|
Melli
Sept 30, 2016 19:49:21 GMT 2
Post by Aleksi on Sept 30, 2016 19:49:21 GMT 2
|
|
|
Post by Aleksi on Sept 30, 2016 19:49:42 GMT 2
Rena ja Melli maastotunnilla
|
|
Meri
Juuri saapunut
Mellin hoitaja
Posts: 32
|
Post by Meri on Oct 11, 2016 13:50:52 GMT 2
Sä oot söpö Ensimmäinen
Vatsanpohjassa kiristävä jännitys sai minut kokonaan unohtamaan lokakuisen sään ja kylmän tuulen. Vedin pipoa paremmin päähän, ja lähdin kävelemään koivujen reunustamaan hiekkatietä pitkin kohti tallia. Värikäs lehtipeite peitti maan, enkä voinut olla hieman hymyilemättä. Olin yhtä aikaa innostunut ja jännittynyt. Näkisin ensimmäistä kertaa kunnolla Melli-tamman, jonka hoitajaksi olin päässyt - nettisivuilla siitä oli ollut vain yksi kuva, jossa se oli kuitenkin vaikuttanut syötävän suloiselta. En malttanut odottaa, että pääsisin taas pitkästä aikaa hevosten seuraan! Käveltyäni hetken tietä pitkin, Hallavan harmaa tallirakennus kohosi edessäni ja tuttu hevosentuoksu tavoitti jälleen nenäni. Ajattelin onnellisena, että tästä edes saisin haistella samaa hajua päivästä toiseen. Seisahduin hetkeksi tallin pihassa ja ihastelin ympäristöäni: Kauempana kentällä oli meneillään ratsastustunti, ulkona tarhailevat hevoset nostivat päätään kävellessäni ohi, ja kissakin mennä jolkotti metsän reunaa pitkin. Yksikään ulkona olevista hevosista ei ollut Melli, joten seisoin pihassa autuaan tietämättömänä siitä, minne minun olisi kuulunut mennä. - Etsitkö sinä jotain? Joku kysyi, mutta en aivan heti pystynyt näkemään puhujaa. Kiepsahtaessani ympäri, ystävällisen näköinen brunette ilmestyi näköpiiriini. Hänen kysymyksensä oli tullut juuri sopivaan aikaan. Nyökkäsin varuillani ja vilkaisin samalla kentän suuntaan. Olikohan Aleksi pitämässä siellä tuntia? - Minun nimeni on Eevi. Oletko tulossa ratsastustunnille? Nainen jatkoi ystävällisesti. Älysin vasta nyt hänen käheän äänen. Nais-paralla oli varmaankin kurkku kipeänä. - En, tulin vaan hoitamaan Melliä, selitin Eeville. - En oikein tiedä missä se on. - Ahaa, en ole kuullutkaan, että Mellillä on uusi hoitaja. Voin toki näyttää sinulle, missä sen karsina sijaitsee, Eevi hymyili aurinkoisesti. Eevi johdatti minut lämpöiseen talliin, jossa muutama muukin hoitaja oli harjailemassa omia hoitohevosiaan. Kurkistelin matkan varrella karsinoihin ja luin uteliaana nimikylttejä. Darli, Klikki, Fonzie.. Muutama poni oli selvästi ratsastustunnilla kentällä, sillä niiden karsinat ammottivat tyhjinä. Mellin karsinan vastapäätä sijaitsi Darcy-niminen tamma, joka hörähti lempeästi Eeville ja nuuhki ilmaa kaltereiden välistä. Lopulta pujahdin oman hoitohevoseni karsinaan. Melli uinui karsinan perällä, mutta tuli heti nuuhkimaan käsiäni herkkujen toivossa. Eevi jäi ulkopuolelle seisomaan. - Se on aika uusi Hallavassa, hän tiesi kertoa. - Ei ole kauankaan siitä, kun Aleksi osti sen ja Fonzien. Molemmilla on nyt jo omat hoitajat. - Käykö täällä paljonkin porukkaa? Kysyin hermostuneena. Eevi vain naurahti kysymykselleni. - No miten sen nyt ottaa, kyllä hoitajahaussa on vielä hevosia vapaana. Mutta täällä on mitä mainioin porukka, ja tulet varmasti tutustumaan muihin. Heitä ei todellakaan kannata pelätä! - En minä mitään pelkää, kuittasin happamasti. Todellisuudessa minua ujostutti, mutta eihän Eevin tarvinnut sitä tietää. Samassa Melli kiinnitti jälleen huomioni, kun tamma pukkasi turvallaan olkapäätäni. Se oli paljon suloisempi oikeassa elämässä. Poni haisteli innokkaasti vaatteitani ja olisi mielellään antanut limaisia turpa-suukkojakin, mutta päätin kuitenkin jättää sen tällä kertaa väliin. Jouduin muutaman kerran työntämään Mellin turvan lempeästi kauemmaksi, sillä se näytti olevan aivan tohkeissaan minusta. Aleksi oli kyllä kertonut, että tamma oli sosiaalinen, mutta Melli vaikutti vielä innokkaamalta kuin olin aluksi ajatellut. Toisaalta minulla ei ollut mitään sitä vastaan - Mellihän oli maailman söpöin ikinä! - Mä jätän teidät nyt kahden, voit toki kysellä vielä jos on kysyttävää. Löydät mut tuolta tallituvasta, Eevi sanoi ja lähti jo harppomaan kauemmaksi. - Ja jos et keksi muuta, niin voisit vaikka harjata Mellin! Hän huikkasi vielä kauempana, ennen kuin katosi kokonaan näkyvistä. Päätin ottaa Eevin ehdotuksen käyttöön, mutta kävin ensin hieman kiertelemässä paikkoja. Ulkona kentän vieressä sijaitsi pienempi talli, jossa kolme hevosta asustivat sulassa sovussa. Pienille poneille oli pihatto ja maneesin ohessa ulkoa löytyi myös paljon tarhoja, jotka jatkuivat tallin taakse asti. Koluttuani tarpeeksi paikkoja, palasin takaisin sisälle ja etsin satulahuoneesta kaiken tarvittavan. Satulan, satulahuovan, suitset, pintelit, suojat.. Ne olivat vähän hiekassa ja mutaisia, mutta muuten priimakunnossa. Mellin harjakori sekä riimu- ja riimunnaru odottivat minua karsinan edustalla, ja nappasinkin siitä ensimmäisenä päitset käteeni. Melli ei näyttänyt suoranaisesti iloiselta nähdessään minut, mutta se höristi kuitenkin korviaan ja tuli tutkimaan taskujani, josko sinne olisi kuitenkin ilmestynyt jotain syötävää poissa ollessani. En voinut pidättää naurua, kun tamma tutki minut päästä varpaisiin luopumatta koskaan toivosta. Ja tietysti se vielä tarkisti taskuni useaan otteeseen harjauksen aikanakin. Melli seisoi käytännössä koko ajan kiltisti paikoillaan, mutta se ei voinut hillitä loputonta uteliaisuuttaan. - Höpsö, mutisin lempeästi. - Lupaan tuoda sinulle jotain hyvää, kunhan saan sinut puhtaaksi. Poni oli selvästi piehtaroinut tarhassaan, sillä sen mahan alle oli kerääntynyt kuivia, mutaisia paakkuja, joiden irroituksessa kesti kauan. Mellikään ei juuri näyttänyt pitävän toimenpiteestä. Kun olin saanut Mellin karvapeitteen kiiltävän puhtaaksi, selvitin sen harjan ja hännän takuista ja putsasin kaviot huolella. Tarkistin jopa, ettei niistä löytynyt yhtään kiviä tai muuta, mikä olisi saattanut tuntua ikävältä jalkapohjissa. - No Mellihän on nättinä, tuttu miesääni naurahti karsinan ovelta. Hymyilin ylpeänä huomatessani Aleksin, joka oli huomaamattomasti saapunut boksin luokse. - Se ei ollut vaikeaa, tokaisin ja otin pari askelta taaksepäin Mellistä. Tamma oli syötävän suloinen nappisilmineen päivineen! - No, se oli ainakin puhdistuksen tarpeessa. Mie olen muuten Aleksi, Hallavan omistaja. Mukavaa, kun pääsit jo tulemaan”, mies hymyili ystävällisesti. - Muut hoitajat ovat tallituvassa, siun kannattaisi varmaan käydä siellä. Voit aina kysyä heiltä, jos tulee jotain, enkä mie ole paikalla. Ikävä kyllä en ehtinyt esitellä siulle paikkoja, mutta Eevi kertoi näyttäneensä Mellin karsinan sijainnin.” - Juu, ei se mitään, vakuutin Aleksin pahoittelevalle ilmeellle. - Minä olen siis Meri. - Aivan. No, miun täytyy nyt kuitenkin mennä. Katsele vain ympärillesi rauhassa! Sen sijaan, että olisin rientänyt Aleksin käskystä tallitupaan, päätin vain lähteä kotiin. Etsin ruokaboksin ämpäristä kuivan pullapalan ja tarjosin sen Mellille rapsutusten kera. Minulla oli vielä läksyt tekemättä, eikä minua juuri nyt huvittanut sosialisoida muiden tallilaisten kanssa. Mielummin nousisin vain seuraavaan bussiin ja häipyisin vähin äänin pois.
