Caitlynin ja Beedan päiväkirja

[Caitlyn]

Sarjakuva #01

01. elokuuta 2017

Ohh god, ensimmäinen sarjakuva ikinä ja sen kyllä huomaa :--D

[Caitlyn]

Uusi tarhakamu

22. elokuuta 2017

Suurikokoinen rautias puoliveritamma katseli tuloani korvat hörössä, kun tassuttelin kohti tarhan porttia. Ai tämäkö se tamma on, josta Aleksi oli puhunut minulle aiemmin, että se tulee Beedan tarhakaveriksi? Se oli Järnbyn kasvatteja, olin bongannut tamman myynti-ilmoituksen joskus aiemmin netistä ja olin silloin ajatellut, että onpa hieno hevonen. Ja nyt näin sen livenä - ja mikä parasta, se on Beedan uusi tarhakamu! 

Ihastelin kaunista raudikkoa, kunnes silmiini osui tuttu ruskea pylly. Se oli Beeda, joka muuten näytti tosi pikkuruiselta raudikon tamman takana. Kutsuin ruunikkoa, joka nosti päänsä salamana ylös. Oli aika hassua ajatella, että pari päivää sitten meille tuli Beedan kanssa yhteiseloa täyteen jo vuosi. Ajatella.. VUOSI! Aika oli rientänyt hurjan nopeasti, ja syyskuun yhdeksäntenä päivänä tulee myös täyteen vuosi siitä, kun tultiin Hallavaan. Täh? Vastahan me tultiin tänne Beedan kanssa!!

Pujautin riimun Beedan päähän ja taputin tammaa kaulalle. Taivaalle kerääntyneet harmaat pilvet alkoivat enteillä sadetta, joten lähdettiin pikinmiten Beedan kanssa askeltamaan kohti tallia. Matkalla törmäsin niin tuttuihin kuin vähemmän tuttuihin kasvoihin. Oli mukavaa, kun Hallavaan oli saapunut uusia tyyppejä. En malta edes odottaa, että pääsen tutustumaan kaikkiin uusiin ihmisiin!

// Apua, tulipas lyhyt ja könkänen :'D

[Caitlyn]

Vuosi

09. syyskuuta 2017

Tallin himmeä lamppu särisi yläpuolellani, kun harjailin Beedaa rennoin vedoin tallikäytävällä. Ruunikko tamma nuokkui rauhallisesti huuli lerpallaan riimuihin nojaten, vaihtaen välillä painoaan jalalta toiselle. Harjauksen loputtua se virkosi hereille ja katsoi minua uteliailla nappisilmillään. Tuntui hullulta, että tänään oli kulunut tasan vuosi siitä, kun tulimme Beedan kanssa Hallavaan. Aika oli rientänyt vauhdikkaasti ja Beedakin oli ikääntynyt. Tammani on jo kahdekan vuotias, eli aika hyvässä iässä. Varsomiset olivat toki ottaneet veronsa, mutta ei Beeda nyt mikään pystyyn kuollutkaan ole, sillä nuorihan se vielä on. Ruunikossa oli kuitenkin tapahtunut tässä vuoden sisällä suuri muutos: se on nimittäin rauhoittunut valtavasti. Aiemmin se oli vähän sählä (no onhan se kyllä vieläkin) ja hyppääminenkin oli ollut sen kanssa todella vaikeaa, mutta nykyään uskallamme oikeasti hypätä. Tuntuu, että ymmärrämme toisiamme paljon enemmän kuin mitä vuosi sitten.

Rapsutin Beedaa pikaisesti otsasta, jonka jälkeen aloin varustamaan sitä. Tamma seisoskeli koko varustamisen ajan tuttuun tapaan nätisti aloillaan, huulellaan leikkien. Lopuksi irrotin sen tallikäytävältä, jonka jälkeen ajattelin suunnata kentälle. Me oltiin maastoiltu viime aikoina todella paljon, joten ajattelin, että olisi aika hypätä taas vaihteeksi.

Olin vähän aiemmin pystyttänyt kentälle kolme estettä, jotka lähentelivät 70cm. Beeda innostui heti kentälle päästyämme, sillä se tiesi pääsevänsä hyppäämään taas pitkästä aikaa. Tamma mukelsi kuolainta ja tanssahteli innokkaana allani. Pysyin itse rauhallisena ja pyysin tammaa napakasti eteen, jotta se ei jäisi pyörimään esteiden sekaan. Ruunikko tamma nosteli päätään yläilmoihin, sillä se olisi halunnut ennemminkin juosta kuin kävellä. Alkukäyntien jälkeen nostin ravin, josta Beeda yritti sännätä heti laukkaan. Tamman käytös oli ehkä liiankin tuttua minulle, joten rauhoittelin ruunikkoa hetken aikaa, ennen kuin se malttoi ravailla kiltisti. Ravailin lähinnä kenttää ympäri, tein vaihtelevan kokoisia ympyröitä ja vaihtelin suuntaa, jotta saisin Beedaa vähän vetreämmäksi. Tamma kun tuppasi jäykistymään kylmemillä ilmoilla, joten otti aikansa ennen kuin se oli lämmennyt. Ravailun päätteeksi pyysin Beedaa laukkaan. Nousin itse kevyeeseen istuntaan ja annoin tamman laukata pari kierrosta kentän ympäri, ennen kuin istahdin satulaan ja pyysin sitä oikeasti tekemään jotain. Laukassa pyöräyttelin myös vaihtelevan kokoisia ympyröitä sekä vaihtelin suuntaa. Hain myös Beedaa pikku hiljaa vähän pyöreämpään muotoon. Lopulta siirryin takaisin käyntiin ja annoin tamman hengähtää pienen hetken, ennen kuin alkaisimme hyppäämään.

Beeda pärskähti innoissaan, kun pyysin sitä välikäyntien jälkeen uudestaan laukkaan. Se nappasi kuolaimesta kiinni ja heitti päätään ylös, niin että käsissä tuntui. Jouduin ottamaan ennen estettä pari-kolme volttia, ennen kuin Beeda malttoi taas kuunnella. Sitten me yritettiin uudelleen. Tällä kertaa Beeda ei livistänyt avuilta vaan hyppäsi ensimmäisen esteen yli oikein reippaasti ja reilulla ilmavaralla. Jouduin ottamaan heti esteen jälkeen ihan reilusti kiinni ja tekemään puolipidätteitä, jotta sain Beedan pysymään kuulolla ja valmisteltua sitä seuraavalle esteelle. Seuraava este tuli pohjaan, joten Beeda otti siitä puomin mukaansa ja protestiksi lensi perse. Minun vika. Kolmannelle esteelle saatiin hyvät tiet ja este hypättiin oikein mallikkaasti yli. Esteiden jälkeen laukattiin puolikierrosta ja tultiin esteet uudelleen toisesta suunnasta. Tällä kertaa tiet olivat hyvät ja Beeda malttoi kuunnella, joten yhtään pudotusta ei tullut. Hyppäsin lopuksi vielä yhtä estettä parisen kertaa, kunnes siirsin tamman raviin. Ajattelin lopetella tähän, sillä minulla ei ollut tarkoitus hypätä paljoa. Tarkoitus oli virkistää vähän Beedan mieltä ja siinä myös onnistuin.

