Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Dec 12, 2016 20:37:53 GMT 2
Hiljaa leijaa maahan hiutaleet, kimmeltäen matkallaan.
Oli hennon pilvinen päivä, ja taivaalta satoi kevyitä lumihiutaleita. Käännyin Kaviopolulle ja edessäni aukesi jälleen tuttu näkymä talviseen maisemaan kietoutuneesta tallista.
Rauhaa hohtaa hanki valkoisin, ja kiireet unohtuvat pois.
Kävelin tarhojen ohi, joissa hevoset ja ponit käänsivät toinen toisensa jälkeen katseitaan minuun, yksinäiseen kulkijaan. Menin siivoamaan Darlin karsinan. En kiirehtinyt.
Talli vaikutti autiolta, mutta kuulin kuitenkin satunnaisia työn ääniä sekä puhetta sieltä täältä. Pysyttelin itse piilossa milloin mitenkin, ja aloin huvikseni välttelemään mahdollisia kohtaamisia muiden kanssa. Hymyilin itsekseni ja hain Darlin varusteita puhdistukseen. Ne eivät olleet kovinkaan likaisia, mutta päätin kuitenkin käydä kaikki läpi. Puhdistin vielä ruokakiponkin. Kävin hakemassa Darlin sisälle ruokailemaan. Poni oli suloinen pörröstyneen talvikarvansa kanssa.
Myöhemmin oli ratsastustuntien aika, ja avustin erästä pikkutyttöä valmistautumaan Darlin kanssa alkeistunnille. Hän oli innoissaan sekä talvesta, että lähestyvästä joulusta. Tyttö kysyi minulta, uskoinko joulupukkiin. Vastasin, "Uskon minä", johon tyttö vastasi, että oli kuullut kavereiltaan joulupukin olevan tarua. "Pöh - voi olla ettei joulupukki käy jokaisessa kodissa, mutta ei se tarkoita etteikö häntä olisi olemassa", kerroin tytölle, jonka silmät kirkastuivat.
Päivän päätteeksi lähdin kotiin hyvällä tuulella. Joulupukkia ei ollut näkynyt minun joulussani aikoihin, mutta muistoissani on vieläkin kuva, jossa istun joulupukin polvella kuusivuotiaana. Joulupukin pajakylä oli ollut taianomainen paikka, ja toivoin että jokainen joulusta pitävä lapsi pääsisi joskus käymään siellä.
Toivon että suurilla, pienilläkin, joulu lämpöinen ois.
|
|
Inkeri
Juuri saapunut
Posts: 27
|
Darli
Jan 8, 2017 17:14:02 GMT 2
rena likes this
Post by Inkeri on Jan 8, 2017 17:14:02 GMT 2
Hoito IV tarinatehtävä
Pujotin juoksutusliinan näppärästi Darlin kuolainrenkaan läpi, lähtien taluttamaan sitä kohti maneesia. Talvinen keli otti meidät kirpeästi vastaan. Ohut lumivaippa pöllysi kevyesti napakan tuulen mukana. Mun piti nykäistä kömpelöt talviratsastushanskat tiukemmin sormieni suojaksi ja verhoutua paksuun tuubihuiviin. Takanamme kävelleen Aleksin ilmeestä ja kurtistuneista kulmista saattoi päätellä, ettei ollut käytännöllistä pukea tallille kilon painavaa, villaista kaulahuivia - mutta koskapa mä en olisi elänyt omaa elämääni ja pitänyt kiinni omista mielipiteistäni? Mun polut kieltämättä luikertelivat aivan muualla kuin siellä, missä muiden tavallisten tallaajien.
Kun me saavuttiin maneesiin sisälle, kaikki näyttivät helpottuneilta. Paitsi Darli. Se tuijotteli pahaenteisesti kolisevia nurkkia ja kuunteli säpsynä vihurin pillin mukaan pölisevää hiekkaa. "Huhhuh, pitäisi joskus eristää nurkat", Aleksi päivitteli, mutta käski meidät alta aikayksikön hommiin. Mä nappasin raipan miekkosen kädestä ja pidin sitä "osaan kyllä käyttää raippaa" -ilmeellä hevosen takapään puolella. Naamani virnistyksestä huolimatta Aleksi neuvoi mua varmaan puoli tuntia siitä, kuinka suunta vaihdetaan, miten suuri ympyrän täytyy olla... Ainakin miehen suusta löytyi paljon sepitettävää, sen mäkin kuulin, mutta pikku hiljaa mä vaivuin omiin aatteisiini. Mietteissäni näyttelijöinä olivat Hesburgerin kerrosaterioiden lisäksi Darli, ympyrää pitkin kauniissa muodossa hölkkäävä Darli. Mutta kun jalat ovat maassa, mikään ei ole yhtä kaunista kuin unelmassa. Ja se sanonta päti toden teolla.