|
|
|
Post by Aleksi on Jul 24, 2017 14:08:03 GMT 2
Miska ratsastaa Mellillä ratsastustunnilla
|
|
|
Post by Aleksi on Oct 15, 2017 17:21:00 GMT 2
Ina ja Melli ratsastuskoulumestaruuksissa Eevin kanssa
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Post by Seela on Nov 1, 2017 22:41:01 GMT 2
Limaletti 1.11.2017 Tuijotin kaappeja. Yhdeksän, yhdeksän... yhdeksän! Kaivoin taskustani avainta. Se oli niin pieni, että hukkuu vielä varmasti. Ehkä olisi parempi laittaa se suoraan avainnippuun. Vai olikohan täällä tapana pitää kaappia auki. Lainaa naapurilta systeemillä. Oli mikä oli. Taidan jättää auki, kuitenkin hukkaan sen avaimen. Kaappi oli kapea, mutta syvä. Sinne sopi kuin nakutettu saappaat, kypärä ja muut tärkeät tavarat. Olin luvannut itselleni, että tästä kaapista ei tulisi mikään roinakaappi, niin että koti olisi tyhjentynyt. Mutta no… Sen näkee sitten. Toisaalta vihasin tavaroiden raahausta bussilla. Kaappi oli hyvä. Tosi hyvä. Hoitajan etuuksia. Ajatus myhäilytti mieltäni, kun suljin kaapin. Lähdin suuntaamaan tietäi varmasti kohti tarhoja. Tiesin että Melli ei hirveämmin alkeistunteja tehnyt, joten voisin huoletta harjata sen. Harvemmin kukaan siitä pahastuu, paitsi lapset. Ilma oli pienesti kirpakka ja koski poskia mukavasti. Sen näki hepoistakin, kun karva alkoi pöyhentyä. Melli nökötti tarhan kulmalla korvat lörpöttäen. Ei tainnut olla kiire mihinkään. Olin Mellillä mennyt parikertaa tunnilla, joten poni ei ihan vieras ollut. Nappasin Mellin turkoosin riimunarun käteeni ja ujuttauduin tarhaan. ”Melli”, huutelin ja vähän vihelsin rauhassa ponille. Hakeuduin kyykkyyn ponia katselemaan. Melli käänsi muiden ponien lailla pienesti katsettan. Hitaasti toinen kavio siirtyi ristiin toisen kanssa ja lähti kääntymään kohti. Ujutin kättäni varovasti taskuun. Ei aikakaan, kun sain jolkottavan Mellin luokseni. ”No sähän olit helppo yksilö”, hymähdin ponin uteliaisuudelle, joka oli kovasti ylähuulellaan hamuamassa taskun reunaani. ”Ei mulla ole sulle kuin rapsutuksia.” Totesin ponille lempeästi vetäen käden pois taskusta. Vastaukseksi sain pari kielen lipaisua kädelle. Napsautin lukon kiinni riimuun, ja lähdin taluttamaan Melliä sisälle. Tajusin talliin astuessani saman tien, että alkeistunti oli lähdössä Maneesiin. Great. Hyvin meni Seela. Ehkei se ollut vakavaa, etten ihan jokaiselle tunnille mennyt avustamaan. Silmäilin karsinoihin viedessäni perässä lömpsivää Melliä. Kaikilla oli suurin piirtein avustaja, ja meteli tallissa, no… oli kamala. Miten lapsista ylipäätään lähti noin paljon ääntä, ja sitä ääntä kuunteli myös Melli. Korvat liikehtivät äänten suuntiin niin, että huvitti. Naurahdin pienesti ja päästin Mellin karsinaansa, joka oli keskellä tuntsarikäytävää. Jatkossa valtaisin aina jostain muualta paikan, jos oli lapsia liikenteessä. Kohdistin katseeni satulahuoneessa Aleksiin. ”Moih”, hymähdin pienesti miehelle. Aleksi näytti kärsivälliseltä ja lempeältä säätäessään yhden pojan kypärää. ”No moi. Miten on Mellin kanssa lähtenyt sujumaan? Tiedätkö mistä kaiken löytää?” Aleksi varmisti rauhassaa, kun kaivoin Mellin hoitoboksia. ”Jos en, niin selvitän. Ei täällä voi niin isoa mysteeriä odottaa”, naurahdin häviten nopeasti takaisin Mellin karsinaan. Laskin hoitoboksin karsinan reunaan ja nappasin kumisuon esiin. ”pyöritellääs vähän”, totesin rauhassa lähtien käymää ponia voimakkailla ja pyörivillä liikkeillä läpi. Hoitoboksin tuominen karsinaan oli kuitenkin virhe. Melli oli päättänyt tehdä oman tutkimusmatkan laatikon syövereihin, ja seuraavaksi kaikki harjat olivat turpeessa. ”Sillain kai sitten”, naurahdin ja kyykistyin putsaamaan harjoja. Ei aikaakaan kun tunsin pienen kuolatipan valuvan niskassani. ”Hei mitä sä teet?” Annoin käteni hapuilla niskaa ja tökkäsin vahingossa Melliä nenään. Tamma hieman säpsähti nostaen turpaa pois. Samalla tipauttaen hiukseni suustaan. ”Ja nyt on joka paikka kuolassa. Kiitos”, en voinut olla nauramatta tilanteelle. Poni näytti niin viettomalta. Eikä se pahaa tarkoittanutkaan. Kuurasin ponin jalkoja savesta ja muusta paskasta. ”Hei Seela sä oot tainnu lukee väärin. Mun vuoro mennä Mellillä tänään..” säpsähdin ääntä. Se kuului Helille. ”Eei.. Tai siis sori. Mä vaan hoidin Mellin”, nousin seisomaan, ja salamana käteni eksyi rapsuttamaan Melliä harjan juuresta. ”Mistä lähtien olet täällä hevosen puunaajaksi ryhtynyt?” Heli hieman naurahti ivallisesti. Nuolaisin vähän huuliani ja vilkaisin takin helmaani. Melli hamusi sitä ylähuulellaan. ”Ihan siitä lähtien kun musta tuli Mellin hoitaja”, mutisin kuivasti Helille ja törkkäsin harjan käteen: ”että neiti on ihan hyvä vaan ja hoitaa ponin loppuun.” Toteamus tuntui hyvältä ja poistuin Helin ohi käytävään. Oli yksi selvä ero hoitajilla ja tuntiratsastajilla. Niillä oli kaksi puolta, enkä vieläkään saanut selvää miksi tuntiratsastajat kaarsivat hoitajia suurrimaksi osin. Olisin voinut kysyä tästä itseltänikin, mutta nyt päätin ottaa askeleeni tallitupaan, ja ryhdistäytyä tutustumaan.
|
|
|
Post by Aleksi on Dec 27, 2017 19:33:29 GMT 2
Kassu ja Palle, sekä Seela ja Melli joulupäivän maastossa
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Melli
Dec 31, 2017 23:43:27 GMT 2
rena likes this
Post by Seela on Dec 31, 2017 23:43:27 GMT 2
Stalkkerointia ja mallin ottamista 31.12.2017
Istahdin katsomoon viltin päälle ja kiedoin sen jalkojen ympärille. Joulukalenteri oli korkattu aamulla, ja lähtölaskenta jouluhössötyksen loppuun alkanut. Yleisestä joulun tuomasta rauhasta ei ollut tietoakaan, sillä tuntui, että Aleksi oli herännyt uuteen valppauteen. Jokaista askelta piti askeltaa jokaisen ratsukon. Tunnilla seikkaili neljä ratsukkoa, mutta kiinnitin katseeni vain yhteen. ”Mellille reippaampi ravi!” Kuului Aleksin reipas vaativa käsky kentän keskeltä. Mellin takajalat kulkivat alkutunnista kuin täi tervassa, vaikka Ade teki töitä pää punaisena. Koitin mahdollisimman hyvin seurata Aden ratsastusta. Miten jokainen Aleksin neuvo tehosi Mellin aktivoimiseen ja kokoamiseen. Toltakohan minullakin näytti Mellin kanssa ähkiessä. Välillä pää tuntui painavan ainakin sata kiloa, kun sitä koitti keventää parhaansa mukaan. Pikkuhiljaa kuitenkin Ade sai kovan työn kautta Mellin kulkemaan älyttömän nätisti. Minua hymyilytti näky. Pari valjakko meni kauniisti väistöt, ja laukan nostot. Olikohan Mellin jekku siinä, että kun kerran herättää ja hereillä pidetään, niin hommat sujuvat. Ainakin siltä Ade sen sai näyttämään. Laukan nostot ja väistöt sujuivat tarmokkaasti ja täsmällisesti. Nappasin kameran kaulastani, ja napsin parit hämärät maneesikuvat ratsukoista. Kunnes jokainen tyytyväisenä käveli loppukäyntejä pitkillä ohjilla. Itse lähdin siirtymään jo bussipysäkille tallihommat hoidettuani. Pari päivää myöhemmin...
Talutin Melliä maneesia kohden hitaasti. Tamman turpa kävi vähä välillä alaselälläni kävellessä. Olin jo hetken valmis ärähtämään, mutta onneksi maneesin ovi tuli nopeammin vastaan. ”Huhuu täällä ollaan…” Koitin parhaani mukaan pitää pientä puhetta ovea avatessani, sillä tiesin ainakin Fifan varusteiden uupumisen tallista, ja kavioiden liike yhdisti maneesin käyttämiseen. Näin Ina-Ellan hidastavan rennosti hölkkäävän Fifan käyntiin. ”Mahtuuko vielä, vai vaaditko rauhaa?” kysäisin ovelta. ”Toki”, likka huikkasi nopeasti kuin apteekin hyllyltä. Käänsin tyytyväisenä Mellin sisälle sulkien oven. ”En viitsi uloskaan mennä tarpoomaan. Pimeetä ja semmosta..” hymähdin pienen selityksen, mutta Fifa näytti olevan jo työn touhussa. Käänsin Mellin rauhassa keskellä ja tarkastelin varusteet läpi. Kunnes ponnautin itseni selkään. Pyysin Mellin käyntiin rauhassa. Unohdin hetkeksi jo kuinka hitaasti voi käyntiin lähteä. Päätin heitossa vaihtaa vaihdetta, ja vaadin Mellin kävelevän heti reippaasti. ”Kyllä kyllä.. ei nyt oo aika lompsutella”, höpisin rauhassa tammalle, joka sai tarpoa käyntiä pitkin ohjin. Pikkuhiljaa Melliltä alkoi irrota tarmokasta työskentelyä takajaloista lähtöisin. Oliko tämä valinta sittenkin virhe. Seuraavaksi kun otan ohjat käsiini, niin vauhti kuolee. Jes hei hyvä Seela, Näin sitä kuuluukin ratsastaa, mutta eikun ei. Eihän se tahti kuole mihinkään, jos en anna sen tapahtua. Turpa ylös, ja takajalat liikkeelle. Helpommin sanottu kuin tehty. Melli lähti ihan hyvin raviin, mutta pikkuhiljaa nokka alkoi painumaan alaspäin. Lähdin työstämään neitiä kiemuraurille sekä nopeille temmon siirtymisille. Melli tuntui huonommalle oikeeseen, joten koitin mahdollisimman paljon työstää sitä puolta. Silti tuntui että jäi hieman vajaaksi. Hetki hetkeltä Mellin ravi alkoi tuntumaan tarmokkaalta ja energiseltä. Koko poni oli kivasti pyöreänä ja ympyrät sujuivat. Aloin helppaamaan ohjaa hitaasti sormien välistä. Tarkoituksena ratsastaa eteen ja alas. Tamma tyytyväisenä päätä venyttikin alas, ja silti ravin rento tempo säilyi. Hymyilin tulokselle, sillä tästä tuntui mukavalta jatkaa tulevaisuudessa. Uskoin Mellinkin kiittävän rennommasta vapaapäivästä. Siirsin tamman lopulta käyntiin, ja taputin kaulalle kiitokset. Ehkä tästä tulee vielä jotain…
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Post by Seela on Mar 5, 2018 15:11:57 GMT 2
Rentoa köpöttelyä5.3.2018Tallilla vilisi uusia hoitajia. Tuntui kun kaapit vaihtaisivat sisältönsä joka yö. Juuri kun oli oppinut yhden hoitajan yhdistämään hevoseen, se vaihtui nopeasti. Taidettiin elää murroskautta jossa etsitään tasapainoa. Hymyilin ajatukselle vetäessäni tallitakin vetskaria kiinni. Pahuus päätti kumminkin jämähtää paikalleen. "Perkele et nyt kuole..." mutina kuului vain suustani. Ulkona oli inhottavan kylmä, enkä todellakaan voisi arkitakkiani käyttää. "No nyt!", naurahdin onnesta. Ohto katsoi minua epäilevänä, ehkä vähän oudoksuenkin ovelta. Vai olikohan tuo herran tapa hymyillä. "Kaikki hyvin?" Ohto lompsi rauhassa kahvinkeittimen viereen. "Vetoketju vain tuppaa vittuilemaan", läväytin naamalleni pienen tekohymähdyksen. Nappasin hanskani reippaasti mukaani ja vauhdilla lähdin ulos. Kevät tosiaan teki tuloansa. Osa hepoista on alkanut pudottamaan vähän karvaa, ja illat ovat paljon valoisempia. Melli oli tarhassaan tyytyväisenä. Sitä ei näyttänyt tuleva kevät tai piristävä pakkanen kiinnostavan. Vedin pipoa paremmin päähäni. Melli näytti ulkoapäin hyvin puhtaalta, joten ajattelin lähteväni suoraan maastoon kävelemään. Nappasin riimunarun portin viereisestä koukusta ja lähdin nappaamaan Melliä kiinni. "Heei tyttönen.." hymyilin ja rapsutin tamman kaulaa. "Oliko ikävä? Ai eikö.. no niimpä niin kun sinähän ikävöit aivan jokaista ketä sinua hemmottelee..." Hymyilin Mellin pienille ylähuulen liikkeille reittäni vasten. Tamman korvat liikehtivät tyytyväisenä kuunnellen. "Mennääs sitten.." Lopulta keskeytin yhteisen rapsuttelu tuokiomme, ja lähdimme tarhasta talsimaan ulos. Matkamme suuntasi kohti alkeistuntilaisten suosimia metsäpolkuja. Tiesin Mellin olleen vähän vähemmän maastossa, joten talutus tuntui ensialkuun paremmalta ajatukselta. Tietysti ehkä olisi voinut sopia jonkun tulevan meidän kanssamme, mutta se oli myöhäistä nyt. Melli rauhassa jolkotti vierelläni. Välillä sen pää kohosi kuuntelemaan ja varmistamaan tilannetta. Polut olivat hyvissä kunnoissa nähden lumen määrään. Melli oli yllättävän rento. Välillä tamma yritti jolkottaa kiiren vilkkaan ohitseni. Joudun pari kertaa yllätykseni komentamaan Melliä ankaremmin. Lopulta tuttu tallipiha näkyi. Taputin Mellin kaulaa tyytyväisenä...
