Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Sept 9, 2016 11:41:29 GMT 2
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Sept 9, 2016 19:01:02 GMT 2
Saapuminen Hallavaan 09. syyskuuta 2016
"Onhan kaikki varmasti mukana?", äiti kysyi laittaessaan täyteen tavaroita sullotun auton takakontin kiinni. "Luulisin että on, mutta käyn vielä varmuuden vuoksi tarkistamassa", tuumasin ja lähdin harppomaan pitkin askelin kohti tallia. Hetken päästä tulinkin jo takaisin Beedan suojien kanssa, jotka olin pessyt pari päivää sitten. Laitoin suojat muiden tavaroiden joukkoon, jonka jälkeen istahdin etupenkille ja laitoin radion päälle. Hetken päästä lähdimme ajamaan kohti Hallavaa. "Hallava kuulostaa hyvältä paikalta Beedalle", äiti mutisi ratin takaa hymyillen. "Niin minustakin", sanoin ja siirsin katseeni ikkunaan. Syksyinen maisema vilisi kauniisti silmissäni ja hetken päästä suuria vesipisaroita alkoi tipahdella tuulilasia vasten. "Kiva", mutisin huokaisten ja laitoin musiikkia kovemmalle. "Se on kuurosade, menee varmasti pian ohi", äiti sanoi tietäväisesti. "Toivottavasti"
Hetken päästä saavuimmekin Hallavan ristaukseen, josta käännyimme kapealle soratielle. Huristelimme tasaista vauhtia Hallavan tallin pihaan, jossa vastaamme käveli tallin omistaja Aleksi. Pysäytimme auton keskelle tallipihaa ja äidin sammuttaessa auton moottorin, nousimme tervehtimään Aleksia. Kuurosade oli juuri sopivasti loppunut, joten meillä ei ollut mikään kiire tallin suojiin. Sen sijaan Beeda teki trailerissa selväksi, että se halusi sieltä mahdollisimman pian ulos. Kun tamma oli saatu pois trailerista, niin annoin sen hetken aikaa ihmetellä uutta ympäristöä. Beeda katseli ympärilleen korvat hörössä. Se oli ihan hämillään, mutta samalla niin pirun utelias ja kiinnostunut uudesta ympäristöstä, ettei se malttanut pysyä yhtään aloillaan. Minun pidellessä Beedaa joten kuten aloillaan, niin äiti nappasi siltä kuljetusvarusteet pois, jonka jälkeen lähdettiin kohti tallia.
Tallissa ei ollut sinä hetkenä muita hevosia, joten Beeda sai tutustua omaan karsinaansa rauhassa ilman häiriötekijöitä. Ajattelin, että tamma saa olla siellä aamuun asti, kun alkoi olemaan jo sen verran myöhä Joka tapauksessa Beeda näytti olevan ihan fine tämän kaiken kanssa. Se alkoi mutustelemaan tyytyväisenä heinää ja katselemaan uteliaana ympärilleen välillä höristen. Hetken päästä jätimme Beedan rauhaan ja siirryimme tekemään muuta tarpeellista. Purimme mm. kaikki tavarat niille tarkoitetuille paikoille, allekirjoitettiin hieman papereita ja rauhoituttiin lopulta itsekin kahvikupin äärelle.
"Beeda on ottanut tänään ihmeellisen maltillisesti", mutisin hymyillen ja siemaisin samalla kulauksen kuumaa kahvia. "Totta", äiti tuumi mietteliäästi. "Aika mukavasti se on suhtautunut tähän teidän muuttoon", Aleksi tokaisi. "Niin", hymyilin.
Lopulta, kun olimme juoneet kahvit loppuun, niin lähdettiin tekemään pientä kierrosta tallilla, jolloin Aleksi kertoi kaikkea mahdollista tallista, rutiineista, säännöistä ja kaikesta muustakin. Kysymyksiä tulvi mieleeni jatkuvasti, joten Aleksi pääsi tosissaan vastailemaan minulle kuin äidillenikin. Kun kaikki oli selvää, niin käytiin vielä Beedan luona ja katsottiin, että tammalla oli kaikki ihan fine. Minulla ainakin alkoi olemaan hirmuinen nälkä. Kaiken lisäksi paikkoja kolotti joka suunnalta ja väsymys painoi päälle, mutta olin silti onnellinen. Onnellinen siitä, että me päästiin tänne Beedan kanssa ja onnellinen vähän kaikesta. Lopulta toivotinkin Beedalle hyvät yöt, jonka jälkeen lähdettiin ajamaan takaisin kotiin, jonne oli matkaa parikymmentä minuuttia.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Sept 12, 2016 19:46:45 GMT 2
Kuin lentoon lähdössä 12. syyskuuta 2016
"Melkonen myräkkä", mutisin samalla, kun yritin pysyä Beedan tanssahduksien perässä. Beeda oli tänään yllättävän herkällä päällä ja näytti siltä, kuin tamma olisi lentoon lähdössä, eikä kyllä ihmekään, kun ulkona tuuli sen verran paljon. "Sanoppa muuta", Katriinaa hymyilytti. Oltiin Beedan kanssa varmaan melko naurettava näky Katriinan ja Novan vierellä, jotka ei pahemmin kavahtaneet edes niitä rajuimpia tuulen puuskia, joiden aikana minulla oli ongelmia pysyä pystyssä Beedan takia. "Kyllä se vielä tottuu näihin erilaisiin sääolosuhteisiin", Katriina vakuutti ennen kuin tiemme erosivat. "Hmm", mutisin vaan vastaukseksi ja jatkoin matkaani kohti tallia.
Tallissa päätin taluttaa Beedan suoraan karsinaan ja hoitaa sen siellä kuntoon - toivoen samalla, että tamma päättäisi myös rauhoittua hiukan, ennen kuin nousisin sen selkään. Kävin hakemassa pikaisesti varusteet sekä harjalootan, jonka jälkeen aloin harjailemaan Beedaa ripein vedoin. Tamma mulkaisi mua mukamas vihaisesti, kun harjasin sitä ilmeisesti liian ripeästi, joten jatkoin harjaamista rennommin ottein. Lopulta olin saanut harjattua Beedan, joten seuraavaksi oli varusteiden vuoro. Niiden laitossa ei sen pahempia ongelmia tullut, mitä nyt Beeda hätkähti hieman satulavyön kiristystä. Herkkis mikä herkkis. Kun viimein kaakkimus oli saatu valmiiksi, niin taputin sitä rennosti kaulalle ja vaihdoin itselleni ratsastuskamppeet, jonka jälkeen siirryttiin maneesin puolelle.
Kävelimme alkukäyntejä Beedan kanssa jalkaisin, kun maneesiin tuli toinen ratsukko. Tyttö hymyili tervehdykseksi, kun minä taas nyökkäsin. Jonkun ajan kuluttua kiristin vielä hieman satulavyötä ennen kuin kapusin Beedan selkään. Tamma vaikutti kovin jännittyneeltä ja se tähyili maneesin nurkkia, kun tuuli kolisteli ilkeästi kattoa. Taputin sitä rohkaisevasti kaulalle, jonka jälkeen käveltiin vielä hetki selästä käsin ennen kuin siirryttiin raviin. Ravissa aloin tekemään hieman taivutuksia ympyrällä molempiin suuntiin. Beeda alkoi vertyä ja rentoutumaan mukavasti, joten nosteltiin siinä lopulta laukkakin ja jatkettiin samaan malliin taivuttelua. Aina välillä tein siirtymisiä ja nostelin laukkaa milloin mistäkin katsoen, että Beeda nosti laukan justiinsa, eikä melkein. Beeda taas heitteli persaustaan ilmaan protestiksi siitä, jos tein sen mielestä selässä jotain väärin, mutta loppua kohden se oli kuitenkin todella kiva ratsastaa. En ajatellut mennä kovin pitkään, sillä halusin vain katsoa, että miltä tamma tuntui uudessa paikassa, joten lopulta otettiinkin loppuravit- ja käynnit, jotka Beeda sai mennä pitkin ohjin.
Maneesista ulos astuessani yllätyin, kuinka pimeä oli tullut. Vilunväristykset kulkivat lävitseni, kun kylmä tuuli tunkeutui paljasta ihoani vasten. Siispä kävelimme reippaasti lämpimään talliin, jossa hoidin Beedan pois. Tamma ei ollut hionnut pahemmin, joten en kokenut tarpeelliseksi pestä sitä. Siinä samalla Beedaa hoitaessani päätin tehdä sille iltamössötkin valmiiksi, joten raahattuani varusteet niiden omille paikoille, siirryinkin seuraavaksi rehulaan.