Se "osaan kyllä pitää raippaa" -ilme muuttui nopeasti "neuvo mitä mun pitää tehdä" -ilmeeksi. Mä olin kyllä ennenkin juoksuttanut ponia, mutta se poni oli ollut pienen pieni shetlanninponi, joka löntysteli laiskasti ympyrällä, eikä mun ollut tarvinnut tehdä mitään muuta, paitsi sanoa, milloin vaihdetaan suunta ja ravataan. Darli taas oli aste eteenpäin sellaista hermoheikkoa, 180 senttistä puoliveristä, joka poukkoilee ympäriinsä ja puree juoksutusliinaa, potkien juoksuttajaa kohti. No joo, tamma oli vain pieni aste kohti sellaista nelijalkaista, mutta mulla oli sellainen olo, etten mä tiennyt, mitä mun täytyy tehdä. Darli oli varmasti teelusikallisen hankalampi osaksi sen takia, että maneesin kattoa eristävä pressu lepatti erikoisia ääniä päästellen, mutta ehkä munkin taidot olivat hippasen ruosteessa, olinhan mä viimeiset neljä vuotta vain hoidellut ja putsaillut hämähäkinseittisiä varusteita.
Onneksi mulla oli Aleksi, muuten Darli olisi juossut ympäriinsä ja potkinut estetolpat nurin. Tai no, sellainen olo mulla oli. Partaansa sipova mies oli neuvonut mua justiinsa oikeilla hetkillä, jota kautta mä olin saanut ponini edes jonkinlaiseen kontrolliin. Mutta jostain syystä, vaikkei juoksutuskeikka ollutkaan kerännyt taputtavaa ja bravota huutavaa yleisöä, mulle tuli sellainen olo, että jos mä jotakin ponia alkaisin treenaamaan, se olisi tuo hiirakko newforestinponitamma.
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Jan 12, 2017 17:01:01 GMT 2
RKM-finaali ~ runo Finaalissa, jippii! Toista mieltä oli ratsusi, joka ei suostunutkaan ulos trailerista. Jäiks.
Oli aika ulostulon Darli trailerista - jo kiire on. Heppa se hirnahti ja kaasun perästään päästi... Darli tyytyväisenä hieman jääräpäisenä seisoi trailerissa juomassa kaasupilven suojassa. Voi miten saisin hepan ulos olisiko herkkupalalla toivottu tulos? ~ Suurin taistelu finaalipäivänä taisi olla Darlin saaminen ulos trailersta.
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on May 14, 2017 22:59:59 GMT 2
Täydellinen kevätsunnuntai 14.5.2017
Puolipilvinen taivas siinsi ylläni kun käännyin Kaviopolulle polkupyörälläni. Lämpötilaa oli noin kaksitoista astetta, ja olin suunnitellut meneväni Darlin kanssa maastoon kun sillä oli tänään vapaapäivä. Hymyssä suin jätin pyöräni telineeseen ja tervehdin Eeviä joka käveli ohitseni. "Terve, tuvassa on muuten vielä muutama pulla, jos kiinnostaa", hän sanoi. Pullaa? Menin sitten tallitupaan ihan ensimmäiseksi. Siellä oli Ruska ja Ohto, molemmilla pullat käsissään. Minäkin iskin käteni pullalautaselle ja valikoin siitä sopivan mehevännäköisen yksilön. "Oh, kuka nää tänne on tuonu?", kysyin kun olin saanut ensimmäisen suupalan nielaistua. "Aleksi toi, kuulemma se oli saanu jostain leipomosta kaupanpäällisiksi pussillisen pullaa", Ohto tokaisi ja nousi sohvalta. Näinköhän Aleksi oli vakioasiakkaita..?
Kun olin saanut pullan syötyä, läksin tuvasta tallihommiin. Siivosin Darlin sekä Darcyn karsinat, kun minulla oli aikaa ja kottikärryissä tilaa. Ohto oli samaan aikaan siivouspuuhissa ja kiitti yhdestä siivottavasta karsinasta vähemmän - Darcylla kun ei ollut hoitajaa joka olisi karsinan putsannut. Ahkerana kävin tyhjentämässä kärryjen sisällön lantalaan hyräillen samalla omiani. Kun kottikärryt olivat löytäneet tiensä takaisin paikalleen, kävin hakemassa Darlin sisälle tarhasta. ”Tänään mennään kuule maastoon”, puhuin tammalle samalla kun harjasin sen selkää. Katselin valossa leijailevia poninkarvoja ja olin iloinen että pahin karvanlähtö oli ohitse. Karvaa tuntui silti kyllä lähtevän hirmuisesti, mutta ainahan siitä lähti. Vaihdoin pehmeään harjaan ja harjasin ponin päätä hellästi. Katsoin sen veikeisiin silmiin ja mietin, mitähän se ajatteli. Tuollainen onnekas poni, ei huolen häivää eikä maailman murheita.
