Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:34:10 GMT 2
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:36:01 GMT 2
Grand entrance 14.4.2015
Aleksi oli heti tallille päästyäni komentanut minut siivoamaan karsinan yksityispuolella, sillä joku uusi yksityinen olisi kuulemma tulossa tänään. Se ei nähtävästi ollut mikään salaisuus hoitajien keskuudessa, sillä useampi supatteli innostuneen oloisena ja kysyi minulta tiesinkö kuka oli tulossa. Ei ollut hajuakaan. ”Etkös sie haluaisi vielä sitä yhtä kaappia kattoa, pölyt poies ja sillä lailla?” Aleksi ilmestyi karsinan ovelle, ja hymyillen nyökkäsin. Olisi kiva olla avuksi. Siirryin siis tuumasta toimeen ja kaivoin käsiini rätin sekä ämpärin. Muutama tunti kului tavaroita järjestellen ja lattioita lakaisten, ennen kuin Claran sisko hihkaisi traileriperäisen auton lähestyvän tallia. Nopeasti kelloa vilkaisten vein tavarat oikeille paikoilleen, ja siirryin muiden perässä pihalle. Liityin innokkaan oloiseen hoitajarivistöön, ja yritin tunnistaa tallille myöhään jääneitä tuntiratsastajia. Tuo lettipäinen tyttö oli kuulemma pudonnut, brunette taasen oli mennyt Klikillä. Tiesin sen, sillä hän ei ollut saanut vyötä kiristettyä, ja olin avuliaana anterona kiristänyt sen mennessäni.
Trailerin saapuessa lähemmäs tajusin sen vaikuttavan varsin tutulta. Tummanpuhuva traileri jonka kyljessä luki kullankeltaisin kirjaimin ”Gwyln Horse Farm - IRELAND”. Mitä?! Meidän pikkutraileri täällä? Sydän hypähti kurkkuun selvittäessäni asioita päässäni. "Eiks sun sukunimes ollu Gwyln..?” vieressäni seisova tyttö kysyi, ja nyökkäsin. En tunnistanut tuota hämmennykseni seasta, ja auton pysähtyessä olin miltei satavarma kuskin olevan Mary, setäni vaimo. Pelkääjänpaikalla villisti vilkutti serkkuni Toby. Poika loikkasikin ulos autosta heti sen pysähdyttyä, ja nimeäni hihkuen ryntäsi halaamaan. ”Umm… What?” sain suustani Marynkin saavuttua juttelemaan Aleksille, ja Toby virnisti ilkikurisena. "Come and see, will ya?” poika veti minut trailerin luokse.
Sisältä kuului kimakka hirnahdus sekä tömähdys kipakan potkun osuessa seinään, ja säpsähdin. Toby avasi sivuoven, ja työnsi minut sisälle. Vastassani oli korvat niskaan liimattuna, jalat harallaan seisova ja hirnuva rautias, jonka silmät nauliutuivat minuun. Se höristi korviaan ja viskaisi päätään, ja yritti höristä, päästäen ilmoille vain vinkaisun. Fae. Fae se oli, kaikki muut tuntemani hevoset osasivat höristä.
"What?" toistin kysymykseni. Toby hihkaisi hyvää syntymäpäivää ja selitti tämän olleen suunniteltu juttu. "She's yer problem now", poika virnisti ja väisti sulavasti tuon käden vieressä napsahtavat hampaat. Mary lopetti keskustelunsa Aleksin kanssa ja komensi Tobyn rampille. Kurkkasin ulos sivuovesta nähdäkseni Claran vähintäänkin kysyvän katseen ja Aleksin ylpeän ilmeen. Kauankohan tuo oli tiennyt tästä?
Pidin Faen narusta kiinni kovempaa Maryn viheltäessä ja rampin narahtaessa. Hämärään traileriin tulvi valoa rampin laskeutuessa varovasti maahan, ja toinen käsi tamman kaulalla puristin narua kädessäni. Toby ilmoitti takapuomin olevan auki, ja varovasti pyysin Faeta peruuttamaan. Kolmevuotias otti askeleen taaksepäin, sitten toisen, kolmannen ja neljännenkin. Sen loimella peitetty takapuoli ilmestyi näkyviin, ja kuulin supinan katsojajoukosta. Äkkiä Fae nosti päänsä ja paniikinomaisesti räpelsi alas rampilta. "Whoa...."
Siinä se nyt sitten oli. Fae, oma Faeni, joka seisoi tälläkin hetkellä vieressäni uutta ympäristöään tutkien. Se hirnahti kovalla äänellä, saaden tallista vastauksen. Tamma otti muutaman hätäisen askeleen kohti tallia, ja potkaisi sitten ilmaa kuljetussuojien häiritessä hänen korkeutensa jalkojen liikerataa. Toby tajusi Faen "tuskan" ja kiiruhti repimään suojia irti.
Osa katsojista Faen nähtyään siirtyivät takaisin omiin hommiinsa, mutta Janelle ja Salli suunnistivat minua kohti. "Mikä tää on?" Janelle kysyi epäuskoisena, ja annoin hymyn levitä kasvoilleni. "Fae. Minun hevoseni", selitin ja taputin tamman kaulaa. "She bites", lisäsin heti perään Sallin ojentaessa kättään Faeta kohti. Tamman bravuuri oli mahdottoman suloiselta näyttäminen ja ykskaks puraiseminen. Salli nyökkäsi ja taputti sen sijaan kaulaa.
Maryn keskustellessa vielä hieman lisää Aleksin kanssa kierrätin Faeta ympyrällä. Toby taasen ei voinut mahtaa luonnolleen mitään, ja jututti sivummalla Claraa hymy kasvoillaan. Pudistin päätäni tummatukan touhuille, ja talutin hevoseni sinne. Fae kulki pää korkealla ympäristöä tarkkaillen, muttei lähtenyt sinkoamaan mihinkään. "Aha, I see that you just can't be normal for long", virnistin Tobylle, ja sain osakseni loukkaantuneen katseen. "Ah, but you see, I'm just so charming ladies can't resist", poika virnisti ja nyökkäsin päätäni pudistaen. Jep. Clara vain hihitteli keskustelullemme, mutta siirtyi kyselemään lisää Faesta. "Hän on kolme, danish warmblood, öömm... Hänestä tulee kentähevonen", hymyilin.
Jonkin ajan kuluttua Fae oli laitettu karsina numero neljääntoista, Ranan ja Vikin väliin. Tamma mutusti sille seuraksi heitettyä heinää tyytyväisen oloisena, samalla kun minä Tobyn ja Maryn kanssa raahasimme hevosen tavaroita. Olin varmasti yhtä hymyä koko ajan, sillä en voinut olla ajattelematta kuinka onnekas olin.
Ihanaa, Fae oli tullut kotiin.
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:37:50 GMT 2
I'm the gingerbread man!26.4.2015 Faen mielestä olisi ollut niin kiva leikkiä hippaa kanssani, eikä se ymmärtänyt miksi halusin mennä sen kanssa kentälle kävelemään ratsastusvermeet päällä. Noh, lapsi on terve kun se leikkii. The Little Gingerbread ManOnce upon a time there was a little old woman and a little old man. They lived all alone and were very happy together, but they wanted a child. Since they had none, they decided to make one out of gingerbread. One day the little old woman made a little gingerbread man, and put him in the oven to bake. When the gingerbread man was done, the little old woman opened the oven door and pulled out the pan. Out jumped the little gingerbread man - - and away he ran. The little old woman and the little old man ran after him as fast as they could, but he just laughed and said, "Run, run, as fast as you can. You can't catch me! I'm the Gingerbread Man!" And they couldn't catch him. Alana ja Fae, nro. 2
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:39:20 GMT 2
Not so little anymore, 9.6.2015Faen ratsukoulutus on alkanut sujua hyvällä mallilla, ja vaikka tamma oltiinkin totutettu satulaan ja ratsastajaan jo Irlannissa, noustiin sen selkään ratsastusmielessä ensimmäisen kerran vasta nyt. Kaikki sujui hyvin suuremmitta ongelmitta, lukuunottamatta yhtä "säikähdystä" ja megaloikkaa, jolla olisi päässyt sujuvasti GP-tason esteen yli. "Dad, can't you just quit takin' those stupid photos and get me up here? Fae's gonna bite me hand off soon if you won't get yer butt 'ere..." murisin ja käännyin kameraan päin. Samalla isä räpsäisi vielä viimeisen ylivalottuneen kuvan ennen kuin luovutti kameran äidille, joka oli myös saapunut paikalle ikuistamaan hetkeä. "One, two, three!" isä nappasi jalastani kiinni ja nosti selkään. Ensin vatsalleni satulan päälle, ja sitten kun Fae tuntui valmiilta, kyyryyn satulaan istumaan. Siitä hitaasti hevoselle puhellen istumaan selkä suoraksi, ja siinä sitä oltiin, ensimmäinen ratsastuskerta hevoseni selässä. Isä nappasi pieni hymynkare huulillaan Faen ohjista kiinni ja lähti taluttamaan meitä ympäri maneesia. "Hymyilkää kameralle", äiti komensi kameran takaa ja hermostuneesti suuntasin hymyni kohti räpsyvää taikalaatikkoa. Harmi vain, järjestelmäkameran salama ponnahti pystyyn, ja Fae hyppäsi tasajalkaa korkealle ilmaan. Kyllähän siitä oli kuvia aikaisemminkin otettu, ja räpsyttelimme salaman kanssa maneesissa, aiheuttaen sisälle hiipineelle Aleksille naurukohtauksen. Loppuratsastelu sujui hyvin, ja hyvillä mielin jalkauduin tammani selästä. Äiti otti vielä yhden kuvan (yllä), jossa poseerasin jo melkein tylsistyneen oloisena. Odottaisivat nyt ensimmäisiin kilpailuihin sen kameran kanssa! Äiti saapui vielä palkitsemaan Faen porkkananpalasella tallissa kiitokseksi hyvästä työstä, ja tamma päätti potkaista minua polveen. Ihme hevonen, murisin hymyillen ja riisuin kypärän päästäni. Tästä se alkaisi. Alana ja Fae nro. 3 //ja mitä teenkään kun tajuan että multa puuttui se kuva tästä kaksi viikkoa, ja hätäisesti suttaan tämän, mitä en melkein uskalla julkaista x3
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:40:02 GMT 2
Alanan sosiaalinen media, 9.7.2015
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:42:11 GMT 2
Mixed feelings, 23.7.2015
Hyräillen Pirates of the Caribbeanin tunnusmusiikkia kävelin kohti Hallavaa jääkiekkokassi toisessa kädessäni ja käsilaukku toisessa. Hymyilin tutun tallirakennuksen näkyvän jo horisontissa aurinkolasieni läpi, ja nopeutin hieman kävelytahtiani. Ehtisin juuri ratsastaa Faen ja siivota sen karsinan, jonka jälkeen lähtisin kohti kylän jäähallia. Joukkueellamme, eli Pallokaloilla kuten itse nimitimme itseämme, olisi viimeiset treenit ennen parin viikon kesätaukoa, jonka pidimme vasta nyt. "Onks Alana ja Miisa maaleissa?" joku kysyi "pulleat pallokalat" -nimisessä WhatsApp-chatissa, ja myöntävien viestien tulva sai hymyn huulillani levenemään entisestään. Meidän olisi tarkoitus pelata turnaus joukkueen kesken, ja olin tyytyväinen päästessäni maaliin. Minä olin ainoa täysin vapaaehtoinen naispuolinen maalivahti sekajoukkueessamme, Miisa suostui hommaan aina kun oli pakko, ja muutama poika pitivät myös maalivahdin asemasta. Muut tytöt pitivät minua hulluna pitäessäni olla maalitauluna välillä rajuillekin laukauksille, mutta jotenkin se houkutteli enemmän kuin jäällä pyöriminen, minä kun en edes ollut mikään varsinaisen nopea luistelija muihin verrattuna.
Jääkiekontäytteiset ajatukseni keskeytyivät saapuessani tallin oven eteen, ja reippaasti päästin itseni sisälle raahaten painavaa treenikassiani perässä. ”Tarttetko apua?” naisen käheä ääni kuului vierestäni, ja havahduin lopullisesti omista maailmoistani. ”Toi näyttää painavalta..” tuo jatkoi, ja hymyillen vakuutin Nikitan hoitajalle Eevi-Sofialle pärjääväni laukkujeni kanssa. ”Kiitos umm.. avun tarjoamisesta”, totesin samaan hengenvetoon ja raahauduin satulahuoneeseen. Faen kaappi tursusi tavaraa, pääasiassa turkoosia sellaista, avatessani kaapin oven ja laskiessani tavarani maahan. Hetken katsoin kaapissa vallitsevaa tavaramäärää ja huokaisten päätin järjestää sen.
Nappasin käteeni lähimmän asian, mikä sattui olemaan kasa riimuja, neljä jos oltiin tarkkoja. Yksi niistä oli nahkariimu, joka oli ollut omistuksessani miltei kymmenen vuotta. Se oli ollut mukanani aina ensimmäisestä ponista saakka, ja oli säilynyt hyvässä kunnossa kunnollisen hoidon ansiosta. Muut riimut olivatkin sitten tavallisia, yksi musta, yksi turkoosi, ja yksi punainen valkoisilla pehmusteilla niskassa ja turvassa. Faen riimukokoelmasta puuttui vaaleanoranssi riimu, joka oli tällä hetkellä tamman päässä sen hengaillessa ylhäisessä yksinäisyydessään tarhassa. Se oli ollut pari päivää tuntihevosten kanssa laitumella, mutta ideasta oli luovuttu kun Faella ja sen narun päässä silloin roikkuneella Aleksilla oli erimielisyyksiä vauhdista millä laitumelle mentiin aamulla, jonka jälkeen se oli aiheuttanut kinaa tammojen kanssa vihdoin päästessään laitsalle, jolloin Aleksi oli taas joutunut sietämään hevoseni päähänpistoa ja välttänyt täpärästi potkun Nikitan härnätessä tammaani joka pimahti täysin. Sain miltei sydänkohtauksen tallinomistajan soittaessa minulle kahdeksalta aamulla, ja olin varma Faen tappaneen itsensä tai jonkun muun. ”Et sie tahtois tulla hakemaan hevostas täältä laitsalta, se otti vähän nokkiinsa kun tuo Nikita niin sitä haisteli, ja nyt mie en saa sitä kiinni kun se juoksentelee täällä narunsa kanssa.” Se oli varmasti nopein mitä olin ikinä noussut sängystä, pukenut ja polkenut tallille äidin hieman liian isolla polkupyörällä.
Hymähdin muistolle ja laitoin riimut takaisin kaappiin, päättäen lykätä siivousta myöhemmäksi. Otin kaapista vain harjapakin sekä rintaremmin ja tungin omat laukkuni sisälle. Nappasin vanhan, ruskean yleissatulan sekä konjakinväriset suitset mukaani ja suunnistin sitten Faen karsinalle. Meillä olisi kotona kaksi konjakinväristä satulaa Faelle, koulu- sekä estesatula, mutta tamman vielä kehittäessään lihaksistoaan käytimme sen sijaan tätä. Satulan värit eivät sopineet yhteen ollenkaan konjakinvärisen satulavyön kanssa, mutta päätin antaa asian olla. Jätin varusteet karsinan eteen ja siirryin ulos hakemaan hevostani sisälle.
Fae ei näyttänyt suoranaisesti iloiselta nähdessään minut, mutta se höristi kuitenkin korviaan ja yritti höristä, epäonnistuen kuitenkin ja jättäen ilmoille vain epämääräisen vinkaisun. Tamman iloinen ilme vaihtui kuitenkin hyvin pian sen normaaliin, murjottavaan ilmeeseen. Nyt se ei kuitenkaan juossut karkuun mitä se välillä teki, ja Faen kaulaa taputtaen vein sen sisälle. Solmin sen kiinni kalteriin ja aloin ripeästi harjaamaan sen tulenpunaista turkkia. Yllättäen sain touhuta aika rauhassa, Fae näytti hapanta naamaa koko harjauksen ajan, muttei yrittänytkään potkaista, ja puremisyrityksetkin jäivät pariin hassuun. ”Ooh, who’s put a spell on you to put you into such a great mood, huh?” puhelin tammalleni satuloidessani ja suitsiessani sitä. Vielä rintaremmi ja suojat, ja olisimme valmiita matkaan. Varustin myös itseni kypärällä ja hanskoilla, jonka jälkeen talutin Faen ulos.
Kenttä oli tyhjä ja hymyillen nousin siellä Faen selkään. Se pysyi hyvin paikoillaan kiristäessäni satulavyötä ja lyhentäessäni jalustimia isän huomattavasti pidemmistä sellaisista, enkä olisi voinut olla ylpeämpi pikkutammastani. Se oli edistynyt hurjasti ratsuhommissa, ja olin neljä päivää sitten ratsastanut sillä hieman yli tunnin kadotettuani ajantajun kokonaan. Nyt olisi vuorossa vain rento läpiratsastus jonka ajattelin tehdä maksimissaan 45 minuutissa.
Käveltyämme hetken Faen kanssa keräsin varovaisesti ohjia ja pyysin tammalta ravia. Se ponnahti innokkaasti eteenpäin ja hymyillen nautin sen letkeästä ravista. Kunhan se saisi lisää lihaksia, Faen ravista pystyisi muokkaamaan vaikka kuinka hienon. Kääntelin tammaa suurille ympyröille, jotka pikku hiljaa alkoivat muotoutua pyöreämmiksi jo ravissakin. Alkuun ohjaaminen oli ollut hieman hankalaa nuorikon keskittyessä vain kaahottamaan eteenpäin, mutta jo nyt se oli rauhoittunut.
Muutamien välikäyntien ja suunnanvaihdoksen jälkeen ravissa vilkaisin kentän laidalle, johon oli ilmaantunut blondi tyttö, jonka olin nähnyt Darlin kanssa kun hevoset päästettiin laitumelle. En yhtään muistanut tuon nimeä, mutta nyökkäsin tervehdyksen ja istuin alas harjoitusraviin. Tarkoituksenani oli nostaa laukka kulmasta, mutta tytön punainen paita näytti olevan Faen mielestä liian pelottava, ja se iski liinat kiinni juuri ennen kulmaa. Se kiemurteli ja yritti peruuttaa pois, mutta pidin tasaisen paineen hermostuneesti pomppivan tammani kyljissä. Tytön liikahtaessa, ilmeisesti tarjotakseen apuaan Fae ponkaisi pystyyn ja ärähtäen takerruin sen harjaan. Sen jälkeen sain kuin sainkin tamman kulmaan, jossa se hermostuksissaan koikkelehti jotain laukan tapaista miltei paikoillaan. Silmät pälyilivät ympärille ja häntä viuhtoi joka suuntaan hevoseni osoittaessa mieltään.
Pyysin Faelta laukkaa, ja se singahti eteenpäin, johon olin varautunut, ja pukitti samalla komeat capriolet, johon en ollut varautunut. Nousin esteistuntaan ja annoin hieman ohjaa, jolloin tamma joutui itse miettimään tasapainonsa oikein, eikä pääsisi roikkumaan ohjalla. Nuoret hevoset kun eivät olleet mitenkään tasapainoisia laukatessaan ratsastaja selässään, eikä Fae ollut poikkeus. Välillä sen turpa melkein viisti maata, kun välillä se nosti päätään ylös, ja jatkoi näin varsin pitkään. Hetken jälkeen tamma jaksoi pitää päänsä hetken ajan edes jotenkin paikoillaan, joten hidastin sen raviin ja kiitin sitä. Vaihdoin nopeasti suunnan ja hetken kävelytauon pyysin hevoseltani taas laukkaa, johon se taas hypähti innokkaasti. Hymyilin tamman laukatessa pitkää laukkaansa, ja mietin kuinka hyvin sitäkin pystyisi kokoamaan ajallaan.
