Sydän hypähti ikävästi, kun pullo kääntyi kohti minun ja Mikin paalia ja osoitti hiuksenhienosti enemmän Mikkiä. Voihan nenä. Rutistin toisen paidanhelmaa "henkisenä tukena".
"Olisi varmaan kamalaa olla komea mies tallilla", virnistin ja meinasin puraista poskeen, kun tajusin että saatoin itsekin olla vähän tallibändäri-tyyppinen mimmi - tietyllä tavalla.
Last Edit: Nov 2, 2016 21:31:50 GMT 2 by Eevi-Sofia
-mutta se on oikeastaan hyvä vain iskemään tyttöjä ja ratsastamaan särähti korvaan harmillisen tutun kuuloisena, ja tunnistin itseni Inkan sanomisista. En ollut ehkä niin hyvä iskemään tyttöjä, mutta kuitenkin. Rintaa alkoi painamaan äkisti, mutta hymyilin vain pakolla ja jäin kuuntelemaan muiden peliä, puristaen pahvilautasta kuin henkeni pitimiksi.
Pullo kääntyi osoittamaan Mkkiä, tuota punapäätä, joka ilmeisesti oli joskus käynyt Hallavassa enemmänkin. Nousin ylös ringistä ja lähdin ottamaan lisää kakkua.
Mä olin virnistänyt Valman selitykselle Jasesta, koska vaikka tämä teoriassa kuulosti hyvältä, Valman äänensävy oli kertonut varsin toista. Kiintoisaa, pitäisikin etsiä tätä Jase-tyyppiä vähän tarkemmalla silmällä.
Pullonsuun laskeutuessa Mikin kohdalle, ilmapiiri huoneessa muuttui asteen kiusallisempaan. Mulla ei ollut mitään hajua Hallavan draamakuvioista, joten en oikein tiennyt mitä odottaa.
Vilkaisin vieressäni istuvaa Alanaa ja minulla oli kummallinen tunne. Teki mieli laskea käsi karsinanaapurin olkapäälle. Sen sijaan tyydyin sanomaan hyvin matalasti ja muiden huomaamatta: "Kaikki ok?"
Tunnelma oli kiusallinen huoneessa, me uudet olimme aivan pihalla kuin seinäkellot. Pienen matkan päässä minusta istui Pujo, kuiskasin hänelle: "Onko sulla hajua et mikä toi Valman ja Mikin juttu on?"
Säpsähdin hieman Eevin puhuessa minulle. "Joo, joo, fine, joo", kerroin hieman liian hätäisesti ja hieman liian tekohymyillen ollakseni aivan vakuuttava. Sentään hellitin otettani lautasesta, ja suoristin sen parhaani mukaan taas nätiksi.
"Ootteko te ollu enemmänki yhteyksissä? Mitä sulle kuuluu?" kysyin pala kurkussa. Olipa vaikeaa saada pari onnetonta sanaa suusta. Toisaalta oli ihanaa kuulla Mikin ääni.
Nielaisin kovaa. Totuuden hetki. Meitä tuijotettiin odottavasti monelta suunnalta. Vilkaisin Mikkiin, joka näytti, jos mahdollista, vieläkin jännittyneemmältä.
Havahduin Inkan kysymykseen ja huomasin muidenkin hiljentyvän kuuntelemaan mitä Mikillä olisi sanottavana. Mikki näytti siltä, että olisi ollut mieluusti kaikkialla muualla, kuin vintillä keskellä pullonpyöritystä.
"Ömm.. no... öö.. Anteeksi. Mun olis pitäny kertoa. Oikeestaan luulin että tiesit. Tai siis. Kesän lopussa oli niin paljon kaikkea, ei tuntunu oikeelta sanoa mitään, tiedäthän. Tai siis. No okei, tää on tosi kamalaa, olis vaan pitäny sanoa ja muuta mutta nyt tästäkin tuli hirveä ongelm ---" selitin epätoivoisesti, tullen yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä ettei tätä vaan voinut enää kiertää, kunnes Valma keskeytti hermostuneen änkytykseni pienellä lempeällä suudelmalla //anteeksi autohiittaus, mutta näinhän sen pitää mennä//. Pienen pysähtyneen hetken jälkeen sain uutta rohkeutta jatkaa: "Niin, me ollaan taas yhdessä. Mä opiskelen nykyään etänä täältä. Kaikki tuntui väärältä niin kauan, kunnes tajusin, ettei mun oo pakko lähteä. Musta tuntuu että kaikki palaset loksahti kohdalleen. Ei vaan tuntunut hyvältä kertoa, pelkäsin liikaa mitä ajattelette... kun tässä on ollut kaikkea..." sain lopulta sanotuksi.
Woou, tässä sellainen pläjäys draamaa. Vaikeaa seurata tilannetta sivusta kun ei tiedä näiden ihmisten yhteistä menneisyyttä. Mietin samalla kun seuraan tilannetta
Sisukseni rentoutuivat, ja vasta sitten huomasin, miten paljon olin jännittänyt. Puristin Mikin kättä ja huokaisin. Nyt se oli sanottu. Kaikki oli selvää. - Sun vuoro pyörittää, sanoin pukaten toista lempeästi.