"Tumps" kuului, kun mojautin jotakuta ovella. "Oi anteeksi", inahdin tahattomasti järkytyksen ja nolon sekainen ilme kasvoillani. "Eipä mitään", jätkä virnisti hieroen ohimoaan. "Ihan oikeasti, ei ollut tarkoitus", sopersin nolona. "Ei se mitään, näitä on koettu", jätkä naurahti. "Oon muuten Topias" "Caitlyn", sanoin lyhyesti. "Siis Beedan omistaja", jatkoin. "Aa sen joo", jätkä mutisi vaipuen selvästi omiin ajatuksiinsa, joten livahdin nopeasti pois paikalta. Annostelin Beedan ruokia kaikessa rauhassa samalla puhelimeen puhuen. Beedan emän omistaja Rebecca soitteli ja kyseli kuulumisiamme. Meillä meni loistavasti, mutta mä kertoa pälätin kaiken maan ja taivaan väliltä. Meistä oli tullut hyviäkin kavereita vaikka Rebecca olikin minua vanhempi. Se ei kuitenkaan haitannut. Kuulumisten jälkeen puheeksi kääntyi valmentautuminen sillä mä en ollut löytänyt meille sopivaa valmentajaa. Rebecca lupautui auttamaan siinä ja hänellä olikin yksi tyyppi jota suositella. Sitten puhuimmekin tulevasta kisakaudesta, joka tulisi ehkä vasta ensi keväänä, ellei aikaisemminkin. Riippuu miten me kehitytään, pärjätään ja onko järkeä vielä lähteä kisaamaan kylmiltään. Lopulta Rebecca puhui Beedasta, kuinka hän tietäisi sille hyvän orin, astutuksesta ja muusta sellaisesta, jonka aikana tipahdin totaalisesti kärryiltä. Beeda voitaisi astuttaa yhdellä komealla oriilla.. Anteeksi mitä hittoa?!? Mä olin kuin puulla päähän lyöty, mutta onneksi Rebecca korjaili, ettei astutus tulisi tapahtumaan pitkiin aikoihin tai ollenkaan, ellen haluaisi. Olihan Beeda minun. Mutta kieltämättä mua kyllä alkoi kutkuttaa ajatus pienestä suloisesta varsasta, joka kirmailisi keväällä Beedan jaloissa. Siispä jätin ajatuksen hautumaan korvan taakse.
Kun olin saanut Beedan iltamössöt valmiiksi, kävin viemässä ne sille. Tamma hörisi minulle huomatessaan, että minä tuonkin jonkun muun sijasta sille iltasapuskaa. Siinä samalla, kun Beeda jäi syömään iltamössöjään, niin mä kävin hakemassa heinää edelleen puhelin korvalla. Lopulta totesin, ettei hommista tule mitään, jos mä puhun samaan aikaan puhelimeen, joten lopeteltiin puhelu siihen. Kun saavuin täytetyn heinäverkon kanssa Beedan karsinalle, niin yllätyin, kun tamma oli hotkinut jo kaiken pulleaan mahaansa. Olkia kohauttaen laitoin heinäverkon Beedan ulottuville ja otin ruokakipon matkaani. Sinne se jäi tyytyväisenä syömään heiniään, kun mä vein ruokakipon rehulaan ja kävin hakemassa kamat kotiin lähtöä varten.
"Sä taisitkin jo antaa Beedalle iltasapuskat?", Aleksi kysyi ohimennen. "Juu, niin annoin", virnistin samalla, kun näppäilin äidilleni viestiä. "Okei, sepä onkin sit hoidettu", Aleksi mutisi nopeasi hymyillen ennen kuin katosi omille teilleen. Mä jouduin venailemaan kyytiä melko kauan, sillä äiti oli kääntynyt väärästä ristauksesta. Siinä mä sit katselin aikani Beedaa, kunnes puhelin piipahti.
"Oon tässä pihassa nyt", luin. "Jo oli aikakin ", vastasin ihan kiusallani.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Sept 16, 2016 11:11:23 GMT 2
Maastossa16. syyskuuta 2016
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Sept 19, 2016 8:10:41 GMT 2
Kylmässä syysaamussa 19. syyskuuta 2016
"Aiot sä tosiaan astuttaa Beedan?", hyvä ystäväni Jessica kysyi uteliaana, kun käveltiin kylmässä syysilmassa kohti tarhoja. Mä olin raahannut naikkosen mukaan Hallavaan, koska ajattelin istuttaa sen tänään Beedan selkään. "Hmm" "Mitä hmm??", Jessica vilkaisi mua kysyvästi, kompuroiden samalla melkein nurin epätasaisella maalla. "En tiedä", mutisin mietteliäästi. "No eiks sellanen Beeda kakkonen olis aika kiva?", naikkonen virnisteli. "Joo, mutta –" "No?" "En tiedä. Siinä on hirveesti hommaa, varsassa nimittäin. Eikä mulla oo kokemusta varsojen kouluttamisesta", huokaisin samalla, kun avasin tarhan porttia. Beeda oli tullut tuttuun tapaan jo portille minut nähdessää, joten rapsutin tammaa nopeasti turvasta ennen kuin pistin sille riimun päähän. Tamma oli kotiutunut yllättävän hyvin Hallavaan ja vaikutti viihtyvän siellä todella hyvin, kuten minäkin. "Ei välttämättä", Jessiaca tuumasi hiljaisen hetken jälkeen, kun lähdettiin kävelemään takaisin kohti tallia - Beeda mukana löntystellen. "Täh??", mä en tajunnut tai sit minun honksottimet ei vaan toiminu näin kylmässä ilmassa. "Mä tunnen yhden tyypin, joka kouluttaa nuoria hevosia", naikkonen sanoi viimein pilke silmäkulmassa. "Niin?", katsoin blondia silmiä pyöräytellen. "Se vois auttaa sua varsan kanssa tai sit Rebecca", Jessica virnisti. "Ei Rebecca ole kouluttanut nuoria varsoja, se vei Beedankin muualle koulutettavaksi, kun se oli varsa", sanoin. "No mut Jassu on" "Hmm"
Mä en ollut edes ajatellut et me tultiin takaisin tallin. Nyt me seistiin Beedan karsinalla, joten päästin tamman sinne ja annoin Jessicalle ohjat. Se sai luvan käydä hakemassa Beedan varusteet ja sillä välin mä sain venailla tamman kanssa. Siinä aikani rapsuttelin ja höpöttelin Beedalle ennen kuin tajusin, että oli kulunut tovi, jos toinenkin. Mä aloin huolestua. Missähän mahtoi luurata neiti Jessica?? Ennen kuin ehdin edes suoristaa itseäni, niin neiti katoavainen ilmestyikin jo paikalle säikyttäen minut melkein hengiltä.
"Missä hemmetissä sä oli?", mutisin ihmeissäni. "Ööö, tuota - mä taisin vähän niin kun eksyä", naikkonen sopersi nolona naurahtaen ja tunkeutui ohitseni karsinaan, kaivaen samalla pinkin harjan harjalootasta. "Hahah, oikeesti?", nauroin. Mä kun ajattelin, että Hallavassa on melko helppo kulkea vieraankin. "Joo." Katoin Jessicaa huvittuneena ja noukin itsekin harjan, jolla aloin harjailemaan Beedan toista puolta. Beeda vaikutti kovin uneliaalta, mutta rennolta tapaukselta. Eilinen pieni estetreeni oli näköjään vienyt tammasta ihan kokonaan mehut, joten tänään Jessica sais ottaa sillä vähän kevyemmin.
"Thomas muuten kyseli susta", Jessica rikkoi hiljaisuuden samalla, kun se heitti harjan takaisin harjalootaan. "Täh??", kysyin ja tunsin pienen punan nousevan kasvoille. Muistot tulvivat väkisin mieleen. Ei siinä, etteikö ne olis ollut kivoja tai pikemminkin hauskoja, mutta nö ööh.. "Niin" "Mitä se??", kysyin mukamas ohimennen, kun siirryin hieman sivummalle, sillä mä en aikonut tällä kertaa koskeakaan varusteisiin. Jessica sai hoitaa homman ite, sehän se Beedalla aiko ratsastaa. "No kyseli missä oot, mitä teet, miks et vastaa sille janiinedelleen." "Jaa", totetis ja laitoin kädet huomaamattani puuskaan. "Mikäs teidän välejä hiertää?", Jessica mutisi jotain samalla, kun ähki satulavyön kiristyksen kanssa. "Eei mikään", sopersin nopeasti ja mietin samalla, että oliko näin. Sen mä ainakin tiesin, etten halunnut nähdä sitä jätkää enää. "En usko" "Älä sit", puuskahdin päätäni pyöritellen. Kylmä ilma tunkeutui paljaalle iholleni, kun istuin kentän aidalla. Lämpöä oli aamusta vain reilut kaksi astetta, ellei jopa vähän enemmänkin. Aurinko paistoi kuitenkin ihanasti siniseltä taivaalta, joten aamuvarhainen syysilma oli mitä mainioin. Hetken istuskeltuani nostin takkini vetoketjun loppuun asti, jotta se suojasi edes vähän enemmän paljasta kaulaani. Jessica teki parasta aikaa alkuverryttelyitä ja Beeda taas näytti heräävän eloon. Tamma kulki reippaasti eteenpäin, vieläpä korvat hörössä. Se vaikutti olevan aavistuksen jännittynyt, joka johtui varmaan siitä, että selässä oli ihan uusi ja vieras ratsastaja.