**** 

"Arvaa mitä", sanoin innoissani puhelimen toisessa päässä olevalle Rebeccalle samalla, kun katselin Beedaa, joka söi parhaillaan päiväheiniä karsinassaan.
"No?"
"Me otettiin Beedan kanssa tänään muutama hyppy", puhahdin innoissani puhelimeen.
"Hienoa, miten teillä meni?"
"Ihan hyvin. Beeda oli aika energisellä päällä ja tuttuun tapaan malttamaton, mutta yllättävän kivasti meni. Ei tullut kuin yksi pudotus", virnistin itsekseni.
"Loistavaa! Tulen katsomaan teidän hyppyjä ensiviikolla.. sovitaan päivä vaikka myöhemmin?"
"Okei, juu, selvä, mooi"

Pistin puhelimen hymyillen taskuuni. Tää päivä oli loistava!

[Caitlyn]

Syksy on täällä

23. syyskuuta 2017

Istuskelin tallituvassa ja katselin ikkunasta hämärtyvää maisemaa. Syksy oli saapunut hyvää vauhtia Pronssijoelle; puita ja sateen pehmittämää maata koristivat kauniin kirkkaat lehdet. Sienet alkoivat nousta maan pinnalle, muuttolinnut alkoivat suunnata kohti etelää, ilmat viilenivät ja pimenivät. Kohta olisi jo talvi.

Kuuntelin äänekkään kahvinkeittimen porinaa. Tallituvassa leijaili kahvin aromit, mikä sai minut todella hyvälle tuulelle. Koko viikko oli ollut todella rankka ja tänäänkin olin siivonnut koko päivän. Ehkä huomenna saisin hengähtää? Ehkä huomenna voisin käydä Beedan kanssa pitkän, mutta rennon maastolenkin, jona aikana saisin nauttia tamman kanssa ihanasta syksystä? Ehkä.

Tänään oli liikuttanut ruunikon melko pikaisesti. Tai no, olin oikeastaan koko viikon liikuttanut Beedan pikaisesti ja melko huolimattomasti, joten koin siitä huonoa omatuntoa. Tamma oli ollut viime päivät melkoa kankea, joka johtui varmaan kylmenevistä keleistä - tai ainakin niin toivon. Olin varannut kuitenkin hierojan ensiviikolle, jotta enimmät jumit saataisi pois. Ehkä Beedan ratsastettavuus paranisi sitä myöten? Ehkä.

Kaadoin kuumaa kahvia vihreään kahvikuppiin, pistin maitoa sekaan ja istahdin takaisin pöydän ääreen. Katuvalot syttyivät ja tallituvan ovi avautui. Kukahan sieltä mahtaisi astella sisään?

Alana.

Olin kuullut juuri, että Fae oli lähtenyt Hallavasta. Se tuntui tosi omituiselta, ettei Hallavassa ollut enää sitä varsin... luonteikasta punaista tammaa. Eevikin oli ostanut itselleen jonkun aikaa sitten uuden hevosen; nuoren tammavarsan. Rebeccakin oli ehdottanut minulle, että jos haluaisin vähän helpomman hevosen, mutta olin kieltäytynyt ajatuksesta jyrkästi. Enhän minä voinut rakkaasta tammastani luopua! Siitä oli tullut tämän kokonaisen vuoden aikana minulle niin tärkeä, että jos minun pitäisi lopua Beedasta, niin sitten olisin kokonaan ilman hevosta. Niin se vaan on. Olin alkanut vedellä oikeista naruista, joten yhteistyö Beedan kanssa oli ihan uusilla lukemilla. Oltiinhan me vasta hetki sitten päästy hyppäämään itsenäisesti jopa pieniä esteitäkin. Se oli suuri edistysaskel, joten enhän minä voinut nyt luovuttaa, en todellakaan.

Hörppäsin viimeisetkin kahvin rippeet ja sanoin moikat Alanalle, joka istahti pöydän ääreen puhelinta selaillen. Päätin käydä moikkaamassa vielä Beedaa, ennen kuin lähtisin kotiin. Kirpsakkaan syysilmaan astuessani tunsin itseni todella iloiseksi, vaikkakin väsyneeksi. Oikeasti.. Rakastan elämääni kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

[Caitlyn]

Ilta hämärässä

26. syyskuuta 2017

No menihän se ihan kivasti.

[Caitlyn]

Yön pikkutunnit

30. syyskuuta 2017

Beeda nukkui kyljellään karsinassaan, eikä edes havahtunut hereille, kun katselin sitä hiljaa karsinan suulta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tamma nukkui pitkällään karsinassaan minun tai muiden nähden. Se ei ollut kertaakaan nukkunut makuultaan, jos joku oli tallissa. Se ei kai kokenut olevansa silloin turvassa, mutta nyt.. nyt se nukkui ketarat pitkällään ja se sai minut hymyilemään onnesta sekä ottamaan kuvan tilanteesta.

[Caitlyn]

Paksuna

10. lokakuuta 2017

Beeda kavahti puoliksi pystyyn, kun tuuli tempaisi pyörteisiinsä mukaan valtavan määrän värikkäitä lehtiä. Tamma korskui pää ylhäällä, sieraimet laajentuneina ja pyrki kauemmas pelottavasta lehtihirviöstä, joka tavoitteli nanosekunnin ajan sen kavioita, mutta levisi sitten tuulen laantuessa ympäriinsä.

"Oletko vähän hölmö?" naurahdin ruunikolle tammalle taputtaen rauhoittavasti sen kaulaa. Beeda puhisi edelleen jännittyneenä, mutta suostui kuitenkin jatkamaan matkaa talliin, jonne mentiin ripeästi, sillä tihkusade muutti muotoaan kaatosateeksi.

"On siellä sää", tuhahdin tallissa olleelle Aleksille, joka nyökkäsi talikko kädessään irvistäen.
"Toivottavasti keskiviikko ei ole yhtä sateinen", mies huokaisi mietteliäänä.
"Niimpä", hymähdin.
"Joko siellä Beedan mahassa tapahtuu?"
"Kyllä siellä pieni alkiorakkula nähtiin, kun käytiin tamman kanssa pari päivää sitten ultraäänitutkimuksessa", hymyilin.
"Siitä tulee varmasti hieno varsa", Aleksi totesi. "Kuka varsan isä olikaan?"
"Niin tulee. Tranquille K on varsan isä. Oot varmaan kuullut siitä suuresta kimosta puoliveriorista? Sehän asui joskus Seppeleessä, taisi Piritta omistaa sen", mietin.
"Joo, olen mä jotain siitä kuullut", hörähti hyvän tuulisena.
"Mistä te puhutte?" tallikäytävälle ilmestynyt Lexie uteli kiinnostuneena.
"Beedasta, sen tulevasta varsasta ja varsan isästä", hymähdin.

Lexie asteli Beedan luo ja kutkutteli sitä turvasta.

