|
Post by Aleksi on Dec 11, 2016 18:43:05 GMT 2
Hallavan ja Newerran uudenvuoden lumileiri Kolinlammen hevosleirikeskuksessa 28.12.-1.1. Newerra ja Hallava järjestävät yhteisen leirin Kolin maisemissa vuoden vaihteessa. Molemmista talleista lähtee mukaan 5 tuntihevosta, Hallavasta lisäksi pari yksityisratsua ja yksi varmajalkainen vuonis Kaisulle ja Aleksille vetohevoseksi maastoihin. Joukossamme on peräti 22 leiriläistä ja 2 työntekijää, mahtavaa! Leiripaikkana toimii Kolinlammen hevosleirikeskus, tunnelmallinen mökki keskellä kauneinta luontoa.
Jokainen leiriläinen saa tuottaa tekstin / piirroksen leiristä, mutta tällä kertaa parin kanssa! Parista toinen on neweläinen, toinen hallavalainen, ja he suunnittelevat maksun yhdessä. Esim. yhteistarina, roolipeli, toinen kirjoittaa toinen piirtää jne... Kumpikin parista postaa yhteisen maksun oman tallinsa foorumille. Tämän viestin lopulla on esitelty maksuaiheet enemmän tai vähemmän kattavin pohjatekstein, ja jokainen leiriläinen saa valita niistä oman - taktiikalla nopeat syövät hitaat! Ilmoita aihetta valitessasi, haluatko Aleksin jakavan sähköpostisi tai puhelinnumerosi newerralaiselle parillesi, vai haluatko ennemmin rekisteröityä Newen foorumille ja suunnitella siellä maksun yksityisviesteillä.Leirihoitsut ja maastoryhmät Maasto 1 Kaisu - Dunja Valma - Luka Alex - Nikita Veeti - Darcy Wilma - Fonzie Pau - Darli Heli - Asta Ruska - Hani Nanna - Alli Mikki - Lilja Daw - Taika Eevi - Tinja Maasto 2 Aleksi - Dunja Alana - Fae Elle - Nikita Erik - Darcy Cia - Fonzie Nora - Darli Milla - Asta Emma - Hani Katri - Lilja Pujo - Alli Salli - Taika Rena - Tinja Aihe 1: Keskiviikko: Matka ja tutustuminen uusiin ystäviin SALLI & VEETISanotaanko, että keskiviikkona vähän ennen seitsemää oli porukka melkoisen unisen näköistä ja oloista. Tavallinen loputon nauru ja virtaava puhe oli vaihtunut haukotuksiin ja lyhyisiin yöuniin vetoamiseen. Puoliksi uinuvat tallilaiset nököttivät pihassa isojen laukkujen kanssa - heppakamppeet ja useamman päivän tavarat veivät paljon tilaa. Pari tallilaista oli sen verran virkeässä kunnossa, että jaksoivat auttaa hevosten lastaamisessa hepparekkaan. Sen varastotilaan olisin pakkaaminen, sillä useamman hevosen varusteet veivät myös paljon tilaa. Muutama omalla autolla tallipihaan saapunut huuteli porukkaa jakautumaan autoihin, ja lopulta niin hevoset kuin ihmiset olivat löytäneet matkustuspaikan itselleen. Niinpä saattoi matka alkaa, kohti Kolinlammen hevosleirikeskusta! Leirikeskukseen saapuivat ensimmäisenä hallavalaiset. Unisesta alkumatkasta huolimatta virkeystaso oli jo noussut ja reippaina tallitytöt ja -pojat riensivät purkamaan autoja ja hepparekkaa. Kaikki odottivat pääsevänsä pian tutustumaan leirikeskukseen, jonka pihaan oltiin ajettu varovaisesti alamäkeä. Viimein hevoset talutettiinkin tarhoihin. Asta, Darli ja Dunja pääsivät pörröponeina pihattoon odottelemaan Newerran heppojen saapumista, kun muut Hallavan hevoset, Nikita, Fonzie, Darcy, Luka ja Fae pääsivät loimet päällä tarhoihin. Niille olisi karsinapaikat tallissa, jotka näyttivät lautaseinineen tosi kotoisille hallavalaisten kantaessa varusteita talliin. Hallavan porukka oli ehtinyt valloittaa mökin salin tavaroillaan ja keittiönkin - he laittoivat yhteistuumin leirin ensimmäistä ruokaa. Osa kurkisteli jo ison hirsimökin huoneisiin, mutta Aleksi ei antanut vielä varata sänkyjä - majoittuminen katsottaisiin sitten, kun loppukin leiriporukka on paikalla. Puoliltapäivin Newerran väki tulikin autoillaan pihaan, ja kun autot oltiin tyhjennetty mökin sisälle tavaroistaan ja kiinnitetty pihavaraston viereisiin lämpöpaikkoihin, saapui Kaisun ajama hepparekkakin. Pau hyppäsi autosta iloisena jo ennen, kuin moottori oli sammunut - Pau 10v taitaakin olla leirin kuopus (ja itsepäisin kakara). No, innokkaana pikkutyttö osallistui muiden kanssa traikun purkuun ja hevosten taluttamiseen pihattoon. Siinäpä sitä olikin Newerran hepoille tutustumista, kun samassa tarhassa oli kolme uutta kaveria! Kun kaikki viimein olivat sisällä mökissä, kengät sopivan sekalaisessa järjestyksessä eteisessä ja takit ties minne tavarakasojen sekaan heitettynä, päästiin syömään. Ruokaa mökissä oystyy hyvin tarjoilemaan ikkunaluukusta, missä on tiski - keittiön puolella on ruuat ja salin puolella taso tarjottimille. Siitä sitten jonotettiin ruokaa ja etsittiin paikka pöydästä. Ison pöydän ääressä oli ensin hieman hiljaista, kun juteltiin vain vieressä istuvalle bestikselle, mutta pian ihmiset alkoivat jutella vieraammillekin tyypeille. Kun ensimmäiset jo kiikuttivat astioitaan keittiöön, esittelivät Kaisu ja Aleksi viimein itsensä ja kertoivat leirin tärkeimmät säännöt. He ohjeistivat pojat majoittumaan keittiön viereiseen huoneeseen Aleksin kanssa ja tytöt kahteen toiseen huoneeseen niin, että nuoremmat ja paljon unta kaipaavat ihmiset ovat toisessa ja itsensä iltavirkuiksi yöhillujiksi kokevat toiseen huoneeseen. Voitte arvata, että Kaisu valitsi itselleen hiljaisemman huoneen =) Ruuan jälkeen oli yhden nopean tutustumisleikin vuoro. Kaikki pöydän ympärillä käänsivät vierustoverin kanssa tuolit vastakkain, niin että kaikki tuolit oli pareittain. Sitten hallavalaiset jakautuivat näihin tuolipareihin, tosin pariin haettiin kolmas tuoli siinä vaiheessa, kun neweläisiä ei riittänyt ihan jokaiselle hallavalaiselle. Leikin tarkoituksena oli jutella hetki jokaisen kanssa, kertoa nimi ja jotain itsestään. Sitten newerralaiset vaihtoivat seuraavan hallavalaisen luokse jne. Lopulta kaikki muistivat ainakin muutaman uuden tuttavuuden nimen ja tunsivat vähän kaikkia! Aihe 2: Keskiviikko: Maastoon leirihoitsuilla & piparintuoksua mökillä KATRI JA NORAYhteistä leirinaloitushetkeä jatkettiin hoitsujaoilla. Kaisu ja Aleksi kertoivat aina hevosen ja sen kaksi hoitajaa, ja jaon jälkeen Kaisu keksi hauskan leikin. Hoitajaparit saivat kehitellä hevosen nimen perusteella arvauksen siitä, millainen heppa olisi, ja esittää sen sitten koko porukalle. Sitten toisen tallin porukka kertoi, millainen heppa oikeasti on. Kun kaikki tiesivät leirihoitsun nimen, jaettiin porukka tuntiryhmiin - ja uudestaan maastoryhmiin. Sitä myötä Kaisu ilmoittikin, että ykkösryhmä pääsisi hänen kanssaan samotein maastoilemaan, ja patisti ryhmäläiset lähtemään kohti tallia. Muut saivat jäädä laittamaan ruokaa illaksi. Tallilla olikin mielenkiintoista etsiä oma leirihoitsu ja sen tavarat - onneksi aina löytyi joku, joka osasi auttaa. Kaisu otti suloisen Dunja-vuoniksen vetohevoseksi. Tunti siinä hässäkässä varmaan vierähti, ennenkun tusinapäinen letka oli valmiina leirikeskuksen pihassa lähdössä maastoon. Kaisu tarkisti letkan järjestystä, ettei pienet ponit tai hitaammalla käyvät hepat ole ihan hännillä jäämässä jälkeen. Lopulta päästiin matkaan. Kaisu oli valinnut reitin, joka kulkisi selkeitä teitä päätyen leirikeskuksen pellolle. Onneksi reitit näkyivät leirikeskuksen kartassa ja ne oli merkattu maastoonkin. Tämänpäivän reitti kulki ensin pihatien mäen ylös ja isommasta tiestä ylitse vaihtelevissa maisemissa kulkevalle metsätielle. Lunta oli lähemmäs puoli metriä ja pakkasta reilut 5 astetta, eli mahtava keli. Hetken omaan ratsuun tutustumisen jälkeen porukka alkoikin puhumaan ja hihkumaan, miten ihana oma leirihoitsu oli. Maastoretken loppuhuipennus olikin lyhyt laukkapätkä pellolla. Jottei loppukäynnit ihan unohtuisi, patisti Kaisu koko porukan alas ratsailta kiertämään kenttänä käytetyn pellon reunan uraa - taluttaen. Niin kohmeeseen menneisiin jäseniin sai itse kukin hieman lämpöä. Hevoset vietiin talliin ja varusteet jätettiin karsinoiden lähelle valmiiksi, sillä seuraava porukka lähtisi pian ratsastamaan. Ensin kuitenkin syötiin yhdessä suuressa salissa. Kun Aleksi lähti viemään toista maastoporukkaa samalle reitille. Ulkona oli tullut jo ihan pilkkopimeää, joten kaikilla piti olla lamput mukana. Maastoreissun aikana Kaisu alkoi tekemään piparitaikinaa keittiössä vapaaehtoisten kanssa, jotta päästäisiin leipomaan illalla muiden kanssa! Illalla päästäisiin myös saunaan, mutta hiljaisuus alkaisi klo 23. Mitä kaikkea illan aikana ehtiikään tapahtua? Aihe 3: Torstai: Leikkitunteja lumipellolla RUSKA & PAUAamulla olikin aika aikainen herätys, jo seitsemän jälkeen alettiin herättelemään ensimmäisen tuntiryhmän ratsastajia, jotta he ehtivät tunnille ajoissa. Kaisu, Aleksi ja Erik olivat jakaneet aamulla aamutallin ja aamupalan teon niin, että miehet meni renkihommiin ja Kaisu jäi hellan viereen keittelemään puuroa ja laittamaan samalla muroja ja leipiä esille tiskille. Kun kaikki oli valmiina pöydässä, tulivat ensimmäiset syömään. Kahdeksan jälkeen Kaisu kävi huutelemassa kaikki huoneet hereille ja delegoi keittiön siivouksen miehille ja lähti talliin auttamaan tuntiratsastajia. Kaikkien tuntien tarkoituksena oli alkukäyntien aikana totutella oman ratsun satulattomaan selkään ja testailla vähän tasapainoa - yltääkö koskea hepan korvia, häntää tai omia varpaita? Kokeiltiin vähän maailmanympärysmatkaa ja naistensatulaistuntaa, kukin oman tasonsa mukaan, ennenkun alettiin leikkimään. Sitten päästiin leikkimään - peiliä, kuka pelkää jäämiestä ja tallipalaa -leikkejä. Loppukäynnit suoritettiin taluttaen. Kaisulla olikin homma pysyä kolme tuntia lämpösenä pakkasaamussa! Aihe 4: Torstai: Laskettelun huumaa ja rekiajelua NANNA & MILLATaas mökillä odotellut porukka oli tehnyt lounaan, ja kun kaikki olivat syöneet, oli aika lähteä laskettelemaan. Vaihtoehdoksi annettiin rekiajelu leirikeskuksen pellolla, jolle ilmottautuivar heti Katri, Valma, Nanna, Eevi ja Pujo Hallavalaisista. Newerrastakin kaikki muut jäivät rekiajelemaan, mutta Alex, Veeti, Heli ja Pau halusivat lähteä hurjastelemaan rinteeseen. Kaisu lähti mukaan valvomaan, ja matkaan napattiin sopivat vermeet pihavarastosta. Sieltä löytyi hevosreetkin tallille jääville, he saivat rekien eteen Hanin ja Dunjan. Kuinka vauhdikkaaksi meno yltyi pellolla, entä laskettelurinteessä? Aihe 5: Torstai: Kuutamomaastoilua & leffailta EMMA & HELIRyhmä rekirällääjät olivat tehneet paljon ruokaa mäkihurjastelijoille, ja kaikkien ollessa jälleen yhdessä mökissä, syötiin. Sen jälkeen Kaisu vei taas ykkösryhmän maastoon, vaan millaista oli meno mökin vintillä löhöillen ja leffaa katsoen? (huom, leffan pitää sopia 10-vuotiaillekin.) Maastossa oltiin pitkään, taskulamput valaisivat lumista metsää. Reitti kulki polkua ja matkaan mahtui vähän mäkiä ja yksi laukkasuorakin. Reitti kulki aika Pielisen rantaan asti, ja ratsastajat ihmettelivät suurta järveä, jonka yllä loisti pyöreä kuu ja miljoonat tähdet. Aihe 6: Perjantai: Aamutallia ja koulutuuppausta EEVI & ERIKKello 7 aikaan aamulla muutama aamuvirkku tallilainen odotti unenpöpperöistä Aleksia eteisessä tämän vetäessä ulkohousut ruudullisten pyjamahousujensa päälle ja talviratsastuskengät suoraan paljaisiin jalkoihin. Miehen murahdettua jotain lähtökehotukselta kuulostavaa, pieni joukko leiriläisiä lähti tarpomaan lumisen pihan poikki kohti tallia. Hallavan omistajan ohjeiden mukaan laitettiin ensimmäisenä aamupuurot turpoamaan, ja jaettiin ämpäreihin kullekin hevoselle oikea määrä kauraa ja kivennäisiä. Kottikärryt täytettiin heinällä, mistä sitten nosteltiin sopivan kokoiset kasat ensin tallissa majoittuville ja lopuksi pihatossa oleville hevosille. Juoma-astiat täytettiin käsipelillä ämpäreissä vettä kantaen ja viimeiseksi jaettiin aikaisemmin mitatut väkirehut. Aleksi kiitti avusta, edelleenkin unisenkuuloisena, ja raahusti sitten takaisin mökkiin kaatuen mitä luultavimmin vielä hetkeksi sängyn pehmeään lämpöön. Ensimmäisen ratsastustunnin alkaessa klo 9 Aleksi ilmestyi ratsastuskenttänä toimivan pellon laidalle paksuihin talvivaatteisiin varustautuneena toisessa kädessään kaakaomuki ja toisessa kaksikerroksinen voileipä. Ratsukoiden kiertäessä alkukäyntejä mies istahti pellon laitaan roudatun tuolin päälle istumaan ja söi aamupalansa enemmän tai vähemmän hotkien, mutta muuttuen selvästi paljon pirteämmäksi sen seurauksena. Koulutunnit saattoivat alkaa. Kaikilla kolmella koulutunnilla keskityttiin ihan perus asioihin, sillä jokaisella oli tuntematon hevonen allaan. Tunti aloitettiin tekemällä pääty-ympyröitä ja loivia kiemurauria makustellen kuinka hevoset vastasivat apuihin ja oliko huomattavissa jäykkyyttä jompaankumpaan suuntaan. Alkuravailujen jälkeen otettiin muutama kierros laukkaa, jotta hevosten lihakset olisivat varmasti lämpimät pakkassäästä huolimatta. Päivän varsinaisena aiheena olivat pohkeenväistöt, joita tehtiin aluksi käynnissä siten, että ”pitkällä sivulla” joka tultiin suoraan Aleksia kohti, väistätettiin aluksi takaosaa ulospäin noin kymmenen metriä, suoristettiin ja väistätettiin sitten takaosaa sisäänpäin. Väistön suuntaa vaihdettiin kolmesta neljään kertaan riippuen hevosesta. Muu kierros ratsastettiin harjoitusravissa, tehden toiselle pitkälle sivulle kymmenen metrin voltti. Kun tehtävä alkoi sujua käynnissä, siirryttiin tekemään pohkeenväistöä ravissa, josta nostettiin suoraan laukka, ja toisen pitkän sivun voltti ratsastettiin myös laukassa. Osaavammat ratsukot saivat halutessaan ottaa laukkaan mukaan avo- ja sulkutaivutusta laukkaamalla pitkän sivun alun avotaivutuksessa, keskelle voltti, ja voltin jälkeen jatkamalla uraa pitkin sulkutaivutuksessa. Sama tehtävä tehtiin molempiin suuntiin ja lopuksi ravailtiin vielä loppuravit pidentäen ohjaa reilusti. Aihe 7: Perjantai: Mäenlaskua, pitsaa, iltamaasto & saunaan MIKKI & CIALounaaksi oli herkullista Kaisun valmistamaa lasagnea, joka sai ylistäviä kehuja niin monelta leiriläiseltä, että Aleksin oli pakko pyytää resepti itselleen. Eipähän tarvitsisi kesäleirillä miettiä mitä tarjota. Lyhyen ruokalevon jälkeen leiriläiset päättivät lähteä katsastamaan maastoretkellä spotatun mäen, joka kuulemma olisi täydellinen pulkkailuun. Niinpä suuri joukko leiriläisiä sonnustautui täysiin talvivaatteisiin ja lähtivät matkaan vetäen perässään jos jonkin näköisiä pulkkia ja liukureita, jotka olivat löytyneet mökin ulkovarastosta. Kuuden aikaan naurava joukko palasi takaisin sen verran lumisen näköisinä, että kyseessä ei ollut voinut olla pelkkä tavallinen mäenlaskureissu, mutta leiriläiset eivät suostuneet kertomaan puuhiaan tarkemmin kyselevälle Aleksille. Salailusta huolimatta mies tarjosi nälkäisille ja enemmän tai vähemmän märille leiriläisille tekemäänsä vasta valmistunutta pizzaa. Kohta takkatuvassa kyhjötti huopiin ja peittoihin kääriytyneenä kaksikymmentäkaksi pizzaa mussuttavaa tyytyväistä leiriläistä, jotka päättivät laittaa leffan pyörimään. Osa ei kuitenkaan kauaa leffaa ehtinyt katsoa, sillä ryhmä kahden oli aika lähteä iltamaastoon. Mökille jääneet lupasivat laittaa saunan päälle, jotta se olisi valmiina maastoilijoiden palatessa noin yhdeksän aikaan takaisin. Matkaan lähdettiin otsalamppujen valossa Aleksin ja Dunjan johdattaessa joukkoa. Suurin osa oli uskaltautunut matkaan ilman satulaa, mutta muutama värjötteli turvallisuussyistä satulassa istuen. Aluksi kuljettiin lumisten kuusien siimeksessä rauhallisessa käynnissä, mutta sitten saavuttiin kärrytielle, jossa mahtui ratsastamaan parijonossa. Sitä pitkin edettiinkin sitten muutama kilometri reippaassa ravissa. Kärrytie mutkitteli metsien läpi ohittaen muutaman peltoaukean ja nousten lopulta suuren mäen päälle, josta oli mahtavat näkymät Kolin lomakeskukseen, jonka valot loistivat viidenkin kilometrin päästä. Mäen päältä käännyttiin pienemmälle polulle, jota pitkin laskeuduttiin käynnissä takaisin metsän siimekseen. Pohjan muuttuessa tasaisemmaksi otettiin taas vähän ravia. Lumisen pellon reunalla Aleksi sitten viimein kysyi kaikkien odottaman kysymyksen: ”Otetaanko vähän laukkaa?”