räpiköimistä valmennuksessa. Ja olihan minunkin pakko myöntää, että kun lähdin oikeasti ratsastamaan ruunaa kunnolla, enkä vain jäänyt matkustajaksi selässä, niin Iipasta löytyi pehmeys kaarille.
”Veera ne nyrkit pysyy kiinni ja käsi kannattelee.”, kuulin Aleksi jälleen muistuttavan.
Korjasin käsieni asennon, jolla oli tapana olla liian alhaalla säänpäällä. Tästä sain melkein aina kuulla, mutta sen ymmärtäminen ei aina tahtonut mennä kaaliin. Loivakiemura lähti luistamaan, vaikka Aleksi olisi varmasti löytänyt vielä paljon parannettavaa menossamme.
”Seuraavaksi siirrymme laukkatehtävälle, jossa laukka nostetaan käynnistä ja siirretään käyntiin. Älä Veera näytä noin pelästyneeltä, kyllä te ratsunne kanssa siitä selviätte.”, Aleksi puheli.
Hieman nolostuneena koitin nostaa hymyn naamalleni. Emmehän me nyt Iipan kanssa tuosta voitais selvitä, että laukasta suoraan siirtyminen käyntiin. Kaksi muuta ratsukkoa saivat aloittaa tehtävän, ja kun tytöt vetivät niin sulavan näköisesti tehtävän, niin eihän me voitaisi jäädä Iipan kanssa huonommiksi, ja jos tämän tyylisiä tehtäviä on Tie Tähtiin koulukisoissakin tulemassa, niin pakkohan sitä oli lähteä yrittämään. Hämmennykseksi Iippa nosti hyvin laukan, mutta toisaalta olimme kotitallillakin tätä paljon. Ensimmäiset siirtymät tosin menivät ravin kautta, josta sain heti kuulla.
”Nyt et Veera kyllä ratsastanut 100% tuota siirtymää, vaan annoit Iipan vain luisua raviin. Napakammat avut ja oma asenne kohdilleen.”, Aleksi hieman torui.
Ja oikeassahan hän oli, sillä en ollutkaan ratsastanut ehkä ihan tosissaan tehtävää, sillä en uskonut meidän siitä selviävän. Aleksi sai kumminkin tsempattua minuunkin uskoa ja selvisimme tehtävästä, ja jopa useamman kerran peräkkäin. Minulla olisi vielä paljon opittavaa että uskoisin enemmän itseeni ja ratsuni mahdollisuuksiin. Tällä asenteella vain seuraaviin valmennuksiin ja lopulta itse kisoihin!

(sanat 543)

[Nanna]

Nanna - Tuulen Tirlittan

Saapuessani Hallavan pihaan siellä kävi jo kova kuhina. Trailereita oli parkeerattu pitkin tallipihaa ja ainakin kolme tuntematonta hevosta seisoivat omistajineen ja hoitajineen niiden vieressä riisuen varusteita ja harjaillen hikilänttejä. Lämminverinen ja musta puoliverinen seisoivat raukeina selvästi rankan tunnin jälkeen, mutta liinaharjainen suomenhevosori pyöri malttamattomana paikoillaan ja hirnui välillä levottomasti. Tulisikohan Tuikkeestakin yhtä komea? Mietiskelin Tintun ei enää niin pientä varsaa, joka oli muuttanut omilleen viikko sitten. Pitäisi varmaan käydä katsomassa sitä joku päivä. Vaikka samalla kertaa kun Valma käy liikuttamassa Lukan. Näitä pohdiskellessani suunnistin tallitupaan, jossa Alana oli kiireissään vetämässä kalliin näköisiä ratsastussaappaita jalkaan.
"Tarviinkohan mä kannuksia? Do you think I need kannukset?" tyttö hermoili ja kääntyi penkomaan kaappiaan.
"Kannattaa varmaan laittaa, kun kisoissa sit kumminkin pitää olla", vastasin ja menin omalle kaapilleni vaihtamaan kamppeita. En voinut kuitenkaan olla vilkuilematta Alanan suuntaan. Oliko sen maha kasvanut?
"What are you looking at?" tyttö tiuskahti.
"Sori.. en mä mitään. Sori."
"Äh, I'm sorry, mul on vaan tosi huono päivä", Alana hymyili väkinäisesti.
"Ei se mitään, mä oon itekin vähän kireenä tänään. En oo pitkään aikaan ratsastanu Tintulla kunnolla. Mitä jos sen kunto on ihan romahtanu? Tai ollaanhan me tietty käyty maastossa ja pyöritty kentälläkin säännöllisesti, mut helppo A on kuitenkin aika raskas rata..."
"On tässä sentään vielä pari viikkoa aikaa treenata. Eli don't worry if tänään ei mee ihan putkeen."
"Niin kai joo. Mut kyl silti voi vähän nolottaa jos kesken valmennuksen loppuu veto kesken."
"Don't worry about it. Mä lähen nyt laittaa Pallee kuntoon, sen harjaamises kestää varmaan puol ikuisuutta."