"Astutit siis tän?" Lexie kysyi kertaalleen.
"Kyllä"
"Aiotko pitää varsan itselläsi?", nainen kysyi.
"Rebecca myi Fienan, joten aion. Tällä kertaa pidän varsan itselläni, eikä se lähde Rebeccalle.. en tosin vielä tiedä, että minne veisin varsan, kun se sitten joskus vieroitetaan"
"Siistiä"

Beeda alkoi kärsimättömäksi, eikä se liiemmin enää jaksanut odottaa, joten sanoin Aleksille ja Lexielle moikat ja jatkoin matkaani ruunikon tamman karsinalle. Beeda pörisi innoissaan päästessään kuivaan karsinaan ja saadessaan märän sadeloimen pois päältään. Se alkoi heti piehtaroimaan, jonka jälkeen tamma alkoi mutustelemaan heinää heinäverkostaan. Katselin Beedaa hymysyin. Kohta lähtisimme maneesille.

[Caitlyn]

Uusi tuttavuus

24. lokakuuta 2017

"Caitlyn mitä ihmettä, ostit sä uuden hevosen?!" Pujon tyrmistynyt ääni kaikui maneesin reunalta, joka sai tummanruunikon ratsuni pähyilemään epäluuloisena tummatukkaista poikaa. 
"En", henkäisin kuuluvasti samalla, kun yritin saada pidätteitä läpi. Tamma oli vahvana vasten kättä ja sen silmät suunnilleen pyörivät päässä, kun Pujo heilui maneesin laidalla.
"Vaan?" Pujo uteli seuratessaan kookkaan tamman liikkeitä silmätarkkana.
"Tää on mulla lainassa siihen saakka, kunnes Beeda tulee takaisin Hallavaan", sanoin pysäyttäen pärskivän hevosen Pujon viereen.
"Siis mitä ihmettä on tapahtunut? Kuka tää on? Kauan tää sulla on?" Pujo lateli kysymyksiä niin nopeaan tahtiin, etten kerennyt edes kuulemaan kaikkia.

Hymyilin salamyhkäisesti.

"Ojennatko sen enkkuviltin mulle, kiitos?" kysyin ja osoitin penkillä olevaa vilttiä. Poika nyökkäsi ja nappasi viltin kouraansa, jonka jälkeen hän nakkasi sen tamman selkään, minun seisoessani sen aikaa jalustimilla.
"Niin" Pujo jatkoi malttamattomana, kun istahdin takaisin satulaan ja pyysin tammaa liikkeelle.
"Okei. Tää tässä on Amnesia At, tutuimmin vaan pelkkä Nesva. Tamma saapui eilen Alankomaista mulle suoraa tänne Hallavaan ja on mulla täällä kesälle 2018 saakka, kunnes saan Beedan takaisin Rebeccalta. Tammani on mammalomailemassa synnyintallillaan Rebeccan luona ja ajattelin, että olisi mukavaa tehdä muutakin kuin pyöritellä peukaloita tallituvassa. Odottavan aikahan on tunnetusti pitkä", selitin.
"Ahaa. Meinasitko kisata tällä?"
"Joo ja valmentautua", virnistin.

Tästä tulisi varsin mielenkiintoinen loppu- ja alkuvuosi, siitä mä olin varma.

Uusi tuttavuuteni Nesva.

[Mikael Gren]