. Sanomattakin on selvää, että luminen pelto ylitettiin villissä laukassa, jonka jälkeen hevoset (ja mikseivät leiriläisetkin) puhkuivat innoissaan vielä hyvän matkaa. Tallin pihaan saavuttiin hymyssä suin, ja hevosten saatua iltaruokansa iloiset maastoilijat pääsivät saunomaan. Aihe 8: Lauantai: EstetunnitALANA JA ELLELeirin toiseksi viimeisenä aamuna muutama leiriläinen sai mahtavan idean paistaa lettuja aamupalaksi, ja niin Aleksikin jäi kerrankin aamusyötön jälkeen nauttimaan aamupalasta leiriläisten kanssa tuvan suuren pöydän ääreen. Kun mahat olivat pullollaan, alkoivat leiriläiset valmistautua jännittävään estetuntiin. Kellon lyödessä yhdeksän lumista kenttää kiersi kuusi enemmän tai vähemmän jännittynyttä ratsukkoa ja pellon laidalla notkui muita leiriläisiä kamerat kädessä. Aleksi nakittikin heti heistä muutaman kentälle rakentamaan esteitä. ”Pituushalkaisija” sai koristeekseen kolme tötteröin rajattua ympyrää, joiden kunkin ulkokaarilla komeili viisi puomia. Kaksi volteista oli pituushalkaisijan oikealla puolella ja keskimmäinen vasemmalla puolella, siten, että volttien lähtöpisteet olivat pituushalkaisijalla. Lisäksi toiselle pitkälle sivulle ahkerat avustajat kasasivat kolme matalaa kavalettia jumppasarjaksi, ja toiselle pitkälle sivulle yhden hieman isomman esteen. Kaikilla kolmella tunnilla ratsastettiin suurin piirtein samoja tehtäviä, mutta viimeistä estettä korotettiin aina ratsukosta riippuen. Tunnit aloitettiin lämmittelyllä kevyessä ravissa ratsastaen pituushalkaisijalla aina yhden valinnaisen voltin, vuoron perään eri suuntiin, ja tulemalla pitkällä sivulla kavaletit, joiden toiset päät olivat vielä ravitehtävää varten maassa. Aleksi kiinnitti erityisesti huomiota tahtiin, jossa hevoset tulivat puomeille, sekä suoruuteen ja taipumiseen volteilla. Kun hevosten lihakset olivat lämmenneet, kehotti Aleksi ratsastajia istumaan alas harjoitusraviin ja tulemaan pituushalkaisijalla kaikki kolme volttia. Uralla tuli nostaa laukka ja laukata kevyessä istunnassa kavaleteista koostuva jumppasarja, jonka välit oli vaihdettu laukkaan sopiviksi ja puomit nostettu molemmista päistä kannattimille. Tehtävää tultiin molempiin suuntiin. Lopuksi ratsastettiin muutamaan kertaan rata, josta helpompi versio meni näin: Pituushalkaisijalle tullaan oikeassa laukassa ja laukataan molemmat oikealle kääntyvät voltit, päädystä käännytään oikealle ja laukataan kavalettijumppasarja, jonka jälkeen siirrytään raviin ja käännytään uudestaan pituushalkaisijalle. Pituushalkaisijalla nostetaan vasen laukka ja laukataan vasemmalle kääntyvä voltti. Jatketaan vasenta laukkaa ja käännytään päädystä vasemmalle, lopuksi hypätään pitkällä sivulla oleva yksittäinen este. Vaikeampi versio kuului näin: Pituushalkaisijalle tullaan oikeassa laukassa ja laukataan ensin oikealle kääntyvä voltti, vaihdetaan laukka joko askeleessa tai ravin kautta ja laukataan vasemmassa laukassa vasemmalle kääntyvä voltti, vaihdetaan uudestaan laukka ja laukataan oikealle kääntyvä voltti. Jatketaan oikeassa laukassa ja käännytään päädystä oikealle ja tullaan kavalettijumppasarja. Tullaan pituushalkaisijalle uudestaan laukassa ja vaihdetaan laukka vasempaan joko askeleessa tai ravin kautta. Laukataan vasemmalle kääntyvä voltti ja käännytään päädystä vasemmalle. Hypätään viimeisenä yksittäinen este. Viimeiseltä esteeltä katsojat saivat taltioitua hienoja kuvia, kun hevoset hyppäsivät hieman suurempaa estettä luminen pelto luomassa tunnelmaa taustalla ja suurten lumihiutaleiden leijaillessa hiljalleen maata kohti. Aihe 9: Lauantai: HiihtoratsastustaRENA & ALEXIltapäivällä porukka kokoontui sitten pellolle mukanaan mökin varastosta löytyneet lasketteluvälineet sekä muutama pulkka. Kaisu oli neuvonut Eeviä, Alanaa, Veetiä ja Millaa ponien varustamisessa. Ne olivat saaneet rintaremmit, joihin veto lähinnä kohdistuisi, sekä häntäremmit, joihin viritettiin eräänlaiset patentit pitämään liinoja ylhäällä niin, etteivät ne roikkuisi hevosten jaloissa edes siinä tapauksessa, että hiihtäjä jäisi kyydistä. Pellolla Alana sitten nousi Hanin satulaan, Evi Allin kyytiin, Veeti Dunjalle ja Milla rauhattoman Darlin selkään ja sitten ensimmäiset uskaliaat hiihtäjät saattoivat asettua lähtökuoppiin. Peräkanaa hiihtoratsukot sitten lähtivät kiertämään peltoa aluksi ravissa ja kohta laukassakin. Liinassa roikkuminen osoittautui yllättävän hankalaksi, eikä kaatumisilta vältytty, mutta ainakin nauru raikui hiihtäjien yrittäessä pysyä laskettelusuksineen pystyssä hevosten kiskoessa heitä täysillä eteenpäin. Muutamat, joita laskettelusukset eivät houkuttaneet, pääsivät kokeilemaan samaa hommaa, mutta pulkan kyydissä. Tavallinen pulkka meni nurin tuon tuostakin, mutta ufo olikin sitten yllättävän ketterä, jos ratsastaja tajusi hidastaa käännöksissä. Iltapäivä siinä sitten kuluikin lumessa temmeltäen ja jossain vaiheessa Aleksin täytyi kadota mökin puolelle valmistelemaan uudenvuoden illallista ja laittamaan saunan päälle. Aihe 10: Lauantai: Illan uudenvuodenjuhlatPUJO & WILMAKun Dunja, Darli, Hani ja Alli oli saatu takaisin pihattoon huolellisen harjaamisen jälkeen, pääsivät ratsastajatkin rentoutumaan saunassa. Sillä aikaa, kun osa saunoi, muut auttoivat Aleksia juhlaillallisen valmistamisessa, ja sitten kun Aleksi pääsi saunaan muiden poikien kanssa, päättivät tytöt värkätä vielä yllärijälkkäriä. Saunanraikkaina sitten kaikki kokoontuivat suuren pöydän ääreen herkuttelemaan, eikä syömistä lopetettu ennen kuin kaikki valittivat suuria vatsojaan, eikä kukaan jaksanut liikahtaa takkatupaa kauemmaksi. Tuvassa iltaa jatkettiin erilaisten pelien ja tinan valamisen merkeissä, kunnes kello alkoi lähestyä kahtatoista. Silloin jokainen puki lämpimimmät talvivaatteensa päälle ja porukka suuntasi pellon kauimmaiseen reunaan, josta oli tarkoitus ampua raketteja, jotta hevoset eivät säikkyisi pauketta. Jokaiselle jaettiin suojalasit ja sitten Aleksi ja Erik menivät hieman kauemmaksi sytyttämään ilotulitteita. Niin vuosi sitten vaihtui ilotulitteiden räiskyessä ja tähtisadetikkujen sähistessä, mitä parhaimmassa seurassa. Aihe 11: Sunnuntai: Leirikisat ja jäähyväisetVALMA & DAWLeirin viimeinen päivä alkoi rauhallisella aamulla, sillä itse kukin halusi nukkua hieman pidempään eilisen myöhäisen valvomisen johdosta. Aamupalaa syötiin hieman haikeissa, mutta iloisissa tunnelmissa, minkä jälkeen leiriläiset lähtivät laittamaan leirihoitsujaan kuntoon viimeistä kertaa. Jokaisella hevosella oli kaksi hoitajaa, joista muodostui sopivasti tiimit viimeisen päivän leirikisoja varten, joissa kilpailtaisiin hiihtoratsastuksen merkeissä. Alana ja Valma muodostivat tiimin Dunjan kanssa. Aleksi ja Kaisu olivat aamulla ahkeroineet ja rakentaneet pellolle muutaman hyppyrin, sekä roudanneet muutaman kavaletin, mikä sai hieman lisäjännitystä aikaan pellolle saapuvissa ratsukoissa. Aluksi lämmiteltiin ravissa ja käynnissä normaalisti ratsastaen pellon toisessa päässä sillä aikaa, kun Kaisu selitti mistä kilpailuissa oli kyse. Jokainen tiimi kiertäisi kentän kaksi kertaa mahdollisimman nopeasti siten, että halutessaan hiihtäjä voisi hypätä hyppyreistä ja ratsastaja hevosineen voisi hypätä kavaletit. Nopeimmiten kaksi kertaa radan kiertänyt tiimi voittaisi. Jokaisella tiimillä olisi kaksi mahdollisuutta yrittää, siten että ensimmäisellä (kahdella) kierroksella toinen ratsastaisi ja toinen hiihtäisi ja toisella (kahdella) kierroksella vaihdettaisiin. Parempi aika kahdesta yrityksestä jäisi tiimin ajaksi, jota verrattaisiin muihin tiimeihin. Muut lämmittelisivät pellon toisessa päässä normaalisti ratsastaen sillä aikaa kun ensin menevät tekisivät kisasuorituksensa. Valmistautuva ratsukko olisi Kaisun varikolla odottamassa vuoroaan Kaisun kiinnittäessä rinta- ja häntäremmiä sekä liinoja satulaan. Halutessaan radan voisi mennä joko hiihtäen tai pulkassa. Lopulta kilpailu oli erittäin jännittävä ja osin tasainen, vaikka muutamilla kierrosaika meni pitkäksi kaatumisten ja kikatuskohtausten johdosta. Nauruhermoja kutkuttavien kilpailujen jälkeen oli valitettavasti aika pakata niin hevosten kuin lairiläistenkin tavarat kasaan. Haikean lounaan jälkeen oli aika lastata hevoset rekkoihin ja hyvästellä kaikki uudet ystävät. Numeroita vaihdettiin ja yhteyttä luvattiin pitää. Monien halausten ja muutamien kyynelten jälkeen leiriläiset pakkautuivat autoihin ja matka kotitallille saattoi alkaa kello 15. Aiheet 1-5 kirjoitti Kaisu, aiheet 6-11 AleksiSitten vaan ei muuta kuin iloista leiriä!
|
|
Nanna
Aloitteleva tallilainen
Posts: 120
|
Post by Nanna on Dec 30, 2016 13:32:46 GMT 2
Nannan leiripäiväkirjakeskiviikko 28.12.2016 lähtövalmistelut Mä olin yllättävän pirteällä tuulella aamulla noustessani bussin kyydistä suuri putkikassi olallani. En ollut edellisenä iltana saanut kunnolla nukuttua jännitykseltäni, mutta herätyskellon soidessa kuudelta olin pompannut innoissani ylös sängystä ja ollut valmiina ennätysajassa. Niimpä olin ehtinyt vähän aikaisempaan bussiin kuin olin suunnitellut ja noustessani Maalaismiehentien pysäkillä yllätyksekseni huomasin Ruskan nousevan samasta bussista perässäni. "Moikka Nanna!" pörröpäinen poika huikkasi iloisesti vetäessään pipoaan paremmin päähänsä ja suoristaessaan kaulahuivia. Tuon selässä keikkui suuri reppu ja kädet olivat täynnä jos jonkin kokoisia ja muotoisia nyssäköitä. "No hei. Eiks yks kassi ois riittäny?" nauroin pojan kaaoottiselle olemukselle. "Ehkä joo, mut aamulla tuntu jotenki loogiselta laittaa ratsastuskamat yhteen pussiin, vaihtovaatteet toiseen, ulkovaatteet kolmanteen ja kaikki muu sälä reppuun", Ruskakin nauroi kohauttaen olkapäitään ja lähdimme yhtä matkaa talsimaan kohti Hallavaa. Pihalla oli yhtälailla kaaos meneillään leiriläisten tavaroiden nököttäessä muutamassa läjässä ja hevosten tavaroiden vielä useammassa kasassa ympäri pihaa. Osa leiriläisistä sinkoili sinne tänne ja loput nuokkuivat silmät auki toimittaen askareitaan niin hitaasti, että olivat ennemminkin sinkoilijoiden tiellä kuin avuksi. Tervehdimme Ruskan kanssa kiukkuiselta vaikuttavaa Alanaa, joka yritti saada Faelle kuljetussuojat jalkaan pidellen samalla lohikäärmettä paikoillaan riimunnarusta. Onneksi Emma ilmestyi jostain paikalle ja otti kuljetusuojat Alanalta, jotta tyttö pystyi komentamaan innoissaan hyörivää hevostaan pysymään aloillaan. Jatkoimme matkaamme talliin, josta löysimme ensimmäisenä Renan ja Sallin harjaamsta Astaa pesarissa ja sitten Eevin Nikitan karsinasta iloisesti lauleskellen laittaessaan harmaalle tammalle loimea niskaan. Itse pysähdyin Darlin karsinalle, jossa Pujo harjaili jännittyneen oloisena ponin pörröistä turkkia, ja Ruska jatkoi matkaansa Fonzien luokse toivoen, että joku olisi jo ehtinyt harjata ruunan. "Jännittääkö?" kysäisin Pujolta availlessani upouusia vaaleansinisiä pinteleitä paketistaan. "Eeei... tai no joo. Mietin vaan et miten pärjään ku en oo kuitenkaan ratsastanu ihan hirveesti. Ja meil on kuulemma estetuntikin?" "Varmaan meidät on jaettu ryhmiin tason mukaan ni tuskin Aleksi laittaa sua hyppäämään metrin rataa." Pujo tyrskähti huvittuneen hermostuneena: "No toivottavasti ei." Virnistimme mielikuvalle ja neuvoin sitten Pujoa laittamaan Darlille pintelit jalkoihin. Kuljetussuojia ei ollut tarpeeksi, mutta pintelit ja putsit kyllä suojaisivat mahdollisilta kolhuilta. Laitoimme vielä fleeceloimen ponin selkään ja lähdimme sitten ulos Pujo taluttaen Darlia ja minä kantaen sen toppaloimea, harjakoria ja tavallsia suojia. Aleksi oli kuulemma pakannut jo satulat ja suitset Dawin avustuksella. Kun ponit ja niiden tavarat olivat vihdoin rekassa, oli meidän leiriläisten aika pakkautua autoihin. Mä ja Pujo mentiin Valman ja Mikin perässä Dawin autoon Renan ja Sallin vallatessa paikat Eevin autosta, jossa Katri ja Ruska jo istuivat lähtövalmiina. Me laitettiin Mikin spotify lista huutamaan radioista ja odotettiin sitten että rekka lähti ensimmäisenä matkaan Aleksin luotsaamana. Daw laittoi vaihteen silmään ja sitten meidän matkamme saattoi alkaa kohti Kolia ja pitkään odotettua yhteisleiriä Newerralaisten kanssa.
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Dec 31, 2016 19:59:32 GMT 2
Alanan leiritarinatKeskiviikko 28.12.2016 - Ajomatka
Aamu oli aika hektinen, mutta vihdoin ja koitti lähdön hetki. Tallipihalla oli kova supina istumajärjestyksistä autoissa, joita oli yksi rekka ja kaksi henkilöautoa, ja joku huusi kovaan ääneen, että hän haluaa rekkaan. "Öm, ei se nyt kyllä… Mie aattelin, että jos nuo Emma ja Alana tulisi miun kanssa tuonne rekkaan, ja työ muut voitte tapella keskipenkeistä", Aleksi selitti termari kädessään, ja Emma vilkaisi minua toinen kulma koholla. Kohautin olkiani. "Häh, miks?" se sama ääni kysyi taas, paljastuen Ruskaksi. "No kun en mie jaksa tota sotanorsua koko matkaa ajaa, ja siula ei taida olla rekkakorttia?" tallinomistaja kysyi virne naamallaan. "No eei.… Mutta voin mä silti testata ajamista!" poika ehdotti hiukset pörrössä. "Nii ja kaikki meiän hepat olis siellä sisällä? Ruska, toi on todella huono idea", Salli kommentoi. "Juu, jospa sitten muutaman vuoden päästä jos ja kun sie saat oman ajokorttis", Aleksi nauroi ja viittilöi porukkaa asettautumaan autoihin.
Aleksi kapusi hepparekan kuskinpenkille, ja Emma kiirehti valtaamaan itselleen toisen ikkunapaikan, joten mulle jäi keskipenkki. "Niin, että jos myö vaihdetaan sitten jossain vaiheessa, että sie ajat? Kai ajokortti on mukana?" Aleksi kyseli kun säädin turvavöitä, ja nyökkäilin vastaukseksi. "Hyvä, sit matkaan."
Alkumatka sujui jees, Emma selaili kännykkää, minä katselin ulos ikkunasta, ja Aleksi hyräili sen kantribiisejä radion tahtiin. Emma oli kysynyt, pystyikö kanavaa vaihtamaan "pliis", mutta Aleksi vastasi, että kuski oli vastuussa musiikista. Niinpä me jatkettiin Aleksin kanssa Johnny Cashin Ring of Firein hyräilyä, ja Emma syventyi taas kännykkänsä maailmaan.
Parin tunnin, ja useamman kantribiisin, jälkeen Aleksi kurvasi huoltoasemalle, jossa nopeammin paikalle saapuneet, Eevin ja Dawin ohjastamat autot jo odottelivatkin. Ne olivat moottoritiellä oletettavasti kulkeneet nopeammin kuin hepparekka, joten osa autojen kyytiläisistä olivat jo tulleet takaisin vessasta ja kaupasta. Minä suuntasin vessaan, Aleksi vissiin myös, ja Emma lähti kauppaan ostamaan itselleen juotavaa. Pyysin samalla tuomaan minulle vesipullon.
Minä olin jo kipuamassa nyt kuskinpenkille, kun Ruskan naama pilkisti Eevin auton ikkunasta. Mitä, näyttikö se mulle kieltä? Rude. Mutta koska mä olin fiksu aikuinen, joka ei lähtenyt leikkiin mukaan, näytin kieltä takaisin ja kapusin rekkaan kuskinpaikalle. Ja vietinkin hyvän tovin säätäen istuinta sellaiseksi, että yltäisin polkimiin. Emma siirtyi nyt vuorostaan keskipenkille ja Aleksi kapusi hetken päästä ohjaamoon. "Alana, mitä musiikkii meinasit pistää?" Emma kysyi heti, kun sain rekan käyntiin. "Oh, um, I don't know, me voidaan vaa jatkaa tätä?" ehdotin katse tiukasti kiinni peileissä ja taustakamerassa. "Ei todellakaan, mä jo osaan noi kaikki tyyliin ulkoa. Niinku ei pahalla Aleksi mut ei. Mä pistän jotain." "Okei, joo, whatever", myönnyin, ja iloiten Emma yhdisti kännykkänsä rekan radioon.
Emme ehtineet edes muutamaa kilometriä ajaa Emman playlistin soidessa, kun kännykkäni soi. "Se on Jase", Emma totesi vilkaistessaan ruutua. "Oh, right, vastaa siihen. Ei en mä mä ajan ja mul on hevosia kyydissä en ota sitä thank youu", hätäilin puristaessani rattia kun joku idiootti ohitti ja kiilasi suoraan eteemme tiellä. "Moi, joo Emma tässä, Alana ajaa", blondi vastasi puhelimeeni ja jatkoi samalla tekstaamista omallaan. "..No, mä pistän sut kaiuttimelle. Aleksi on sit tääl kans et käyttäydy." "Ainahan mä", kuului jo kaiuttimella Jasen nauru. "Hey mitä asiaa?" "Nii toi sun koiras vaan raapii mun ulko-ovee eikä se lopeta se on tehny sitä jo vartin putkeen. -- Alana älä naura tää on vakava asia mitä mä nyt tein, ei koirat raavi ovia." "Oh honey… Sil on vessahätä. Feed him ja vie se lenkille. It's funny how sä hyppäät ja kisaat vaikka kuinka hyvin jotain isoja esteratoja, osaat ratsastaa tyyliin kaikilla hevosilla, but sä et tiedä et koiralla on pissahätä?" hihitin. "No ei ne koirat mitä oon tavannu raavi ovia.. Kuin pitkän lenkin sä yleensä meet näin aikasin aamulla?" "Jason Astor, jos sanot että puol kymmenen, no, vartti vaille, on aikasin aamulla you're insane. Ja mä yleensä otan Wrachin mukaan lenkille, so like.. Viis kilsaa juosten?" "Heti aamusta? Ja mä oon the insane one? Joo, just niin. Mut joo, mäpä meen ton kanssa sit. Moikka.. Ja Emma ja Aleksi!"
Seuraava vartti kului niin, että Aleksi istui hiljaa penkillään ja me höpisimme Emman kanssa. "Oh shit, mitä jos joku niistä seuraa sua, tai mua instas?" Emma tajusi. "Ha, that'd be funny though. Oh! Paitsi imagine, jos ne seuraa Jasee.. I mean, se pisti yhen kuvan mis mä nukun ja Drei on siinä ja ok I look very cute but like… It's so obvious." "No siis… Kuka suomalainen hevostyyppi joka on instas EI seurais Jasea? Ja mitä sit jos ne tunnistaa sut?" "Nothing silleen… I just, en mä haluu olla siel vaan se joka on Jason Astorin tyttöystävä, y'know?" vilkaisin nopeasti Emmaa, joka ei tuntunut ymmärtävän ajatuksiani. "Mitä sä sit pelkäät, et ne tajuaa kuka sun isäs on? Alana, sori nyt vaan, kyl joku salee tunnistaa sut joko Jasesta tai isästäs tai ehkä lätkästä en tiiä, mut mitä välii sil on? Se on sinä, ja sä vaan satut hengailemaan world famous tyyppien kaa. Ja, jos en olis sun kaveri, ni olisin tyylii kateellinenki sulle", Emma myönsi. "Oh really?" Emma ei usein ollut kateellinen, koska sillä oli aika lailla kaikkea. "Joo joo! Ja, ihan varmasti ne tykkää susta. Ja meistä. I mean, who couldn't?" blondi virnisti vierestäni. "No joo true. We're a catch", hymyilin. "Totta. Ja jos kukaan ei tykkää meistä ni ei sekään haittaa, koska who needs them anyways?" "Emma, I don't know what I'd do with--" "SHh nyt tulee hyvä biisi tää on pakko kuunnella puspus lav juu tuu."
Se oli kieltämättä hyvä biisi. Aleksi oli joko uppoutunut omiin maailmoihinsa tai torkahtanut, mutta se säpsähti todellisuuteen Emman kääntäessä äänenvoimakkuutta ylöspäin. Sen biisin tuoma hyvä fiilis jatkui perille saakka, vaikka minua alkoikin jo loppumatkasta jännittämään, kun minun piti ajaa jyrkkää mäkeä alas. "Aleksi, jos mä tapan meidät kaikki oon tosi pahoillani se oli vahinko." "Noh, et sie ketään tapa, kunhan pysyt keskellä tietä ja jarrutat varovaisesti." Onneksi en tappanutkaan ketään, ja pääsimme mäenkin alas kunnialla, vaikka se aavistuksen jäinen olikin. Wohoo, leiri voi alkaa.
|
|
|
Post by Daw on Jan 1, 2017 1:53:38 GMT 2
Dawin leiripäiväkirja Keskiviikko 28.12. Lähtötunnelmissa Heräsin herätyskelloni soittoon hieman ennen kuutta aamulla. Nousin vikkelästi ylös, napsautin kahvinkeittimen päälle ja sujahdin suihkuun. Eilen illalla olin vienyt Bellen Hildalle hoitoon. Belle viihtyisi siellä takuulla, olihan se ollut Hildan luona niin monet kerrat ja siitä sekä Hildan suloisesta maltankoirasta Keijusta oli tullut hyvät ystävät. Käytyäni suihkussa nappasin jääkapista sinne viime iltana valmiiksi tekemäni voileivät ja otin kupin kahvia. Nautin aamupalani päivän Helsingin sanomien parissa ja sitten olikin aika lähteä kohti Hallavaa. Nappasin kaksi laukkuani eteisestä, ratsastusvaatteet veivät aivan älyttömästi tilaa. Viimeisenä otin auton- ja kotiavaimet naulasta ulko-oveni vierestä ja lähdin rappusia pitkin pihalle ja autooni.