Kun viimein tuli loppukäyntien aika, huomasin punapaitaisen tytön vieläkin norkoilevan kentän laidalla, ja ohjasin Faen lähemmäksi. ”Se taitaa olla aika menijä, se menee aika kovaa tossa laukassa”, tyttö hymyili, ”Hienot pukit muuten, se ois päässy varmaan kuuhun tollasilla loikilla”, tuo lisäsi virnistäen, ja hyvä tuuleni haihtui. Kuka tämä luuli olevansa, kun ei tiennyt Faesta yhtään mitään?! Sitä paitsi, Reetta oli ollut syy miksi Fae pukitti. ”Mä oon muuten Reetta. Onks tää sun oma?” ”Alana, joo on mun oma”, mutisin vastaukseksi ja loikkasin alas tammani selästä. Reetta lähti talliin, ja itse kävelin vielä hieman maasta käsin, ennen kuin talutin Faen sisälle.
Päätin purkaa Faen varusteet käytävällä, johon myös jätin sen hetkeksi kun siivoaisin sen karsinan. En ollut ehtinyt lappamaan lantaa kottikärryihin kuin muutaman minuutin, jonka jälkeen kuulin käytävältä lässytystä. ”No olethan sä nätti, joo, ihan mahdottoman söpö”, kurkkasin ulos karsinasta nähdäkseni Reetan lähestyvän tammaani. Olin juuri varoittamasta Faen tavasta puraista yks kaks, kun tyttö oli jo ehtinyt siirtyä silittämään sen kaulaa. Eikä mennyt kauaakaan, kun Reetan parkaisu täytti tallin. Kurkkasin ulos karsinasta, ja kiiruhdin nyt kaikkia mulkoilevan Faen ja käsivarttaan pitelevän Reetan luokse. ”Sullapa on ihmisrakas hevonen”, tuo virnisti, selkeästi vitsillä. Harmi vain etten ollut juuri nyt vitsituulella, ja sanaakaan sanomatta osoitin Faen nimikylttiä, jossa luki selkeästi kasialallani kirjoitettu teksti: Älä koske, Fae puree. ”No mitäs meet tökkimään mun hevosta! Oma vikas!” murahdin ja laskin Faen kuopimaan alkaneen etujalan maahan. ”No sori…” Reetta mutisi ja lähti kohti tuntsaripuolta. ”Ihme nipottaja”, tuo lisäsi vielä mutisten. ”I heard that”, totesin kylmästi ja jatkoin karsinan puhdistusta, nyt reippaammin ja erityisesti vihaisemmin kuin aikaisemmin. ”Eipä se mua haittaa.”
Saadessani karsinan kuntoon palautin Faen jatkamaan touhujaan sinne, ja itse kävin kippaamassa lannat lantalaan. Meinasin samalla ajaa kottikärryillä Aleksin yli, joka kysyi heti olinko kunnossa. ”Yeah, I’m fine”, totesin nopeasti, selkeästi valehdellen, sillä pystyin miltei näkemään tumman ukkospilven leijuvan pääni päällä. ”Mulla on vaan kiire”, lisäsin vielä selitykseksi ärtyneisyydestäni ja Aleksi nyökkäsi epäuskoisena, muttei kysellyt enempää.
Lähdin pian tallilta kävelemään kohti jäähallia ja yritin piristäytyä. Ainakin nyt näkisin Henrin, sillä heidän joukkueellaan olisi treenit samaan aikaan meidän kanssa. Pakostakin pojan ajattelu sai hermostuneen hymyn kohoamaan kasvoilleni. Ja se tapa jolla hän suukotti otsaani halatessaan sai minut melkein punastumaan, vaikka Henriä ei näkynyt lähimaillakaan. Olimme seurustelleet kolmisen viikon verran, ja silti tunsin punastuvani aina pojan esitellessä minut tyttöystävänään. Havahduin ajatuksistani melkein kävellessäni bussin eteen, ja annoin pahan mieleni haihtua. Tästä tulisi hauska ilta.
Alana ja Fae nro. 5
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:43:10 GMT 2
Ke 19 Elo 2015
Kuten muillakin Hallavalaisilla, minulla oli myös alkanut koulu, ja kuten ainakin Sandralla ja Valmalla, lukion toinen luokka olisi edessä. Tosin minä en ollut samalla luokalla kuin Valma tai Sandra, ja tunsin itseni muutenkin yksinäiseksi koulussa. Tokihan minulla on Alina seurassani, mutta hänellä on omat kaverinsa, ja onhan se aika tympeää hengailla siskonsa seurassa kaikki päivät. Muutenkin tallilaiset joko päättivät kohdella minua kuin ilmaa tai eivät huomanneet minua. Sekään ei kyllä ollut mitään uutta, Hallavassakin minulla oli tunne, ettei minua oikein hyväksytty joukkoon. Ehkä hyväksytty on hieman väärä sana, mutten tuntunut kuuluvan oikein mihinkään joukkoon. Olihan minulla siellä kavereita, Janellen seurassa olin aina kun häntä tapasin, mutta satuimme aina tallille eri aikoihin. Hallavan tämänhetkisestä hoitaja- ja yksärinomistajaporukasta olinkin varmaan viettänyt suurimman osan ajasta Cellen uuden hoitajan, Jerryn kanssa, ja senkin ihan vahingossa. Kunhan juttelimme niitä näitä, emmekä silloinkaan mitenkään paljon, taisimme molemmat olla aika hiljaisia.
Talsiessani koulun jälkeen Hallavaan revityissä farkuissani ja tummanpunaisessa, 3/4hihaisessa paidassani, kylmäsydämisesti ignoorasin muutaman bussipysäkillä norkoilevan pojan tuijotuksen ja astelin määrätietoisesti kohti tallia. Samalla muistelin muutama päivä sitten tapahtunutta, jolloin Valma oli kysynyt minua maastoon. Olisin minä mielelläni tullut mukaan, mutta varsinkin Valman seurassa minulle tuli aina se joukkoon kuulumattomuuden tunne, joten piilouduin läksyjeni taakse. Sandrakin tuntui käyttäytyvän jotenkin oudosti, mutta päätin olla välittämättä siitä.
Onneksi oli Fae. Hymyilin nähdessäni hevoseni. Tamma sädehti kuparinhohtoisena auringonvalon leikitellessä sen punaisella karvalla. Vihelsin päästessäni tarpeeksi lähelle sen tarhaa, ja nuori puoliverinen kohotti päätään. Samalla kuulin epämääräisen vingunnan, ja hymy kasvoillani leveni entisestään. Aww, se hörisi! Tai yritti, Fae kun ei osannut höristä kunnolla. Se oli muutenkin paremmalla tuulella kuin yleinsä, ja nappasinkin korkean hevosen mukaani jo siitä. Loki hirnahti uuden ystävänsä perään, mutta varsini ilkeänä vein Faen suoraan karsinaansa.
Vein tavarani pikaisesti tallitupaan ja vaihdoin ratsastusvermeet päälle, jonka jälkeen suunnistin taas hevoseni luokse. Paitsi että nyt hevoseni ei ollutkaan karsinassa, vaan seisoi keskellä tallinkäytävää mulkoillen sen ympärillä seisovia tuntilaisia. "Watch out, se puree! Ja potkii!" ärähdin säikähtäneenä jonkun pikkutytön kurottaessa kohti Faen riimua. Kiiruhdin pelastamaan tammani ja pikkutytön sormet, ja palautin Faen karsinaansa. Traaginen katastrofi vältetty.
Kävin hakemassa Faen satulan ja suitset sekä harjat satulahuoneesta ja raahasin ne karsinalle. Varustaessani tammaa pintelöin sen tapojeni vastaisesti, tottuisipa siihenkin paremmin. Suitsiessa Fae piti päänsä paikoillaan, eikä edes yrittänyt näykkäistä minua satuloidessa. Olin varmaan seitsemännessä taivaassa taluttaessani sitä kentälle, tuntilaiset kun olivat maneesissa.
Kentän laidalla oli jotain porukkaa katselemassa Sandran ratsastusta, ja varovasti liityin seuraan. Tiesin ettei Huhu pitänyt muista hevosista, eikä oma tammanikaan niistä niin välittänyt, joten nousin jakkaralta selkään ja siirryin aivan toiselle puolelle kenttää. Fae tuntui ignooraavan kaiken muun, ja kuunteli vain minua, ja hymyillen kääntelin sitä suurille volteille ja ympyröille. Kaikki sujui aivan täydellisesti, ja huomasin Sandran katsojajoukon vilkuilevan vähän väliä Faenkin suuntaan. Suunnilleen kentän keskellä oli pieni pystyeste, joka oli kuitenkin aavistuksen liian korkea, mutten kehdannut pyytää ketään laskemaan sitä. Päätin yrittää hypätä sen, edes kerran, Faen kanssa.
Keräsin ohjaa paremmin käteen ja siirsin Faen raviin, johon se ponnahti innokkaasti. Pitkäkoipi olisi kovin halunnut laukata jo, mutten antanut sitä, vaan pyörittelin tammaa ympyröillä kunnes se alkoi hetkittäin koota itseään paremmin, jolloin kiitin ja päästin ohjaa pidemmäksi. Hetken näin mentyämme kokosin taas ohjat ja jatkoin. Tein tätä aika pitkään, ennen kuin nostin ympyrällä laukan.
Fae singahti eteenpäin, ollen kuitenkin hyvin kuulolla, ja laukkasi innokkaasti ja suoraan. Sen laukka oli tasapainottunut huomattavasti alkuajoista, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi hevoseeni. Nyt tuntiaan odottelevat tuntilaiset tuijottelivat vain minua, Sandra kun käveli ilmeisesti välikäyntejä. Vielä yksi ympyrä, ja ohjasin Faen sitten suoralle linjalle kohti estettä. Se höristi korviaan, teki pienen kiemuran innostuksissaan, ja hyppäsi 50cm pystyn reilulla ilmavaralla, siis sellaisella loikalla jolla pääsisi varmasti metrin esteenkin yli. Kepeästi. Taputin tamman kaulaa ja siirsin sen raviin. Ravasin Faen kanssa kierroksen ympäri, ja otin taas linjan estettä kohti. Se olisi halunnut laukata, niin kuin aina, mutta muutaman kiemuran kautta lähestyminen sujui ravissakin. Nyt hyppy oli tasapainoisempi eikä ilmavaraa ollut niin paljon, ja jatkoimme esteeltä hallitussa laukassa.
Hymyilin varmasti kuin mikäkin tyhmä kävellessäni Faen kanssa välikäyntejä. Joku huusi kentän laidalta enkö haluaisi estettä nostettavan, mutta vastasin siihen vain että ei vielä. Kuukauden parin jälkeen ehkä. Fae tosin oli aivan täydellinen tänään, ja olisi varmasti hyppinyt korkeampaakin, mutta päätin jättää hyppelyt siihen.
Olin juuri miettimässä mitä tekisin seuraavaksi, kun huomasin Valman nojailevan kentän laidalla. Hymyilin tuolle surullisesti tervehdyksen, mutta hän ei tainnut huomata sitä. Joka tapauksessa otin ohjaa paremmin tuntumalle ja pyysin Faelta taas laukkaa. Nyt tammalta olisi löytynyt enemmän virtaa, ja annoin sen laukata hetken lujempaa, jonka jälkeen pyysin sitä taas hidastelemaan hieman. Kaikki sujui hyvin siihen asti kunnes pusikossa rasahti joku, ja Fae loikkasi sivulle tasajalkaa. Harmi vain, sen laskeutuminen ei sujunut sulavasti, ja "katsomosta" kuuluneen kohahduksen saattelemana tammani veti hienon kuperkeikan kyljelleen, ja minä sinkouduin selästä aitaa päin, laskeutuen kivuliaasti niskalleni/päälleni. "Alana!" joku älähti kun en hetkeen saanut liikutettua itseäni jonkinlaisesta sikiöasentokiemurasta johon olin saanut itseni väännettyä, ja kun pystyin liikkumaan, sain aikaiseksi käännettyäni itseni vain selälleni, juuri parahiksi nähdäkseni Faen kompuroivan hätiköiden pystyyn ja lähtemällä hermostuneeeseen raviin.
Silmissä sumeni, mutta räpyttelin vain kovasti ja sain vierelleni singonneelle Empulle soperretuksi sen, että Fae pitäisi juoksuttaa, sen selkä näytti hieman kipeältä, mutten tasan tarkkaan jättäisi treenejä kaatumiseen. Kömmin seisomaan silmiäni hieroen, ja eteeni tungettiin Faen ohjat Valman toimesta, tyttö oli nähtävästi käynyt hakemassa hevoseni ja toi sitä jo takaisin. "I'm fine", totesin pyyhkiessäni hiekkaa kypäräni päältä ja ottaessani ohjista kiinni. "Sä et näytä siltä", joku totesi selkäni takaa, mutta vastasin siihen kuitenkin. "I'm fine. I'm fi--" en edes päässyt lauseen loppuun kun polvet pettivät alta ja valahdin maahan. "Joku käy hakemassa Aleksin tänne nyt! Heti!" yritin erottaa äänen aiheuttajaa, mutten saanut mitään selvää sumenevassa mielessäni.
//Alana ja Fae nro. 6
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:43:38 GMT 2
Urheilupäivä, 7.10.2015Vilkaisin taakseni ja kiristin tahtiani entisestään. Keskityin laskemaan jalkojani suoraan maahan, ja ponnistamaan pitkään askeleeseen. Tätä minä en häviäisi. Talomme pihalle saavuttuani pysähdyin äkisti, mutta pakotin itseni kävelemään. Jalat tuntuivat veteliltä ja hengitys kulki juuri ja juuri, mutta laskin silti aikaa mielessäni. Tasan 32 sekunnin kuluttua näen punahiuksisen kaksoissiskoni hölkkäävän pihaan, joka näytti selkeästi tekevän jonkin sorttista kuolemaa. Sisäistä ainakin. Kasvoilleni kohosi tyytyväinen virne, ja hengästyneellä äänellä sain hihkaistua. ”I won!” Alina vain mulkaisi minua, mutta nauroi sitten, ja sanoi voittavansa minut suihkulle. Ei! Minä kyllä menisin ensin. Vartin kuluttua istuin lukitun vessan oven edessä, kuunnellen Alinan tyytyväistä hoilotusta suihkun säestämänä. Paukutin ovea ja kiljuin tuolle kiirehtivän, tai pakottaisin Wrachin hyppäämään siskoni päälle tuon nukkuessa. Vihdoin ja viimein pääsin lähtemään tallille, joten meikattuani silmäni oikein näteiksi, sillä en suostunut lähtemään talosta ilman sitä, ja hyppäsin pyörän selkään jolla hurautin tallille. Jätin pyörän parin muun kaltaisensa luokse, ja otin suunnakseni tarhat, sillä erotin hevoseni ruskeaturkoosin loimen jo kauas. Vihelsin päästessäni tarhan portille, ja sain aikaiseksi Faelta vain tyytymättömän oloisen korvanlotkautuksen. Ei sitten. Kömmin tarhan puolelle lankojen välistä, ja lähestyin punertavaa talvikarvaansa jo kasvattavaa tammaani. En päässyt edes parin metrin päähän, kun puoliverinen päätti kääntää polttomerkillä koristetun takalistonsa puoleeni, ja lähti sitten niskojaan nakellen muualle. Tätä jatkui hetken, ennen kuin päätin luovuttaa, ja kaivaa taskustani Strepsils -levyn. ”I got candy for ’ya”, virnistin ja suoristelin ruttaantunutta metallilevyä. Rapina kiinnitti Faenkin huomion, ja se löntysteli luokseni korvat höröllä. Virnistäen tein julman tempun ja nappasin sen riimusta kiinni, samalla laittaen kurkkupastillin suuhuni. Klipsautin narun kulahtaneeseen oranssiin riimuun, ja otin suunnakseni tarhan portin. Harmi vain, Faella ei ollut sama suunnitelma, ja se pysähtyi siihen paikkaan. Yritin saada sitä mukaani, mutta tamma vain peruutti mulkoillen samalla minua. Heilautin riimunnarua Faen takapuolta kohti, mutta se vain sai hevosen ponnahtamaan hetkeksi takasilleen, ja peruuttamaan vielä enemmän. Hetken keskustelun jälkeen uljas ratsuni suostui seuraamaan minua, ja siirtyä kuninkaallisesta pihastaan palatsiin –ja sen se päätti tehdä vauhdilla. Hyvä kun olin portin ehtinyt avata, niin Fae ryntäsi ravilla ulos, miltei nykäisten minut kumoon siinä samalla. Taistellessani hevosen kanssa vauhdista ja johtajuudesta, tulin pohtineeksi miltä tallin uudet hoitajat mahtoivat näyttää. Darcy ja Bambo olivat saaneet uudet hoitajat, ja puskaradion hiljainen supina paljasti toisen niistä olevan hieman oudohko. Toista ei ollut pahemmin näkynyt. Vaan enpä ollut varma kummastakaan väitteestä, sillä en ollut tavannut heitä. Paitsi nyt. Havahduin nähdessäni tallin ovensuussa seisovan blondin, joka nojaili ovenkarmiin selkä minuun ja Faehen päin. Faella oli vauhti päällä, eikä tyttö näyttänyt huomaavan tai ainakaan huomioivan meitä. Puristin narusta lujemmin kiinni ja yritin hillitä toikkaroivaa nuorikkoani. ”Varo! Fae tulee!” älähdin kun tyttö ei vieläkään näyttänyt siirtyvän, ja millisekunnin ajan pohdin mitä tehdä. Selvästi joku uusi, varsinkin tallin tuntilaiset suorastaan sulautuivat seiniin Faen kulkiessa käytävää pitkin. Ennätin ovelle onneksi ennen Faeta, ja kevyesti tönäisin tytön pois ovelta, vaikka se rumasti olikin tehty. Rumempaa jälkeä siitä tulisi, jos ääliöhevoseni päättäisi potkaista tuota reiteen heti ensimmäisellä viikolla. Punainen tammani rynni miltei päältäni sisälle, ja liihotteli sitten käytävää pitkin omaan karsinaansa, minä nojaten sen ryntäisiin ja yrittäen epätoivoisesti hidastaa sitä. Henkäisin helpotuksesta Faen ollessa turvallisesti karsinassaan, ja vilkaisin käytävää, jossa blondi tyttö seisoi edelleen, nyt minua mulkoillen. ”Sori.. Mä oon Alana, ja tämä oli mun heppa Fae”, selitin hiljaa, johon tyttö vastasi myös mulkaisulla. ”Emma, mä hoidan Darcya”, tuo totesi, ja olin jo selittämässä jotain lisää Faen omanlaatuisesta luonteenpiirteestä, kun tuo oli jo tuhahtaen lähtenyt ovelta. No hauska vaan tutustua. Köytin Faen karsinaansa molemmilta puolilta kiinni, ja harjailin sitä kaikessa rauhassa. Se antoi minun touhuta myös varsin helposti, mitä nyt hieman yritti näykkiä, nosteli takajalkojaan ja viskeli päätään. Muttei yrittänyt potkaista, mikä oli jo suuri edistysaskel. Ei edes silloin kun selvitin sen häntää ja kiskaisin takiaisen irti. Kävin nopeasti hakemassa hevoseni ja minun ratsastuskamppeet, ja satuloin Faen ensin. Konjakinvärinen estesatula aiheutti tammassa naaman nyrpistyksen ja vyön kiristys vielä happamamman naaman, mutta taaskin takajalat pysyivät maassa. Hymyillen tyytyväisenä pintelöin sen etujalat, sillä näin hyvä tuuli kannatti käyttää hyödyksi. Tottuisipa Fae pintelöintiinkin paremmin, ja pysyisi sitten joskus ehkä paremmin paikallaankin. Takajalkoihin laitoin suojat, ja kiinnitin vielä rintaremmimartingaalin (josta olin irroittanut martingaaliosan) satulaan ja vatsapanssariin. Nyt puin itselleni kypärän ja hanskat, ja laitoin tallifleeceni vetoketjun kiinni. Vaihdoin Faen D-kuolaimen olympiaan, ja suitsin ratsu reimani. Pihalla huikkasin Aleksille käyväni maastossa, ja kerroin minulla olevan puhelin mukana. Menisin tiepellolle hieman ratsastelemaan, kestäisi ehkä vähän päälle tunti. Nousin pihalla tammani selkään ja kiristin vyön, jonka jälkeen suuntasin kohti Kaviopolkua. Kävelimme Faen kanssa tien loppuun saakka, ja ylitimme Maalaismiehentien. Tai no, kävely ei ehkä ollut oikea sana, enemmänkin Fae sipsutteli menemään innoissaan, muttei säikkynyt mitään. Kyllä siitä kelpo kenttäratsu tulisi. Tiepelto olikin jo siinä, joten keräsin hieman ohjaa ja ravuutin tammani pienen ojan yli pellolle. Aloitin työskentelyn tekemällä ravikahdeksikkoa, ja muutaman siirtymisen jälkeen jäin ympyrälle laukkaan. Fae oli saanut aivan uutta virtaa pellolle päästyäni, ja laukka oli ensin vain innostunutta pomppimista muutaman pikkupukin saattelemana, mutta tasaantui sitten. Vaihdoin suunnan ja laukkasin pari ympyrää siinä, ennen kuin päätin testata Faen räjähtävyyttä. Pysäytin sen keskelle ympyräämme, ja lyhensin jalustimiani parilla reiällä. Estesatula tuntui heti paljon kotoisammalta vielä maastoilujalustimia lyhemmillä jalustimilla, ja käänsin Faen turvan siten, että edessämme aukesi pelto koko pituudessaan. Lyhensin ohjaa huomattavasti, ja tunsin kuinka hevonen allani jännittyi. Se alkoi steppailla edes takas, ja puristaessani pohkeeni sen kylkiin ja myödätessä käsilläni se ampaisi reippaasti matkaan. Olin onneksi tajunnut kietoa muutaman tukun harjaa sormieni ympärille, sillä olisin varmasti jäänyt leijumaan siihen paikkaan kun hevoseni olisi ollut jo toisella puolella peltoa. Nousin paremmin kevyeen istuntaan, ja päästin hieman ohjaa, jolloin Fae venytti enemmän kaulaansa. Virnuilin selässä, ja taisin jopa nauraa ääneen, tämä oli niin kivaa! Pellon pääty lähestyi uhkaavasti, joten hidastin Faen laukkaa enemmän kontrolliin ja teimme päädyssä suuren kaaren. Tamma oli niin innoissaan, että heti kun sen turpa osoitti taas toiselle puolelle peltoa, se oli jo singonnut puoleen väliin. Hymyillen kuin naantalin aurinko hidastin taas tamman menoa päädyssä, ja käänsin sen suurelle ympyrälle, jossa se olisi huomattavasti helpompi hidastaa kuin suoralla. Ravailin muutaman kierroksen ympäri, ennen kuin hidastin Faen käyntiin. Annoin sille pidempää ohjaa, ja kävelimme peltoa ympäri hetken, ennen kuin ylitimme taas Maalaismiehentien ja suorastaan löntystelimme takaisin kohti Hallavaa. Viileä syystuuli heilutteli Faen harjaa sen kävellessä keinuvin askelin takaisin tallille, ja suljin hetkeksi silmäni. Tämä oli aivan ihanaa. //Alana ja Fae nro. 7
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:48:05 GMT 2
Hallavan lucia-kulkue 13. joulukuuta 2015 kirjoittanut: Aleksi Fae ei erityisemmin pitänyt Alanan Lucia asusta.