"Tehän näytätte hyvältä", huudahin kentän laidalta hymyillen samalla, kun heiveröinen höyryhengitys hävisi ilmaan. Vastaukseksi sain pelkkää muminaa, kun Jessica siirtyi Beedan kanssa raviin. Kaksikko ravaili pitkän aikaa, jotta tamma vertyisi ja rentoutuisi kunnolla. Loppua kohden Beeda ravaili rennon letkeästi eteenpäin, pärskähdellen aina välillä.
"Kokeile laukkaa", huudahin. "Okei", Jessica virnisti selvästi innoissaan. Hetken päästä Beeda nosti reippaan laukan ja pukitti heti siihen perään protestiksi varmaan jostain minimaalisesta virheestä, minkä Jessica teki. Kaksikko näytti kuitenkin loistavalta. Beeda kulki kivasti Jessican alla ja blondi ratsasti tammalla, kun olis aina tuntenu sen. Naikkonen oli selvästi ratsastanut monia hevosia, kun hän sai Beedan noin hyvin kuosiin. Aikansa laukailtuaan Jessica ottikin jo loppuravit- ja käynnit, jonka jälkeen siirryttiin takaisin talliin.
"Beeda oli kyllä tosi kiva ratsastaa", Jessica hehkutti onnesta. "Sopivan vaativa", hymyilin ja lämmittelin kohmeita sormia takkini taskuissa. "Mä muuten sanoin Thomakselle, että sä pyörit Hallavassa.", Jessica töksäytti yllättäen. "Että mitä?!?", katsoin Jessicaa tyrmistyneenä. "Mut.. Ethän sä voi?!!?" "Sori. Se vaati vaatimistaan – " "Ja sä menit sit sanomaan sille, että mä oon täällä??", mutisin kiivastuneena ja aloin ottamaan varusteita pois Beedalta. Mua suoraan sanottuna vitutti. "No ei kai se nyt haittaa, tuskin se tänne tulee", Jessica mietti selvästi katuen koko asiaa. "Thomaksen tuntien saattais tullakin", sanoin jo hieman rauhallisemmin, kun näin Jessican katuvan ilmeen. Mä en vaan käsittänyt miks Jessica meni ylipäätään sanomaan mitään minusta ja varsinkaan sitä, että missä mä oleilen mun kaakkisen kanssa.
Jessica seisoi epäröiden Beedan karsinan edustalla, kun mä nakkasin sen syliin varusteita sitä mukaan, kun sain ne pois tammalta. Lopulta blondi lähti viemään varusteet niiden varustehuoneeseen, kun mä jäin harjailemaan Beedaa. Harjaileminen auttoi ihmeellisesti pieneen vihanpuuskaan ja hetkessä olin jo leppynyt. Ei asia nyt niin paha ollut, että maailma kaatuisi siihen. Jessican tullessa takaisin karsinalle, virnistin naikkoselle.
"Älä enää ikinä tee noin", sanoin. "En, en", naikkonen lupasi ja tuli mun kaveriksi karsinaan harjailemaan Beedaa.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Sept 23, 2016 11:20:46 GMT 2
♫ Koska me ei olla enää me ♫ 23. syyskuuta 2016
Astuessani tallitupaan mun olis tehny mieli kääntyä vaan ympäri. Monet silmäparit tuijotti mua hämillään, kun jäin seisomaan niiden kaikkien ihmishahmojen eteen. Se pieni hiljainen hetki oli niin kiusallinen, että olisin halunnut taikoa itseni jonnekin muualle. En ollut pahemmin törmännyt Hallavalaisiin näiden viikkojen aikana, kun tulin tänne Beedan kanssa ja nyt melkein koko poppoo majaili tallituvassa. Ainakin Katriinan mä bongasin ihmisten joukosta. Mä olin tavannut naisen tarhoilla, kun olin ollut hakemassa Beedaa. Silloin oli ollut kauhea myräkkä ja Beeda oli ollut ihan villinä. Tunnistin myös Topiaksen, jota olin pamauttanut vahingossa ovella. Voi mikä häpeä. En edes halunnut muistella sitä hetkeä. Hämärästi muistin myös porkkananoranssit hiukset omistavan tytön, jonka olin nähnyt maneesilla, mutta muita en tuntenutkaan tai sitten en vaan yksinkertaisesti muistanut - niin hatara muisti, kun mulla onkin.
"Moi?", huikkasin epävarmana ilmoille ja siirryin hakemaan vettä. Sivusilmällä kuitenkin huomasin, että osa jatkoi omia tekemisiään ja osa taas tapitti mua selvästi kiinnostuneen oloisena. "Terve! Sähän oot se Beedan omistaja Caitlyn, eikö?", Katriina huikkasi puhelimensa lomasta mietteliäästi. "Juu", mutisin hiukan hymyillen samalla, kun join kulauksen raikasta vettä. "Niin sen. Hieno hevonen sulla", blondit hiukset omaava nainen sanoi virnistäen. Hetkessä muistin, että mähän olin nähnyt hänet tallikäytävällä. Nainen oli tiuskinut mulle ikävään sävyyn kiireisen oloisena ja Salli oli sanonut minulle, että sillä oli vaan huono päivä. Mä olin ollut silloin lievästi järkyttynyt ellen enemmänkin, jos Salli ei olis tullut oikeeseen aikaan paikalle ja vinkannut mulle blondin huonosta päivästä. Kai mä olin sitten muitakin tavannut, mutta en vaan muistanut. Mä jäin höpöttelemään tallilaisten kanssa hetkeksi aikaa. Pääsin tutustumaan enemmän muihin tallilaisiin ja kuulemaan monen monta uutta nimeä, joita yritin parhaani mukaan jättää mieleeni, mutta annoin lopulta olla. Kyllä mä ajan kanssa alkaisin koko poppoon muistamaan. Lopulta siirryin tallituvasta takaisin Beedan karsinalle, sillä minun oli tarkoitus hypätä tänään. Olin käynyt jo valmiiksi tekemässä kentälle 100cm radan ja nyt mun piti laittaa enää vain Beeda valmiiksi. "Moi, sähän oot Caitlyn?", joku nainen kysyi saapuessaan Beedan karsinalle, jossa mä pyllistelin parasta aikaa puhdistamassa tamman kavioita. "Joo?", vastasin kysyvästi ja suoristauduin naisen suuntaan. "Joku jätkä kävi kyselemässä sua pari päivää sitten ja pyysi kertomaan sulle, jos nään sinut täällä jossain", nainen sanoi kiireellisesti hymyillen. "Ööö, kuka?", mietin. "Sanoi olevansa joku Thomas tai jotain sinnepäin", nainen vastasi ja vilkaisi puhelintaan. "Tuota nyt mun on kyllä mentävä", se jatkoi ja lähti kiireen vilkkaan pois. "Thomas??!", hengähdin hermostuneesti ja aloin harjailemaan Beedaa reippain vedoin. Mä en käsittänyt miksi se jätkä tunkee nyt Hallavaan. Olis vaan pysynyt poissa ja olis Jessicakin voinut olla hiljaa mun tämän hetkisestä olinpaikasta. Sentään sain olla onnellinen, etten ollut törmännyt tyyppiin silloin, kun se oli käynyt täällä. Thank god! Parinkymmenen minuutin kuluttua taluttelin Beedaa aluksi maastakäsin sellaset kymmenen minuuttia ennen kuin kapusin sen selkään. Jatkettiin vielä hetken aikaa kävelyä selästä käsin ennen kuin siirryttiin raviin. Verryttelin Beedan ihan kunnolla, että tamma oli varmasti vertynyt ennen kuin alettais hyppäämään. Beeda itse tuntui ainakin mukavan virkeältä tapaukselta ja meinasi vähän kuumuakin, kun pyörittiin esteiden seassa. Kun oltiin käyty kaikki askellajit läpi ja Beeda tuntui ihan hyvältä, lähdettiin hyppäämään hieman pienempää verryttelyestettä. Beeda oli ensimmäisten hyppyjen aikana hieman malttamaton ja vahva edestä, joten mun oli oltava vaan jämäkkänä ja tekemässä puolipidätteitä. Pikku hiljaa se alkoi kuitenkin rauhoittumaan ja malttoi jopa kuunnellakin, jolloin siirryttiin mun pystyttämälle radalle. Ennen kuin lähdettiin hyppäämään, niin Beeda tuntui kuitenkin taas kuumuva käsiin ja se pukitti protestiksi, kun mä jäin huomaamattani sen suuhun kiinni. Sitten se nousikin jo hieman pystyyn, kun mä yritin rauhoitella ja hidastaa sitä. Mikään ei tuntunut sen mielestä hyvältä. Se halus päästä palavasti radalle hyppäämään ja sen näki jo hevosesta. Vasta kun Beeda rauhoittui hiukan, niin lähdettiin hyppäämään. Ensimmäiset kolme pystyä mentiin melko hallitsemattomasti, mutta sitten sainkin jo tamman ruotuun, jolloin meno alkoi olemaan hillitympää. Beeda vänkäsi kaikesta huolimatta kuitenkin vahvana vastaan ja