25/10/2017 : Tutustumisvalmennus Hallavan parkkipaikalla seisoi jo auto jos toinenkin, ilmeisesti keskiviikko oli suosittu päivä käydä tallilla. Syksyinen aurinko ei juuri lämmittänyt, vaan mä olin pukeutunut kevyttoppatakkiin ja ottanut mukaan jopa lapaset. Tämä talli oli mulle kokonaan uusi tuttavuus, kuten myös Nesva ja Caitlyn, jonka kanssa olin puhunut ainoastaan puhelimessa. Puitteet näyttivät kuitenkin olevan kunnossa. Kävelin maneesin ohi kohti tallia, jonka tallitupaan mut oli ohjeistettu tulemaan. Tallituvasta löytyikin eri-ikäisiä ja -näköisiä nuoria ja yhtäkkiä tunsin itseni hirveän vanhaksi. Vaikka olinhan mä vielä kolmenkymmenen paremmalla puolella, että tuskin sitä tarvitsee vielä Porschea lähteä hankkimaan. "Sattuuko joku teistä olemaan Caitlyn?" huhuilin. Tuvan sohvalta pomppasi ylös nuori tummahiuksinen tyttö, joka nyökkäsi iloisesti. "Se oon minä. Sä oot ilmeisesti Mikael?" Vastasin myöntävästi ja Caitlyn lähti johdattamaan minua talliin, josta Nesva todennäköisesti löytyisi. "Se tuli mulle vasta eilen, eli mitään tutustumista kummempaa me ei olla ehditty tekemään", Caitlyn selosti harjatessaan tummanruunikkoa tammaa. Nesva seisoi tarkkaavaisena paikallaan sen korvien liikkuessa tallista kuuluvien äänien suuntaan. "Sä voit vaikka käydä selästäkäsin kokeilemassa miltä se tuntuu ja sitten vähän vilkaista meidän yhteistyötä", nainen ehdotti kääntäen katseensa sitten muhun. "Kuulostaa ihan suunnitelmalta", nyökkäsin ja ojensin Caitlynille kaviokoukkua. "Mä käyn vaihtamassa saappaat jalkaan ja kasaamassa pari estettä maneesiin, nähdään sitten siellä." Multa löytyi onneksi aina auton takakontista kypärä ja saapaspari, vaikken etukäteen osannut aavistaakaan hyppääväni itse hevosen selkään. Ratsastushousuthan mulla oli jo valmiiksi jalassa, joten saappaiden pukemisen jälkeen olin valmis lähtemään hommiin. Maneesissa oli tyhjää ja lämmintä. Toppatakki taisi olla vähän turhan lämmin valinta tänne. Rakensin pari pystyä lähelle uraa, jätin ne tässä vaiheessa suunnilleen kahdeksaankymmeneen senttiin. Kovin kauaa en joutunut maneesissa seisoskelemaan, kun Caitlyn talutti Nesvaa jo sisään. Tamma näytti terävältä ja tarkkaavaiselta, eikä kuulemma ollut kaikista helpoin tapaus. Tyttö nosti enkkuviltin Nesvan selästä katsomon puolelle ja hyppäsi sitten hevosensa selkään alkukäyntien ajaksi. Jo alkukäyntejä seuratessani huomasin tamman näyttävän hieman kireältä ja saattaisi olla työn takana, että sen saisi kulkemaan rennosti ja pyöreänä. Caitlyn kertoi aiemmasta ratsastuskokemuksestaan ja vähän lisää Hallavasta. "Tää Nesva on mulla siis ens kesään asti, kunnes mun oma tamma Beeda tulee takaisin", Caitlyn selitti ja silitti tummanruunikon kaulaa. "Mulla on oikeastaan ollut sen kanssa vähän hankaluuksia esteillä, se tuppaa kuumumaan aika paljon. Tottapuhuen tää ei kyllä vaikuta hirveesti helpommalta", nainen naurahti ja käänsi tamman kohti kentän keskustaa. "Noh, eiköhän me saada teidän yhteistyö rullaamaan", vakuutin hymyillen. Vaihdoimme tässä vaiheessa ratsastajaa ja pian löysin itseni tamman selästä. Jouduin pidentämään jalustimia muutamalla reiällä ja kiristin samalla satulavyötä. Tamma huiskautti häntäänsä ärtyneenä, se ei ilmeisesti liiemmin pitänyt satulavyön kiristelystä, mutta toisaalta - kukapa olisi pitänyt. Otin ohjat tuntumalle ja ohjasin Nesvan kohti uraa. Maneesin seinät oli vuorattu peilein, mutta en tarvinnut heijastusta kertomaan, ettei tamma hyväksynyt tuntumaa läheskään heti. Aloitin melkein heti tekemään ravissa temponmuutoksia ja taivutuksia, jatkuvasti kaikkea pientä pitäekseni Nesvan kiireisenä ja saadakseni sen rehellisesti avuille. Nesvalta ei puuttunut ainakaan energiaa ja mitä paremmin sain sen avuille, sitä herkemmäksi se myös muuttui, yrittäen tarjota kaikkea mahdollista väistöstä laukkaan pelkästä pohkeen hipaisusta. Mitään kovin kummallista en edes koettanut tehdä, sillä tarkoitus oli vain nopeasti läpiratsastaa tamma ennen Caitlynin vuoroa. Nostin laukan ja ohjasin tamman muutaman ympyrän jälkeen kohti esteitä. Nesva imi esteille oikein hyvin itse ja sitä saikin hillitä jonkin verran lähestymiseen, ettei vauhtia olisi kertynyt liikaa. Vaikka esteet olivat vain juuri ja juuri kahdeksankymmenen sentin korkuisia, tamma hyppäsi kuin ne olisivat olleet yli metrisiä. Parin hypyn jälkeen pysäytin Nesvan lähelle katsomoa ja hyppäsin alas selästä. "Se olis sun vuoro sitten", sanoin Caitlynille, joka kiipesi tamman selkään. "Se vetää aikamoisella voimalla esteille, varo ettet jää liikaa kiinni ohjaan. Mutta muuten se hyppää kivasti, sulla on tässä paljon potentiaalia." Caitlyn lähti ravaamaan alkuun uraa pitkin. Nesva kulki tässä vaiheessa jo paremmin kuin aluksi, vaikka kovinkaan rento se ei vielä ollut. Hetken aikaa vain seurasin ratsukon menoa, antaen satunnaisia ohjeita ja tehtäviä. "Ulko-ohjan ja pohkeen tuki, sen ulkolapa karkaa vähän voltilla. Yritä saada se taipumaan." Laukassa Nesva alkoi jälleen innostumaan ja Caitlyn sai tosissaan keskittyä siihen, ettei tahti muuttuisi kiireelliseksi. "Ota se alkuun ympyrälle laukkaamaan siksi aikaa että saat sen rauhalliseksi ja rytmikkääksi", ohjeistin. "Sitten kun se tuntuu hyvältä, voit tulla tän ensimmäisen pystyn. Jos se vaikuttaa yhtään liian kiireiseltä, ota suoraan voltille. Jos siltä tuntuu, tuu sen jälkeen myös toi toinen este." Tamman laukka pysyi kuitenkin hallinnassa ja lähestymisestä tuli ihan hyvä. Nesva hyppäsi energisesti ja isosti. "Jatka vaan seuraavalle." Lähestyessä seuraavaa estettä vauhtia alkoi taas löytyä. Tamma yritti vastustaa Caitlynin pidätteitä kiskaisemalla päätään ylös ottaen muutaman sivuaskeleen. Ratsukko tuli esteelle hieman vinosti paikkaan, josta ei millään saanut tehtyä enä puhdasta hyppyä. "Ei se mitään, tulkaa vaan uudestaan. Ota se voltille ennen estettä ja yritä saada mahdollisimman rauhallinen tempo laukkaan", sanoin kävellessäni nostamaan ylös pudonnutta puomia. Nesva oli edelleen hyvin energinen, mutta lähestyminen osui tällä kertaa kohdalleen ja ratsukko ylitti esteen, tamman potkaistessa ilmaa esteen päällä. Emme nostaneet estekorkeutta tänään sen suuremmaksi, sillä työnsarkaa riitti selvästi vielä tälläkin korkeudella. Ratsukon yhteistyö vaikutti kuitenkin ihan kehityskelpoiselta ja alku olisi voinut olla kivisempikin. Nesva ei selkeästi antanut mitään ilmaiseksi, vaan jokaista askelta varten oli ratsastettava ja keskityttävä täysin. "Tää oli jo ihan hyvä alku, molemmat pysyttiin kyydissä ja esteetkin ylittyi", virnistin. "Kunhan te tutustutte paremmin, niin eiköhän se yhteistyö sieltä löydy. Suosittelen paljon siirtymisiä ja laukkatyöskentelyä sileällä, jotta sieltä löytyisi se rauhallinen ja työstettävä tempo ja saisit tamman avuille mahdollisimman nopeasti." Caitlyn löysäsi ohjaa ja antoi Nesvan kävellä pitkin ohjin loppukäynnit. Heitin enkkuviltin tamman selkään ja siirryin purkamaan esteitä. Maneesin ovesta käveli sisään toinen ratsukko, joka tervehti iloisesti meitä. Kyseessä oli ilmeisesti joku Caitlynin tuttu, sillä tyttö keskusteli tulijan kanssa hyväntuulisesti. "Me nähdäänkin sitten taas viikon päästä", huikkasin hymyillen Caitlynille. Mikael Gren

[Caitlyn]

Peltorallittelut

18. marraskuuta 2017

"Suosittelen paljon siirtymisiä ja laukkatyöskentelyä sileällä, jotta sieltä löytyisi se rauhallinen ja työskentelevä tempo ja saisit tamma avuille mahdollisimma nopeasti", oli estevalmentajani Mikael Gren tokaissut valmennuksen päätyttyä. Näillä neuvoilla olin edennyt tähän päivään asti ja ihme kyllä Nesva tuntui tätä nykyä paljon miellyttävämmältä ratsastaa. Me oltiin tutustuttu toisiimme paremmin, joten yhteistyö tuntui olevan aivan uusilla lukemilla vaikka toisaalta välillä oli paljon päiviä, jolloin tuntui ettei mikään onnistanut tuon hevosen kanssa.

"Kuka lähtee mun kanssa maastoon?" huudahdin kysyvästi astuessani tallitupaan.
"Eikö siellä sada?" joku huokaisi ikkunaan vilkaisten.
"Ei tällä hetkellä. Ja sitäpaitsi eihän me olla sokerista tehty", hymähdin.
"Okei no mä voin tulla", vaaleahiuksinen nainen huikkasi sohvalta. Tunnistin hänet Ciaran omistajaksi.
"Kiva. Nähdään puolentunnin päästä tallipihalla?"
"Okei", Lexie nyökkäsi, jolloin lähdimme kummatkin hakemaan hevosiamme tarhoilta.