Jäin tallitupaan yksin vaihtamaan ratsastushousuja jalkaan ja yritin samalla kerätä itseäni. Kuinka tälleen yhtäkkiä oli alkanut näin paljon jännittää? Oltiinhan me Tintun kanssa ennenkin käyty valmennuksissa ja kisaamassa. Eikä se koskaan ollut ollut missään huippu kisahevosen tikissä.

Kävin hakemassa Tintun sisälle ulkoilemasta, ja vähän se katseli ihmeissään tallipihan hälinää, muttei tavalliseen tapaansa yrittänyt temppuilla mitään ihmeellistä. Päästin tamman karsinaan ja kävin hakemassa varusteet valmiiksi karsinan edustalle. Tinttu seisoi rauhallisesti paikoillaan koko harjaustuokion ajan ja omat ajatukseni pääsivät taas harhailemaan Tuikkeen, vauvojen ja kisajännityksen välimaastoihin. Kellon lähestyessä tasaa, oli aika kerätä karsinan pohjalle putoilleet karvatukot ja laittaa Tintulle varusteita niskaan.

Olimme Alanan kanssa samaan aikaan valmiita ja talutimme hevoset yhtä matkaa maneesiin, jossa Ruska, Katri ja Inkeri olivat juuri laskeutumassa alas satulasta. Käänsin Tintun Novan viereen kaartoon.
"Kuinka teillä meni?"
"Ihan kivasti. Nova oli vähän kiireisellä päällä, mutta kyllä se sitten lopputunnista malttoi kuunnella", Katri kertoi hymyillen. "Onnea valkkaan!"

Tinttu tuntui alkukäynneissä melko verkkaiselta ja lähdinkin pyytämään siltä energisempää askellusta heti ensimmäisen kierroksen jälkeen. Edellämme menevällä Allilla tuntui olevan samantapaisia ongelmia ja vaihdoimmekin sen ratsastajan kanssa tuskaisia ilmeitä. En ollut tavannut Jannicaa aikaisemmin, mutta Alli oli minulle tuttu Newerran ja Hallavan yhteiseltä uudenvuoden leiriltä.

Kun Aleksi kehotti meitä keräämään ohjat käteen ja siirtymään raviin, Tinttu selvästi heräsi horroksestaan ja päätti, että nyt mennään. Se olikin yllättäen oikein herkkä ratsastaa ja kuunteli apujani maltillisesti, mutta kuitenkin sopivasti innostuneena. Raviosuus sujuikin meiltä oikein hienosti ja saimme Aleksilta paljon kehuja, mutta laukkaosuus ei sitten enää mennytkään niin hyvin. Tinttu alkoi selvästi väsyä, eivätkä laukan nostot lähteneet aivan niin ponnekkaasti kuin olisi ollut hyvä. Kun vihdoin saimme onnistuneen laukannoston, Aleksi antoi meille luvan hengähtää hetkeksi ennen vastalaukkatehtävää.

Välikäynnit tekivätkin meille selvästi hyvää, sillä vastalaukkatehtävään lähdimme taas uudella energialla. Vaikka vastalaukka ei ollutkaan Tintulle se kaikkein helpoin nakki ja jouduin aika paljon työstämään sitä pohkeilla ja istunnalla, onnistumme mielestäni varsin mallikkaasti. Pystyin siis lopettamaan valmennuksen pää pystyssä hymy suin rakasta suokkiani vuolaasti kehuen.