painoi kädelle, mutta mä pidin pään pinnalla, enkä antanut sen nousta mun niskan päälle - saatikka sitten määrätä tahtia. Radan jälkeen mun käsiä särki, mutta päätin hypätä uudelleen. Tällä kertaa mä en antanut tippaakaan periksi vaan pidin Beedan ruodussa. Loppua kohden tamma luovutti ja nöyrtyi mun tahtoon. Se alkoi hyppäämään oikein mallikkaasti ja kuunteli mua ihmeen hyvin. Kaikenlisäksi se lopetti kädelle painamisen ja selvästi rauhoittui, eikä käynyt niin paljon ylikierroksilla mitä alussa. Eli suoraan sanottuna Beeda oli lopussaan aika mahtava! "Mä en käsitä miten sä hallitset noin vauhkon hevosen", kantautui tuttu ääni mun korviin ja vilkaisin sivulle. "Thomas?", hengähdin hämmentyneenä Beedan selästä. Nyt se oli sitten löytänyt tiensä mun luokse. Mitään sanomatta laskeuduin alas Beedan selästä, nostin jalustimet ylös, löysäsin satulavyötä ja aloin kävellä loppukäyntejä jalkaisin. Mä en edes vilkaissut jätkän suuntaan, enkä edes halunnut. "No camoon hei", jätkä mutisi loikaten vikkelästi kentän aidan yli ja lähti harppomaan puolijuoksua mua kohti. "Jos sä tuut vielä lähemmäs, niin saat turpaan", mutisin uhkaavasti. "Et sä niin tekisi", jätkä nauroi kuin mukamas tietäen kaiken minusta. "Ja vitut, mä varotan sua", mulkaisin brunettea, joka tapitti mua ruskeilla nappisilmillään selväsi hämmentyneenä siitä miten tosissaan mä olin. Sit se kuitenkin lähti kulkemaan mun vierellä, mutta piti varmuuden vuoksi sellasen välin, että jos mä päättäsinkin kohottaa kättä sen suuntaan, niin se kerkeis väistää. Mut enhän mä oikeasti ollut sellasta tyyppiä, kunhan uhkailin. "Vieläkö sä oot mulle vihanen?", jätkä kysyi sytytyttäen samalla röökin. "Vielä kehtaat kysyä?", mutisin. "Ja sammuta se tupakka, sen poltolle on oma paikkakin", lisäsin. "Siitä on kohta vuosi", jätkä sanoi ja sammutti tupakan mun pyynnöstä. "Mulle on ihan sama, mä en haluu nähä sua enää", sanoin kylmästi. Äkkiä mua alkoi itkettää. Miksi miksi miksi ja miksi just näin piti käydä Thomas huomasi heti mun reaktion. "Et sä tota tarkottanu", jätkä tuumas mua tarkastellen. Se hymyili hieman. Varmaan ilosena siitä, etten tarkoittanut vaikka olisin halunnut tarkoittaa. "Mee muualle", sanoin, mutta se oli enää pelkästään vain surkea kuiskaus, joka katosi kylmään syysilmaan. Thomas sai mun ympärille rakennetun muurin murenemaan yhä enemmän. "En mee, mä rakastan sua", se sano ja yritti tulla lähemmäs, mutta näytin sille selvästi et jos se tulee lähemmäs, niin tinttaan sitä suoraan turpaan. Nyt olisin oikeesti voinu tehä niin. Se sai mun olo niin paskaksi. Se pakotti mut muistelemaan menneitä vaikka en halunnut. Se ei pysynyt poissa mun silmistä vaikka olisin halunnut. Se ei kuunnellut yhtään mitä mä sille sanoin. Lopulta siirryin takaisin talliin Thomaksen seuratessa perässä. Mä jätin sen karsinan ulkopuolelle ja pistin karsinan oven sen nenän edestä kiinni. Siinä mä sitten yritin parhaani mukaan hoitaa Beedan pois itkua pidätellen. Thomas seurasi tilannetta karsinan toisella puolen ja aina välillä se koitti puhua mulle, mutta mä en vastannut. Tilanne oli kamala tai oikeastaan aivan hirvittävä. "Mä olin sillon ihan kännissä", Thomas mutisi huokaisten samalla, kun se nojaili karsinan ovea vasten. "Se ei oikeuttanut silti siihen, että kun me lähdetään viettämään kaveriporukan kanssa yhteistä iltaa, että sä nuolet loppu illasta sen toisen kanssa makuuhuoneessa vaikka pari päivää sitten olit halunnut yhteistä elämää, kihloihin ja ties mitä", räjähdin kyynelten tulviessa silmistäni. "Ja sitten käyt muksimassa Sampan melkein sairaalakuntoon, kun se oli mun tukena kaiken tämän paskan keskellä mitä sä sait aikaseksi." Mä en enää pystynyt pitämään itseäni kasassa. Mua oksetti, tärisytti ja hirvitti samaan aikaan. Nappasin Beedan riimunarun päähän ja lähdin tarhoille, Thomaksen jäädessä katsomaan surkeasti mun perään. Sitten kuului rysähdys ja se kiroili. Se oli vissiin potkassu vihoissaan karsinan ovea. Lopulta se lähti mun perään. "Mä oon ollu aina hyvä sulle", se huudahti mun perään, mutta en kääntynyt edes katsomaan jätkän suuntaan. Kylmät väreet kulkivat lävitseni, kyynelten valuessa poskilleni. "Niin ei olis tapahtunu, jos se ei olis ollu sellanen kusipää", se mutisi vihoissaan sätkää käärien. "Se ei tehny sulle mitään ja silti sä moksit sen", huudahin kyynelten lomasta. Beeda nosti päätään hermostuneesti ylös, mutta taputin sitä rauhoittavasti kaulalle ja jatkoin vaan matkaa tamman kanssa. "Ja paskat", jätkä puhisi vittuuntuneena takanani ja sytytti röökin palamaan tai ainakin yritti. Lopulta sillä meni hermot ja se heitti tupakan sytkäreineen pois kiroillen. Avasin tarhan portin vapisevin sormin ja päästin Beedan tarhaan. Samassa Thomas tarrasi mun olkapäästä kiinni ja käänsi mut sitä vasten. Sen ruskeista silmistä huokui suuttumus ja epätoivo. Jätkä mietti selvästi sanojaan, mutta lopulta se vaan puhahti. Thomas ei ollut koskaan hyvä kertomaan suoraa tunteistaan. Se tuijotti mua silmiin kuin yrittäen lukea mun ajatuksia. Mä en tehnyt elettäkään pyrkiäkseni pois tilanteessa, mä en vaan jaksanut. Mä olin ihan turtunut tähän kaikkeen. Thomas pyyhkäisi mun kyyneleen poskelta ja hetkessä tilanne tuntui jotenkin rauhoittuvan. Lopulta se veti mut tiukkaan halaukseen. "Mä oikeesti rakastan sua", se sanoi lempeästi ja tuntui oikeasti tarkoittavan sanojaan. Mä en vastannut vaan pyristelin pois sen otteista ja peräännyin askeleen verran. Thomas katsoi mua ja tuli ihan lähelle. Se nosti mun leukaa ylöspäin, katsoi hetken aikaa silmiin, kunnes sen huulet painautuivat mun omia vasten. Ei tän näin pitänyt mennä ajattelin kauhunsekaisin tuntein ja yritin pyristellä pois jätkän tiukasta otteesta, onnistumatta siinä. Lopulta kun mä olin rauhoittunut, se hellitti otettaan, jolloin mä pääsin kauemmas siitä. Thomaksen silmissä oli sitä jotain, jonka takia mä olisin halunnut jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi, mutta en vaan voinut. Ei. Kyyneleet kihosivat silmiini, kun mä katsoin jätkää. Huokaisin hiljaa ja raskaasti, yrittäen päästää mun sisällä olevan tuskan pois, mutta se ei lähtenyt mihinkään. Se oli jäänyt yhdeksi möykyksi muhun, eikä liikkunut suuntaan tai toiseen. Mä vaan tuijotin jätkää sanattomana, kunnes puhdistin hiljaa päätäni, käännyin ympäri ja lähdin kohti tallia. Mä en vaan pystynyt tähän.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Oct 1, 2016 16:34:17 GMT 2
Varsasuunnitelmia 01. lokakuuta 2016
Kävelin raskain mielin kohti Hallavaa. Syksy oli edennyt hyvää vauhtia ja kaikki puut olivat värjäytyneet piristävän väriksiksi. Osa puista oli kuitenkin enemmän tai vähemmän lehdettömiä ja ankean näköisiä. Muuttolinnut alkoivat suunnistamaan etelään - kohti talvehtimispaikkojaan ja tänne jäävät linnut taas alkoivat kerätä energiaa talven varalle, kuten muutkin eläimet. Karhut alkoivat pikku hiljaa kömppiä talviunille, siilit vaipuivat horrokseen ja muut nisäkkäät vain pystyivät odottamaan talvea, sen tuomaa kylmyyttä ja ravinnonpuutetta. Me ihmiset - me vain jatkoimme normaaliin tapaan elämää.