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:48:48 GMT 2
Kisafiiliksiä - 19.3.2016
Fae kävi tänään elämänsä ensimmäisissä estekisoissa, joihin sen piti matkata trailerilla! Kyseessä oli noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevat kilpailut, jotka oli suunniteltu nimenomaan joko kilpauraansa aloitteleville hevosille tai ratsastajille, joten se sopi juuri mainiosti meille.
Hyppäsimme kaksi luokaa, 60-70cm ja kävimme myös testaamassa 80cm luokkaa, joka oli juuri nuorille hevosille, joten siinä oli vain seitsemän estettä. Radat itsessään menivät hyvin, Fae hyppäsi hienosti, ja kaikki se Aleksia naurattanut harjoittelu musiikin kanssa maneesissa oli selkeästi tuottanut tulosta.
Hieman oli jännät paikat verryttelyssä Faen ottaessa muutaman lähdön (pääasiassa ylöspäin), mutta henkilö- ja hevosvahingoilta vältyttiin. 60-70cm luokassa Fae ei keskittynyt ollenkaan, ja pudotti kolme puomia, pukittaen joka osuman jälkeen, mikä aiheutti nauruntyrskähdyksiä katsomosta. Vaikka kaikki osallistuneet palkittiin, vain kolme ensimmäistä sai saapua palkintojenjakoon hevosten kanssa, joten minä tulin kuudentena kahdestatoista jalan. Voittajarivistössä oli rivissä kolme pikkuponia, jotka olivat mahtuneet aivan ihme väleistä ratsastajiensa kanssa, joten niillä oli ollut ylivoimaisesti parhaat ajat. Isommassa luokassa Fae ei pudottanut ollenkaan puomeja, ja toimi muutenkin hyvin. Radassa oli hieman pidemmät estevälit kuin ns. normaalissa esteradassa olisi, joten tamma pääsi hyvin kiihdyttelemään ja saamaan hyvän ajan. Sitä paitsi se olisi pukittanut kunnolla jos olisin pidätellyt sitä yhtään sitä enempää mitä radalla tein.
Ilahdukseni olikin suuri, kun voitimme luokan, ja saimme kahden muun ratsukon kanssa kävellä palkintojenjakoon hevostemme selässä. Kaikilla oli tukihenkilöt vierellään, jotka olivat luokkaselostuksen mukaan pakolliset tässä luokassa. Isä kävelikin steppailevan Faen vierellä ja rauhoitteli sitä palkintojenjaon ajan, jolloin isä kiinnitti ruusukkeen Faen suitsiin. (oikeasti palkintojen jakajan olisi pitänyt tehdä se, mutta tamma näytti enemmän lohikäärmeeltä ja meinasi kuopaista viattoman ihmisen selälleen, joten isä uhrasi itsensä. Olisin voinut laittaa ruusukkeen kiinni saappaaseni, mutta tätä ruusukehommaa olimme harjoitelleet jo kotona) Kunniakierros oli tietenkin pakko tehdä, ja me voittajina saimme tehdä huimat kaksi kierrosta. Ensimmäinen kierros meni hyvin, joskin pukkilaukassa (Fae halusi ehdottomasti pukittaa joka toisella askeleella, muttei nostanut etujalkojaan niin tehdessään, joten homma meni ihan mukavasti). Toinen kierros olikin vauhdikkaampi, noin puolessa välissä sitä Fae loikkasi ilmaan ja lähti aivan käsistä, lopulta pukittaen minut komeasti tantereeseen. Onneksi Fae oli sen verran fiksu, että se oli mennyt suoraan isän luo murjottamaan, eikä jäänyt juoksentelemaan pitkin ja poikin maneesia. Eipä siinä mitään, minut kammettiin takaisin selkään tämän ollessa kisatotutteluluokka, joten saimme luvan mennä uuden kunniakierroksen, ettei Fae vain oppisi "heitetään Alana jorpakkoon" olevan ihan normaali voitonjuhlistustapa.
Sain myöhemmin tietää Alinan saaneen koko jutun videolle, ja Faen ollessa turvallisesti takaisin Hallavassa, nyt aivan kikkaraharjaisena sen pidettyä koko päivän tiukkoja nutturoita, kikattelin videopätkälle tamman karsinassa. Itse asiassa niin paljon, että viereiseen karsinaan Sutta harjailemaan ilmestynyt Eevi-Sofia halusi tarkistaa olinko kunnossa. Kyllä Eevikin virnuili hieman videon nähtyään, ja totesi sitten näyttäneeni "ihan siltä että lähit heittoistuimesta, kato nyt, menit suoraan kädet edellä, sustahan vois ton perusteella tulla uimahyppääjä". Kiitos. Jos hevosista tai jääkiekosta ei tule mitään, voin aina tulla uimahyppääjäksi.
//Alana ja Fae nro. 8
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:51:18 GMT 2
Kouluvalmennus 27.3.2016Valmennus sujui tänään... kohtalaisesti. Fae kävi hieman kierroksilla uusien hevosten ja aika täyden maneesin takia, ja olinkin jo ihmisten noustessa selkään kuuluttanut Faen potkivan muita. Tokihan väistelisin muita, mutta tietäisivätpähän kuitenkin olla käyttämättä Faen takapuolta jarruna tai jonain. Alkulämmittelyissä kiittelin itselleni oveluuttani siitä, että olin laittanut martingaalin tänään päälle, sillä Fae yritti koko ajan viskellä päätään ja tehdä pupuloikkia johonkin suuntaan. Se myös yritti koko ajan hiipiä käynnistä raviin, tai ravissa vaihtoehtoisesti ponnahtaa laukalle. Sain sen kuitenkin jotenkuten rauhoitettua ja siten lämmitelytä sitä paremmin. Tehtävä pääty-ympyrällä oli aika hankala, sillä Fae ei keskittynyt ollenkaan minuun, vaan keskittyi häiriintymään takana tulevasta hevosesta. Silloin kun se keskittyi kunnolla saimme ihan hyviä pätkiä taivutusta, ja piti päänsä tasaisesti paikoillaan, kulkien oikeasti kunnolla. Ravissa Fae meni entistä paremmin, jos yhtä hypähdystä suuntaan X ei lasketa.
Välikäynnit antoivat minulle mahdollisuuden ensin koota Fae kunnolla muotoon, ja sen mentyä lyhyen sivun verran oikeasti hyvin ja suorassa se sai kävellä pitkillä ohjilla muille luimien. Laukkatehtävään meidän valmennus sitten lösähtikin. Tai ei lösähtänyt, pikemmin repesi. Fae innostui hieman liikaa, ja ensimmäisen sivun laukassa se veti miltei täysiä, joten törmäsimme melkein Nannaan ja Tinttuun (sori..). Siitä syystä ensimmäinen kulmavoltti tapahtui 15 metriä ennen kulmaa, ja Fae teki hienon pukkisarjan Tinttua päin. Itse ärisin selässä ja pysäytin tamman siihen kulmaan, kun meidän jälkeemme tuleva oli onneksi hidastanut aikaisemmin. Sen jälkeen joka laukannostossa Fae pukitti vähintään kolmesti kunnolla, ennen kuin malttoi laukata nätisti. Kun olimme saaneet edes yhden hyvän pätkän alle, päätimme Aleksin kanssa yhteistuumin sen olevan parempi jos siirtyisimme keskelle kävelemään pois muiden tieltä. Tällä ympyrällämme minä sitten ravailin ja taivuttelin Faeta aivan samalla tavalla kuin muutkin, mutta vain hieman hitaammassa ja hallittavammassa askellajissa. Kun kaikki vaihtoivat suuntaa, yritimme samaa laukkatehtävää uudelleen, ja nyt pääsimmekin hyvin ja ennen kaikkea rauhallisesti mukaan tehtävään. Lopetin silti hieman muita ennen, sillä tunsin Faen jo hieman väsyvän, ja halusin ennen kaikkea tämän säilyvän mukavana touhuna.
Loppuverkkojen aikana joku kysyi oliko Faen selkä kipeä, vai miksi se pukitteli ja pomppi miltei koko ajan. Tammahan oli terve kuin pukki, mutta vain hieman omalaatuinen, jos voisi sanoa. Sitä oli kai varsana kiusattu, ja joku oli kai heittänyt vuotiaan(!!) Fae-vaavin selkään satulan ja ratsastajan, joten se oli tottunut olemaan hieman kiukkuinen ja tyhmä ihmisille, olivat ne sitten selässä tai maassa. Eikä saa unohtaa sitä tosiasiaa, että Fae on leidi. Ja Leideillä saa olla omia mielipiteitään hieman joka asiaan. //Alana ja Fae nro. 9
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 13:55:06 GMT 2
Lauantai 2.4.2016"Oh my god Fae, will you quit fidgeting around?!" //Alana ja Fae nro. 10
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 14:46:32 GMT 2
10.4. Koulukilpailut Alana Gwyln - Put On A Happy Face HeB - 3/4 //Alana ja Fae nro. 11
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 14:46:53 GMT 2
Estevalmennus 17.4.2016Estevalmennus sujui paljon paremmin kuin olin odottanut! Vaikka minä en olisi saanut oikeastaan ratsastaa treeneissä maanantaina tapahtuneen pienen välikohtauksen (jonka jälkeen minä makasin maassa ilmat pihalla ja nilkka vääntyneenä) takia, en aikonut jättää estevalmennusta väliin. Onneksi en jättänytkään, sillä Fae oli superhyvä! Alkuverryttelyissä se oli ensin jännittynyt taas muiden hevosten takia, mutta se rauhoittui todella nopeasti, ja oli kuulolla koko ajan. Se ei ottanut kierroksia edes siitä, kun sen vierestä laukkasi joku. Ensimmäisen tehtävän puomiympyrä sujui ihan hyvin, ensimmäisellä kerralla Fae ei mahtunut oikein superpitkän laukkansa kanssa fiksusti toiselle puomille, mutta menin heti uudestaan, jolloin sain tamman paremmin lyhentämään askeltaan. Ensimmäinen hyppy radan ykkösesteelle meni "aavistuksen" korkeaksi (kuva), Fae kun suoralle linjalle päästessämme kiihdytti ja leiskautti esteen yli valtavalla loikalla, heittäen takasensa oikein kunnolla ilmaan esteellä. Onneksi olin varautunut, tai olisin ollut samantien maassa. Kun muut olivat tulleet tehtävän onnistuneesti, saimme luvan tulla pelkän esteen uudestaan, tällä kertaa hieman paremmin. Seuraavaksi oli vuorossa sarjaesteen hiomista. Ensimmäisellä kerralla esteet olivat vain n. 60cm, ja niiden väliin piti saada mahtumaan kaksi laukkaa. Suurin vaikeus minulla siis tulisi olemaan se, että Fae oikeasti mahtuisi väliin megalaukkansa kanssa, sillä jos se menisi yhdellä, toinen hyppy lähtisi järkyttävän kaukaa, jolloin tamma sukeltaisi. Pääsimme kuitenkin sujuvasti esteistä yli, ja jäimme odottamaan seuraavaa vuoroamme. Kaikkien päästessä kunnialla ensimmäisellä kerralla yli, Aleksi nosti esteitä. Nyt Fae oli hieman enemmän innoissaan, ja jouduin tekemään enemmän töitä jotta sain sen mahtumaan. Tamma pudottikin okserin takapuomin, ja protestoi sitä pukilla (josta aiheututta minun heilahdusta se protestoi toisella pukilla, nyt hieman isommalla). Tulimme toisen kerran, ja nyt pääsimme sujuvasti yli. Sarjaa nostettiin 90cm asti, ja sen päästyämme Aleksi kysyi, jos joku halusi tulla vielä metrinä. Minä ainakin halusin yrittää, joten lähdimme Faen kanssa ensimmäisinä uhkarohkeina matkaan. Fae tuli niin pitkällä laukalla, että se pääsi kahden laukan välin yhdellä, eikä se edes lähtenyt miljoonan kilometrin päästä toisesta esteestä, sillä se oli hypännyt ensimmäisen hieman pitkäksi. Päätimme kuitenkin jättää sen siihen, sillä vaikka laukkoja olikin yksi tarkoitettua vähemmän, tamma oli tullut sen niin hyvin, etten viittinyt säätää sitä sen enempää. Viimeisenä tehtävänä oli vuorossa rata. Kertailin sitä mielessäni niin pitkään, ennen kuin oli oma vuoroni. Pyysin Faelta laukkaa, ja ohjasin sen yhden ympyrän jälkeen ensimmäiselle esteelle. Tamma tuli reippaasti mutta tahdikkaasti ja kuulolla, joten lyhensin sen laukkaa vasta ensimmäisen esteen jälkeen. Toinen este sujui hyvin, laukkakin vaihtui esteen päällä, ja vielä ihan sujuvasti eikä mukamas pukilla esteen päällä (jee!). Kolmannelle esteelle en päässyt aivan yhtä suoraan kuin olisin halunnut, mutta Fae hyppäsi hienosti, ja lähestyi sarjalle myös hyvin. Vitosesteelle oli hieman ongelmia, en saanut Faeta suoraksi hyppyyn, joten se hyppäsi sen varmasti metrin ilmavaralla ja pukitti sen jälkeen. Noh, ei siinä muu auttanut kuin vaihtaa laukka ravin kautta ja jatkaa kutoselle, jonka jälkeen viimeinen este sujui myös hyvin. Tulimme radan vielä toisen kerran, ja nyt tiukat kurvit sujuivat paljon paremmin kuin edellisellä kierroksella, joten siihen oli hyvä lopettaa. Me ravailimme Faen kanssa hieman, jolloin pyysin sitä kulkemaan muodossa hetken, ja tamma kulki oikein hyvin, taipuen niskasta ja kaulasta, ja käyttäen selkäänsä hyvin. Muut kävelivät jo loppukäyntejä kun me ravailimme vielä hetken, minä päästäen hitaasti ohjaa pidemmäksi, jolloin Fae venytti hienosti kaulaansa eteen ja alas. Pian mekin siirryimme muiden mukana kävelemään, ja pidin huolen siitä, että Fae sai ylimääräisen porkkananpalasen tallissa.
//Alana ja Fae nro. 12
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 14:53:13 GMT 2
Vuoristorataa - 1.5.2016
Minulla oli tänään, pienesttä krapulasta huolimatta, harvinaisen hyvä fiilis. Kaikki tuntui menevän niin hyvin, tulevaisuus näytti lupaavalta, ja kaapinperältä kaivetuista kesäkengistä pilkisti musta kissa oikeassa nilkassani, ja vasemmasta kurkisteli irlanninsusikoira. Olin saanut syntymäpäivälahjaksi yhden tatuoinnin vanhemmiltani ja Alinalta (oikeastaan vain rahat siihen, mutta siis..), joka oli nyt reidessäni, ja nilkkoihini olin kustantanut ne itse. Hassua sinänsä, että musta kissa näytti etäisesti Dreiltä, sillä olin valinnut kuvan mielessäni jo paljon aikaisemmin kuin kissa muutti meille. Kuulokkeistani soi Ed Sheeranin Lay It All On Me, ja teki mieli tanssia. Ihan sama vaikka raahasinkin mukanani lähemmäs viittätoista kiloa painavaa jääkiekkokassia (olin ollut joukkuekaverilla yötä vappuna, kuten oli suurin piirtein koko joukkue). Jääkiekosta puheenollen, joukkueemme oli pärjännyt superhyvin, ja tiistaina olisi luvassa semifinaali, välieriksi niitä kai virallisemmin kutsuttiin, mutta en minä nyt niin paljon suomea osannut, joten se oli nyt semifinaali, ja torstaina, tiistain tuloksesta riippuen joko finaali tai sitten pronssiottelu. Pelit olisivat muualla, joten maanantaina pakkautuisin muutamaksi tunniksi (tarkalleen ottaen viideksi ja puoleksi) joukkueeni kanssa bussiin. Ajatella, olin vain yhden voiton päässä SM-mitalista!