En muista milloin autoni olisi ollut näin siisti kuin juuri nyt. Vielä edellisenä päivänä penkit olivat olleet täynnä hevosen ja koiran karvoja ja auton jalkatilasta oli löytynyt niin tyhjiä colapulloja kuin hampurilaispapereita. Lisäksi siellä oli ollut useampi pari hanskoja (tännekö ne kaikki olivat joutuneet?), yksi treenikassi treenivaatteineen, pari vesipulloa ja Lotalle pieneksi jääneitä riimuja, jotka minun oli tarkoitus myydä eteenpäin. Eilen olin ottanut itseäni niskasta kiinni ja siivonnut koko auton sisältäpäin – eihän kyytiini olisi edes mahtunut neljää ihmistä, jollen olisi raivannut hieman tilaa.
Ajellessani kohti Hallavaa yritin muistella milloin viimeksi olin ollut jollain leirillä. Pienenä, alakouluikäisenä olin ollut ratsastusleirillä joka kesä, mutta sitten leireily oli jäänyt. Viimeisin leirini oli pakko olla ripari, ja siitäkin oli jo ainakin viisi vuotta aikaa. Leirille lähtö jännitti, mutta ajattelin sen olevan hyvä tilaisuus lähentyä Hallavalaisten kanssa ja oppia tuntemaan uusia ihmisiä. Vaikka olin ollut Hallavassa jo useamman kuukauden, en tuntenut kovinkaan montaa tallin hoitajista ja yksityisen omistajista hyvin.
Saapuessani Hallavan pihaan, tallissa kävi kuhina. Hevosia laitettiin valmiiksi lähtöä varten ja kaikki tuntuivat vain juoksevan edestakaisin. Pian Aleksi tuli minua kohti: ”Tulisitko sie Daw auttamaan minnuu kantamaan noita satuloita ja muita varusteita tonne rekkaan?” Vastasin myöntävästi ja lähdin hakemaan satuloita satulahuoneesta. Kun hevoset ja niiden varusteet olivat vihdoin rekassa oli aika sulloa leiriläisten tavarat autoihin ja lähteä liikkeelle. Pujo, Nanna, Valma ja Mikki ilmoittivat tulevansa kyytiini. Onnekseni saimme kaikkien matkatavarat mahtumaan Toyota Yarikseni takakonttiin, sitä kun ei oltu ylimääräisellä tilalla pilattu. ”Toivottavasti sinne taakse mahtuu”, sanoin kuskin paikalta ja kurkkasin takapenkille, jossa nuoret yrittivät saada turvavöitään kiinnitetyksi. Pujo oli istunut viereeni etupenkille, Valman, Nannan ja Mikin jäädessä takapenkin paikoille. Takapenkki vakuutti mahtuvansa ja niin lähdimme hevosrekan perään ja muutaman tunnin ajomatka kohti Kolia sai alkaa.
|
|
|
Post by Valma on Jan 1, 2017 12:29:48 GMT 2
Valman leiriKeskiviikkoLähtö tallilta keskiviikkoaamuna tuntui olevan yhtä kaaosta, ja saatoin huokaista helpotuksesta, kun vihdoin pääsimme matkaan. Minä ja Mikki hyppäsimme Dawin, minulle vielä kovin tuntemattoman varsanomistajan kyytiin. Aamu vielä hämärsi, ja tiesin, että matka Kolille leirikeskukselle veisi tovin jos toisenkin, joten nojasin pääni keskipenkillä istuvan Mikin olkaa vasten ja yritin saada unenpäästä kiinni. Viime yö oli jäänyt lyhyeksi. Autossa oli hiljaista ja rauhallista. Autoradion ääni kuului vaimeasti taustalla, ja Daw hyräili biisien mukana ajaessaan. Pujo torkkui etupenkillä. Nannakin näytti nukkuvan Mikin toisella puolella, mutta luulin, ettei hän nukkunut. Hän oli ollut tänä aamuna oudon hiljainen, ja minulla oli omat epäilykseni, mistä hänen vaitonaisuutensa saattoi johtua. Miro oli tupsahtanut Hallavaan tapaninpäivänä, ja Nanna oli ymmärrettävästi pettynyt, kun Miro ei päässyt mukaan leirille. Minustakin tuntui vähän hassulta jättää ystävämme yksin Pronssijoelle juuri, kun hän oli tullut lomaksi meidän luoksemme. Mikkikin oli ollut aika vaisu, mutta sen uskalsin laittaa väsymyksen piikkiin. Hänen suostuttelemisensa mukaan oli ollut yksi työmaa. Ymmärsin, että häntä hirvitti lähteä pitkästä aikaa porukan kanssa kauas kotoa. Olin vakuuttanut moneen kertaan, että leiristä tulisi supermahtava, ja että kun muiden kanssa olisi pakko viettää aikaa lähes vuorokaudet läpensä, tutustuminen olisi väistämätöntä. Halusin kiskoa Mikin hetkeksi irti koulujutuista, jotka olivat selvästi ylityöllistäneet hänet pitkän syksyn aikana. Hän ansaitsi lomailla ja pitää hauskaa. Kaiken tämän lisäksi minua huoletti, miten aamulla hiukan levottomana tepastellut Luka pärjäsi trailerissa, ja jännitti leirille lähtö, mutta kuin ihmeen kaupalla auton rauhoittava hurina ja Mikin rauhallinen hengitys vierelläni tuudittivat minut uneen.
Oli jo valoisaa, kun saavuimme Kolille leirikeskukseen. - Perillä ollaan! Dawin iloinen ääni herätti neljä prinsessa Ruususta. Minua hävetti, ettemme olleet pitäneet hänelle seuraa matkan aikana ollenkaan. Hänkin oli varmasti väsynyt. Irrottauduimme turvavöistä ja möyrimme venytellen ulos autosta. Hevosrekka oli tullut pihaan jo ennen meitä. Newerralaisia ei vielä näkynyt. Kirpeä pakkasilma nipisteli kasvojani, ja suojasin silmiäni matalalta paistavan auringon häikäisyltä. - Valma, voitko tulla ottamaan Lukan täältä, Aleksi huikkasi rekan luota. Hölkkäsin lähemmäs, ja sain Lukan narun suoraan kouraan. Tartuin siihen tiukasti. - Se vois mennä nurkkakarsinaan, Aleksi sanoi. – Tuo rakennus tuolla on talli. Luka päristeli innoissaan ja venytteli jalkojaan päästessään ulos pimeästä trailerista. - No niin, täällä pitäisi viihtyä seuraavat päivät, puhelin orille taluttaessani sitä talliin. – Tämä vaikuttaa kyllä superihanalta paikalta. Talli oli pieni ja viihtyisä, ja kaikki oli laitettu valmiiksi meitä varten. Vein Lukan nurkkakarsinaan, ja se marssi heti pienen heinäkasan kimppuun. Kotiutumisessa tuskin tulisi ongelmia. Aloin ottaa Lukalta kuljetussuojia pois. Olin tosi iloinen, että Aleksi oli antanut minun tulla leirille sen kanssa. Se merkitsi vastuuta ja luottamusta, ja minä ja Alana olimme ainoat, jotka saivat ”leirihoitsuikseen” tutut hevoset, joten Luka tuntui täällä vielä tavallistakin enemmän kuin omalta hevoselta. Samaan aikaan minua hieman hirvitti. Minun piti kai näyttää vastuuntuntoiselta ja hoitaa hommani kunnialla. Mitä jos leirin aikana sattuisi jotain? Keräsin isot suojat syliini ja ryhdistäydyin. Taputin Lukan kylkeä ja vakuutin sekä hevoselle että itselleni, että kaikki tulisi menemään mahtavasti.
|
|
|
Post by rena on Jan 1, 2017 23:26:43 GMT 2
Renan Leiripäiväkirja Heti kun sain tietää millaisella porukalla matkaisimme talvileirillemme, tein nopean laskutoimituksen: Rena+Salli+Ruska+Katri+Eevi=Sekasorto Noh mikäs siinä, leirille lähtöaamuna heräsin aikaisin ja varmistin miljoonat kerrat että olinhan pakannut kaiken. Söin aamupalan nopeasti ja juuri ennen lähtöä tarkistin vielä kerran että olihan minulla nyt kaikki. Äiti heitti minut ja sisisen merkkari kassini tallille, missä Salli odottikin minua hymyilevänä. ”Heippaa” Hihkuin ja halasin Sallia pikaisesti, ”Iha outoo ku oon sua pitempi” Sanoin naurahtaen, ”Jep” Salli vastasi. Menimme talliin ja Salli auttoi minua laittamaan pörröisen Astan kuntoon, Asta oli hyvin pirteällä päällä joten pienteleiden kieputtaminen oli kieltämättä hieman haastavaa. Mutta onnistuimme tehtävästä täydellisellä kunnialla. Asta oli valmiina ja Aleksi keroi että hän hoitaisi ponin lastaamisen, kasasimme tavaramme ja suuntasimme Eevin autoa. Katri ja Eevi olivat vallanneet etupenkin, ja Ruska oli ottanut haltuunsa ajajan puoleisen ikkunapaikan. Heitimme kassimme takakonttiin, joka näytti melko täydeltä ja sitten pakkauduimme autoon. Minä istuin Sallin ja Ruskan välissä takapenkillä. Alkumatkan kaikki olivat unenpöpperöisiä ja porukka torkkui, mutta puolimatkassa meno alkoi kun porukkamme alkoi heräilemään. Eevi laittoi radion päälle ja kuuntelimme NRJtä, intoilimme tulevasta leiristä. ”Jännää nähä millasta porukkaa sieltä Newerrasta tulee” Jännitin innolla. ”Jep, en oo ollu leireillä ikuisuuksiin” Katri tokaisi ja naurahti. ”Sama täällä” Eevi sanoi. ”Mä olin viimekesänä sillä ROIHU2016 leitillä” Kerroin ja vedin kuulokkeet taskuuni. ”Ollaanko kohta perillä” Ruska vinkui ja nojasi ikkunaan. ”Juu, vartti enintään” Eevi vastasi ja käänsi auton pois moottori tieltä. ”Fantastista, mun pitääkin kohta käydä vessassa” Ruska sanoi. ”Sehän on mukavaa” Salli naurahti ja katsoi ikkunasta ulos. ”Minkäköhänlainen nukkumajärjestys meillä on siellä.” Katri pohti. ”Tytöt pojat erilleen ja tytöistä nuoret ja sitten vähä vanhemmat.” Salli ehdotti. ”Nuoret ja vähän vanhemmat, kumpaas kansakuntaan mä kuulun?” Eevi kysyi ja naurahti. Pääsimme leiripaikalle, tulimme Hallavan porukasta toisiksi viimeisinä, mutta eipäs se mitään. Tästä se lähtisi, hitaasti mutta varmasti.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Jan 2, 2017 0:34:24 GMT 2
Leiripaikalle, maksu Kun on herännyt varttia vaille viisi keskiviikkoaamuna niin voi todeta iloisin mielin, että hyvinvointi on vaakalaudalla. Olin lupautunut auttamaan hevosia rekkaan ja muutenkin auttamaan Valmaa pakkaamaan Lukan tavaroita kasaan. Kolille lähtö oli mukava piristys joululomalle. Kokosin omat tavarani eteiseen ja laadusta keittiöön. Riku oli harjoitellut jo autolla ajamista sen verran että pysyi tiellä. Hän pääsisi inssiin tammikuussa. Autokoulun porukka vietti joululomaa niin Riku ei ollut vielä saanut laillista korttia, mutta lupasi silti viedä minut tallille tavaroiden kanssa. Vastapalvelukseksi jouduin siivoamaan Rikun 18v juhlien tölkit ja muut putellit ja purnukat pois. Riku oli täyttänyt 26 päivä 18 ja piti juhlat meillä. Vanhempani olivat lähteneet ulkomaille jouluksi ja ehkä vähän pakoonkin Rikun syntymäpäivän juhlia. Onneksi porukkaa oli vain kourallinen ja selvisimme hengissä. Riku siis lupautui viemään minut autolla tallille. Juu ilman korttia lähdimme, mutta kiersimme hieman pidemmän kautta ja ei kukaan terve olisi tähän aikaan hereillä ja kyttäämässä Pronssijoella liikennettä. Riku saisi viettää uuden vuoden kaverinsa mökillä, mutta tällä kertaa ei juhlittaisi. Ainakaan kovinkaan paljoa. "Huomenta päivän säde", toivotin pojalle joka haroi mustia sotkuisia hiuksia. Hän mulkaisi minua ja otti kahvia. Olin kehittänyt valmiiksi kahvia pojalle ja otin itselleni aamupalaa. Niin aikaisin ei vielä maistunut murkina, mutta pakotin itseni syömään sämpylän. "Ketä sinne leirille lähtee?" hän hörppäsi kahvia ja nojasi keittiön työtasoon. Riku menisi vielä tämän jälkeen Pronssijoen S-Markettiin töihin. Oli saanut työpaikan ja nyt teki siellä paljon sijaisuuksia. "Öö Valma tulee Mikin kanssa. Musta se on aika hauskaa! Rena, Ruska ja Pujo ainakin. Katri ja se Daw keil on se varsa. Eevi ja Emma ja Alana ainakin. En varmaa muista kaikkia, mutta noi ainakin.. Joo Nannakin tulee", selitin mutustaen sämpylää. "Miten ne kaks hienostoa jaksaa herätä näin aikasin?" Riku naurahti. Kohautin harteitani ja vedin naamaani loput leivästä. "Alana ja Valma saa ottaa omat mukaa leirille. Tai no Valma ottaa Lukan. Harmi kun olis voinu ottaa kans vähän niinkun oman mukaa", pyyhin pöydältä muruja ja kippasin se roskikseen. "No mielummin testaa uusia poneja. Oot menny nyt syksyl vaan Fonziella" Riku ojensi kaapista minulle lasin ja täytin sen vedellä. "Se on kyl ihan totta.. Ruskaa käy vähän sääliksi kun ei oo päässy ratsastaa sillä kunnolla, kun mä oon treenannu ite sil", se oli kyllä totta. Olin saanut Ruskalta melkein joka päivä viestin missä hän kysyi mitä olimme tehneet ponin kanssa. Kokonaisuudessa meidän RKM- taival oli mennyt keskitasoisesti. Yksi sijoittuminen tuntui kyllä hyvältä. "Kyl Ruska ymmärtää. Ettekö oo muutenkin ihan hyviä kavereita?" olin itsekin sitä miettinyt toisaalta emme olleet kavereita, mutta toisaalta olimme. "Kyllä kai sen härnäämisen lomassa ollaan". Riku hymyili minulle ja laski kahvikupin altaaseen. "Lähetääs nyt niin kerätään perille. Onks kaikki tavarat mukana?" onneksi Riku ei ollu biologisesti veljeni, koska muuten emme olisi tulleet ehkä näin hyvin juttuun. "Joo kyl mul toivottavasti on kaikki mukana". Selvisimme tallille ehjin nahoin. Vastaan tuli vain aamulenkkeilijä myyrämummo. Riku kurvasi tallin pihaan ja kantoi kanssani tavarat tallituvan eteiseen. Moikkasimme Aleksia ja menin auttamaan hevosten kanssa. Riku auttoi vähän aikaan kasaamaan tuntihevosten tavaroita, mutta lähti sitten autollaan takaisin kotiin. Hän ei haluaisi jäädä paluumatkallakaan poliisien kynsiin. Hieman tyhmää ja muuta, mutta välillä pitää elää reunalla. Lastasimme kaikki rekkaan ja Eevin ja Dawnin autoihin. Ruska olisi halunnut ajaa rekkaa ja minä olin todella kauhuissani asiasta. Emme sillä kyydillä selviäisi hengissä. Pakkauduimme Eevin autoon. Katri meni Eevin viereen eteen ja minä, Ruska ja Rena valloitimme takapenkin. Istuin keskellä ja toisella puolella Ruska pelasi innoissaan jotain mobiilipeliä ja Rena luki lehteä. Lähdimme rekan perään ajamaan. Auksi istuimme hiljaisuudessa. Eevillä soi radiokanava ja Katrilla oli kuulokkeet korvissa. "Ruska tanssiks sä vanhat?" kysyin meidän lukiopuhelun lomassa. Ruska ja Rena olivat hyviä juttukumppaneita ja heidän kanssa oli helppo puhua. "Joo oon sinne menos heilumaan", poika vastasi irvistäen. "Ää mua jännittä, kun mulla on vanhat ens vuonna", Rena voivotteli ja näytti tuskaiselta. "Ne mekot on niin hienoja!" hihkaisin innoissani. "Mä ajattelin laittaa sinisen mekon", Ruska sanoi haikeasti. Nauroimme kaikki yhdessä vitsille. "Jollakin oli joskus sellanen rahapuku niin laita säkin sellanen erilainen", Rena sanoi ja etsi puhelimestaan kuvan. "Mite olis sellanen lehtipuku tai ranskalaiset?" naureskelin. "Olis vähän kiusallista jos mul olis ruskapuku ja mun nimi on Ruska", poika sanoi ja hieroi leukaansa. "No mitä kiusallinen sä muutenkin oot niin", heitin herjan ja nauroin vielä perään. Ruska tökkäsi mua kylkeen ja siitä alkoikin sitten kutituskilpailu. Se päättyi Renan voittoon, kun kurvasimme huoltoaseman pihaan. Dawnin auto kaartoi hiukan meidän jälkeemme pihaan. "Älkää nyt luokatko itseänne, kun mennään sisälle", Eevi sanoi hymyillen ja pysäköi autonsa. Katri naurahti ja nousi autosta. Me purkaannuimme takapenkiltä ja tökimme vielä matkalla sisälle toisiamme kylkiin. "Salli otatko mun kanssa sipsipussin?" Rena kysyi hyllyjen välistä. Minä valitsin itselleni keksejä. "Joo voin ottaa, otatko mun kanssa sit keksejä puoliksi?" "Otetaaks Dominoja?" "Joo otin tuplatäytteellä", otin paketin ja menin Renan luokse. Hän oli valinnut perinteisiä perunalastuja. "Sit viel jotain juotavaa. Otetaaks vettä?" hän kysyi ja käveli edeltä juomien luokse. "Sopii mulle". Otimme molemmat puolen litran vesipullot ja katsoimme Ruskan pelleilyä. Hän yritti tehdä bottleflippiä tonnikalasalaatilla. Dawnin auto tuli huoltoasemalle ja menin Valman ja Mikin luokse. "Onko matka mennyt hyvin?" he valitsivat itselleen juuri pähkinöitä. "Joo aika rauhallisesti. Ollaan nukuttu", Mikki virnisti. Oli mukava saada Mikki taas mukaan hevosteluun. "Joo meil lähti vähän käsistä ja meil on nyt menossa kutituskilpailu", sanoin happamasti, mutta hymyilin päälle. "Onneks saatiin rauhallinen auto", Valma nauroi ja laski koriin suolakeksejä. "Salli tuu maksaa!" Rena kutsui minua kassoille. Heilautin parille kättä ja menin Renan luokse. Hän maksoi omat ostoksensa ensin ja sen jälkeen minä. Ostimme yhteiset herkut puoliksi. Lähdimme sen jälkeen vessoja kohti. "Oliko se poika se Mikki?" Rena kysyi varovaisesti. Katsoin häntä hymyillen. "Joo on. Mikki on ollu pitkään Hallavassa. Se oli kyl täs pari vuotta sit Sveitsissä, mutta joo se on nyt palannut takas Remmiin", kerroin tytölle ja menimme vessaan. Pesimme kätemme ja lähdimme takaisin autolle. Rena kyseli minulta vielä vähän Mikistä. Yritin vastata parhaani mukaan. "Onko Mikki ja Valma ollu kun yhdessä?" "Öm no en oikeastaan oo kovin varma. Me ei olla puhuttu kovin paljoa niiden suhteesta. Valma on mulle kuin isosisko ja Mikki vähän niinkun isoveli tai jotain sinne päin". Vaihdoimme nyt takapenkillä paikkoja niin, että Rena meni keskelle. Ruska olisi halunnut keskelle, mutta vastustimme sitä. Jos olisimme jakaneet Renan kanssa eväitä niin hän olisi toiminut siinä kuitenkin välistävetäjänä. Loppumatka sujui rauhallisesti. Söimme eväitä ja olimme musavisaa. Eevi yhdisti puhelimensa kaiuttimiin ja Rena valitsi kappaleita. Lopputulos oli se, että minulle ja Katrille tuli tasapeli, Eevi toisena ja Ruska jäi viimeiseksi. Ruska perusteli häviönsä sillä, että kuunteli sivistyneenpää musiikkia. Kun lähestyimme leirikeskusta me kaikki tuijotimme ikkunasta ulos ja puhuimme Newerran porukasta. Viimeisen alamäen jälkeen näimme koko paikan ja jännitys alkoi kuplia mahassani. Aleksi oli saapunut ensimmäisenä rekan kanssa joten menimme auttamaan häntä hevosten kanssa. Ruska ottii Fonzien nenän edestä joten näytin hänelle tuiman ilmeen ja taisi siinä käsimerkkikin vilahtaa nopeasti. Ruskan kanssa oli niin rentoa. Hän kyllä myöskin villitsi. Otin itse Dunjan. Mollukan sai nopeasti pihattoon joten menin auttamaan Pujoa. Saimme hevoset nopeasti paikoilleen ja sen jälkeen rynnistimme majoitukseen."Tytöt älkää vielä varatko huoneita. Pojat on täällä, mutta älkää tekään varatko paikkoja", Aleksi kertoi, kun kannoimme tavarat oleskelutilaan. "Miten me jakaudutaan huoneisiin?" Emma kysyi silmiä pyöritellen ja pysytteli mahdollisimman lähellä Alanaa. Kaksoset. "Ajateltiin Kaisun kanssa sillä tavalla, että yökukkujat menis toiseen ja unta tarvitsevat menisivät toiseen, mutta katotaan nyt miten tehdään", Aleksi informoi ja laski tavaransa lattialle. Minä, Rena ja Pujo veimme tavarat syrjään ja turvaan. Nanna tuli hetken päästä perässä ja toi tavarat meidän kanssa samaan paikkaan. "Voi mua jännittää", Pujo soperti ja väänteli käsiään. "Ei täs mitään hätää oo. Kestää varmaan hetki ennen kuin Newerran porukka saapuu", Nanna rauhoitti Pujoa ja taputti häntä selkään. "Mmh.. Mitenkähän mä pärjään niillä tunneilla?" hän mietti. Pyöräytin epäuskoisena silmiäni. "Ootko tosissas? Sähän oot kehittynyt tosi nopeasti! Saat varmasti kivat hepat ratsastettavaks ja sul on menny tosi hyvin niissä kisoissakin esimerkiks", kehuin Pujoa ja sain häneltä vastaa pienen hymyn. "Aletaas laittaa nyt ruokaa niin saadaan aika kulumaan", Aleksi informoi ja otti ruokatarpeita esille Dawnin kanssa. Irtaannuimme nurkastamme ja menimme katsomaan mitä voisimme tehdä yhteisenhyvän nimissä. // Puhelimella sitten kirjoitin