Noin puolentunnin kuluttua saavuin tallipihalle, jossa Lexie jo odottelikin kärsivällisesti tammansa selässä.

"Sori kun kesti, tää ei ole kovin yhteistyökykyisellä tuulella tänään", mutisin samalla, kun yritin pysäyttää kiemurtelevaa Nesvaa ratsukon viereen.
"Tarvitko apua?" Lexie kysyi kohottaen asentoaan satulassa.
"En mä.." ähkäisin.

Hetken päästä pääsin kapuamaan tummanruunikon tamman selkään, jolloin lähdettiin etenemään kohti maastoja. Alkumatka meni varsin rauhallisissa tunnelmissa. Juteltiin Lexie kanssa sun näitä ja katseltiin lumetonta ja alastonta maisemaa, jonka viime päivien sade oli tuonut esiin lumen alta.

"Otetaanko vähän ravia?" Lexie kysyi irvistäen. Nyökkäsin naiselle vienosti hymyille ja yritin siirtää Nesvaa raviin. Tamma kuitenkin otti ravin sijaan muutaman loikan eteen ja heitti päätään kiukkuisesti ennen kuin tyytyi ravaamaan nätisti Ciaran vierellä. Kavioiden tasaista tuminaa kuunnellessani viereiset pusikot vain vilisivät silmissäni, kun etenimme reippaaseen tahtiin kohti suuria peltoaukeita.

"Mitäs sanot, jos otettais vähän laukkaa tuolla pellolla?" kysyin.
"Kuulostaa hyvältä"

Siispä suuntasimme suurelle peltoaukealle, jossa siirsimme ratsumme laukkaa. Lexien irroitellessa Ciaran kanssa, yritin saada innosta pomppelehtivan tammani mukaan meininkiin. Lopulta Nesvakin oli sitä mieltä että hyppelyt saa luvan riittää ja lähti nelistämään täyttä päätä eteenpäin, minun antaessani tammalle enemmän ohjaa. Nesvasta huokui uskomaton energia, joka sai adrenaliinin virtaamaan suonissani ja veren kohisemaan korvissani. Metsäkaistaleen tullessa vastaan, oli minun viimein hidastettava raviin ja yllätyksekseni Nesva kuunteli aika hyvin. Se hidasti välittömästi.

"Tää oli aika uskomatonta", huudahdin hieman kauempana olevalle Lexielle, joka näytti innoissaan peukkua.
Oli ihana rallitella pitkästä aikaa pellolla.

[Caitlyn]

Vaikia

29. marraskuuta 2017

Nesva potkaisi kiukkuisesti takajaloillaa ilmaan ja puri kuolaimeen kiinni korvat luimussa, kun heilahdin ristikon jälkeen melkein alas Nesvan selästä, tamman liioitellessa hyppynsä. Mikaelin ilmeestä päätellen meidän meno näytti kamalalta ja sitä se varmasti olikin. Kirosin ääneen Rebeccaa, joka oli jälleen kerran sysännyt minulle liian vaativan hevosen. Jos Beeda on vaikea, niin en edes halunnut todeta mitä Nesva sitten on.

"Kokeile tuota ristikkoa uudestaan", Mikael osoitti äskeistä estettä, havahduttaen minut samalla mietteistäni. "Jos se tuntuu kamalan kiireiseltä, niin käännä voltille vaan", se jatkoi tuttuun tapaan.

Nesva oli kireä kuin viulunkieli, joka taas sai minut hermostuneeksi ja jännittyneeksi. Tummanruunikko tamma rakasti hyppäämistä, kuten minäkin. Joku tässä kuitenkin mätti ja pahasti.

"Älä jää kiinni ohjaan", Mikael komensi tamman vastustellessani apujani.
"Selkeät avut, että se ymmärtää", mies jatkoi.
"Yritä saada rauhallinen tempo laukkaan", toistui jälleen.
"Yritän", henkäisin lopulta huultapurren. "Tää tekee päinvastoin mitä pyydän", valitin.
"Nesva ymmärtää, muttei kuitenkaan halua tehdä kuten sinä haluat, vaan haluaa päättä itse mitä tekee", Mikael huomautti. "Päättäväisyyttä ja selkeyttä. Näytä sille, että sinä määräät"

Kääntäessäni Nesvan ristikolle, se ampaisi liikkeelle kuin ohjus. Hetken aikaa heiluin sen selässä kuin mikäkin perunasäkki ja ennen kuin kerkesin edes vetää henkeä, tulin ryminällä alas tummanruunikon tamman selästä, kolauttaen pääni puomiin.

"Kaikki okei?" 
"Caitlyn?"
"??"

Avasin silmäni.

"Tipuinko mä?"
"Tipuit. Kävikö pahasti? Pääsetkö yös?" Mikael kysyi huojentunut ilme kasvoillaan.
"Pääsen mä", mutisin ja nousin istumaan. Katsoin Nesvaa ja jossain sisimmässäni tunsin syvää pelkoa.
"Pystytkö ratsastamaan?"
"E- en mä taida.." mutisin nielaisten. Käteni alkoivat täristä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni mä tunsin syvää pelkoa hevosta kohtaan. Vastahan mä rallittelin Nesvan kanssa pellolla, luottaen siihen täysin. Se toimikin niin loistavasti, kuuntelikin pyydettäessä. Nyt luottamuksen tilalla oli vain pelko.

[Caitlyn]

Juoksutusta

01. joulukuuta 2017

Parin päivän takainen tippuminen oli jäänyt vaivaamaan minua. Selvisin siitä sentään säikähdyksellä, mutta koko kroppaa kouraiseva pelko oli jäänyt tilalle. Nesvan nähdessäni ihoni menee kananlihalle, sydän tykyttää ja kädet hikoaa. Se on pelottavaa. En ole kavunnut tummanruunikon tamman selkään tippumisen jälkeen. En ole vain pystynyt, kyennyt - saatikka edes halunnut. Tippumisen myötä aloin miettimään, että onko tämä kaiken sen arvoista. Entä jos seuraavalla kerralla tapahtuukin jotain ikävämpää?

Kylmä talvi-ilma vavisutti kehoani. Nielaisin kun astuin sisään talliin. Aleksi moikkasi tuttuun tapaan rennosti ja huolettomasti. Katsoin miestä hetken aikaa hiljaa, ennen kuin muistin moikata takaisin. Pikaisen moikkauksen jälkeen suuntasin Nesvan luo. Se seisoskeli karsinassaan nyrpeän näköisenä ja tuntui mulkaisevan mua ilmeellä "ai sinä".

Lipuin hiljaa karsinan edustalle, josta tarkkailin tammaa. Ainakaan se ei näyttänyt olevan kovin äksy, joten avasin karsinan oven ja astuin karsinaan. Nappasin Nesvan riimusta kiinni ja talutin tamman tallikäytävälle, johon kytkin sen kiinni molemmin puolin. Päätin juoksuttaa sitä tänään liinassa, selkään en menisi.

