|
Minca
Aug 15, 2016 20:32:14 GMT 2
Post by Aleksi on Aug 15, 2016 20:32:14 GMT 2
..
|
|
|
Minca
Aug 16, 2016 15:32:52 GMT 2
Post by Aleksi on Aug 16, 2016 15:32:52 GMT 2
Uusia tuttavuuksia torstai 7. marraskuuta 2013 kirjoittanut: Emppu Selailin kamerani kuvia. Kuvat olivat pääasiassa Ninni-koirani kuvia, totta kai. Mukaan oli mahtunut vain pari hevoskuvaa, nekin vain vieraista hevosista, jotka seisoivat tarhassa kotini lähellä. Mutta nyt asiaan tulisi muutos. Olin nimittäin linja-autossa, matkalla Hallavaan, uuden hoitoponini Mincan luokse. Jännitys kipristeli mahan pohjassa, kun tuijotin ohi vilahtelevaa maisemaa. Hetkinen, mikäs tuo joki on? Jäin tuijottamaan ulos ikkunasta. Ja pian huomasin valkoisen kyltin, juuri sen jonka halusinkin nähdä. - Maalaismiehentie, mutisin hiljaa, nousin ylös ja lähdin puikkelehtimaan auton etuosaan. Linja-auto hidasti ja pysähtyi lopulta kokonaan pysäkille. Kiitin kyydistä ja loikkasin ulos. Kello oli jo puoli viisi. Hämärä alkoi hiipiä mukaan rauhalliseen maisemaan. Hetken tummuvaa metsää katseltuani lähdin kuitenkin liikkeelle. Hämärän mukana tuli kylmyys, joka tunkeutui luihin ja ytimiin. Olisiko sittenkin pitänyt ottaa toppatakki? Hätkähdin kuullessani jalan alta narskahduksen. Oliko täällä lunta? Kyllä, kyllä oli. Minä asuin kymmenen kilometrin päässä täältä ja lumi oli meillä päin sulanut alta aika yksikön. Ehkä se johtui siitä, että meillä ei ollut puiden tuomaa varjoa. Täällä sitä tuntui kyllä olevan hieman liikaakin. Hetken mietittyäni jatkoin kulkuani Maalaismiehentietä pitkin, käännyin lopulta Kaviopolulle ja sitten jo astelinkin tallin suurelle pihalle. Pujahdin upeaan tallirakennukseen jännittyneenä. Astuin suoraan sisään johonkin tallituvan tapaiseen, jossa oli juuri menossa jonkin hauskan jutun kertominen. Minua hiukan vanhempi poika puhui naureskellen ja kaksi eri-ikäistä tyttöä nauroi aina välillä. Minut huomatessaan poika hiljeni hetkeksi, katseli hetken ja alkoi puhua jälleen: - Moi, mä olen Topias! Ootko sä hoitaja vai ratsastaja? Hymyilin leveästi ja vastasin: - Mä olen Emppu, Mincan hoitaja. Ootteko tekin hoitajia? - Joo, ollaan. Mä hoidan Kyyhkyä ja nämä tytöt tässä näin… Topias aloitti, mutta nuorempi tytöistä keskeytti hänet. - Mä olen Maikki, moi vaan. Hoidan sitä toista shettistä, Astaa. Lopulta vanhin tytöistäkin avasi suunsa: - Oon Nanna, hoidan Tinttua. Tervetuloa Hallavaan. - Kiitti. Voisko joku näyttää mulle Mincan? kysyin. - Joo, mä voin! Maikki hihkaisi ja lähti kiireesti ulko-ovelle. Seurasin tyttöä ulos ja toisesta ovesta sisään. Tallin puolelle oli pientä hälinää, kun muutama pikku tyttö kuljeskeli sinne tänne jännittyneen näköisenä. Käytävällä seisoskeli myös ystävällisen näköinen nuori nainen, joka tervehti minua hymyillen. - Olet Mincan hoitaja, eikö niin? hän kysyi heti aluksi. - Joo, olen. Ja Emppu on nimi, vastasin. - Okei. Mä olen Emmi, Hallavan omistaja numero kaksi tai yksi, riippuu oletko Aleksia vielä nähnyt, nainen puheli. Seuraavaksi Emmi käännähti käytävällä parveilevien tyttöjen puoleen ja alkoi luetella heppojen nimiä. Maikki jatkoi eteenpäin ja lopulta saavuimme karsinan luo, jossa seisoi pieni kirjava shetlanninponi. - Tässä se nyt sitten on, Maikki nyökkäsi ponin suuntaan ja lähti kävelemään jo poispäin. Huikkasin kiitokset tytön perään, laskin laukkuni maahan ja astuin varovasti karsinaan. - Moi Minca, henkäisin ja annoin ponin haistella kättäni. Voi, kun se oli söpö! Tuuhean otsaharjan alta tuikkivat pienet silmät ja karvan paljouden seasta törröttävät korvat kääntyilivät kysyvästi. - Oi, sä olet aivan ihana, kuiskasin ja rapsutin tammaa. Minca katseli minua vielä hetken, mutta pyörähti sitten ympäri. Jäin tuijottamaan ponin pyöreitä lautasia. - Ööö… Käännähdin ympäri. Karsinan oven edessä seisoi pieni tyttö, joka henkäisi hiljaa: - Mä meen Mincalla. - Okei. Mä olen Emppu, tän hoitaja. Voin auttaa, kerroin ja aloin auttaa tyttöä. Harjasimme yhdessä mököttävän ponin ja puhdistimme sen kaviot. Autoin tyttöä satuloimaan ja suitsimaan, jonka jälkeen Emmi ilmestyi luoksemme. - Emppu, voisiksä kulkee tunnilla Mincan vierellä? hän kysyi. - Joo, totta kai! hihkaisin. - Eikä sulla ole mitään kysyttävää? Emmi varmisti. - Ei, tai siis joo! Miksi Minca mököttää tälleen? - No, se nyt taas on aina tollanen vähän tylsistyneen näkönen, Emmi vastasi hajamielisesti ja lähti kävelemään toisen ratsukon luo. Tallinovi aukesi ja käytävälle ilmestyi muutama hevonen ratsastajineen. Perässä seurasi iloisesti puheleva mies, jonka arvasin olevan Aleksi. - Moi! mies tervehti minua. - Moikka, oon Emppu, vastasin heti takaisin. - Arvasinkin niin, Aleksi virnisti. Pian lähdimme kaikki maneesiin. Alkeiskurssilla ratsukkoja oli viisi kappaletta ja jokaisella oli avustaja. Minä kuljin koko ajan Mincan vierellä, joka käyttäytyi melkein siedettävästi. Minca jatkoi vielä junnujen tunnille, joten jäin maneesiin istumaan. Mutta kaikesta Mincan mököttämisestä huolimatta olin tyytyväinen; hevoskuva-kokoelmani oli vihdoin ja viimein saamassa paljon täydennystä! Emppu ja Minca 1HM
|
|
|
Minca
Aug 16, 2016 15:33:37 GMT 2
Post by Aleksi on Aug 16, 2016 15:33:37 GMT 2
Seikkailemassa lauantai 9. marraskuuta 2013 kirjoittanut: Emppu Astelin Hallavan pihaan väsyneenä. Olin meinannut myöhästyä linja-autosta, joka oli pelkästään pienen koirani Ninnin ansiota. Ensin se oli kadottanut kypäräpussini ja kun lopulta olin löytänyt pussin pöydän alta, oli linja-auton saapumiseen enää viisi minuuttia. Pysäkille oli matkaa kilometri, joten aloin valmistautua kiireellä lähtöön. Sitten Ninni ilmoittikin tahtovansa ulos, joten etsin äidin käsiini ja käskin hänen viedä koira ulos. Lopulta aikaa oli enää pari minuuttia, joten syöksyin matkaan täyttä vauhtia. En ole niitä kaikkein hyväkuntoisimpia ihmisiä, joten ehdin pysäkille, juuri, kun linja-auto oli lähtemässä. No, pääsin kuitenkin linja-auton kyytiin, joten mitäs valittamista minulla muka olisi. Pujahdin tallituvan ovesta sisään ja rojahdin pöydän ääreen istumaan. Kaivelin kypäräpussistani vesipullon ja join sen melkein tyhjäksi asti. Niinpä menin vessaan täyttämään sen. Ilmestyessäni takaisin tallituvan puolelle, huomasin vaaleahiuksisen pikkutytön, jonka tunnistin viime kerralla tapaamakseni Maikiksi. - Moi, henkäisin ja rojahdin penkille istumaan. - Moikka, Maikki vastasi ja syventyi hetkeksi selailemaan kännykkäänsä. - Mitäs sulle on tapahtunut? hän tajusi kysyä vilkaistessaan minua. - Meinasin myöhästyä linkasta, tunnustin. - Kuinka pitkä matka sulla on pysäkille? Maikki kyseli. - Kilsa, vastasin totuuden mukaisesti. - Olit tosi myöhässä vai? Maikki tiedusteli. - Pari minsaa aikaa, kerroin. Tyttö tuhahti, mutta hymyili sitten. - On vissiin pikkasen huono kunto, hän totesi. - No, vähän, myönsin. - Mä lenkkeilen. Tekis varmaan hyvää sullekin, Maikki sanoi ja jäi taas tuijottamaan kännykkäänsä. En ole helposti suuttuvaa sorttia, mutta hiukan otti päähän huomautus huonosta kunnostani. Tiedän, etten ole kovin urheilullinen, joten ehkä Maikki oli oikeassa. Silti ärsytti pienemmän tytön täydellisyys. Vastaamatta sieppasin tavarani ja kiirehdin ovesta ulos. Jätin kaiken mukana rahtaamani Mincan karsinan luo, nappasin mukaani riimunnarun ja lähdin ulos. Hetken ulkona hapuiltuani löysin pikkuisen hoitoponini eräästä tarhasta ja kävin ottamassa sen kiinni. Haikeasti Minca hirnui kavereidensa perään, mutta lähti kuitenkin mukaani. Poni seurasi perässäni talliin ja pujahti karsinaansa melkein tyytyväisen näköisenä. Hain Mincan harjapakin ja takaisin palatessani löysin Mincan torkkumassa karsinassa takapuoli ovea kohti. Sieppasin käteeni harjan ja avasin karsinanoven. Maiskutin hieman ja läimäytin varovasti tammaa lautasille. - Minca hei! Käänny, jooko? suostuttelin ja kiersin varovasti poni vierellä päätä kohti. Viime hetkellä Minca käänsi päänsä pois ja heilautti takapuolensa minua kohden. - Jaahas, en siis ole kovin suosittu tyyppi, tokaisin kuivasti ja kiersin ponin uudestaan. Monta karsinassa pyörähdystä myöhemmin sain otteen Mincan riimusta. Käänsin tamman ympäri, sieppasin riimunnarun ja köytin Mincan kiinni karsinan kalteriin. Harjasin ponin huolellisesti ja yritin kovasti saada kaiken pölyn harjattua. Mutta eipäs se kovin hyvin onnistunut. Harjasin ja harjasin, mutta koko ajan löysin jotain likaa tai pölyä Mincan paksusta talvikarvasta. Lopulta kyllästyin ainaiseen harjaamiseen, harjasin ponin vielä kerran ja siirryin puhdistamaan kavioita. Minca näytti varsin siistiltä, vaikken ollutkaan saanut kaikkea pölyä katoamaan. Kävin hakemassa suitset ja pujotin ne Mincan päähän. Sieppasin maasta kypäräpussin, jonne en tosin tällä kertaa ollut laittanut pelkästään kypärää, vaan kaikkea muuta tarpeellista. Heilautin pussin selkääni ja lähdin taluttamaan ponia pihalle. Talutin Mincan tarhojen taakse, kohti metsää. Sukelsimme suoraan puiden keskelle ja astelimme hetken metsän hämärässä. Metsän jälkeen eteemme ilmestyi pieni pelto, jota jäin silmäilemään mietteliäästi. Hento lumipeite oli peittänyt sänkipellon, mutta sieltä täältä tunti esiin muutamia korsia. Harmaa taivas teki maisemasta hirveän tylsän näköisen, samoin hämärä metsä. Hiukan kauempana oli paksussa metsässä pieni rako, josta pääsi hiekkatielle. - Tuo tie tuolla noin on varmaankin Kaviopolku, selostin Mincalle, joka katsoi minua odottavasti. Pelto näytti juuri sopivalta