Thomas oli yrittänyt soittaa mulle ja laittaa jatkuvasti viestiä, mutta en ollut vastannut. Se oli käynyt myös Hallavassa kyselemässä mua, mutta onneksi en ollut törmännyt siihen enää. Jätkä oli laittanut myös viestiä meidän yhteisille kavereille ja Jessica oli lopulta itsekin soittanut mulle ja kyseli, että mitä meidän välillä oli oikeen tapahtunut. Mä en halunnut puhua siitä, en todellakaan. Mä en halunnut puhua kenellekään vaan halusin olla yksin. Yksin tämän kaiken kurjuuden keskellä.
"Moi, mikäs sun mieltä painaa?", Valma kysyi varovaisesti, mutta jotenkin niin rauhoittavasti, että mä pysähdyin katsomaan sen suuntaan aavemaisen tyhjällä katseella. "Tällä hetkellä kaikki", mutisin hiljaa kuiskaten. Mä en ollut edes varma, että kuuliko Valma, mutta joka tapauksessa lähdin laahustamaan Beedan karsinalle. Mä halusin vain sulkea silmäni tältä kaikelta ja aloittaa elämän uudestaan puhtaalta pöydältä, mutta se ei ollut mitenkään mahdollista. Mä välttelin ongelmia juoksemalla niitä karkuun, eikä se helpottanut mun olotilaa yhtään. Mä en ymmärtänyt, että miten Thomas sai mun olon niin paskaksi. Se vielä pahensi mun olotilaa yrittämällä epätoivoisesti saada minut kiinni.
Upotin kasvoni Beedan kaulaa vasten ja juoksutin sormiani sen pehmeää karvaa pitkin. Huokaisin hiljaa syvään ja suljin silmäni. Beedan luona olo oli heti paljon kevyempi ja pystyin jopa välillä unohtamaan Thomaksen. Tamma söi iltaheiniään hyvällä ruokahalulla ja se tuuppasi aina välillä mua lempeästi turvallaan kuin kertoen, että mulla on kaikki hyvin sen luona. Tuoksutin hevosentuoksuista sisäilmaa ja kuuntelin heinänmutustelua. Tämä kaikki sai oloni taas rauhalliseksi. Täällä oli niin kotoisaa, lämmintä ja ihanaa.
Puhelin tärisi taskussani.
"Haloo?", vastasin. "Hei, Rebecca täällä", tutun naisen ääni kuului iloisena puhelimeen. "Ai moi", mutisin. "Vieläkö olet kiinnostunut Beedan astutuksesta?", nainen kysyi toiveikkaana. Olimme pari päivää sitten puhuneet Rebeccan kanssa puhelimessa varsahommista ja tultiin siihen tulokseen, että Beeda astutetaan. Rebeccalla oli heti tiedossa eräs komea 3- vuotias suomalainenpuoliveri ori, joka sopisi Beedalle paremmin kuin hyvin ja voisi astua sen. Mä pyysin Rebeccaa ottamaan yhteyttä orin omistajaan ja kysymään siltä, että mitä mieltä se olisi tämmöisestä suunnitelmasta. Nyt oli aika kuulla, että mitä se oli sanonut. "Juu, tottakai", vastasin omaksi yllätykseksi melko innoissani. "Orin omistaja oli sitä mieltä, että astutus käy paremmin kuin hyvin", Rebecca huokaisi iloisesti puhelimeen. "Mahtavaa", hihkaisin ja samalla kaikki muu unohtui mielestäni. Mieleni teki hyppiä silkasta innosta Beedan karsinassa, mutta sain kuitenkin hillittyä itseni. "Tällä hetkellä ori on Hollannissa astumassa tammoja, mutta palaa takaisin Suomeen lokakuun puolivälissä", Rebecca kertoi. "Siistiä", huokaisin hymyillen samalla, kun rapsuttelin Beedaa. Se ei edes tiennyt, että mitä olin suunnittelemassa sen pään menoksi. "Eli jos hyvin menee, niin lokakuun lopuilla voidaan astuttaa Beeda. Jos tamma tulee kantavaksi, niin sitten varsominen olisi suurin piirtein maaliskuussa", Rebecca sanoi. "Aivan mahtavaa", hymyilin innoissani, kun tajusin, että tämä tulee oikeasti tapahtumaan. Beeda saa vauvan! "Laitatko kuvaa siitä orista minulle puhelimeen?", kysyin. "Voin laittaa" "Okei, kiitos", sanoin ja lopeteltiin puhelu siihen. Hetken päästä Rebecca laittoi viestiä ja avasin kuvan.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Oct 8, 2016 13:13:57 GMT 2
Pomppufiilis 08. lokakuuta 2016
"Hurjasti onnee siitä, että sä saat vauvan", Jessica hihkaisi innoissaan puhelimeen. "No ei se ole vielä varmaa, kun Beedaa ei ole edes astutettu", naurahdin päätäni pudistaen. Tosin enhän mä sitä vauvaa saa - vaan Beeda. "No ihan sama, kuitenkin", naikkonen puhahti. "Toivotaan vaan, että astutus onnistuu, Beeda tiinehtyy, tiineys sujuu hyvin ilman ongelmia, varsa tulee oikeaan aikaan ulos, varsomisessa ei tule mitään ongelmia, varsa on syntyessään terve ja kaikki sujuis muuten hyvin", mutisin mietteliäästi. "Älä huoli. Mä ainakin uskon siihen, että koko homma sujuu ilman ongelmia", Jessica sanoi luottavaisesti puhelimeen. "Niin, mutta aina voi tapahtua –" "Älä sitä nyt vielä murehdi", naikkonen sanoi rauhoittaen. "Hm.."
Aamupäivä oli todella kylmä ja ulkona ollessani mä suunnilleen vaan hytisin. Olin Hallavaan lähtiessäni laittanut mukamas tarpeeksi vaatetta päälle, mutta tallilla pyöriessäni mä olin jonkin asteen jäätymispisteessä. Mun piti olla kuitenkin skarppina, sillä tänään oli siinä mielessä erityinen päivä, koska Rebecca oli tulossa katsomaan Beedaa ja meidän menoa esteillä. Tänään päästäisi myös hyppäämään 130cm korkuista rataa - yksin kun mä en koskaan halunnut hypätä niin korkeita, joten nyt oli kerrankin hyvä tilaisuus hypätä ja kunnolla.
"Beeda ai, ne on mun hiukset. Ymmärrätkö MUN HIUKSET!?!?", parahdin, kun tamma nappasi hampaillaan mun hiuksista kiinni. Olin sinä hetkenä tulilinjalla laittamassa Beedalle suojia etusiin. Toisinaan ei ollut mikään yllätys, että Beeda halus maistaa mun hiuksia ja olihan se osittain oma syynikin, että heiluin hiuksia pursuavan pääni kanssa juuri Beedan turvan alla. "Sun hiuksissa on jotain.. Ömh se on –" "Tiiän. Beedan kuolaa", murahdin ja katsoin karsinan oven suuntaan, jossa seisoskeli Pujo. Se näytti olevan hyvinkin huvittunut - ainakin ilmeestä päätellen. ''Öö, sun hevonen syö sun hiuksia??", Pujo katso mua hämillään ja oli ilmeisesti repeämisvaiheessa, sillä sen suusta pääsi epämääräinen naurunpurskahdus. "Joo, tiiän senkin", mutisin ja yritin epätoivoisesti repiä hiuksiani pois tamman suusta. Lopulta sain Beedan irroittamaan mun hiuksista ja samalla Pujo katosi omille teilleen naurunpurskahduksien saattelemana. Kiva. Tämä päivän hoitotuokio oli tuottanut minulle enemmän päänvaivaa kuin yleensä. En edes halunnut tietää, että mitä ratsastus toisi tullessaan. Päättäisiköhän Beeda heittää mut jokaisen esteen jälkeen selästä vai kuinka?? Lopulta kun olin saanut Beedan valmiiksi, niin lähdin maneesille. Yllätyksekseni Rebecca olikin jo siellä pystyttämässä esteitä.
"Ai moi, sä ootkin jo täällä?", katsoin naista yllättyneenä. "Terve, ajattelin tulla pystyttämään esteet valmiiksi", se tokaisi raahatessaan puomia eräälle okserille. "Okei", sanoin samalla, kun laskin jalustimia alas. Mun mahanpohjassa kipristeli, kun katsoin esteitä. Ne oli mun makuun aika korkeita. "On siitä kasvanut kyllä hieno hevonen", Rebecca katsoi mua hymyillen ja tukaili sitten Beedaa. "Ei sen puoleen, tulee siitä varsastakin kyllä hieno", se sanoi. "Niin", mutisin ja nousin Beedan selkään. Eihän Beedaa oltu edes vielä astutettu. Entä jos Beeda ei edes tiinehtyisi? "Mitä ajattelit tehdä varsan kanssa, jos ja kun se sitten syntyy?", Rebecca kysyi. "En tiedä", mietin. "Minulla olisi ehdotus", nainen sanoi. "No?", katsoin Rebeccaa kysyvästi. "Varsa voitaisi viedä sinne samaiselle tallille varsavuosiksi kasvamaan, missä Beedakin oli", se sanoi. "Siellä se saisi olla muiden varsojen kanssa laitumella, oppisi käytöstavoille ja se ratsastuskoulutettaisiin. Pääsisit seuraamaan sivusta ja osallistumaan aina halutessasi mukaan varsan koulutukseen", naikkonen jatkoi. Mietin hetken aikaa. "Kuulostaa hyvältä", sanoin lopulta. Itseasissa se kuulosti liiankin hyvältä ollakseen totta.