|
|
|
Post by Aleksi on Jan 2, 2017 17:02:43 GMT 2
Moikka, tein keskustaan topicin leiristä ja sinne saattaa tulla kommenttia, eli jos haluaa käydä lueskelemassa: virtuaali.net/keskusta/topic/2449/hallavan-ja-newerran-yhteinen-uudenvuodenleiri-draamaa-luettavaksiLinkitän tuohon topicciin myös jokaisen leiritarinat kunkin aiheen kohdalle, eli jos teette useammasta eri aiheesta tarinan, laittakaa jooko ne eri viesteihin! (lopuksi voi sitten halutessaan koota kaikki saman tyypin tarinat saman viestin alle, mutta nyt tuo järjestely auttaisi silleen, että lukijat voivat helposti seurata tarinaa aikajärjestyksessä (: )
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Jan 2, 2017 22:57:16 GMT 2
Ensimmäinen ilta
Kävelin shortseissa ja T-paidassa takaisin huonetta kohti. Olimme jakaneet huoneet päivällä ja sain ihan mukavat huonetoverit. Otimme Renan kanssa peräkkäiset kerrossängyt Nannan ja Pujon kanssa. Olin käynyt pesemässä hampaat ja nyt hipsin takaisin. Olin oikein ottanut pörrösukat mukaan. "Öm Salli? Odotatko?" kuulin takanani kuiskauksen. Käännyin ja näin Wilman. Onneksi minulla oli hyvä nimimuisti. Olisi kiusallista unohtaa jonkun nimi. "Joo, tottakai", jäin odottamaan Wilmaa ja hän hyppelehti luokseni. Hän oli samassa huoneessa kanssani. "Onks sulla ollut kivaa?" hän kysyi, kun pääsi vierelleni. Lähdimme kävelemään yhdessä huoneeseemme. "Nojoo on ollu ihan kivaa. On tosi kiva tutustua uusiin ihmisiin ja Tinjakin oli tosi kiva", kerroin tytölle. Hän oli minua lyhyempi, mikä oli harvinaista. Olin itsekin melkoinen kääpiö. "Hyvä juttu!" hän vastasi ja olimme hetken hiljaa. Pyörittelin mielessäni kysymyksiä mitä voisin kysyä. "Tykkäsitkö Fonziesta?" Wilma katsoi minua ja nyökkäsi. "Joo olihan se ihan kiva. Aika sellanen haastavan oloinen tai sillee". "Joo se on maastossa kiva. Hyppää kuin unelma ja koulus vähä vaativa", kerroin hänelle "se Ruska. Piikkitukkainen poika hoitaa sitä ja mä oon kisannut sillä nyt talvella". "Aa aivan!" Wilma naurahti. "Oliks sul omia poneja?" kysyin ja avasin huoneen oven. Sieltä kantautui heti iloinen puheensorina ja taisi sieltä vähän musiikkiakin kuulua. "Joo on mulla. Mulla russi ja meen sen kans raveja", hän kertoi ja astuimme sisään huoneeseen. Hän liukeni omaan sänkyynsä ja minä menin perälle Renan luokse. Hän tuskaili petivaatteiden kanssa. "Miks tää täkki ei voi totella?" hän parahti ja heitti peittonsa lattialle. Pujo nauroi ja nappaili pussista herkkuja. Nanna istui lattialla ja kuunteli kuulokkeista musiikkia ja otti itsekin Pujon pussista herkkuja. Ensimmäinen ilta oli yleensä aina paras ja jännittävin. "Kyl se siitä", Pujo kannusti Renaa. Rena ryömi pussilakanan sisälle ja oikoi sieltäkäsin täkkiä suoraksi. Laitoin yläsänkyyni meikkipussini ja pienen pyyhkeeni. Kaivoin sitten kaksi pompulaa ja harjan repustani. "Osaako joku tehdä ranskanletin?" kysyin kuuluvasti ja sain katseet kääntymään. "Mä nyt ainakin", Alana sanoi vastapäisestä sängystä missä istuskeli Emman kanssa vieretysten puhelimet kädessä. Kävelin vähän lähemmäs häntä. Hengitin syvään ja hymyilin pienesti. "Voisitko tehdä mulle kaks lettiä?" kysyin varovasti tytöltä. Alana laski puhelimensa sängylle. "Yes I can istu tohon maahan", minua ei tarvinnut kahdesti käskeä. Ojensin harjan ja pompulat hänellä ja istuin risti-istunnassa maahan. Onneksi olin ennen leirille lähtöä ottanut kaikki irronneet hiukset pois harjaksista. Alana harjasi varmoin ottein hiuksiani ja puheli Emmalle siinä lomassa. "Hope so that Jase pärjää nyt niiden mun animals kanssa", Alana sanoi ja alkoi letittää toista lettiä. "En voi vieläkään uskoa et jätit ne sen hoitoon. Toivottavasti niil on vakuutukset", Emma jatkoi ja selasin puhelinta "Oi kato kui komee!" hän innostui ja näytti Alanalle kuvaa. Alana Keskeytti letityksen hetkeksi. "Joo ihan nice.. Sulla on aika liukkaat hiukset", Alana sanoi ja säpsähdin. Olin niin keskittynyt heidän juttuihin. "Jep niin on. Laitoin niihin äsken vähän hiusöljyä niin sekin varmaan tekee", yritin vastata mahdollisimman tahdikkaasti. "Right, Emma kuka se jätkä oli kenelle olis se Niken bagpak?" Alana siirtyi sulavasti taas puhumaan Emman kanssa.
"Haluaisko joku pelaa jotain? Mul on kortit mukana", Noraksi esittäytynyt nuori nainen sanoi. Minä, Pujo, Nanna, Heli ja Wilma keräännyimme piiriin. Rena tuli istumaan vähän piirin ulkopuolelle puhelimensa kanssa. Hänellä oli tärkeä keskustelu menossa Jessen kanssa. Alanaa ja Emmaa ei kiinnostanut, he etsivät Instagramista hokijätkiä ja futareita. Ainakin puheiden mukaan. Pelihetki koitui niin jännittäväksi, että saimme poikien huoneesta Alexin ja Erikin katsomaan tiukkaa ottelua. Ottelu päättyi lopulta Helin voittoon. Hän sai aplodit ja kunnian jakaa seuraavat kortit. Alex ja Erik olivat vielä huoneessa puolisen tuntia ja lähtivät sitten pois, kun Kaisu tuli sanomaan hiljaisuuden alkavan kymmenisen minuutin päästä. Ruska vielä piipahti ja toivotti kaikille hyvät yöt. "Oikein hyvää yötä kaikille daameille. Kauniita unia ja suklaamurojen kuvia", hän toivotti ja lähti huoneesta. Menin hänen perässään vielä käymään hiljaisemmassa huoneessa ja vaihdoin pari sanaa Katrin ja Valman kanssa päivästä. Hiljaisuuden tultua me sammutimme ison valon ja sytytimme lukuvalot päälle. Emma vaikeroi vaaleanpunainen yöasu päällä hiustensa kanssa ja Alana laittoi seuraavan päivän ratsastusvaatteet valmiiksi. Nanna ja Pujo juttelivat keskenään ja Rena viestitteli vaihteeksi Jessen kanssa. Minä istuin lattialla ja juttelin Wilman, Helin ja Noran kanssa. He kyselivät minulta millaisia Hallavan hevoset ovat ja he kertoivat minulle tarkemmin Newerran poneista. Juttelimme melkein puoleen yöhön, kun aloimme käydä sänkyihin. Sen jälkeen alkoi armoton iltavilli. Ainakin Wilmalla, Renalla ja minulla lähti vähän mopo käsistä ja oli lähellä ettei Kaisu tai Aleksi tullut sanomaan meille mitään. Ilta oli varsin hyvä.
/Puhelimel taas
|
|
|
Post by Valma on Jan 2, 2017 23:48:44 GMT 2
Keskiviikko-ilta Pakkanen oli kiristynyt kiristymistään koko illan, ja puristin tiukasti suihkupussia ja märkää pyyhettä itseäni vasten, kun hölkkäsin pihan poikki saunalta takaisin leirimökkiin. Olin kietonut hiukseni pyyhkeeseen ja sonnustautunut jo valmiiksi pyjamaan, jonka päälle olin vetänyt hupparin. Mökin eteisessä tuoksui piparille, ja miehet ja muutama jo saunasta tullut tyttö istuivat vielä salissa rupattelemassa ja popsimassa aikaisemmin leipomiamme pipareita. Mikkikin istui siellä jalat toisella tuolilla ja näytti rentoutuneelta. Hymyilin itsekseni. Hänelle teki hyvää irrottautua muutamaksi päiväksi kaikista kouluhommista. Hipsin oviaukolle ja koputin ovenkarmiin saadakseni muiden huomion. - Sauna on ihan kohta vapaa! Rena ja Salli on vielä siellä, mutta ne oli myös ihan just tulossa pois. Kaikki kääntyivät katsomaan minua. Toisin kuin Cia, Nora, Elle ja Heli ilmeisesti, minä en tuntenut oloani mukavaksi vieraiden poikien seurassa pyjamasillani. - Oolrait! Ruska ilmoitti. – Sinne siis. - Ehkä me kuitenkin odotetaan, että viimeisetkin on tulleet pois, Aleksi nauroi.
Miehet lähtivät hakemaan saunakamppeita. - Tuletko sä Valma vielä istumaan iltaa hetkeksi tänne? Elle kysyi. Sydäntäni lämmitti, kun puoliksi tuntematon pyysi minua liittymään seuraan. – Päätettiin jäädä tänne saliin, että ne jotka haluaa nukkua saa olla rauhassa. - Kiitos ei, vastasin ystävällisesti. – Mua väsyttää hullusti. Hyvää yötä, älkää valvoko liian pitkään! Mikki odotti minua eteisessä. - Aiotko vielä valvoa? hän kysyi kietoen käsivartensa ympärilleni. - En mä, sanoin ja vastasin halaukseen. – Mua väsyttää. Nähdään huomenaamulla. Vaihdoimme nopeat suukot. Silloin poikien huoneen ovelta kuului yskäisy. Alex. - Täällä sitä imutellaan. Mikki naurahti ja pussasi minua vielä kerran otsalle. - Hyvää yötä, hän toivotti, ennen kuin poikajoukko rymisteli kohti saunaa.
Minä menin huoneeseen, jossa oli yhdeksän asukasta ja joka oli nimetty hiljaisiksi. Kaisu nukkui tässä huoneessa, samoin pikku Pau ja monet leirin vanhimmat ja rauhallisimmat. Nyt huoneessa olivat vain Katri ja Daw. Daw istui sänkynsä laidalla laittamassa kosteusvoidetta kasvoihin, Katri pötkötti jo peiton alla. Ripustin pyyhkeeni sängynpäätyyn, kuoriuduin hupparista ja kaaduin sänkyyni. Minusta tuntui, että olisin voinut nukahtaa sillä siunaamalla. Seinän takaa yökukkujien huoneesta kuului vaimeasti epämääräistä mekkalaa. Kuuntelimme hetken. - Luojan kiitos, että huonejaot tehtiin näin, Katri sanoi lopulta. Minä ja Daw nauroimme, ja Katri nauroi mukana. Jos olin oikein tarkka, saatoin aavistella, että hän näytti hiukan aurinkoisemmalta kuin tavallisesti. - Mitä tykkäsitte ratsuistanne tänään? kysyin muistellen maastolenkkiä. Meidän ryhmämme aikana aurinko oli jo alkanut laskea, ja luminen maisema oli ollut upea. Kun Luka oli vielä käyttäytynyt mallikkaasti, oli lenkki ollut menestys. - Lilja oli ihana, Katri sanoi onnellisena. – Just sellainen, jolla menemisestä mä tykkään. - Mäkin olen tosi tykästynyt Taikaan, Daw kertoi. – Sillä on ihanat askellajit, ja se oli vielä ihana hoitaa. Hymyilin kuunnellessani Dawin ja Katrin selitystä maastosta. Tavallaan kadehdin heitä, sillä muistin kyllä lapsuuden heppaleirien hoitohevosrumban, mutta tavallaan olin onnellinen ja ylpeä, että olin saanut ottaa Lukan mukaani.
Kello läheni yhtätoista, ja me kaikki halusimme jo nukkua. Katri sammutti valot, ja Daw veti verhot kiinni. - Hyvää yötä, kuiskasin muille, ja he vastasivat toivottaen minullekin hyvää yötä. Huoneeseen syntyi rauhallinen hiljaisuus, jonka välillä katkaisi vaimea naurunremakka viereisestä huoneesta. Kuuntelin viereisessä sängyssä nukkuvan Katrin rauhallista hengitystä, eikä kestänyt kauaa, ennen kuin nukahdin itsekin.
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Jan 3, 2017 20:02:06 GMT 2
Ensimmäisen aamun mietteitä - 29.12.2016
Torstaina heräsin siihen, kun Tuomas veturin tunnari soi kännykästäni hiljaisella voimakkuudella. Ei kun vaan uuteen päivään. Kello oli kuusi, ja ensimmäinen ratsastusryhmä herätettäisiin aamupalalle vähän seitsemän jälkeen. Minä kyllä ratsastin vasta viimeisessä ryhmässä, mutta toisaalta, olin tottunut heräämään kuuden aikoihin joka päivä. Sammutin pianopimputuksen ja kapusin ylös sängystä, kaivaen meikkipussin ja lenkkivaatteet treenikassistani. Se oli ollut ainoa tarpeeksi iso laukkuni, ja sitä paitsi, se ei ainakaan menisi sekaisin kenenkään kanssa. Olin nimittäin aika positiivinen, että kenelläkään muulla täällä ei ollut mustaa lätkäkassia, jossa oli kissankokoinen (olin joskus testannut, ainakin oma kissani peitti sen juuri ja juuri) Pronssijoen Hiekan beige tiimalasilogo, ja jossa luki - ei aivan yhtä suurin kirjaimin - kyljessä 35 ja sen alapuolella tikkukirjaimin Gwyln. Mutta nyt jätin rakkaan laukkuni ja hiivin kohti huoneen ovea.
"Alana… Mitä sä teet?" kuului kuiskaisu jostain huoneen perältä. "Mä meen lenkille?" kuiskasin takaisin hämärään. Peitto kahisi, sitten kuului: "Voinko tulla mukaan?" "Uh.. Sure vaikka.." kohautin olkiani ja hipsin ulos. Rena seurasi hetken kuluttua perässä.
Lähdimme yhdessä tuumin kohti vessoja, mutta yllätykseksi toinen niistä oli varattu. Annoin Renan mennä ensin, ja itse odotin seinään nojaillen. Vessat oli eteisessä, ja siellä oli hieman kylmempi kuin sisällä talossa. Siinä hämärässä ja viileässä mietiskelin eilisillan tapahtumia. Muut huoneessa olijat olivat alkaneet pelata korttia, mutta meillä oli missio: Emmalle mies 2k16. Emma halusi etsiä jotain urheilijoita, joten minä hyödynsin lätkäverkostojani ja Emma etsiskeli omiaan. Aina välillä blondi näytti minulle jotakuta, johon totesin miltei joka kerralla että ihan jees. Paitsi sillä yhdellä oli kyllä aivan järkyttävät hiukset. Jossain vaiheessa huoneeseen ilmestyi kaksi Newerralaista, niiden nimet oli vissiin Alex ja Erik, ja tökkäisin Emman kylkeä. "Ota toi, se pelas lätkää vissiin", mutisin ja näytin pojista nuorempaa. "Hä, mistä sä sen muka tiiät?" Emma näytti kiinnostuvan puolivitsillä heittämästäni jutusta. "Noku me pelattiin sitä lame tutustumisjuttuu, ja like, se sano mulle et moi oon Alex ja halusin jääkiekkoilijaks", kohautin olkiani ja jatkoin Jaselle viestittelyäni. Itse olin vastannut siihen, että moi, Alana, mä oon jääkiekkoilija, ja olimmekin puhuneet hieman lätkästä sen lyhyen ajan mitä sen leikin aikana ehti puhua muille. "Hm, vois", Emma virnisti. "Sure, feel free", kohautin olkiani ja jatkoin tekstaamistani.
"Täällähän on jonoa", havahduin omista maailmoistani Mikin ääneen. "Joo, lähetään Renan kanssa lenkille. Wanna come?" ehdotin. "Itse asiassa joo, kun nyt hereillä ollaan", Mikki pohti. "Tavataan tossa ruokasalissa kohta?"
Päästyämme Renan kanssa sinne ruokasaliin saakka, siellä oli hieman enemmän porukkaa kuin Mikki. Eevi ja Pujo, ja sitten joku Newerralainen, jonka nimi oli joku fancy ranskalainen. Tai jotain. "Törmättiin tässä ja Mikki kerto, että olitte lenkille lähdössä, joten aateltiin Pujon ja Ellen kanssa liittyä seuraan", Eevi pelasti minut pinteestä. "Joo, sure, moi", hymyilin pienesti ja kiskoin juoksutakkia ylleni. (Sekin oli itseasiassa joukkueen, ja sekin oli musta, vasemmassa hihassa oli logo ja vasemmassa rinnuksessa numero 35. Selässä luki isolla Pronssijoki.) "Eikö sulle tuu kylmä, tuolla on kuus astetta pakkasta?" Pujo vilkuili juoksuhousujani epäilevänä. Useimmilla oli päällään verkkarit. "Maybe, mutta mä ajattelin juosta, ettei tuu kylmä", virnistin.
Niinpä kuusihenkinen lenkkeilyporukkamme asteli ulos pirteään pakkasaamuun puoli seitsemän maissa, ja minä sain kunnian valita reitin. Päätin mennä tietä pitkin sinne yhdelle tienviitalle ja takaisin, sinne oli joku pari kilometriä, ja vaikka tietä ei oltukaan aurattu, pystyi autojen ja rekkojen jälkiä pitkin hyvin juoksemaan. Aloitimme kaikki yhdessä kasassa, mutta pian eriydyimme hieman. Minä ja Mikki päädyimme edelle, ja muut jäivät juoksemaan hitaampaa tahtia taaksemme. Tai ehkä ne hölkkäsivät. Mutta sillä ei ollut väliä, sillä keskityin juoksemaan pitkin askelin ja hengittämään syvään ilman, että kuolisin pakkasesta.
Pääsimme hiljaisuudessa sinne tienviitalle, ennen kuin Mikki rikkoi metsän hiljaisuuden. "Mitäs sanot, jos otetaan kisa?" se ehdotti ovelan näköisenä. "Sä haluat kisata? Mun kaa? Sure, why not, valmistaudu häviämään then", virnistin ovelana. "Sehän nähään, änyyteenyt!" ja Mikki lähti. Varaslähtö!
Sain nuoren miehen kuitenkin nopeasti kiinni, ja vieri vieressä ohitimme vielä kyltille päin menossa olevat muut. "Teilläpä on kiire", joku, varmaan se Elle, nauroi, sillä en tunnistanut ääntä. "Kisa!" älähdimme molemmat samaan aikaan, ja yritimme kumpikin päästä ohi toisista.
Juoksimme mökille saakka. Kello oli suunnilleen seitsemän, ja ensimmäiset olivat jo heräilleet. Ja paukkasimme paikalle suunnilleen samaan aikaan (niin Mikki sanoi, se ei vaan halunnut myöntää että voitin) naamat punaisina pakkasesta ja yrityksestä ja suut virneessä. "Mä voitin!" "No etkä varmana voittanut!" "Uh, sä otit varaslähdön ja silti voitin soooo…" "Mitäs täällä möykätään?" Kaisu ilmestyi umpiväsyneen näköisenä huoneestaan. Minä revin lumikökkärettä irti hiuksistani ja Mikki kaivoi lunta sukastaan. (Matkalla saattoi lentää muutama lumipallo, mutta kaikki ihan reilun pelin nimissä.) Kaisun perässä ilmestyi Valma ja omasta huoneestani Heli hiukset sotkussa. Valma näytti jonkin asteen järkyttyneeltä, Heli taas hämmentyneeltä, ja Mikki ja minä tärähtäneiltä. "Kisa", totesimme taas yhteen ääneen. Joo, eiköhän tästä ihan kiva leiri tulisi.
|
|
Katriina
Aloitteleva tallilainen
Posts: 80
|
Post by Katriina on Jan 3, 2017 21:57:36 GMT 2
Leiripäivä 1, keskiviikko: Saapuminen leirille ja taloksi asettuminen Olin innoissani kuin mikäkin pikkulapsi. Kaikki saapuivat ensin todella aikaisin aamulla Hallavan pihaan, josta lähdimme yhdessä kohti leirikeskusta. Moni vaikutti todella zombimaiselta laahustaessaan autoihin raahaten matkatavaroitaan. Oloni oli kuin pomppivalla pupulla ollessani yksi porukan harvoista pirteistä ihmisistä. Matka leirikeskukselle taittui Eevin kyydissä. Mukana olivat myös Ruska, Rena ja Salli.