Noin puolen tunnin kuluttua kävelin Nesvan kanssa maneesissa. Kävely jälkeen laitoin Nesvan kulkemaan ympyrällä ja pyysin sitä raviin. Tamma oli varsin reippaalla tuulella ja jouduin rauhoittelemaan sitä paljon, jotta se keskittyi kunnolla. Aikansa ravailtuaan napsautin liinan toiseen kuolainrenkaaseen ja pyysin Nesvaa ravaamaan ympyrällä toiseen suuntaan. Tässä vaiheessa tamma oli rauhoittunut jo jonkin verran, joten se malttoi ottaa iisisti ja kuunnella. Pyytäessäni lopulta laukkaa, päätti Nesva karauttaa ilmoille lennokkaat pukit, joiden jälkeen se onneksi rauhoittui. Nesvan laukatessa vielä toiseenkin suuntaan, päätin lopetella tämä päiväisen juoksutuksen loppukävelyihin.

[Caitlyn]

Suurten kysymysten äärellä

05. joulukuuta 2017

"Oletko oikeasti tosissasi?" Rebecca tuntui kysyvän vähän halveksuvaan tyylii.
"Ai häh?" hämmennyin totaalisesti.
"Se tamma mitä kävit koeratsastamassa, ei ole hyvä sinulle", Rebecca sanoi totisesti.
"Miten niin? Minusta se oli todella hieno ja kiva hevonen", vastasin.
"Se on liian helppo sinulle... ja rumakin", Rebecca töksäytti. "Hevosessa pitää olla luonnetta ja kapasiteettia, tässä ei ole kumpaakaan", hän jatkoi kiivaasti.
"Mutta Beeda ja etenkin Nesva on ollut tähän asti mulle aivan liian vaikeita. Tajusin sen tätä tammaa koeratsastaessani", puhahdin.

Rebecca katsoi minua ilmeellä, joka sai leukani väpättämään.

"Ehkä sinä et vaan osaa ratsastaa. Miksi et suoraa ota vaikka laiskanpulskeaa suomenhevosta ja hyppää seurakisoja pikkutalleilla? Miksi minä edes yritän sinun suhteesi, kun et halua edes yrittää vaikka tarjoan sinulle laadukkaita hevosia käyttöön?" Rebecca murahti.

"Anteeksi... en mä sitä tarkoittanut", niiskautin hämmennyksestä ja tunsin kuinka puna levisi poskipäihini. "Minä..." mumisin ja hiljennyin lopulta katsomaan auton ikkunasta ulos.

Noin puolentoistatunnin jälkeen kurvasimme Rebeccan tallille. En ollut käynyt katsomassa Beedaa sitten sen tänne tulon jälkeen, joten mua vähän jännitti nähdä muistaako se vielä minut.


Astelin kohti tarhoja, Rebeccan kävellessä toisaalle. Tarhoja - etenkin hevosia oli monia, mutta pongasin aika nopeasti tutun hevosen kauimmaisesta tarhasta. Se oli minun pieni Beedani.

Tarhan portille saavuttuani vihelsin tammalle, joka katsoi minua uteliaana korvat hörössä.

"Beeda", kutsuin sitä.

Ruunikko hörähti ystävällisesti tunnistettuaan ääneni ja lähti askeltamaan luokseni. Se oli klipattu ja vuorattu tuntuvasti loimiin, sillä ulkona oli melko viileä talvisää. Saavuttuaan luokseni tamma puhalsi lämmintä ilmaa kasvoilleni ja hamusi kättäni herkkujen toivossa.

"Hölmö", hymähdin ruunikolle.

Hetki oli niin tunteikas, että se sai minut kyynelehtimään. Minulla oli ollut valtava ikävä Beedaa ja senkin tajusin vasta nyt, kun näin sitä pitkästä aikaa. Rapsutin ruunikon valkoista päämerkkiä ja puin sille riimun päähän, jonka jälkeen lähdettiin talliin. Sinne saavuttuani jätin tamman pesariin ja kävin etsimässä sen harjalootan ja varusteet käsiini. Ajattelin lähteä käppäilemään Beedan kanssa maastoon, kun vielä päivänvaloa riitti. Illasta menisin liikuttamaan Nesvan vaikken olisi halunnut koskea sormellakaan siihen hevoseen. Ajatuskin Nesvasta hirvitti.
Kun mä olin tippunut sen selästä, aloin etsimään toista hevosta, jonka kanssa voisin treenata ilman huolen häivää ja joka toimisi myös minulle opetusmestarina. Olin löytänyt sellaisen hevosen, mutta se ei kelvannut Rebeccalle.

Noin puolen tunnin kuluttua kapusin ruunikon tamman paljaaseen selkään, jota peitti enkkuviltti. Beeda oli pyöristynyt mukavasti ja oli ihana ajatella, että kesällä sitä saisi sitten taas katsella iloisesti ja huolettomasti kirmailevaa varsaa. Vaikka kuinka olisin halunut jättää varsan itselleni, niin minun oli ajateltava realistisesti. Varsassa on niin valtava työ, eikä minun osaaminenkaan yksin riittäisi sen kouluttamiseen ja eteenpäin viemiseen. Se on Rebeccan heiniä se. Mutta sen mä tiesin, että Beedan ensimmäisen varsa Freda oli varsonut tänä kesänä tammavarsan. Mä olin käynyt katsomassa suloista raudikkoa ja vähän vinkannut siitä Rebeccalle, joka osti varsan talliinsa.

Beeda pärskähti tyytyväisenä, palauttaen minut samalla takaisin todellisuuteen. Taputin hevostani kaulalle ja vedin syvää henkeä. Tätä minä olin kaivannut. Rentoa hevostelua, enkä mitään jatkuvaa tappelua. Tottakai Beeda toimii sileällä mainiosti, mutta esteillä vaikeudet nousevat aina pilviin asti, onhan tamma kuumaverinen kilpahevonen, joka rakastaa hyppäämistä. En tiedä mitä tekisin Beedan suhteen. Se on hevoseni, jonka kanssa meillä oli tarkoitus kilpailla tavoitteellisesti. Kun tajusin, että Beeda on liian vaikea esteillä, aloin tehdä sen kanssa kaikkea muuta kuin hypätä. Kun ihmiset alkoivat kysellä, oli luonnollista astuttaa se, jolloin ajatukset siirtyivät automaattisesti tiineeseen tammaan ja tulevaan varsaan. Se oli helppoa, mutta ymmärsin nyt lopulta, ettei tässä koko hommassa ollut loppuunsa mitään järkeä.