Alkuverryttelyt sujuivat hyvin verkkaisissa merkeissä. Beeda tuntui käyvän hieman ylikierroksilla, kun verryteltiin esteiden lomassa, mutta muuten se vaikutti olevan kuitenkin hyvin kuulolla. Alkuverryttelyiden jälkeen Rebecca pyysi meitä hyppäämään aluksi parit matalat verryttelyesteet. Niitä hypätessä Beeda oli turhankin malttamaton ja syöksyi päättömänä esteille, joten hiottiin lähestymisiä jonkun aikaa. Vasta sitten, kun Beeda alkoi rauhoittumaan ja ymmärtämään, että esteet voi lähestyä rauhallisemminkin, niin siirryttiin Rebeccan pysyttämälle radalle. Radalla oli niin okseria kuin pystyestettäkin ja korkeutta sen 130cm niin kuin pitikin. Mua vähän jänskätti, mutta kun lähdettiin radalle, niin jännitys kaikkosi kokonaan.
Beeda hyppäsi ensimmäisen esteen vähän haparoiden, mutta seuraavalla esteellä se oli jo täysillä mukana ja ylitti esteen oikein kauniisti. Mulla ei ollut mitään ongelmia pysytellä kyydissä ja vähän yllätyin siitä, että miten helppoa tää loppujen lopuksi olikaan. Jatkettiin reippaassa laukassa kolmannelle esteelle, joka oli okseri. Lähestyminen oli hyvä ja hyppy vielä loistavampi, jonka jälkeen tehtiin loiva käännös ja tultiin kolmen esteen pystysarjalle. Siinä kohtaa mulla oli hieman vaikeuksia pysytellä mukana, mutta selvitettyämme sarjan puhtaasti - oli mennyt ilmeisesti ihan hyvin. Lopuksi hypättiin vielä okseri ja pysty, joissa ei taas ollut mitään ongelmaa. Aika hurjaa. Radan päätteeksi taputin kiitollisena Beedan kaulaa ja hymyilin.
"Tää oli kyllä loistava", naurahdin innoissani tamman selästä. "Se oli kyllä aika hieno. Sillä on sopivasti silmää ja hyvä tekniikka esteillä", Rebecca sanoi. "Huikeeta, ei yhtään puomin kolahdusta, saatikka niiden putoamista", hymyilin. Mä olin niin super tyytyväinen Beedaan kuin itseenikin.
Lopulta otin pitkät loppuravit- ja käynnit samalla, kun Rebecca korjaili esteitä pois maneesissa. Olin todella tyytyväinen tämän päivän ratsastuskertaa, sillä Beeda oli ihan huippu tapaus. Minun onnekseni se ei edes alkanut niskuroimaan vastaan vaan puhallettiin sopivasti yhteen hiileen. Aiemmin kun hypättiin, niin Beeda oli käynyt ihan kuumana ja tuntui siltä, että koko hommasta ei tulisi yhtään mitään. Hassua, että kuitenkin nyt asiat oli toisin.
Tallissa riisuin Beedalta varusteet pois. Tamma vaikutti kovin uneliaalta ja se korskui silmät puoliummessa koko loppuharjauksen ajan. Rebecca seuraili meidän touhuja ja harjaili tammaa myös sillä välin, kun kävin viemässä sen varusteet niiden omille paikoille. Kävin siinä samalla hakemassa myös parit leivänkannikat ja porkkanan palkaksi siitä, että Beeda oli ollut tänään niin huippu hyvä tapaus. Lopulta nakkasin sille loimen niskaan ja vein sen tarhaan.
"En tiedä oletko huomannut, mutta sinun hiuksissasi on jotain", Rebecca huomautti varovaisesti samalla, kun päästin Beedan tarhaan. "Tiedän. Se on Beedan kuolaa", huokaisin. Mä vaan toivoin, ettei sille varsalle tulisi samanlaista pakkomiellettä mun hiuksiin. Sit mulla olis kaksi hiuksia syövää hevosta ja olisin siinä vaiheessa varmasti jo kalju.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Oct 14, 2016 13:27:18 GMT 2
Melkoista 14. lokakuuta 2016
"Arvasin, että löydän sut täältä norkoilemasta", Thomas sanoi muina miehinä, kun saapui mun ja Beedan luokse karsinalle. Katsoin jätkää hieman yllättyneenä. Siitä ei ollut kuulunut pitkiin aikoihin mitään ja nyt se sitten ilmestyikin yllättäen paikalle. Hetken ihmeteltyäni huokaisin ja olkia kohauttaen jatkoin laiskasti Beedan harjaamista. "Sä oot leppyny mulle", jätkä hymyili nojatessaan karsinan ovea vasten. "No enkä ole", mutisin ja siirryin harjaamisen jälkeen laittamaan Beedalle suitsia. Ajattelin nimittäin mennä ilman satulaa maneesissa, jos siellä oli meille tilaa. En nimittäin muistanut katsoa oliko siellä tunti meneillään. "Olethan", Thomas intti. Sen käytös alkoi naurattaa mua. Luuli vissiin saavuttavansa sillä jotain ihmeitä. "Sä voit lähtee, jos sulla ei ollut muuta asiaa", sanoin viileästi ja painoin kypärän päähän. Sen jälkeen lähdin Beedan kanssa kohti maneesia. "En mä lähde mihinkään", se sanoi ja lähti kävelemään mun ja perässä maneesiin saakka, jossa ei ollut onneksi ketään. "No mitä sä sit haluat?!", kysyin Thomakselta samalla, kun nousin Beedan selkään jakkaralta. "Mä haluan et me palataan yhteen", se sanoi lyhyesti, mutta selvästi sanojaan tarkoittaen. "No mä en halua", mutisin vältellen jätkän katsetta ja lähdin kulkemaan Beedan kanssa uraa pitkin eteenpäin. Thomas lähti kulkemaan meidän vierellä. "Et sä tota tarkottanu ja mä näin jo sillon viime kerralla, että sulla on vielä tunteita mua kohtaan", jätkä sanoi. "Eikä oo", nyt mä sitten vuorostaan intin. "Onpas, sä vaan yrität laittaa turhaa vastaa", Thomas jatkoi, jolloin huokaisin turhautuneena.
Mä en jaksanut enää sitä, joten siirsin Beedan raviin ja menin tamman kanssa mahdollisimman kauas Thomaksesta. Tein toiseen päätyyn suuria voltteja, joiden aikana taivuttelin Beedaa. Tamma vaikutti tänään oikein vetreältä tapaukselta. Se kulki reippaasti eteenpäin, mutta kuunteli kuitenkin hyvin jokaista apua. Ilman satulaa meno näytti olevan sen mielestä kivaa. Ainakin se toi vaihtelua. Lopulta siirryttiin Beedan kanssa laukkaan ja tällä kertaa se ei protestoinut millään lailla, eli kerrankin olin tehnyt jotain oikein. Laukattiin pari kierrosta Thomaksen seuratessa meidän menoa maneesin sivulta. Sen jälkeen otinkin jo loppuravit- ja käynnit, oltiinhan me menty lähemmäs puolituntia, joka ei kyllä ollut paljoa, mutta jotain kuitenkin. Taputtelin Beedaa kiitollisena kaulalle, jonka jälkeen laskeuduin alas sen selästä.
Thomas lähti kävelemään mua kohti, joten mä käänsin sille selkäni ja lähdin Beedan kanssa takaisin talliin. Siellä harjailin Beedan ripeästi, jonka jälkeen nakkasin loimen sen niskaan. Kävin hakemassa tammalle vielä parit leivänkannikat palkinnoksi ennen kuin vein sen loimi niskassa takaisin tarhaan. Thomas pyöri mukana, mutta ihme ja kumma se ei sanonut sanaakaan. Lopulta, kun olin vienyt Beedan takaisin tarhaan, aloin kaivamaan puhelintani tallikassista soittaakseni äidille, että vois tulla hakemaan. En kuitenkaan löytänyt sitä vaikka kuinka pengoin kassin läpi.