Kun olin vielä kaviot putsannut ja varustanut pienen ratsuni, olin valmis lähtemään. Mietin usein Darlilla ratsastaessani että olinkohan liian pitkä sen selkään. Lähinnä koin näyttäväni vain hupaisalta, mutta mitäpä siitä… Minä ja Darli sovimme hyvin yhteen joka tapauksessa, oltiin vaikka hupaisia sitten yhdessä.
Käynnissä suuntasimme eräälle metsäreitille, josta oli tullut yksi suosikeistani sen jälkeen kun lumet olivat sulaneet. Kevät oli jo lähtenyt vauhtiin ja uusia lehtiä pullistelevat, reitille taipuvat oksat houkuttivat ratsuani kovasti. Sinnikkäästi kuitenkin komensin sitä eteenpäin. Suljin hetkeksi silmäni ja hengitin syvään. Nämä hetket olivat ihania. Kuuntelin vienoa tuulen huminaa, linnun laulua ja tikan koputusta. Darli pärskähti ja nykäisi hieman päätään. Joku kärpänen pörisi sen turvan vieressä. Nostin raviin ja ravasimme tovin suoraa polkua eteenpäin. Kohta tulisi laukkakohta ja melkein kihisin innosta!
Ja niin se tuli. Laukannosto, puut vilisivät sivussa, ilmavire kasvoilla tuntui taivaalliselta, ja jostakin syvältä keuhkoistani pääsi vilpittömän onnellinen naurahdus. Ja koska koin jotakin niin suurelta tuntuvaa sillä hetkellä, silmäkulmiini ilmestyi ehkä hieman kyyneliä. Kuvittelin niiden olevan vain ilmavirran tekosia. Ja kun saavuin ratsuni kanssa takaisin tallille, olin yhtä hymyä. Ainakin niin sain kuulla Dawilta ja Renalta, jotka kävelivät vastaan tallin pihalla.
|
|
|
Post by Aleksi on Aug 6, 2017 18:59:10 GMT 2
Pujo, Rena ja Ruska uittamassa poneja
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Aug 27, 2017 22:20:47 GMT 2
Viilenevä ilta maastossa
Tänään minulla oli ollut sellainen fiilis, että halusin mennä maastoilemaan hiljaisessa yksinäisyydessä. Hengailin tallilla pitkään ja kun vilkkaimmat hetket olivat ohitse, aloin varustaa aina niin suloista Darlia maastoretkeä varten. Hyräilin hiljaa Finlandia-hymniä ja hymyilin, sillä tiesin, että Darlikin tykkäisi kovasti käydä maastossa.
Kun ratsu ja minä olimme valmiita lähtöön, sujahdimme karsinasta ulos moikaten samalla Nannaa, jonka mintunvihreä tukka näkyi Tintun karsinasta. Ulkona oli vielä jokseenkin valoisaa, aurinko valaisi viistosti pihaa ja taivaanrannassa näkyi kultareunaisia pilviä. Ilma oli kostean kirpeä ja mukavan raikas. Talutin Darlia pihan poikki kohti tuttua maastoreittiä ja nousin selkään heti polulle päästyä. Menimme käyntiä hetken, mutta sitten nostin ravin, kun Darli alkoi innostua.
Maisemat liikkuivat ja oli hiljaista lukuunottamatta ratsastuksen ääniä. Minut valtasi niin onnellinen tunne, että kyyneleitä alkoi kohota silmiini. Oli pakko naurahtaa ja pudistaa päätä. Darli kulki pehmeästi ja olin taas niin hyvällä mielellä. Kohta tulisi laukkasuorakin, se jolla olin monet kerrat hymyillyt ja hihkunut ilosta. En koskaan kyllästyisi sen kulkemiseen! Ja sieltä se tuli, tunsin kuinka Darli alkoi automaattisesti kihdyttää vauhtiaan. Nostin sitten laukan, ja se oli menoa. Ilmavire ja hymy.
Laukkasuoran jälkeen menimme Darlin kanssa hetken ravia, ja sitten taas käyntiä polun muuttuessa kumpuisemmaksi. Hengitys höyrysi hiukan, lämpötila oli laskenut varmaan kymmeneen asteeseen tai jo sen alapuolelle. Minulla oli onneksi lämmin.
