Olisiko meistä pariksi?
sunnuntai 21. toukokuuta 2017
Mistä tää kesä oli tälleen yhtäkkiä rynnännyt? Mä pohdiskelin talsiessani Eevin, Valman ja Renan perässä kohti ratsutallia. Aurinko porotti ihan täydeltä terältä ja mun oli pakko riisua huppari pois, etten olisi saanut lämpöhalvausta.
"Voi kun mäkin voisin ottaa tän pitkähihasen pois, mut unohin aurinkorasvan kotiin", Valma mietti.
"Sama juttu! Ei oo helppoo omistaa punatukkageenejä, kun samalla saa helposti palavan ihon!" Rena huiskutteli lippistä naamansa edessä saadakseen edes hetken viilennystä.
"Miettikää miten kuuma kesällä sitten on jos nyt jo meinataan paistua?" sanoin. "Mutta kyllä sitä on odotettukin, aina lämpö talven kylmyyden voittaa."
"Samaa mieltä Nannan kanssa. Sitä paisti onhan sitä aina ennenkin selvitty", Eevi lisäsi hymyillen.
"Ainakin voi syödä hitsisti jätskiä, ja käydä uittelemassa hevosia!" Hymyilimme kaikki Renan herättämille mielikuville.
"Antaisikohan Aleksi meidän käydä uittamassa hevosia silloin niissä kesänaloitus-grillibileissä?"
Kohta saavuimme ratsutallin pihaan, jossa Nyyhkis ja Saaga seisoivat rauhallisina puomiin kiinni sidottuina ja Emmi oli juuri taluttamassa Tuiketta kohti tallia.
"Hei, tulitte just sopivasti! Rena voisi mennä auttamaan Soraa Nyyhkiksen ja Saagan harjauksessa, Nanna voi huoltaa Tuikkeen tuossa käytävällä ja käydään me Valman ja Eevi-Sofian kanssa hakemassa vielä Luka ja Tilli tarhasta", nainen ohjeisti iloisesti eikä välittänyt riekkuvasta Tuikkeesta, joka hörisi ihan hulluna Kyyhkyn varsoille.
Tai ei niitä ehkä enää varsoiksi voinut sanoa. Kaikki kolme olivat kasvaneet ihan sikana ja muistuttivat jo enemmän ihan aikuisia hevosia. Mä en voinut kuin ihailla kaula kaarella tanssahtelevaa oria, jonka Emmi laittoi käytävälle kiinni. Pärjäisinkö mä sen kanssa?
"Tuike on kyllä ihan kiltti, vaikka energiaa sillä riittää", Emmi katsoi minuun hymyillen. "Olet vain itse nappakkana ja toimit rauhallisesti niin pärjäät varmasti. Harjakori on tuossa valmiina."
Nainen taputti vielä nopeasti liinaharjan kaulaa ja lähti sitten näyttämään Eeville Tillin, jättäen mut kahdestaan orin kanssa.
"Hei poika, ootpa sä kasvanut hurjasti", puhelin samalla kun tarjosin kättäni haisteltavaksi. Tuike hamusi mun kättäni hetken ja heilautti sitten päätään aivan kuin pettyneenä siihen ettei mulla ollut herkkuja. Uskaltauduin rapsuttamaan sen isoläsistä otsaa ja kohta Tuike huokaisi rauhoittuen paikoilleen ja katseli mua isoilla pähkinänvärisillä silmillään.
Loppujen lopuksi harjaustuokio sujui oikein kivasti. Tuike osasi käyttäytyä hyvin, mitä nyt välillä astahteli puolelta toiselle ja hirnui kavereilleen. Se kuitenkin väisti aina hyvin kun sitä siltä pyysin ja nosteli kavionsakin nätisti kun puhdistin ne tarhan mudasta. Emmi kävi tuomassa jokaiselle omat suitset ja Tuikkeelle ja Liljalle juoksutusliinat. Muut kuulemma pysyisivät hyvin käsissä ihan riimunnarujen kanssa, mutta näistä kahdesta ei ikinä voinut olla satavarma.
Suitsien saaminen Tuikkeen päähän oli aikamoinen operaatio, sillä riimua ei voinut riisua kokonaan pois ja ori heilutteli päätään minkä kerkesi. Emmi onneksi ehti paikalle auttamaan ja saimme kuin saimmekin päävehkeet paikoilleen ilman suurempia vaaratilanteita. Tuike louskutteli kuolaimia muuten aika rauhallisen oloisena sillä aikaa kun odotimme muiden varustautumista, ja kohta pääsimmekin liikkeelle. Emmi lähti johdattamaan jonoa kohti Hallavaa kärjessä Saagan kanssa, Rena ja Eevi perässään. Mä ja Tuike päästiin pitämään perää Lukan ja Valman jäljessä.
"Tuike taitaa osata käyttäytyä jo ihan hyvin?" Valma kyseli taluttaessaan rauhallista Lukaa metsäpolkua pitkin.
"Joo, ei se mitenkää erityisen paljoa hölmöile. Ja pysyy ainakin käsissä", naurahdin hieman hermostuneesti, vaikka kyllähän Tuike ihan oikeasti käveli vieressäni nätisti.
"Mä muistan kun Luka oli nuori ja sekin oli hirvee sählä. Joka kerta pelotti vähän hoitaa sitä. Eikä se vieläkään mikään pomminvarma puksuttelija ole."
"Sä oot kuitenkin aina vaikuttanut pärjäävän sen kanssa ihan hyvin."
"Noo, ehkä se on siltä ulospäin näyttäny, mut kyllä se alku oli aika hurjaa.."
Mietiskelimme hetken hiljaa itseksemme kunnes Valma jatkoi: "Ootko sä miettinyt jos alkaisit treenata Tuiketta sitten kun se pääsee vähän eteenpäin?"
Kysymys tuli aika puuntakaa, vaikka olihan ajatus mun päässä pyörinyt jo jonkin aikaa.
"Tinttukin alkaa olemaan aika vanha... Ja sulla olis kyllä potentiaalia isommillekin kisakentille!" Valma kannusti.
"Niin.. oon mä sitä kyllä miettinyt... Mut oishan se nyt aika iso askel. Laiskasta ratsastuskouluhevosesta nuoreen oriin. Mitä jos mä vaikka pilaan sen?"
"Älä höpsi. Tietysti Marcus ja Emmi on mukana sen koulutuksessa. Ne on auttanut muakin Lukan kanssa aika paljon."
"Olishan se tietysti tosi siistiä..."
Katsahdin vierelläni reippaasti kävelemään vaaleanpunarautiaaseen nuoreen oriin. Sen harja kiilsi auringossa ja sieraimet olivat levällään haistelemassa kevätilmaa (ja edellä kulkevia tammoja). Se ei vetänyt, eikä riuhtonut liinaa. Ei pyrkinyt raville tai kohti lähintä ruohomätästä. Ehkä se voisi olla ihan mahdollista. Ehkä meistä voisi vielä tulla pari.