Ensimmäinen
27.12.2017
Jouluaatosta oli nyt kolme päivää, mutta mä en ollut vieläkään täysin hyväksynyt sitä faktaa, että olin nykyään hevosenomistaja.
Kaksi kuukautta sitten Venus muutti tallille, jossa olen käynyt tunneilla viimeiset kahdeksan vuotta. Tamma tuli tallin omistajan Piian silmäteräksi ja kilpahevoseksi - tai siis niin mä luulin. Joka tapauksessa, mä olin hyvin hämmentynyt, kun pari päivää Venuksen muuton jälkeen Piia kysyi, jos tahtoisin alkaa liikuttamaan kyseistä torinhevosta. Totta kai mä halusin, ja jo muutamassa viikossa olin täysin ihastunut tähän ruunikonkimoon.
Aattona mun oli tarkoitus käydä taluttelemassa Venlaa pikaisesti edellisen päivän valmennuksen jäljiltä, jossa Piia oli sillä mennyt. Tallilla mut kuitenkin vastaanotti tyytyväisenä virnuileva Piia ja hienoksi puunattu Venus. Pian mulle selvisi, kuinka olin viimeisimmät kaksi kuukautta todellisuudessa hoitanut ja ratsastanut omaa tulevaa hevostani. Piia oli hommannut Venuksen yhteistyössä vanhempieni kanssa ja nämä viime kuukaudet olivat olleet vain testausta sille, että tulisimmeko me nuorikon kanssa toimeen. Ilmeisesti me oltiin läpäisty testi, sillä eilen me pakattiin Venlan kamppeet ja tamma muutti kanssani Hallavaan - Piian talli kun ei majoittanut yksityisiä. Toisaalta voisi olla ihan hyväkin aloittaa aivan puhtaalta pöydältä.
Seisoin puuaitaisen tarhan ulkopuolella ja seurasin katseellani ruunikonkimoa neitiä, joka käveleksi tarhaa ympäri korvat valppaasti hörössä. Se oli niin kaunis. Ehkä jopa kauniimpi, kuin ennen virallisesti omistukseeni siirtymistä. Venlan henkäyksien mukana ilmaan muodostui höyryä, jonka mahdollisti kylmähkö 15 asteen pakkanen.
Hetken tarhaa ympäri kuljettuaan Venus käveli portille. Kuroin muutaman metrin välimatkan hevosen luokse ja ojensin käteni tutkittavaksi.
"Hei Venla", hymyilin taputtaen toisella kädelläni loimitettua kaulaa.
Pujahdin tarhan toiselle puolelle ja kiinnitin tuomani riimunarun päitsiin kiinni, yrittäen samalla vältellä tekemästä liian äkkinäisiä liikkeitä. Avasin portin ja käänsin Venuksen sen toiselle puolelle, jonka jälkeen lähdimme kävelemään ratsastuskoulua kohti. Tamman mielestä matka oli hurjan jännittävä, ja tulisi varmaan olemaankin seuraavat pari kuukautta ennen maisemiin tottumista.
Eilen olimme tuoneet Venuksen Hallavaan Piian kanssa. Se oli kuitenkin aika nopea käynti - me laitoimme tamman varusteet omille paikoilleen, esittelimme neidolle oman uuden karsinansa ja kävimme joitain perusasioita läpi tallin omistajan Aleksin kanssa. En ollut ennen käynyt tallilla jonka omisti miespuolinen henkilö, mutta hyvin hän vaikutti asiat hoitavan. Mulla oli muutenkin fiilis, että kotiutumisen jälkeen mä ja Venus tultaisiin viihtymään täällä hyvin.
Talutin Venlan omaan karsinaansa, jonka onneksi löysin vaivatta eilisen pikaesittelyn jäljiltä. Olin päättänyt antaa torinhevosen tottua uuteen kotiinsa vielä pari päivää, ennen kuin kiipeäisin satulaan. Näine ajatuksine kävin hakemassa punaisen hoitopakin, ja palasin sitten karsinalle harjojen kanssa - tänään pelkkä hoitaminen saisi riittää. Kävin ottamassa toppaloimen pois, ja asettelin sen karsinan tangolle siististi. Venus katseli kalterien läpi käytävälle ehkä vähän varuillaan, mutta antoi mun suorittaa harjauksen rauhassa. Musta vieläkin alitajuntaisesti tuntui, että hoidin Piian hevosta, ja käsite "hevosenomistaja" tuntui vieraalta. Ehkä mä tottuisin ajatukseen ajan kuluessa.
Harjauksen ja jalkojen tarkistuksen jälkeen jäin vielä hetkeksi rapsuttelemaan Venusta karsinaan. Se tunki uteliaana turpaansa syliini, mutta pienenkin narahduksen kuullessaan kääntyi salamana äänen suuntaan. Mä olin kyllä sen käytökseen jo tottunut, vaikka entisellä kotitallillaan Venla alkoikin olla jo vähän rauhallisempi.
Pian huomasin kellon olevan jo sen verran, että kyytini tulisi alle viiden minuutin kuluttua. Mulla oli vielä vuosi täysi-ikäisyyteen, joten ikävä kyllä nyt mentiin vanhempien aikataulujen mukaan. Livahdin karsinasta käytävän puolelle ja aloin kerätä kamppeitani, kun tallin ovi kävi. Minua hieman lyhyempi brunette talutti nuorehkon näköisen puokin yhteen tyhjistä karsinoista, mutta kääntyi katsomaan uteliaana suuntaamme Venuksen hirnahtaessa lajitoverilleen.
"Moi! Ootteko te uusia?"
Helpottuneena ihmisseurasta - vieläpä ystävällisen oloisesta sellaisesta - nyökkäsin hymyillen;
"Joo, me tultiin eilen. Sain just Venuksen pari päivää sitten. Niin, ja mä oon Lotta."
"Aa okei, mä kuulinkin jotain, et tänne olis tulossa joku uus hevonen. Mä oon Eevi", ruskeahiuksinen sanoi ja astui taluttamansa hevosen karsinalle irroittamaan päitsiä.
"Mut hei jos tartteet jotain apua, niin kannattaa kysyä vaan rohkeesti. Kyllä me täällä Hallavassa ollaan kaikki ihan kivoja, ainakin pohjimmiltaan", Eevi lisäsi ehkä pientä humoristisuutta äänessä.
Nyökkäsin pieni hymy huulillani, vaikkei nainen sitä karsinaan asti tainnutkaan nähdä. Pian keräsin loput Venuksen kamppeet käytävältä ja vein omille paikoilleen. Pikaisten hyvästien jälkeen kiiruhdin ulos, missä automme odotti parkkipaikan perällä. Mielessäni pyöri jo kaikki tuleva mitä me Venlan kanssa tultaisiin kokemaan, vaikka en vieläkään sitä ihan täysin voinut käsittää; olin ekaa kertaa elämässäni hevosen omistaja.