566 sanaa

[Salli]

Lähdin Dunjan kanssa Hallavan järjestämään kilpailusarjaan ja olin aluksi hieman kauhuissani. Kilpailisin Parhaimmissa luokissa ja mitäköhän siitäkin tulisi? Olin keskustellut Valman kanssa tulevasta ja Valma tsemppasi minua, vaikka hänestäkin huomasi tietynlaisen jännityksen. Ensimmäisenä olisi vuorossa koulukilpailu. Minulla oli Dunjan kanssa mennyt kohtalaisesti kilpailuissa joten nyt pitäisi vähän tsempata, että pääsisimme puolenvälin huomattavasti paremmalle puolelle, koska aikaisemmin olimme olleet oikeastaan puolissa välissä aina.

Valmennukseen tultaessa menimme pienessä ryhmissä maneesiin. Pääsin onneksi Valman kanssa samaan ja Seppeleestä tuli mukaan Salma ponillaan Bonnie. Bonnie oli oikein nätti otus ja minulle tuli siitä mieleen hieman Minca ja Fonzie. Valma ja Darcy olivat myöskin edustuksellinen pari. Olin ennen valmennusta keskustellut Valman kanssa siitä millaisissa väreissä kilpailisimme. Kerroin tytölle, että haluaisin ehkä Dunjan kanssa mennä punaisissa tai sitten tummansinisessä. Valmalle ehdotin vihreää, mutta se ajatus kariutui molempien nauruun. Ruska tuli hetkeksi oman valmennuksensa jälkeen tutelemaan kanssamme ja pian seurueeseen liittyi Katri. He kertoivat omat kokemuksensa ja lähtivät hetken kuluttua omille teilleen. Ruska menisi nyt Fonziella ja tunsin siitä pienen kateuden piston, koska olin mennyt RKM-kilpailut Fonziella, mutta toisaalta Dunjan kanssa pääsin paremmin keskittymään kouluun, kun taas Fonzie oli mieleeni enemmän esteillä. Dunja tulisi silti olemaan treenattavani joten ei mse kamalasti haitannut, että "jouduin" Dunjan kanssa kisaamaan. Olin oikeastaan tyytyväinen. Pääsisin taas touhuamaan Dunjan kanssa ja sitä kautta Valman kanssa.

Dunja oli valmennuksen alussa vähän laiskahko ja asiaa ei oikein auttanut se, että olin itse hieman muissa maailmoissa. Olin ollut hiihtoloman Sveitsissä ja minun oli kiireen vilkkaa mietittävä mitä tekisin tulevaisuudessa elämälläni. Menisinkö Sveitsiin lukioon opiskelemaan vai jäisinkö Suomeen. Kun sain vähän noottia siitä etten itse ollut hereillä terästäydyin ja kun jätin tulevaisuuden pois mielestäni niin alkoi soida Ed Sheeranin uusi albumi potpurina. En yleensä kuunnellut paljoa musiikkia, mutta olin Rikun ja Aliinan yhteisen manipuloinnin avulla alkanut Ediä kuuntelemaan. Kyllä muutaman kuuntelun jälkeen se alkoi kuulostaa hyvältä ja opin siitä tykkäämään.

Valmennuksessa tein nyt ihan oikeasti vaikeampia juttuja ja lopussa ihan oikeasti sain kunnolla tuntuman Dunjaan. Se tuntui melkein lottovoitolta. Dunja meni lopussa kuuliaisesti eteen ja sitä oli helppo työstää. Välillä jäin vähän suuhun kiinni ja hyvä rytmi katosi, mutta sain sen taas kursittua kokoon, kun muistin rentouttaa käden ja jalat saivat olla pitkinä. Dunjallakin taisi olla välillä hauskaa. Ainakin loppuraveissa se ravaili tyytyväisenä eteen.

Vastalaukassa sain olla hereillä, koska Dunja rikkoi todella helposti raville ja sen jälkeen jos laukkaa yritti nostaa niin se nousi oikeaksi. Eli silloin ei tullut paljoa mitään vastalaukkaa. Välillä tuntui siltä, kun olisin heilunut kuin heinämies ponin selässä kun yritin ratsastaa vastalaukkaa. Saimme pari hyvää pätkää. Kyllä siinä hommassa tuli ihan kiitettävän kuuma. Välillä vähän hirvitti miten Dunja jaksaa paksun karvansa kanssa juosta, mutta kyllä poni selvisi erinomaisesti ja pääsi pesulle valmennuksen jälkeen. Valmennus oli oikein viis kautta viis. Itse olisin voinut olla paremmin mukana, mutta nyt pitää vain harjoitella rennosti tulevaa ohjelmaa ja hioa vaikeimmat jutut hyvin, että sijoitus tulisi hyvälle paikalle. Valma toppuutteli minua valmennuksen jälkeen, että pitää myös olla hauskaa ja ottaa tämä kilpailusarja myönteisenä kokemuksena. Tietenkin hän oli oikeassa ja milloin saisin uudestaan mahdollisuuden nähdä Alanan kilpailemassa Pallella tai voisin itse mennä Dunjan kanssa meille uusi ratoja ja saada uutta tietoa ja harjoitusta ratsastajana.