Mä olen aika epävarma mun hevostulevaisuudesta. En tiedä miten jatkaisin, kun sopivaa hevosta ei tunnu löytyvän millään. Nesva on mulle liian vaikea ja siitä mainitsin Rebeccalle, joka oli ollut asiasta täysin erimieltä. Naisen mielestä hevosessa pitää olla haastetta ja potentiaalia, joka ei auttanut minua asiassani yhtään. Tietysti on se hevonen, jota kävin koeratsastamassa. Se on myynnissä oleva puoliveritamma, joka oli todella kiltti, rento ja rehti hevonen. Se kuunteli tarkkaavaisesti jokaista apua, eikä sillä ollut kiire mihinkään. Olin heti otettu sen rauhallisesta käytöksestä jopa ratsailla. Esteilläkin se oli äärettömän kiltti ja kuuliainen vaikka menohaluja näyttikin olevan. Tamma on syntynyt Hollannissa, jossa se oli kisannut nuorten hevosten ikäkausiluokkia. Se myytiin Suomeen vuonna 2014, jolloin se alkoi kisaamaan pääosin kenttäratsastuksen parissa. Tamman omistaja kertoi myyvänsä sen siksi, että hän etsii itselleen säpäkämpää kilpahevosta.

En ollut oikeastaan varma enää mistään. Jos ostaisin tuon kyseisen tamman, niin miten sitten? Minulla olisi kaksi hevosta, mutta vain yksi karsinapaikka. Kun Beedan tuleva varsa vieroitetaan, niin mitä sitten käy? Beeda tulisi takaisin Hallavaan, mutta entäs tämä toinen tamma? Pitäisikö se myydä? Jatkaisinko Beedan kanssa kisaamista vaikka se on esteillä liian vaikea? Mitä minun pitäisi tehdä? Taidan olla suurten kysymysten äärellä.

Olimme kulkeneet Beedan kanssa jo hyvän matkaa, joten käänsin sen kapeammalle lumiselle polulle, joka kiertää tallille. Beeda tuntui nauttivan maastoilusta, joten annoin sen jäädä ihmetteemään aina välillä lumisia maisemia. Huokaisin syvään ja laskin käteni tamman lämpimälle säälle. Tiesin tasan, että mitä minun pitää tehdä.

[Caitlyn]

It's time to say goodbye
09. joulukuuta 2017

i tried 

i really trieds 

but i just can't pretendings that everything's alright 

Nesva seisoskeli kuljetusvarusteet päällään. Se mulkoili kärttyisästi ympärillään pörrääviä ihmisiä ja nosteli takasiaan siihen nimeen, että jos joku erehtyisi sitä liian lähelle, niin saisi kaviosta. Tummanruunikko tamma tuntui aavistavan jotain, sillä sen silmistä paistoi syvä innonsekainen hämmennys. Minne oltiin menossa? Kisoihinko?

well some bad things have happened to me the last few months 

like i said it's just, it's been up and down 

i don't know..  

i'm tired.. 

Viime kuukaudet Nesvan kanssa olivat olleet yhtä ylä- ja alamäkeä. Kun kaikki tuntui menevän suunnitelmien mukaan ja tamma tuntui mitä parhaimmalta ratsastaa - tuli jyrkkä alamäki, josta oli vaikea nousta ylös. Loppuaika sen kanssa oli silkaa tahtojen taistelua, turhautumista, itkua, raivoa ja pelkoa. Siinä vaiheessa kun aloin pelkäämään Nesvaa - päätin, että on aika laittaa pillit pussiin.

when i say your last goodbyes, no one will ever understand how much it hurts 

i'm so sorry 

really.. 

Oli aika.

Irroitin Nesvan tallikäytävältä ja talutin sen ulos tallista. Tummanruunikko tamma tuntui jännittyvän nähdessään valkoisen hevostrailerin ja pysähtyi keskelle lumen ja vedensekaista tallipihaa. Se hörisi korvat pystyssä ja nykäisi levottosti päätään.

"Ei hätää, kaikki on ihan hyvin", totesin tammalle rauhallisesti ja rapsutin rohkaisevasti sen kaulaa.

Kun Nesva suostui liikkumaan - talutin sen suoraa traileriin, jonne se asteli mukisematta. Kun tamma oli sidottu kiinni, jäin vielä hetkeksi sen luo. Vaikka Nesva onkin kärttyinen ja ehkäpä vähän pelottavakin hevonen, niin tuntui todella haikealta hyvästellä se. Hyvästit oli kuitenkin tehtävä vaikka sydäntä riipaisikin. Rapsutin viimeisen kerran Nesvaa otsasta ja toivotin sille hyvää matkaa. Mä tiesin, että olin tehnyt aivan oikean päätöksen vaikka se sattuikin niin pirusti.

goodbye my friend 

lainaratsu 24.10.2017-09.12.2017 

[Aleksi]

Caitlyn moikkaamassa Beedaa

[Caitlyn]

Tää on vaan väliaikaista
15. joulukuuta 2017

Lähes viikko sitten olin pakannut Nesvan tavarat ja taluttanut tamman traileriin, jolloin se lähti matkaamaan takaisin Rebeccan luo. Viikko ilman hevosta oli mennyt nopeasti, enkä oikeasti ollut edes kaivannut hevosen selkään, joka oli varsin outoa. Senkin edestä olin käynyt kuitenkin moikkaamassa Beedaa melkein päivittäin, sillä minulla oli kerrankin aikaa. Oltiin maastoiltu ruunikon tamman kanssa paljon sekä selästä, että maastakäsin. Oli mukava puuhailla oman hevosen kanssa, jonka tunsi läpi kotaisin ja jota ei tarvinnut pelätä.

Viikon sisällä oli tapahtunut muutakin jännittävää, nimittäin ostin hevosen. Sen puoliveritamman, jota olin käynyt aiemmin koeratsastamassa ja josta olin puhunut. Tää on kuitenkin vaan väliaikaista, ei se minulle lopullisesti ole jäämässä. Sitten kun Beeda tulee takaisin Hallavaan, niin Nasu lähtee muualle. Joko myyn tai annan ylläpitoon, se on kuitenkin niin kiva tamma, että harmittaisi luopua siitä lopullisesti.

No milloinkas sitten uusi tamma saapuu Hallavaan? 

Huomenna.

Siihen asti jännitän ja pyöritän peukaloita.

[Caitlyn]

Aidosti innoissani

22. joulukuuta 2017

Siitä oli kulunut nyt liki viikko, kun Nasu oli saapunut Hallavaan. Olin tutustunut kimoon tammaan parhaani mukaan, keskustellut Mikaelin sekä Rebeccan kanssa tulevaisuudesta. Mies jatkaisi meidän valmentamista ja Rebecca olisi normaaliin tapaan mukana meiningissä vaikka hän ei liiemmin uudesta hevosestani pitänytkään. Beeda viettelisi mammalomaansa Rebeccalle siihen asti, kunnes varsa olisi vieroitettu. Tässä kohtaa Nasu lähtisi muualle ja jatkaisin Beedan kanssa yhteistä taivaltamme.

"Mutta miks just kimo?" ystäväni kysyi mietteliäänä.
"Ehämä kimoista hevosista pidä. Jos väriä ei katsota, niin tää hevonen on mulle just passeli", totesin harjatessani kimoutuvaa tammaani.
"Pitää sit ostaa sulle.. tai siis Nasulle joululahjaksi kimoshampoota, niin se näyttää sitten kesälläkin valkealta, eikä joltain epämääräiseltä värihirviöltä", ystäväni hymyili ilkikurisesti.
"Niin", tokaisi taputtaessani Nasua kaulalle.