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Melli
Apr 16, 2018 14:13:46 GMT 2
Kassu likes this
Post by Seela on Apr 16, 2018 14:13:46 GMT 2
Vilpoisen päivän hymyt 16.4.2018
Ulkona oli vilpoista. Aamulla pieni tihkusade oli saanut maan kostumaan. Taivas ei ollut vieläkään tullut kauhean kirkkaaksi. Olin vetänyt aamulla töihin mentäessä farkkutakin päälleni. Maailman paskin idea olikin. Onneksi huiviin pystyi hyvin kätkeytymään. Olo oli tosi väsynyt ja ei erityisen pirteä. Tie tähtiin oli kiva idea, mutta kyllä se söi voimia. Varsinkin kun halusin Mellin olevan aina edustavana, ja sellaisen olotilan että on hyvä kisata. Satunnaiset työvuorot viikossa ei vain sopineet meidän tahtiimme.
Vaikka ihaninta tässä tietysti oli se, että minä en omistanut Melliä. Minun ei tarvitsisi huolehtia ponista ihan joka päivä. Tai podeta huolta. Tietynlaisia vastuita en kuitenkaan halunnut luistaa. Tällä hetkellä Melli ei ole käynyt ihan joka päivä tunneilla, joten minun vastuulleni oli tullut ponin liikutus ja hoitaminen. Tänään pitäisi taas kumminkin vaihtaa ponin kisavarustuksia tunteihin sopivasti, ja loppuviikosta taas hinkata ne kiiltäväksi.
Hiippailin tallipihalle. Ilma oli tyyni, ja hepat nuokkuivat tarhoissaan. Talli vaikutti hiljaiselta. Hiippailin tupaan, joka ammotti tyhjyyttään. Kassun kaappi kylläkin oli avoinna, ja pojan tennarit olivat kaapin edessä. Eli oli täällä joku. Availin kaappiani, josta tipahti tyhjä pähkinäpussi. Olisi tietysti sen ehkä voinut sunnuntaina pistää roskikseen eikä jättää kaappiin lojumaan, mutta noh menköön nyt ainakin roskikseen. Heitin päälleni tallivaatteet, ja nappasin kypärän ja saappaat samaan kantoon. Lähtien askeleitani viemään talliin.
Tallissa osa käytävän valoista oli päällä. Vilkaisin käytävän molemmille puolille ja huomasinkin Kassun touhuavan Aten karsinassa. Kassu olikin nopeampi reagoimaan tulooni kuin minä häneen. "Hei, mitäs kuuluu?" Hymähdin pienesti pojalle. Kassu asetteli Aten hienoja suitsia paremmin ruunan päähän. Kaksikko oli pärjännyt hyvin Tie Tähtiin kilpailussa, ja olivat saaneetkin siellä pari kilpakumppania. Kohautin hartioitani pojan kysellessä kuulumisiani. "Miten sen nyt ottaa. Vähän väsyttää, ja ensiviikko tulee olemaan vielä raskaampi. Mutsi ja Faija molemmat on töissä ensiviikon muualla, niin koko huusholli hoidettavana. Siihen päälle palaaminen lukion penkille, ja nää tallihässäkät... Ei oikein nyt tiiä miten sitä odottelis", hymähdin vaivaantuneesti pitäen kasvoni pois pojan katseelta. Kävin laskemassa tavarani Mellin karsinalle. Kassu nyökkäili vastaukselleni. Puikahdin tallista ulos vähän mutisten sanoen hakevani Mellin.
Melli nökötti tarhassaan lepuutellen päätä alhaalla. Tammalla oli päiväunet selvästi kesken. Rauhassa kävin nappaamassa tamman kiinni. "Hei tyttönen..." Supattelin silittäen tuon kaulaa. Pikku hiljaa valuimme tallin puoleen, ja käänsin tamman käytävälle hoidettavaksi. Kuulen Kassun keskeyttävän hoitopakin hakemiseni kysymyksellä. "Vai että kävelymaastoon... En mä ihan tiedä kun Melli... no joo, okei mä tuun." Nyökkäsin pojalle pistäen vauhtia Mellin harjaamiseen. Kävin reippahast vain ponin läpi. Lennossa ottaen myös ponin kaviot. Lopulta tammalle suitsia väsäten.
"Pystytkö nakkaamaan mut selkään?" Kassu katsahti minua kääntäessä Attea tallin pihamaalle. Nyökkäsin pojalle pitäen Melliä toisella kädellä, ja toisen käden luovutin pieneen punttaukseen. Kassun päästessä selkään käänsin Mellin penkin vierelle ja hyppäsin tamman paljaaseen selkään. Melli on pari askelta eteen ollen lähdössä jo liikkeelle, mutta tyynesti pysäytin tamman siihen. Kassu ohjasi Aten kohti hiekkatietä. Ratsastin Mellillä melkein heti perään. Luotin Kassun sanaan Aten rauhallisuudesta, joten uskalsin ratsastaa tammaa lähelle Aten häntää. Melli oli jännittynyt, ja se sai minutkin jännittyneeksi. En ole ollut itse Mellin kanssa hirveämmin maastossa, joten järkeä siinä lähteä ilman satulaa.
Koitin keskittyä vain hengittämään rauhassa Mellin selässä. Pikku hiljaa tamma alkoi tottua Aten löntystelyyn siinä edessä. Taputin tammaa kaulalle tyytyväisenä itsekin vetäen vaan syvää henkeä. Tuntui hyvältä kuunnella metsän ääniä, ja tuntea alla rentoutuneempi Melli. Kassu vilkaisi minua, ja hymyilin pojalle kiitollisena tuon ideasta lähteä maastoon.
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Melli
Apr 17, 2018 21:18:58 GMT 2
Post by Seela on Apr 17, 2018 21:18:58 GMT 2
Yläkokon estevalmennuksessa 17.4.2018 Suuni tuntui rutikuivalta kun näin Yläkokon pihan. Viimeisin estevalmennus Hallavassa oli mennyt hyvin penkin alle. Olimme Aleksin kanssa yhteistuumin päättäneet ottaa Mellille ja minulle paremmin hyppyjä alle ennen neljättä osakilpailua. Annoin ajatukseni hetken käydä läpi viime valmennusta, kun Melli oli ollut sisäpohjetta vasten, ja ollut kova suustaan. Se oli meille uutta, ja olin ollut ihan hukassa selässä. Lopulta valmennus oli päätynyt meidän suhteen hyvin lyhyeen. Aleksi oli kumminkin lähtenyt mukaani valmennukseen, joten oloni oli vähän turvallisempi. Jos mikään ei sujuisi olisi ainakin yksi ketä osaisi auttaa. Avasin auton oven, ja kävin vähän pihaa läpi. Tiesin valmennuksen olevan maneesissa, mutta pihalla kävi pieni liike. Vedin rauhassa hanskat käteeni lähtien traileriin sisälle avaamaan Melliä puomista. "Avautuu!" Kuulin miehen huikkaavan avatessaan traikkua takaata. Tamma kohotti päätään ylöspäin vähän höristen. Melli koitti kääntää katsettaan ulkoilmaan. "Kohta pääset..." Supisin hiljaa tammalle puristaen riimunarusta paremmin. "Voitte tulla." Aleksi tokaisi jääden sillan toiselle puolelle vähän Melliä ohjaamaan. Aloitin tamman peruutuksen rauhassa, koittaen pitää molemmat jalkani alhaalla jykevästi. Ponin kaviot kopsahtivat nopeasti lastaussiltaa vasten, ja vauhtia lisääntyi parin askeleen verran peruutukseen. "Kun satula on selässä niin voitte mennä tohon kentälle, näetkö sie?" Aleksi osoitti alakentän suunnille. Nyökkäsin vahvasti taluttaen vähän Melliä. Poni pällisteli pihamaalla sen minkä ehti. Istuin Mellin selässä tyynesti, kun Aleksi lähti viemään traikkua ja autoa parkkiin. Melli tuntui rentoutuvan siitä, ettei tarvinnut enää miettiä itse mihin piti kävellä. Poni välillä laski pään tyytyväisesti alas letkeästi, mutta tykkäsi korvat hörössä pällistellä ympärilleen. Kävelin rauhassa ponin kanssa kentällä, kunnes kello löi kuusi. Lähdin Mellin kanssa jännittynein mielin kohti maneesia. Astuin maneesin sisään, joka tuntui vähän synkemmältä kuin Hallavan oma maneesi. Aleksi jutteli rauhassa Reifrn kanssa rauhassa. "Voit ottaa hyvin Me..Mellin kanssa ravia ja lähteä työskentelemään hyvin suunnitelluilla serpentiini urilla." Reifr antoi rauhassa ohjeen maneesin oven sulkien. Keräsin ohjat käteeni ja pyysin Mellin raviin. Tamma tuntui virkeältä eikä paljon tarvinnut raviin pyytää takajalkoja alle. Poni sen sijaan tuntui painavalta kädelle, joten koitin tarkasti mielessäni lähteä ottamaan aktiivisia puolipidätteitä, ja liikuttelemaan kuolainta. Aleksi ja Reifr juttelivat vielä vähän keskenään välillä vilkasten menoamme. "Miltäs Melli tuntuu?" Reifr lähti maneesin keskemmälle kävelemään. "No mm... Vähän tuppaa painamaan kuolaimelle, mutta hyvin liikkuu eteenpäin. Oikealle vaikeampi, tai pitää enemmän työstää." Koitin ravatessani selittää tarpeeksi kuuluvasti. Reifr nyökkäili vastaukselleni. "Tänään meillä oli tarkoitus löytää vähän keinoja ja nappeja sisäpohkeen kuunteluun, ja pientä varmuutta saada kaarissa, eikö?" Reifr kysyi rauhassa vähän tolppia asetellen. "Joo... Ei se näin ravissa niin oo ongelma, mutta sit kun vähän vireytyy laukassa niin viimeksi ei oikein ollut mitään kontrollia lähestymisissä." Hidastin Mellin käyntiin rauhassa. Reifr aloitti rauhassa selittämään meille tehtävää. Korkeus oli jätetty tarkoituksella aluksi matalle, ja ideana oli etsiä vain sopiva rytmi ja askeleet. Nostin rauhassa ponille laukan ja pyöritin sitä vähän pääty ympyrällä. Melli näyttikin varsin hienoa ja pyörivää rentoa laukkaa, mikä varmasti olisi koulussa tuomareita miellyttänyt. Nyt piti kuitenkin saada tammaa valppaammaksi ja ylöspäin ratsastettua. Aloimme lähestyä ensimäistä estettä kohti. Istuin tiivisti Mellin satulaa ja tunsin käteni hikoilevan. Hyppy sujui ihan kauniisti ekaksi hypyksi, mutta toiseen esteeseen Melli lähti jo imemään. Koitin epätoivoisesti pitää Mellin rytmin samana, mutta tamma sai pidettyä tahtonsa. "Mellillä oli alussa rauhallinen hyvä tahti eikö? Kun ponilta löytyy rauhallinen hyvä tahti voit hyvin rentoutua ja vähän keventää istuntaa. Näin et koko ajan tiivisti vaikuta poniin, vaan annat vähän myös rauhan. Kun taas poni lähtee viemään voit istua alas tiiviisti, jolloin sinun avut ovat taas paljon vahvemmat, koska et ole koko aikaa istunut alhaalla satulassa." Reifr selitti rauhassa minulle. Nyökkäilin rauhassa vastineeksi ja toistimme tehtävän. Pikku hiljaa Reifr alkoi muuttaa tehtäväämme vaikeammaksi. Loivemmissa ja tiukoissa kaarissa alkoi tulla sisäpohkeemme tehottomuus vastaan. Miten Melli sai punnerrettua sitä vastaan, ja minä en uskaltanut vaatia. Teimme Reifrn kanssa pitkään töitä sen kanssa, että Melli ei vain mene vaan malttaa kuunnella apujani. Loppu valmennuksesta homma alkoikin näyttämään jo tuplasti paremmalta. Puolestaan minä aloin väsyä jatkuvaan ratsastukseen, ja luojan kiitos sain siirtää tammaa loppuraveihin. Ratsastaen eteen alas. Tamma venytti kaulaansa tyytyväisenä alas, ja pärski tyytyväisenä takajalat käyden. Lopulta siirsin tamman käyntiin. Hymyilytti leveästi. Saimme sisäpohkeen läpi, ja oppisin mitä pitää tehdä, jos näin käy. Eikä minua hirveästi enään jännittänyt Mellin into esteille. Vilkaisin Aleksia, joka näytti tyytyväiseltä ja toi ponille vilttiä. Okei mahtoi tämä valmennus olla molemmille rankka hien määrän nähtyä.