Tunsin lepattelevia perhosia vatsassani, niin jännityksessä olin. Vaikken mikään erityinen leiri-ihminen ollut, niin pitihän sitä kuitenkin leirille raahautua, kerta mahdollisuus oli. Leiri oli yhteinen Newerran kanssa. Newerrasta tunsin etukäteen ystäväni Erikin, joka oli Hallavassakin piipahtanut itsenäisyyspäivänä. Odotin kovasti hänen näkemistään ja samalla uusien ihmisten tapaamista.
Jännitykseni kasvoi, mitä lähemmäs leirikeskusta pääsimme. Autot ajoivat pihaan kukin omalla tahdillaan ja sitten alkoi tavaroiden purkaminen ja hevosten talutus talliin ja pihattoon. Tavarat kuljetettiin sisälle, mutta huoneita ei saanut vielä varata ennen Neweläisten tuloa. Kun tuo kauan odotettu porukka viimein saapui, oli tunnelma aluksi kiusallinen. Ruokapöydässä ei paljoa pulistu, vaikka sen huomasi, kuinka moni Hallavalainen olisi mielellään halunnut jo tehdä tuttavuutta Neweläisten kanssa ja toisinpäin.
Tytöille tarkoitetuista huoneista valitsin hiljaisemman ja sen missä todennäköisesti vähemmän paheksuttiin aikaista heräämistäni. Tunnelma majoitustiloissa alkoi lämmetä hieman ja paikka muuttui hiljalleen kotoisammaksi tavaroiden levittäydyttyä vähän sinne sun tänne.
|
|
Ruska
Aloitteleva tallilainen
Fonzien hoitaja
Posts: 129
|
Post by Ruska on Jan 3, 2017 23:41:29 GMT 2
Torstaiaamun tunnelmia Ruskan ja Paun leirimaksu Kursiiviteksti Paun käsialaa "Herätyys", Kaisu sanoi ja ravisti Pauta. "Ylös nyt, shh, älä melua. Mutta nouse ylös." Pau katsoi äitiään närkästyneenä, kun tämä jatkoi seuraavan nukkujan luokse ja ravisteli hereille. "Shh, älkää melutko, me järjestetään yllätys!" Kaisu jatkoi yökukkujien huoneeseen, missä herättäminen oli hieman haasteellisempaa pitkälle venyneen illan takia... Hän passitti kaikki ylös ja ulos huoneesta, mutta yksi Hobitti jäi vetämään sikeitä ja näkemään unia prinssistään nimeltä Alex.
Tuvassa oli jo Aleksin herättämät pojat ja yhtä lukuunottamatta kaikki tytöt. "Tänään Wilma täyttää neljätoista, niin mennään herättämään hänet. Lauletaan Paljon onnea vaan kaks kertaa putkeen, että se ehtii kuulla edes jälkimmäisen hännän, ties kuinka sikeitä se vetelee", Kaisu naurahti. Osa porukasta oli ensin narissut aikaisesta herätyksestä, sillä osan aamupäivän ratsastustunti alkaisi vasta yheltätoista ja kello oli vasta seitsemän, mutta hekin hiljenivät kuultuaan Wilman täyttävän vuosia.
Niinpä koko leiriporukka hiipi yökukkujien huoneeseen ja joku tunti ohimennen pitsiunelmansa sängyn kaiteen päältä peiton alle piiloon. Se sai Paun nyrpistämään nenäänsä, mutta pian hän nappasi Alexia ködestä ja suputti: "Me mennää laulaa suoraan Wilman korvaan hehee!" Ja niin Kaisu aloitti laulun, Pau lauloi kovaa ihan Wilman korvan vieressä ja Alex vastenhakoisena yritti pysyä laulussa mukana - teki mieli olla tuon hobittitytön vieressä, mutta toisaalta se oli NIIN kiusallista. Lopulta Wilma heräsi ja katseli unisilla silmillään meidän parikytpäistä, enemmän tai vähemmän vireessä laulavaa kuoroa. "Ohh, kiitos!" Wilma sanoi laulun loputtua. "Paras herätys ikinä!" "Onhan meillä kakku?" joku kysyi porukan seasta. "Prinssisi Alex voi tippua leikkitunnilla ritariratsunsa selästä, niin leivotaan teille yhteinen kakku!" Pau kailotti onnellisena, luullen luikauttaneensa nerokkaimman idean ikinä. Alex ei ollut samaa mieltä- poika punastui ihan tyystin, hymyili Wilmalle vienosti ja luikki porukan sekaan. Missi-Emma jäi katsomaan tuon komian hongankolistajan perään, mutta käänsi katseensa pian pois.
Joku kolisteli huoneen ovella, ja mä kaivauduin syvemmälle mukavan lämpimän peiton alle. Oli ihan liian aikaista. Mä ehtisin nukkua vielä ainakin puoli tuntia, ennen kuin pitäisi lähteä kouluun. Sitten joku supatti: - Wilmalla on tänään synttärit, herätetään se onnittelulaululla! Ja mä havahduin mun aamu-unia parempaan todellisuuteen: mä en ollut kotona, eikä ollut kouluaamu, vaan oli loma, ja mä olin Kolilla talvileirillä. Mä kurkkasin siristellen pesästäni huoneeseen, jossa Mikki ja Alex olivat jo jalkeilla, ja rupesin kampeamaan aamuista olemustani sängystä. Se fakta, että mä olin maailman parhaalla leirillä parhaiden ihmisten kanssa, ei valitettavasti tehnyt musta yhtään sen enempää aamuihmistä, varsinkaan, kun eilisiltana oli tullut valvottua. Niinpä mä hiippailin (tai yritin hiippailla aamukömpelöillä jaloillani) muiden huonekavereiden perässä yökukkujien huoneeseen sinipunaruudulliset pyjamahousut jalassa, silmät sihrussa ja tukka tuhanteen ilmansuuntaan sojottaen. Mutta eipä meistä kukaan ollut oikein edustava sillä hetkellä.
Leirin kuopus, kovaääninen ja vahvat mielipiteet omistava Pau tarttui Alexia kädestä ja kiskoi mukanaan edeltä. Newerran tytöt katsoivat tietäväisinä, ja mä aavistin, että tässä oli nyt joku koira haudattuna. Punatukkainen päivänsankari koisasi yhä peittojen alla, kun Kaisu leikki kapellimestaria ja viittoi laulun alkuun. - Paljon onnea vaan… Meidän mölinäkuorosta lähti sen verran iso volyymi, ettei Wilman heräämiseen mennyt kauan. Tyttö räpytteli unisena silmiään, ja äännähti hämmästyneesti, kun me startattin laulu toiseen kertaan. Mäkin hoilasin parhaan osaamiseni mukaan vielä aamukäheällä äänellä. Laulun loputtua päivänsankari kiitteli yhä unisena. - No niin, toivottavasti kaikki ovat nyt hereillä, Kaisu sanoi aurinkoisesti hymyillen. – Aamupala odottaa salissa.
Mä kävin nopeasti pesemässä hampaat ja kiskomassa villasukat jalkaan, sillä mökin puulattiat olivat jääkylmät. Sitten mä suunnistin aamupalalle yhä pyjamassa. Rena ja Salli viittoili mut istumaan niiden pöytään, ja kohta me saatiin seuraksemme myös Alex ja Wilma, joiden kanssa oltiin tutustuttu vähän eilen. Me kaikki mätettiin sisäämme puuroa ja lämpimiä sämpylöitä. - Mulla on aina aamuisin kuolemannälkä! mä julistin pirteänä sämpylää suussa. – Mä en käsitä miten joku voi lähteä kotoa syömättä aamupalaa. Silloin Alexin katse kertoi, että mä olin vaikeuksissa, ja seuraavassa hetkessä mä tunsin vaativan koputuksen olallani. Mä käännyin ihmeissäni katsomaan. Pauhan se siinä. Se tuijotti mua tiukasti sämpylänpuolikas pienessä kätösessään. - Ei saa puhua ruoka suussa. Mä en todellakaan osannut vastata. Onneksi Pau jatkoi heti nenä pystyssä matkaa toiseen pöytään.
Pau tuhahteli ja mietti mielessään,mettä olipa epäkohteliasta käytöstä Ruskalta - puhua nyt ruoka suussa! Se oli ällöttävän kuulosta, kun toinen maiskuttaa joka tavun perästä. Hyi! Pau talsi määrätietoisena takaisin oman sämpylänsä ääreen ja kävi järsimään sitä. Siinä ei kauaa mennyt, ja pian tyttö jo roikkui Kaisun hihanreunassa hihkumassa, että joko lähdettäisiin tallille. "Erik sai mennä joo, mäkin haluun", Pau kinusi. "Erik meni tekemään tallitöitä muiden kanssa, ei ne hevoset jaksa vielä liikkua, kun on aamukaurat just vasta syöty", Kaisu toppuutteli. "Entä jos ne syö niin paljon kauraa, että ne jää mahasta maahan kiinni?? Mitä me sitten tehään", Pau sanoi. "Mun pitää mennä vahtimaan, ettei Erik syötä niitä lihapulliks." "Hmmh, Pau, Erik on ruokkinu hevosia melkein joka aamu silloin, kun sä vielä nukut", Wilma huomautti terävänä. "Kyl se osaa, se on sen työ." "Lasten työ on leikkiä, siks mä en syötä hevosia aamuisin, jotta ne voi vedota isoon mahaan vaikka ovatkin vain laiskoja", Pau höpötti. Wilma naurahti, kun se mietti, miten Sam-shettis istahtaisi karsinan nurkkaan ja taputtelisi kavioillaan suurta vatsaansa. Hah.
Pau ehti jutella jo useammallekin ihmiselle, kunnes kaikki alkoivat viimein olla valmiita aamupalan kanssa. Silloin Kaisu kertoi, että lähdettäisiin tosiaan leikkitunneille, ilman satulaa ja erikseen määrätyillä ratsuilla. Siinä kestikin hetki, kun Kaisu luetteli kaikkien ratsut... Porukka kuiski keskenään, miten kukakin innostui hevosesta, jolla pääsisi ratsastamaan - ainoastaan Emmaa tuntui närkästyttävän ainaset puskapullaponit. Ehkä tyttö oppisi vielä tykkäämään niistä! Ja Pujo jännitti ilman satulaa menemistä, mutta muut vakuuttelivat, että se sujuisi kyllä ja olisi vain ihanaa. Ulkona nimittäin oli jo aika paljon pakkasta, ja hevosen lämpö tulisi kyllä ihan tarpeen. Kun Kaisu viimein kehotti ensimmäistä ryhmää lähtemään hevostenhoitoon, hihkaisi Pau riemusta ja kiskoi tallivaatteet ylleen. Jälleen kerran hän oli ensimmäisenä tallissa ja tunnisti heti shettistamma Astan, jolla saisi tänään ratsastaa. Tyttö kävikin innokkaana ponia harjaamaan, kun oli ensin laittanut sen kiinni pihaton seinään. Pikkuponi olisi kyllä varmaan voinut olla vapaanakin, mutta Pau ajatteli, että äiti tulisi kuitenkin käskemään laittamaan sen kiinni... Poni mutustelikin vain heiniä olkien seasta koko harjaamisen ajan, nosti hieman laiskasti kavionsa eikä meinannut nostaa päätään pahnoista suitsienlaiton ajaksi. Silti Pau oli ihan ihastunut pieneen, tummaan shettikseen!
Syömisen jälkeen Kaisu luetteli aamun ratsukot kädessään olevasta listasta. Mä olin keskittynyt vapauttamaan tuolinjalan alle jäänyttä pyjamahousujeni lahjetta, joten missasin oman ratsuni nimen. - Hei, millä mä meninkään? huikkasin. Kaisu ei ehtinyt edes kääntyä katsomaan mua, kun Pau jo vastasi hänen puolestaan: - Sun ratsu on Alli. Kannattaisi kuunnella. Mä levittelin käsiäni ihmetellen vääryyttä, joka muhun nyt kohdistui tuon tytön suunnalta, mutta en lähtenyt väittelemään asiasta, sillä se tuskin kannattaisi.
Mä olin aamun ensimmäisessä ryhmässä, ja pyjama-asuisille, eli mulle ja Renalle, tuli kiire vaihtaa säällisempään asuun. Mä yritin liiskata hiuksiani nopeasti sormin ja kiskoin ylleni ratsastusvaatteet ja toppatakin, joka sopi ulkona vallitseviin arktisiin olosuhteisiin. Sitten mä kipitin muiden perässä talliin ehtimättä kysyä keneltäkään, millainen hevonen Alli oikein oli. Kaisu ja muut odottivat jo pihaton portilla riimut kädessä, ja Kaisu ojensi mulle Allin riimun. - No niin, nyt kun kaikki ovat paikalla… - Myöhästelijä, Pau supatti mun suuntaani. Mä olin kuin en olisi kuullutkaan. - Laitetaan hevoset tuohon pihaton ulkoseinään kiinni. Salli, Tinja on tuo harmaa pikkuponi tuolla… Alli osoittautui punarautiaaksi suomenhevoseksi, joka torkkui pihattotarhan nurkassa vähän erillään muista. Mä havaitsin heti, ettei se ollut varsinainen vauhtipeli. Se seurasi mua kiltisti tallin pihalle tähyillen maisemaa unisin silmin. Mä talutin sen Pujon ja kirjavan tinkerin viereen ja aloin harjata. Pujo näytti lievästi ahdistuneelta. - Jännittääkö? mä kysäisin hilpeästi. - Pikkuisen, Pujo myönsi. – Kun pitää mennä vieraalla hevosella, ja vielä ilman satulaa. Ja Lilja on vieläpä paljon isompi kuin Darli… - Naah, hyvin se menee, mä totesin huolettomasti. – Wilma hei! mä huikkasin punapäälle, joka talutti Dunjaa takaamme pihaton toiseen päähän Paun ja Astan luo. – Eikö niin, että Lilja on mitä rauhallisin ja kiltein ratsu? Wilma pysähtyi hämmentyneenä, ennen kuin tajusi. - Onhan se, hän vastasi. – Se on oikein kuuliainen ja tasainen, hyvä alkeisratsu. Pujo näytti vähän rauhallisemmalta, mutta silti epäilevältä. - Hankeen on pehmeä pudota, mä yritin rohkaista.
Hetkeä myöhemmin me laitettiin hevosille suitset päähän, valmistauduttiin itsekin ja talutettiin hevoset rintamaan pellonlaitaan aidatun kentän keskelle. Nouseva aurinko valaisi pikkuisen hämärää maisemaa, ja pakkanen nipisteli sormia. Kaisu kiersi punttaamassa meitä satulaan. Allin talvikarva oli paksua ja pehmeää, ja hevonen tuntui alla paljon leveämmältä kuin Fonzie. - Voitte lähteä kävelemään pitkin ohjin uralla! Kaisu kehotti.
Pau patisti mustan shetlanninponin liikkeelle. Pieni laiskimus, Pau ajatteli, kun Asta-poni kävi vähän hitailla eikä meinannut pysyä muiden vauhissa. "Oota vaan, kohta siitä tulee rodeoponi", Ruska naljaili edessä kulkevan Allin selästä. "Minä olen kuule ratsastanut vuosia rodeoponeilla!" Pau kovisteli ja hoputti taas ponia. "Kokeilkaapas kaikki, miten tasapaino kestää illman satulaa ragsastettaessa. Kurotelkaa hevosen korvia, yllättekö koskemaan niihin? Kokeilkaa myös, yltääkö käsi hännäntyveen tai vaikka omiin varpaisiin! Jos joku saa ristikkäisen käden varpaisiin, voi oikeasti todeta omaavansa huipun tasapainon!" Pau nökötti niin tukevasti shettiksen selässä, olihan hän aika pitkä tyttö. Siksi hänen oli helppo kokeilla näitä kaikkia horjahtamatta, ja pienet tytöt nyt onkin vähän venyvämpiä. Edellä menevällä Ruskalla oli vähän ongelmia, vaikka Allin leveässä selässä olikin helppo istua - poika kun oli ehkä hieman kankea. "Eikö yllä varpaisiin?" Pau kysäisi. Ruska kääntyi kurkottamaan Allin häntää ja sanoi: "Kyllä sustakin tulee kankea joku päivä", ja poika vinkkasi silmää virnistäen. "Ei musta noin nuorena vanhusta tule, taivun vaikka maahan asti!" "Sehän nähdään", Ruska naurahti määrätietoiselle tytölle.
Pau kannusti mustaa shettistä eteenpäin, ja kun kenttää oli kierretty tarpeeksi kauan käynnissä, päästiin ravaamaan. Silloin pikkuisen Astan korvat kääntyivät eteenpäin ja hörökorvin se seurasi muiden hevosten kulkua - mitä tapahtuu, joko kohta päästään asiaan? Ravatessa kokeiltiin myös kurkotella korvia, mutta harva onnistui siinä enää. Hevosen kaula tuntui upottavalta, eikä siihen voinut niin hyvin nojata hölskyvässä ravissa. Se ei estänyt hauskanpitoa! "Alkaakos nyt kaikilla olla jo lämmin?" Kaisu huuteli ja sai nyökytteleviä vastauksia takaisin. Itse Kaisua näytti jo hieman paleltavan, mutta hän oli vetänyt niin paljon vaatetta päälleen, kuin vain saattoi. Sekös Pauta naurattikin aina tytön katsoessa äitiään, joka näytti liikkumiskyvyttömältä eskimolta.. tai pingviiniltä! "Sitten aletaan leikkiä! Onkos kellään toiveita?" Kaisu kyseli. "Peili! Leikitään peiliä!" Wilma hihkui Dunja-vuoniksen selästä. "Saat sitten olla eka peili", Milla sanoi Wilman vierestä. Siitä olimme kaikki yhtä mieltä ja Wilma lähti kulkemaan kauemmas kentälle. Kaisu huuteli ohjeita, että ei saa kurkkia, vaan koko hevonen pitää kääntää ympäri, ennenkuin saa katsoa. "Aion olla ennen sua maalissa, vanhus", Pau sanahti hymynkare huulissaan. Kaikki tiesivät kyllä, että tyttö on mukava ja ystävällinen, temperamenttinen vaan puheissaan. "Mun ratsullapas on pidemmät jalat", Ruska sanoi pistäen paremmaksi. "Ponit voittaa silti! Nyt mennään!"
Mun ja Paun keskinäinen kisa oli tuima, ja Pauhan sen lopulta Astan kanssa voitti. Syynä saattoi olla se, että Alli nukahteli kesken pysähdysten, kun taas Asta pysyi koko pelin ajan virkeänä. Allin sai kyllä nopeasti pysähtymään, kun taas Pau ja Asta joutuivat palaamaan pariin otteeseen takaisin alkuun. Koko pelin voittivat joukon rohkeimmat, Rena ja Hani. Hani innostui välillä ravailemaankin, ja Rena oli koko ajan kärppänä vahtaamassa Wilman selkää. Rena oli seuraava peili, ja tämän erän veivät Pujo ja Lilja. Pujo näytti jo rutkasti rohkaistuneelta, eikä arastellut kannustaa Liljaa raviin. Seuraavaksi peliksi Kaisu ehdotti ”kuka pelkää jäämiestä”. - Ei se ole mikään kuka pelkää jäämiestä, vaan kuka pelkää mustaa miestä, Pau kajautti kirkkaalla äänellä. Kaisu hyssytteli jälkikasvuaan hiukan kiusaantuneena. - Haluaako Pujo olla ensimmäinen jäämies?
Tämän pelin hevoset oppivat nopeasti. Sallin Tinja-ratsu reagoi Pujon ja Liljan liikkeisiin niinkin terävästi, että erään sivuloikan jälkeen Salli löysi itsensä pehmeästä hangesta. Hän nousi onneksi heti ylös ja ilmoitti olevansa kunnossa. Me muut vislattiin ja taputettiin leikkisästi näyttävälle lennolle. Nyt jäämiehiä oli yksi lisää. Alli sen sijaan ei oikein hiffannut leikkiä, ja me oltiin sitten seuraavat kiikkiin jääjät. Loppujen lopuksi vain Pauta ja Renaa metsästettiin villisti ympäri kenttää, mutta kun he kierros toisensa jälkeen pääsivät livistämään, Kaisu päätti, että oli aika ottaa uusi peli. Pau tarjoutui vapaaehtoiseksi jäämieheksi, ja iski tietenkin ensimmäisenä silmänsä muhun. Ei auttanut, vaikka mä kuinka kannustin Allia vauhtiin, vaan me jäätiin kiinni jo ensimmäisellä kierroksella. Jäämiesleikin aikana nähtiin vielä Renan tipahtavan vauhdikkaan Hanin selästä hankeen, mutta onneksi häneenkään ei sattunut.
Pau oli tyytyväinen siitä, että oli onnistunut saalistamaan Ruskan jäämieskaverikseen. Heille syntyi heti ottelu siitä, kumpi saa useamman ratsukon kiinni. Uninen Alli oli hieman jäyheä liikkeissään, kun taas Asta ravaili innokkaana ja Pau ohjasi sitä tomerasti kohti muita ratsukoita ja ylsi paljon helpommin ihmisten jalkoihin, kun Ruska taas korkean Allin selästä joutui kurottelemaan pikemminkin muiden hartioita - taas joutui poika tyytymään kakkossijaan. "Sanoinkos, että ponit voittaa aina", Pau totesi kuin muina miehinä, kun leikki oli ohitse ja keräännyttiin takaisin Kaisun luokse. "Tää ei jää tähän", Ruska virnisti leikkisästi. Eipä tainnut poika arvata ennen leiriä, että kilpailisi paremmuudesta kymmenvuotiaan kersan kanssa koko leirin... Mutta ehkäpä se olisi ihan hauskaa! "Leikitään vielä Talli palaa -leikkiä, heppaversio hedelmäsalaatista siis", Kaisu ehotti. "Mä haen tuolta kuusi kartiota, niin sillävälin sopikaa, kuka aloittaa keskellä ja loput jakaantukaa isoksi ympyräksi ympärille, tasaisin välimatkoin." Wilma lupautui aloittamaan ja muut tekivät hienon, enemmän tai vähemmän säännöllisen, kuusikulmion tytön ympärille. Kaisu toi jokaisen kohdalle kartion. "Muistakaa sitten reilu peli, jos ette osaa sanoa, kumpi ehti kartiolle ensin, älkää jääkö kinastelemaan. Vaikka se, kumpi on enemmän ollut keskellä, voi saada paikan sitten", Kaisu ohjeisti. "Noniin, Wilma saa aloittaa!"