tarkoitukseeni. Olin päättänyt lähteä vain taluttelemaan Mincaa lähimaastoon, mutta kai voisin hieman myös kokeilla ratsastaa ponilla. Ehkä siitä olisi hiukkasen hyötyä huomisessa aamumaastossa, johon olin lähdössä mukaan. Innoissani kaivoin pussistani kypärän, asetin sen päähäni ja pomppasin ponin selkään. Minca pärskähti kummissaan, mutta lähti kuitenkin kävelemään minun pyynnöstäni. Kävelin hiukan pellolla ja nautin ponin lämpimästä selästä. Maiskutin hiukan ja Minca siirtyi tikittävään raviin. Luisuin pyöreässä selässä puolelta toiselle ja yritin pysytellä kyydissä myös kaarteissa. Hetken ravattuani siirsin Mincan käyntiin ja taputin sitä. - Kiltti pikku tyttö, kehaisin. Tyytyväisenä laskeuduin Mincan kyydistä ja laitoin kypärän takaisin pussiin. Kaivoin esiin vielä kameran ja napsin muutaman kuvan pellosta. - Tänne tullaan vielä toistekin, lupasin Mincalle ennen kuin jatkoimme matkaa. Kuljimme vielä lisää metsässä, kävimme eräällä toisella pellolla ja kävelimme hiekkatietä pitkin. Otin kuvia vähän joka paikasta. Maisemakuvien lisäksi sain otoksia Mincasta ja itsestänikin. Tyytyväisenä talutin ponin tietä pitkin Hallavaan. Ratsastaminen Mincalla oli ollut ihanaa, joten talutin ponin maneesiin. Suljin oven tiukasti ja jätin kypäräpussin katsomoon. Painoin kypärän uudelleen päähäni ja hyppäsin ponin selkään. Kävelin ja ravasin hieman, ennen kuin uskalsin kääntää Mincan pääty-ympyrälle ja nostaa laukan. Laukka oli ihanaa. Keinahtelin Mincan lämpimässä selässä ja nautin vauhdin hurmasta. Laukkasin kokonaisen ympyrän ja pitkän sivun, ennen kuin hidastin. Kiireesti vaihdoin suuntaa ja laukkasin hiukan lisää. Lopulta pysäytin ponin ja halasin sen kaulaa. - Minä rakastan sinua niin paljon, Mincaseni, henkäisin hiljaa. Emppu ja Minca 2HM
|
|
|
Minca
Aug 16, 2016 15:34:29 GMT 2
Post by Aleksi on Aug 16, 2016 15:34:29 GMT 2
Paljon uusia kasvoja ja Mincan hoitamista sunnuntai 8. joulukuuta 2013 kirjoittanut: Emppu Täällä taas, ajattelin, kun mutkan takaa ilmestyi parkkipaikan lisäksi näkyviin myös maneesi ja vanha tallirakennus. Mikään ei ollut muuttunut, jos ei oteta huomioon sitä, että parkkipaikalla oli huomattavasti enemmän autoja kuin viime käynnilläni. Jatkoin kuitenkin matkaa asiasta välittämättä ja rymistelin suoraan tallitupaan. - Oho, henkäisin, kun joukko tuntemattomia nuoria käännähti katsomaan. Joku virnisti leveästi ja toinen kääntyi supattelemaan kaverilleen. Käännyin hiukan nolona kaappeja kohti ja avasin kaappini lukon sormet täristen. Viivyin kaapin luona niin kauan, että rauhoituin ja käännyin sitten ympäri. - Öh, moi, henkäisin lähellä istuvalle tytölle. Tyttö katsoi minua hetken tutkivasti ja minullakin oli aikaa silmäillä häntä. Värikäs polkkatukka erottui ja aikalailla joukosta, joten tiesin tunnistavani jatkossa ainakin tämän tytön. - Moikka, tyttö vastasi ja virnisti. - Mä oon Emppu, kerroin, kun en muutakaan keksinyt. - Niin, se Mincan hoitaja vai? tyttö tenttasi. - Öö, joo, vastasin. - Mä oon Lotta. Hoidan Darcyä, jos siis tiiät sen suomalaisen puoliverisen, tyttö innostui esittäytymään. - Kyllä mä tunnistan sen näin ulkonäöltään, vastasin. - Hyvä juttu, Lotta virnisti ja jatkoi sitten: - Minca on muuten ylisöpö. - Mä tiiän, henkäisin ja hymyilin takaisin. Samassa tallituvan ovi aukesi ja sisään astui Topias ja… - Keitä noi on? kuiskasin Lotalle ja nyökkäsin varovasti kahta vierasta poikaa kohti. - Ai, noi. Ne on Miro ja Mikki. Toi Miro on sellanen aika ärsyttävä tyyppi ja musta tuntuu, että se pitää mua ihan pikku likkana. Ja sit toi… Hetkonen! Minkä ikänen sä oot? Lotta kiinnitti taas huomionsa minuun. - Öh, kolmetoista, vastasin. - Jes, me ollaan saman ikäsiä! Lotta hymyili leveästi ja jatkoi selostustaan: - Toi Mikki sitten sveitsiläinen ja… - Kumpi se noista on? keskeytin nopeasti. - Punapää, Lotta huokaisi ennen kuin jatkoi: - Sillä on oma heppa täällä, Pinkki, ja se on oikeesti ihan huippu ja… Tällä kertaa Lottaa en keskeyttänyt minä, vaan Topias, joka oli ilmestynyt eteemme ja sanoin nyt kovaan ääneen: - Mitäs ne tytöt täällä juoruaa? Jaahas, on Emppukin tullut taas tallille. Kaikkien huomio kääntyi taas minuun. Nielaisin, mutta sain nopeasti rohkeuteni takaisin: - Joo, tässä mä nyt sitten oon. - Mutta te ette vastannu Topiaksen kysymykseen! huudahti joku ja Topiaksen takaa erotin Miron. - Mihin kysymykseen? Lotta kysyi. - No, siihen, että mitäs te täällä juoruatte, Miro vastasi ja huomio kääntyi taas meihin. - Me ei mitään juor… ehdin aloittaa, kun Lotta keskeytti: - Se ei teille kuulu! - Taitaapa olla tulen arkoja asioita, Topias virnisti ja joku tyrskähti. Noloksi kääntyvän tilanteen pelasti onneksi Nanna, joka hyppeli sisään posket punaisina. - Mitäs te täällä puuhailette? Nanna kysäisi rientäessään kaapilleen. Kaikkien huomio kiinnittyi Nannaan ja sieltä täältä kuului jonkinlaisia vastauksia. Minä vilkaisin Topiasta ja Miroa miettivästi. Vai oli Hallavassakin pari uutta poikaa... Astuin tallituvan ovesta ulos ja törmäsin suoraan päin Aleksia, joka jutteli nuoren naisen kanssa. - Moi Emppu! Aleksi huudahti väistäessään minua. - Moi, henkäisin ja astuin nopeasti heidän ohitseen. - Ai, niin! Ootas Emppu vähän! Aleksi kääntyi ympäri ja minä pysähdyin. - Tässä on Miranda, uus ratsastuksenopettaja ja Minca asuu sitten pihatossa, Aleksi kävi asiat nopeasti läpi, heilautti kättään ja katosi Mirandan kanssa tallituvan ovesta. Sulattelin asioita hetken, vaihdoin suuntaa ja lähdin tanssahtelemaan pihattoa kohti. Pihatosta löysin kaksi suloista shetlanninponia. Asta pyörähti ympäri heti, kun tajusi, etten ollut Maikki ja Minca seurasi sen perässä. Sillä hetkellä harmitti. Olisi pitänyt käydä rakkaan hoitoponin luona useammin, niin sekin olisi jo oppinut tunnistamaan minut. Mutta ei auta itku markkinoilla. Oli vain pakko astua sisälle pihatto tarhaan ja yrittää saada Mincan huomio itseensä. Kaivoin takin taskusta leivän palan ja Minca lähti tulemaan vauhdilla kohti. Asta jäi empimään. En ollut sen hoitaja, mutta minulla oli herkkuja tarjolla. Lopulta herkut voittivat ja Asta ravasi innoissaan tyhjentämään taskuni. Tajusin nopeasti, ettei tämä onnistuisi kovinkaan hyvin, joten riensin talliin hakeakseni riimunnarun (Narut kai on tallissa? Korjatkaa jos meni väärin!). Pian kiinnitinkin Mincan pesarille. Poni jäi kiltisti aloilleen, kun kiiruhdin etsimään harjoja. Kun harjat löytyivät, palasin takaisin ja jatkoin puuhailua Mincan kanssa. Ponin paksukarva oli pölyinen ja joistain kohdin hiukan kostea. Kosteutta ei kuitenkaan ollut mitenkään haitaksi asti, joten keskityin siihen pölyyn. Ja se olikin isompi operaatio. Vaikka kuinka harjasin, aina pöllähti uusi pölypilvi. Lopulta poni oli kuitenkin niin puhdas, kuin vain mahdollista, joten saatoin siirtyä kavioiden puhdistamiseen. Sekin osoittautui vaaralliseksi mielenterveydelleni, sillä jäätyneitä lumipaakkuja ei ole mitenkään erityisen mukavaa irrottaa pelkällä kaviokoukulla. Sain kuitenkin senkin urakan hoidettua, joten saatoin huokaista helpotuksesta. Selvittelin Mincan paksua harjaa sormin. Takkuja oli paljon ja yritin saada mahdollisimman monta niistä auki. Aina silloin tällöin keskeytin puuhani ja rapsuttelin ponia vähän. Se oli suorastaan nukahtanut keskelle pesaria ja ohi kulkevat tallilaiset hymyilivät sen nähdessään. Minä hymyilin takaisin ja keskityin jälleen harjan selvittelyyn. Nypin irti muutaman heinänkorren sieltä täältä ja pikku hiljaa harja alkoi näyttää varsin hyvältä. Siirryin tekemään hännälle saman homman ja innostuin niin paljon, että tein häntään pienen letinkin. Päästyäni vauhtiin oli kuitenkin pakko letittää harjakin, joten palasin takaisin Mincan pään lähettyville. Kun letit olivat valmiita, poni näytti suorastaan syötävän suloiselta. Rapsuttelin sitä vielä hiukan ja syötin viimeiset taskuistani löytyvät herkut. Minca katsoi minua hiukan äreänä herkkujen loputtua, mutta en ollut taikuri, enkä pystynyt taikomaan lisää. Vilkaisin pikaisesti kelloa ja kauhistuin; olin käyttänyt 45 minuuttia Mincan lellittelyyn! Niinpä avasin Mincan letit ja irrotin ponin pesarista. Toivottavasti Asta pärjäsi hyvin yksikseen! Jätettyäni Mincan pihattoon kävin vielä hakemassa tarvikkeeni kaapistani. Sitten riensinkin jo kamalaa vauhtia linja-autopysäkille päin, enhän halunnut myöhästyä autosta. Tallipäivästä oli jäänyt varsin hyvä maku, vaikka ajatukset hiukan myllersivätkin. Niin paljon uusia ihmisiä! Ja kaksi uutta poikaakin! Kenellä tahansa menisi pää ihan sekaisin… Emppu ja Minca 3HM
|
|
|
Minca
Aug 16, 2016 15:35:35 GMT 2
Post by Aleksi on Aug 16, 2016 15:35:35 GMT 2
Minca jouluaamuna lauantai 14. joulukuuta 2013 kirjoittanut: Emppu
(lauletaan samalla sävelellä kuin Varpunen jouluaamuna)
Lumi on jo peittänyt tarhat Hallavassa, Kesän heinä jäätynyt talvipakkasessa. Mincanen pienoinen, syönyt maukkaat herkut ne, Kesän heinä jäätynyt talvipakkasessa.
Suuren tarhan portilla oli Emppu-kulta: "Tule, Minca, riemulla, ota herkku multa! Joulu on tulossa, rakas pieni Mincasein, tule tänne riemulla, ota herkku multa!"
Empun luo nyt riemuiten laukkas Minca-kulta: "Kiitollisna herkun sen otan kyllä sulta. Mut hoitoa tahtoisin, tallin lämpöön toivoisin, Kiitollisna herkun sen otan kyllä sulta."
"En mä ole, Emppusein, tavallinen poni, Olen kaunis prinsessa, tahdon huomiota. Herkun pienoisen, jonka annoit minulle, pieni sai prinsessa suloisessa linnas."