Saavuimme lopulta takaisin tallipihaan. Karsinaan päästyä otin Darlilta varusteet pois ja ryhdyin harjaushommiin. Harjasin hoidokkiani melko pitkään, kun vaivuin välillä omiin ajatuksiini. Kaviot putsasin sentään nopeasti. Tallilla tuntui olevan hiljaisempaa kuin yleensä, koulujen alku oli varmaan rajoittanut monen sunnuntaisia talli-iltoja. Minulla ei kuitenkaan ollut koulua, töitä eikä mitään - oli se sitten riesa tai ilo, ainakin tällä hetkellä olin hyvin onnellinen.
|
|
|
Post by Aleksi on Oct 27, 2017 10:36:43 GMT 2
Darli maastoilemassa
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Nov 26, 2017 21:23:56 GMT 2
Jatkoa Valman tarinaan. Ilta ennen nelikon lähtöä, 21.11.
”Moi” – Havahduin karsinan oven avaukseen ja varovaiseen tervehdykseen. ”Minä täällä, Valma”, kuului hänen äänensä. Niiskahdin uudestaan, kun räkä meinasi koko ajan valua itkun takia. ”Moi”, sanoin hiljaa. Onneksi se oli vain Valma, ajattelin, mutta samalla minua hieman nolotti istua karsinassa ämpärin päällä kasvot märkänä kyynelistä. En kuitenkaan ollut yksin tilanteeni kanssa, sillä Valmankin hoitohevonen oli lähdössä - kaiken kaikkiaan neljä ratsua lähtisi huomenna viettämään eläkepäiviään. Se oli asia joka oli ollut kyllä jotenkuten tiedossa, mutta silti se tuntui iskevän nyt kuin märkä rätti vasten kasvoja. Eihän minun paras ja ainut hoitohevoseni voinut mihinkään lähteä… Pyyhkäisin poskiani hihaan ja nostin katseeni hitaasti Valmaan, joka seisoi karsinan ovella hieman epävarmana. Virnistin pienesti ja yskäisin. ”Tuntuu hassulta itkeä tämän takia. Kun voi näitä käydä tervehtimässä vielä jatkossa”, sanoin ja nojasin kyynärpääni polviin katsoen jälleen Darlia. ”Itku on ihan hyvästä. Ainakin se tarkoittaa sitä että takana on paljon hyviä muistoja”, Valma sanoi hieman lohduttavasti. ”Niin…”, vastasin synkästi. Huokaisin syvään ja päätin, että olisi aika yrittää hieman piristyä. Suoristin ryhtini ja katsoin taas Valmaa. Hänkin oli varmaan itkenyt aiemmin. ”Ainakin kohelsin Darlin ihan reilusti silloin alussa, kun olin vasta tullut tänne”, sanoin ja naurahdin. Valma hymyili. Nousin seisomaan ja ojensin käteni silittämään Darlin niskaa. Poni puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan ja alkoi hamuilla kohti Valman taskuja. ”Sori, siellä ei taida olla enää mitään”, Valma sanoi lempeäst ja alkoi myös silittää Darlia. ”Voisi mennä kohta vielä kaakaolle tallitupaan”, sanoin ja jatkoin, ”Ruska taisi mainita jotain henkisen tuen antamisesta suklaan kautta”. Valma naurahti ja vastasi, ”Joo, mennään vaan. Nannakin saattaa olla siellä”.
Tallitupaan saavuttuamme meitä moikkasi Ruska, Nanna sekä Kassu, joka oli juuri ilmeisesti lähdössä. Tervehdimme Valman kanssa porukkaa ja liikuimme pöydän ääreen istumaan. Tuvassa oli rauhallinen tunnelma. Pöydällä oli suklaalevy, josta nappasin heti yhden palan ja vilkaisin Ruskaa, joka virnisti leveästi. Sitten siirsin katseeni Kassuun, joka tuskaili takkinsa vetoketjun kanssa. Sen väliin oli kai jäänyt kangasta. ”Huomenna se sitten tapahtuu”, Nanna tokaisi ja kaikki ymmärsivät, mistä oli kyse. Myöntyviä hymähdyksiä kuului ja Ruska sanoi, ”toivottavasti ette ole haikeita pitkään koska multa loppuu suklaa”. Hän osasi kyllä piristää. Naurahdin ja kysyin, oliko kuumaa vettä vielä jäljellä. Olihan sitä, joten nousimme Valman kanssa yhtä aikaa tekemään kaakaota. Kassu sai takkinsa vihdoin kiinni ja sanoi hymyillen, ”Tsemppiä, mä tästä lähden”. Sanoimme hänelle heipat ja katsoimme kun poika asteli ulos tuvasta. Juttelimme tuvassa vielä jonkin aikaa kaikista muistoista ja hetkistä, joita olimme kokeneet Darlin, Dunjan, Darcyn ja Tintun kanssa. Suklaalevy ja kaakaot loppuivat, ja haukotusten kera totesimme kaikki että olisi varmaan aika lähteä kotiin. Seuraavana aamuna olisi vielä ihan viimeiset hyvästit annettavana.
|
|