Wilma mietti hetken ja pyöri Dunjan kanssa pientä volttia katsellen muita tuntilaisia. "Minä tykkään Supermies Samista!!" Hallavalaiset näyttivät siltä, että mitäs tämä nyt taas oli. Wilma kuitenkin lähti heti ravaamaan kohti Pauta, sillä tyttö tiesi hänen liikahtavan. "Epäreilua, ei muut ees tiiä kuka Sam on", marmatti Pau, mutta keksi kuitenkin heti keskelle päästyään seuraavan: "Minä tykkään poneista!" Pau otti suunnakseen Ruskan, joka ensin pyöritteli päätään ettei mukamas tykkää poneista, mutta Pau sai hänet vakuuteltua: "Kylläpäs tykkäät! Ponit on nopeita ja parhaita ja ne opettaa ihmiset ratsastamaan lapsena!" "Okei okei", Ruska sanoi, ja koska hän lähti viimisenä liikkeelle, joutui hän heti keskelle. Pau oli hyvin tyytyväinen.
Kun mä marssin ringin keskelle, mä ajattelin, että olin tainnut joutua tirriäisen silmätikuksi. Mun oli vaikea keksiä mitään. Mä käännyin kohti Pujoa ja Liljaa, jotka näyttivät olevan lähimpinä. - Mä tykkään Subwayn ruuasta, mä sanoin. Pujo seisoi paikallaan ja pudisteli päätään. - No kyllähän varmasti tykkäät, mä yritin suostutella. – Kuka ei tykkäisi. Mutta Pujo ei taipunut. Meidän väittelyn aikana muut ehtivät vaihtaa nopeasti paikkaa. Mä olin huono jääjä, enkä oikein keksinyt hyviä vihjeitä. Lopulta mä vain päädyin huutamaan kerta toisensa jälkeen ”talli palaa”, mutta meni silti useampi kierros, ennen kuin mä sain vallattua Wilman ja Dunjan paikan.
- Eiköhän olisi aika lopetella pikkuhiljaa, Kaisu sanoi leikin päätteeksi. – Laskeutukaa ratsailta, otetaan loppukäynnit maasta käsin. Kaisu itse teki kentän keskellä pieniä x-hyppyjä. Naisen posket punoittivat hienoisesti, ja mä ajattelin omia varpaitani, joista oli pitkälti tunto lähtenyt. Tuntui erittäin kummalliselta kävellä Allin vierellä, niin kuin varpaita ei olisi ollut laisinkaan. Me kaikki taputeltiin poneja kiitokseksi, ja Kaisu kiersi jokaisen kohdalla kysymässä, mitä mieltä me oltiin ratsuistamme. Omalla vuorollani mä kehuin Allia diplomaattisesti oikein kuuliaiseksi, joskin mun makuun vähän turhan rauhalliseksi hevoseksi.
Seuraava ryhmä odotteli jo aidan takana, että me lopetettaisiin. Katri menisi Allilla seuraavaksi, ja mä ojensin ohjat hänen kouraansa. - Millainen se on? Katri kysyi jännittyneenä. - Tosi mukava, sanoin yrittäen tsempata. – Super rauhallinen, ei ainakaan mene liian lujaa. Katri huokaisi helpotuksesta. Myöhemmin päivällä odottaisivat laskettelureissu (jee, mä en ollutkaan lasketellut hetkeen!) ja maastolenkki pilkkopimeässä. Illaksi oli ennustettu aivan pilvetöntä, joten me päästäisiin ihailemaan tummaa tähtitaivasta. Mun mahaa kipristeli mukavasta odotuksesta, kun mä marssin takaisin leirimökkiin kehuen muiden ryhmäläisteni kanssa kilpaa leikkituntia.
|
|
|
Post by Valma on Jan 4, 2017 0:19:43 GMT 2
Karsinasta ohimennen kuultua
Leikkitunti oli pullollaan pelleilyä ja hauskoja pelejä, ja vaikka olin aluksi suhtautunut sellaiseen pienellä varauksella, oli jossakin syvällä sisimmässäni uinuva pikkulapsi herätetty henkiin. Tunnin jälkeen olin tapani mukaan kaikkein hitain, jopa niin hidas, että Mikkikin ilmoitti lähtevänsä muiden kanssa edeltä syömään. Jäin hevosten kanssa keskenäni talliin. Harjasin Lukaa niin kauan, että jokainen karva oli varmasti ojennuksessa. Olin aina nauttinut tallin rauhasta ja ajasta, jonka sain viettää aivan kahdestaan hevosen kanssa. Mieli lepäsi. Kyykistelin juuri harjaamassa Lukan jalkoja karsinan pohjalla, kun rauha rikkoutui äkisti. Ovi kolahti, ja sisään astuivat äänistä päätellen Aleksi ja Kaisu. Ajattelin ensin pompata pystyyn tiedottaakseni olemassaolostani mutta sitten kuulin, mistä he puhuivat, ja jähmetyin paikalleni. - Luka on kyllä oikein hieno ja lahjakas nuori hevonen, Aleksi sanoi vastauksena johonkin Kaisun aikaisempaan kommenttiin. – Sen entinen omistaja oli taitava kenttäratsastaja, he voittivat yhdessä monta ruusuketta. Valma on tässä nyt pari kuukautta ratsastanut sillä. - Mutta tunneilla se ei kuitenkaan käy? Kaisu kysyi. Askelet siirtyivät varustenurkkaukseen. Salakuuntelu oli rumaa. Minun pitäisi nyt heti nousta seisomaan, pitää jotain ääntä, ilmoittaa läsnäolostani, jotta he tietäisivät minun olevan täällä, ennen kuin kuulisin jotakin, mitä minun ei ollut tarkoitus kuulla. Mutta en saanut jalkojani toimimaan. - Satunnaisesti aikuisten tunneilla, Aleksi vastasi. – Eihän se voi ikuisesti tällä tavalla olla ratsastuskoulun hevosena, se on vähän turhan taitava hevonen sellaiseen. - Onko sulla jotain suunnitelmia sen varalle? Kaisu kysyi. Pidätin hengitystäni. - Onhan miulla. Sille olisi ostajaehdokas, ja olisin hyvin halukas myymään sen hänelle. Luka pääsisi kisakäyttöön. Me neuvotellaan vielä, mutta asiat varmaan selkenee tässä tammikuun mittaan. Sitten askelet loittonivat, ja ovi kolahti. Kaisun vastaus kuului vaimeana, mutta sanoista en saanut selvää.
Tuntui, kuin sydämeni olisi jysähtänyt läpi lattiasta. Lukako myytäisiin? Muistin kyllä, kun Aleksi oli pyytänyt minua ratsastamaan sillä… jouluun asti. En ollut ajatellut sen pidemmälle. Luka myytäisiin toiselle tallille, ja autuuteni aika olisi ohi. Juuri, kun olin ehtinyt myydä sydämeni voikolle orille lopullisesti. Harjasin Lukan jalkoja robottimaisin liikkein niin kauan, että Aleksi ja Kaisu olivat varmasti ehtineet mökkiin. Sitten vein yhtä konemaisesti harjat paikoilleen ja suunnistin itsekin lounaalle.
Kävin vessassa pesemässä kädet, ennen kuin hain ruokaa linjastolta ja liityin Mikin, Katrin, Nannan, Pujon, Ellen, Cian ja Noran seuraan. Muut rupattelivat vaivattoman oloisesti aamun tunnista ja loppupäivän ohjelmasta, mutta minun oli vaikea keskittyä. Minun oli nälkä, ja ruoka tuoksui herkulliselta, mutta minun oli vaikea niellä. Mikki pukkasi minua pöydän alla jalkaan ja katsoi tutkivasti. Hymyilin hänelle pikaisesti ja yritin osallistua keskusteluun, mutta huomasin, että Nannakin pälyili minua kulmat kurtussa. Yritin olla huomaamatta. En halunnut paljastaa salakuunnelleeni, sillä omatuntoni kolkutti piinaavasti. Toisekseen ehkä minä ylireagoin, ja kaikki selittyisikin parhain päin. Sormet ristiin siis, ajattelin ja yritin unohtaa hetki sitten kuulemani.
|
|
Nanna
Aloitteleva tallilainen
Posts: 120
|
Post by Nanna on Jan 4, 2017 13:19:16 GMT 2
Nannan leiripäiväkirjakeskiviikko 28.12.2016 maastolenkki Leikit oli leikitty ja ensimmäinen maastoryhmä suuntasi kohti tallirakennusta, mä, Valma ja Mikki muiden mukana. Valma oli hieman jännittynyt miettiessään kuinka Luka käyttäytyisi vieraassa maastossa vieraiden hevosten keskellä ja mä ja Mikki rauhoiteltiin punapäätä parhaamme mukaan. Mutta toisaalta hyvä meidän oli sanoa kun mulla ja Mikillä oli varmaan koko tallin rauhallisimmat hevoset alla. Valma suuntasi varustamaan Lukaa sen omaan karsinaan ja mä ja Mikki suunnattiin pihatolle. Osa oli laittanut hevoset pihaton aitaan kiinni, mutta me päätettiin Mikin kanssa viedä hevoset tallirakennuksen etupuolelle harjauspuomiin. Harmiksemme se ei kuitenkaan ollut enää täysin vapaana, vaan puomin toisessa päässä seisoi Nikita melkein Mikin pituisen pojan harjattavana. Tunnistin tuon saman tien Alexiksi, sillä olin tahattomati päätynyt vilkuilemaan jatkuvasti vitsailevaa poikaa ruokailun ja tutustumisleikkien aikana. Vaikken varsinaisesti ollut ollut keskustelussa mukana, olivat suupieleni kääntyneet jatkuvasti pieneen hymyyn pojan juttuja kuunnellessa. Ja eihän sitä voinut kieltää, että Alex oli eittämättä hyvän näköinen silmille roikkuvine hiuksineen kaikkineen. "Mahdutaanko me tähän?" Mikki kysyi mun vaan jäädyttyä paikalleni. "Joo toki, Alli ainakin tulee kaikkien kanssa toimeen, niin ehkä se sietää tätäkin nirppanokkaa", Alex sanoi viitaten korvat luimussa seisovaan Nikitaan. Suustani pääsi pieni tirskadus ja käännyin heti katsomaan poispäin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miksi helkutissa mun piti nauraa IHAN kaikille Alexin jutuille? Ihan kun en olisi ennen kuullut kenenkään kutsuvan Nikitaa nirppanokaksi. Mikki vilkaisi minuun kysyvästi ja hetken luulin tuon ihmettelevän tirskahdustani, kunnes tajusin, että joo munhan pitäisi nyt taluttaa Alli siihen Nikitan viereen, että Mikki pääsisi laittamaan Liljan sitten puomin toiseen päähän. Otin muutaman askeleen kohti puomia, mutta Alli oli ilmeisesti nukahtanut paikoilleen sillä se ei seurannut. "Sille pitää vähän maiskuttaa..." Alex huomautti ja poskeni muuttuivat varmasti aivan helakan punaisiksi. Nyt poika varmasti luulisi, että olen joku ihan aloittelija. Sain Allin kiinni puomiin ja hetken ne haistelivat Nikitan kanssa toisiaan. Nikki vinkaisi muutamaan kertaan, mutta sitten Alli menetti mielenkiintonsa. Suomenhevosen ruvetessa nukkumaan turpa puomia vasten, tyytyi harmaa prinsessakin katselemaan maisemia. Mikki ja Alex olivat saaneet käyntiin pienen keskustelun jostain jääkiekkopelistä - miten pojat aina onnistuu muuttumaan kavereiksi niin nopeasti?? - joten lupasin hakea samalla Liljan harjakorin talliin mennessäni. Kävin mielessäni läpi äskeisiä toilailujani ja etsin kulmat turhautuneessa kurtussa Newen hevosten harjapakkeja. "Älä huoli, kyllä ne täällä jossain on", vieressäni varustekasoja kaiveleva Ruska kommentoi. "Hä?" "Ne harjapakit. Ei tarvii noin huolestuneelta näyttää. Kyllä ne täällä jossain on." Yritin normalisoida ilmeeni ennen kuin Ruska tajuaisi ettei mun kurttuotsaisuus voisi mitenkään johtua kadonneista tavaroista. Kohta harjapussikat löytyivätkin ja pakenin Ruskan katseen alta takaisin ulos. Ojensin Mikille Liljan harjat ja kävin sitten Allin pörröisen talvikarvan kimppuun. "Mikki tässä kertoi, että sun hoitohevonenkin Hallavassa on suokki", hätkähdin tajutessani Alexin puhuvan minulle. "Joo Tinttu." Kaduin heti töksähtävää vastaustani. Sitä paitsi miksei Tintun nimi voinut olla vähän, tuota, enemmän kunnioitusta herättävä. Vaikka Ukkonen tai jotain. Tinttu kuulosti ihan liiskaantuneelta talitintiltä. "Sä taidat sitten pitää rauhallisista hevosista. Ei siinä mitään. Mun oma hevonen, Nat, on aika haastava kenttähevonen." "Kyllä Nanna on oikeasti aika hurjapää. Sun pitäis nähdä se joskus Tintun kanssa esteradalla. Ei uskoisi että niistä irtoaa niin paljon vauhtia", Mikki iski mulle vaivihkaa silmää. "Vai että vauhtihirmu. Sellanen tyttö on kyllä enemmän mun makuun", Alex virnisti. "On mulla moottoripyöräkin." "Hei Alex, tuutko auttaa mua etsimään Fonzien varusteet?" Wilma oli jossain vaiheessa ilmestynyt pojan taakse ja avasi suunsa samaan aikaan mun kanssa. Onneksi. Sillä näin jälkikäteen ajateltuna en olisi halunnutkaan Alexin kuulevan onnetonta heittoani. Alex pyysi meitä pitämään Nikitaa silmällä ja lähti lyhyen tytön matkaan. Mä huokaisin syvään ja käännyin takaisin Allin puoleen. "Joku taaiitaaa ollla iihaastunuut", Mikki lasketteli hiljaa Liljan toiselta puoleta. "Turpa kii." Lopulta päädyin onneksi maastoletkassa Valman ja Eevin väliin, ja sain ajatukseni irti edenpänä ratsastavasta Alexista. Maisemat olivat upeita ja pystyin keskittymään leirihoitsuni keinuviin askeliin ja juttelemaan samalla niitä näitä Eevin, Dawin, Valman ja Mikin kanssa. Taaempana Pau kertoili hassuja tarinoita ja tunnelma oli kohdallaan. Paremmalla ratsastusretkellä ei leiri olisi voinut alkaa.
|
|
Nanna
Aloitteleva tallilainen
Posts: 120
|
Post by Nanna on Jan 4, 2017 17:24:20 GMT 2
Nannan leiripäiväkirjatortai 29.12.2016 Rekiajelulla "Elikkäs seuraavaks olis vuorossa laskettelureissu Kolin nyppylälle. Ja niille jotka ei haluu laskettelemaan on luvassa pieni rekiajelu", Aleksi ilmoitti kun suurin osa leiriläisistä oli lopettelemassa ruokailua. Mulla oli vielä vähän salaattia lautasella koska olin äärettömän hidas syömään ja yritinkin nyt hotkia kurkun ja tomaatin palasia niin nopeasti kuin pystyin jotten jäisi matkasta. Pujo tökkäsi mua kylkeen. "Nanna, huhuu? Mie oon tässä kysellyt että kuka lähtee laskettelemaan ja kuka ei. Elikkäs kiinnostaako sua lähteä rinteeseen?" huomasin suurimman osan tuijottavan mua kun olin ilmeisesti mussuttanut salaattia niin paatoksella etten ollut kuullut kysymystä. "Mä jään rekiajelulle", vastasin pikaisesti ja yritin muuttua mahdollisimman pieneksi tuolissani. "Se on sillä selvä, eli rinteeseen lähtee Alex, Veeti, Milla, Pau, Alana, Emma, Ruska, Mikki, Daw, Salli ja Rena, sekä Kaisu valvomaan. Mie jään tänne ohjeistamaan rekiajelussa. Jos vaikka Eevi ja Nanna menis laittaa Hanin kuntoon ja Elle ja Cia laittais Dunjan. Me muut mennään sillä aikaa hakemaan varastosta reet ja vetovermeet." "Ja me nähdään laskettelijoiden kanssa ulkovaraston edessä kymmenen minuutin päästä. Sieltä löytyy lainavälineitä", Kaisu ohjeisti muita. Mä kävin kiikuttamassa lautaseni keittiön tiskikoneeseen ja liityin sitten Eevin, Ellen ja Cian joukkoon eteiseen vetämään ulkovaatteita päälle. Elle ja Eevi olivat ehtineet jo ystävystyä, sillä ikäeroa naisilla ei tainnut paljoo olla, he juttelivatkin rennosti keskenään ja Ciakin liittyi nopeasti mukaan keskusteluun. Mä tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi kun en keksinyt mitään kivaa sanottavaa, vaikka Cia ja Elle vaikuttivat molemmat tosi mukavilta. Mä kävin Cian kanssa hakemassa Dunjan ja Hanin pihatosta Ellen ja Eevin mennessä etsimään varusteita tallista. "Otetaanko me nää tohon puomille?" "Joo hyvä idea, siinä ne on helppo sitten valjastaakin", Cia vastasi napatessaan riimunnarun portilta. Tein itse samoin ja pujahdin aidan raosta pihaton tarhaukseen. Taika ja Tinja puskivat heti hakemaan rapsutuksia isompien hevosten jäädessä taaemmas katsomaan puuhiamme. Rapsutin poneja nopeasti ja kävelin sitten aidan vierustalla käyskentelevien Hanin ja Liljan luokse. Hani antoi hyvin kiinni ja Liljakin olisi halunnut tutkia löytyykö mun taskuista herkkupalasia. Cialla meni hieman kauemmin metsästää Dunja, sillä se oli itsepäisellä tuulella ja käveli tyttöä karkuun. Katsoin kuinka Cia kuitenkin melko nopasti sai napakan otteen vuoniksen otsatukasta ja sai sitten riimun pujotettua sen päähän. "Tää neiti ei taida haluta töihin enää", Cia naurahti. Talutille hevoset ulkopuomille, johon Elle ja Eevi olivat jo tuoneet harjat ja suitset. Ei siinä kauaa nokka tuhissut kun neljästään harjasimme hevoset. Juttukin kulki ja tällä kertaa uskaltauduin sanomaan sanasen aina muutamaan väliin. Kohta myös Pujo, Katri, Valma, Nora, Erik ja Wilma ilmaantuivat tallille kantaen varusteita ja vetäen kahta rekeä perässään. Ne olivat melko pieniä ja matalia, mutta kyllä niihin viidestä kuuteen henkilöä mahtuisi istumaan, jos kunnolla ahtauduttaisiin. Eevi, Elle, Erik ja Aleksi laittoivat monimutkaiselta näyttävät valjaat hevosille meidän muiden ihmetellessä vähän taaempana. Kun reet oli kiinnitetty hevosten taakse ja hepat käännetty kohti menosuuntaa, oli aika jakaantua rekiin. Vaikka olimmekin jo jonkin verran tutustuneet myös neweläisiin jakaantui porukka talleittain. Me hallavalaiset mentiin Aleksin luotsaamaan Dunjan rekeen ja neweläiset Erikin luotsaamaan Hanin rekeen. Eevi laitettiin istumaan etummaiseksi Aleksin viereen, sillä Aleksi sanoi haluavansa antaa ohjat luotettavalle Eeville kun hänen näppinsä alkaisivat jäätyä. Me käytiin Pujon kanssa ihan perälle ja vallattiin itsellemme yksi lampaankarvoista jalkoja lämmittämään. Pian pääsimme matkaan ja suuntasimme ensimmäisenä kapealle metsätielle. Hanin reki meni etummaisena ja me vähän hitaammalla Dunjalla tultiin perässä. Aluksi menimme rauhallista käyntiä mikä tuntui vielä ihan normaalilta, mutta kohta siirrtyttiin raviin ja se olikin sitten jo vähän kummallisen tuntuista aluksi. Meno oli tavallaan nykivää, mutta kuitenkin sillä tavalla tahdikasta että siihen tottui nopeasti. Ravasimme pienen lenkin lumisten kuusien katveessa ja kerran Aleksi kurvasi mutkasta liian lähelle puuta ja saimme lumet niskaamme. Se ei kuitenkaan haitannut vaan jatkoimme matkaamme tullen lopulta tallin vieressä olevalle pellolle. Siinä kohtaa Aleksi päästi Eevin ohjaksiin ja sitten mentiinkin kovaa. Dunja painoi menemään niin hirmuista kyytiä, että pääsimme Hanin vetämän reen rinnalle ja alkoi hurja kilpa-ajo pellon poikki. Hani innostui niin että veti muutamat pukitkin, mutta rauhoittui huomatessaan, ettei Dunja lyhyillä koivillaan pääsisi mitenkään ohi. Me kuitenkin kannustettiin ponia ihan täysillä loppuun asti, vaikka Hanin joukkue selvästi vei voiton. Tallin pihaan päästyämme olimme kaikki ihan lumisia ja poskia pisteli sekä pakkasesta että liiasta nauramisesta.