Emppu ja Minca 4HM
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Minca
Aug 17, 2016 13:56:33 GMT 2
Post by Salli on Aug 17, 2016 13:56:33 GMT 2
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Minca
Aug 17, 2016 14:10:41 GMT 2
Post by Salli on Aug 17, 2016 14:10:41 GMT 2
1 HM
lauantai 25. lokakuuta 2014 kirjoittanut: Salli Loiskuttelin kuravettä kumisaappaillani tarhojen edessä ja hymähdin. Ei olisi kovin miellyttävää olla hevonen, ku nsaa päällensä välillä kylmää vettä, joskus lunta ja välillä inhottavaa räntää. Nostin katseeni maasta ja annoin katseeni kiertää Hallavan piha-aluetta ja annoin silmieni pysähtyä kuraisen pihaton portille. Portin edessä notkuu kaksi märkää ja onnettomannäköistä shetlanninponia. Käännyn ja katson hymyillen Mincaa joka nostaa päänsä kuullessaan mudan lätinää. "Heiheihei Salli katoppas eteesi vähäsen!" huuto kuuluu läheeltä. Havahdun haaveista ja katselen ympärilleni ja huomaan Inkan laittaneen Sissin vesiämpärin keskelle tallipihaa. Inka itse tulee nopeasti luokseni ja hymyilee hölmistyneesti minulle nostaessaan ämpärin ylös. "Öhm miks sulla on vesiämpäri keskellä tallipihaa?" kysyn ja naurahdan pienesti ja katson hämmästyneenä Inkaa. "Nooh mä testasi Sissin kanssa yhtä juttua Halloweeniks mutta se ei onnistunu ja tulin pihalle, koska täällä on enemmän tilaa", Inka sopertaa. Nyökkään ymmärtäväni asian ja kipitän nopeasti Mincan luokse ulkona on totisesti kylmä tuuli ja tihkutti kylmää vettä. (tässä vaihttu aika ihanasti nyt aika muoto 0.o) Minca tökki turvallaan kättäni, kun säädin portin kanssa, koska Astakin halusi liian kovasti sisälle. Napsautin lukon Mincan riimuun ja hätistelin Astaa kauenmaksi portista. Raotin porttia ja sain talutettua Mincan nopesti ulos, mutta eikös juuri silloin, kun olen sulkemassa porttia Asta juoksee pihatosta lähimpään ruohokasaan. "Asta!" huudahdan ja talun Mincan Astan vierren. Tartun Astan märästä otsatukasta kiinni ja talutan reippaasti kaksi ponia sisälle lämpöiseen talliin. Astan työnnän nopeasti ensinmäiseen tyhjään karsinaan ja Mincan kiinnitän pesariin kahdella ketjulla. Kävelen Astan luokse ja hymähdän. "Voi sua no sulla oli varmasti tosi kylmä", soperran ja heitän Astalle karsinaan pari leipää ja porkkanaa. Haen kapistani Mincalle ostamani uudet harjat ja uuden pakin. "Minca katsoppas mitä saat", sössötän Mincalle joka höristää korviaan kuunnellessaan selostustani. Taputan Mincaa kaulalle ha halaan märkää, mutta lämmintä ponia. aloitan harjaamisen reippaasti, että saisin laitettua ponille loimen päälle ja vietyä sen takaisin pihattoon. Harjaan Mincaa pitkillä ja voimakkailla vedoilla kostea karva kiiltää hienosti ja minkä torkkuu paikallaan, mutta pienenkin "epätavallisen" liikken kanssa pitää vähän esittää kauhistunutta. Puhdistan nopeasti kaviot sillä Astalla alkaa olemaan karsinassa tukalat paikat. "Asta rauhotu nyt vähän kohta pääset takas ulos!" huudahdan Astalle sen karsinaan missä se riekkuu. Heitän punaisen sadeloimen neidin ylle ja suljen soljet kiinni. Iiroitan ketjut Mincan riimusta ja talutan tanssahtelevan ponin takaisin pihattoon suljen portin hyvin ja riennän nopeasti Astan luokse. Avaan nopeasti karsinan ja heitän senkin päälle sadeloimen ja ravuutan astan otsatukasta pihattoon Mincan seuraksi. Katselen ikkunasta ulos sadetta joka tanssahtelee edestakaisin. Onneksi tuvassa on lämmin ja saa kuumaa juotavaa.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Minca
Aug 17, 2016 14:12:51 GMT 2
Post by Salli on Aug 17, 2016 14:12:51 GMT 2
2 HM
tiistai 18. marraskuuta 2014 kirjoittanut: Salli Taputan hellästi Mincan pörröistä kaulaa. Poni tutkii lapasen peittämää kättäni ja nuuhkii sitä lämpimillä hönkäyksillään. Rauha on niin hiljainen ja hetki ihanan ponin kanssa on taivaallinen. Kyykistyn Mincan vierelle ja halaan karvaista ponia. Poni laskee päänsä ja katsoo tummilla silmillään minua. Hymyilen hellästi ja rapsutan ponia harjan alta. Minca hörähtää rauhaisasti ja ummistaa silmiään. Silitän Mincaa kaulasta ja hymyilen ponille. Nousen hitaasti seisomaan ja Minca kääntää hörökorvansa minua kohti. Tartun paremmin riimunvarteen ja talutan rauhisasti astelevan poni pihattoon. Avaan lukon riimunvarresta ja kipitän jäistä polkua kohti porttia. Suljen portin ja katson Mincan juoksentelua ympäriinsä. Kasvoilleni lehahtaa hymy ja rakkauden lämpö valtaa sydämmeni ja kylmettyneen kehoni.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Minca
Aug 17, 2016 14:14:17 GMT 2
Post by Salli on Aug 17, 2016 14:14:17 GMT 2
3 HM
lauantai 21. maaliskuuta 2015
kirjoittanut: Salli Kävelen märkää hiekkatietä pitkin kohti tallia. Kulahtaneet kuomat loiskuttelevat lätäköistä vettä ruskealle tielle ja linnut visertävät puissa. Kevät on parasta aikaa silloin, kun lumet alkaa sulaa. Katselen takin kauluksen yli tallin kuraista pihaa ja tarhoissa käyskenteleviä hevosia. Hymyilen kaikelle, vaikka kura ei olekkaan mikään kovin ihana asia. Kävelen reippaasti tallituvan ovelle ja nostan hiukan laatikkoa joka meinaa tippua kainalo-otteestani. Avaan vapaalla kädellä tallituvan oven ja katson sisälle. Hymy nousee huulilleni, kun muistelen kaikkia niitä onnellisia hetkiä tuvassa kakkien ihanien tallilaisten kanssa. Suljen oven perässäni ja lasken laatikon pöydälle. Katselen ympärilleni ja yritän etsiä katseellani muita hoitajia. Kaivan kaapista sakset ja avaan ison paketin. Mincan uudet tavarat komeilevat muovien sisällä. Olin aikaisemmin keväällä tilannut netistä Mincalle tarkoitettuja varusteita. Otan harjapakin ja revin muovit sen päältä ja kurkistan sen sisälle, tarpeeksi tilava kaikelle mahdolliselle. Revin vielä loppujen tavaroiden muovit pois. Katson hymyillen upean punaisia tuotteita joissa komeilee kultaisia pintoja. Heitän roskat roskikseen ja kahmaisen tavarat syliinii ja kävelen satulahuoneeseen. Vaihdan vanhan pqkin harjat uuden pakin sisälle. Ravisten vanhan pakin roskat pois ja otin sen syliini. Kävelen takaisin tuvan puolelle ja sullon laskostetun loimen ja satulahuovan kaappiini ja niiden päälle laitan Mincan uudet pintelit.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Minca
Aug 17, 2016 14:15:19 GMT 2
Post by Salli on Aug 17, 2016 14:15:19 GMT 2
4 HM
maanantai 3. elokuuta 2015
kirjoittanut: Salli Paiskasin tallituvan oven kiinni ja heitin laukkuni sohvalle. Tai ainakin yritin heittää, koska se osui sohvalle ja putosi lattialle ja leväytti kaiken sen sisällön maahan. Se ei parantanut päivääni, joka oli alkanut aika epäonnistuneesti. Aluksi olin unohtanut bussikorttini kotiin ja myöhästyin bussista etsiessäni sitä. Löydettyäni kortin, joka oli ollut leivänpaahtimen takana rusinapussin alla. Lähdin sitten takaisin pysäkille odottamaan seuraavaa bussia. Sain odottaa ainakin puolisen tuntia ja sain samalla sadevedet päälleni mitkä olivat kasaantuneet rotvallin reunaan. Punainen Audi vai ajoi ohitseni täyttä päätä ja lennätti vedet päälleni. Olin lähdössä kotiin vaihtamaan vaatteita, kun huomasin bussin joka oli juuri tulossa pysäkille. Bussiin päästyäni jouduin toteamaan kuskin ilkkuvan naurun ja kysymyksiä siitä olinko laskenut alleni vai miksi olin niin märkä. Totesin kuskille, että lapsiveteni pärskähti päälle ja lähdin etsimään itselleni istumapaikkaa. Bussi oli tietenkin aivan tupaten täynnä ja istuin sitten vastentahtoisesti myyrämummon viereen. Myyrämummona tunnettu mummeli asui Myyrämäellä Pronssijoen laitamilla ja aina, kun mummo lähti kauppaan niin hän otti sangollisen multaa autoonsa ja kävi kippaamassa sen postilaatikkonsa juurelle. Mummo on myös aivan myyrän näköinen pienine tihrusilmineen ja pystynenineen. Mummo oli myös puhelias ja selitti aina siitä kuinka postilaatikon myyräkuopat pitää täyttää mullalla. Selvisin hengissä Hallavan pysäkille asti ja lähdin hieman kuivuneissa vaatteissani kävelemään tallille. "Mikäs nyt noin ärsyttää?" tallituvassa istuva Emppu kysyy ja katsoo minua hiukan yllättyneenä. Ihmiset näkevät minut melkein aina iloisena ja pirteänä, mutta osaan olla myös huonolla tuulella ja kiukutella. "Kastuin Audin kaahatessa märäks ja jouduin istumaan bussissa myyrämummon vieressä", tokaisen hänelle hiukan hymyille ja kerään samalla laukusta pudonneet tavarat takaisin reppuun. Emppu naurahtaa hyväksyvästi ja suoristautuu sohvalta seisomaan. Olin vasta vähän aikaa sitten tutustunut Emppuun ja onneksi tutustuin tyttöön heti, koska Empun ja minun ajatukset kohtaavat erittäin hyvin yhteen. Emppu kävelee Klikin kaapille ja heittää sieltä musta n pitkähihaisen T-paidan minulle. "Laita toi päälles nii ei tarvii olla märissä", hän sanoo hymyillen ja istuuntuun pöydän ääreen. Nostan paidan hiukan yllättyneenä ja lasken laukkuni Mincan kaappiin. "Äh ei olis tarvinu, mutta kiitos tosi paljon", kiitän ja riisun neuletakkini päältäni ja vedän paidan toppini päälle. Vien neuletakin kuivumaan naulakkoon ja istun Emppua vastapäätä pöydän ääreen. "Mitäs sä oot tänään tehny kun ei kellokaan oo vielä puoltapäivää?" kysyn tytöltä, joka kohentaa silmälasejaan. "En mä hirveenä mitään ajattelin, että voisin Klikin kanssa puuhastella jotain, kun Sandra ratsasti sillä äskettäin". Empun äänestä huokui pieni pettymyksen tunne, mutta hymyili kuitenkin pientä innostunutta hymyä. "Okei, mä aattelin jos kokeilisin Mincan kanssa juoksutusta. Olis kiva jos tulisit sit auttamaan mua siinä, kun en oo ikinä ennen juoksuttanu", puhelen Empulle joka nyökkäilee puhuessani. "Joo voin tulla tietenkin auttamaan", hän vastaa reippaasti ja onhan Minca edelleen Empulle tärkeä, vaikka hoitaa nykyään Klikkiä ja ratsastaakin ja hoitaakin sitä erittäin hyvin! "Mennäänkö sit heti?" kysyn reippaasti ja nousen seisomaan. Emppu nousee perässäni ja lähdemme samalla oven avauksella talliin ja hakemaan Mincaa. Annoin Empulle valtuudet hakea pullukka sisälle hoitamista varten. Haen satulahuoneesta pesupaikalle harjat ja muut Mincan hoitamiseen tarvittavat vermeet. Suitset saavat vielä jäädä odottelemaat koukkuun missä ne ovat killuneet melkein koko kesän keräämässä likaa ja kovettumasaa. Suitset tarvitsevat todella puhdistusta ja rasvaamista, ehkä voisimme yhdessä Empun kanssa puhdistaa hoitoponiemme varusteita. Vien harjat ja muut romppeet pesupaikan viereen ja kuulen kavion kopinaa betonilattiaa vasten. "Moii!" kuuluu huikkaus ja se saa minut kurkistamaan käytävälle. Valma taluttaa Oreota talliin ja päästää sen karsinaan ja kävelee luokseni. "Moi, mitäs sä?" kysyn häneltä ja nojaan rennostipesupaikan ulkoseinään. Valma kävelee luokseni ja roikottaa toisessa lädessä riimunarua millä oli taluttanut Oreota. "Ei tässä mitää ihmeellistä. Aleksi käski tuomaan Oreon sisälle Janellea varten, että se voi sen kanssa puuhastella jotain maastakäsittelyjuttuja tai jotain sellasta", hän selittää ja laskee panonsa vasemmalle jalalleen. Olimme sopineet Valman kanssa, että pääsisin Dunjan treenaajaksi ja liikuttaisin Dunjaa hiukan enemmän, vaikka Valmakin ratsastaa sillä aina välillä, mutta Valma oli itsekkin ryhtynyt treenajaksi Darcylle. Valmalle kävi onneksi oikein hyvin, että alkaisin treenaajaksi Dunjalle. Mincaan en kyllä jättäisi. En ikinä. "Aa aivan. Emppu ja mä aiotaan mennä juoksuttamaan Mincaa", kerron Valmalle ja nyökkää hymyille ja lähtee pesarilta viemään narua takaisin. Käännyn itse järjestelemään harjapakin sisältöä. Kliksautan metalliketjun lukon kiinni Mincan riimuun ja pujahdan ketjun alta käytävälle. Emppu nousee rauhallisesti seisomaan ja kiiruhtaa viemään riimunarun paikalleen. Pörrötän pullukkaa otsatukan alta ja naurahdan ponin rapsutusreaktiolle. Emppu viilettää takaisin ja silittää itsekkin Mincan otsaa. "Voi että miten susta on tullu pieni", Emppu voivottelee ja silittää Mincaa. "Harmi että ponit tahtoo olla aika pieniä, mutta onneks tääl on Mincan ja Astan lisäks kookkaampiakin poneja", sanon Empulle ja ojennan harjapakista kumisuan hänelle ja otan itselleni juuriharjan. Minca oli ihanasti piehtaroinut mudassa ja kuorruttunut täysin. Emppu ottaa harjan vastaan ja alamme yhdessä hinkata ponista kuivunutta kuraa pois. Minca seisoo kyllästyneenä paikallaan joten ponista on helppo irroittaa kuraa. Tosin sen pöllyäminen ei ole järjin mukavaa varsinkaan silloin kun harjataan sisällä. Harjamme hiljaisuudessa, koska jos suun aukaisee suun saa täyteen pölyä. Harjaan tarkasti harjan alta ja satulan kohdalta. "Annatko pölkkärin?", Emppu kysyy ja rikkoo hiljaisuuden. Nyökkään ja kaivan nopeasti pölyharjan ja ojennan sen Mincan selän yli ja otan Empun ojentaman kumisuan ja heitän sen harjapakkiin. Harjaan reippaasti Mincan kesäkarvaa ja juuriharjan jälkeen otan pölyhanskan ja vedän Mincan kaulaa pitkin hanskalla. Käyn hanskalla läpi kaulan ja selän. Ojennan hanskan Empulle ja otan pölyharjan ja vaihdan sen jalkaharjaan. Harjaan jalat reippaasti ja tarkasti, koska en halua millekkään hepalle