En ollut tyytyväinen Alanan vastaukseen. Olinhan mä toki kuullut huhuja WhatsAppin kautta, mutta mulla ei ollut mitään hajua, oliko puheisiin uskominen. Pidin kuitenkin uteliaisuuteni kurissa, enkä kysellut Alanalta sen enempää.
Naputin mietteliäänä etusormella leukaa. - Jaa-a... Ei mulle koskaan tapahdu mitään erityisen pelottavaa. Viimeksi taisi mahaa vähän nipistellä kun oltiin siellä autionavetalla. Mutta ei, ei mua melkein ikinä pelota kunnolla, jatkoin pohdintaa. - Ei ainakaan semmooisissa tilanteissa missä pitäisi pelätä kuolemaa tai jotain. Kyllä mua nyt tietty välillä pelottaa, että mitä musta tulee isona tai tuleeko mitään. Se on varmaan vielä pahempi kuin semmoinen pissat housuissa -pelko. Olin hetken hiljaa ja sanoin sitten pohtivasti: - Niin. Sitten pyöräytin pulloa. Se pysähtyi Dawin kohdalle. - Totuus vai tehtävä? Ota nyt tehtävä, kukaan ei ikinä ota sitä.
Pullo pysähtyi kohdalleni. Edelliset olivat ottaneet totuuden ja mietin itsekin totuuden valitsemista, mutta päädyin kuitenkin tehtävään. Eihän mulle viimeksikään Halloween-bileissä oltu annettu mitään hirveetä tekemiseksi, joten ehkei tälläkään kertaa... Ruska ei tosin silloin ollut mukana.. "Tehtävä", sanoin kuitenkin itsevarmana Ruskalle.
Naputin taas leukaani mietteliäästi. Sitten keksin. - Anna pusu tämän huoneen söpöimmälle. Jos mua ei lasketa, virnistelin. - Ei vaan, saa mutkin laskea. Oli aika laskea Daw aikuisten työelämätasolta teinien pyjamabiletasolle. Liiasta aikuismaisuudesta oli vain haittaa.
Naurahdin Ruskan tehtävänannolle ja kiersin katseellani huoneen ympäri. Ruska, Rena, Inkeri, Alana ja se uus tyttö. Valitsin Ruskan, en tiedä oliko poika nyt omasta mielestäni niin söpö, mutta se on ainoa poika huoneessa, joten antaa mennä. Hivuttauduin pojan eteen ja kysyin: "Poskelle vai huulille?"