"No mikä on kateissa?", Thomas kysyi kiinnostuneen oloisena. "Ei mikään", mutisin. "Onpas", se sanoi. "No eipäs", murahdin. "Puhelin. Se on ihan varmasti sulla hukassa", jätkä totesi virnistäen, kuin olisi juuri voittanut lotossa. Katsoin Thomasta hetken aikaa kuin sanoakseni pari valittua sanaa, mutta hiljenin. En keksinyt mitään näpäytettävää. "Mä voin viedä sut himaan?", Thomas ehdotti pyöritellen jo autonavaimiaan käsissään. "Ei tarvi, odotan seuraavan bussin", sanoin katsomatta jätkää. "Ei niitä mene enää", se sanoi toteavasti. "Helvetti", mutisin turhautuneena. Tää ei todellakaan voinut olla mahdollista. Thomas lähti kävelemään vihellellen autolleen, joten mulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin laahustaa jätkän perässä. Mä en tajunnut, että miten hemmetissä mulla oli aina näin paska tuuri. Thomaksen autolle saapuessani en ollut yhtään yllättynyt. Musta bmw se siinä seisoi nätisti parkissa. Kiva. Mä olisin niin halunnut mennä vaikka kävellen kotiin, mutta alkoi olemaan sen verran pimeää, etten halunnut. Lisäksi ulkona oli todella kylmä, elettiinhän me lokakuun puoliväliä.
Thomas hymyili mulle avatessaan auton ovet. Sitten se istahti ratin taakse, kun taas mä jäin seisomaan auton ulkopuolelle. Mietin et lähtisinkö vetämään, mutta sitten Thomas aukoi mulle sisäpuolelta oven. Mulla ei kai ollut vaihtoehtoja. Huokaisin raskaasti turhautumisen ja väsymyksen takia. En jaksanut enää laittaa vastaan - olinhan mä tehnyt sitä jo koko päivän. Halusin vaan kotiin ja nukkumaan, koska huomenna piti kuitenkin herätä aikaisin aamusta.
"Tuuhan", se käski ja niin mä istahdin etupenkille. En voinut kysyä itseltäni kuin, että mitä mulle oli tapahtumassa?!!?Mä en ymmärtänyt enää ollenkaan mun toimintaa. En halunnut olla missään tekemisissä Thomaksen kanssa, mutta tässä sitä nyt taas oltiin. Samassa autossa sen kanssa. Helvetti vieköön! Thomas vilkaisi mua virnistäen ja käynnisti auton. Ihan kuin se olis lukenut mun ajatukset. Sitten se lähti ajamaan pimenevää soratietäpitkin eteenpäin, kunne saavuttiin isommalle tielle. Katselin ankeita lokakuisia maisemia samalla, kun Thomas laitto musiikkia soimaan. Mua alkoi kummallisesti väsyttämään lämmin auto ja tasainen tie. Tosin olihan päiväkin ollut raskas, joten ei ihme, että mun silmät alkoi pikku hiljaa lumpsia kiinnemmäksi. Hetken päästä mä nukahdin vaikka en olisi halunnut. Silti siinä kävi niin, ihan vahingossa.
Säpsähdin hereille, kun joku tuuppasi mua rennosti olkapäähän. Katsoin Thomasta väsyneillä silmillä ja huomasin, että se olikin jo tuonut mut kotiin. Hetken ihmettelin pimeyttä, kunnes tarrasin auton oveen avatakseni sen, mutta se ei auennut.
"Mitä helvettiä?", mutisin ja yritin uudelleen. Se ei todellakaan auennut, joten katsoin Thomasta sanoakseni sille asiasta. "Tää ovi ei aukee", huomautin. "Ei aukeakaan, koska se on lukossa", Thomas hymyili ilkikurisesti. "Joo haista paska, avaa tää ovi nyt!", hermostuin. "No älä nyt viitti", se sanoi. Mä rynkytin sitä ovee, mutta lopulta huokaisin turhautuneena. Tää sai niin olla viimeinen kerta, kun mä olin missään tekemisissä tuon kusipään kanssa. Thomas katsoi mua ärsyttävästi - vieläpä hymyillen. Se kai odotti et mä rauhoittuisin, mutta niin ei todellakaan kävisi. Mä aloin hermostumaan yhä enemmän ja halusin vaan pois ahdistavasta autosta. Lopulta mua alkoi naurattaa, joka johtui pelkästään siitä, että mä olin vaan yksinkertaisesti niin hermostunut ja väsynyt. Katsoin jätkää kuin en olisi uskonut koko tapahtumaa. Kuin tämä koko tapahtuma olisi ollut jostain hemmetin elokuvasta, jota katsoin parasta aikaa pehmeällä sohvalla, lämmin viltti ylläni ja popcornia syöden.
"Mikä sua hermostuttaa?", se kysyi ilkikurinen virne naamallaan. "Ei mua hermostuta???", hekotin päätäni puhdistellen. Tää ei voinut olla totta, ei vaan voinut. "Hermostuttaapas", Thomas sanoi. "Okei joo, sinä ja päästä mut pois??", sanoin ja katsoin jätkää. Mun katse jotenkin lukittui siihen, enkä mä kyennyt enää katsomaan muualle. "Minä??", Thomas toisti hymyillen. Sitten se tuli lähemmäs ja siirsi mun hiuksia korvan taakse. "Miksi mä hermostutan sua?", se kuiskas ja katsoi mua sitten silmiin. Mun sydän alkoi takoa rintaa vasten ja vedin hiljaa keuhkoihin ilmaa. "Et sä –" En kerennyt sanoa lausettani loppuun, kun jätkän huulet oli jo mun omia vasten. Mä yllätyin tilanteesta, mutta en tällä kertaa tehnyt yhtään mitään laittaakseni vastaan, enkä edes halunnut. Lopulta mun kädet kietoituivat jätkän vartalonympärille ja suudelma muuttui intohimoisemmaksi. Mä en ymmärtänyt enää yhtään mistään mitään, mutta tarviko mun ja ylipäätään halusinko edes? Tää kaikki oli muutenkin niin hämmentävää, outoa ja epätodellista. Toisin sanoen - elämä oli välillä kyllä melkoista.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Oct 21, 2016 12:26:03 GMT 2
Astutuspäivä 21. lokakuuta 2016
Aamupäivä oli pelkkää tihkusadetta, sumua ja kylmyyttä, mutta se ei kuitenkaan haitannut minua ollenkaan, koska tänään oli luvassa pitkään odotettu päivä. Beedan astutus nimittäin. Olin nukkunut tuskin silmäystäkään yöllä, jonka takia koko aamu menikin sitten kahvin täyteläisissä merkeissä. Tallille päästyäni olo oli kuitenkin mitä mainioin vaikka tuhannet perhoset lentelivät mahassani ja tunsin voivani jopa hieman pahoin. Yritin kuitenkin olla mahdollisimman rento ja normaali, etten saisi ihmetteleviä katseita.
"Onko kaikki hyvin", Rebecca kysyi minulta Beedan karsinan edustalla, kun harjailin tammaa siellä. "Jännittää vähän", mutisin ja jatkoin harjaamista ripeimmin vedoin. "Kyllä se hyvin menee", Rebecca hymyili kannustavan tyyneenä. "Aksu on kokenut konkari, se kyllä tietää mitä tekee", nainen jatkoi.
Lohduttavaa.
"Tää olis nyt valmis", tokaisin viimein. Olin harjannut varmaan puolituntia samaa kohtaa ja Rebecca oli tuijotellut mua hiukan kysyvä ilme kasvoillaan, muttei kuitenkaan sanonut mitään. Onneksi. "Beeda voi odottaa karsinassaan sen aikaa, että ori tulee", Rebecca sanoi. "Ne taisi juuri tulla", Aleksi huikkasi yllättäen vähän matkan päässä Beedan karsinalta. "Nyt jo??", mutisin hermostuneesti takeltaen. Kämmenet alkoivat hiota, kun luikahdin pois tamman karsinasta ja seurasin muita tallipihalle. Jalatkin olivat kuin spagettia ja tuntui vähän siltä, etten kohta pysyisi pystyssä.
Hieno valkoinen hevoskuljetusauto oli pysäköity vähän matkaan päähän ja hoikka nainen oli juuri parasta aikaa taluttamassa Aksua ulos sieltä. Ori hirnui malttamattomana riimunarun päässä ja naisella näytti olevan hieman vaikeuksia pysytellä mukana orin hyppysissä. Mutta voi jösses se oli upea hevonen! Hetken aikaa vain tuijotin Aksua monttu auki, kunnes Rebecca vinkkasi minulle, että voisin ehkä hakea sen Beedankin tähän. Niin totta, eihän Aksu tullut tänne vaan ihastelua varten.
Itse tapahtumasta minulla ei jäänyt pahemmin muistikuvia. Beeda leikki vaikeasti tavoiteltavaa ja aloin jo luulla ettei tästä tule yhtään mitään, mutta kyllä se sitten lopulta lämpeni Aksulle vaikka tovi siinä kestikin. Mulla oli jotenkin kaikinpuolin sekava ja onnellinen olo, kun koko tapahtuma oli lopulta ohi. Mä en tiennyt, että pitäisikö mun vaan olla vai itkeä onnen kyyneleitä? Joka tapauksessa olin yhtä hymyä ja sen näki kyllä muutkin. Beedasta tulisi äiti ja ainakin tiesin, ettei varsasta voinut tulla mitään muuta kuin hieno!