hiertymiä jalkoihin. Emppu pujottaa Mincan suitsien kuolainrenkaasta liinanan ja vetää sen korvien takaa ja kiinnittää vastakkaiseen kuolainrenkaaseen. "Nonii tässä, sun kannattaa ottaa kans pitkä raippa mukaan", Emppu sanoo ja ojentaa liinan pään minulle. Emppu lähtee hakemaan minulle raippaa ja lähden itse kävelemään vaapalla uralla Mincan kanssa. Minca asteli suhteellisen reippaasti jos otti huomioon ponin mahan. Emppu ojentaa raipan ja lähtee kävelemään kentän reunalle ja istahtuu jakkaran päälle. Kävelen kentän keskelle ja annan Mincalle enemmän tilaa kävellä ja kokoan ponia samalla ympyrälle. Saan Mincan suhteellisen hyvin koottua ympyrälle vaikkain välillä mennään liian kauas tai liian läheelle. Pian kuitenkin löydän hyvän tuntuman. Kannatan raippaa toisella kädellä Mincan pyllyn takana. Annan Mincan kävellä pari kierrosta hieman vapaammin ja sitten alankin kokoamaan sen käyntiä vähän reippaanmaksi ja tahdikkaammaksi. Maiskautan vähän ja tuin raippaa vähän lähemmäs pyllyä. Minca ottaa muutaman laiskan raviaskeleen, mutta siirtyy käyntiin aika nopeasti. Sitten kun Mincalle on saatu kohtuullinen käynti niin alan työstämään ravia. Sanon rauhallisesti ravi ja maiskautan hieman. Minca lähtee tavalliseen pikkuraviin. Juoksuttaminen on muuten helppoa jos ei ota huomioon pyörimistä ja sen aiheuttamaa oloa. Minca saa ravata vähän ajan ja sitten pyydän sen käyntiin. Minca siirtyy kuuliaisesti käyntiin ja kävelee hiukan huohottaen. Onhan sen kunto vähän huonontunut, kun on melkein koko kesän nauttinut vihreää. Pysäytän Mincan ja kävelen sen luokse ja vaihdan liinan suunnan kuolaimista ja suunnan vaihdettua kokoan Mincan taas ympyrälle ja otan vielä samat jutut tähänkin suuntaan mitä olin ottanut toiseen. Olin koko juoksutuksen tietoinen Empun katseesta, joka seurasi liikkumistamme. Toivoin todella menon näyttävän jotenkin hallitulta. "Ihan hyvin se meni", Emppu sanoo kävellessämme takaisin tallille. Minca oli loppukäyntien aikana päässyt yllättämään minut vetämällä päänsä heinikkoon ja rohmuamalla suunsa täyteen vihreää. "No jaa enpä tiiä. Laukkaa en kyllä vielä raaski ottaa, kun en oo mikään haka tossa juoksuttamisessa", vastaan hänelle ja silitän samalla Mincan kaulaa oikealla kädelläni. "Harjoitus tekee mestarin tai mitä sitä nyt sanotaankaan", hän sanoo naurahtaen ja liikkuu nopeasti viereltäni Mincan toiselle puolelle. Kävelemme talliin ja riisumme Mincan varusteista puhellen toisillemme. Heilautan kättäni Topiakselle, joka putsaili varusteita satulahuoneessa. Järjestän samalla Mincan tavarat paikalleen ja jään nojailemaan satulahuoneen seinustalle. "Oliks muuten niin, että sä haet hoitajaks Darcylle?", kysyn tuolta ananaspojalta ja työnnän käteni collareideni taskuihin. Topias nosti katseena ylös "Joo sillekkin, mutta kyl mä Inkaltakin kysyin voisinko alkaa hoitamaan Ranaa". "Aaivan", vastaan lyhyesti ja hymyilen pojalle, joka oli syventynyt taas varusteiden puhdistukseen. Lähden takaisin tallikäytävälle ja huomaan Empun tulevan takaisin laitsoilta jonne vei Mincan. "Mää taidan mennä tupaan ja kiitos nyt ihan hirveenä sulle", sanon kiitollisena ja lähden tuvalle.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Minca
Aug 17, 2016 14:17:36 GMT 2
Post by Salli on Aug 17, 2016 14:17:36 GMT 2
5 HM
perjantai 27. toukokuuta 2016 kirjoittanut: Salli Istuin tuvassa ja pyörittelin käsissäni kypärää. En ollut ratsastanut vielä kertaakaan sairaalareissuni jälkeen. Enkä muutenkaan tiennyt vielä paljoa tallin nykuisestä menosta. Oikeastaan sen, että Valma on palannut ja pari uutta hoitajaa olisi tullut. Sen päättelin puhtaista varusteista ja karsinoista. Aleksi oli kovasti houkutellut minua kipuamaan, vaikka Pallen selkään jos en heti haluasi Mincalla mennä. En minä hoitoponiani pelännyt tai muutenkaan ratsastamista, mutta ajatus kuitenkin jännitti minua. Silti olin ilmoittautunut kesäleirille. Valma olisi myös tulossa ja sekin jännitti minua. Olin pari kertaa Valman kanssa puhunut, mutta emme kunnolla keskustelleet menneestä. Toisaalta se tuntui minusta hyvältä, mutta halusin ihan kunnolla päästä takaisin vanhaan. Olisiko vanhaan edes paluuta? Ajatus siitä, että välimme eivät palautuisi ennalleen jännitti minua. Valmakin oli tulossa leirille joten siellä voisin varmastikin jutella ihan kunnolla tytön kanssa. Kypärän mokkapinta oli kovasti nukkaantunut ja hiukan kulahtanut monien uittoreissujen ja sateessa ratsastamisen seurauksena. Se ei haitannut, koska kypärä oli muuten aivan ehjä. Aleksi oli pyytänyt minun antamaan Mincalle hieman kurinpalautusta, koska oli heitellyt monta kertaa Sara-Millaa selästä. Nousin seisomaan ja hengitin syvään. Nyt olisi pakko mennä selkään. Pakko. Astelin reippaasti kentän kulmalle ja vetäisin kypärän päähäni. Aleksi talutti Sara-Millaa ja Mincaa kentän tallinpuoleisessa päädyssä ja jutteli tytölle. Muut ratsukot ravailivat keskiympyrällä. Sara-Milla pyyhki kyyneleitä silmäkulmistaan, kun laskeutui alas ponin selästä. ”Joskus miä oon vielä yhtä hyvä ku siä!” Sara-Milla sanoi tomerasti ja asteli Aleksin kehotuksesta kentän reunalle. Hymyilin tytön perään. Hän ei tosiaan tiennyt kuinka suurta sotaa kävin pääni sisällä selkään noususta. Aleksi piti kiinni Mincasta, joka hinkkasi päätään Aleksiin. Ujutin kumpparini Mincan satulan jalustimeen ja heilautin itseni tuttuun satulaan. Henkäisin ja kalastelin toisen jalustimen jalkaani ja puristin napakasti ponin kylkiä. Onneksi olin tajunnut laittaa kumpparit lenkkareiden sijaan, koska ei olisi mukava nyrjäyttää vielä nilkkaa jos poni sattuisi ottamaan lähdön tai pukittelemaan. ”Salli ota sen kanssa kaikki askellajit läpi ja vaikka vielä molempiin suuntiin. Hyvin menee!” Aleksi kailotti ja jatkoi tuntilaisten ohjeistamista. Minca käveli reippaasti eteenpäin ja antoi muiden ratsukoiden mennä. Heinätupot kentän aidan alla tuottivat kuitenkin laikukkaalle vaikeuksia. Käänsin ponin pääty-ympyrälle ja siirsin kevyesti ponin raviin. Minca lähti juoksemaan reippaasti eteenpäin ja sain tehdä työksi asti pidätteitä. ”Soo… aivan rauhassa tyttö”, puhisin sille ja yritin kevennyksen avulla hillitä ravin tahtia. Vaihdoin hetken pyörittyäni suuntaan ja ravasin vielä ympyrällä. Toiseen suuntaan Minca rauhoittui hieman ja antoi asetuksen läpi. Rauhoitin sen hetkeksi käyntiin ja taputin ponia hieman hikiselle kaulalle. Olin uskaltanut. Enää minua ei jännittänyt yhtään. Hymyilin leveästi ja sain Aleksin nauramaan. Näytin kuulemma Teletappien auringolta. Kerin ohjia käsiini ja päätin ottaa laukkaa nopeasti pienellä kahdeksikolla jolla saisin molemmat laukat kätevästi otettua. Nostin ensin vasemman laukan. Minca heitti päätään alas ja teki pienen vauhtipukin. Vetäisin ponin pään ylös ja ajoin ponia eteen. Vaihdoin laukan ravin kautta ja nostin oikean laukan. Oikeaan poni meni oikein nätisti. Laukkasin vielä vähän suoraa uraa jaa annoin ponin jäädä kävelemään. Taputin kovasti Minca ja hymy ei ottanut lähteäkseen. Autoin vielä Sara-Millan selkään ja kehuin häntä ja lähdin hyppelehtien pois kentältä. Olin nyt niin täynnä energiaa, että voisin juosta vaikka maratonin. Istuin tallin takana heinäpaalin päällä auringossa kädet pääni takana. Olin aina miettinyt asennon merkitystä. Sitä näki joka tuutista, mutta se ei ollut kuitenkaan ollut erityisen mukava. Aurinko paistoi kuitenkin kivasti joten vähän huonommassakin asennossa kelpasi makoilla. Annoin taas ajatusteni vaeltaa. Minun täytyisi kutsua Aliisa tallille ja kysyä voisiko hän, vaikka ratsastaa Mincalla hetken ja palautella mieleen juttuja. Se olisi mukavaa. Saisin esitellä tytön Valmalle. Naurahdin hiljaa. Minulla ei ollut kunnolla kavereita tallilla enää kuin Valma. Ikävä taas pyörähti sydämessäni. Inkaa, Maikkia ja Sandraa oli totisesti ikävä ja Miroa. Miksi olin taas ottanut Miron mukaan? Olin 15-vuotias ja Miro täysi-ikäinen! Salli ryhdistäydy. Havahduin ja kuulin naurua tallilta päin. Nostin päätäni ja en olisi uskonut näkyni olevan totta. Tallin suunnalta käveli tyttölauma punatukkainen poika perässään. Joukkoa johti Valma ja hänen perässään astelivat ilmi elävät Sandra, Inka ja Maikki. Punatukkainen poika oli Mikki. Henkäisin enkä enää tiennyt pitäisikö minun itkeä surusta vai ilosta. ”Mitä te …?” sopersin ja sain porukan huomion kiinnittymään itseeni.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Minca
Aug 17, 2016 16:55:14 GMT 2
Post by Salli on Aug 17, 2016 16:55:14 GMT 2
6 HM
Riku oli kertonut minulle vähän lisää itsestään, kun olin saanut kuulla jotain Emmalta. Riku kertoi minulle mitä hänellä ja jollain valmentajalla oli ollut ja vähä siitä kuinka hänen isänsä oli suuttunut ja heidän välinsä olivat arktisesti viilenneet. En vieläkään ollut saanut kuulla koko tarinaa mistä olin näreissäni. Olin valittanut siitä psykologille. Hän oli sanonut, että minun pitäisi antaa Rikulle aikaa toimi ja keskittyä saamaan hyvät välit poikaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Rikun kanssa meillä oli mennyt aika hiljaisissa merkeissä, mutta kisoissa hän silti kulki kanssani. Emma hymyili tallilla meille erittäin omahyväisesti, mikä sai veren kiehumaan. Ihme ettei minusta tullut verilettuja, kun välillä sain häneltä hyytäviä katseita ja välillä niitä verta kiehuttavia.
Tallilla Dunjan kanssa meillä meni hyvin, mutta Mincan kanssa en paljoa touhuillut. Aleksi oli pienesti vihjaillut siitä, että pian olisi Mincan aika siirtyä eläkkeelle. Se sai ajatukseni liikkeelle ja olinkin tehnyt jonkinlaisia maastolenkkejä ja mennyt paljon ilmansatulaa. En olisi vielä valmis päästämään kultaista ponia käsistäni. Minca oli kuitenkin hyvässä kunnossa, niin ei vielä ihan lähiaikoina siirtymistä pitäisi tapahtua. Mutta koska sitä tietää?
Alanan peliä olin käynyt katsomassa Rikun kanssa ja muutaman muun hallavalaisen. En Alanan kanssa ollut jutellut kovinkaan paljoa, mutta silti halusin mennä katsomaan peliä. Rikua taas peli taisi kiinnostaa enemmän, vaikka kova heppapoika onkin. Olimme ostamassa hallilla popcornia ja kassatyttö kysyi Rikulta milloin ja missä hän aloittaisi koulunsa syksyllä. Riku oli jäätynyt niin pahasti, että minun piti maksaa ostokset ja kerto Rikun puolesta brunetelle mihin hän olisi syksyllä menossa. Brunette hymyili ja sanoi vielä peräämme, että Riku näkisi hänet koulussa. Siitäkös Riku punastui ja jännittyi entisestään. Riku lähti kesken pelin pois jonnekin kaverinsa kanssa. Riku käski pelin jälkeen Alanalta saisiko hän joskus mennä katsomaan treenejä.
Riku oli saanut pari kaveria koulustaan ja vietti heidän kanssa ajoittain aikaa. Ilman mopoa tai autoa Riku ei päässyt kaikkiin paikkoihin mihin hänen kaverinsa olivat menossa porukalla. Kyllä hän meni välillä kyydillä, mutta tapojensa mukaan hän ei viihtynyt kauaa suuressa porukassa tai ehkä halunnut ollakaan. Meidän kotoa noin neljänsadan metrin päässä asui Rikun kanssa saman ikäinen Jimi. Jimin tiesin entuudestaan siitä, että oli ollut vuoden vaihdossa Uudessa-Seelannissa peruskoulun jälkeen. Jimi oli pään sisältä aivan erilainen mitä voisi kuvitella ulkoapäin. Jimi oli suhteellisen suosittu tai ainakin häntä pidettiin suosittuna. Jimin kanssa Riku vietti eniten aikaa ja siksi olinkin hänet ennen koulujen alkua useasti nähnyt meillä. Riku rentoutui Jimin seurassa ja viihtyikin hyvin. Jimi taas oli sosiaalinen ja vietti aikaa peruskoulussa ollessaan varsin paljon Pronssijoen ”sisäpiirin” kanssa. Rikun kertomana nykyään hänellä on pieni porukka keiden kanssa on ja Riku on tervetullut siihen.
Äiti ja isä olivat päässeet normaaliin rytmiin. Isä vietti illat autotalissa tai television ääressä ja äiti taas oli aloittanut joitakin iltakurreja. Jos hän ei ollu kursseilla niin istui sohvalla ja oli tietokoneella. Isä halusi aloittaa opettamaan Rikulle autolla ajoa. He ostivat innolla Rikulle kirjoja ja tarvikkeita kouluun. Riku ei ollut ottanut oikeastaan mukaan mitään koulussa tarvittavia asioita. Reppu hänellä oli, mutta siihen se jäi. Melkein kaksi kuukautta asuttuaan meidän kanssa huomasimme, ettei Rikulla oikeastaan ollut mitään mukana. Vanhempani ostivat hänelle kyllä tarpeeksi hygieniatarvikkeita ja tarjoutuivat ostamaankin vaatteita, mutta Riku ei halunnut ainakaan vielä mitään uutta vaatetta.
Koulujen alettua minä Riku näimme oikeastaan vain hetken aamulla ja hetken illalla. Se vaivasi minua kovasti. Riku meni aamulla aikaisemmin kouluun, että pääsisi aikaisemmin iltapäivällä pois ja iltapäivällä hän oli Jimin ja muun porukan kanssa. Oman kouluni jälkeen yleensä kävelin Rikun koulun ohi ja saatoin nähdä hänet jossakin porukkansa kanssa, mutta en mennyt juttelemaan. Itse taas toisaalta nautin tilanteesta. Sain mennä yksin tallille ja nauti bussimatkasta. Vaikka olenkin sosiaalinen ja aktiivinen ihminen autossa mieluusti katson ohi kiitävää maisemaa ja ajattelen kaikkea.