Hevosasioissakin sujui oikein mallikkaasti. Fae oli edistynyt suurin harppauksin, ja äiti oli alkanut opettamaan sille tarkemmin kouluratsastuksen saloja. (Joku oli ollut kuulemma erittäin hämmentynyt nähdessään Tiina Virtasen (sillä nimellä hän vielä valmensi Suomessa), kaksinkertaisen kouluratsastuksen SM-voittajan opettamassa hevoselleni sujuvia laukanvaihtoja. Äiti oli ollut hämmentynyt, hän voitti SM-kisat viimeksi seitsemän vuotta sitten, eikä ollut todellakaan varautunut allekirjoittamaan jonkun tuntiratsastajan isosiskolle paperinpalaa. Tokihan äiti oli valmentanut ratsukoita aktiivisemmin lopetettuaan kilpauransa viisi vuotta sitten, mutta ei hän sentään niin iso nimi ollut). Olin jääkiekon viedessä niin paljon aikaa lisännyt Faen hoitajaa hakevien hevosten listaan, ja se oli saanut hyvinkin pian hoitajan. Grace oli todella mukava, ja plussana oli vielä se, että hän puhui englantia ja jopa iiriä, joten minun ei tarvinnut selittää joitain asioita suomeksi, mikä olisi kielitaitojeni takia saattanut johtaa väärinkäsityksiin. Fae nyt tietysti oli ollut pari ensimmäistä kertaa hyvinkin järkyttynyt, sillä hyi, vieraita, mutta se ei ollut sentään yrittänyt nousta pystyyn karsinassa. Kerran se meinaan yritti nousta pystyyn Alinan päälle, mutta onneksi siskoni oli jättänyt karsinan oven auki, joten hän ehti poistua takavasemmalle ennen kuin jäi hevoseni alle. Oli siis ollut helpotus minulle, kun Fae sai hoitajan, mikä tarkoitti ettei minun tarvinnut stressata niin paljoa aina joka päivä. Kun olisin ensi viikon poissa, Grace saisi touhuta Faen kanssa aika vapaasti, ainoana kieltona oli ratsastaminen, sillä halusin olla mukana ensimmäisellä kerralla. Vanhempani ja Alina kyllä kävivät päivittäin liikuttamassa tamman silloin kun se piti tehdä, joten Gracen ei tarvinnut ottaa hirveästi stressiä siitä, että oliko tamman ruoat nyt varmasti oikein ja niin edelleen.
Fae hengaili tarhassaan, joten kävin tunkemassa kassini tallitupaan, jossa Nanna istuskeli, mutta joka hieraisi silmiään nähdessään laukkuni. "Sä varmaan mahtuisit tonne itekki!" tyttö totesi, ja naurahdin. "Joo, umm.. Se on vähän iso, mutta tää oli ainoa johon sain minun patjat", hymyilin. Vihasin kantaa niitä erikseen, joten megakokoisen laukun kantaminen oli sen arvoista. Jätin Nannan selailemaan kännykkäänsä kun itse suuntasin tarhoille hakemaan uljasta punaista sisälle.
Tamma käänsi mielenosoituksellisesti takapuolensa kohti minua kun lähestyin sitä riimunnaru kädessä, ja huokaisin syvään. "Oh come on, don't ye dare ruin my mood today.." mutisin puolivitsillä, ja kävelin kohti Faen kylkeä. En jaksanut välittää sen kohotetusta takajalasta, ei se minua kuitenkaan potkaisisi. (Kyllä se oikeasti potkaisisi jos tulisi tilaisuus, mutta kävelin kuitenkin sen verran sivussa.) Hetken (eli tasan vartin) metsästysoperaation jälkeen Fae oli turvallisesti narussa, ja kulki perässäni kohti karsinaansa.
Harjatessani tammaani yksäripäädyn ovi aukesi, ja sisälle asteli ensin Darcy ja Oscar, joiden perässä tepastelivat Dunja ja Valma. Hymyilin ensimmäiselle parivaljakolle, mutta Valman hirvittävän tekopirteältä kuulostava moikkaisu sai minut vain mutisemaan jotain "moi"n tapaista, ja vetämään naamani vielä happamamman näköiseksi kuin Faella oli. Ja Fae vihasi sitä, kun sen karsinan edestä käveli hevosia. Ainoastaan viereisen karsinan Susi teki poikkeuksen, sille tamma jopa hörisi omalla, epähörinämäisellä tavallaan. Lokillekin Fae oli ollut edes joten kuten iloinen, mutta ruuna oli muuttanut tuntihevosten puolelle, eikä enään kulkenut Faen ohi niin usein.
Minulla kesti hetki laittaa Fae kuntoon, vaikka meinasin vain juoksuttaa sitä. Tamma ei suostunut millään pysymään paikoillaan pintelöinnin ajan, ja kerran napautti minua sääreen kuopiessaan. Onneksi ei kovaa, mutta kyllä siihen pieni mustelma tulisi. Kiskottuani hanskat käsiini talutin tamman kentälle, jossa kävelin sen kanssa ensin hetken, ennen kuin pyysin sen ympyrälle. Juoksutus sujui hyvin, Fae ei riuhtonut tai kiihdytellyt mihinkään, ja käyttäytyi muutenkin asiallisesti. Kerran se pukitti laukassa, kun lintu lehahti lentoon sen vieressä, mutta matka jatkui oikein sievästi siitä.
Kävelin Faen kanssa loppukäynnit maastossa, kävelimme noin vartin mittaisen lenkin viereiselle pellolle ja takaisin. Talliin tullessamme siellä oli vain Valma, ja huokaisin sisäisesti. Noh, menisipä tämäkin taas vaivaantuneessa hiljaisuudessa. Jätin Faen käytävälle, sillä siinä se oli mukavempi hoitaa kuin karsinassa. Hyvä fiilikseni vaihtui nopeasti huonoon, kun kaverini Irlannista laittoi viestiä, kuinka hänellä ja kaikilla muilla oli kova ikävä, ja kuinka he halusivat minun tulevan takaisin. Niin minäkin halusin, mutta nyt olin jumissa Suomessa, jonka käsitys keväästä oli sama kuin Nooan arkin aikoihin oli käsitys katastrofista. Pyyhkäisin kyyneleen poskeltani, ja vaihdoin Faen suitset riimuun, jonka jälkeen harjailin sitä. Tamma oli muuttunut taas happamaksi minun mielentilani mukaan, ja kerran se oli sentin päässä potkaisemasta minua naamaan. "Oy! You better fekin' stop that right now, or I swear, you'll be fekin' sold on this bloody minute!" murahdin ja töytäisin hevosta kylkeen. "Alana.. Ooksä varma ettei se oo kipeä tai jotain? Hevosilla voi olla vaikka mitä piilossa olevia sairauksia ja kipuja, tiesitkö että-" Valman ääni sai minut käännähtämään kohti punatukkaa, joka seisoi nyt käytävällä huolestuneen näköisenä. "-että jos hevosia kohdellaan huonosti, niin ne-" "Väitätkö sä, että mun hevosta kohdellaan huonosti?" kysyin kylmästi. "E-en, mä vaan siis että jos... Jos niinku niitä tönitään ja läpsitään, niin ne voi alkaa-" "DO YOU KNOW what I've tried?!" jokin vain napsahti päässäni, ehkä se oli se krapula ja ehkä se, että olin nukkunut vain neljä tuntia, tai se, että Fae oli juuri sekunti sitten näykkäissyt kättäni. "Do you have any idea, what's it like to be fekin' sick and tired of little miss know-it-all's telling me what to do?! WITH MY 'ORSE?!" aksenttini vain voimistui samaan tahtiin kuin äänenvoimakkuuteni, enkä voinut sille mitään. "Ev'ry bloody day! You know nothin' about me or about Fae!"
Valma oli hetken hiljaa, selkeästi yllättyneenä äkillisestä purkauksestani. Viimeiseen moneen kuukauteen olin vain mutissut tuolle silloin tällöin. "Miksi sä vihaat mua?" tuo kysyi, ja toljotin häntä varmasti sekunnin. "Miksi MÄ vihaan SUA?! Oh I don't know, maybe because yer miss perfect who can't do nothin' wrong! Oh, I'm sorry, did I hurt ye feelin's? I DON'T BLOODY CARE! HAVE YE EVER THOUGHT ABOUT WHAT I WAS FEELIN'? OH NO, I'M SO EEEEEEVIL FOR NOT LIKING YOU AND KISSING YOUR ARSE LIKE EVERYONE ELSE! Well I don't care! Maybe you should bloody grow up and not live in bloody rainbow-land, where ye know, you'd be the center of the universe. THERE'S SEVEN BLOODY BILLION PEOPLE. YOU'RE NOT THE ONLY FEKIN' ONE!"
Valma oli hiljaa, ja näytti siltä kuin olisi halunnut käpertyä nurkkaan. Minä sen sijaan tungin Faen karsinaansa. "You can't like everyone. I see that I'm the first to not worship you like the god you are, but hey, life's hard, innit?"
//tadaa, hiano purkaus ja sillai (8 jos joku tarvitsee kääntöapua, nykäskää vain hihasta :3 Alana ja Fae nro. 13
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 14:53:34 GMT 2
Home sweet home - 6.5.2016Perustuu tämän jälkeisiin tapahtumiin. Tallipäivä oli ihan ok. Jos ei lasketa sitä, että minua mulkoili ihan kunnolla Oscar, ja pari muutakin tuntilaista, jotka olivat tunkeneet itsensä tallille tuntihevosten vapaapäivänäkin. Ilmeisesti olivat kuulleet sitten tapahtuneesta. Se, minkä version ja mitä he olivat kuulleet oli täysin eri asia. Oscar vaikutti siltä, että olisi saattanut kuulla koko jutun Valmalta, mutta nämä 12-vuotiaat pikkupirpanat, jotka väittivät olevansa Valman hyviä ystäviä, olivat selkeästi kuulleet hieman paisutetun version. Eli tallilla oli siis juoruttu. Enhän minä meinaan ollut haukkunut Valmaa kaikeksi siksi, mistä nuo syyttivät minua samalla kun viskoin lantaa Faen karsinasta kottikärryihin. Puolivahingossa yksi talikollinen lensi vähän yli, mutta se oli suurimmaksi osaksi pellettiä. No harm done.
Tapasin Nannan jossain vaiheessa päivää, ja juttelimme hetken. Ensin tuo oli kehunut tatuointiani, johon olin hämilläni sopertanut kiitoksen. Olin jo itse niin tottunut siihen, etten ollut yhtään odottanut että joku huomaisi sen. "I've got two more, nilkoissa, ne on pienet", hymyilin, ja näytin niitäkin, kun Nanna näytti kiinnostuneelta. "So, mitäs täällä on ollut?" kysäisin, ja Nanna varmasti tajusi minun tarkoittavan tallin ilmapiiriä viikon ajalta. "No, Valma kai lopetti, ja sit-" "No?" henkäisin epäuskoisena. Ihanko oikeasti se olisi lopettanut? En ollut edes tarkoittanut sitä kaikkea ihan suoraan pelkästään Valmasta (vaikka suurin osa kyllä oli..), vaan myös hieman instagramiani kiusanneista 10-vuotiaista "hevosenkäsittelymestareista", jotka olivat kuulemma kouluttaneet hevosia luonnollisilla hevosmiestaidoilla jo kahdeksan vuotta, ja jotka sanoivat että olin eläinrääkkääjä kun olin ratsastanut Faeta gramaaneilla kerran. Niihin oli perustunut se neiti kaikkitietävä -kommenttini, mutta Valma sattui siinä tilanteessa sopimaan siihen sakkiin hyvin. "Joojoo! Ja sit no, onhan täällä tuntilaiset juorunnu vaikka mitä, ja sit Mikki tuli takas." Oho, en ollut odottanut Nannalta näin paljon asiaa, mutta tapa jolla hän sanoi Mikin nimen sai minut nyökkäämään uteliaana. "Mikki on siis Valman eksä, en tiiä, ei oikeen kiinnosta.. Se tais alkaa hoitaa Nikitaa", Nannasta näki, ettei aihe ollut mieluinen, mutten voinut kuin kysyä: "Wait.. How many... Miksi kaikki guys tykkää siitä? How?" ei Valma ollut mitenkään erikoinen. Eipä kyllä kukaan muukaan, ainakaan tallilla, ollut mitenkään erikoinen, kukaan ei ollut uimapukumalli tai vastaavaa, mutta miksi aina Valma? "En tiiä, ehkä se on.. En tiiä." Nannan ilmeestä näki tämän aiheen päättyvän tähän. Kyselin sinitukalta hieman Hallavacuppiin liittyvää ja muuta, ennen kuin totesin joutuvani siirtymään tallin puolelle. "Ai niin, onnea muuten siitä voitosta! Se oli lehdessäkin." "Kiitti, mut onneksi et lukenut nettiversiota, siellä on kuva musta ja mun parhaasta kaverista kun se on mun reppuselässä. Se ei oo kaunis", virnistin, ja lähdin Faen suitset mukanani tallin puolelle.
Tamma höristeli korviaan käytävällä kun harjailin sitä käytävällä, ja hyräilin jotain biisejä jotka soivat päässäni. Talliin pölähtivät kuitenkin Eevi-Sofia ja Kukka hevostensa kanssa, ja jouduin siirtämään tammani karsinaan. Juttelimme niitä näitä, ja nähtävästi Eevi oli myös lukenut aamulla lehden, sillä hän myös onnitteli minua voitosta. Kukka oli aavistuksen hämillään, mutta kun kerroin hänelle mistä oli kyse, blondi halasi minua. Jaa, en edes tuntenut Kukkaa niin hyvin, mutta kaippa halaaminen sopi hänen pirteään asenteeseensa. Minä en ikinä halannut ketään puolivierasta, en edes suurinta osaa kavereistani. Aihe vaihtui heti sen jälkeen Eevin ja Kukan välillä joihinkin asioihin Pronssijoen kaupoista, joten minä jäin hieman keskustelusta ulos ja omiin mietteisiini.
Suitsittuani Faen ja laitettuani kypärän päähäni talutin tamman kentälle. Vasta siellä tajusin, että ei hitto, täällä missään ei ollut sitä korkeaa jakkaraa, jota yleensä käytin hevoseni selkään nousemiseen, varsinkin ilman satulaa. Olisin ehkä saattanut päästä hyppäämällä, mutta kun kyseessä oli Fae. Ja Fae saisi kohtauksen jos alkaisin hyppimään hänen selkäänsä. Parhaaksi onnekseni joku punatukkainen nuori mies saapui juuri tarhoilta päin, ja viittilöin hänet luokseni. "Ehh, voisitko sä puntata mut?" kysyin, ja tuo tarjoutui avuksi. "Oh varo, se puree", varoitin vielä kun tuo meinasi antaa kätensä tammalleni haisteltavaksi. Kun olin päässyt selkään, hymyilin punatukalle. "Kiitti, umm...?" "Mikki. Entäs sä?" "Alana, ja tämä on Fae. Sä hoidit Nikitaa? Nanna sano", kerroin ja pidätin Faeta, joka oli jo menossa. "Joo, alotin just. Mutta hei, oli kiva nähdä ja hyvä että olin avuksi, nyt pitää mennä", Mikki sanoi, ja taputtaen hevoseni kaulaa lähti harppomaan pois. Hetkeksi jäin miettimään sitä hetkeä kun olin maininnut Nannan, sillä Mikin ilme meni aavistuksen hämmentyneeksi. Ehkä. En ollut varma. Ajatukseni keskeytti kuitenkin Fae, joka potkaisi ötököitä vatsassaan. "Yeah yeah, let's do this then. You better behave yerself."
//Alana ja Fae nro. 14
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 14:59:49 GMT 2
Estevalmennus 9.5.2016Noh, siinä kävi nyt niin. Fae mitoitti laskeutumisensa hieman väärin, ja päätyi rymyämään polvilleen, mikä sai sen kaatumaan. Kumpaakaan ei onneksi sattunut, ja tamma hyppäsi ylös päästyämme oikein hyvin, miten se teki jo aikaisemmin. Jos ei oteta huomioon muutamaa tällaista hyppelyä. Ne eivät kyllä olleet mitään uutta. //Alana ja Fae nro. 15
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 15:00:59 GMT 2
Poppimaasto - 21.6.2016
"Joo, hold up, mä käyn hakemassa mun omat tavarat", hymyilin hevoselleni joka ryntäsi tarkastamaan ruokakuppinsa sisällön heti karsinaan päästyään. Suljin karsinan oven ja suuntasin kohti tallitupaa. Tallilla oli yllättävän hiljaista ollakseen kaunis kesäpäivä, mutta ehkä porukka saapuisi tallille vasta illemmalla, eikä nyt puoli yhdeltä. Ei sillä että minä valittaisin. Täällä oli mukavempaa näin hiljaisina hetkinä. Tallissa oli ollut Katri, Nelli, Inka ja Bambon kanssa touhunnut blondi, kai joku Nette. Ehkä. Olin moikannut heitä vain nopeasti. Olisin puhunut enemmänkin, mutta heti avatessani suun minut valtasi paniikki, joten tyydyin vain taluttamaan Faen ripeästi ohi.
Tallitupa ammotti tyhjyyttään ensivilkaisulla, mutta vessasta astui sillä sekunnilla ulos Nanna, joka katseli käsivarsiaan tyytymättömän oloisena. Minut hoksatessaan hän vinkaisi säikähtäneenä, ja liimasi kätensä kylkiinsä kiinni. Ehdin kuitenkin nähdä aika komeat mustelmat käsivarsien sisäosassa. "Oh, yrititkö sä peittää niitä? Mä voin auttaa", tarjouduin nähdessäni meikkipussin tytön kainalossa. "Mä olen joutunut peittämään niin monta mustelmaa, siihen on taktiikka", hymyilin hämmentyneelle Nannalle, joka oli pysynyt hiljaa. Mieli teki kysyä mistä mustelmat johtuivat, mutta päätin olla kysymättä. Ei se ollut minun asiani. Toisaalta, jos Nanna halusi puhua, minä kuuntelisin mielelläni, mutta en painostanut asiaa. "Ai jaa, no, jos sä voit", Nanna istahti sohvanreunalle ja näytti edelleenkin hämmentyneeltä. "Mä pelaan maalivahtina, ja mulla on välillä tosi isoja mustelmia, kerran mulla oli umm... tässä (osoittaa kylkiluiden sivuosaa) tosi iso mustelma, ja mun piti pitää sellaista paitaa mikä you know valuu tästä sivusta tosi alas", hymyilin ja potkin kengät pois jaloistani. "Onko sulla tosi keltasta umm... concealer.. öö.. peitevoide? Ja onko se sininen... Joo hyvä." Nanna pudisti päätään kysymykseeni ja näytti mustelmansa väriä, joten suuntasin itse kaapilleni. Minä olin joskus ostanut itselleni keltapohjaisen peitevoiteen, juurikin sinisiä mustelmia varten, ja se oli jäänyt tallille. Tai oikeastaan se kulki muutaman muun meikkini kanssa aina mukanani, joten kaivoinkin sen laukustani.
"Noniin, eli, sä painelet sen siihen, umm.. älä levitä vaan painele", selitin ojentaessani purnukan Nannalle, ja töpöttäessäni voidetta hieman omaan käteeni. "Se on realistisempi silloin." Nanna teki työtä käskettyä, ja hetken kuluttua mustelmat olivat ainakin paremmin piilossa. Sanoin ettei sen pitäisi ainakaan heti lähteä, se voide oli jotain superliimaa. En varmasti laittaisi sitä naamaani, mutta käsiin ja jalkoihin se sopi hyvin. "Tää on kyllä vähän väärä väri..." Nanna totesi hieman kellertävästä voiteesta, johon vastasin "heureka"-äänellä. "Sen takia sen päälle laitat omaa umm... foundation, öö... joka on sun väristä. Älä levitä sitä myöskään vaan painele", hymyilin. "See, ei sitä näe ellei katso tosi tarkasti", lisäsin vielä perään kun tyttö sai oman meikkinsä levitettyä siihen päälle.