516 sanaa

[Jannica]

KLO 12, helppo A
Jannica - Kaihomieli, Newerra

Kävin hakemassa Allin ulkoa, tänään lähdettäisiin Hallavaan valmennukseen. Odotin tähtivalmennusta innolla, Jesse oli taas samassa ryhmässä, joten kävimme lounaalla ennen valmennusta (saattoi ehkä olla virhe, myönnetään). Muut ryhmäläisistä olivat Hallavasta, enkä tuntenut heitä. Onneksi tunnilla oli silti kivan avoin ilmapiiri. Päästyämme Hallavaan Aleksi jo odotti innokkaasti tulijoita. Ensimmäinen valmennuksista oli juuri alkamassa, joten olimme saapuneet hyvissä ajoin ja Alli saisi jäädä lainakarsinaan syömään sillä välin, kun mekin lähtisimme haukkaamaan. Takaisin tullessa aloin hoitamaan tammaa karsinassa, se oli kiltisti, kuten tavallista.

Puettuani suojat ja varusteet alkoikin olla aika lähteä maneesia kohti. Aleksin tunnilla en ollut ennen ollutkaan, joten odotin jännityksellä mitä tuleman piti. Alkukäyntien jälkeen hän alkoi ohjeistamaan meille erilaisia harjoituksia ympyröillä, joille meidät jaettiin hetkeksi. Allin kanssa sai olla tarkkana, koska se olisi halunnut laajentaa omaansa jatkuvasti ja kävimme pari kertaa vähän liiankin lähellä toisten puolta. Seuraavaksi siirryttiin raville ja tehtiin uudenlaisia harjoituksia vanhojen tueksi, lähinnä asetusten vaihtoa ja takapään tuomista sisälle ympyrää ja vastaavasti ulkopuolelle. Sen jälkeen kun hevoset, Alli mukaanlukien alkoivat olla hyvin tuntumalla ratsastimme koko maneesia kulmia unohtamatta. Ravissa piti tahti säilyä koko ajan, joka ainakin meidän osaltamme sujui alun hankaluuksien kautta melko hyvin. Lopputunnista otimme vielä laukannostoja ja vastalaukannostoja sekä tehtävää, jossa täyskaarrosta otettiin vastalaukka ja tehtiin puoliympyrä. Allin kanssa tämä harjoitus meni oikein hienosti, eikä se jäänyt Aleksiltakaan huomaamatta.

(214 sanaa)

KUVA: i64.tinypic.com/24v643n.png

[Julia]

Valmennus 1, Julia Luoti ja Taffeltoff

"Menetkös sinne jo!" ärisin pienelle poninperkeleelleni, joka jumitti lastaussillalla. Jesse virnuili vieressä, kun oli saanut jo isomman ja huomattavasti parempitapaisen orinsa lastattua. Viuhutin loppujen lopuksi Tohvelin perälle raippaa, jolloin se suorastaan hyppäsi traileriin Jessen sidottavaksi.
"Sehän meni hyvin", Jesse sanoi ja vilkuili kelloaan. Vilautin miehelle sellaisen ilmeen, että jos nyt minuutintarkkaan laskettiin, niin tulisi hänellä kohta kiire ratsastaa hevosensa valmennuspaikalle.. Kaikkien onneksi hän pysyi vaiti ja pääsimme vihdoin lähtemään.
"Väsyttäää", kitisin Jesselle, joka starttasi autoa ja väänsi radiota kovemmalle. Minä tulin kuitenkin perässä ja laitoin radion hiljaisemmalle ja käänsin kylkeäni.
Uneni täyttyivät kauhuskenaarioista ja voitonjuhlista vuoronperään, mutta kun Jesse huudahti, että oltiin vihdoin perillä, pyyhkiytyvät unet mielestäni salamannopeasti ja todellisuus iski vasten kasvojani.
"Oho, nukahdin", tokaisin ja Jesse vain nyökytteli, hypähtäessään sitten ulos autosta. Yritin skarpata ja nousta puolikuolleista, sillä valmennukseni alkaisi ihan tovin kuluttua.
Aleksi toivotti meidät tervetulleeksi, johon ehkä hieman tökeröstikin vastasin vain kiitos, sillä silmäni olivat vielä täynnä unihiekkaa.