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Melli
Apr 19, 2018 1:50:05 GMT 2
Post by Seela on Apr 19, 2018 1:50:05 GMT 2
Seppeleessä Hanskin silmän alla 19.4.2018 Olimme lähteneet vaihteeksi taas Mellin kanssa trailerilla liikkeelle kohti uusia valmennuksia. Tällä kertaa Seppeleeseen. Mahanpohjaa kipristi juuri sopivasti, ja suupielet olivat levottomat. Kevät aurinko siunasi meitä kirkkaudellaan, ja sai laskemaan blehat silmille. Hörppäsin vesipullostani vettä, ja vilkaisin Aleksia. Mies oli varoitellut minua Hanskin opetustavasta, ja varmaan kysynyt miljoona kertaa mielentilaani. Minua ehkä vähän huvitti miehen huolehtivaisuus. Ehkä se oli itse joskus istunut Hanskin arvioitavana. Tarkkailin Seppeleen pihaa tiiviisti auton saapuessa pihamaalle. Mellin ja minun lisäksi valmennuksessa olisi kolme muuta ratsukkoa. Olin puunannut Mellin kamoja taas vaihteeksi vähän kiiltävämmäksi, ja poiminut puhtaan lilan huovan tammalle. Olimme traileriin pistäneet Mellille suitset, mutta loppu varustuksen poni saisi niskaansa vasta täällä. Nousin autosta ylös. Tunsin jaloissani kevään lämpöä hehkuvan auringon. En ole varma stressi hikoilinko vai oliko kuuma. Oli mikä oli, sain ilokseni huomata tuntimme olevan ulkona. Nostin käteni lipaksi otsalle nähdäkseni paremmin kentälle. Sinne oli pystytetty monenlaista estettä, jotka näyttivät muodostavan ihan jännittävän radan. Katsahdin trailerin puoleen, jota Aleksi oli mennyt jo availemaan. Nappasin sovitusti vesisangon traikusta ja lähdin Seppeleen sisälle pälyilemään vesipistettä. Onnekseni vesipiste oli helppo löytää, siinä seisovan hepan ansiosta. "Etsitkö jotain?" Minulle hymyili lempeästi varmasti asiansa tunteva tyttö kumisuka kädessään. Rautias symppis isohko heppa vierellään, joka selvästi pudotti karvaansa. "Tota joo... Vettä, kiitos", hymähdin esittäytyen Seelaksi ja tulevani Hallavasta. "Loviisa, ja tässä on Lyydia." Likka hymyili minulle: "Niin sitä vettä..." Loviisa heilautti kättään kohti seinässä olevaa hanaa. Kiitin tyttöä, ja kävin täyttämässä sangon vedellä lähtien ulos. Aleksi oli tuonut Mellin jo puomille kiinni riimu suitsien päällä ollen. "Löyty!" Hihkuin miehelle tuoden sangon Mellin nokan eteen. Tamma tyytyväisenä työnsi turpansa veteen, siellä lotraus alkaen. Hain trailerista rauhassa Mellin kopan, ja omat kamppeeni. "Kuinka kauan aikaa?" Kysäisin Aleksilta, joka oli päätynyt puhelin kourassa nojaamaan puomille. "Vartti verkkaamiseen", mies tokaisi työntäen puhelimen taskuunsa. "Mie meen vähän katsomaan ympärilleni. Te varmaan pärjäätte?" Nyökkäsin tuolle tomerasti, ja aloitin nopean ponin läpikäymisen pölyharjalla. Melli tuntui nauttivan kevätauringosta, eikä ollut moksiskaan uudesta paikasta. Kyykistyin rauhassa laittamaan ponille suojat, ja jopa varmistamaan ne vielä toiseen kertaan. Lopulta laitoin suitsiin ohjat paikoilleen, ja käänsin Mellin puomilta pois. Lähdin taluttamaan Melliä kohti kenttää. Tuntui että auringon lämpö alkoi vähitellen hävitä, ja pieni tuuli tulla tilalle. Kentällä hyppäsin ponin selkään, vähän vilkuillen muita ratsukoita. Kaikki olivat tuttuja kilpailupäiviltä ainakin. Koitin pitää huolen siitä, että poni käyttäisi takajalkojaan kävellessä. Pian näinkin kentälle päin kipittävän tuiman iloisen rouvan. Tämä oli varmasti se paljon puhuttu Hanski. Vedin syvää henkeä ja totesin telepaattisesti ponille olevamme mennyttä. Hanski tuntui olevan suhteellisen hiljaa alkuverkkamme, mitä nyt pieniä kommentteja lukuun ottamatta. Aloimme tekemään pieniä verkkahyppyjä ristikolla omatoimisesti. Koitin aina vaivihkaa käydä näyttämässä muuria ponille, jostain syystä minua jännitti se ihan hirveästi. Aika nopeasti ja napakasti Hanski kertoi haluavansa meidän ylittävän kolmeen esteen sarja. Annoin katseeni hetken levätä sarjan väleissä. Minulle selkeni heti, että jos Melli pyrkisi vähänkin sisäpohjettani vasten, niin olisime vinosti sarjalla. "Tota... meillä on vähän ollut ong..." Koitin varovasti Hanskille mainita ongelmistamme, mutta nainen ei ottanut kuuleviin korviinsa. "Ongelmanne on päänne sisässä, ja te itse teette siitä poninne ongelman. Ratsasta." Hanski totesi tyytyväisenä saadessaan päteä. Nostin rauhassa Mellille vasemman laukan. Ehtisin toisen ratsukon mennessä vielä pyöräyttämään pienen voltin, ja hakea molemmat jalat ponin kylkiin. Koitin keskittyä hengittämiseen lähestyessämme käännöstä. Parhaani mukaan ponia lyhensin, ja taisi se oikeastaan lyhentyä ihana kivasti. Käänsin ponin rauhassa sarjansuoralle. Tamma tuppasi nappamaan pari reippaampaa askelta alle. Koitin rauhassa istua syvään satulaan ja pitää ponia vielä hetken maltillisena, kunnes päästiin hyppäämään esteet. Okei olimme hengissä sarjaesteen jälkeen, ja olimme suoriutuneet sarjasta suhteellisen suorina, jes! Päädyimme hyppäämään 2-4 esteitä. Hanski halusi ennen ratojen hyppäämistä nähdä, miten saimme koottua laukkaa kaarteissa. Melli oli tuntunut tänään hyvältä verrattuna muihin valkkupäiviin, jolloin olimme kaatuneet sisäpohjetta vasten, ja kiidetty pää pilvissä. Tuntui että ponin laukka lyheni allani, ja pystyin hetkittäin ratsastamaan ponia tosi hyvin allani. Ristikko läheni lähenemistään, ja minä keskityin täysin vain fiilistelemään ponia. Tulinhan sitten myöhässä hyppyyn mukaan. "Herätys seuraavalla esteelle. Ei voi vain matkustaa ja haaveilla siellä selässä, vaikka olisi puomi edessä." Hanskilta kuului heti suusta. Päätin heti ottaa alle itsekriittisemmän minän, ja oikein keskittyä tiemme kolmoselle. Kolmos esteellä häämötti muuri. Mieleni herpaantui hetkesi ja tunsin Mellin vähän epäröivän allani. Vein jalan hieman kiinni tamman kylkeen, ja koitin pitää keskellä. Jonka jälkeen ratsastin tarkasti hetken suoraan, sillä jouduin vähän potkaisemaan vasemmalla jalallani, ettei Melli lähtisi kaatumaan. Tämän jälkeen annoin ponille vasta luvan kääntyä, mutta pitäen huolen, ettei mentäisi hirveän lapa edellä. Kävin viskaamassa takkini aidalle, kun tunsin marimekon paitani huutavan apua sen alla. Pidin Hanskin tyylistä opettaa, mutta en todellakaan voisi tämän naikkosen silmän alla käydä joka viikko. Lähtisin vähintään joka toinen kerta itkusilmässä kotiin. Hanski selitti rauhassa rataa mitä meidän pitäisi alkaa tulemaan. Lähdin Mellin kanssa varmoin mielin tekemään rataa. "Nyt muistat rentoutua myös siellä selässä. Kylä ratsastaa pitää, mutta muista luottaa myös poniin. Kyllä se menee vaikket joka hetki sitä jotenkin kontrolloi." Hanski selitti nähdessään meidän ensimmäisen radan. Se oli totta. Mitä minä jännitin ja koitin koko ajan ponia ohjailla ja lukea. Tänäänhän se kulki kuin juna raiteilla, jotka välillä tuppasivat kallistumaan. Vedin syvää henkeä vielä viimeistä radan ratsastusta