"Kiitti tosi paljon, mun oli tarkotus pitää hupparia, mutta sen jälkeen kun mä harjasin Tintun mulle tuli superkuuma", Nanna selitti, ja kohautin vain olkiani. "Ääh, no big deal, ole hyvä, onneksi pystyin auttamaan", hymyilin. "Hey, haluutko tulla mun kanssa maastoon? Vähän metsään ja pellolle laukkaamaan?" "Joo, vois kyllä, jos Fae malttaa odottaa Tinttua." "Kyllä se odottaa", vakuuttelin. "Ei ehkä nätisti, mutta kyllä se odottaa."
Jonkin ajan kuluttua Hallavan tallipihalla seisoi kaksi satuloitua tammaa, joista toinen torkkui ja toinen keskittyi pyörimään minkä kerkesi. Nanna pääsikin siis helpommin ja nopeammin selkään kuin minä, mutta joutui säätämään jalustimiaan, sillä Tintun edellinen ratsastaja oli kuulemma "joku todella eriparijalkainen kääpiö, miten voi olla kolme reikää eroa?". Minä olin ainoa joka oli Faella mennyt vähään aikaan, joten minun piti vain kiristää vyötä vielä selästä käsin, ja olin suunnilleen samoihin aikoihin Tintun kanssa valmis. "Meetkö sen Faen kanssa ekana, se on varmaan vähän nopeampi kuin Tinttu", Nanna hymyili leveästi ratsunsa selästä, ja koin onnistuneeni. Tai ainakin tämä hymy näytti aidommalta kuin aikaisemmat.
Jossain vaiheessa maastoreissuamme, ehkä noin vartti lähdön jälkeen, saimme idean kuunnella musiikkia. Joten tuumasta toimeen, kännykkä kiinni kaiuttimeen (se oli jostain syystä jäänyt hupparini taskuun) ja suomen top50 soimaan. "En oo ku muut teinit; oon kolkyt kolme!" hoilasimme molemmat aavistuksen epävireisesti metsässä, ja keskityimme valittamaan kuinka seuraava biisi pystyi edes olemaan hitti. Kun Nikke Ankaran Ettei nyt vaan sattuis mitään alkoi soimaan, en tiennyt kumpi oli yllättyneempi, Nanna vai minä, että osasimme molemmat sanat miltein kokonaan ulkoa. "Highlaiffii juon bisseä pillillä!" "Hihi, tiesitkö, tosta tulikin mieleen... Mun kaveri tanssi ja laulo kaikki Nikke Ankaran laulut ulkoa", hihitin muistellessani näkyä. "Johannes oikeasti haki tölkin ja joi sitä pillillä ja lauloi. Sitten kaikki alkoi laulamaan ja tanssimaan ja mä sanon, että lätkäjoukkueellinen kännisiä poikia ei laula hyvin." "Kuulostaa mukavalta, oliko nää näitä sun joukkuekavereitas?" Nanna kyseli. "No siis ei kaikki, mutta osa, osa on vaan meiän kaikkien yhteisiä kavereita koulusta ja tälleen. Mitä sä teit viikonloppuna?" "Öh no siis.. Een oikeen mitään, olin parin kaverin kaa vaan", Nanna selkeästi vältteli aihetta. "Jos sulla joskus on vapaata, you can join us! Mun kaverit on välillä tyhmiä, mutta ne on tosi kivoja", hymyilin. Nannaan olisi mukava tutustua paremmin, ja saattaisin saada hänestä tallikaverin. Hänkin näytti oleilevan tallilla pääasiassa yksinään, joten voisin edes yrittää. "Pitää kattoa, kuulostaa hauskalta", tyttö hymyili, mutta kuulosti siltä kuin hänen pitäisi kysyä lupaa joltakin. Joltakulta joka ei varmasti antaisi lupaa. Hetken pohdin oliko sillä yhteyttä mustelmiin, mutta päätin olla kysymättä. Ei ole sinun asiasi, Alana.
"Haluutko laukata?" käännyin satulassa pellon lähestyessä. Nanna vastasi haluavansa, kunhan mentäisiin rauhallisesti, ja nyökkäsin vastaukseksi. Varoitin kuitenkin että Faen rauhallinen saattoi olla hieman nopeampaa kuin tuntihevosilla, mutta emme rallittaisi. Nostimme yhdessä laukan pellonreunalta, ja laukkasimme Faenkin kanssa yllättävän rauhallisesti pätkän. Seuraavalla kierroksella Nanna halusi mennä kovaa, kunhan ei mentäisi koko pellon poikki. "Joo ei, mä en muuten saa Faeta enään pysähtymään jos se saa umm.. kiihdyttää noin pitkään", nauroin. Fae ainakin tiesi mitä tulemaan piti, sillä se yritti koko ajan hiipiä raviin, ja Tinttukin käveli aikaisempaa reippaammin. "Noni, än, yy, tee, nyt!" kuului takaani käsky, jota Fae totteli paremmin kuin ehdin reagoimaan kunnolla. Itse ehdin vain puristaa hieman pohkeilla kun tammani oli jo singonnut eteenpäin, Tinttu perässään. Vilkaisin nopeasti taakseni, ja Nannalla näytti sujuvan hyvin. Ainakin siihen malliin hän virnisteli ratsunsa selästä. Annoin Faen laukata eteenpäin, mutta kun meno lähti kiihtymään hieman liikaa, päätin hidastaa. Sitä tamma protestoi viskaisemalla päänsä taivaaseen, ja pukittamalla valtavan loikan eteen- ja ylöspäin. Se onneksi heitti sitä niin paljon tasapainosta, että sain sen paremmin kuulolle. Laukasta tamma ei kyllä halunnut hidastaa, vaan pomppi eteenpäin miltei tasajalkaa kun Tinttukin oli jo saanut meidät kiinni. "Whoo.. Hoo.. Soo, noooin", mutisin hevoselleni joka yritti kääntyä johonkin suuntaan josta aukeaisi suora pätkä sen eteen. Muutaman laukka- ja sen jälkeen kiitoravivoltin jälkeen tammakin tajusi hidastaa käyntiin, jolloin heti päästin sille pitkät ohjat. "Jos sä menet ekana? Ei me tulla ohi", Nanna näytti myöntyvän ehdotukseeni, sillä otti suunnakseen Maalaismiehentien. Päätimme kävellä teiden reunoilla takaisin, sillä ne olivat helppoja hevosille eikä matkakaan ollut liian pitkä. "Voi hitsi, olipa hauskaa.." "Hä?" havahduin hereille. "Aa, hauskaa, joo, niin oli!" "Voisi mennä useemminkin maastoon." "Hey minä ja Fae tarvitaan paljon seuraa, eli tervetuloa!" "Pidetään mielessä", Nanna käännähti satulassa ja hymyili. Minä toivoin että hän oikeasti pitäisi tämän mielessä, ja tietäisi että minä olisin täällä kaipaamassa maastoseuraa. Ja kuuntelemassa. Ja, noh, minä olisin tallilla, pakkohan minun olisi.
//Alana ja Fae nro. 16
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 15:01:44 GMT 2
129 pisamaa ja 5 muistoa (sunnuntai 17.7.2016)
”Viisneljä, viisviis, viiskuus…” ”Mitä sä teet?” käänsin päätäni nähdäkseni takapuoleni päällä istuvan Tuomaksen paremmin. ”Älä liiku tai mun pitää alottaa uudelleen! viiskolme, viiskuus, äh, kiitti vaan…” tuo mutisi ja tökki taas selkääni. ”Et sä pysty laskemaan niitä.” ”Älä oo noin negatiivinen”, poika totesi ja jatkoi pisamieni laskemista. Minä itse makasin sohvalla lukien jonkinlaista päiväkirjaani. Kirjasin sinne aina niiltä päiviltä joilta minulta oli jotain asiaa, tai olin nähnyt jotain kaunista. Se oli täynnä valokuvia ja suttujani, ja kuluneelta viikolta oli viisi merkintää.
Tämä päivä oli ollut täydellinen. Olin käynyt jo aamulla tallilla Alinan kanssa, ja tuo oli mennyt koulua Faen kanssa. Keskiviikkoisen shown jälkeen olin päättänyt, että nyt alkoi muutkin ratsastaa hevostani aktiivisesti, ja Alina oli juuri passeli siihen hommaan. Oli ollut niin mukava nähdä Alinaa, sillä en ollut nähnyt häntä kasvotusten yli viikkoon. Ja ottaen huomioon sen, että olimme tähän saakka eläneet aina yhdessä, ja suurimman osan ajasta olimme jakaneet huoneenkin, nyt äkkiä erillään asuminen oli saanut minut ikävöimään kaksostani. Tallireissun jälkeen olin käynyt pitkällä juoksulenkillä Wrachin kanssa, jonka jälkeen olin hengaillut Tuomaksen kanssa kotona. Juuri nyt edellä mainittu yritti laskea pisamia selässäni, ja Drei kiehnäsi sohvalla häiriten milloin minua ja milloin Tuomasta, ennen kuin se luovutti ja hyökkäsi lattialla torkkuvan Wrachin kimppuun.
9.7.2016. Tämän päivän tuoma hyvä mieli häipyi äkisti. Muistan, kuinka olin kirjoittanut merkinnän vihaisena kuin herhiläinen, ja viskaissut sitten koko päiväkirjan toiselle puolelle huonetta. Tekstikin oli sen mukaista. Muistin sen niin hyvin, Tuomas oli napannut eläimet kainaloonsa ja etsinyt turvaa keittiöstä, josta hän uskalsi hiipiä pois teemuki ja suklaakeksi kädessään. En minä kyllä enää sen jälkeen voinut olla vihainen kenellekään. Tai ehkä vähän Valmalle. Voisitko käyttäytyä vähän aikuisemmin. Vähän aikuisemmin. She really said that. ”Kaikista ei voi tykätä mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen.” Yeah, ja jos sä voisit olla esittämättä jotain maailmanparantaja-jeesusta, niin saattaisin ehkä tulla toimeen sun kanssas. Like, ei kaikki ole sun asiasi. Ja mä pudotin Faen satulan sen takia. Melkein kahesti. Bitch, se satula maksoi enemmän kuin mun muutaman kuukauden vuokra. Ainakin. Jesus. Oh my god just anna mun olla. I really don’t care. Se vaan on niin… Valma. Ugh.
12.7.2016. Tämä oli hyvä päivä. Pidimme estetreenit yhdessä Roopen ja Lukan kanssa, jonka kanssa olin huomannut viettäväni nyt aika paljon aikaa. Meillä vain synkkasi, ja bondasimme erityisesti valittamalla nuorista hevosista. Roope oli kiva tyyppi, ja aikaisemmin päivällä olin jutellut toisellekin kivalle tyypille – Katriinalle. Hänkin tuntui olevan aika yksin Hallavassa, joten olin ottanut missiokseni tutustua tuohon paremmin. Sitä paitsi tallille meno ahdisti vähemmän jos ideanani oli tehdä edes yhden ihmisen päivästä mukavempi – ainakin toivoin minulla olevan sellainen vaikutus. Illemmalla oli kisatiimin oheisharjoitukset, pelasimme futista. Tai, no, minä ehdin olla vain ensimmäisen vartin mukana, ennen kuin piti kiiruhtaa huimat sata metriä jääkiekkohallille. Sain Eeviltä ihan erikoisluvan skipata oheisliikunnan, sillä noh, minä olin menossa lätkätreeneihin ammattimaisen joukkueen kanssa. Ja nyt oli salivuoro, joten tekisin aivan liikaa punnerruksia ja kyykkyhyppyjä kuin sallittua. Joka tapauksessa, en ollut siis paikalla kun Valman päähän osui jalkapallo ja tuo joutui sairaalaan. Itse asiassa, olin autuaan tietämätön koko asiasta ennen kuin vasta torstaina, jolloin kuulin joidenkin puhuvan jostain kortista, jota minua ei oltu (yllätys yllätys) edes pyydetty allekirjoittamaan. Tosin Valma tuskin olisi edes halunnut nimeäni korttiinsa.
13.7.2016. Nyt hymyilytti. Olimme pitäneet Eevi-Sofian kanssa hevosenvaihtopäivät, sillä meidän molempien tammat tarvitsivat muitakin ihmisiä elämäänsä. Meillä oli ollut mukava päivä, ja Susi oli ollut aivan älyttömän mukava tyyppi! Faekin oli kuulemma ”tosi magee ratsastaa”, vaikka Eevi pääsikin yhdelle ilmalennolle. Eihän sitä nyt voi pienet hevoslapset selviytyä kentän aidalle jätetystä takista. Eevi ei tainnut olla varautua siihen, että Faen ”hyi, jännä juttu, meen vähän kauempaa” tarkoitti kunnon sivuninjaloikkaa kun pelottava asia oli jo puoliksi ohitettu. Eipä siinä sivuloikassa mitään, Eevi pysyi hienosti selässä, mutta kun tammani vetäisi härkäpavut todella syvälle sieraimiinsa siitä, että ratsastaja selässä sattui hieman nykäisemään sitä suusta ja, hyh, heilahtamaan satulassa. Neiti herkkähipiä päättikin sitten pukittaa ratsastajansa alas vauhdilla, ja viiletti sitten toiselle puolelle kenttää diivan elkein. Susi katseli hämmentyneenä (ok, minäkin olin) maassa hihittävää ylläpitäjäänsä, joka vain toisteli, ettei pudonnut koskaan. Noh, onneksi ei sattunut, ja Faekin onneksi väläytteli hyvin piilotettua kaunista puoltaan, ja meni oikein liidokasta lisättyä ravia episodin jälkeen. Superpointsit myös Eevi-Sofialle siitä, että pisti omasta tahdostaan lohikäärmeen kuntoon, ja lohikäärmekin alkoi loppuvaiheessa muistuttaa enemmän sisiliskoa kun löytyi se mukava harjauskohta.
Estevalmennus 14.7. sujui hyvin. Fae oli mukavasti kuulolla jo heti alusta, ja karsinassakin se suorastaan torkkui! Se oli kyllä viimeisten viikkojen aikana rauhoittunut karsinassa huomattavasti. Enää se vain näytti nyrpeältä, ja yritti potkia vain takasuojia laittaessa. Ja rintaremmiä säätäessä nyt pitää vain aina yrittää näykkiä, sehän on joku lakikin. Tässä valmennuksessa emme hypänneet isoa, vaan keskityimme teihin ja tempoon, ja olin erityisen ylpeä Faen lentäviin (todellakin lentäviin ja lennokkaisiin) laukanvaihtoihin. Huomasin myös aitaan nojailevan jonkun suunnilleen ikäiseni pojan, jossa oli jotain tuttua. Jotenkin tuli mieleen joku, joka olisi joskus vuosia sitten käynyt isän tai äidin valmennuksessa, mutta toisaalta minulle tuli usein deja vu.
Eilen 16.7. olin maastossa Faen kanssa. Sillä oli ollut perjantaina vapaapäivä, ja olinkin viettänyt suurimman osan päivästä pelaten Johanneksen kanssa Pokemon Go:ta. Ja pelasin nyt maastossakin, tosin vain käyntiosuuksilla katsoin ruutuani. Lenkkiä kertyi yhteensä ehkä vähän vajaa kymmenen kilometriä, sillä sain haudutettua ja kuoritettua yhden viiden kilometrin munan, ja kaksi kahden kilometrin munaa. Pronssijoen metsistä löytyi muuten muutama mielenkiintoinen pokemoni. Ja kerrottuani löydöksistäni Johannekselle, tuo oli kateellinen ja pettynyt sillä a) minulla oli nyt enemmän pokemoneja kuin hänellä, ja b) ”dude meiän piti mennä yhessä rip petit mut :’(((((((”.
”Alana. Alana.” ”No?” ”Sul on tässä kohassa”, Tuomas piirsi olkapäähäni pienen ympyrän, ”satakaksytyheksän pisamaa, jos laskee ne pikkupisteetkin.” ”Kiva tietää.”
//Alana ja Fae nro. 17 (pistän nyt tänne kun en keksinyt muutakaan :'D)
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 16, 2016 15:02:14 GMT 2
Rinnsteinin kisareissu 23.7.
Susi asteli nätisti traileriin Faen perässä, joten uskalsimme hyvillä mielin jättää ne sinne kahdestaan. Luka ja vierailevat kisatiimiläiset matkustivat omissa trailereissaan, kuka kimppakyydillä. Hallavan omat tuntihevoset eli Darcy, Dunja ja Oreo, sekä Laila, Rana ja Nova matkustivat mukavasti Aleksin ohjastamassa hevosrekassa.
"Anselmiantero voitko varmasti nyt ajaa?" kuului Johanneksen huolestunut ääni etupenkiltä. Poika oli välttämättä halunnut tunkea mukaan kisoihin, enkä minä sitten voinut kieltäytyä. Fae myös sieti Johannesta hyvin, se ei ollut edes yrittänytkään purra tai potkaista, joten blondista voisi olla ihan hyötyä apukätenä. "Pystyn." "Varmasti, koska mäki voin kyllä..." "Kyl mä pystyn, okei? Don't go all Tuomas on me..." mutisin lopun merkitsevästi ja Johannes tajusi vaihtaa aihetta. Sen jälkeen kun olin pudonnut Faelta koskeen keskiviikkona, poikaystäväni ei ollut päästänyt minua pois talosta yksin. Tuomas oli kiikuttanut minut heti tallilta lääkäriin, vaikka kieltäydyinkin ja sanoin pärjääväni, ja torstaina olinkin joutunut pyytämään Eevi-Sofiaa puhelimitse katsomaan myös Faen perään pari päivää. Alina oli päässyt käymään lyhyellä varoitusajalla vetämään koulutreenin tamman kanssa, ja perjantaina taistelin Tuomaksen kanssa luvasta mennä tallille. Vasta myöhään illalla sain käydä järkkäämässä tämän päivän kisakamat ja hakemassa satulan ja suitset kotiin putsattavaksi. Hevoseen en kuulemma saanut koskea, mutta Eevi oli ihanana käynyt taluttelemassa tammaa metsässä. Ja kyllä minä Faen pesin, meillähän olisi kisat huomenna! Tungin sille myös tamman supersöpön "pyjaman", jotta se ei likaisi itseään. Tänäkin aamuna olin lähtenyt ulos niin nopeasti kuin nyrjähtänyt nilkkani salli, ja raahannut Johanneksen avulla tavarat autoon. En minä olisi saanut ratsastaa, mutta pari rataa ei tappaisi ketään, ja sitä paitsi olin teipannut nilkkani niin tiukkaan pakettiin, ettei se kyllä taipuisi mihinkään suuntaan.
"Tervetuloa roskamobiilin kyytiin, kapteeninanne tänä aamuna toimii Anselmi-Antero kalankyynel Gwyln, ja hyvästä musiikista vastaan minä. Turvavyöt on pidettävä kytkettyinä aina merkkivalon palaessa, mutta Alanan ajotaitojen tuntien suosittelen pitämään sen aina kiinni", Johannes kuulutti takapenkkiläisille, eli Katrille, Sallille, ja Sallin veljelle Rikulle. Minä vain tuhahdin ja starttasin auton. Aleksi kaarsi pois pihalta Oscar ja Eevi kyydissään, ja loput, eli Emma, Inka, Valma ja Iita istuivat Roopen kyydissä.
Roskamobiiliksi nimitetyssä autossa luukutettiin uusimpia ja hieman vanhempiakin hittejä Johanneksen "kauniilla" säestyksellä, mutta kun pojan oma versio I Will Always Love Yousta uhkasi särkeä korvat käskin tuota pitää turpansa kiinni. "Auts, mä oon loukkaantunut, eksä rakastakaan mua?" "Dude, älä roiku mun kädessä mä ajan, ja noh, mun on pakko sietää sua, oot sä ihan ok."