Tohveli ei enää saanut minulta yhtäkään säälipistettä aiemmasta ähkystään, sillä se pullisteli tuhannen kilon voimin satulavyötä vastaan.
"Voihan per..sikka", sensuroin sanojani luimistelevalle ponille. Vihdoin, kun satulavyö asettui reikiin, en enää yrittänytkään saada sitä tiukemmalle.
"Nähdään sitten kentän pohjalla", kyykistyin ja sanoin Tohvelille, joka nosteli ylähuultaan vimmatusti. Aikaa jäi onneksi ruhtinaalliset 4 minuuttia, jossa kerkesin juuri ja juuri kipittää maneesin ja hypätä ponin selkään.
Paikan ollessa vieras, ison torinhevosen nähdessään Tohveli päästi suustaan kimakan hirnahduksen heti ovella.
"Sieltähän se viimeinenkin ratsukko saapuu ja tervehdyksen kera", Aleksi nauroi ja minä pyörittelin silmiä huvittuneena. Voihan Tohvelit sentään. Koska toinen ratsukko kiersi jo uraa pitkin, säädin jalustimet alkukäyntien aikana sopiviksi.

Pitkin ohjin Tohveli vaikutti lupaavalta ja se liikkui reippaasti allani. Mainostin Aleksille, kuinka hyvin viimeisimmällä tunnilla oli sujunut. Hän loi meihin jo toivoa, kunnes maneesin ovet kävivät.
Jesse ilmaantui katsomaan valmennustani, ja näytti halkeavan naurusta katsomossa. Tohvelia ei huvittanut ohjien keräämisen jälkeen edes kävellä, vaan meidän kiemuraurat muistuttivat lähinnä pitkää loivaa suoraa. Aleksi ohjeisti minua, miten saisin ponini pidettyä kurissa, mutta kaikesta huolimatta Tohvelin pylly lenteli vielä raviverryttelynkin aikana.
Raviympyröillä uskalsin kuitenkin löysätä ohjaa, jolloin ruuna pääsi venyttämään itseään sopivaan muotoon. Tai niin ainakin oletin, kunnes se hullaantui isomman hevosen perään pukkilaukalla.
"Perhana sentään Tohveli!" Murisin selässä ja annoin sen raipan laulaa pohkeideni sijasta.

Laukassa ratsastettiin loivempia kiemurauria ja lävistäjiä. Tohveli meni välillä kylkimyyryä mutta kun se alkoi hengästyä, sai siihen paremmin kontaktia. Löysäsin ohjaa ja sain sen laukkaamaan jopa suoraa uraa pitkin.
"Nyt menee hyvin", Aleksikin tuumasi ja käski meidän pitää välikäynnit pitkin ohjin. Sillä välin hän selosti meille, millaista tehtävää tultaisiin seuraavaksi.
"Eli kolmikaarinen oikeaan kierrokseen, sen jälkeen pääty-ympyrä.......ja ravissa ulos. Onko selvä?" Hän kysyi ja tietysti minulla meni ainakin puolet ohi korvien. Toivoin, ettei minun tarvitsisi aloittaa.
"Ja Julia aloittaa!" Niimpä tietysti.
Tohveli taipui kolmikaarisella nyt nätisti, eikä sitä tarvinnut käskeä. Pääty-ympyräkin meni yllättävän pyöreäksi, josta taputin kirjavaa ponia kaulalle. Ravilävistäjän ja laukkakeskiympyrän jälkeen Aleksi kehui meitä ja siirtyi seuraavan ratsukon pariin. Me pidimmekin pitkin ohjin loppyverryttelyt.

"Et sano sanaakaan", totesin Jesselle, joka yritti avata suutaan jo palautteen annon toivossa. Tohveli puuskutti ja suorastaan ryntäsi takaisin traileriin nauttimaan päiväruokiaan, kun Jesse vasta valmistautui valmennukseen.
"Mä niin tuun naureskelemaan sullekin", sanoin miehelle, vaikka tiesin ettei hänen ja Husun ratsastuksessa olisi välttämättä mitään naurettavaakaan.

[Julia]

(525 sanaa)