varten. Nostin laukan ja annoin tamman pyörittää sitä allani. Lähtien sarjalle hieman huonolla hypyllä, mutta ponihan sen pelasti hyvin. Ristikkoon koitin keskittyä hyvällä tiellä keskelle estettä. Tuntui että Melli aina jotenkin haparoisi ristikon yli. Ihan kuin takakinttujaan siellä pelastelisi tai jotain. Koitin keskittyä vaan olemaan vakaa selässä ja tulemaan rauhassa ala istumaan. Koitin parhaani mukaan istua tiiviisti satulassa, ja koota tamman askelia kaarteessa muuria kohden. Muurin jälkeen Melli otti pari reippaampaa askelta alle, ja jouduin pistämään pientä jarrua päälle saadakseni ponin takaisin alle. Tamma kuunteli kyllä hidastuksia hyvin, mutta alkoi kaatumaan sisäpohjetta vasten. Jouduin vähän täräyttää sisäpohkeella muistutukseksi. Siitähän riemu repesi ja poni otti kaarteessa ihan urakalla vauhtia okserille. Olin onnekseni hereillä hypyssä, sekä alastulossa, mitä nyt jalat vähän hakien omaa paikkaansa. Istuin rauhassa alas satulaan ja ottamaan ponia reilusti kootumpaan laukkaan. Ristikon jälkeen päätin tehdä tiukan tien kutoselle. Melli pysyi tässä hyvin alla koottuna, mitä ehkä vähän tulimme vinosti pystylle. Päätin tehdä saman ratkaisun seiska esteelle. Koitin pitää hyvän huolen, että kävisimme lähelle sarjaesteitä, ja sitä kautta löytyisi hyvä suora tie muurille. Pyysin Melliä ottamaan pari pidempää laukka-askelta ennen muurin hyppypaikkaa, ja tuloksena saimme varmaan parhaimman hypyn tänään. Vesimatolle taas hyppymme tuli hieman juureen. En voinut olla radan jälkeen hymyilemättä. Okei ei ehkä ollut tyylipuhtain ratasuoritus, mutta teimme sen. Taputin allani laukkaavaa tammaa innoissani kaulalle, ja siirsin ravin kautta käyntiin. Oikeastaan mieleni oli niin hyvä, että välillä saamamme tiukka palaute ei tuntunut mistään. Olin niin ylpeä Mellistä, että olin pakahtua iloon. Taputin tamman kaulaa vielä hyvin ennen, kuin rahnutin tamman leukaa. Tyytyväisenä ponin alahuuli käyden hihassani. Olimme molemmat varmasti väsyneitä, mutta kaikkensa antaneita. Olisi aika taas pakata traileri ja lähteä kohti Hallavan maita. Eiköhän nämä treenirutistukset olleet meille tarpeeksi. Irrotin suitsista ohjat laittaen riimun ponille päähän. "Vielä takaisin kotiin muru", supisin rauhassa tammalle vieden takaisin traileriin. Kohta pääset kotiin Seela, tai vähintään lysähtämään autonpenkille.
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Post by Seela on Apr 25, 2018 0:21:57 GMT 2
Tie Tähtiin, neljäs osakilpailu Leijonalaaksossa 25.4.2018
Mua suorastaan muljahteli vatsanpohjasta saapuessamme Leijonalaakson tallialueelle. Se paikka oli järisyttävän iso, ja erilaisia rakennuksia täynnä. Löytyi päätallia, pikkutallia, ponitallia, paria satulahuonetta ja maneesia. Silmäni vain pyöri ympyrää aluetta katsoessa läpi. Okei nyt olisi vain tärkeintä tietää mihin voisimme mennä, tai mihin pitäisi mennä, ja vieläpä milloin. Huokaisin ajatukselle. Vieras paikka sai voimaan minut pahoin. Vielä kun Tie Tähtiin kilpailupäivässä riitti porukkaa. Mieleni olisi tehnyt juosta jonkun kainaloon halaukseen pakoon, mutta ehei Seela. Nyt piti tsempata ja kisata. Olimme Mellin kanssa kiertäneet ahkerasti valmennuksia tätä osuuskilpailua varten, ja nimenomaan keskittyneet niin paljon ongelmiimme, kun olemme voineet. Vilkaisin hermostuneena autossa istuvia kanssamatkustajia. Olikohan minulla kaikki mukana. Suojat, harjat, satula, kypärä, raippa, hanskat, joo oli mulla pakko olla kaikki. Olin pakannut tavarat jo edellisenä iltana tarkasti listan kanssa, joten en ole voinut unohtaa mitään. Olin pohtinut kovasti lilan ja valkoisen huovan välillä, mutta lopulta päätynyt lilaan. Tuntui paremmalta idealta, kun sitä ei sitten joutuisi pesemään heti. Astuin ulos autosta, ja jäin vähän jumittamaan trailerin lähelle odottamaan inffoa mihin voisimme viedä hevoset, vai hoitaisimmeko poni trailerin ympärillä. Lopulta saimme tiedon, että hevoset hoidetaan, sekä varustetaan ja lopulta tuodaan sinne seisomaan. En ollut varma olinko helpottuneempi kuullessani olevan omien tavaroiden ja ihmisten lähellä, vai ahdistuneempi trailerin ahtaista tiloista. Onnekseni Kassu oli lupautunut auttamaan minua Mellin kanssa, kun taas minä vastavuoroisesti Kassua Aten kanssa. Lähdin purkamaan Melliä traikusta ulos, jättäen sen kuljetussuojat pois. "Tuleeko Atte turvamieheksi?" Kassu huikkasi kysymyksen tullessa Mellin ohitse. Nyökkäsin tyytyväisenä lähtien Mellin kanssa Aten perään, vähän kävelyttämään ponia ajomatkan jälkeen. Melli ei hirveästi rentoutunut kuhinassa, vaikka Atte löntysteli tyytyväisenä edessä. Tamman pää liikkui levottomasti katsellen ja kuunellen ympäristöään. Minua oksetti, ja tuntui oikeasti hyvin nopeasti siltä, että jotain tulisi ylös. "Kassu voidaanko pysähtyä hetkeksi?" Kysyin pojalta tullessamme pienelle hiekkatielle. Poika katsoi vähän hämmentyneenä minuun mutta pysäytti Aten, joka olisi halunnut mennä tutkimaan ojanpientaretta, ja sen kasvavaa ruohoa. Kyykistyin hetkeksi nojaten päätäni käsin, ja vedin syvää henkeä. "Kaikki hyvin?" Poika käänsi Aten toisin päin päästen minun puoleeni kääntymään. "Jännittää. Jännittää niin paljon nyt, että oksettaa." Ja minua oikeasti oksetti. Olo tuntui vain ihan hirveältä. Miksi juuri tänään? Vilkaisin Melliä. Se oli laskenut turpansa tutkimaan korvantaustaani. "Seela meidän pitää varmaan mennä juomaan ja syömään vähän, jos se vaikka helpottaisi sua." Kassu oli oikeassa. Nyökkäsin vähän ja varovasti nousin seisomaan Mellin vierelle. "Mennään..." Totesin hiljaa pojalle lähtien kohti Hallavan traikkuja. Vein Mellin takaisin traileriin tarkistaen, että ponille löytyi vettä ja heinää. Jonka jälkeen lähdin autontakapenkiltä hakemaan reppuani. Istahtaen jakkaralle traikun eteen aurinkoon. "Vähän sokereita ylös niin kyllä se siitä", Kassu hymyili tullen istumaan vierelleni. Nyökkäilin vähän pojalle koittaen saada eväsleipää alas kurkusta. "En vaan ymmärrä mistä tämmöinen jännitys nyt on peräisin. Ei tässä pitäisi olla mitään hätää, eihän?" Katsoin poikaa. Näin Kassun hetken miettivän asiaa, kunnes aukaisi suunsa. "Ei, ei tässä nyt mitään satu. Teillä menee hyvin Mellin kanssa. Olette treenanneet ahkerasti, eikä mikään nyt voi teitä estää. Hyvin se menee Seela", Kassu tsemppasi vähä silittäen polveani. Nyökkäsin vähän hörpäten mehupullostani. Niinhän se meni. Ei me tähän kuolla, ei tänään. Suoristin Mellin satulahuopaa, kunnes Kassu tuli pitämään vastaan. Kapusin tamman selkään vetäen syvää henkeä. "Hyvin se menee, ja teilläkin menee hyvin. Näytät sille Alviinalle", tokaisin rauhassa Kassulle. Sain pojalta pienen leveän hymähdyksen. Onneksi Mellillä ja minulla ei ollut mitään kilpakumppania, joten voisimme rauhassa lämpätä...