Ajomatkan aikana takapenkki oli aluksi ujon hiljainen, mutta kyllä se jutustelukin alkoi jossain vaiheessa. Ensin sain kuulla Rikulta näyttäväni tutulta, ja sen jälkeen paljastuikin että se Riku joka istui autoni takapenkillä olikin Riku Forberg, eli joo, olin tuttu. Tai no, Riku oli käynyt äidin kouluvalmennuksissa muutaman kerran muutama vuosi sitten. Ja joissain kisoissa se oli tainnut olla samaan aikaan. "Se sun hevoses näyttää lupaavalta." "Aa kiitti, Fae on tosi osaava ja hyvä, she's just a bit... ehh... tamma." Katrin kanssa juttelimme hieman niitä näitä, mutta loppujen lopuksi hän oli suurimmaksi osaksi vain kännykällään. Sallin kanssa en ollutkaan puhunut paljoa ennen automatkaa, ja nytkin vaihdoimme vain muutaman sanan ennen kuin hän jutusteli Rikun kanssa. Ei se mitään, minä kuuntelin Johanneksen selitystä ja innostunutta pohdiskelua tulevasta kaudesta, sillä hänkin oli saanut paikan Pronssijoen Hiekan kanssa. Ja vielä ihan lupaavankin, minä olisin pääasiassa kakkosmaalivahti, mutta aloittaisin joitain pelejä. Johannekselle oli kuulemma tullut tarjouksia parista muustakin joukkueesta, mutta hän oli halunnut jäädä Pronssijoelle ja käydä lukion ainakin loppuun ensin. "Hei sit ku meet nhl:ään ni voit ostaa mulle monta hevosta eiks nii?" "Joo! Paitsi että sä saat raahata persees kyllä jenkkeihin niiden hevostes kanssa... Enkä mä nyt kyl varmaan mee ihan heti nhl:ään kyl. Etkä sä haluais jättää mua." "No joo true..."
Rinnsteiniin päästyämme kävimme porukalla ilmoittautumassa, jonka jälkeen olisi ainakin minulla ja Faella vuorossa letitys. Eevikin valmisteli Susiaan meidän vieressämme, vaikka hän väsäsikin vain verkon tammansa harjaan. Minä tein ensitöikseni Faen häntään ranskanletin, johon kiinnitin kirkuvanpunaisen rusetin. Harjan pistin nutturoille, sillä vaikka olimmekin estekisoissa minä halusin aina pitää harjaa nutturoilla kaikissa kisoissa. Johannes harjaili samalla Faen puhtaita kylkiä, sillä ei keksinyt muutakaan. Paitsi sitten kun hän suorastaan loikkasi pahaa-aavistamattoman Oscarin reppuselkään. "Heeei Osku! Ei se sun siskos tahtois lähteä joku päivä..." "Öh, moi? E-en mä tiiä, s-sun pitää varmaan kysyä siltä..." Oscar näytti vähintäänkin järkyttyneeltä. Johanneksella oli suuri ihastus Lauraan, mitä jaksoin aina ihmetellä. Okei, oli hän ihan mukava mitä olin koulussa vähän jutellut, mutta silti hieman lellitelty jos voisi sanoa. Ok olin huono sanomaan mitään lellitellyistä prinsessoista kun itsekin olin samanlainen. "J, älä kiusaa", totesin varoittavana, kuin äiti ruokakaupassa.
Neiti Dietrich halusi tarkastaa kaikkien varusteet, joten hän nökötti verryttelyalueen portin vieressä ja syynäsi kaiken tarkkaan. Minä en tosin joutunut niin tarkkaan syyniin, ja ainoa, josta löytyi huomautettavaa oli se, että Faen hännän rusetti oli löystynyt. Minusta kyllä muutenkin tuntui siltä, että neiti Dietrich piti minusta, sillä valmennuksissa hän ei haukkunut minua ihan lyttyyn. (Olin nähnyt kun Eevi oli joutunut järkyttävän pikkutarkkuuskohtauksen kohteeksi, ja minun oli kentän laidalta tehnyt mieli itkeä.) Asiaan saattoi myös vaikuttaa se, että hän oli ystävystynyt isän kanssa kun isä käväisi pitämässä maastoestevalmennuksen, ja nyt Dietrichin olisi määrä pitää minulle ja Faelle kerran kuukaudessa valmennus.
Fae tuntui verkassa älyttömän hyvältä, joten hyvillä mielin lähdin sillä metrin luokkaan. Rata oli muuten oikein siisti, mutta pudotimme kaksi puomia kun minä luin etäisyydet väärin. Olisi voinut kyllä olla kieltäytyminenkin kun vahingossa toin Faen liian lähelle, mutta hienosti tamma loikkasi, ja teki tavanomaisen pukkinsa protestiksi puomista. Toinen puomimme putosi sarjan kakkososalla, kun Faen keskittyminen herpaantui jostain pikkujutusta ja se hieman haparoi lähestymisessä. Olin erittäin iloinen kun sain selville että sijoituimme, joten pääsin viimeisenä hevosellisena vastaanottamaan vihreän ruusukkeen, eli kuudennen sijan.
130cm rata sujui mahtavasti. Hieman minua jänskätti miten Fae jaksaisi nyt hypätä kunnolla, mutta se suoriutui hienosti. Yhtäkään puomia ei tullut, ja meillä oli perusradan nopein clear round. Uusinnassa lähtömme viivästyi ensimmäisen esteen jälkeen aavistuksen kun tammani teki ihmeellisen säikkykiemuran, ja hienosta loppukiristä huolimatta aikamme ei aivan riittänyt ensimmäiseen sijaan. Eipä sillä että se olisi ollut tärkein juttu, sillä olisimme varmasti päässyt vielä kovempaa, mutta sitten minua olisi jo hirvittänyt. Kunniakierrokselle siis lähdettiin toisena, sininen ruusuke suitsissa ja punainen rusetti hännässä viuhuen, Fae päätti vetää ylpeänä pikkupukin aina muutaman askeleen jälkeen. Olin huomannut, että aina kun yleisö taputti tai hurrasi, tammani potkaisi ilmaa, mutta harvinaisen ylpeän eikä nyrpeän näköisenä. Siitä tuli mieleen Rothchild, joku sanoi, ja nyt vasta tämä yhteneväisyys valkeni minullekin. Minä otin sen kohteliaisuutena, sillä Rothchild oli yksi lempiestehevosistani.
Päivän lopuksi Fae asteli traileriin tottuneena, olihan se jo "muutamissa" kisoissa käynyt tänä vuonna (ja ihan menestyneesti myös), ja ensi kisakauden tavoitteena olisi päästä ihan kunnolla kenttähommiin mukaan. Siitä se lähtisi, toivottavasti, menestyksekäs tiemme.
//Alana ja Fae nro. 18 ja leikitään että este- ja koulukisat oli samana päivänä (;
#kisatiimi
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Aug 27, 2016 21:29:31 GMT 2
Breaking news - 23.8.2016
Olin ollut tallilla viimeksi perjantaina, ja nyt pääsisin viimein taas moikkaamaan Faeta. Fiilis ei kyllä ollut yhtään innostunut. Selkää särki, ja koko kylkeni, selkäni ja rinnukset olivat oikeastaan vain yksi iso mustelma, sillä minut oltiin suorastaan lanattu jäähän maanantain pelissä. Se oli törkeä siirto vastustajalta, mutta vielä törkeämpi oli hänen kommenttinsa, jota en painokelvottomuuden takia edes halunnut muistella. Olin päässyt kotiin muiden kanssa vasta viitisen tuntia sitten, ja riidellyt sen jälkeen Tuomaksen kanssa. Sen riidan alkua en edes nyt enää muistanut, mutta olin lähtenyt ovet paukkuen ajamaan Hallavaan.
Sentään Fae oli iloinen nähdessään minut. Se höristi korviaan kun nappasin sen mukaani tarhasta, ja ravasi jopa portille vastaan. Tamma oli raspattu ja rokotettu perjantaina, ja Alina oli humppaillut sen kanssa nämä pari päivää. Eilen oli kuulemma menty hieman koulukiemuroita, ja huomenna pitäisi hypätä. Alina saisi hoitaa sen, minä en ehtisi, kun koulusta piti rientää treeneihin ja olla siellä kymmeneen saakka.
Kiinnitin huomiota Mirrin tyhjän näköiseen karsinanoveen, mutten jäänyt pohtimaan asiaa. Ehkä Kukalla oli tehosiivous meneillään. Suuntasin ensin tallitupaan hakemaan omat tavarani, jossa näin ilmoitustaulun. Siinä oli kuva Ranasta, sen tiesin, ja mieleeni muistui hirvein maastolenkki pitkään aikaan, mutta omituista mielestäni oli myös toinen kuva islanninhevosesta ja erittäin tutusta blondista. Sen viereen joku oli liimannut "tulee ikävä!" -lapun. "Mihin Mirri meni?" kysyin sohvalla nököttävältä Mirolta, joka havahtui kännykästään. "Se lähti, tänä aamuna itse asiassa. Sille ja Kukalle oli eilen läksiäiset." "Oh." Minulla ei ollut mitään ennakkotietoa asiasta. Ja nyt olin pettynyt. Ja ehkä vähän ärtynyt. Miksei Kukka ollut kertonut mitään? Olin kuitenkin ajatellut meidän olevan ihan kavereita. Paitsi jos Mirrin pois lähteminen oli yllätys Kukallekin.. "But.. Mirri on kuitenkin ihan kunnossa, no?" "Joo joo, se lähti takaisin sen omistajalle vissiin. Etkö sä kuullut?" Miro kysyi hämmästyneenä, ennen kuin vaipui takaisin tekstiviestien ihmeelliseen maailmaan. Ja minä vaivuin taas tutuksi tulleen vitutuksen maailmaan. Tuttua ja turvallista.
Fae oli järkyttävän kurainen, joten vietin hyvän tovin harjatessani sitä ennen kuin varustin tamman. Huikkasin kentällä päivän viimeistä tuntia pitävälle Aleksille lähteväni maastoon, ja kapusin tallipihalla suuren hevoseni selkään.
Ehkä tämä tästä, ajattelin Faen tallustaessa tien reunaa pitkin letkein askelin, samalla kun itse keskityin rentoutumaan mahdollisimman hyvin. En ollut edes ajatellut reittiäni, mutta kun polku haarautui sopivassa kohdassa, päätin käydä katsastamassa kosken reitin. En ollut käynyt siellä sitten sen epäonnisen kerran, jolloin olisin voinut kuolla. Mutta selvisin vain pienillä ruhjeilla ja vääntyneellä nilkalla, kiitos Valman. Olisi ehkä pitänyt kiittää paremmin. Tosin kyllähän minä kiitin, ja vielä tähänkään päivään tallilta taisi oikeasti tietää vain Valma ja Aleksi, että olin pudonnut koskeen. En ollut niin ihmeellinen hahmo, että minusta kiertäisi huhuja (yhdessä vaiheessa kyllä kiersi paljonkin tyhmiä huhuja ja väitteitä, mutta se oli sen jälkeen kun olin loukannut Valmaa. Ja kukaan ei saanut sanoa Valmasta pahaa.) Havahduin itse mietteistäni ja pakotin itseni ajattelemaan positiivisemmin. Ketään ei kiinnostanut angsti-Alana.
Angsti-Alanan henki salpautui, kun kuulin kosken jymyn. Fae ei ollut moksiskaan, mutta miksi olisi, se oli vain säikähtänyt rusakkoa ja mennyt aivan tolaltaan. Se oli sen verran fiksu, ettei kehittänyt traumoja paikoista. Minä halusin kääntyä äkisti mieleni vallanneessa paniikissa pois, mutta henkäisin syvään ja annoin Faelle pidempää ohjaa. Taisin jopa puristaa silmät kiinni.
Koski avautui äkisti edessämme, ja Fae pysähtyi omatoimisesti. Katselimme sitä hetken rauhassa, ja tajusin itsekin, ettei tämä ollut hassumpi paikka. Ihan mukava, itse asiassa. Kun tuli aika jatkaa matkaa, olin varma, että muistaisin oikoreitin. Tästä ihan pian pitäisi alkaa polku. Se näytti jopa alkavan tästä, joten poikkesimme vanhalta polulta aavistuksen umpeenkasvaneemmalle.
Sitä oikoreittiä ei löytynyt. Tai oikeastaan löytyi, mutta se ei ollut oikoreitti, sillä kännykän gps kertoi meidän matkaavan kauemmaksi tallista. Ei kun vaan turpa kohti oikeaa suuntaa ja ryteikköön. Tässä pystyisivaivan helposti kulkemaan. Ja Faehan kulki oikein nätisti, valikoiden aina parhaat jalansijansa ja kiertäen aina välillä kaatuneen puunrungon. Se ei kompastellut juuri ollenkaan, ja kulkikin ihan oikeaan suuntaan oikein sujuvasti.
Kännykkä piippasi vähäistä akkua, joten otin gps:än nopeasti pois päältä. Enköhän löytäisi, tästä ei näyttänyt olevan enää pitkä matka. Tungin puhelinta takaisin taskuuni, kun yhtäkkiä hevonen katosi altani kokonaan. Jysähdin pää edellä kiveen tai puuhun mutta ainakin johonkin kovaan, ja kuulin enemmän kuin näin kuinka Fae räpisteli ylös. Tamma oli parin metrin päässä, ja yritin nousta ylös ottamaan sen kiinni, mutta päässä jyskytti oikein kunnolla, ja suurempi liike aiheutti oksentamisen. Pakotin itseni kuitenkin seisomaan, tässä oli onneksi puita joista pitää tukea. "Hoo, Fae, hold up, mennään kotiin", otin haparoivan askeleen kohti hevostani ja kurotin kohti sen ohjia. Silmissä kuitenkin pimeni, ja mätkähdin maahan. Ja Fae lähti. "Shit..." mutisin hiljaa, mutta vakuutin itselleni, ettei se kauaksi menisi, ja että se löytäisi kotiin. Makasin edelleen mahallani saniaisten keskellä, ja yritin nousta istumaan, mutta se sattui ja oksetti ja näin huimassa kommen sentin korkeudessa maan pinnasta jo huippasi. Suljin silmäni, aikeissani miettiä ihan hetkisen vain ilman, että maailma pyörisi ympärilläni.
*** Kaksi tuntia viimeisen tunnin loppumisesta oli jo kulunut, mutta Alanasta ei ollut kuulunut vielä mitään. Aleksi oli jo hetken aikaa huolestumassa, mutta rauhoitteli itseään sillä, että Alana oli sanonut että hänellä saattaisi kestää. Menisivät katsomaan koskea kuulemma.
Tallissa hevostaan harjaillut Roope taisi hieman hämmentyä, kun Fae ravasi laiskasti tallin avonaisista ovista sisään, ja suoraan karsinaansa. Punainen hevonen oli valtavan hikinen ja hieman ruhjeilla, ja heti karsinaan päästyään ryysti vettä varmaan viisi minuuttia. Mutta missä oli Alana?
Salli ja Riku taisivat pohtia samaa, sillä Riku suuntasi Sallin komennosta tarkkailemaan tallipihaa. Fae oli vain saattanut päästä irti loppumetreillä, ja eikös se Alana tehnyt välillä niin, että talutti loppukäynnit? Alanaa ei vaan näkynyt, eikä loppujen lopuksi paikalle hälyytetty Aleksikaan saanut blondia kiinni. Kännykkäkin meni suoraan vastaajaan. ...jätä viesti äänimerkin jälkeen "Hei, missäs sie oot? Hevoses tuli jo omin päin tallille, että tuu vaan siekin ettet jää sitä etsimään..."
Seuraava soitto olikin jo hieman erilainen, sillä poliisiautokin kurvasi ambulanssin perässä Hallavan tallipihalle.
JUURI NYT: Nuori nainen on kadonnut pudottuaan hevosensa selästä Pronssijoen metsissä. Kaikki havainnot pyydetään ilmoittamaan poliisille. Oheisessa kuvassa 18-vuotiaan ratsastajan hevonen jolla hän on liikkunut kello kuuden ja yhdeksän välillä. Muokattu 23.8.2016 klo 23:14 Ratsastaja on löytynyt tallin läheisestä metsästä tajuttomana, ja on kuljetettu sairaalaan.
//Alana ja Fae nro. 19
|
|
Topias
Juuri saapunut
Posts: 31
|
Post by Topias on Sept 1, 2016 20:44:24 GMT 2
Lainaratsastaja 1.7.2016
En ollut kerennyt pyöriä Hallavassa vielä kovinkaan kauaa, kun alkoi jo sattumaan ja tapahtumaan. Ensiksi Alana putosi hevoseltaan Faelta, jota seurasi sairaalareissu ja seuraavaksi Inkan rakas Rana jouduttiin lopettamaan murtuneen jalan vuoksi. Minusta uutiset olivat hyvin surullisia, vaikka ensimmäisessä tapauksessa kaikki oli jo ihan hyvin – ainoastaan, että Alanaa ei vielä päästetty ratsaille. Tästä syystä minä olin tänään matkalla Hallavaan.. ratsastamaan.. Faella?!?
Alana oli kysellyt yhteisessä Hallavan whatsapp-ryhmässä, kuka pääsisi liikuttamaan tammaa. Ja minähän olin heti ensimmäisenä tarjoutumassa, vaikken nuorta naista saatika hevosta tuntenutkaan. Olin aika innoissani, pääsisin ratsastamaan hienoa kenttähevosta! Ajaessani tallille, mieleeni muistui ajat kun vielä kilpailin edesmenneellä ponillani kenttää. Kaipasin niitä aikoja. Tällä hetkellä siskoni iso kenttäponi asusti pihassamme, sen kotitallin lakkautettua toimintansa. Kyseisellä ponilla olen muutaman kerran käynyt verestelemässä muistoja. Mutta eihän se ole sama asia kuin iso hevonen, hevonen jollaista minäkin tarvitsisin päästäkseni eteenpäin.
Saavuttuani Hallavaan oli aurinko jo laskeutumassa. Se levitti lämmittävää ja oranssihtavaa valoansa yli tallipihan ja sai kaiken näyttämään niin kauniin syksyiseltä. Astelin talliin sisään ja ensimmäisenä olinkin törmätä Aleksiin. ”Ai hei! Suakin näkee”, Aleksi sanoi yllättyneen iloisesti. ”Joo, lupasin tulla Faen liikuttaa”, vastasin tallin omistajalle. ”Satutko tietämään missä päin neiti oikein majailee?” Kysyin. ”Justiin tuotiin kaikki hepat sisälle, eli yksäripäädyssä toinen karsina oikealla”, Aleksi vastasi. Tosiaan, kellohan oli jo vartin yli seitsemän, eli aika hakea hevoset sisälle valmistautumaan iltaruokintaan. ”Mää käyn jotain kolme varttia vääntää Faen kanssa sileällä niin jos laitat vaikka ruuat valmiiksi, kun tiedät niistä jotakin, niin tuon tamman valmiiseen pöytään”, sanoin Aleksille. Tämä nyökkäsi ja jatkoi tietänsä kohti ruokaboksia. Minä jatkoin tietäni taasen varustehuoneeseen josta nappasin mukaani Faen kamat ja suuntasin sitten tamman karsinalle.