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Jan 5, 2017 20:25:43 GMT 2
Aihe 8: Estetunnit Punaiset ja kursivoidut kohdat ovat Ellen.:)
Nanna oli suorastaan raahannut minut pellonlaidalle tuntia seuraamaan. Sanoi, että todellakin tulisin. Okei, kyllä tiesin, ettei se olisi ollut mitenkään erityisen innoissaan jo silloin, kun Aleksi oli kysynyt ketä haluaisin hevoseni selkään. Mutta Nanna tykkäisi siitä! Olin aika varma. Faen toiselle ratsastajalle en ollutkaan jutellut niin paljoa (toisaalta, olinko tältä leiriltä kenellekään?), mutta hän vaikutti ihan passelilta tyypiltä. Ja nyt Elle oli vieressäni pellonlaidalla, samalla kun tuijotin silmä kovana Faeta. Kohta pitäisi lähteä talliin laittamaan Lukaa kuntoon, mutta olin luvannut jäädä henkiseksi tueksi vielä hetkeksi. “Sulla oli se joku oma hevonen, right?” kysäisin ihan kasuaalisti viereiseltä tyypiltä, joka näytti katsovan hevoseni perään myös. Tosin, ehkä ihan syyllä, Fae ei ollut antanut aivan täydellisintä kuvaa itsestään ensimmäisessä maastossa, jolloin se oli kiemurrellut tuskaisena Dunjan takana koko matkan ajan, ja pukittanut jokaisella laukka-askeleella, jospa niin olisi päässyt vuoniksen ohi. “Joo, Jami”, Elle nyökytti vastaukseksi. Hetken päästä hän jatkoi: “Oisko sulla mitään vinkkejä tolle Faelle?” “Oh, no, kevyt käsi ja istu keskellä, ja öm.. se on vahva mut herkkä ja öm.. se pukittaa helposti älä säikähdä. Mun pitää lähteä pistämään sitä Lukaa kuntoon…” vastasin kännykkää vilkaisten, ja suuntasin kohti tallia ripeästi.
Naurahdin pienesti Faen omistajan Alanan ujoudelle, en ollut aivan varma olinko itse vaikuttanut pelottavalta, vai oliko hän yleensäkin hiljainen uusien ihmisten seurassa. Käänsin katseeni takaisin tunnin suuntaan ja tarkkailin Noran ratsastusta Darlin kanssa. Oli omituista nähdä tämä ponin kyydissä, eikä Visionin pyöreässä selässä. Itsellänikin oli hieman ikävä Jamia, mutta tiesin sen olevan hyvässä hoidossa Newerrassa. Erik seisoi vähän matkan päässä ja kävelin muutamalla askeleella lähemmäs. “Mitä kuuluu?” kysyin tältä ja virnistin Erikin hieman säikähtäneelle ilmeelle. Tämä oli ilmeisesti keskittynyt liian tarkkaan Noran ratsastuksen seuraamiseen, ettei ollut huomannut minua. “Ei mitään erikoista. Onneks oon tottunut aikasiin herätyksiin. Nora ei meinannut alkutunnista ees pysyä Darlin selässä kun se oli niin väsynyt”, Erik naurahti. “Kenellä sä hyppäätkään?” nuori mies jatkoi ja vilkaisi minuun. “Faella. Odotan mielenkiinnolla, vaikuttaa ihan kivalta”, naurahdin ja silmäilin melko kookasta rautiasta tammaa, joka heitti pienen pukin hyppynsä jälkeen. “Mut hei, mä meen nyt vaihtaa ratsastusvermeet”, huikkasin Erikille ja lähdin kävelemään kohti majoitustiloja, jonne olin jättänyt saappaani ja kypäräni.
“Sentään mä meen Hanilla, en olis halunnut sitä Allia enää kertaakaan”, Emma marmatti karsinan ovelta. Ei tainnut olla Alli kiva leikkitunnilla, tai Taika koulutunnilla. “Ja onnekas, meet jollain Lukalla, ootko ees menny näillä Newerran hevosilla?” “Menin mä Hanilla sen koulutunnin”, kohautin olkiani ja nostin satulan Lukan selkään. Ori katseli tapahtumia pää ylhäällä ja korvat hörössä, muttei tehnyt muuta tyhmää. Ihan mukavaa vaihtelua, Fae kun oli ollut leirin ajan tavallista kärttyisempi karsinassa, ja olin tuon tuostakin uhrautunut tekemään jotain hoitotoimenpidettä, jottei kukaan leiriläisistä menettäisi sormeaan tai koko kättään. “Joo, reiluu.. Sä et oo menny pulla-Allilla jotain leikkituntia. Me hävittiin hippakin ihan heti, kun se liikku niin hitaasti.” “No.. Sä sentään pystyit leikkimään hippaa ku sun hevoses ei potkinu”, huomautin, ja Emma hymähti jotain vastaukseksi. Kellon lähentyessä yhtätoista tallista asteli ulos kolmen hevosen letka: Luka ja minä (ja Emma vieressämme), Valma ja Alli, sekä Mikki ja Lilja. Pellolla olijat kävelivät jo pitkin ohjin, ja Nanna istui Faen selässä rennommin kuin mitä oli alkutunnista. “No, mitä tykkäsit?” huikkasin hänelle. “Ihan kiva, se kiihtyy vähän nopeemmin ku Tinttu..” Nanna myönsi, ja nyökkäilin. “Joo, Fae on tollanen.. Se voitti Lassen juoksukisassa”, kerroin, ja Lasse sentään oli ollut laukkaratsuna. Pellonlaitaan laskeutui hiljaisuus uusien ratsastajien noustessa selkään ja vanhojen lähtiessä taluttamaan hevosiaan pois. Lukan selkään päästyäni huomasin heti, että se oli hieman leveämpi kuin Fae, vaikka se olikin matalempi. Säädin jalustimia hetken, ja ohjasin voikon sitten uralle. Huh, siistiä, olin halunnut testata Lukaa jo aika pitkään, ja nyt pääsisin. Ja vielä hyppäämään! Minua ei kylläkään jännittänyt miten pärjäisin sille, sillä tiesin pärjääväni. Jos Valma saisi ratsastaa sillä itsenäisesti, luulisi minun nyt yhden ohjatun estetunnin osaavan. Ja Valma ei varmana ollut ratsastanut olympiahevosilla. Ja Luka nyt ei ollut hankala.
Luovutin villaisen kietaisuhameeni Noralle, joka lähti taluttamaan Darlia loppukäyntien jälkeen talliin. Itse suuntasin pellon keskelle, jossa Nanna vielä seisoi Faen kanssa. Sain ohjat käsiini ja tervehdin rautiasta, joka mulkoili minua epäileväisesti. Naurahdin rennosti ja taputin Faen kaulaa, jonka jälkeen pidensin muutamalla reijällä jalustimia ja nousin ratsaille. Hain vielä toisenkin jalustimen jalkaani ja hain hyvän istunnan samalla kun kokoilin ohjia käsiini. Fae lähti reipasta käyntiä eteen pienestä pohkeesta ja annoin tamman kävellä mahdollisimman vapaalla ohjalla. Kouluratsastus ja ratsastusjousiammunta ovat enemmän omaa alaani, mutta kyllähän esteetkin sujuvat. Viime hyppykerrasta ei onneksi ole ehtinyt kulua vielä liikaa aikaa, sillä ehdin ennen leiriä hypätä Jamilla muutamaan otteeseen, lähinnä muistinvirkistykseksi. Pääsimme nopeasti aloittamaan itse tehtävät, kunhan vain uusina tunnille tulleet hevoset oli verrytelty. Fae oli melko säpäkkä ja suuri peltoaukea aiheutti tammassa selvää kuumumista. Pysyin kuitenkin itse vain rentona ja pyrin ratsastamaan mahdollisimman kevyellä ja tasaisella tuntumalla. Keventelin rauhallisesti Faen kanssa muutamia ympyröitä ja alkuun tamma tuntui vastustelevat kaikkia apuja parhaansa mukaan, mutta alkoi yllättävän nopeasti rentoutua, osasyynä oli varmaan se, että tämä oli jo Faen toinen tunti. Ylitimme alkutunnista kavaletteja lähinnä ravissa, mikä tuntui olevan Faen hermoille hieman liikaa ja tamma mielellään yritti lähteä laukalle. Saimme kuitenkin onnistumisiakin ja Faen pikkupukit eivät minua pahemmin häirinneet, oli lähinnä hauskaa ratsastaa hieman säpäkämmällä hevosella tutun Jamin sijaan, joka ei minua onnistunut vuosien jälkeen enään millään tempuilla yllättämään.
Alun puomitehtävät sujuivat hieman niin ja näin, kun Luka innoissaan esteistä ja muista hevosista yritti ensin mennä ne kaikki kerralla. Kun tajusin, miten sitä kuului ratsastaa, ja sen, ettei Luka heittäisi minua samantien alas, alkoi ravipuomitkin sujua. Orilla oli kivasti oma moottori, mutta, toisin kuten köh, Faella, sillä oli aivotkin mukana, ja sen kanssa oli ilo tehdä töitä. Samoja puomikavaletteja piti tulla nyt kavaletteina laukassa, ja jos Luka oli ollut kiva ravissa, oli se vielä kivempi laukassa. Paikat osuivat jumppasarjalle hyvin, sillä ori hyppäsi silloin kun pyysin, ja lähti pohkeesta hyvin eteen ja hyppyyn, mutta osasi myös ottaa yhden laukan ennen ensimmäistä estettä jos niin halusin. Mentyämme tätä tehtävää molempiin suuntiin, Aleksi neuvoi radan. Siitä oli kuulemma kaksi versiota, helpompi ja vaikeampi, ja menisimme ensin ainakin kerran helpomman version. Kaikilta näytti sujuvan ensimmäinen kierros hyvin, ja sen jälkeen Aleksi korottikin viimeistä estettä, ja huusi ratsukot yksitellen menemään vaikeamman radan. Nostaisi kuulemma estettä ratsukon mukaan. “Paljonkos sie haluat Alana sillä Lukalla mennä?” Aleksi virnisteli esteen luota. “Oh, right, me voidaan hypätä tosta hmm 190, right, ihan helposti menee”, nauroin hyväntuulisesti, ja Aleksi nyökkäili. “Metri, en mie sen enempää uskalla tässä lumella hypyttää”, ponnaripää totesi, ja nyökkäillen nostin Lukalla oikean laukan. Meidän ratamme sujui hyvin, ja viimeiselle esteelle saimme hyvän hypyn alle. Fiuu, siihen oli hyvä lopettaa ainakin meidän osalta.
Alkaessamme suorittaa Aleksin selostamaa rataa, kävi Fae kohtalaisen kuumana. Kyllähä tamma käsissä pysyi, mutta melkoista sähellystä ensimmäinen kunnon hyppymme oli. Kaikki kavaletit sujuivat jo yllättävänkin hienosti ja rautias tamma malttoi jopa hieman keskittyä, mutta heti nähdessään kunnollisen esteen, heitti Fae inahtaen peräpäätään ja yritti lähteä eteen melko hallitsemattomasti. Sain kuitenkin tamman hallintaan ennen hyppyä ja pääsimme molemmat hengissä yli, vaikka kovaa menimmekin. Seuraavalla yrityksellä osasin varautua loppusuoran kaasutukseen ja teinkin yhden ylimääräisen voltin ennenkuin ohjasin Faen esteelle ja tällä kertaa hyppy oli huomattavasti maltillisempi, vaikka vauhtipukit tamma heittikin hypyn jälkeen. “Voitais vikalla yrityksellä ottaa se vika este vähän isompana jos on ok?” kysäisin ja katsahdin Aleksin suuntaan, joka nyökkäsi. “Kyllä se sopii. Laitan tän nyt metriin, kyllä Fae siitä yli pääsee kevyesti”, Aleksi totesi ja nosti estettä muutaman kymmentä senttiä. Suuren Faen selästä ei este näyttänyt edes suurelta ja viimeisen radan suoritimmekin yllättävän rauhallisesti, varmaan Faekin alkoi jo väsähtää kahden tunnin jäljiltä. Viimeisen radan jälkeen siirsin tamman raviin ja annoin hieman pidempää ohjaa, mitä nyt uskalsin ilman huolta äkillisistä kaasutuksista. “Sulla on tosi kiva hevonen! Melko haastava, mutta kivasti haastava”, huikkasin Alanalle hymyillen samalla kun taputin Faen kaulaa.
“Ha, thanks, se on tosi kiva”, hymyilin hämilläni Ellelle. Katsos vaan, joku kehui hevostani! Se sai kyllä ulkonäöstään usein kehuja, ja oli kuulemma upea ilmestys kilpailuissa, mutta tallikäyttäytymisestä ei kovinkaan usein tullut positiivista palautetta. Luka venytti loppuravien aikana nätisti kaulaansa, ja keventelin sen selässä tyytyväisenä. Voisin kyllä mennä toistekin, mikäli tarve tulisi. Ennen pitkää oli kuitenkin pakko kiivetä alas selästä ja siirtyä tallin puolelle, mikä oli kyllä mukava lämpimän tuntuinen ulkona vietetyn tunnin jälkeen. Talli täyttyi puheensorinasta tuntia katsomaan jääneiden ja nyt ratsastaneiden päivitellessä miten meni ja mikä hevonen oli kiva. “En oo ite esteratsastajia, mutta oli tää kyllä kiva”, kuului jostain suunnalta. “Ei ollut ihan mun tyylinen hevonen, mutta ihan kiva”, toiselta. Minä olin vain hiljaa ja riisuin Lukalta varusteita. “Oh, right, Elle!” huikkasin käytävän poikki Faen karsinalle. “Laita sille ne molemmat loimet mitkä on siinä ovessa, joo, se fleece ja se toppaloimi.” Hevoset olivat vissiin menossa ulos tämän jälkeen. Luka otti oman loimensa vastaan nätisti, ja jäi sitten tyytyväisenä kuikuilemaan perääni, kun vein sen tavarat pois. “Minkälaista sillä oli hypätä?” Valma ilmestyi jostain käsissään Allin satula. “Se oli kiva, eksä oo muka hypänny sillä? Sehän oli niinku sun oma..?” vastasin, ja saatoin kuulostaa vähän ilkeältä. “No en… Mutta koulussa se on kiva”, Valma hymyili, ja nyökkäsin ennen kuin lähdin paikalta katsastamaan, ettei Fae ollut murhannut Elleä.
Hoidin Faen kohtalaisen ripeästi pois. Sormistani oli lähes tunto lähtenyt jäätymisen seurauksena, mutta onneksi tallissa häärätessä tunto alkoi palautua. Heitin Faelle Alanan ohjeiden mukaiset loimet ja tamma mulkoili minua korvat luimussa. En jaksanut tamman yrmyilystä pahemmin välittää, pystyisin kuitenkin reagoimaan kohtalaisen nopeasti jos Fae päättäisikin tehdä jotain. Alana saapui kurkkimaan Faen karsinan ovelle hieman jopa huolestuneen näköisenä. “Älä huoli, ei se oo mua murhata yrittänyt. Kunhan mulkoilee”, naurahdin tytölle ja kiinnitin Faen loimien remmit. “Nää vissiin menee ulos?” kysäisin ja Alana nyökkäsi minulle, jonka jälkeen tyttö ilmeisesti katosi takaisin oman ratsunsa karsinalle. Lähdimme tallista jonossa viemään hevosia ulos ja Fae muutamaan kertaan kalautti hampaansa yhteen kohtalaisen lähellä käsivarttani, mutta ärähdin nopeasti ja jatkoin matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ennen tarhan porttia Fae pyörähti häntä töttöröllään minun ympäri, mutta ärähdyksestä tamma asettui aloilleen ja pääsimme hengissä tarhan puolelle. Päästin Faen irti hyvän etäisyyden päässä portista ja tamma lähti nopeasti tarhan toiseen reunaan niskojaan nakellen. Kävelin tarhan portista ulos ja hymyilin nopeasti Alanan suuntaan, jonka jälkeen liityin Noran ja Erikin seuraan. Erikillä ei näkynyt edes olevan hanskoja kädessä, vaan Noralla näkyi olevan kahdet lapaset päällekkäin. “No ootko sä jo Erikin lapasetkin varastanut?” kysyin naurahtaen ja Nora virnisti minulle. “Noku kädet jääty”, Nora puolustautui. “Erik on herrasmies!” kuului kauempaa Wilman ääni, joka suorastaan roikkui kiinni Alexin käsivarressa. Naurahdin ja lähdimme muiden perässä sisälle lämmittelemään ja odottamaan seuraa ohjelmanumeroamme, joka olisi hiihtoratsastus.
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Jan 7, 2017 16:40:11 GMT 2
Kieltämättä, lähdin näihin talvileirin uuden vuoden pirskeisiin aika synkin mielin. Viettää vuodenvaihde loppupeleissä aika vieraiden ihmisten (vaikka olinhan tutustunut niihin leirin aikana mutta silti) kanssa keskellä korpea ei kuulostanut hirveen houkuttelevalta, varsinkaan kun minulla olisi ollut muitakin vaihtoehtoja. Ja, ellen olisi ollut kirjaimellisesti jumissa täällä keskellä korpea, näiden leirin aikana vain hieman tutummiksi tulleiden ihmisten kanssa, olisin oikeasti jossain muualla. Kuten esimerkiksi kaverin perheen mökillä kavereiden kanssa (olisimme menneet Johanneksen mökille, mutta se oli Kanadassa pelaamassa leijonapaidassa). Tai sitten Jasen kanssa, mutta brunette oli kuulemma ulkona omien kavereittensa kanssa. Ainakin se oli vakavana soittanut minulle päivällä, ja varmistanut, että kai lemmikkini pärjäsivät yksinään jos hän olisi illan poissa. Mutta nyt oli turha miettiä mitään muita vaihtoehtoja, kun istuin lumihangessa kello 23:46 kädessäni vesilasi ja seuranani vain maahan pyörittelemäni minilumiukko. Emma kun oli jossain muualla draamailemassa (se oli sanonut, että tätä se ei halunnut missata, ja kadonnut) ja ei tehnyt mieli yrittää keksiä puhuttavaa kenellekään muulle. Eevikin jutteli oman ikäistensä Newerralaisten kanssa.
Vuoden 2016 viimeinen päivä oli itsessään ollut ihan jees. Meillä oli ollut päivällä estetunti, olin nakittanut Faen ratsastuksen siitä hieman järkyttyneelle Nannalle ja Aleksi oli saanut valita tamman toisen ratsastajan, sitten illemmalla oli hiihtoratsastusta. Minä olin huutanut itselleni ratsastusvuoron, sillä en todellakaan lähtisi suksilla hevosen perään keikkumaan. Pulkka olisi saattanut vielä mennä, mutta sukset? Nou thank you. Sitten käytiin saunassa (paitsi minä en, koska en saunonut, varsinkaan vieraiden kanssa. Olin sen sijaan jutellut tuvassa poikien ja Pujon kanssa, ja sitten tekstannut sydämet silmissä Jaselle kuulumisia) ja sen jälkeen sitten vain hengailtiin ja pelattiin jotain pelejä. Ja jossain välissä laulettiin Valmalle hyvää syntymäpäivää.
Lähellä keskiyötä sain facetimen Jaselta, ja siitä paistoi läpi se, että hän oli juonut. Se toivotti hyvää uutta vuotta, nyökkäili, että joo, oli jättänyt radion päälle sillä vaikka Wrach ei pelännyt, se ei silti pitänyt rakettien paukkeesta, ja sen jälkeen Jase selitti minulle varmaan viisi minuuttia ihan innoissaan jostain jutusta, joka oli kuulemma tosi hieno. Se ei vaan ikinä selittänyt mikä se juttu oli, mutta toisaalta en viitsinyt edes huomauttaa, kun toinen oli niin hilpeänä. Meidän hetkemme kuitenkin pilasi paikalle paukannut Pau, joka ei varmaan edes tuntenut sanaa yksityisyys. Tai ainakin niin olin päätellyt kuluneen viikon ajalta. Onneksi se ei ollut ollut paljoa seurassani, vaan tyttö oli ollut aika liimautunut siihen Wilmaan. (Ja voi, olisittepa nähneet Wilman synkkenevän ilmeen viikon ajan. Emmaa se nauratti, ja minä leikin etten huomannut.) "Kenelle sä juttelet?" "Mun poikaystävälle." "Hyi. Miksi?" "No miksi en?" olin jo ärähtämässä, mutta sain hermoni kuriin vihaisen "no":n jälkeen. "Saanko sanoa moi? Puhelimen kautta ei tule poikabakteereja", toinen selitti, ja käänsin ruutua hieman tyttöä kohti. "Jase, tossa on Pau, Pau, Jase, noni kiitos hei", ja käänsin ruudun takaisin itselleni kun Pau oli vasta puolessa välissä vilkutustaan. "Tuu meidän kanssa juhlimaan!" Pau ehdotti pirteänä. "Joo, okei, gotta go, hyvää uutta vuotta, I'll get my kiss tomorrow, no?" "Hm, se nähään sit." "I'll take that as a yes then."
Kello läheni kahtatoista, ja päätin, että hei, mä kun olin täällä, nii kai sitä oli pakko sietää. Siispä kittasin veden naamaani ja jätin lumiukon istumaan ylhäiseen yksinäisyyteensä hankeen. Seurasin Pauta muiden luokse, mutta se katosi siitä miltei samantien johonkin. Minä lyöttäydyin lähimpään porukkaan hymy naamalla ja päätin, että minähän en vuotta 2017 surullisena aloita.
|
|
|
Post by Aleksi on Jan 22, 2017 17:45:13 GMT 2
Maksu olisi hyvä saada tehtyä tämän kuun loppuun mennessä
Valma OK! Ruska OK! Nanna OK! Mikki Daw OK! Eevi Alana OK! Emma Katri Pujo OK! Salli OK! Rena
Alex OK! Veeti OK! Wilma OK! Pau OK! Heli Elle OK! Erik Cia Nora Milla
|
|
|
Post by Valma on Jan 22, 2017 18:58:52 GMT 2
Valma ja Daw
Kursiiviteksti Dawin näkökulmasta, normaali teksti Valman näkökulmasta:
Viimeisenä aamuna pakkanen oli vähentynyt niin, että Aleksi ja Kaisu olivat onnistuneet tekemään pellolle hyppyreitä. Ilmassa oli pientä haikeutta, mutta surulliset aatokset pyyhkiytyivät kyllä pois loppukilpailun tuoksinassa. Hiihtoratsastuskisassa nähtiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja tarinalla oli myös opetus: hiljaa hyvä tulee. Kaaharit kaatuilivat ja kompastelivat ja hosuivat, ja kisan vei rauhallinen tiimi: Alli, Pujo ja Nanna. Hyvänä kakkosena tiimi, jonka suoritukseen oli sisältynyt hurjia kurveja ja näyttäviä melkein kaatumisia: Fonzie, Wilma ja Cia. Kolmantena tulivat Nikita, Katri ja Mikki, joille myös maltti oli valttia. Kilpailun jälkeen naurusta hervoton, vähemmän juhlava sekalainen seurakunta rymisteli tallirakennukselle. Minusta tuntui, etten ollut saanut kisoista aivan kaikkea iloa irti, sillä parini oli ollut Alana, joka ei ollut yrittänytkään salailla, että Dunjaa paremmalla ponilla olisi ollut paremmat mahdollisuudet voittoon, ja joka oli vielä ottanut kisan melkoisen tosissaan. Olimme kuitenkin saaneet hyvän sijoituksen: neljänneksi lyhimmän ajan.