Ohto ja Nikita, sekä Seela ja Melli lämpässä
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Post by Seela on Jun 11, 2018 21:52:28 GMT 2
Auringon säteitä illalla 11.6.2018 Kesäloma oli julistettu. Unirytmin kadottamiseen annettu lupa. Lupa kiertyä peittoon ja haaveilla kesäromanssista. Syödä kolme jäätelöä päivässä tai lukea kaksi kirjaa. Tykkäsin siitä, että kesällä ei ollut rajoituksia, tai minulla ainakaan ei ollut. Salaa haaveilin muuttavani pois kotoa, kun samalla nauttisin kaikin riemuin työ pakottomasta kesästä. Siitä että voin istua nurmikolla pitäen Mellin liilasta riimunarusta kiinni, kun se hoiti ruohonleikkurin hommia. Mietin kevättä, joka oli ollut erittäin jännä hevosten suhteen. Ylipäätään se hoitajaksi lähteminen oli iso askel, mutta kaikki mitä sen jälkeen on tapahtunut, oli vielä isompaa. Mellin karva kiilsi illan auringossa. Hepat näyttivät tyytyväisiltä tarhoissa, ja illan viimeinen tunti oli juuri lähtenyt loppukävelyiksi maastoon. Kentän yllä leijui vielä pieni pölypilvi. Sen näki hyvin auringossa. Mellin naru alkoi kiristymään. Tammalta alkoi loppua syötävä. Nousin rauhassa tallin seinästä nojaamasta, ja lähdin viemään Mellin puomille. Sidoin tamman siihen kiinni ja luotin, ettei se häviä kun haen harjakopan. Nappasin kopasta pölyharjan ja lähdin sillä käymään tammaa läpi. Melli oli hyvin tiputtanut jo talvikarvansa, joten se älytön kihnutus oli ohi. Nyt oli vain tullut tilalle loputon pöly. Melliä ärsytti olla puomilla. Poni olisi halunnut seurustella kanssani. Se oli syötävän suloinen kerjätessään huomiota. Toisaaltaan tykkäsin paljon enemmän kontaktin hakuisista hepoista, kuin möllöttäjistä. Melli oli osannut myös viedä monen vähemmän heppoja harrastaneen sydämen. Juuri tällä loputtomalla seurustelu halullaan. Pysähdyin hetkeksi taputtelemaan Mellin peppua. Se oli pyöreä ja yhtä ihana kuin mikä vaan ponin osa. Minua hymyilytti Tie tähtiin kilpailu. Meidän piti olla hyviä koulussa, mutta voitimmekin esteillä. Se muisto sai silmäni loistamaan ilosta. En ehkä ollut huono häviäjä, mutta voitosta osasin olla usein ylpeä. Se ei tuottanut vaikeuksia. Melli oli myös selvästi varsin tietoinen meidän tuloksista, ja tuntui kun se olisi sinä päivänä kulkenut Hallavassa varsin tietoisena uurastuksestaan. Kassu oli päihittänyt Alviinan, ja saimme yhdessä juhlistaa sijoituksiamme. Kassu sekä Niko talsivat tallin pihalle hevostensa kanssa. Väiski joka oli sulattanut sydämeni, vaikka olikin lämppäri. Ruuna mutusteli ohjaa samalla kun Niko kiristi satulavyötä. En voinut vastustaa naurahtamista. Siinä kaksikon vieressä oli Kassu ja Atte. Pojilla oli selvästi juttu käynnissä. ”Mihin ootte menossa?” Huikkasin Mellin luota hoitopuomilta. Tammakin oli kääntänyt katseensa tulleisiin hevosiin. ”Hömppäämään kentälle”, Niko totesi minulle ehkä hieman nolona koittaessaan saada ohjaa pois Väiskin suusta. ”Hömppäämään…?” Ilmeeni kertoi kaiken. En ymmärtänyt. ”Katsos silleen melkeen kuin ratsastais, mut sit sillee pari astetta löyhemmin”, Kassu suomensi minulle Aten selästä hymyillen. ”Te siis meinaatte höntsätä. Ai ai mites nyt silleen…” Naurahdin vähän kiusallani pojille ja jatkoin: ”Passaako höntsäämistä valokuvata? Mulla on kamera mukana.” Niko katsoi minua vähän epäluuloisena, mutta lopulta minut kutsuttiin tervetulleeksi. Istuin kentän laidalla. Kamera sylissäni. Olin onnellinen, kun sain seurata noiden menoa kentällä. Hymyilin ja aina välillä nauroin noiden päättömille jutuille. Välillä vilkaisin tarhaan, jossa oli minulle rakas kultakimpale. Eikö kesäillat voisi jatkua aina?
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Post by Seela on Jul 24, 2018 15:33:09 GMT 2
Äijämaastossa 24.6.2018
Melli nukkui pesupaikalla. Oli jopa niin kuuma, että tamma ei jaksanut olla kovin kontaktin haluinen. Minäkään en olisi jaksanut näissä keleissä, mutta tuntui että kuumuus ei häviäisi, joten oli pakko ruveta töihin. Mellin karva kiilsi mukavasti, mutta vuohiskarvat olivat päässeet venahtamaan. ”Kuule näytät ihan epäsiistiltä tämmöisillä. Otetaan pois niin tulee pieni söpö tammanen sieltä…” Supisin rauhassa Melille antaen saksien napsia karvat pois.
Olimme sopineet Kassun ja Nikon kanssa lähtevämme rauhalliselle maastoreissulle kahdelta. Kello oli varttia vaille eikä jäbiä näkynyt missään. Huokaisin vähän toivottomasti, ja vilkaisin Melliä. Anteeksi tarkennan nukkuvaa rukousta. Tamma lerputti tyytyväisenä alahuultaan silmät ollen vähän kiinni. Hyvä se näköjään on täällä tallin viileydessä ottaa lepoa.
Ulkoota alkoi kuulua tuttua naurahtelua ja hevosten kävelyä. Ryhdistin omaa asentoani nojatessa pesukarsinan seinään ja odotin uteliaana kuka oli tulossa talliin. Aten ja Kassun kuva alkoi ilmestyä oven raosta ja siellä perästä tui Väiski sekä Niko. Loin poikiin tietynlaisen syyttävän katseen: ”Kahdelta.”. ”Ollaan ollaan kahdelta lähdössä. Katos ei satulaa, ei kiirettä” Kassu hymyillen pahoitteli tarinaa ja vilkaisi Nikoon. Nikon ilme kertoi kaiken. Oli taas kerran ihan vain Kassun päästä heitetty idea, mistä Niko ei tiennyt etukäteen. Niko väänsi lopulta hämmennyksen nopeasti nauruun ”Joojoo kato ei satuloilla nyt mitään tee.” Niko jatkoi jättäen Väiskin käytävälle, jossa herra ehti napata jo narun suuhunsa. En siinä kohtaa voinut enää pitää pokkaani vaan nauroin vähän noiden jutuille. ”Mua te ette saa ilman satulaa mukaan, ja se on saletti.” Totesin pojille tyynesti lähtien hakemaan Mellin kamoja, ja omiani.
Kyllähän siinä hetki vierähti, kunnes olimme valmiita. Käänsimme hepat tallinpihaan varjoon ja kapusimme selkään. Tai kapusimme ja kapusimme, kun Kassu päätti tulla yhtä nopeasti alas. Niko repesi jäätävään nauruun, ja minä tyydyin kikatteluun. ”Olisihan sitä hienomminkin voinut pihasta lähteä”, tokaisin Kassulle, joka palasi Aten selkään. Tallista alkoi kuulua hevosen askelen ääniä, ja huikkaus pyytäen odottamaan. Pihalle ilmestyykin pian Nio ja Fonzie: ”Vieläkö kerkee mukaan?” Poika hymähtää kysyvästi. Vilkaisen hieman epäilevänä Nioa ja sen jälkeen Nikoa ja Kassua. ”Totta kai äijämaaston mahtuu väkeä. Vai mitä Seela?” Nikoa toteaa tyynesti pieni virne naamalla. ”Toki toki.” Totean pienen tekohymyn kautta. En viitsinyt sanoa, että mulla olisi ollut tärkeää asiaa noille kahdelle.
Lopulta ryhmämme pääsi lähtemään tallin pihasta kohti metsäpolkuja. Atte sai johtaa porukkaa, kun taas Melli ja Väiski tulivat viimeisinä, mutta ei hitaimpina. Aurinko paahtoi niskaamme, ja tunsin hien valuvan selässä. Nio ja Kassu olivat päässeet juttelun makuun edessäpäin, kun taas minä ja Niko käpöttelimme hiljaisuudessa. Melli oli väsynyt, ja todella selvästi. Kuumuus selvästi veroitti tuonkin kulkemista paljon. Toisaltaan minua ei haitannut. Pystyin paljon helpommin rentoutumaan ja hengittämään rauhassa selässä. Tykkäsin ajattomasta tunteesta. Tykkäsin myös paljon siitä, että seurani oli rentoa. Vaikka samaan aikaan mahassani lensikin perhosia, aina kun uusi juttelunaihe lähti käyntiin.
Päädyimme joukon kanssa läheiselle rannalle, jossa olisi mahdollisuus uittaa hevosia. Kassu ja Niko antoivat uljaiden ratsujensa lähteä syvemmälle uimaan. Kun minä ja Nio taas jäätiin vain kahlailemaan. ”Voitaishan me ottaa satula pois selästä?” Nioa olisi selvästi kiinnostanut lähteä vettä kauhovan Fonzien kanssa uimaan syvemmälle. Pudistin päätäni, ja tokaisin että meillä oli Mellin kanssa hyvä näin. Ja niin meillä olikin. Kävelimme tyytyväisesti matalalla vedellä vähän edestakaisin, ja Melli sai työntää turpaansa veteen. Pieni viileä tuuli teki olostani juuri hyvän…
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Post by Seela on Sept 6, 2018 19:06:57 GMT 2
Jos et kerro 6.9.2018 Kenttä pöllysi aivan jumalattomasti. Olivia oli kuulemma kastellut sen päivällä, mutta se oli ehtinyt kuivua ennen lasten tuntia. Melli oli päässyt tänään pienen Lenni pojan ratsuksi. Tarkoituksena vain vähän kiertää kenttää ympäri puolen tunnin ajan. Melli olisi kovasti halunnut tehdä tuttavuutta Lennin kanssa (lue: siis pojan takin hupun), mutta poika kirmasi tammaa karkuun kikattaen. Luoja kuka tuo näin pieniä ipania ratsastamaan. ”Lenni hei muistathan, että hevosten lähellä ei saa juosta tai tehdä äkkinäisiä liikkeitä.” Muistuttelin poikaa rauhassa kiristäessäni Mellin satulavyötä. ”Joo!” Lenni kiekaisi vain kovaa kimeällä äänellään. Huokaisin hieman pyöritellen silmiäni. ”Noniin Lenni äitisi voisi nostaa sinut nyt selkään.” Koitin vääntää pienen hymyn huulilleni, jotta puolen tunnin maksusta saisi edes jotain irti. Vaalea ponnari vain heilahti Lennin päästessä selkään. Tuon äiti kehui poikaa ylväästi siirtyessään sivummas. Siellä se poika keikkui koko ajan hymy korvissa ja katse aina juuri sinne, minne ei oltu menossa. Äiti kävi ylpeänä maksamassa summan Olivialle, kun minä sain mennä purkamaan Mellin sisälle. Tamma söi tyytyväisenä pientä nippua heiniään karsinassa, kun lähdin viemään varusteita paikoilleen. ”Voinks mä jättää nää näin?” Pieni silmälasinen tyttö kysyi satulahuoneessa kaveriltaan. Kaveri nyökytti vimmatusti. Asettelin rauhassa Mellin satulaa sivusilmällä seuraten tyttöjä. Tytöt jättivät Pilkun suitset oikealle paikalle kuolaimet vihreinä. ”Hei ette te kyllä noin voi suitsia jättää.” Sanoin tyynesti tytöille. ”Ne on ihan hyvin.” Suitsia asetellut tyttö tokaisi. ”No ei kyllä ole. Ei kuolaimia voi jättää tuollaisiksi. Vai syöttekö te kotonakin likaisilla haarukoilla?” Mutisin tytöille napaten Pilkun suitset mukaani. Mellin kesäkarva alkoi pikkuhiljaa tippua. Kumisuka tiputti sitä tehokkaasti satulavyön kohdilta. Kuulin tallikäytävälle hiljaisesti Nion ja Kassun naurut tarhoilta. Kassu ja Nio oli alkanut viihtymään mukavan paljon yhdessä lähiaikoina. Vedin viimeisiä sipaisuja Mellin harjaa, kunnes sen toinen ratsastaja saapuikin talliin. Vähin äänin tipautin harjan koppaan, ja lähdin kohti kentän laitaa istumaan Olivian viereen. Pian Aleksi hyppäisi opettajan saappaisiin, ja Olivian työpäivä olisi pulkassa. ”Mitä likka… alkaako ote livetä lasten tunneilta?” Olivia hymähti minulle lempeästi ja kaappaisi toisella kädellä kainaloon. ”Joo todellakin… kesän heppa intoilijat riittivät. Hei onneksi tulee talvi ja loskaa taivaalta niin häviävät nekin”, naurahdin mukamas voiton himoisesti. Olivia nauroi minulle huvittuneena vieressä ja tuuletimme yhdessä loskalle ja jäälle. ”Ootko sie Seela Nikoa nähnyt hetkeen?” Aleksi kysäisi tullessa seuraavien tuntilaisten kanssa kentälle. Pudistin päätäni Aleksille vähän purren huultani. ”Ei ole näkynyt eikä kuulunut…” Eikä tosiaan ollutkaan. Olin lukemattomia kertoja jäänyt kuuraamaan Mellin ruokakippoa, ja varusteita tallipäivien jälkeen siinä toivossa, että näkisin Nikon. Ei näkynyt eikä kuulunut. Se sai minut surulliseksi. ”Te ootte aika paljon touhunneet lähiaikoina yhdessä”, Olivia hymähti pienesti. ”Niin ollaan”, nyökkäsin rauhassa hymähtäen tuolle. Olimme pitäneet Nikon ja Kassun kanssa yksipäivä hevosten pesupäivän. Melli oli maailman onnellisin asiasta. En ollut nähnyt tamman nauttivan jostain lähiaikoina niin paljon kuin siitä. Kassun ja Nikon takia kylläkin pesut eskaloituivat lopulta toisten kastelemiseen, ja niin me oltiin seisty kaikki kolme (plus Lily puoliksi kastuneena) vettä valuvina keskellä tallipihaa. ”Ettei teillä ole tullut mutkia matkaan?” Olivia kysyi lempeästi. ”Häh?” Katsahdin naista kysyvänä. ”No näkeehän sen Seela sinusta.” Niin varmasti näkyikin. Raavin hieman niskaani hakien sanoja suuhuni tuolle. Olivia oli oikeassa olin pitkän ajan viihtynyt Nikon seurassa enemmän kuin hyvin. Kun poika sai minut jostain hymyilemään se oli tuntunut heti omalaiseltaan. Ei perus Kassun tsemppejä, vaan se sai mut liitelemään. Jokainen moikkaus kun oli aika lähteä tallilta sai minut viivyttelemään parhaani mukaan. Tätäkö se nyt oli Seela? Nyt se on menoa. Olet myöntänyt sen itsellesikin. ”Eih…” Hymähdin vähän jatkaen: ”Ei me olla yhdessä, jos sä sitä luulet. Tuskin se edes tietää mun tunteista”, hymähdin hieman pettyneesti ja nyin hupparin hihaani paremmin. ”Aaivan. Teillä sellainen vaihe”, Olivia hymyili mukamas tietävänä. Mistä se edes itään tiesi. Ei asiat olleet niin yksinkertaisia. ”Sun varmaan pitää sitten tehdä sen asian eteen jotain. Ei se Nikokaan mikään ajatusten lukija ole”, Olivia kevyesti tuppaisi kättäni ja nousi hymyillen. Katsoin rauhassa Olivian perään ja sen jälkeen kentälle. Melli kulki patalaiskana ravia eteenpäin, mutta selässä ollut tyttö näytti tyytyväiseltä. Eipä tuokaan tyttö tietäisi paremmasta ravista jos, sille ei sitä kerrottaisi. Hymähdin ajatukselleni ja kaivoin kännykkää taskustani, ja uskaltaen kirjoittaa Nikolle viestiä. ”Soita kun saat tän viestin. Seela.”