Tallilla kisat pitivät väkeä kiireessä. Dunjan kanssa otin vähän rauhallisemmin ja saatoin vähän sen kanssa harjoitella jotain, mutta halusin antaa sen kerätä voimia. Hevoset tulivat takaisin laitumilta ja normaali arki Hallavassa polkaistiin käyntiin. Päätin, että nyt aion tutustua paremmin porukkaan enkä vain juoksisi Valman perässä. Aatteeni alkoikin ihan hyvin, kun koulun jälkeen törmäsin tallilla Ruusuun. En aikaisemmin hänen kanssa ollut kauheasti rupatellut joten otin niskasta kiinni itseäni jotta kävelisin Ruusun luokse enkä vain marssisi ohi. Ruusu harjaili käytävällä Bamboa. Bambon kanssa en ollut pahemmin touhuillut, mutta välillä käynyt sen selässä, kun sen kanssa alettiin harjoitella menoa ratsastajan kanssa. Ruusu oli katsonut minua vähän hölmistyneenä ja se sai minua vähän jarruttamaan vauhtiani tutustumisessa. Päätin aloittaa helposta jutustelun aiheesta: Bambo ja shetlanninponit. Ruusu kertoi, että ylläpitää nykyään Bamboa ja hänen sukulaisensa omistaa ponin. Hän kertoi myös Cellestä jonka kanssa aikoo mennä kisoihin ja Kyyhkyllä millä kisaa pari luokkaa. Kyyhkyllä kisaamiseen minulla ei riittäisi hermot eikä kyllä ehkä taidotkaan. Niin omalaatuinen se on mielestäni ratsastaa. Bambon kanssa Ruusu aikoo mennä aluksi jotain helppoja luokkia. Molempien vähentäessä puhumista päätin, että taitaa olla parasta vaihtaa vähän maisemia.
Kisojen jälkeen tapasin Katrin kentän laidalla, kun Aleksi piti Roopelle ja Lukalle yksityistuntia. Sateen takia kenttä oli paikoin aika märkä, mutta auringon takia maneesi oli varmasti kuin sauna. Jäin nojaamaan aitaan vähän matkan päähän Katria. Katrin kanssa juttelumme oli hiemanan yksinkertaista. Katri kertoi minulle Novasta kun siitä kyselin ja minä taas kerroin vähän kisoista. Katrikin kertoi miten hänellä oli Novan kanssa mennyt. Naureskelimme Novalle, kun se oli kuolannut Katrin kypärän märäksi harjauksen aikana.
Riku kerkesi tiistaina mukaan tallille puuhailemaan Mincan kanssa. Valma ja Inka ratsastivat ohitsemme maastoon. Kenttä siis ainakin olisi tyhjä jos sinne halusimme mennä pyörimään. Yritin vieläkin potkia Rikua siihen, että hän lähtisi ratsastamaan. Hän vain mumisi vastukseksi. Sisällä tallissa huomasinkin Mincan kököttävän Pallen karsinassa. Aleksi seisoi karsinan edessä kädet ristissä pudistellen päätänsä.
”Siun lurjus hoitoponi oli taas syömässä porkkanoita rehujen luona”, Aleksi sanoi vakavasti, mutta pienoinen hymy kurkisti silti Aleksin suupielestä.
”Voi hyvänen aika… no pääsee kohta juoksemaan porkkanat pois”, sanoin tuimasti ja Aleksi naurahti kävellessään meidän ohi.
”Käyn vielä tarkistamassa pihaton ettei loputkin ponit juokse pitkin maita ja mantuja”, hän mutisi.
”Aleksi voin tulla auttamaan”, Riku sanoi nopeasti ja lähti pikaisesti ratsastuksenopettajan perään. Katsoin pojan perään ihmeissäni. Kohautin harteitani ja käännyin katsomaan ponia isossa karsinassa.
”Mitäs karkasit”, sanoin sille ja lähdin hakemaan ponin harjoja. Tänään olisi ohjelmassa ilman satulaa vähän höntsäilyä. Maastossa voisin voisin käydä laukkaamassa pari ylämäkeä ja muuten mennä kentällä.
Harjattuani ponin Rikun saapui paikalle hymyillen. Vedin karsinan oven kiinni ja nostin harjapakin syliini.
”Mitäs nyt?”, kysyin ja Riku vakavoi ilmeensä nopeasti. Kävelimme satulahuoneeseen. Riku jäi nojailemaan seinään, kun vein harjat omalle paikalle.
”Anna tulla!” tivasin ja katsoin Rikua kädet puuskassa. Hän vain nauroi minulle. Pudistin päätäni ja otin Mincan suitset käteeni ja tyrkkäsin ne Rikulle.
”Jos et suostu kertoo niin sit saat suitsia ton eläimen”, hän hymyili pikaisesti ja lähti Pallen karsinan luokse. Pudistin vielä päätäni ja lähdin hakemaan tuvasta kypärää ja hanskoja.
Alkuverkkojen jälkeen lähdin kentältä kohti paria lähintä hyvää laukkaylämäkeä. Riku lähti mukaani. Hän ei vieläkään suostunut kertomaan. Sanoi vain, että saisin pian tietää. Minca oli saanut kentällä kerran nakattua minut alas selästä, kun lähdin ensimmäistä kertaa raviin. Minca veti äkisti pään alas ja kääntyi kentän keskelle. Valahdin kaulalle ja siitä vedin kaulan yli selälteni hiekkaan.
”Ravaa tässä ja sit jos meet tohon mäkeen”, Riku sanoi ja osoitti mäkeä missä olisi hyvä kohta. Nyökkäsin ja painoin pohjillani Mincan kylkiä. Minca lähti reippaasti raviin. Maastossa poni oli aina todella reipas ja ravissa tuntui siltä kuinka maksa ja sydän vaihtoivat paikkoja. Mäen alla Minca taisi tajuta jo idean ja lähti laukkaan. Mäki oli hieman hiekkainen joten Minca sai kunnolla painaa sitä ylös. Mäen harjalla siirsin sen aika nopeasti käyntiin ja taputin sitä kaulalle. Minca puuskutti hieman. Kävelin mäen toiselta puolelta alas ja kävelimme kärrytietä eteenpäin. Linnut lauloivat ja puissa oli vielä kunnolla vihreitä lehtiä. Metsässä tuoksui kosteus. Aamulla oli sataa tihuttanut koulun ruokailuun asti jonka jälkeen oli ollut pilvistä. Kärrytien päässä oli pieni niitty ja niitty yhtyi metsään pienen kummun kautta. Valmistelin Mincan taas raviin ja nostin laukan ennen kumpua ja Minca syöksyi kuin tykin suusta eteenpäin ja laukkasi hyvin kummun päälle ja metsään. Metsässä meni kärrytie. Riku odotti meitä kärrytien päässä missä siirsin ponin raviin ja ravasin tietä pitkin parikymmentä metriä ja siirsin sitten vielä käyntiin. Riku hölkkäsi meidän perässä vireemme.
”Noo tää tulikin sitten olemaan tämmönen lyhyt maastolenkki”, sanoin hymyillen ja taputin Mincaa kaulalle.
”Mä en varmaan ikinä opi näitä maastoja, kun en meinannu löytää ton tien päähän”, Riku mutisi ja risti kätensä rinnalleen.
”Hahah, tästä mennään vielä tietä eteenpäin ja sit käännytään tallin taakse vievälle polulle ja tadaa ollaan perillä”, selitin pojalle ja sivelin kädelläni ponin kaulaa. Kävelimme hiljaisuudessa tallin pihalle ja halasin Mincaa vielä selästä ja valuin alas selästä. Hoidimme ponin yhdessä pois ja jätimme sen Pallen karsinaan Aleksin kehotuksesta. Suuntasimme sitten bussipysäkille ja jäimme odottamaan bussia. Juuri ennen kuin saavuimme pysäkille meidän bussi huristi ohi, joten saisimme ainakin kymmenen minuuttia odottaa. Bussin saavuttua hyppäsimme kyytiin. Bussi oli tyhjä joten pääsimme keskivaiheelle istumaan. Ennen toista pysäkkiä eläinlääkärin auto huristi reipasta vauhtia meidän ohitse. Kurtistin kulmiani, mutta jätin asian siihen. Kyllä muutkin saattoivat kutsua eläinlääkärin Hallavan lähellä, kun Aleksi. Silti jäin miettimään asiaa.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Sept 18, 2016 19:34:45 GMT 2
7 HM
”Moikka!” huikkasin reippaasti, kun näin yhden Hallavan monista punapäisistä hoitajista. Tällä kertaa kiikarissani oli uusi tulokas Rena. Olin hänen kanssaan jutustellut aikaisemmin ja tyttö vaikutti oikein mukavalta tapaukselta. Rena harjasi Astaa Tintun karsinassa. Kuullessaan tervehdykseni hän nosti päänsä ja hymyili leveästi.
”Ai moi”, hän tervehti hillitysti takaisin ja jatkoi Astan harjaamista.
”Ootko menossa ratsastamaan?” sunnuntai merkkasi minulle ponipäivää tai ainakin oli merkannut vielä, kun Maikki oli maisemissa. Ehkä sunnuntain ponipäivän saisi takaisin?
”Joo ajattelin mennä maastoon.. haluatko lähteä mukaan?” Rena kysyi minulta ja sai suuni vääntymään epämääräiseen virneeseen. Tästähän minä olin haaveillutkin. Samalla pääsisin tutustumaan tyttöön enemmän.
”Joo toki! Käytiin kans Astan vanhan hoitajan kanssa maastossa kun poneilla oli samana päivänä vapaapäivä”, kerroin tytölle.
”Nyt pääset sit mun kanssa maastoilemaan”, hän naurahti vastaukseksi ja kaivoi harjakopasta kaviokoukun ”jätin Mincan pihattoon, kun en tiennyt tulostasi”.
”Joo mä saan sen nopeesti hoidettua. Aijotko mennä satulan kanssa?” kysyin vielä varmuudeksi. Minulle itsestään selvää oli mennä ilman satulaan, mutta uudella ponilla se voisi olla eri juttu.
”Joo kyllä ajattelin, viimeks meillä ei mennyt maastossa kovinkaan hyvin”, hän selitti nolostellen. Katsoin tyttöä ihmeissäni, mutta päätin vain nyökätä ja lähdin metsästämään ponia pihatosta.
Tallustelin pihattoa kohti hyräillen Vain Elämää kauden tunnusmusiikkia. Minca ja Bambo söivät sulassa sovussa kesän viimeisiä vihreitä maasta aidan toiselta puolen. Naurahdin ja avasin pihaton portin. Minca nosti päänsä ylös ja jähmettyi paikalleen. Bambo jatkoi vihreän syömistä. Astelin reippaasti kohti Mincaa. Olin juuri saamassa otteen ponin riimusta, mutta Minca päättikin tehdä äkkikäännöksen ja lähti portille täyttä laukkaa. Laskin käteni alas ja huokaisin. Ei nyt Minca, ei nyt. Kävelin takaisin Portille missä Minca hörppi vettä. Tällä kertaa päätin tulla toiselta puolelta ettei poni pääsisi livahtamaan yhtä hyvin pois ulottuviltani. Kiersin Mincan toiselle puolelle ja nopeasti tartuin sen pöyhkeään harjaan. Naurahdin voittamattomasti ja otin tiukasti ponin riimusta kiinni. Avasin portin ja talutin ponin riimusta ulos. Aleksi ei pitänyt siitä, että ravuutin Mincan pihatosta talliin sillä pienten lasten kanssa siinä koituisi vai ongelmia. Ajattelin nyt vain tämän kerran tulla vähän reippaammin talliin. Ravissa Minca tuli yleensä paremmin, kuin käynnissä.
Telkesin Mincan Klikin karsinaan vastapäätä Tintun karsinaa missä Rena hoiti Astaa. Rena puhdisti Astan harjoja tullessani ja jutteli Valmalle. Heilautin tälle kättäni ja sidoin Mincan kiinni vetosolmulla.
”Ootteko menossa maastoon?” Valma kysyi lempeästi ja napsi pähkinöitä pussista.
”Joo mennään. Salli lähtee ilman satulaa ja saa näyttää meille jonkun kivan reitin”, Rena selitti reippaasti Valmalle. Hymyilin itsekseni piilossa katseilta, kun taputin Mincaa kaulalle.
”Sallin bravuuri onkin ilman satulaa maastoilu tolla pippuriprinsessalla”, Valmasanoi ja hymyili minulle, kun astuin ulos Klikin karsinasta.
”Astan kanssa mennään vielä satulalla, kun ei vielä tunneta kovin hyvin”, Rena selitti lisää Valmalle. Lähdin hakemaan harjoja ja suitsia Mincalle. Jätin Valman ja Renan taakseni ja tunsin pienen kateuden piston sydämessäni. Rena puheli Valmalle innostuneena ja Valma vastavuoroisesti vastasi hänelle omalla tyylillään. Valma oli päässyt taas talleilun makuun, kun oli jo ehkä selvinnyt poikadraamoistaan. En ollut kyseisestä asiasta hänen kanssaan puhunut tai oikeastaan emme olleet puhuneet oikein mistään viime aikoina. Valma oli kuitenkin minulle niin hirmuisen tärkeä. Otin Mincan harjapakin ja nappasin ponin suitset koukusta mukaani.
”Salli mitä tykkäsit Mellistä tunnilla?” Valma kysyi ja ojensi Renalle pähkinöitä. Olin tosiaan päässyt torstain tunnille Mellillä ja vielä hyppäämään. Olin siitä oikein iloinen sillä olin sillä mennyt vain koulua sen koeratsastuksen yhteydessä.
”Se oli ihan huippu! Koulussa kyllä oli parempi, mutta tosi kiva kuitenkin”, kerroin hymyssä suin ja laskin suitset koukkuun ja avasin harjapakin.
”Nanna meni kuulemma Fonziella. Hyppäskö hyvin?” Valma tiedusteli. Rena lähti samalla hakemaan varusteita Astalle.
”Ihan sikke hyvi! Mieti sinne vielä Nanna kyytiin siis oikeesti hyvä pari”, kerroin hänelle. Nanna oli ainakin mielestäni sopinut hyvin Fonzien selkään. Oikeastaan Nanna sopi ihan kenen vain kyytiin. Valma nyökytteli ja asteli karsinan lähelle. Harjasin Mincaa tottuneesti lempiharjallani.
”Ootko muuten nähnyt Darlin uuden hoitajan?” Valma kysyi madaltaen ääntään.
”Joo oon, Pujon? Mukava tyyppi”, vastasin hieman kysyvästi. Pujo oli oikein mukavan oloinen heppu mitä olin vähän hänen kanssaan jutellut. Valma nyökkäsi hajamielisesti ja astui vähän kauemmas karsinasta, kun Rena saapui varusteiden kanssa paikalle. Olin harjannut nuokkuvan ponin ja aloin puhdistamaan kavioita. Nostin etusen ylös ja samalla tunsin näykkäisyn takapuolessani. Nousin nopeasti ylös ja katsoin Mincaa.