Mä pidin tuosta valkokorvasta todella paljon. Se oli liian mukava hevonen ollakseen totta. Ratsastaessa ei tarvinnut tapella sen kanssa vaan sai kerrankin keskittyä omaan ratsastamiseen ja virheiden korjaamiseen, mitä en voinut tehdä esimerkiksi Nesvan kanssa. Me oltiin jopa hypätty Nasun kanssa toissapäivänä pieniä ristikoita ja olin sen jälkeen ihan onnessani. Pitkästä aikaa nautin hyppäämisestä. En pelännyt ja kironnut hevosta alimpaan helvettiin vaan nautin joka hetkestä mitä sain kokea tuon hevosen kanssa.

"Minne aiotte lähteä?" ystäväni kysyi.
"Maastoon. Kierretään joku pitkä lenkki, nyt kun sääkin on hyvä", virnistin.
"Okei, mutta nähdään. Mä lähden nyt kotiin"
"Jees moi"

Nasu hamusi uteliaana taskuani samalla, kun ystäväni katosi kulman taakse. Se tiesi taskussani olevan pari leivän palaa, jotka se saisi ratsastuksen päätteeksi. Hymähdin tammalleni ja avasin karsinan oven. Pitkästä aikaa olin aidosti innoissani hevostulevaisuudestani.

[Caitlyn]

Uusi vuosi, uudet kujeet

05. tammikuuta 2018

Nasu seisoskeli tarhassaan toppaloimi märkänä. Loimi kirjaimellisesti valui vettä, räntäsateen muuttuessa epämääräiseksi tihkusateeksi. Oli oikeasti ihan absurdia, että vettä satoi keskellä tammikuuta, mutta minkäs sille luontoäidille mahtoi. 

"Voi sua raukkaa", mutisin ottaessani kimon tamman riimunarun päähän. Nesva näytti olevan tavallista apaattisempi huonon sään vuoksi, joten tarhan portin saatuani kiinni, lähdettiin tuota pikaa lipumaan tallin suojiin - jonne Nasulla tuntui olevan enemmän kuin kiire.

Riisuessani Nasulta märän toppaloimen ja alkaessani tekemään sille iltasapuskaa, mietin mennyttä vuotta. Vuosi oli vaihtunut mutkattomasti ja mä olin päättänyt luonnostella paperille tämän vuoden tavoitteita:

Tavoite 1) ahkeraa valmentautumista ja treenaamista Nasun kanssa
Tavoite 2) startataan ensimmäiset kisat viimeistään keväällä (100cm-110cm ratoja)
Tavoite 3) Nasun myynti
Tavoite 4) Beedan saapuessa takaisin Hallavaan, aloitetaan hissukseen kunnon kohotus
Tavoite 5) startataan kisat loppukesästä/syksyllä (110-120cm ratoja)
Tavoite 6) otetaan tästä vuodesta kaikki irti

Kuusi tavoitetta ja aikaa kaksitoista kuukautta, eiköhän tuo onnistu.

[Caitlyn]

Tuttu hörähdys

14. maaliskuuta 2018

Beeda oli varsonut kauniin tammavarsan. Tälläkin kertaa se pyöräytti maailmalle tamman, mutta sentään kimoutuvan sellaisen, ettei taas ruunikkoa - vaikka eihän niissäkään mitään vikaa ole. Varsa sai melko pian syntymänsä jälkeen nimekseen Câline K. Se on aivan Beedan näköinen isoine korvineen ja luonteeltaankin oikea kultakimpale. Kun varsa vieroitettiin, saapui Beeda viimeinkin takaisin Hallavaan ja Nasu pääsi lähtemään uuteen kotiinsa.

Karsinasta kantautuva tuttu hörähdyn sai suupieleni nousemaan korviin. Beeda kurkisti innokkaana tallikäytävälle ja hamusi uteliaana takkini taskua, kun saavuin karsinan edustalle. Rapsutin tamman valkoista merkkiä ja nappasin sen tallikäytävälle hoidettavaksi. Ajattelin lähteä Beedan kanssa pitkälle maastolenkille. Se tekisi varmasti hyvää molemmille ja tamma pääsisi pitkästä aikaa päästelemään höyryjäänkin. Ensiviikosta lähtien alkaisimme kohottelemaan hissukseen kuntoa ylöspäin. Ehkä myöhemmin kesällä pääsisimme osallistumaan vuoden ensimmäisiin kilpailuihin.

Käväisin hakemassa ruunikon varusteet ja takaisin palattuani huomasin Beedan luona seisoskelevan hahmon. Kohotin toista kulmaani mietteliäänä ja laskin varusteet maahan.

"Kukas sä oot?" kysyin ehkä vähän turhan töykeästi.
"Veera", nainen vastasi lyhyesti ja rapsutti Beedaa turvasta. Tamma nykäisi päätään hölmistyneenä taaksepäin. "Ostit uuden hevosen?" se jatkoi mua katsoen.
"En. Beeda on ollut minun elokuusta 2016 lähtien. Se oli nyt vaan synnyintallillaan viettelemässä mammalomaansa", totesin alkassani harjaamaan tammaa.
"Aijaa, vai niin"

Mä en ollut tällä hetkellä kovinkaan sosiaalisella tuulella, enkä tiedä tosiaan syytä sille. Halusin vaan olla kahden hevoseni kanssa. Veera ilmeisesti ymmärsikin yskän ja lähti aika pian vähin äänin omille teilleen. Mä jatkoin tammani harjaamista ja huokaisten heitin harjan lopulta harjapussukkaan. Varustamisen jälkeen lähdettiin matkaan.

Lunta oli satanut viime yönä varmaan 30cm ja se todella tuntui Beedan nostellessa koipiaan hangessa. Mä vaan toivoin, ettei se jumiutuisi liikeradan muuttuessa näinkin radikaalisesti, mutta toisaalta olisipa hyvä syy soittaa hierojalle taas pitkästä aikaa. Beeda ainakin tuntui ottavan kaiken ilon irti, eikä edes meinannut kuunnella pidätteitä. Se halusi mennä lujaa, mutta mä maltilla. Aikani tapeltua tamman kanssa, luovutin. Hyvän ja tutun suoran tullessa, nostin laukan ja annoin mennä. Tamma lähti raketinlailla liikkeelle. Vauhti oli niin kovaa, että silmät alkoivat vuotaa ja tasapainokin meinasi loppua kesken, mutta mä nautin ja niin myös nautti Beedakin.

***

Tallille saavuttuamme alkoi jo hämärtää. Beeda oli niin hikinen kuin hevonen voi vaan olla, joten talutin sen suoraa pesukarsinaan. Varusteet riisuttuani, pesin ja kuivasin ruunikon, jonka jälkeen nakkasin loimet niskaan ja pistin tamman yöpuulle iltaheinien kera. Beeda vaikutti olevan väsynyt, mutta tyytyväinen. Niin minäkin.