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Post by Seela on Sept 10, 2018 15:08:32 GMT 2
Pupupöksy 10.9.2018 Harmaus oli ylittänyt Pronssijoen, ja jäänyt sen ylle. Yksikään valopilkku ei päässyt pilvien läpi. Sadepisaratkaan eivät tippuneet maahan. Oli vain synkkää, kuin olisi tuomion päivä. Äiti hölötti työasioita puhelimeen minkä kerkesi samalla kaahaten hiekkatietä eteenpäin. ”Joo…! Eheei kyllä tämmöinen vanha akkakin jaksaa aamuun asti bailata. No mutta tulette meille kolmen jälkeen aloittelemaan, ja minä tilaan Minnan meille. Joo… Joojoo. Noni näin tehdään. Mooi”, tuo sulki vihdoin puhelimensa. Äidin huulilla paistoi hymy. ”Ai onks Minna tulossa meille?” Kysyin uteliaana tuolta. ”Minna joo laittaa meitä vähän elävän näköisiksi. Salla ja Monika tulee kanssa.” Hymyn kaltainen jännitys paistoi vain tuon kasvoista. Niillä oli elokuvan saattaminen ensi-iltaan, ja huomenna olisi juhlailta. ”Voisko Minna sipasta munkin hiuksia?” Esitin toiveeni kuuluville. Sain lupaavan nyökkäyksen tuolta. Äiti jäi autoon soittamaan Minnalle, kun lähdin hakemaan Melliä tarhasta. Aamulla oli vissiin satanut vähän, sillä tamman selän karva oli vielä kostea. Valera oli jättänyt itsensä lähelle Melliä, ja katsoi minua happamasti. ”Jaahas sinä… äksypussi minä tulin ottamaan Mellin nyt.” Koitin sanoa varmasti kävellessäni Melliä kohden. Valera kuitenkin päätti osoittaa hampaansa olkaani kohden. ”Jumalauta sinä et minua syö!” Ärähdin tammalle ja huitaisin kylmästi riimunarua tuota kohden. Molemmat tammat siitä sitten saadessaan paskahalvauksen laukkasivat toiselle puolelle tarhaa. ”No näin helvetti näin.” Mutisin lähtien vain nappaamaan Mellin talliin. ”Seela…” Äitini huhuili tallin käytävällä ollessaan ihan hukassa. ”Täällä…” Totesin tuolle rauhassa Mellin karsinasta. ”No täällä tämä… sun pyöreä poni”, äitini koitti hymyillä, vaikka sisimmissään pelkäsi hevosia. ”Mites mitäs sä meinaat nyt tehdä ja kuinka kauan sulla siinä menee?” Tuo kyseli vähän nolostuneena. ”No mä hoidan Mellin nyt, sit käyn juoksuttamassa sen, ja ja.. En mä tiedä. Sähän sanoit, että sulla ei ole kiire?” Katsoin tuota nyt vähän kysyvänä pyöritellen Mellin kaulassa kumisukaa. ”No joo… mutta en minä täällä kyllä paria tuntia enempää ole. Sinunkin pitäisi opiskella.” Tyypillistä äitiäni. tulossa mukaan, jos olisi joku tarkka suunnitelma. Nyt ei ollut ja oli heti kiire kotiin. ”No millä mä sitten tulen kotiin?” Toljotin tuota kulmieni alta vähän tympääntyneenä taas tuon sooloiluun. ”Mä voin tuoda Seelan kotiin.” Kuului tutun kuuloinen ääni käytävästä. Äitini katse kääntyi selkänsä taakse, ja suupieli kääntyi vienoon hymyyn. ”Vai?” Niko kysyi kysyvänä minua vilkaisten. Hymyilin ehkä liian varmasti pojalle siinä kohtaa, ja nopeasti käänsin katseeni Mellin korviin ja koitin vakavoittaa kasvojani. Äitini näki kaiken. ”No kenenköhän kyytiin tyttäreni olisi menossa?” Tuo hymyillen huvittuneena kysyi Nikolta. ”Niko, terve vaan”, poika selvästi vähän kiusaantui kysymyksestä ja asetteli lippalakkiaan paremmin päähänsä. ”Maisa… No menetkö Seela?” Tuo nyökkäsi esitellen, ja katsahti minuun. ”Joo toki. Sä voit nyt sit mennä”, tokaisin vähän tylysti tuolle. Äitini lähti siitä rauhassa pilke hymyssä lähtien autolleen. Suuntasin karsinan oven raolle. ”Mä en nyt kyllä ihan ole varma uskallanko tulla sun bemarin kyytiin”, virnistin vähän Nikolle. ”Hei mikä vika?” Tuo siinä naurahti. ”Hei haloo se on kuitenkin bemari, jättää kumminkin tielle.” Hymyilin tuolle vain pirullisesti nojatessani karsinan rakenteisiin. ”Ai ei kelpaa. No neiti on hyvä ja kävelee sitten..” Niko naurahti vastaukselleni. Nauroin pojalle vain vähän siirtyen pölyharjan kanssa Mellin karvaa sutimaan. Kiersin liinaa Mellin niskan takaata, ja lähdin köpöttelemään kohti kenttää. Aleksi oli pyytänyt juoksuttamaan Mellin, ja heittämään juoksutusavun vielä päälle. Melli saisi tehdä töitä nyt kunnolla selästä läpikotoisin. ”Kato mitä mun lempijuoksuttaja?” Kassu tallasi kentän reunaan norkoilemaan. ”Mitä mittään…” Hymähdin tuolle rauhassa kävelyttäessäni Melliä. ”Joo te kyyhkyläiset olette yhdessä?” Kassu virnuili kentän reunalta. ”Häh?” Katsoin tuota nyt todella hämilläni. ”Häh häh..” Poika vain virnuili ja lähti talliin sisälle. Mutisin vain kulmat kurtussa, sillä en tajunnut yhtään mistä tuo puhui. Melli hölkkäsi reipasta ja koreaa ravia liinan päässä. Voi vitsi kun saisin sen selästä käsinkin kulkemaan noin. Tamma käytti taka- ja etujalkojaan niin tehokkaasti. Välillä vähän maiskutin tammalle tahtia, mutta se toimi aika hyvin omalla moottorillaan. Vasempaan kierrokseen tamma kuitenkin nosti pari kertaa ristilaukan, jotka jouduin nostamaan sitten uusiksi. ”Hyyvä.. hieno tyttö”, koitin muistaa kehuakin ponia välillä. Sen korvat liikkuivat tiuhaan tahtiin kuunnellen ääntäni. Lopulta lähdimme kävelemään pienen metsälenkin Mellin kanssa. En voinut sille mitään, että mielessäni liikkui huhu nähdystä ratsukosta. Puut kahisivat hieman pienen tuulen mukana, ja katseeni kohdistui ylöspäin oksiin. Melli katsahti hyvin nopeasti toiseen suuntaan ja minun katseeni sinne perässä. Olin ihan varma, että puskan takana liikkui joku, mutta en pystynyt kyllä toimimaan yhtään siinä tilassa. ”Melli nyt mennään.” Mutisin tammalle nopeasti ja lähdin kuin natoohjus kävelemään kohti tallia. Vilkuillen taakseni ja sivuilleni. Olin ihan varma, että joku halusi tappaa mut. Saakelin tarinoiden kertojat. Astelin talliin Mellin kanssa. Lily oli tullut Valeran kanssa pesukarsinaan, ja tyttö näytti hyvin hikistyneeltä tammaan. ”Moi” Hihkaisin tuolle rauhassa vieden Melliä karsinaan. Miro hyppeli suitset käsissään poninsa karsinan luokse. ”Sähän näytät siltä, että aaveen olisit nähnyt.” Lily tokaisi huvittuneena. ”No Nio pelotteli kertomalla et kun ne oli ollu maastossa et siellä mukamas olis ollu joku hämärä ratsukko, joka oli vain hävinnyt yhtäkkiä. Mä kävelin äsken Mellin kanssa maastossa, ja oon ihan varma et näin jonkun. En mä ainakaan jää sinne kenenkään tapettavaksi.” Olinhan kiltisti sanottuna aivan paskat housuissani selittäessäni hätäisesti Lilylle juttua. ”Vähän siistii! Kummitusratsukko Hallavan maastoissa. Nyt meistä voi tulla haamukaappaajia.” Miro selitti tyytyväisenä. Lily nosteli kulmiaan kiinnostuneena: ”No tämä asia pitääkin tarkistaa.” tyttö totesi vieden Valeran hoitoboksia pois. ”Te ootte outoja.” Totesin pyöritellen silmiäni ja riisuen Melliä pois varusteistaan. Poni tyytyväisenä kihnutti päätään kylkeeni. ”Hei lopetas nyt…” Tuuppasin tamman päätä pois. Avasin tallituvan oven, jossa Niko, Nio, Kassu, Ade ja vielä Sora. Tulin rauhassa vähän vaihtamaan tallivaatettani. ”Hei koska me jäädään tallille yöksi? Halloweenina olis ihan mahtavaa!” Tuo yllytti muita innoissaan. ”Hei sika hyvä idea!” Kassu ja Nio yhtyivät asiaan. ”No hei hyi ihan kamalaa… Halloween on sitä paitsi ihan… no kamala juhla.” Katsoin noita silmät pyöreinä. ”Sitä paitsi miettikää nyt kun oikeasti joku hyppää tuolta tallivintin oven takaa. Mä en ainakaan lähde yksin yhtään minnekään.” Sain vastaukseksi vuoden naurut muilta. ”No nyt tiedetäänkin ketä on Hallavan pupupöksy”, Niko nauroi minulle lempeästi. ”Hei kiitti kaverit tosi paljon tuesta.” Huulilleni tuli