”Ei! Noi ei tehdä!” ojensin ponia ja nostin kavio uudestaan ylös.
”Mitäs se teki?”, Rena kysyi ja nosti satulaa Astan selkään. Pyyhin hiuksia pois otsalta ja siirryin takaseen.
”Näykkäisi mua pepusta”, tuhahdin ja puhdistin reippaasti kaviot loppuun.
”Sulla onkin jo kypärät ja muut valmiina. Salli haemko sulle kypärän?” Valma kysyi ja kuikuili satulahuoneen suuntaan. Kävelin Valman vierelle ja pudotin kaviokoukun koppaan.
”Joo toki. Tuo kypärä ja kato, että sisällä on hanskat ja tuo vaikka lyhyt raippa kans”, ohjeistin häntä ja näin Pujon puikahtavan sivuovesta ulos. Katsoi Valmaa kysyvästi, mutta hän lähti pitkin askelin Pujon perässä tallitupaan. Pudistin päätäni ja nostin harjapakin maasta ja asettelin sen suitsikoukun alle missä ponin suitset riippuivat.
”Ollaanko valmiit?” Rena kysyi ja veti Astan kaulalta ohjat ja kiinnitti kypäränsä kiinni. Nyökkäsin hänelle ja työnsin karsinan oven auki. Valma harppoi sisälle kypärän ja raipan kanssa.
”Kiitos”.
”Oleppas hyvä”, puin kypärän ja hanskat ylleni ja vedin ohjat kaulalta.
”Pitäkää hauskaa”, Valma toivotti meille Renan ja Astan lähtiessä ensimmäisenä pihalle tallista.
”Voitko sit painaa, kun nousen kyytiin?” Rena kysyi taluttaessaan uinuvaa Astaa.
”Joo toki. Noustaan vaikka maneesin eessä selkään niin päästään siitä hyvälle polulle”, ohjeistin Renalle.
”Käytkö sä usein maastoilemassa Mincalla?”
”Öö.. no se vähän riippuu. Nyt oon käyny pari kertaa Rikun kanssa ja sit jos tunneilla tai leirellä mennään niin sit”
”Kuka tää Riku on? Onks se sun poikaystävä?”
”Ehei! Se on mun veli”
”Aa okei.. harrastatko jotain muuta ratsastuksen lisäks?”
”Enpä oikeestaan. Penkkiurheilua ja mun piti alottaa motocross, mut ei siit oikee tullu mitään. Entä sä?”
”Joo soitan viulua”
”Oi vähän cool! Joo noustaan vaikka tässä selkään”
”Okeii, auta sit vähä”
”Juu”, talutin Mincan Renan ja Astan oikealle puolelle ja laskin siltä puolen jalustimen.
”Kiristetään sit selästä sitä vyötä”, Rena sanoi ja nousi selkään. Painoin toiselta puolelta ja väistin Renan lennokasta jalkaa, joka pujahti sulavasti jalustimeen. Kiersin toiselle puolelle ja yritin estää Mincaa puraisemasta Astaa pepusta tai mistään muustakaan kohtaa. Kiristimme yhdessä vyön. Hyppäsin Mincan kyytiin ja Minca lähti liikkeelle ennen kuin olin pystyssä. Roikuin uhkaavasti Mincan selän ja kaulan päällä.
”Älä putoo!” Rena parahti, kun mätkähdin hekalle selälleni. Maa oli kylmä ja häntäluutani kivisti, mutta nousin nopeasti istumaan.
”Voihan elämä” puuskahdin ja näin sivusilmällä Renan sekoittuneen ilmeen. Hän yritti pidättää naurua, mutta toisaalta hän oli säikähtänyt.
”Ootko ok?” Rena kysyi rauhallisesti, kun talutin Mincan parempaan kohta ja pääsin nyt paremmin selkään.
”Joo, häntäluu otti vähän osumaa”, mutisin hänelle ja ohjasin Mincan reippaasti liikkeelle.
”Tekeekö Minca usein tollasta?”
”Ei se mulla enää paljoa tee. Tykkää esittää uusille ihmisille”, selitin tytölle ja kävelimme maneesin ja parkkipaikan välistä metsikköön. Nyt saisi loppua temppuilu. Hermoni kiristyivät.
”Kuinka pitkä tää reitti on?” Rena kysyi reippaammin. Hengitin syvään ja sanoin itsellenni etten saisi olla ilkeä Renalle jos Minca temppuilee. Tänään ei ole minun päivä. Minun pitäisi maastossakin ratsastaa Mincaa kunnolla ettei sille jää aikaa temppuilulle.
”Abauttiarallaa 40 minuuttia. Riippuu kuinka kovaa menee”
”Minkälaista maastoa tässä on?”, Rena jatkoi kysymysten esittämistä. Otin Mincan ohjia enemmän tuntumalle.
”Tässä on ekaks tämmöstä vähän epätasaisempaa polkua, sitten tulee sellanen kärrytie ja aikalailla sit tasata koko loppu matka. Tää polku käy yhden lähellä tietä ja palaa takaisin isojen tarhojen lähelle. Ei kauheesti mäkiä oo ja hyvää pohjaa”, kerroin hänelle suurin piirtein mistä on kysymys. Rena esitti vielä muutamia kysymyksiä ja sitten kävelimme hiljaisuudessa polkua eteenpäin. Linnun visersivät ja pari kertaa Minca otti pari raviaskelta, kun säikähti puista säntääviä lintuja.
Käännyimme kärrytielle ja kokosin Mincaa vähän paremmin kuulolle.
”Otetaan ravia ja tuu mun takana, koska muuten tää lähtee sellaseen ompelukoneraviin, ettei mitää rajaa”, naurahdin ja siirsin Mincan raviin. Rena totteli minua ja ravasi helposti Astan kyydissä. Itse keskityin saamaan Mincan ravista vähän isompaa, ettei se menisi niin tikuttavaksi. Ravasimme reilun pätkän kärrytiellä ja sain välillä Mincasta irti ihan hyvääkin liikettä. Rena hikui käyntiin siirtymisen jälkeen kuinka mukava ja helppo ravi Astalla oli. Jutustelimme letkeästi maastokokemuksitamme ja kadehdin Renan kertomuksia Lapin maisemista. Otimme myös hyvän pohjan ansiosta laukkaa aika roiman pätkän ja loppuun ravasimme vielä.
”Nyt kun on hyvä pohja niin tästä tulee aika lyhyt lenkki, kun pystyy menee aika reippaasti. Kohta käännytään vasemmalle niin tulee kesällä heinikkoinen polku, mutta nyt syksyllä se on vähän niin kun sänkkäri, mutta siinä voi vaan kävellä. Meinaan aika kivistä ajoittain. Siinä saa hyvät loppukäynnit”, selitin Renalle miksi siirryimme käyntiin.
”Oli kivaa! Kiitos tosi paljon opastuksesta”, Rena kiitteli ja käännyimme tallille vievälle polulle.
”Mikäs siinä. Mullakin oli huippu kivaa pitkästä aikaa ponimaastossa”. Jatkoimme rupattelua ja talli alkoi siintää edessämme. Tarhojen nurkalla erottui kasi vilkuttavaa ihmistä. Arvelin niiden olevan Valma ja Katri. Hakivat Darcyä varmaankin sisälle.
”Otetaanko ens viikolla uusiks?” Rena kysyi reippasti. Tästä alkaisi kyllä hyvä ponimaastokausi!
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Minca
Sept 23, 2016 22:55:41 GMT 2
via mobile
rena likes this
Post by Salli on Sept 23, 2016 22:55:41 GMT 2
8 HM Minca sai tänään toimia mallina ja Salli otti luokkakaverinsa kanssa ponista syksyisiä kuvia. Kuvat päätyivät Sallin kaverin editointipöydälle ja pian Salli saa nähdä tuloksen Mincan kuvista.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Minca
Dec 14, 2016 18:57:04 GMT 2
rena likes this
Post by Salli on Dec 14, 2016 18:57:04 GMT 2
yhdeksän asiaa ennen vuoden loppua
myyn mincan käyttämättömät tavarat tai annan ne astalle ostan mincalle jotain uutta jos en putoa koko loppu talvena teen mincan kanssa maastakäsittelyä siivon kaapin teen hankitreenin mincan kanssa kokeilen pulkkaratsastusta mincan kanssa otan renan kanssa ponikuvia käyn ponimaastossa renan, valman ja katrin kanssa valmistan jouluherkkuja mincalle
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Dec 24, 2016 16:28:13 GMT 2
10 HMSeisoin Mincan ja Astan pihatossa. Olin sopinut Renan kanssa, että tapaisimme siellä ennen joulumaastoa. Olin ostanut lahjoja hallavalaisille ja haluaisin antaa Renan lahjan ensin. Rena vaappui lumen peittämällä polulla kohti pihattoa. Asta ja Minca kököttivät katoksessa kanssani ja mussuttivat heinää. ”Heippa! Hyvää joulua!” Rena toivotti ja tuli luokseni katokseen. Hymyilin tytölle. Hän oli jo lyhyessä ajassa kasvanut minusta ohi ja jouduin katsomaan häntä hieman ylöspäin. ”Jouluja sullekin. On Tosi liukasta ja petollista. Lumi sataa jään peitoksi niin on tosi ilkeetä kävellä”, selitin tytölle. Rena naurahti ja kaivoi reppuaan. ”Niin mulla on sulle lahja”, Rena sanoi lyhyesti ja kaivoi paketin esille. Otin Renan paketin pussista ja ojensin sen hänelle. ”Oi kiitos kovasti”, hän hihkaisi ja halasi minua kevyesti. Renan paketti oli toiselta puolelta kova ja toiselta puolelta pehmeä. ”Avaa se vasta illalla!” Rena sanoi nopeasti, kun aloin avaamaan pakettia. Naurahdin hänelle ja laitoin paketin takaisin pussiin. ”Avaa säkin sit sun paketti illalla ja kerro sit mitä tykkäsit”. ”Varmasti kerron. No otetaaks ponit?” Nappasimme ponit ja lähdimme niiden kanssa kohti tallia.
Laitoin Mincan käytävälle harjattavaksi ja vein pikaisesti paketteja omistajilleen. En ollut oikein varma ketkä päättivät tulla aattona maastoon, niin vein osan tallituvan pöydälle ja osan yksärien tavaroiden luokse. Laitoin Alanan paketin Faen tavaroiden luokse ja toivoin hänen huomaavan sen. Hänelle oli vaikein ostaa mitään, mutta olin teettänyt hänelle pienen kansan kuvia Faesta ja hänestä kisoista mitkä olin saanut käsiini. Olin myös pari kuvaa Lassesta sinne laittanut. Emman lahjan laitoin Lassen tavaroiden luokse. Emmalle en olisi muuten ostanut mitään, mutta hänellekin olin teettänyt pari kuvaa hänestä Oreosta ja Lassesta mitkä olin löytänyt Rikun kanssa koneelta. Inkalle olin ostanut hienon Journal-kirjan minne olin itse keksinyt parille sivulle mistä hän voisi sinne kirjoittaa jos ei muuten keksisi. Mukaan laitoin vielä vähän herkkuja ja pari kuvaa Cillasta. Olin oikeastaan kaikille teettänyt edes pari kuvaa hoitohevosista tai omasta hevosesta. Katrille ja Valmalle annoin melkein identtiset lahjat. Annoin heille työllä ja tuskalla tehdyt villasukat, pari kuvaa ja sukkiin olin laittanut paperipäällysteisiä karkkeja. Pujo sai kuvien lisäksi kaulahuivin ja karkkeja. Aleksille ja muulle henkilökunnalle annoin ison konvehtirasian.
Harjasin Renan kanssa poneja käytävällä rauhaisasti. Minca seisoi pää pystyssä ja heilutteli korvia. Hyräilin joululauluja ja silittelin toisella kädellä Mincan kaulaa. Pitkästä aikaa kerkesin ihan kunnolla touhuamaan Mincan kanssa. Minca oli pieni pallo jolle oli laitettu pehmolelun jalat jaloiksi. Sen jalkakarvat olivat tinkermaiset ja mahan pitkät karvat saattoivat melkein viistää maata. ”Rauhassa”, hyssyttelin ponia kun aloin selvittämään lumipaakkuja pois Mincan jaloista. Tamma ei arvostanut sitä jos sitä harjasi vähän kovakouraisesti. Se alkoi heittelemään päätä ja steppailemaan ympäriinsä. Satuloin Mincan ja vaihdoin sille muoviset jalustimet. Ne olivat hevosten jalustimet, mutta talvella tykkäsin ptää ratsastaessa kuomia tai muita isompia kenkiä niin ne tahtoivat jäädä Mincan lastenjalustimiin kiinni ja olivat pakkasella kylmät. Muovi ei hohkaisi niin paljoa kylmää varpaisiin. Mincalle oli vaihdettu punainen huopa ja se sopi sille loistavasti. Mincan satula näytti niin pieneltä. Olin viimeaikoina mennyt oikeastaan vain Fonziella ja Dunjalla kerran. ”Meillä on kunnon palloponit”, Rena sanoi ja piteli sormiensa välissä Astan suitsien kuolaimia. Talvella ratsastuksessa yksi huonoista puolista oli se, että kuolaimia piti lämmittää. Siihen piti varata oma aika ja omatkin sormet paleltuivat. ”Formuloita nämä on”, Aleksi sanoi nauraen ja toi tallin puolelle ämpärit täynnä herkkuja ”tästä voi antaa kumpaakin lajia maaston jälkeen ja pikkuponeille ei tarvii antaa isoja palasia, kun saavat muutenkin aina niin paljon herkkuja”. Naurahdimme Renan kanssa ja suitsimme ponit valmiiksi. Silittelin ponin kaulaa. Minca seisoi rauhallisesti vierelläni ja nautti hellyydestä. Minca vaati joskus hellyyttä, mutta toisinaan taas se suorastaan kiivastui jos siihen koski ilman hyvää syytä. Kunnollinen tamma. Siihen oli varmaankin iskenyt joulumieli.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Minca
Jan 7, 2017 22:39:57 GMT 2
rena likes this
Post by Salli on Jan 7, 2017 22:39:57 GMT 2
Hoito 2
”Um Salli auttaisitko hieman Mincan kanssa?” ujo tyttö tuli kysymään minulta kun nojailin satulahuoneessa seinään ja selasin puhelinta. Laskin puhelimeni alas ja katsoin pientä pisamanaamaista tyttöä. Hän oli minua ainakin kymmenen senttiä lyhyempi ja käytti punaisia kumisaappaita. Hymyilin hänelle ja sujautin puhelimeni taskuun.