Kaunis punainen pää toljotti minua korvat hörössä aukaistessani karsinan ovea, jonka jälkeen korvat painuivat hetkessä luimuun. ”Elä viitsi”, sanoin tammalle ja tarjosin namia, jonka olin Faen harjapakista löytänyt. Kahden yrityksen jälkeen sain riimun pujotettua tamman päähän ja talutin sen käytävälle. Taputin neitiä kaulalle ja käännyin ottamaan harjoja. Faen korvat kääntyivät heti puoleeni, kun vahingossa rapisutin namipussia. ”Ei enää”, naurahdin ja siirryin harjaamaan tammaa. Muutamat luimistelut ja ”ei en varmasti siirry” tuli hoitamisen aikana koettua, mutta niistä selvittiin enemmän tai vähemmän yhteisymmärryksellä. Meinasi kaviokin tulla päin naamaa, kun oikean takajalan kaviota yritin putsata, mutta sain väistettyä ja rohkeasti kokeilin uudelleen varmemmin ottein. Harjattuani tamman hain tallituvasta omat tavarani ja vaihdoin ratsastussaappaat jalkaan. Minulla kävi tuuri kun vapaita kaappeja oli, sillä vaikka olen tuntilainen, sain oman kaapin ns vanhana hoitajana. Palasin Faen luo ja pistin sillekin kamat niskaan. Varmuuden vuoksi vaihdoin kolmipalojen tilalle olympiat, jotta tamma pysyisi edes jotenkin allani.
Kaunis ilta-aurinko paistoi vielä tarpeeksi valoisasti. Talutin Faeta kohti kenttää, sen pällistellessä vierasta ihmishahmoa ja yrittäen välillä aiheuttaa harmia. Sain tamman kuitenkin turvallisesti aitojen sisäpuolelle ja valmistauduin nousemaan selkään. ”Shoo”, Fae teki äkkinäisen sivuliikkeen ponnistaessani selkään. ”Älä viitsi. Ei tämä kovin uutta sinulle ole”, sanoin tammalle ja yritin uudelleen. Pääsin kuin pääsinkin selkään ja taputin tämän vuoksi Faeta. Se rentoutui hieman ja puhelin sille kokoajan lempeästi. Aloitin käyntiverryttelyllä. Hieman taivutteluja ja pysähdyksiä, jotta sain tamman kuulolle. Pyytäessäni tammaa raviin, ponkaisi se vauhdilla eteen. Tein ison pidätyksen ja toruin tammaa. Sain sen jotenkin tasoittumaan ja menemään edes oikeaan suuntaan, mutta sivusta meno ei varmasti näyttänyt hyvältä. Fae veti pää ylhäällä ja selkä niin notkolla kuin hevosella voi olla. Muistin sitten mitä Alana sanoi, keskellä satulaa ja tasainen käsi. Korjasin oitis istuntaani ja otin ravinostoja uudelleen ja uudelleen ja väleihin käynnissä sekä ravissa voltteja, sekä ympyröitä. Pikkuhiljaa ravikin alkoi pyöristymään ja tamma rentoutumaan. Kun molemmat suunnat oli tahkottu läpi ja verrytelty hyvin ajattelin ottaa muutamat laukannostot. Mitään sen kummempaa en ajatellut pyytää, sillä täysin vieras hevonen, enkä tiennyt miten se suhtautuu laukkatyöskentelyyn. Nostin siis laukat pitkille sivuille molempiin suuntiin ja sitten ravissa tein pääty-ympyröillä takapään väistöjä. Ensimmäisen laukan kanssa kävi vähän kuten ravinkin, mutta tamma onneksi rauhoittui. Seuraava ongelma olikin, miten saisin Faen ravaamaan rennosti loppuraveja, ilman yritystä laukata. Tai kävelemään ilman raviaskelia.
Suhteellisen onnistuneen liikutuksen jälkeen täysin vieraalla hevosella oli hyvin onnellinen. Pääsin pitkästä aikaa ison hevosen selkään, edellinen oli Rana ja siitä oli jo kauan. Huokaisin. Minulla oli ikävä vaaleaa tammaa, sekä tämän omistajaa. Talutin hieman hikistä Faeta kohti tallia ja muistelin edellä mainittujen kanssa vietettyjä yhteisiä hetkiä. En edes muista milloin viimeksi olin puhunut Inkan kanssa. Siitä täytyi olla ikuisuus. Enkä muista oliko se ennen vai jälkeen minun ja Sandran eron. Siitäkin on jo reilu vuosi. Aika kuluu nopeasti..
Riisuin Faen käytävällä, sillä Aleksi oli laittanut tamman murkinat jo valmiiksi ja ajattelin pääseväni helpommalla näin. Helpostihan se ei sujunut, kun Fae oli menossa jo syömään ja minä vänkäsin sitä takaisin käytävälle, jotta saisin riimun sen päähän. Lopulta voitin sulkiessani karsinan oven ja tamman täytyi taipua tahtooni. Juttelin taas niitä näitä hevoselle samalla kun harjasin sitä. Mahan alta puunaus sai aikaan takajalan heilahduksen, mutta tällä kertaa se oli kaukana naamastani. Onneksi. Kun Fae oli silminnähden kuiva hiestä, päästin sen syömään. Voi kuinka se oli nälkäinen. Hymyilin ja nappasin tamman tavarat viedäkseni ne paikoilleen. Vein myös omat tavarani ja huikkasin Aleksille toimistoon, että Fae on syömässä ja minä lähdössä.
Lähtiessäni huomasin ilmoitustaululla kuvan Ranasta ja siinä kauniin muistotekstin. Silloin mieleeni nousi ajatus: pitäisiköhän soittaa Inkalle? Kello oli jo varttia vaille yhdeksän. Hälläväliä ajattelin ja kaivoin kännykän taskustani istuessani autoon. ”Tuut, tuut, tuut..” puhelin tuuttasi pitkään kunnes nuoren naisen ääni vastasi. ”Inka..” ”Moikka Inka, täällä Topias. Ajattelin vain soittaa ja kysyä mitä sulle kuuluu..?”
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Sept 6, 2016 17:55:02 GMT 2
Back to business - 6.9.2016
23.8.2016. Silloin minä olin ollut viimeksi tallilla.Siitä oli viisitoista päivää, jos laski sen ja tämän päivän. Se oli viime kuussa. En ollut nähnyt hevostani yli kahteen viikkoon. Se oli liian pitkä aika olla pois tallilta. En edes muista milloin viimeksi olisin ollut kaksi viikkoa pois miltään tallilta. Irlannissa takapihamme oli talli, ja Suomessa minulla oli Fae, joten ei, yli viikon taukoa minulla ei ole ollut varmaan viiteen vuoteen. Oli siis sanomattakin selvää, että olin aika tyytyväinen päästessäni vihdoin astumaan Hallavan ovista sisään.
Fae ja Susi tarhailivat yhdessä, ja katselinkin niitä aidan takaa jonkin aikaa. Ne kyllä ravasivat molemmat aidalle ja vaativat huomiota oikein urakalla, mikä pisti väkisinkin hymyilemään. Ennen pitkää minusta kyllä tuli kolmas pyörä tammojen todetessa että toistensa rapsuttaminen oli helpompaa kuin minulta rapsutusten vaatiminen, ja suuntasin takaisin sisälle ja tallitupaan. Siellä istuskeli pari minulle täysin tuntematonta tyyppiä, joten moikkasin heitä nopeasti ennen kuin suuntasin satulahuoneen puolelle.
Faen varustekaappi pursuaa tavaraa. Se on fakta. Satulahuopapinon päällä oli punakantinen A5-vihko, joka toimi tamman hoitopäiväkirjana. Olin ottanut sen noin kuukausi sitten käyttöön, sillä useampi ihminen hoitaisi tammaa. Sieltä olisi helppo katsoa, mitä sen kanssa oli viimeksi tehty, miten sitä oli liikutettu, oltiinko sitä hierottu ja niin edelleen. Suurin osa viime viikkojen merkinnöistä oli Alinalta ja Eevi-Sofialta, mutta siellä oli yksi Topiaksenkin. Minulla ei ollut hajuakaan kuka oli Topias, mutta olin sinä päivänä ollut epätoivoinen. 1.7.2016 Ratsastin Faen, mentiin n. 45min kentällä. Ihan vaan helppoja juttuja, keskityin saamaan Faeta rennoksi ja rauhalliseksi. Aleksi pisti sen iltaruoat, eli mun hommaksi jäi vaan hoitaa tamma karsinaan sen jälkeen. Voin tulla toiste! -Topias No, ihan kiva että Topias oli vissiin tykännyt, mutta toista kertaa en voinut luvata, kun en tiennyt miten se oikeasti meni. Vissiin ihan ok sitten kuitenkin, en saisi olla näin pessimistinen. Jäin kaivelemaan vihon alta löytyvää satulahuopapinoa (enemmänkin vuorta), ja laskeskelin kaapin sisältöä. Yhdeksän estehuopaa, viisi kouluhuopaa, hups. Viisi korvahuppua, kolmet parit suojia (ok käytin niitä kaikkia joten niitä ei ollut edes niin paljoa), plus sitten kenttäsuojat (mutta nepä tarpeelliset olikin, sillä en todellakaan lähtisi maastoesteille ilman kunnon suojia, tai minulla ei olisi enään nelijalkaista hevosta), riimujakin oli yhteensä kuusi, mutta jotkut niistä olivat olleet kyllä minun jo ennen kuin Fae edes on syntynyt, kahdet martingaalit, ja loimia en edes kehdannut laskea (7, plus heijastinloimi ja enkkuviltti). Sitten omistin yhteensä kolmet jalustimet, yhdet hopeat (nyt kiinni koulusatulassa), ja sitten keltaiset ja vihreät (nyt estesatulassa oli kiinni keltaiset, koska meillä oli keltainen kausi menossa). Koko komeuden kruunasi yksi, kaksi, kolme, neljät suitset. Kanget, micklemit (niissä oli kiinni olympiakuolaimet koska ne oli kotikäytössä esteillä ja maastossa), meksikolaiset (kisasuitset varsinkin maastoesteillä, niissä saa hengitettyä hyvin, ja sitten normaalit aachensuitset. Ja lisäksi vielä juoksutus- ja ohjasajovyö, jonka nappasin nyt mukaani, sillä nyt olisi vuorossa Faen juoksutus.
//Alana ja Fae nro. 20 mulla oli joku idea tähän tarinaan, mutta se katos ja noh :'D
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Sept 7, 2016 12:14:35 GMT 2
Valokuvia - 7.9.2016 Keskiviikkona istuskelin tietokoneella, ja jäin tuijottamaan taustakuvaani omiin maailmoihini uppoutuneena. Kuva pisti hymyilemään, se oli kisoista kesältä, ja meidän ensimmäiset voitetut kilpailut! Minua oli naurattanut vesiesteellä, kun Fae hyppäsi sinne ihme jänöpompulla. //Alana ja Fae nro. 21
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Sept 8, 2016 19:08:46 GMT 2
Odottamattoman jyrkkiä mutkia - 8.9.2016
Vaikka olinkin loukkaantunut, olin saanut Faen liikutuksen järkättyä hyvin. Alina ja Eevi kävivät molemmat touhuamassa tamman kanssa, ja Alina hoiti enemmän ratsastuspuolta, mutta Eevikin oli vissiin käynyt pari kertaa sen selässä. Suunnitelmani olisi ollut täydellinen, mutta tietenkin tuli odottamattoman jyrkkiä mutkia matkaan.
Alina lähetti minulle keskiviikkoiltana kuvan kipsatusta jalastaan. Oli kuulemma pudonnut keittiöjakkaralta. Murtunut nilkka olisi kipsissä ainakin kuukauden. Noh, ei voinut mitään, ja olinkin lähettänyt hätäkutsun Hallavan yhteiseen chattiin. Pitäisin yksityistunteja Faella halukkaille. Eevi oli tietenkin tarjoutunut vapaaehtoiseksi (minä olin vastannut hänelle "en mä olettanutkaan muuta ;')"), mutta yllättäviä ilmoittautuneita olivat Emma, Salli ja Riku. Riku ei ollut tainnut edes ratsastaa Hallavassa vielä kertaakaan. Nanna oli pistänyt minulle viestiä, ettei todellakaan kiipeäisi tamman selkään, mutta minä olin siihen todennut vain harmaalla kuuhymiöllä. Ja lisännyt perään, että Fae oli oikeasti ihan kiva ratsastaa. (Mutta oikeasti Nanna saattaisi jopa tykätä Faesta!)
Emma oli lähettänyt eilen illalla viestiä. "kai ne sun vanhemmat oli ne menestyneet? Isäs on ollu olympialaisissa?" Joo, how come? "no sitä meinasin, että jos mä tulen ratsastamaan sillä hevosellas sun tunnille, niin sun pitää sit kans osata neuvoa." No mä olen katsonut vanhempieni valmennukset koko elämäni, eli joo, osaan opettaa. "Hyvä! sopiiko huomenna puol kuus, sä voit jo alottaa sen hevoses hoitamisen ni päästään suoraan asiaan. kelpaaks kolmekymppii?" Joo, nähdään huomenna (:
Kello oli nyt kaksikymmentä yli viisi, ja Emmaa ei näkynyt missään. Fae oli jo harjattu, mutta mitään varusteita en ollut sen niskaan pistänyt. Hevoseen pitäisi tutustua hieman maasta käsinkin, ja varsinkin Faen tyyppiseen hevoseen. Jos se ei sopisi Emmalle, niin Emma ei ratsastaisi. Simple as that. "No etpä oo pitkälle päässyt", kuului takaani, kun päästä varpaisiin merkkivarusteisiin puettu blondi ilmaantui käytävälle. Emma oli meikannut, mutta se saattoi kyllä olla vain koulusta jäänyttä, ja kalliit ratsastussaappaat oli hoidettu kiiltäviksi. Okei, en saisi arvostella, minun saappaani olivat samaa merkkiä, ja harvoin itsekin ilmaannuin tallille ilman meikkiä. "Joo, se oli idea. Sä saat varustaa sen", hymyilin, ja selitin tarkemmin juttuni perustan. Oletin nenännyrpistystä ja tyytymätöntä tuhahdusta, mutta Emma nyökkäsikin ja tarttui ojentamiini suojiin jopa hymynkare huulillaan. Sen saatoin ehkä kyllä kuvitella. "Haluatko muuten hypätä, jos teillä menee hyvin?" Emman reaktiosta näin kyllä, että hän oletti heillä menevän hyvin. "Joo, ehdottomasti", blondi totesi ja ärähti takajalkaansa heilauttaneelle Faelle. Mistäköhän tamma oli oppinut tuon, että suojitettavaa jalkaa sai heitellä pitkin poikin. Minä nyökkäsin ja hain hevoseni estesatulan, micklemsuitset ja martingaalin. Satula keltaisine huopineen ja jalustimineen nousi helposti hevoseni selkään, mutta martingaalin klipsun kiinnityksen vatsapanssariin minä tein itse, sillä siitä Fae ei pitänyt yhtään. Tai kyllä Emmakin olisi varmasti saanut sen itse, mutta varmuuden vuoksi. Suitsien kanssa ei ollut mitään ongelmaa, ja pian olikin siisti ratsukkomme valmis kohtaamaan kentän.
Punttasin Emman kyytiin, sillä Fae oli 175cm korkea. Ja jakkara oli toisella puolella kenttää. Alkukäyntien ajaksi annoin luvan tehdä aika itsenäisesti juttuja, aina välillä kertoen kivan vinkkivitosen. "Ympyrällä istu suoraan, jos se tekee tota niin sä painat sitä sun öö.. sisäistuinluulla", selitin, kun Fae tunki voltilla hieman lapaa ulos. "Siirrä se vähän taaksepäin, no, ei koko jalkaa, vaan sisäistuinluu. Sitä pitää siirtää vaan vähän, Fae on tosi herkkä painoavuille."
"Ok, ja nyt sama ravissa. Mutta nosta eka sieltä kulmasta laukka, ja laukkaa vaan koko kentän ympäri. Ekan pitkän sivun oot esteistunnassa, se lyhyt sivu tuolla istut alas, ja toi pitkä sivu kokoot laukkaa. Ei tartte paljoa, mutta vähän. Se lähtee sit aika pitkää laukkaa aluks. Nii ja sit vika lyhyt sivun keskellä seis." "Suoraan laukasta?" "Suoraan laukasta, mutta jos sä revit sitä suusta se ei tuu pysähtymään. Istunnalla. Ja puolipidätteet!" "Noni, ja istu, istu, kokoa vielä vähän, nyt se menee tota tollasta hassua tökötököä. Noin. Joo, jatka vaan, sit voi päästää taas vähän pidemmäks, ei tartte loppua mennä noin kootussa. Tossa hyvä. Ja sit seeeis. Ihan hyvä, ei oo ihan tasan, ja tuli vähän ravia, mut ihan hyvä." "Ihan sikamakee laukka!" Emma jopa hihkaisi selästä, ja nyökkäilin sokeripalani päältä. "Joo, se on tosi kiva. Ja helppo säätää kans!"
"Ulko-ohja ja ulkoreisi tekee puolipidätteen, nyt se menee eteen, ei ristiin. Ei sisäohjalla, sillon hidastat sisätakajalkaa, ja sen pitää mennä ristiin. Ulkoreisi. Reisi, nooin, nyt se menee sivulle. Parempi. Uudestaan." "Uudestaan." "Uudestaan." "Noni! Nyt tuli hyvä pohkeenväistö! Kiitä, se meni hyvin. Vähän pidempi ohja, tee tohon kasia, ja taivuta sitä paljon. Johtava sisäohja. Mä kasaan teille esteen." "Joo, ei tartte tulla noin kovaa, tää on ehkä kuuskyt senttiä.. Kokoa, kokoa, se pääsee tän jopa paikaltaan. Joo, ja sit suoraan, ja seis. Ihan hyvä. Tuu uudelleen. Rauhallinen laukka, se tosi helposti tekee just tota et pari vikaa askelta menee kovaa, se on ihan hyvä mut vasta sit kun esteet on yli 130. Se osaa odottaa. Ja sit suoraan viis laukkaa ja seis. Noni, off you go." "Joo, parempi, enemmän vatsalihaksia -- noni! Nyt se pysähty hyvin, ja tasan kans! Kiitä, se oli hyvä."
"Noni, nyt sulla on kolme estettä, ja sun pitää ratsastaa kasia. Yks on aina ympyrän päässä, ja tolla keskimmäisellä vaihat laukan. Tässä se ei muuten sit saa mennä kovaa tai te ette pääse näille muille. Ja nää on vaan kavaletteja, joten ihan oikeesti, vauhti pois, tuut vaikka ravissa sit. Käynnissäkin pääsee." "Joo, käännä, käännä, ei pelkällä ohjalla! Ulkoreisi ja pohje! Joo, ja sisäohja ja reisi pidättää, hooo, nooin, kiitä. Ja sit joo, ihan hyvin vaihto, mutta istu suorassa, sun ei tartte mennä sellaseks... öö korkkiruuviks kun vaihat, vähän vaan uus sisäpohje eteenpäin. Ja puolipidäte, aina puolipidätteet."
"Ok, lopuks voidaan ottaa tätä tässä keskellä. Se on nyt kuten näät keskellä kenttää, eli pitkän sivun puolesta välistä käännät, ja ohjaat ihan suoraan. Sille on lyhyt lähestyminen, mutta that's the point. Sun pitää valmistella kulma hyvin, etkä saa kääntää liian myöhään tai liian aikasin. Joo, hyvä, ens kerralla enemmän ulkoreisi, se tuli vähän lapa edellä ton kulman. Uudestaan." "Ai mitä tää on nyt? Öö, jotain 80? Tuu vielä kerran, sit nostetaan enemmän." "Noni, metri. Ihan samalla tavalla, älä anna sen rynnätä niitä paria vikaa askelta -- mutta älä myös jää roikkumaan, tai se tekee just tolleen." Fae kolhaisi puomia ja pukkaisi esteen jälkeen, jolloin Emma heilahti uhkaavasti selässä. Siitäkös tammani riemastui, ja otti muutaman "hieman" reippaamman askeleen. "Joo, ihan rauhassa vaan, ota se vaikka tossa välissä käyntiin ja ota jalustimet takasin jalkoihin, jooo, ja tee raviympyrä. Raauha. Ja toinen, nosta sillä sit laukka."