väkisin pieni hymähdys ja istahdin jakkaralle alas. ”Sun ei olis kannattanut sanoa tota. Nyt sua ainakin säikytellään.” Ade toteaa selkeästi. Huokaisin vähän siinä nostaen jalkani Nikon syliin. ”Voi luoja…” Puhetta riitti keskuudessamme paljon. Kyllä nuo aika paljon alkoi innoissaan suunnittelemaan halloweenia. ”Hei Niko milloin me lähdetään?” Kysyin rauhassa tuolta. ”Onko kiire?” Tuon kädet oli laskeutuneet jalkojeni päälle. ”No ei… mutta mulla on kauhea nälkä. Et jos voitais käydä kaupassa?” Niko nyökkäsi ja lähti nousemaan sohvalta. ”Käyn heittämässä Mellin vielä ulos… tuun sitten autolle”, sanoin rauhassa. Sain päästettyä Mellin tarhaan, mutta katseeni jäi metsän laitaan. ”Mitä sinä tuijotat?” Niko kysyi odotellessaan minua kauempana. Mutisin pojalle vähän vain vastausta lähtien tulemaan tuon luokse ja siitä kohti bemaria. ”Mä on ihan varma et näin sen ratsukon siellä metsässä.” Sanoin vakavana istuessani auton. ”Et kai sä oikeasti uskonut sitä tarinaa?” Tuo katsoi minua vähän huvittuneena. Hiljenin vain laskien katseeni käsiin. Niko vissiin koki parempana olla hiljaa. Ajoimme rauhassa tallitietä kohti keskustaa. ”Tota mulla olis kyllä lasagnea kotona jos maistuu?” Niko kysyi vähän takkuisesti. Katsahdin vähän poikaa miettien. ”Käy jos… lupaat olla tän illan mun kanssa?” Vastasin pojalle hieman huultani purren. Nikolla kesti selvästi hetki vastata, kun tuolla jäi katse jumiin hetkeksi. ”No sithän me käydään sittenkin kaupassa. Ei me pelkästään lasagnella ja maidolla selvitä.”
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Post by Seela on Sept 13, 2018 0:42:30 GMT 2
Hiet veks!13.9.2018
Mellin nokasta liat pois, ja muutenkin hikipesu estetunnin jäljiltä. Kiireiset tuntilaiset aiai.. hoitakaa itse hevosenne.
//Myöskin ihka eka heppakuva piirtopöydällä!
|
|
Seela
Aloitteleva tallilainen
Posts: 59
|
Post by Seela on Sept 28, 2018 15:52:35 GMT 2
Kaikella rakkaudella sinulle tuomari 28.9.2018 Längelmäen seuraestekilpalut 27.9.2018
Kävelin Mellin kanssa rauhassa vähän seuraten ympäristöä. Kilpailijoita oli vähemmän kuin Tie Tähtiin kisoissa. Se oli kiva se. Ei tarvinnut jännittää niin paljon, ja joka kerta kisata samoja kasvoja vastaan. Melli oli hieman hermostunut matkustamisesta, sillä se oli joutunut lähtemään yksin matkaan. Kukaan ei lähtenyt kilpailemaan tänään Hallavasta, paitsi me Mellin kanssa. Olin päättänyt panostaa nyt kunnolla sitten edustukseen. Melli seisoi nätisti pesarissa vapaana. Tietysti kertoakseni sen edessä oli heinänokare, jota se sai syödä. Ei olisi reilua toista seisottaa siinä, kun muut saivat iltaruokiaan. Melli oli ollut tunnilla vielä päivän viimeisellä tunnilla, joten sain Aleksilta luvan sen jälkeen pistää ponia kuntoon. Tallilla alkoi äänet hiljalleen laskea, kun väki hiipui pois ympäristöstä. Mellin karhea harja tipahteli lattialle tuppoina. Kävin sitä läpi ja vähän siistisin. Tamma oli kyllä valmiiksi jo todella hyvännäköinen. Rauhassa nostelin tuon kavioita käyden kengät vielä läpi varoiksi. ”Olet… Olet sellainen kaunis prinsessa.” Supisin rauhassa tamman korvaan silitellen tuon kaulaa. Palautin rauhassa Mellin karsinaan syömään loppuheiniään, ja iltakaurojaan. Suuntasin varustehuoneeseen katsomaan Mellille huopaa ja suojia kisoihin. Valkoiset huovat olivat saaneet pientä pölykerrosta päälleen. Koitin etsiä jotain kivaa meille. Haaveilin huovasta, jossa olisi Hallava edustettuna, mutta en ollut varma oliko meillä sellaista. Voisikohan Aleksi teettää Hallavaan pari sellaista huopa. Niin ikään edustushuoviksi. Mä ainakin tykkäisin. Lopulta löysin tutun ja turvallisen harmaan huovan, ja kulahtaneet suojat meille. ”Moi”, Niko hymähti minulle tuodessaan Väiskin kamoja varustehuoneeseen. Katseeni jumittui hetkeksi Nikon silmiin. Hymyilin tuolle vaan kunnes tajusin nyökätä: ”Oliks Väiski hyvä tänään?” Mikä kysymys tuo nyt Seela oli. Väiski oli aina hyvä. Se yritti parhaansa mukaan tunkea jalat oikeaan paikkaan, ja miellyttää Nikon käskyjä. Tuntilaisilta kysyttiin aina, oliko heppa hyvä. Ne pääsi aina vastaamaan luokkaa, oli mutta pohja oli huono. Tai joku muu aivan epäolennainen asia. ”Olihan se varsin viipottaja”, Niko naurahti lempeästi pistäen Väinön suitsia paikoilleen. ”Se vaan tuuppas menemään liian kovaa, joka sinänsä ei yllätä.” Niko jatkoi sujuvasti. Istuin huopa ja suojat sylissäni kuunnellen tuon vastausta. Vähän näpertäen suojien kiinnityksiä. ”Fonzie otti kyl kuumaa tunnilla. Sille syksyn viileys on ainaki saanu energiatasot nousemaan. Olisit nähnyt sen laukannostot ja kaikki”, Niko selitti innoissaan tarinaansa kunnes katse jäi vain vissiinkin minuun. ”Onks sul Seela kaikki ihan hyvin, tai ku sä oot ollu vähän hermostunu tai silleen…?” Tuo kysyi varovasti niskaansa raapien. ”Ai hermostunut, enhän mä mitään sellaista…” Hymähdin tuolle vaivaantuneesti hieman. ”Mun pitää nyt käydä pakkaamassa nää.” Livahdin Nikon ohi tallitupaan viemän ikeakassiin huopaa ja suojia. Seurasin rauhassa pakkauslistan ohjeita, ja pakkasin omatkin tavarat vielä mukaan, kunnes vaihdoin tallitennareita lenkkareihin. Niko avasi tuvan oven vielä ja astui sisään. Jääden nojailemaan rauhassa sohvan selkänojaan ja seuraamaan katseellaan tekemisiäni. Lopulta nousin ylös ja annoin vain katseeni valua tuohon. Oli aivan hiljaista. Hiljainen hevosten syöminen ja liike kuului vain tallitupaan. Kellon tikitys ja Nikon hengitys kuului pysähtyneessä ympäristössä. Annoin katseeni lumoutua Nikon silmiin ja käteni hiota. Välillämme oli jokin selvä jännite, mutta kumpikaan meistä ei liikahtanut. Kului sekunti, toinenkin ja pian minuutti. ”Tota… mun pitää varmaan mennä nyt… Et jos vaikka, tai siis nähdään huomenna… ehkä… siis jos keretään tallilla.” Änkytin nopeasti Nikolle. Jalkani kipittivät nopeasti itseni ulos, jossa kasvoilleni levisi hymy. ”Valmistautuu Seela Aalia ja Emma’s Melina.” Kuuluttaja kailotti rauhassa lähtijöitä. Pyysin tammaa rauhassa kevyesti siirtymään raviin. Meidän kuusikymppinen oli mennyt vähän plörinäksi, kun poni oli päässyt veteläksi. Otin varoiksi raipan vielä mukaan, jotta saataisiin liikettä. Tämä toisaltaan oli harvinaista meillä, koska yleensä meillä on vauhtia enemmän kuin laki sallii. Hain pientä tuntumaa kevennellen rauhassa, vähän tehden tempon muutoksia. Olivia näytti peukkuja katsomosta. Aleksi oli pitämässä iltapäivän tunteja Hallavassa. Lopulta lähdimme rauhassa radalle. ”Onneksi olkoon!” Tuomari tuli kättelemään rauhassa meitä, ja asettelemaan ruusuketta Mellin suitsiin. Poni päätti kumminkin hamuta mieluummin tuomarin takin taskua, kun edustaa itseään. Jep kiitti Melli tästä sun rakkaasta ylähuulen käytöstäsi. Siinä me sit seistiin palkintojen jaossa. Me sijoittuneet ratsukot, sekä tuomari Mellin kuolaistaman takkinsa kanssa. Noloa? Jep. Lopulta pääsimme karauttamaan kasikympin kunniakierrokselle. Melli oli ollut todella hyvän tuntuinen radalla, ja aikamme oli riittänyt kolmanteen sijaan. Oliko parempaa ponia kuin Melli? No ei varmana. Et sä löydä mistään ponia joka rakastaa pusuja, mutta samaan aikaan on maailman kivoin ratsastaa. (Toki tähän väliin on syytä muistaa kaikki epäonnistuneet tunnit.) Rutistin rauhassa tamman kaulaa hymyssä suin. ”Sä oot paras, ettäs tiedät..”
|
|