”Joo tottakai! Ootko sä ekaa kertaa täällä vai?” halusin varmistaa faktat heti ettei sattuisi noloja väärinkäsityksiä.
”Mä oon toista kertaa, mutta nyt mun pitää ekaa kertaa laittaa poni valmiiksi”, tyttö soperti ja väänteli takin vetoketjua.
”Okei ei mitään! Meet siis Mincalla?”, tyttö nyökkäsi ja hymyili pienesti.
”No sulla sattui sit hyvä tuuri, koska mä oon sen pikkuponin hoitaja niin tiedän siitä melkein kaiken!” esitelmöin ”kellä sä menit viimeksi? Mennään hakemaan poni pihatosta”.
”Mä menin viimeksi Klikillä2, tyttö sanoi ja seurasi minua innoissaan. Nappasin riimunarun koukusta ja astelimme ulos.
”Oi kiva. Tykkäsitkö sä siitä?”, tarvoimme lumisen pihan yli.
”Oli se ihan kiva. Aika laiska”, tyttö sanoi.
”Se on vähän sellanen nukkumatti. Minca on vähän räväkämpi poni, vaikka se ei oo mikään hurjapää”, sanoin ja naurahdin pienesti loppuun. Olihan se vähän hurja, mutta sitä ei kannattasi mainostaa.
”Mun nimi on Minna”, tyttö sanoi yhtäkkiä ja näytti nyt jo iloisemmalta. Hänen kaksi lettiä pomppivat harteilla.
”Mä oon Salli”, esittelin itseni ja pysähdyin portin eteen ”oletko sä koskaan hakenut tarhasta ponia?”. Minna pudisti päätään. Okei nyt saisi olla Minna onnenpäivä.
”Okei. Oli nyt sä pääset hakemaan ponin tarhasta. Pitää olla ite rauhallinen, kun lähestyy ponia ja kannattaa tulla ponin sivulta että se näkee sut”, kerroin mahdollisimman selvästi tytölle ja sammutin pihaton sähköt.
”Sä voit tulla mun mukaan, mutta mä otan Mincan kiinni niin sä saat sit taluttaa sen talliin. Se voi olla vähän hankala ottaa kiinni joskus”, selitin tytölle ja avasin portin. Minna seurasi minua innoissaan tarhaan ja kulki lähelläni. Minca seisoi aidan vieressä ja katsoi meitä pää ylhäällä. Kävelimme hieman kaartaen sen luokse. Minca katsoi meitä hölmistyneenä.
”Mä pidän yleensä riimunarua selän takana piilossa niin se ei näe sitä ja juokse karkuun”, kuiskasin Minnalle joka katsoi tarkasti toimintaani. Tartuin ponin riimuun ja nappasin narun lukon kiinni.
”Nyt kun poni on kiinni niin sitä talutetaan vasemmalta puolelta. Ota naru näin käteen. Mä tuun tällä puolella niin varmistan ettei poni hyökkää heinäkasalle mihin se yleensä saattaa rynnätä”. Talutimme Mincan onnistuneesti pesariin. Minna osasi hyvin hallita ponin, vaikka oli pienikokoinen. Napsaisin Mincan kiinni ketjuihin.
”Heppa voidaan laittaa kiinni, vaikka kaltereihin vetosolmulla. Mä tykkään hoitaa Mincan tässä pesarissa tai käytävällä. Se on sillon kiinni ketjuissa. Täällä on onneks aika pitkät ketjut, että ne ylettää Mincan riimuun, mutta ei jää roikkumaan liian pitkinä maahan. Heppa pitää olla kiinni sillei, että sen saa äkkiä irti jos joskus sattuu joku nopea tilanne”, selitin Minnalle.
”Onko sulle joskus sattunut joku tilanne?” hän kysyi ujosti.
”ei onneksi, mutta ikinä ei voi tietää”, hymyilin hänelle lempeästi ”noni sit harjataan”. Lähdimme hakemaan Mincan harjoja.
”Mä yleensä alotan vähän kovemmalla harjalla ja sitten härjään pehmeällä, mutta nyt Minca on aika puhdas niin voidaan ottaa tämmösel pitkäharjaisella pölyharjalla”, kerroin ja ojensin Minnalle hyvän harjan. Minca otti harjan käteen ja näytti hämmästyneeltä.
”Onks kaikki ok?” kysyin huolissani.
”Mä en oo harjannu ponia”, hän tunnusti. Hymyilin hänelle.
”Ei mitään. Nyt opit. Sä voit harjata tältä puolelta. Saa käyttää ihan voimaa ja voit mennä vähän lähemmäs sitä. Ja harjaa myötäkarvaan. Niinkun silittäisit koiraa tai kissaa”, Minna oppi hetkessä ja minä menin harjaamaan ponin toisen puolen. Juttelimme vähän Minnan ja niiden labradorinnoutajasta. Sitten opastin Minnaa harjaamaan jalat toisella harjalla. Sen jälkään harjasimme harjaa ja häntää. Minä myös nostin Mincan kaviot ja Minna sitten puhdisti ne kaviokoukulla. Hän oppi nopeasti ja toimi suhteellisen varmasti ponin kanssa. Minca jaksoi hyvin olla paikoillaan. Välillä otti vähän askelia taakse tai eteen.
”Okei sitten satula ja suitset. Sulla on hyvin kypärä jo valmiiks päässä”, lähdimme taas satulahuoneeseen. Minä otin satulan ja Minna otti suitset.
”Mä lasken satulan yleensä vähän ylemmäs tänne korvia kohti ja sit liu’utan sitä taaksepäin tällei. Sit käyn toisella puolella katsomassa onko huopa hyvin ja lasken satulavyön. Sit kiristetään vyö”, näytin Minnalle mallia. Suitset Minna sai laittaa kuolaimia lukuun ottamatta ja ne hän osasi hienosti laittaa kiinni.
”Okei nyt ollaan valmiit ja voidaan lähteä maneesiin. Otetaan ohjat pois kaulalta ja taluta taas vasemmalta puolelta. Toi on hyvä talutusote. Hyvä”, irrotin Mincan ketjuista ja lähdimme yhtä matkaa kohti maneesia. Minna oli pärjännyt hyvin. Osasi kysyä jos ei tiennyt jotain. Maneesissa autoin Minnan selkään. Hän sai laskea jalustimet ja pääsi hyvin selkään. Säädin vähän jalustimia ja kiristin vyötä. Eveliina tuli maneesiin ja pyysi minua vielä taluttamaan ponia. Sen tein ja tunnin jälkeen Minna sai ihan itse taluttaa Mincan takaisin pesupaikkaan.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Jan 15, 2017 19:10:30 GMT 2
11 HM
Valma oli vienyt Dunjan takaisin tarhaan ja minä menin Rikun kanssa hakemaan Mincan sisälle. Hyppäsin Dunjalla esteitä ja ajattelin ratsastaa Mincan vielä lopuksi ja senkin kanssa tulla vaikka pari kertaa pienen kavaletin.
”Onks Valmalla kaikki ok? Se vaikutti niin hiljaiselta ja kävi vähän hitaalla”, Riku kysyi minulta kun pujahdin pihattoon. Valma oli kyllä ollut hieman vaisu ja murheellisen näköinen.
”En oikeen tiedä. En oo sen kanssa puhunut nyt niin paljoa”, vastasin sain Mincan kiinni. Taputin sitä kaulalle ja lähdin taluttamaan sitä kohti porttia.
”Mun mielestä sun kannattais kysyä onks sil kaikki ok”, Riku avasi portin meille ja katsoi minua tarkasti.
”Nooh mä voin yrittää”, sanoin vaisusti. En ollut kovin taitava puhumaan muiden ongelmista, saatikaan sitten omistani. Talutin pienen pallon pesariin ja kiinnitin sen ketjuihin. Silitin sen kaulaa ja hymyilin pienesti. Onneksi olin saanut elämääni kaksi palloa. Ne aina piristivät päivää jos oli jokin huonosti. Nostin katseeni Mincasta ja Riku toi minulle harjapakin.
”Olisin voinu kyl hakea sen itsekin.. Et oo mikään orja”, sanoin hieman harmissani ja otin käsiini sen. Riku naurahti ja jäi nojailemaan seinään.
”Ei täs nyt mitään. Saat tulevaisuudessa sit hakea ne ihan ite”, Riku naurahti ja kaivoi kännykkänsä esille. Pyöräytin pienesti silmiäni ja aloin harjaamaan ponia. Lunta oli satanut kunnolla ja se oli sulanut ponin selkään ja oli nyt märkä. Harjasin Mincaa hiljaisuudessa. Emme Rikun kanssa puhuneet paljoa, mutta välillä hän naurahti jollekin hassulle kuvalle ja näytti sen minulle. Minca oli hieman levoton ja käveli edestakaisin sen mitä ketjuista pääsi. Harjasin Mincan reippaasti, koska halusin vielä valoisan aikaan maneesiin. Vaikka siellä oli hyvät valot paras valo oli aina luonnonvalo. Pyysin Rikun apuun kavioiden kanssa, koska Minca oli saanut pienet tilsat ja tarvitsin Rikun apua siihen, että sain ne otettua pois. Minca ei nauttinut tänään yhtään siitä jos siihen koski vähän kovemmin. Heitteli päätään ja heilutti häntäänsä ilkeästi.
”Vihdoin!” parahdin, kun sain Mincan varustettua valmiiksi. Se oli ollut melkoista vääntöä. Minca kiemurteli satulan laitoin kanssa ja suitsiessa ei avannut suutaan.
”Noni sit yrität saada vielä itelles varusteet”, Riku vitsaili. Näytin hänelle kieltä ja laitoin kypärän päähän ja vedin ohuemmat hanskat käteeni.
”Mennään nyt, koska kohta tulee vielä joku uusi hidaste”. Lähdin taluttamaan Mincaa kohti maneesia. Ruska kuitenkin keskeytti meidät kuitenkin käytävälle. Huikaisin ja katsoin Ruskaa kyllästyneesti.
”Ooks menossa maneesiin?” hän kysyi hymyillen.
”Öm joo?”
”Voinko mäkin tulla samaan aikaan Fonzien kanssa?” hän kysyi ja veti kypärää päähänsä.
”No ilmeisesti voit. Siel on viel esteet, että me hypätään pariin kertaan tän pallon kaa”, vastasin hieman tökerösti, mutta se ei näyttänyt haittaavan Ruskaa. Hän seurasi meitä perässä maneesiin.
”Nyt!” tuhahdin Mincalle ja napautin vähän kovemmin ponia pyllylle raipalla. Minca oli mennyt alkutunnin vaihtelevasti. Aluksi se vain laahusti, yhtäkkiä otti spurtteja ja sitten taas laahusti. Kun sain sen kulkemaan ihan kohtalaisesti Minca alkoi pysähtelemään tai kiemurtelemaan.
Ruska nauroi Fonzien selässä ja ratsasti sitä ravissa hyvin.
”Pää kii!” älähdin Ruskalle, joka vielä virnisteli. Minca liikkui nyt todella reipasta ravia eteenpäin ja ei kuunnellut yhtään pidetäitä. Kiskaisin vähän kovemmin milloin Minca pysähtyi kuin seinään ja olin vähällä pudota. Minca veti päätään alas ja yritti saada minut alas. Riku ja Ruska naureskelivat yhdessä meidän kamppailulle. Sain viimeisillä voimillani itseni takaisin satulaan. Napautin ponia uudestaan raipalla, mutta se vai seisoi korvat luimussa paikoillaan. Yritin kaikin voimin saada sitä liikkeelle.
”Mä en jaksa!” tiuskaisin ja heitin ohjat pois käsistäni ja potkaisin jalustimet jalasta. Nieleskelin kyyneliä. Minun teki mieli vain huutaa.
”Hei älä nyt”, Riku tuli maneesin laidalta luokseni. Hän tarttui Mincan ohjiin ja otti raipan kädestäni. Hän katsoi minua vakavasti.
”Oikeesti en jaksa”, nyyhkäisin ja valuin ponin selästä alas ja päädyin istumaan viileää hiekkaan. Riku polvistui vierelleni.
”Juoksutetaan sitä vähän aikaan ja katotaan auttaako se. Sit meet liinan päässä uudestaan selkään ja sit jos sekään ei auta niin sit mä käyn ton riiviön selässä”, Riku kannusti ja minua ja auttoi minut seisomaan. Pyyhkäisin kyyneleet silmistäni ja kävelimme hakemaan liinan.
”Ruska mee Fonzien kanssa siel päädyssä. juoksutan Mincaa täällä”, Riku sanoi rauhallisesti ja viritteli Mincalle liinan ja solmi ohjat kiinni. Istahdin jakkaralle ja katsoin Rikun toimintaa. Onneksi Riku oli olemassa. Riku ojensi raippani takaisin ja otti telineestä pidemmän juoksutusraipan ja talutti ponin keskemmälle maneesia.
Riku juoksutti Mincaa taitavasti. Aluksi se temppuili samalla tavalla, mutta hetken käskyttämisen jälkeen kulki hyvin eteen ja se myös hidastikin paremmin. Riku pyysi minut uudestaan selkään ja piti meitä hetken liinan päässä. Silloin Minca teki pieniä pukkeja, mutta kulki jo paljon paremmin.
”Toi poni on aikamoinen pakkaus”, Ruska päivitteli, kun lähdin kävelemään Mincan kanssa ympäri maneesia.
”No älä mitään”, naurahdin ja keräilin ohjia paremmin kasaan. Kokeilin aluksi muutamat pysähdykset ja liikkeelle lähdot ja keksin koko ajan Mincalle jotain tekemistä ettei se pitkästyisi ja keksisi tyhmiä temppuja.
”Olis ollut kyl kiva nähdä Riku Mincan selässä”, Ruska sanoi, kun käveli välikäyntejä Fonzien kanssa.
”No niin kyl olis ollut”, yhdyin hänen mielipiteensä.