Koska Faen viimeisestä kunnon hyppykerrasta oli aikaa, ja kun Emmalla sujui ihan hyvin, päästin käyttää hyödykseni tätä, että katsoisin tammani hyppytekniikkaa. Estekorkeus nousi 120cm, sitten 130, mutta enempää en antanut. Ja se 130:kin hypättiin vain kerran, koska Fae alkoi jo ehkä hieman väsyä, mikä tarkoitti että sen keskittymiskyky ei olisi enää huipussaan, milloin se alkaisi painamaan kädelle ja pistäisi rallivaihteen tosissaan silmään.
Kun Emma humputteli menemään loppuraveja pitkin ohjin, sekä ratsastaja että hevonen olivat hionneet hieman. "No, minkälainen se oli?"
//Alana ja Fae nro. 22
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Sept 10, 2016 21:02:31 GMT 2
Kohtaaminen ja kiireisiä tammoja - 10.9.16
”Oh dear, mitä sä olet tehnyt?” huokaisin hevoselleni, joka ravaili tyytyväisenä Susin kanssa tarhaa ympäri. Sen sadeloimessa oli koko kyljen kokoinen aukko. Ja riimu näytti olevan tarhan keskellä kakkakasassa. Siinä mukavasti Susin riimun vieressä. ”Okay ladies, mennääs sisälle miettimään mitä olette tehneet”, totesin ja astelin tarhan keskelle, eli mutaisimpaan kohtaan. Noukin sieltä kaksi riimua, joista toinen oli ennen ollut heleän pinkki, ja toinen turkoosi. Oli. Nimenomaan, nyt ne olivat tämän alkusyksyn hittivärissä ja -kuosissa, nimittäin mudanruskeassa läikikkäässä. Stylish. Koska hevoset otettaisiin muutenkin sisään näillä näppäimillä, päätin auttaa iltatallilaista ja ottaa tammaneidot mukaani nyt. Susi otti mudalla kuorrutetun riimunsa nätisti vastaan, mutta Fae oli ensin sitä mieltä, että hänen päähänsä ei todellakaan pistettäisi mitään tuollaista. Ei se kyllä tehnyt muuta kuin siirtänyt päänsä korkeammalle ja vilkuili minua jopa tyytyväisenä sieltä korkealta. ”Ok, ja sit mennään ihan nätisti nyt.. Mm.. ja Susi ei tunge kun pistetään porttia kiinni, kiitos.”
Tammoilla oli vissiin hieman kiire sisälle, ja varsinkin Fae sipsutteli suorastaan sivuttain narun päässä. Susi sen sijaan oli täysin jyrämoodissa. Ärähtäessäni tammoille ne kyllä pysähtyivät ja odottivat sen verran, että sain riimunnarun kiepsautettua kummankin turvan ympäri. Okei, Susi ei olisi varmaan tarvinnut sitä, mutta ehkä se oli fiksumpaa. Neidot suostuivat kuitenkin rauhoittumaan heti, joten loppumatkan tarhasta talliin kävelimme hienosti ja ennen kaikkea rauhallisesti rivissä.
Tallitupaan päästyäni ulkona jo hieman liian viileä (Tuomakselta pöllitty) punainen huppari lämmitti mukavasti minun dumpatessa Faen rikkinäisen loimen loimen tuvan nurkkaan ja kaivaessani ompelutarvikkeita kaapista. Fae oli onneksi onnistunut repimään loimensa siististi.
Pidin hetken taukoa ompelustani kun halusin oikoa jalkojani. Ja juuri sopivasti tuli kiva biisikin kuulokkeista. ”But tell ’em winning is my motherfuckin’ protocol, ’cause I score before I ever throw the ball”, mutisin heilahdellessani musiikin (ja Nicki Minajin äänen) tahtiin samalla kun kaivelin teekuppia kaapista. Ja alakaapissa oli teekätköni. ”These bitches washed up and ain’t no fuckin’ soap involved.” Meinasin pyllähtää kyykystäni äänen kuullessani. Se ei meinaan tullut kuulokkeistani. Säpsähtäen vetäisin toisen kuulokkeen pois ja katsoin tallitupaan tulijaa. ”Hi”, vinkaisin tahattomasti. Yritä nyt Alana olla normaali. ”So, Beyonce, huh?” ”No, kisamatkoilla kuulee kaikenlaista”, nuori mies kohautti olkiaan ja ojensi kättään kiskoakseen minut ylös. Ai niin, olin vielä kyykyssä. Tai oikeastaan istuin lattialla. ”Jase Astor, by the way”, poika hymyili kiskoessaan minut ylös. ”Oh, öm, Alana Gwyln”, vastasin hymyyn ja pyyhkäisin suurimmat pölyt pois ratsastushousujeni takapuolesta. Jasen kulmat nousivat aavistuksen. ”Gwyln, niinkuin Marcus Gwyln..?” tuo arvuutteli, ja nyökkäsin. ”Oletan että Astor niinkuin Sage Astor”, sain vastaukseksi nyökkäyksen. ”Joo, my sister olisi pyörtynyt jos se olis täällä. Sillä on ollut suurin crush on you since… aina?” naurahdin ujosti. Ok, eikä vain Alina, mutta sitä ei tarvinnut muiden tietää. ”Saanko kysyä, mitä ihmettä sä teet täällä? Teillä on suunnilleen Irlannin parhaat tilat ja oot jossain pikkutallilla Suomessa?” Tuohon en tiennyt vastausta itsekään, joten kohautin vain olkiani. ”Mä jäin tänne, I don’t know? Sä oot täällä sen Inkan hevosen takia?” ”Ei se oo Inkan oma hevonen, mutta joo.” ”No whatever, kuitenkin.”
Istahdin ennen pitkää teeni kanssa sohvalle, ja jatkoin loimen ompelua. Jase oli ollut hiljaa, ja vain istui penkillä tuijottaen minua. Minä olin loppujen lopuksi luovuttanut keskustelun suhteen ja jatkanut musiikkini kuuntelua (ja hiljaista hyräilyä). Kun sain loimen ommeltua valmiiksi, tungin neulan ja langan takaisin kaappiini, ja lähdin ratsastushousuissani ja loimi sylissä ulos. ”Moikka, nice talk.” Saatoin kuulla Jasen hymähtävän tyhjässä tallituvassa.
//Alana ja Fae nro. 23
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Sept 12, 2016 21:02:30 GMT 2
12.9.2016
"Fae, mä tiiän mitä sä teet vaikka mä en nää sua." //Alana ja Fae nro. 24
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Sept 13, 2016 15:59:42 GMT 2
sunnuntai 11.9.2016
Isä toi Rikulle Helsingistä hänen ratsastussaappaat ja muut ratsastustavarat. Riku hypisteli niitä käsissään ja vaikutti innostuneelta, vaikka ei mitään myöntänytkään. Sunnuntaina Riku näytti kalpealta tullessaan keittiöön syömään aamupalaa. ”Huomenta”, hän tervehti ja veti itselleen tuolin. ”Huomenta, näytät kalpealta”, äiti huomautti ja Riku nielaisi näyttävästi. ”Vähän vai jännittää”, hän mutisi vastaukseksi ja kaatoi kahviinsa maitoa. ”Kai sä oot tulossa?” kysyin ja voitelin paahtoleipää. ”Ei sun ole pakko mennä jos et halua”, äiti sanoi ja nojasi tiskialtaaseen. ”Kyl mä tuun”, Riku vastasi napakasti ja hörppäsi kahvia. ”Lähdetään joskus yhdeltätoista”, sanoin hänelle ja nostin paahtoleivät lautaselle ja lähdin huoneeseeni syömään niitä. Äiti ei tästä tavasta pitänyt, mutta halusin syödä aamupalan viikonloppuisin rauhassa omassa huoneessa. Isä taas söi ensimmäisenä aamupalan tai sitten katsoi samalla televisiosta aamun keskusteluohjelmia. Laskin lautasen työpöydälle ja kaivoin puhelimeni tyynyn alta ja avasin YouTuben. Aamu alkaisi hyvin katsomalla videoita.
”Salli!” Riku huusi minua eteisestä. Vedin nopeasti hupparia päälleni ja nappasin reppuni mukaan. Menin puolijuoksua eteiseen ja samalla sidoin collegehousujeni nauhoja rusetille. Riku seisoi oven edessä kassin kanssa ja vaihtelin hermostuneena painoaan puolelta toiselle jalalle. Isä oli tuonut kassin Rikulle ja pojan purkaessa sitä ihmettelin kuinka hyvässä järjestyksessä kaikki tavarat olivat. Vedin vanhat ja riutuneet Vansit jalkaani. Sää vaikutti kuivalta. ”Joo mennään”, sanoin ja katsoin pitkää poikaa. Vedin hiukseni pois niskan ja takin kauluksen välistä ja kohensin repun hyvin selkääni. Riku pyöräytti silmiään ja astui ovesta ulos. Hän oli pukenut jo ratsastushousut yllensä. Kävelimme hiljaisuudessa pysäkille. Riku räpläsi kassinsa vetoketjun päätä. Bussi sattui juuri sopivasti tulemaan paikalle, kun me saavuimme pysäkille. Hyppäsimme korttimme ja suuntasimme bussin takaosaan istumaan. Bussi oli yllättävän täynnä. ”Pitääkö Alana meille tuntia?” Riku kysyi katse kassissaan ja räpläsi yhä kassin vetoketjua. ”Joo kyl se sulle kai pitää. En oo ihan varma millasen, mutta Emmalle oli kai pitänyt estetuntia”, selitin hänelle. ”Sulle? Etkö sä ratsasta?” Riku kysyi järkyttyneenä ja katsoi minua silmät suurina. Raavin kättäni ja naurahdin pienesti. ”Eihän me molemmat voida kunnon treeniä vetää. Se hevonen lyyhistyis”. ”Apua..”, hän kuiskasi. ”Mitä? Mee sä vaan, kun et oo pitkään aikaan mennyt”, yritin pehmitellä tilannetta. ”En mä osaa enää mitään!” Riku korotti ääntään ja saimme osaksemme kummastuneita katseita. ”Shh.. hiljempaa. Kyllä se hyvin menee. Fae on hyvä hevonen”, kehuin tuittupäistä hevosta. ”No kai se on hyvä jos se on olympiaratsastajan tyttären hevonen”, Riku mutisi ja laittoi kätensä puuskaan. ”Alana kyl pelastaa sut jos tulee jotain ongelmia. Ihan varmasti”, vakuuttelin hänelle. ”Kyl se hevonen varmaan jaksaa jos se on kenttähevonen ja joo jos lupaat olla koko ajan kentän reunalla”, Riku sanoi ja katsoi minua silmät tummina. ”Kyllä lupaan”, sanoin ja vedin käden sydämeni päälle ja sain Rikun pudistamaan päätään. Naurahdin ja katsoin ulos ikkunasta. Toivottavasti kaikki menisi hyvin.
Alana odotti meitä jo Faen karsinan edessä suitset ja satula telineellä odottamassa. Hermostuin jo vähän. Olimmeko tulleet liian myöhässä paikalle? ”Moi! Aloitin jo hoitamisen, kun en viitsi seisottaa kauaa karsinassa”, Alana sanoi ja ojensi meille hevosen suojia. Nielaisin ja katsoin Rikua. Riku katsoi kalpeana Faeta. Riku laski kassinsa nojaamaan karsinan ulkoseinään ja kaivoi itselleen saappaat, hanskat ja kypärän. Alanan katsoi Rikua samalla, kun silitti hevosensa kaulaa. ”Mennään tänään koulua. Is that okei?” Alana kysyi ja siveli Faen kiiltävää karvaa. ”Joo on. En nimittäin oo ratsastanut pitkään aikaan”, Riku henkäisi ja suoristi selkänsä. Hän oli saanut saappaat jalkaan ja nyt veti kypärän päähänsä. ”Fae on nice. Se ei sua syö. But voi purra”, tyttö naurahti ja tuli käytävälle Faen karsinasta. Riku nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi ja otti Faen suojat minulta omiin käsiinsä. ”Kannattaa aluksi tutustua Faeen maasta käsin”, Alana selvitti ja kertoi miksi ei ollut vielä varustanut hevosta. ”Ketkä Faella on nyt ratsastanut?” kysyin mielenkiinnosta. Alana katsoi minua ja kiristi pompulaansa. ”Öm.. Topias and Emma”, hän kertoi. Alana kertoi hieman mitä olivat Emman kanssa tehneet. Riku samalla varusti Faeta. Alanan ja minun smalltalk oli jopa suomalaiselle lyhyt ja väkinäinen. ”Ole satulan kanssa tarkkana”, Alana huomautti ja asteli lähemmäs karsinan ovea. Riku nosti satulan telineestä ja noudatti tarkasti Alanan antamia ohjeita. Pojasta ei kyllä huomannut sitä ettei hän ollut pitkään aikaan hevosten kanssa tekemisissä. Riku käsitteli varusteita tottuneesti ja pysyi rauhallisena, vaikka Fae huitoi jaloillaan. Kai ratsastus oli vähän samanlainen asia kuin pyörällä ajaminen. Kun sen kerran oppii niin sen osaa aina.
”Onneksi oot niin pitkä niin pääset jakkaralta ihan hyvin selkään”, Alana totesi auttaessaan Rikua saamaan vyön kireälle ja tarkisti vielä kaikki varusteet nopeasti. ”Ihan hyvän kokoinen tää ainakin on. Mukava satula”, Riku puheli Alanan kanssa. Alana jäi istumaan jakkaralle kentän keskelle ja minä katsoin kentän reunalla Rikun menoa. En tiedä miksi, mutta ajattelin Rikun näyttävän hevosen selässä epäsopivalta ja aloittelijalta. Olin aivan väärässä. Riku istu selässä rauhallisesti ja silitteli ulkokädellään Faen kaulaa. En kuullut kovin hyvin mistä Riku ja Alana puhuivat, mutta uskoin Alanan antavan Rikulle Faen käyttöohjeita. Muutaman kierroksen jälkeen Riku kokosi ohjia ja aloitti Alanan opastuksella tekemään alkuverkkaa käynnissä. Riku teki ympyröitä ja voltteja epämääräisiin kohtiin. Alana kommentoi aina välillä jotain, mutta muuten istu hiljaa tuolilla ja katselin Rikun ja Faen menoa. Riku teki Faen kanssa ympyröillä takaosan väistättämistä ja ihan kunnon väistöjä. Ravissa Riku teki paljon työskentelyä takaosan kanssa. Hän teki kuutiota kentän keskellä ja aina jokaisessa kulmassa takaosakäännöksen, aluksi käynnissä ja pian ravissa. Fae kulki oikein nätisti mitä nyt välillä testasi vähän miten voisi välttää työt ja astumalla vähän epämääräisesti. Alana antoi paljon hyviä ohjeita miten Faeta kannattaa ratsastaa. Hymyilin aidan takana ja olin ehkä jopa iloinen siitä, että annoin pelkästään Rikun ratsastaa. Fae kulki hyvin, mutta Rikun punaisesta naamasta huomasi sen vaativan ratsastusta. Laukassa Riku teki vaihtoja ja pyöri keskiympyrällä. Fae heitti ensimmäisten vaihtojen aikana pientä pukkia. Loppu ravit Riku kevensi ja antoi Faen venyttää kaulaa. Siirtyessään käyntiin ja pidentäessä ohjaa Fae puuskutti hieman. ”Sulla on kyl oikein mainio hevonen”, Riku sanoi ja taputti hevosta kaulalle. ”I know. Et säkään mikään huono ollut”, Alana sanoi suu pienessä hymyssä. ”Millon sä pääset ratsastamaan taas?” Riku kysyi. ”Aika pian, mutta pitää kuitenkin ottaa viel vähän rauhallisesti”, Alana vastasi ja käveli portille päin. ”Tässä hevosessa on kyllä paljon potentiaalia”, Riku sanoi vielä ja taputti hymyillen Faen kaulaa.
”No oliko se niin kamalaa?” kysyin Rikulta bussipysäkillä. Hoidimme yhdessä Faen pois ja juttelimme vielä vähän Alanan kanssa. ”Itse asiassa en edes muistanut kuinka kova ikävä mulla on ollut takaisin satulaan”, Riku henkäisi ja hymyili minulle.
|
|
|
Post by Aleksi on Sept 17, 2016 16:04:17 GMT 2
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Sept 18, 2016 22:29:56 GMT 2
Perus maanantai. 19.9.2016
"Voi jeesus Fae pysy nyt paikallas", tuhisin steppailevalle tammalleni, joka yritti parhaillaan kaivaa tietä betonilattian läpi. Tänään kaikki tuntui menevän päin persettä. Jopa tämänpäiväiset kirjoitukset, mikä ärsytti kaikkein eniten. Minulta oli kadonnut varmaan kaikki suomenkieliset sanat päästäni, enkä onnistunut kemiankirjoituksissani niin hyvin kuin olisin halunnut. Tai mistä minä sitä vielä tietäisin. En nähtävästi tiennyt mitään. Ärsytti ja väsytti ja nälätti ja eikä loppujen lopuksi edes kiinnostanut yhtään mikään.
Jopa Hallava ärsytti. Sen yleensä niin suloinen, hieman ränsistynyt mutta kodikas tunnelma tuntui huonolta ja turhalta, eikä missään päässyt treenaamaan mitään kunnolla. Paitsi että ai niin, minä en edes saanut treenata mitään. Ja paskat. Miksen minä vain pakannut hevostani traileriin ja lähtenyt vanhempieni mukana takaisin Irlantiin?
Meinasin tunkea Faen karsinaansa, mutta koska sen jalat olivat niin kuraiset, talutin sen vesiboksiin. Se tammasta oli kyllä hyvä puoli, ettei se välittänyt pesusta. Siinä se vain möllötti. Ok ja vähän mökötti, mutta milloinkas se ei sitä tekisi.
Harja ja häntä oli täynnä takiaisia, joten revin niitä irti minua mulkoilevasta Faesta. Ja yrittipä se rontti näykkäistä minua. Ja häntää selvittäessäni se polki takajalkaa mielenosoituksellisesti.
Siinä selvittelyhommassa kesti lopulta niin kauan, että minulle alkoi tulla kiire. Pitäisi vielä lääkäriin ehtiä, ja sen jälkeen treenejä katsomaan. Fae viskeli päätään ja minua ärsytti. Kun löysin sen saman takiaisen viidennen kerran hihastani lopetin välittämästä niistä, ja tyynesti vain revin ne irti ensin hevosestani ja sitten sormistani. Mitäpä sitä turhia olla varovainen.
Faella oli vapaapäivä, joten vein sen takaisin karsinaansa juuri samaan aikaan kun viereiseen karsinaan talutti joku brunette ruunikkoa hevostaan. Hevosen olin nähnyt aikaisemmin ja nimikyltti sanoi Beeda, ja että omistaja olisi joku Caitlyn. "Moi!" tuo moikkasi omaan vittuuntuneeseen ja kiireiseen korvaani älyttömän tekopirteältä. "Me ei olla vissiin tavattu aikasemmin, mä oon-" "Mä tiiän. Mulla ei oo aikaa tällaselle. Lue tosta." mutisin ja osoitin Faen nimikylttiä. Ja ennen kuin uusi karsinanaapurimme ehti reagoimaan sen kummemmin, minä lähdin vittuun Hallavasta. Oli jo aikakin.
Sitä ennen ehdin kuitenkin ehdin kuulla Sallin varovaisen "...sillä on varmaan vaan huono päivä..." kuiskinan, ja Caitlynin vastausta siihen en enään kuullutkaan. Mutta eipä kyllä kiinnostanutkaan.
//Alana ja Fae nro. 25
|
|