Kun hoidimme hevosia yhdessä hoitopuomilla, Aleksi jakeli meille ohjeita siitä, minne mitkäkin varusteet piti laittaa kotimatkaa varten, ja porukka vakavoitui kummasti. - Tämä on viimeinen kerta tällä leirillä, kun harjataan hevoset, Wilma julisti haikealla äänellä. Syntyi pohtiva hiljaisuus, jonka aikana harjattiin poneja ja pakattiin varusteita. - Täällä on kuitenkin ollut ihan parasta, Heli sanoi lopulta. – Jää ainakin hyviä muistoja. Myöntelimme ääneen. - Mun tulee kyllä ikävä tätä porukkaa, Mikki sanoi. Nyökyttelin. Oli totta, että leiriltä oli jäänyt upeita muistoja. Ajattelin hymyillen viime yötä, synttärionnitteluja ja ikiomaa uudenvuodensuukkoani. - Tää leiri pitää kyllä järjestää toiseenkin kertaan! Katri sanoi. Minä ja Alana saimme Dunjan ja sen tavarat nopeasti valmiiksi vaihtamatta juurikaan small talkia. Minä siirryin talliin, sillä minun täytyi pakata vielä Lukan tavarat. Rapsuttelin hetken komistukseni turpaa, ja ajattelin haikeasti, että leiri ei ollut ainoa, mikä päättyi. Minun ja Lukan yhteinen aika saattaisi pian olla lopussa. - Onko kaikki okei?
Hätkähdin ja käännyin kohti ovea. Siellä oli Daw. - Juu, sanoin ja kumarruin nurkassa olevan talviloimen puoleen selvittelemään remmisotkua. – Pientä haikeutta, kun pitää lähteä kotiin. Tämä leiri on kyllä ollut tosi kiva. Tulee ihan mieleen lapsuuden leirit. - Sama täällä, Daw sanoi. Emme olleet vielä oikein tutustuneet toisiimme, Pronssijoella tai tällä leirillä, mutta Daw oli mielestäni aina vaikuttanut tosi mukavalta tyypiltä. Hän puuhaili Hallavassa yleensä yhdessä Eevin kanssa. Ehkä nyt olisi aika tutustua. - Nyt on kyllä taas kiva päästä taas näkemään Lottaa kotitallille, Daw hymyili. - Varmasti, sanoin. Minun kaikki nelijalkaiset rakkaani olivat tulleet leirille mukaan.
Mun ja Sallin suunnitelma päivän kisoihin oli ollut mennä niin kovaa kuin ponista lähtee. Ja Taikastahan lähti. Harmi oli, ettei mun tai Sallin tasapaino riittänyt Taikan vauhdissa. Mä olin lupautunut menemään suksilla ensin ja Salli ratsasti. Kupsahdin kumoon lähes jokaisessa hyppyrissä ja silti Salli kannusti Taikaa vain kovempaan laukkaan. Maaliin päästyämme aloimme keskustella voittostrategiastamme. - Pitäisköhän meiän mennä noi seuraavat kierrokset hieman hitaammin, niin että ei menis aikaa noihin kaatumisiin? kysyin ottaen lunta pois niskastani ja lahkeiden sisästä, minne sitä oli joutunut runsaasti kaatuillessani suksilla. - Ähh, kyl kaikki muutkin kaatuilee tuolla, tai siis kaikki muut paitsi Pujo ja Nanna, mut ne menee niin hitaasti, ettei ne voi voittaa, Salli naurahti. – Ja sitä paitsi mulla on loistava tasapaino. - Okei, mä luotan suhun, sanoin.
Kerron vaan ettei suunnitelmamme toiminut. Salli kaatuili hyppyreissä aivan kuten minäkin ja viimeisen hyppyrin jälkeen putosin vielä Taikan selästä, ponin kompastuttua ja itse katsoessani taakseni nähdäkseni, jos Salli kaatuisi hyppyristä hypätessään. Lopulta olimme sijoituksissa aivan viimeisten joukossa, muttei se haitannut, sillä hauskaahan meillä oli riittänyt.
Hoidettuamme hevoset valmiiksi, löysin Valman, muuten aivan hiljaisesta tallista. Tyttö näytti jotenkin… oudolta, siltä ettei kaikki ollut ihan ok. Vaikken oikeastaan tuntenut Valmaa, huomasin pian kysyneeni miten hän voi ja aloitettua juttelun hänen kanssaan. - Miten sulla menee Lukan kanssa? - Hyvin, se on niin hieno. Mulla on ollut niin hyvä tuuri kun sain alkaa touhuamaan sen kanssa, Valma alkoi kertoa, mutta muuttui puhuessaan vakavaksi. Pysyin hiljaa ja katsoin Valmaa ystävällisesti silmiin. Tyttö kuitenkin vaikeni ja siirsi katseensa alaspäin. - Onks jotain sattunut Lukan kanssa? Mä tiiän, että nuoret oriit on välillä tosi hankalia, yritin arvailla, mikä häntä vaivasi. - Ei, ei, mutta.. Katsoin Valmaa silmiin ja lyhyen hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi varovasti: - Pari päivää sitten tuntien jälkeen, hoidin Lukaa sen karsinassa ja sit Aleksi tuli Kaisun kanssa talliin. Valma nielaisi ja jatkoi - Ja ne puhui Lukasta. - Mitä ne sanoi? Kysyin varovaisesti. Olimme istuneet alas satulanurkkauksessa olleille jakkaroille. Siirsin jakkaraani lähemmäksi Valmaa. Hän hengitti syvään sisään ja sanoi: - Aleksi aikoo myydä Lukan. Katsoin tyttöä yllättyneenä ja hän jatkoi. - Siis kyllä mä tiiän, että mun oli tarkoitus liikuttaa Lukaa vain jouluun asti, mutta en mä ollut ajatellut, että meidän taival oikeasti loppuisi siihen. Siis, kyllä mä tiedän, että Luka on ihan liian hieno hevonen ratsastuskouluun ja.. Sanat vain tulvivat ulos Valman suusta. Kuuntelin ja nyökyttelin mukana. Sitten Valma hiljeni, nosti katseensa minua kohti ja sanoi: - Enkä mä sitä paitsi olisi saanut salakuunnella. - Voi Valma, ethän sä voinut mitään sille, että sä kuulit ton keskustelun, yritin lohduttaa. Oikeasti en tiennyt yhtään miten lohduttaisin Valmaa, joten rutistin hänet pitkään halaukseen.
Oli vaikea pukea sanoiksi sitä, miten hyvältä halaus tuntui. Raskas taakka nousi hartioilta, kun sain kerrottua jollekulle toiselle siitä, mitä olin kuullut. Ja nyt, kun olin jakanut salaisuuden Dawin kanssa, minusta tuntui, että meitä yhdisti jokin. - Kiitos kun kuuntelit, sanoin, ja kurkkua kuristi. Samassa ovelta kuului Aleksin hilpeä ääni: - Täälläkös vaihdetaan jo ennenaikaisia jäähyväisiä? Tulkaahan syömään.
Istuin ruokapöydässä Mikin, Eevi-Sofian, Pujon, Nannan ja vanhempien newerralaisten seuraan. Söimme Ellen sanoin ”viimeistä ateriaamme”, ranskalaisia ja lihapullia. Juhlahetken kunniaksi jälkiruokaakin oli tarjolla: persikkarahkaa. Tunnelma oli kovin haikea, eikä iloisia naurahduksia ja rupattelua kuulunut ihan yhtä paljon kuin aikaisemmilla päivällisillä. Silti porukan ilopillerit – Wilma ja Ruska etupäässä – jaksoivat vielä vitsailla. Kun näytti siltä, että kaikki olivat suunnilleen valmiita jälkiruoan kanssa, Kaisu kilisti lusikalla lasiaan kuin aikoisi pitää juhlavan puheen. Keskustelu salissa vaimeni nopeasti, ja Kaisu nousi seisomaan. - Ihan ensiksi julistan aamupäivän hurjalle kilpailulle voittajat: Pujo ja Nanna! Teille on täällä tarjolla mahtavat palkinnot. Sali täyttyi aplodeista, vislauksista ja hurraahuudoista, kun Pujo ja Nanna marssivat hakemaan Kaisulta Pätkikset. He kumarsivat suurieleisesti, mikä nostatti naurunremakan. Vaikka tilanne oli kaikin puolin hullunkurinen, minulla oli kyynelet silmissä. Minä olin – me kaikki olimme – viimeisen leiripäivän takia hiukan sekaisin.
Kaisu joutui korottamaan ääntään pyytääkseen hiljaisuutta. - Nyt ruuan jälkeen kaikki menevät huoneisiin. Pakatkaa tavarat tarkasti ja huolehtikaa että kaikki tulee mukaan. Huoneissa ei tarvitse tehdä suursiivousta, mutta laittakaa kumminkin petivaatteet siististi ja roskat roskikseen. Yritetään laittaa huoneet sellaiseen kuntoon kuin ne olivat silloin kun me tultiin tänne. Kaisu hiljeni hetkeksi. - Sitten on kai aika kiittää kaikkia tosi mukavasta ja onnistuneesta leiristä. Pitää katsoa, josko saataisiin uudestaan vuokrattua tätä leirikeskusta vaikka kesällä, niin voitaisiin järjestää uudestaan jotain samantapaista. Kuinka moni olisi tulossa uudestaan? Joka ikisen käsi nousi ylös, Alanan ja Emman hiukan epäröiden.
Lounaan jälkeen lakosimme huoneisiimme ja yritimme parhaamme mukaan ahtaa tavaroita laukkuihin. Cia taisteli laukkunsa vetoketjun kanssa, ja Pau tarjoutui istumaan laukun päälle, jotta Cia saisi sen kiinni. - Miten tavaraa tuntuu aina olevan enemmän lähtiessä kuin tullessa? Cia tuskaili. Me muut myöntelimme. Kun kaikki seisoivat ovella laukkujen kanssa, Katri kurkisti vielä viimeisen kerran sänkyjen alle varmistaakseen, että mitään ei ollut unohtunut. Katsoimme huoneeseen vielä viimeisen kerran haikeina. - Nähdään ehkä kesällä, ihanat matot, Pau huokaisi. Hän oli leirin aikana tykästynyt kovasti huoneen värikkäisiin räsymattoihin ja vaatinut Kaisulta moneen kertaan, että hänen huoneeseensa pitäisi hankkia samanlaiset. Puimme eteisessä ulkovaatteet päälle ja loimme viimeiset katseet ruokasaliin, jossa oli niin moneen kertaan kerrottu hassuja tarinoita ja vietetty ikimuistoisia hetkiä leirin aikana. Sitten suunnistimme autoille vaihtaaksemme vielä viimeiset halaukset, pakataksemme itsemme ja hevoset autoihin ja rekkoihin ja lähteäksemme kotimatkalle. Vatsaani puristi kylmä koura. Inhosin jäähyväisiä.
Tässä sitä nyt oltiin. Viisi päivää Kolin maisemissa olivat menneet hujauksessa ja nyt oli aika lähteä kohti kotia. Tunnelma oli haikea, vaikka lounaalla Kaisu oli lupaillut uutta leiriä ensi kesälle, ei kukaan ollut täysin varma siitä tulisimmeko vielä tapaamaan toisemme leireilyn merkeissä. Viikon aikana oltiin solmittu monia uusia ystävyyssuhteita ja monella oli kyyneleet silmissä nyt jäähyväisten koittaessa. Pakkailin laukkuja Toyotani takakonttiin ja katselin ympäri tallipihaa. Viimeisiä tavaroita vietiin autoihin ja hevosia kuljetettiin hevosrekkoihin. Kun kaikki olivat saaneet tavaransa pakattua oli vuorossa viimeiset halaukset. Monien silmäkulmista valui kyyneleitä ja Pau päättikin uhmakkaasti, ettei lähtisikään takaisin Newerraan. Wilma pelasti kuitenkin tilanteen muistuttamalla Pauta kotona odottavasta Sam Supermiehestä ja näin muutti tyttö mielensä. Pitihän sitä päästä katsomaan, etteivät ponit kotona olleet vaikka kuolleet ikävään viikon aikana.
Sitten oli aika lähteä ajamaan kohti Hallavaa. Ahtauduimme Pujon, Nannan, Valman ja Mikin kanssa toistamiseen autooni ja lähdimme pihasta heti toisena, Eevin kuskaaman auton perässä. -Se oli sitten siinä, huokaisi Nanna haikeana. -Jep, mikä viikko, Mikki sanoi. -Joo, mutta on kyllä ihanaa päästä taas omaan sänkyyn nukkumaan, Pujo sanoi. -No niinpä, pari vapaapäivää kelpais tähän perään niin sais nukuttua ihan kunnolla, liityin keskusteluun. -Mullakin on huomenna töitä maatilalla, Pujo sanoi. -Oi, onneks lukio jatkuu vasta viikon päästä, Valma sanoi onnellisena. Aloimme pian muistella kaikkea leirillä tapahtunutta ensimmäisen illan hieman vaivaantuneesta tunnelmasta lähtien. Nauroimme niin aamuisille hiihtoratsastuskilpailuille, laskettelureissulle ja Paun unohtumattomille letkautuksille. Mikki ja Nanna paljastivat myös videokuvanneensa osan aamuisten kilpailujen suorituksesta, myös minun ja Sallin komea kaatumiset olivat siis tallentuneet videolle.
Puolivälissä matkaa porukka alkoi hiljetä. Väsymys painoi yhden jos toisenkin silmiä. Pysähdyimme yhdelle huoltoasemalle vessatauolle ja ostin itselleni samalla kupin kahvia. Loppumatkasta takapenkiltä alkoi kuulua pihinää, mutta etupenkillä vieressäni istuva Pujo pysyi hereillä ja piti minulle seuraa koko matkan ajan. Saavuimme Hallavan pihaan ensimmäisinä. Jätimme takapenkkiläiset heräilemään autoon ja lähdimme Pujon kanssa talliin. Suuntasin Lotan karsinalle ja pujahdin sisään karsinaan. Varsan ilme kirkastui sen huomatessa minut ja Lotta olikin heti vaatimassa rapsutuksia ja herkkuja. Oli ihanaa olla taas kotona.
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Feb 2, 2017 22:52:08 GMT 2
Pujon leirimaksuIlotulituksia pellon laidalla.
|
|
Mikki
Aloitteleva tallilainen
Posts: 72
|
Post by Mikki on Jun 2, 2017 14:44:56 GMT 2
Tajusin, etten ikinä lähettänyt tätä (keskeneräistä) tarinaa tänne. Kiitos ja anteeksi :'-)
Perjantai
”No mitä tykkäsit Allista?” Pujo kysyi kun saavuin viimeisen koulutuntiryhmän mukana takaisin sisälle. ”Ei ainakaan lähtenyt käsistä”, naurahdin ja Pujo hihitti pienesti. Tiesihän hänkin ettei hänen leirihoitsunsa mikään vauhtihirmu ollut. ”Tuletteko pelaamaan korttia?” Veeti kysyi, mutta juuri kun olin ehtinyt innostua ajatuksesta, Kaisu huusi kaikki syömään. ”Ehkä ruuan jälkeen”, huikkasin ja lähdin viilettämään kohti poikien huonetta vaihtamaan vaatteet. Olin törmätä kanssani samalla koulutunnilla olleeseen Erikiin, joka oli kiirehtimässä syömään samoista puuhista. Pian minäkin pääsin punaisessa onepiecessäni taivaalliselta tuoksuvaan ruokasaliin, jossa nälkäisimmät jo lappoivat Kaisun tekemää lasagnea suihinsa. Iloinen puheensorina kertoi rentoutuneesta tunnelmasta, mutta kun pöydät vihdoin täyttyivät, ainoastaan haarukoiden kilinä ja tyytyväinen maiskutus. ”Tää on ihan mieletöntä!” kuului ensimmäisenä Ruskan suusta. ”Tietysti on!” Pau sanoi painokkaasti Ruskaa kohti ja väänsi kasvoilleen liioitellun näsäviisaan ilmeen. ”On kyllä”, Nora jatkoi ja muutkin nyökyttelivät tyytyväisinä päitään. Ja olihan se. Täydellisen suussa sulavan pehmeä, mutta kuitenkin hyvin koossapysyvä rakenne – mausta puhumattakaan. Aleksi seurasi ylistyslaulua epäilevänä samalla kun vasta lappoi annosta omalle lautaselleen. Leiriläisten, ja ennen kaikkea vuolaista kehuista punastuneen Kaisun katseet seurasivat Aleksin jokaista liikettä ja ilmeen värähdyksiä, kun tämä otti ensimmäisen haarukallisen suuhunsa (ammattimaisen tuoksu- ja rakennetutkimuksen jälkeen). Ilme oli yllättyneen tyytyväinen. ”Kyllä mie tiesin että tää hyvää on, lasagnea kuitenkin… mutta että näin hyvää? Mitä ihmettä sie tähän oot pistänyt?” Aleksi sai hetken hiljaisuuden jälkeen sanottua. ”Voisinko mie kenties saada reseptin, eipähän tarvitse miettiä mitä tulevilla leireillä tarjoaa – tai oikeastaan missä tahansa”, ponnaripää jatkoi tyytyväisesti haarukoimisen välissä. Kaisu punastui entisestään ja nyökytteli, ihan kuin hän ei kestäisi enää yhtään enempää kehuja tai muuttuisi tomaatiksi.
Tyytyväisten kiitosten jälkeen oli hetki ruokalevolle – jota santsausten jälkeen todellakin tarvittiin. Menimme yhteistilaan pelaamaan korttia halukkaiden kesken, ja loput tekivät jotain muuta ja muutamat olivat omissa huoneissaan lepäilemässä. Emma ja Alana norkoilivat sohvalla puhelimiensa kanssa, Pau, Rena, Alex, Nora ja Salli pelasivat jotakin lautapeliä, ja minä, Veeti, Pujo, Cia, Elle, Nanna ja Wilma pelasimme erilaisia korttipelejä. Väillä vaihdoimme, kun uutta porukkaa tuli mukaan ja kohta porukkamme jakautui kahtia, ja minä, Valma, Cia, Katri, Ruska ja Eevi aloimme pelata Aliasta. Aika kului kuin siivillä, kunnes pikkuhiljaa porukka alkoi innostua pulkkamäestä.
”Niin just se, mikä nähtiin maastoreissulla! Siinä oli vaan vähän puita, eikä ollu kovin jyrkkä paitsi siitä yhtä kohtaa…” Rena yritti vakuuttaa hieman epäilevämpiä kuulijoita. ”Ja sehän oli juuri sopivan isokin”, Daw tokaisi havahduttuaan ruokalevoltaan. ”Mennään, siitä tulee hauskaa! Sitä paitsi varasto on täynnä pulkkia ja liukureita”, Wilma rohkaisi ja kohta yhteistila oli tyhjä, ja kaikki olivat pukemassa ulkovaatteita.
”Tää on mun!” kuului huuto ulkovarastolta ja pinkkivoittoisiin toppavaatteisiin pukeutunut Pau tuli ulos pinkin muovipulkan kanssa. Ruska ja Nanna kiiruhtivat heti perässä etsimään käsiinsä mieluisensa laskuvälineet tajutessaan jutun jujun. Lopulta Nanna tuli hymyillen varastosta käsissään turkoosi pulkka. ”Me voidaan laskea tällä yhdessä tai vuorotellen”, hän sanoi kengännauhojaan kiristävälle Pujolle. Varastosta kuului ryminää ja lähdin katsomaan mihin Ruska oli jäänyt. ”Hei, tarvitsetko a-”, ehdin aloittaa kunnes Ruska syöksyi söpössä tupsupipossaan pyöreän punaisen ufoliukurin kanssa eteeni ja hyppelehti voitonriemuisena muiden luokse. Erik oli ehtinyt juuri taakseni, kun huomasin stigan pulkkien ja liukureiden takana varaston nurkassa. Ei mennyt kauaa kuin molemmat meistä syöksyivät sen kimppuun kuin nälkäiset leijonat – pilke silmäkulmassa. Pian Erik kuitenkin luovutti kun olin saanut täydellisen lukko-otteen asettamalla ajokin ratin tukevasti reisieni väliin. Virnistin viattomasti ja nauroimme, vaikka minua vähän nolottikin lapsellinen impulssini. Erik tyytyi ottamaan järeän pulkan ja siinä välissä monet muutkin ehtivät hakea omat laskuvälineensä kun minä vielä istuin tyytyväisenä (ja suojelevana) stigani päällä. Lopulta kun kaikki olivat löytäneet itseään enemmän tai vähemmän miellyttävän laskuvälineen, sovimme, että vaihtelemme niitä keskenämme, mikä oli tietysti ihan hyvä ja oikeudenmukainen ratkaisu.
Alex sai vetää pulkassaan Pauta, ja välillä Pau yritti Wilman avustuksella vetää Alexia, kun taas minä tarjouduin kyydittämään Valmaa ja Nannaa (erikseen). Metsäpolku ei ollutkaan niin helppokulkuista ja kevyttä ihmiskoivilla koikkelehtien, ja Emma ja Alana alkoivat nurista siitä ensimmäisenä – heitä ei muutenkaan kovin helposti saatu innostettua mukaan. Viimein me kuitenkin saavuimme Renan opastuksella oikeaan paikkaan metsän keskellä avautuvaan jääkauden muovaileman harvapuisemman kumpareen juurelle. ”Ai se oli NÄIN iso!” Valma huokaisi tuijottaen lumoavasti lumesta kimmeltävää koskematonta mäkeä.
|
|