”No voin näyttää kuvia kun meen shetlanninponilla, mutta en mieluusti laittaisi sitä nyt toimeksi”, Riku vastasi hymyillen. Nauroimme Ruskan kanssa.
Emme tulleet kavaletteja, mutta keskityin ratsastamaan Mincaa hyvin alle ja pitämään sen askel hyvän kokoisena ja kokeilin jopa vähän miten isoa askelta se voisi tulla. Riku neuvoi minua hieman mitä minun kannattaisi tehdä. Ruska teki omia juttujaan ja välillä pyysi Rikua katsomaan heidän menoaan. Lopussa Minca meni jo oikein mallikkaasti. Riku keräsi esteet pois ja kertoi samalla vähän omia kokemuksiaan shetlanninponien kanssa.
Suorastaan kaaduin tuvan sohvalle. Otin kypärän pois päästäni ja vedin nopeasti trikoopipon päähäni.
”Oliko rankkaa?” Pujo kysyi ja hörppi teetä pöydän ääressä. Heitin hanskat kypärän viereen ja avasin takkiani.
”No oli. Ei enää koskaan uudestaan”, parahdin ja heitin takkini hanskojen päälle. Pujo hymyili pienesti ja selasi hevoslehteä eteenpäin.
”Onks siel vielä kuumaa vettä?” kysyin ja käännyin enemmän Pujoon päin. Riku oli lähtenyt autolla käymään kaupassa ja hakemassa juna-asemalta kaverinsa Helsingistä.
”Joo on. Voin kaataa sulle kun näytät niin riutuneelta”, Pujo tarjoutui. En vastustellut vaan hymyilin hänelle ja kiitin teestä.
Avasin kotioven ja kuulin heti iloista puhetta. Potkaisin kuomat jalastani ja ripustin takkini naulaan. Riku oli ystävineen keittiössä. Laitoin nopeasti hiukseni korkealle poninhännälle ja laitoin vielä hanskat ja pipon koriin. Kävelin rauhallisesti keittiöön. He keskeyttivät puheensa ja katsoivat minua. Riku nousi pöydästä ylös ja tuli vierelleni.
”Tässä on siis Salli. Salli tässä on Ingrid ja Elias”, Riku esitteli minut heille. Hymyilin kohteliaasti ja moikkasin. Riku meni takaisin pöytään. Minä otin lasin kaapista ja otin hanasta vettä.
”Salli, Ingrid ja Elias oli mun kanssa samassa seurassa ja kilpaillu mun kanssa”, Riku selvitti ja käännyin heidän puoleensa. Ingridillä oli vaaleanruskeat hiukset ja ne olivat luonnonkiharat. Ingridillä oli vain vähän meikkiä, mutta oli todella kaunis. Eliaksella taas blondit hiukset ja ne oli leikattu samalla lailla miten nykyään kaikkien poikien hiukset olivat. Elias oli lihaksikkaampi kuin Riku, mutta muuten heissä oli paljon samaa.
”Aa aivan. Mä sitten tiedänkin teidät”, vastasin ja yritin pitää ääneni rauhallisena. Talomme oli täynnä huippuratsastajia!? Miksei minulle ikinä varoitettu etukäteen siitä, että meille oli tulossa huippuja.
”Riku se meistä oli kuka menesty, mutta nyt meille on annettu onneks vähän mahdollisuuksia pärjätä”, Ingrid sanoi ja hänen äänensäkin oli täydellinen. Hän puhui tahdikkaasti ja osasi painottaa sanoja juuri oikein.
”Elias pelaatko sä siis nyt jääkiekkoa?” kysyin ja katsoin blondia.
”Joo pelaan. Ratsastan vielä välillä, mutta jääkiekko on ollu aina mulle se ykkönen”, Elias kertoi ja hörppäsi kahvia kupistaan.
”Elias ja Ingrid on meil seuraavan viikon”, Riku sanoi.
”Eiks teil oo koulua?” kysyin ehkä hieman päällekäyvästi, mutta onnekseni Ingrid naurhati jutulleni.
”Me ollaan urheilukoulus, niin meil on vähän erilaiset lomat ja me ollaan tehty etukäteen pari päivää vapaaks. Meidän pitää vaan tääl pari kertaa treenaa ja pyytää siitä sellaseen lappuu allekirjotukset. Saadaan sillä sit vähän anteeks sitä ettei olla koulussa”, Ingrid kertoi.
”Mä käyn pari kertaa vähän täällä pelaamassa ja Iggy käy sit ratsastamassa”, Elias sanoi hymyillen.
”Aa avain. Mun yks kaveri pelaa siinä Pronssijoen joukkueessa. Se on maalivahtina”, kerroin Eliakselle.
”Niin siis Alana Gwyln”, Riku sanoi ja sai Ingridin ja Eliaksen kulmat nousemaan.
”Se tyttö kyl ehtii tehä kaikkee”, Ingrid sanoi. Puhelimme vielä hetken yhdessä, mutta erosin joukosta ja suuntasin siistimään huonettani ja suuntasin suihkuun. Rikun pitäisi vain siivota parvi ja järjestellä sinne sopivat tilat nukkumiseen. Olimme käyttäneet olohuoneen parvea säilytykseen, mutta nyt se pääsisi taas tarjoamaan majoitusta. Olimme kantaneet sinne ajat sitten kaksi sänkyä, mutta niiden seuraksi sinne oli kertynyt vähän kaikenlaista.
”Onks tää sun poni?” Ingrid kysyi, kun hain hänelle huoneestani jatkojohdon parvelle. Ingrid katsoi kuvaa minusta ja Mincasta. Olin ripustanut sen seinälle minun ja Renan kuvan viereen.
”Ei oo. Mun hoitoponi. Siinä yhdessä kuvassa se vuonis on mun treenattava ja se yks niistä on poni millä kilpailin RKM”, selitin Iggylle, kun kaivoin sängyn alta jatkojohtoa.
”Toi vuonis on tosi suloinen! Mitkä näiden ponien nimet on?” hän kysyi. Nousin lattialta ja kävelin Iggyn vierelle.
”Öö tää on Minca, Dunja ja Fonzie”, osoittelin kuvia ja kerroin poneista.
”Toi Minca kuulostaa aikamoiselta pakkaukselta”, Iggy sanoi ja en voinut olla nauramatta.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Jan 29, 2017 15:30:56 GMT 2
12 HM
”No ei periaatteessa”, Ruska sanoi ja pidensi ohjia. Olimme lähteneet pienellä porukalla maastoon. Itse köpöttelin Ruskan ja Fonzien perässä Mincan kanssa. Ruska ehdotti pientä maastoretkeä, kun tuntien puolesta sunnuntaina oli hiljaista. Olimme sitten lähteneet metsään ja kävimme kiivasta keskustelua tulevaisuudesta.
”Käytännössä sitten”, sanoin ja pyysin Mincaa kävelemään reippaammin eteen.
”Okeiokei. Tästä on ihan turha väitellä”, Ruska tokaisi ja kääntyi satulassa taaksepäin katsomaan minua. Irvistin hänelle.
”Niinpä koska oon oikeessa”, tokaisin ja Ruska pudisti päätänsä ja kääntyi eteenpäin. Kävelimme eteenpäin kapeaa metsäpolkua ja katselimme hiljaisuudessa maisemia. Olimme keskustelleet tulevaisuudestani ja siitä kuinka hienoa olisi päästä käymään erilaisissa oppilaitoksissa. Yhteishaku lähestyi uhkaavasti, mutta en vain kyennyt päättämään minne haluaisin lähteä opiskelemaan. Se ahdisti minua, mutta onneksi sain Mincalta lohtua hermostukseeni.
”Mitä sä aiot lukion jälkeen?” kysyin Ruskalta ja poika huokaisi.
”Jotain missä mulle tulee hyväolo”, Ruska vastasi yllättävän tasaisesti. Epäröin hetken miten jatkaisin keskustelua.
”Onks sul kaikki ok? Oot jotenkin hieman poissaoleva”, kysyin arasti ja sain Ruskan nauramaan.
”Joo kaikki on hyvin. Mietin vaan hyvää perustelua sulle ammatinvalintaan”, Ruska sanoi ja kokosi ohjia käsiinsä ”otetaanko ravia?”. Minulta ei tarvinnut kahta kertaa kysyä joten lähdin pieneen hölkkään. Minca rahasi hyvin Fonzien perässä ja sain jopa hallittua sen ravin. Se ei karannut liikaa ompelukoneeseen, mutta pysyi kuitenkin isomman ponin perässä hyvin. Huomasin kuitenkin Ruskan vilkuilevan taakse ja katsovan olemmeko vielä kyydissä mukana. Loppu maasto menin leppoisesti ja siirryimme kevyempään aiheeseen, kuin tulevaisuusmörkö.
”Moii, menikö maasto hyvin?”Daw kysyi, kun saavuimme tallille. Hänellä oli Lotta narussa ja kertoi lähtevänsä kävelyttämään sitä maastoon. Vaihdoimme pikaiset kuulumiset ja kerroimme missä oli liukasta.
”Oliks sulla mukavaa?” Ruska kysyi, kun talutin Mincaa takaisin pihattoon. Katsoi poikaa hymyillen.
”Joo totta kai”, vastasin ja päästin Mincan irti.
”Susta huomaa kyl selvää kehitystä Mincan kanssa”, Ruska sanoi vakavasti ja katsoin häntä kulmat hiukan kohten ”ette näytä enää niin aloittelijoilta”, Ruska jatkoi ja rävähti nauruun. Sujahdin pois pihatosta ja tökkäsin ruskaa kylkeen ja pudistelin päätäni.
”No on sekin kehityssuunta. Musta ei tuu ammattilaista vaan aloittelija”, tokaisin ja nauroimme Ruskan kanssa matkan takaisin talliin.
”Mikäs teitä noin naurattaa?” Aleksi kysyi, kun törmäsimme häneen satulahuoneessa.
”Päätettiin Sallin kanssa, että meidän kehitys ratsastajina tulee olemaan aloittelija eikä ammattilainen”, Ruska selvensi ja Aleksikin naurahti tempauksellemme. Valuimme tallista hevosten hoidon jälkeen tupaan.
Tuvassa istui Pujo ja Nanna puhelemassa pöydän ääressä.
”Moikka”, Ruska tervehti ja kävi sohvalle istumaan.
”Terppa”, Pujo sanoi ja selasi lehteä eteenpäin.
”Pidetäänköhän me jotain ystävänpäivän häsläystä?” kysyin ja kävin viemässä kaappiini ratsastustavarani.
”En tiedä. Aleksi ei oo sanonut ainakaan mitään”, Nanna sanoi hieman laskeneella äänellä ja tajusin, että olin ehkä aloittanut väärällä keskustelunaiheella. Nanna ja Miro, sekä ystävänpäivä.
”Ihan hyvä jos ei pidetä. Se on aika turhaa”, yritin paikkailla ja Pujo vaihtoi sujuvasti keskustelun tuleviin kisoihin ja leireihin.
”Odotan kyllä ihan innolla millainen leiri on kesällä tiedossa”, Ruska sanoi ja ajatuksemme tulevasta kesästä lähtivät lentoon. Minä ehdotin, että leiri voitaisi pitää Ahvenanmaalla, Pujo keksi tuoda maatilan mukaan, että voisi pitää suurleirin ja majoittaa sinne ihmisiä, Nanna ehdotti leiriä missä vaihdettaisiin talleja. Hallavalaiset esimerkiksi menisivät Newerraan ja pitäisivät leirin siellä ja Newerra tulisi samaan aikaan Hallavaan pitämään oman leirinsä. Ruskalla lähti sitten enemmän lapasesta ja ehdotti meidän lähtemistä esimerkiksi Irlantiin Alanan vanhempien luokse leirille. Emme voineet loppupeleissä kuin nauraa. Tietenkin kaikki ideoista oli omalla tavalla todella hienoja. Toteutusta pitäisi aika ankaralla kädellä hioa.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Feb 19, 2017 20:03:49 GMT 2
Tunti tunnilta.
8.15 Heräsin ja puin vaatteet. Kävin syömässä puuroa ja join mehukeittoa.
9.05 Olin pakannut tallia varten tavarani reppuun ja tehnyt itselleni evästä. Harjasin nopeasti hiukset ja pesin hampaat.
9.48 Riku oli ajanut minut tallille ja kävin viemässä tavarat tupaan ja menin heti hakemaan Mincaa pihatosta.
10.25 Olin harjannut Mincan köpöttelyä varten. Maastossa oli liukasta niin humputtelimme maneesissa ilman satulaa. Menimme rennosti pidemmillä ohjilla ravi ja käyntiä. Jumppailin rennosti ponin kaulaa ja niskaa.
11.19 Olin hoitanut Mincan tunnin jälkeen kuntoon ja vein sen takaisin pihattoon.
11.53 Menin tupaan ja jutustelin hetken Renan ja Valman kanssa
12.30 Söin ruokani ja pidin lakisääteisen.
13.16 Menin Ruskan kanssa puhdistamaan ponien pihattoa ja kerroin hänelle Sveitsistä.
14.37 Palasimme Ruskan kanssa takaisin talliin ja siivoilimme vähän tallia.
15.00 Menimme tupaan ja otimme hiukan välipalaa.
15.40 Lähdimme Ruskan kanssa bussilla takaisin kylällä.
16.02 Olimme käyneet Lidlissä ja söimme mehujäätelöä.
16.55 Palasin kotiin ja menin purin heti tavarani takasin paikoilleen ja vaihdoin vaatteet
17.20 Menin syömään illallista ja sen jälkeen hieroimme perheen kanssa yhdessä tulevaisuuden suunnitelmia lomille.
18.15 Menin huoneeseeni katsomaan Pronssijoen lukion Wanhojen tansseista kuvia
18.46 Vääntäydyin ylös sängystä ja kävin tekemässä popcornia ja aloimme Rikun kanssa katsoa Netflixiä
20.10 Kävin nopeasti suihkussa ja jatkoimme sarjan katsomista vielä muutamalla jaksolla.
22.39 Olin pessyt hampaani, syönyt iltapalan ja olin valmiina nukkumaan.
|
|
|
Minca
Aug 5, 2017 11:12:23 GMT 2
Post by Aleksi on Aug 5, 2017 11:12:23 GMT 2
Asta ja Minca ovat jääneet eläkkeelle ja viihdyttävät nyt pieniä lapsia rauhallisella maalaistilalla. Kiitos näistä vuosista.
|
|