|
Post by Aleksi on Jan 30, 2017 13:59:46 GMT 2
Perjantaina 3.2. Aleksi järjestää varsoille pienen tutustumisretken lähimaastoihin. Kaikki Hallavassa tällä hetkellä majailevat varsat osaavat suurin piirtein kulkea talutuksessa ja nyt on Aleksin mielestä hyvä aika tutustuttaa niitä myös vähän erilaisempiin ympäristöihin. Metsässä kuuluu lintujen laulua ja rusakko pomppaa polun yli. Jostain kauempaa kuuluu autojen ääniä ja puista saattaa yhtäkkiä tipahtaa lunta niskaan. Millä tavalla nuoriso käyttäytyy ja osataanko ylipäätään kulkea jonossa? Tästä saa kivaa inspiraatiota tarinoihin ja samalla perjantaipäivälle vähän yhteispuuhaa.
Ilmoittaudu mukaan joko ratsastamaan emällä, tai taluttamaan varsaa, omistajat ja hoitajat saavat ensimäisenä päättää roolinsa. Maksua ei ole pakko tehdä, mutta jos tarinoit/piirrät, laita tuotoksesi alle ja voit myös laittaa sen hevosesi päiväkirjaan. Aleksi saattaa piirrellä pari kuvaa.
Tinttu - Katri Tuike - Nanna
Kyyhky - Rena Nyyhkis - Ruska Saaga - Pujo
Beeda - Salli Freda - Caitlyn
Susi - Eevi Pusu - Inkeri
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Feb 1, 2017 22:51:52 GMT 2
Osallistuminen vissiin siis tähän? Mut joo, Caitlyn tulee ehdottomasti Fredan kans mukaan!
|
|
|
Post by Aleksi on Feb 1, 2017 23:19:45 GMT 2
tuleeko freda yksin vai haluutko jonkun vapaaehtosen beedan selkään/taluttamaan fredaa? :3
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Feb 2, 2017 16:52:58 GMT 2
No joku vapaaehtoinen voi kavuta Beedan selkään, niin mä taluttelen tota varsaa
|
|
|
Post by Aleksi on Feb 2, 2017 22:28:47 GMT 2
Sitten vaan tarinoimaan :3
|
|
|
Post by Eevi-Sofia on Feb 3, 2017 14:01:55 GMT 2
Inkeri höpötti, minä olin hiljaa. Sitten Inkeri oli hiljaa ja minä olin hiljaa. Olimme yhdessä hiljaa ja kuuntelimme vain muiden rupattelua.
Susin paljas selkä ja pörröinen harja. Ympäristön ääniä kuulostelevat karvaiset korvat. Kuolainta välillä pehmeästi mupeltava suu ohjan päässä. Siihen tiivistyi onni ja haikeus. Oli meidän viimeinen maastoretkemme, eikä kukaan tiennyt.
Onneksi Pusu oli Inkerille parempaa seuraa kuin minä. Ruunikkovarsa oli puuhakas ja reipas tapaus, joten siinä piisasi pideltävää. Se aiheutti välillä hauskuutustakin, ja jopa minä hymyilin Susin pöhkölle varsalle. Se oli tullut äitiinsä: olihan Susikin minulle tullessaan ollut aikamoinen kauhukakara, aina menossa suuna päänä tutkimaan kaikkea.
Vaikka päivän tunnelma oli osaltani haikea, en suinkaan toivonut pilaavani muiden päivää. Niinpä naurahtelin välillä muiden jutuille ja kommentoinkin, vaikka ajatukset askartelivat Susissa, joka ei enää huomenna olisi minun. Huomiset iltaruokansa se söisi jo toisaalla.
Mutta nyt se oli vielä tässä. Nyt se tarpoi allani piittaamatta tuon taivaallista varsansa töhöilemisestä ja ymmärtämättä lainkaan, että minua suretti. Ei Susi osannut minua ikävöidä ja minä kadehdin siltä sen huoletonta asemaa. Samalla toitotin itselleni, että oli oma valintani, piehtaroinko murheissa vai käänsinkö katseen tulevaan.
Olisi kannattanut kääntää nopeammin.
Susin kaulaa rapsutellessani en nimittäin katsonut tarkkaavaisesti eteeni. Niinpä sain kuusenoksasta läväyksen naamalleni, ja sen ehkä ansaitsin. Ainakin olin loppureissun vähän enemmän läsnä hetkessä.
|
|