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Oct 23, 2016 22:09:24 GMT 2
Pelottavat pellet 23. lokakuuta 2016
"Ootteko te kuullu niistä pelleistä?", kysyin taukohuoneella oleskelevilta samalla, kun lueskelin iphonen näytöltä uutisia. Yllätyksekseni kaikki uutiset pelleistä olivat kadonneet, joka oli aika hämmentävää, koska vastahan niistä uutisoitiin kaikkialla. "Ai niistä pelleistä, jotka pelottelee viattomia ihmisiparkoja ympäri Suomea?", Ruusu kysyi. "Just niistä", virnistin naikkosen suuntaan. "Juu ollaan", taukohuoneessa olevat mumisivat, katsoivat toisiaan ja nyökyttelivät päitään. "Aika creepyä", Valma irvisti. "Ne pelleasutkin mitä oon nähny on jotain niin hirveää", naikkonen jatkoi. "No niinpä", Pujo mutisi perään. "Mä vaan toivon, että se pellevillitys menisi pian ohi", huokaisin ja sujautin iphonen taskuuni. "Me kaikki toivotaan sitä", Alana sanoi yhtyen mukaan keskusteluun. "Niin"
Taukohuoneen ovi kävi.
"Moi Rena", huikkasin naikkoselle, joka vaan hymyili vastaukseksi. "Astutitko sä muuten Beedan?", se kysyi minulta ohimennen ja samalla tunsin monen silmäparin kääntävän katseensa muhun. Ilmeisesti ihan kaikki ei tienny, eikä välttämättä olisi tarvinnutkaan, mutta minkäs teet. "Joo", vastasin lopulta leveästi hymyillen. "Mä oon ihan innoissani tästä", jatkoin virnistäen. "Siistii! Me saadaan Hallavaan vaavi", Rena hihitti innosta pinkeänä. "Millon Beeda varsoo?", Alana kysyi puhelimensa lomasta. "Joskus maaliskuussa", hymyilin huokaisten. "Siihen on siis pitkä aika", Valma tuumasi sivummalta virnistellen. "Niinpä! En tiedä, että miten ihmeessä mä jaksan odottaa niin kauan", huokaisin raskaasti. "Sun pitää vaan odottaa", Pujo naurahti vitsikkäästi. "Niin, eihän mulla muuta vaihtoehtoja ookkaan", naurahdin.
Hetken aikaa viivyin vielä taukohuoneella muiden kanssa jutellen, kunnes lähdin käymään Beedan luona. Alkoi olemaan jo todella myöhä, joten mun piti alkaa lähteä myös kotiinkin päin, mutta ennen lähtöäni halusin käydä katsomassa kuitenkin vielä Beedaa. En millään malttanut olla erossa siitä ja mulla oli joku pakkomielle kosketella koko ajan sen masua vaikka eihän siellä ollut vielä mitään ihmeitä tapahtunutkaan.
Beeda hörähti hiljaa suuntaani, kun avasin karsinan oven. Karsinaan mennessäni se tuuppasi mua rennosti turvallaan ja alkoi tutkimaan rutiininomaisesti mun takintaskuja.
"Höpsö, ei sulle ole siellä nyt mitään", sanoin napakasti, mutta kuitenkin lempeästi. Enhän mä voinut olla sille mitenkään liian ankara - varsinkaan nyt, kun se kantoi sisällään pientä elämän alkua.
Hetken Beeda vielä yritti, mutta siirtyi sitten takaisin heinäverkolleen. Se oli jotenkin niin rauhallisen oloinen, mutta silti sama höpsö tamma kuin aina ennenkin. Siirryin rapsuttamaan Beedaa kaulasta ja hetken päästä silitin jo sen masua. Kohta sen maha alkaisi kasvamaan ja pyöristymään ihan kunnolla. Mua huvitti ajatus pyöreästä Beedasta, mitä se ei ole koskaan ollut, muuta kuin aina laidunkauden jälkeen. Tiineyden loppuvaiheella se saattaisi olla kuitenkin jopa ehkä pyöreämpi kuin kesämaha, ken tietää?
Lopulta mun oli kuitenkin lähdettävä, jolloin mojautin mojovan suukon Beedan sieraimille. Sitten kävinkin hakemassa tallikamppeet, jonka jälkeen siirryin ulos. Siitä taas matka jatkui Hallavan parkkikselle, josta ajattelin soittaa äidin hakemaan. Mä olisin voinut odottaa toki sisälläkin, mutta halusin nauttia lokakuisesta illasta. Olihan tätä kuuta enää vain naurettavat pariviikkoa jäljellä. Ja vaikka ulkona olikin todella kylmä tai pikemminkin aivan jäätävän kylmä, niin silti näissä illoissa oli sitä jotain, josta nautin suunnattoman paljon. Kylmyys, kohmeiset sormet ja kylmä nenänpää eivät siis haitanneet.
"Terve", Thomas huikkasi mulle autonsa vierestä. "Mit –" "Arvelinkin että löydän sut taas täältä, kävin sun himasta kysymässä", Thomas sanoi virnistellen rööki huulellaan. "Että kävit meillä?", katsoin jätkää ällistyneenä, silmiäni räpyttäen. "Mitä sitten?", se sanoi muina miehinä. "Ei mitään, mut –" "Noniin, sä pistät mulle vieläkin vastaan", Thomas huomautti. "Häh, en mä –" "Älä viitti"
Hiljenin.
Okei, myönnetään, että pistin vastaan, mutta ihan syystäkin. Thomas oli kusipää vaikka olikin ihan kiva. Se oli siis ihan kiva, mutta kusipää silti, eli ihan kiva kusipää.
"Sori", mutisin ja katselin kengän kärkiäni. "Ei se mitään, mutta lopeta tuo vastaan vänkääminen", jätkä sanoi ja tumppasi röökin maahan. "Tiiätkö, en mä unohda sitä mitä sä teit", sanoin ja katsoin varovasti Thomasta. "Mä yritän unohtaa sen, mutta sä vedät aina ton saman kortin pöytään", se sanoi ja katsoi mua melko vittuuntuneena. "No kyllä mä tiiän", mutisin vaivaantuneena. "Niin", Thomas sanoi jo hieman lempeämmin. "Mitä jos alotetaan kokonaan alusta, ihan puhtaalta pöydältä?", se kysyi. "En mä tiedä", huokaisin nielaisten. "No mitä sä haluat? Ja mitä se neljästoista päivä perjantaita illasta sitten oli?", Thomas kysyi. Sillä näköjään alkoi keittää päänupissa. "No en mä tiedä", vastasin. "Mä olin väsynyt, hämilläni ja –" "Älä", se keskeytti mut. "Unohda koko juttu", se jatkoi ja kääntyi avaamaan autonovea.
Nielaisin. Tässäkö tämä nyt sitten oli?
En mä tätäkään halunnut. Tää tuntui vielä pahemmalta ja mua alkoi surettaa Thomas. Se laitto oikeesti kaikki peliin.
"Thomas", sanoin, mutta se oli tuskin kuiskausta suurempi. Silti jätkä kääntyi katsomaan mua päin. "No?", se kysyi. "Mä oon valmis.. Siis yrittämään", sanoin ja huokaisin raskaasti. Tarkoitin tätä nyt oikeasti ja samalla tunsin jotain helpottavaa tunnetta. Tuntui kuin se ikuisuuden sisälläni ollut möykky alkoi poistumaan kehostani ja vapauttamaan minua tuskasta mitä olin kantanut sisälläni.
Thomaksen ilme kirkastui ja hetkessä se oli tullut lähemmäs mua ja painanut huulensa kevyesti mun omiani vasten. Tää tuntui niin helvetin oikealta vaikka todellisuudessa järki sanoi vielä hiukan toista. Vitut järjestä, mä ajattelin. Tää oli oikein, mä tiesin sen.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Oct 25, 2016 19:45:16 GMT 2
Ensilumi25. lokakuuta 2016
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Nov 1, 2016 17:08:25 GMT 2
Väsymysaalto 01. marraskuuta 2016
Kauniin lumiset maisemat vilahtelivat silmissäni, kun ajoimme Thomaksen kanssa kohti Hallavaa. Meidän kuten varmasti muidenkin onneksemme tiet olivat hyvin sulat, joten pystyimme hyvillä mielin ajamaan rajoitusten mukaisesti pelkäämättä sitä, että jätkän bmw menisi tuhannen säpäleiksi, jos ajaisimme ohjaan. Onneksi niin ei kuitenkaan kävisi vaikka mistäpä tuon tietää, jos hirvi tai muu vastaava eläin päättäisi hypätä eteemme.
Viime päivien aikana saatiin nauttia hyvinkin vaihtelevista säistä. Ensilumen jälkeen lunta oli maassa reippaat pari päivää, jonka jälkeen ne lähti vesisateiden myötä pois. Sen jälkeen oli lähinnä vain satanut ja satanut, mutta aina jossain välissä pakastui ja tuli vähän luntakin, mutta maahan asti se lumi ei kuitenkaan jäänyt. Nyt kuitenkin lumet olivat tulleen takaisin maahan, mutta kaikkialla oli silti todella märkää vaikka lämpötila olikin nollan puolella.
Mä olin liikuttanut Beedaa säiden mukaisesti. Kun tuli vettä, niin mentiin suosiolla maneesissa ja kun oli päiviä, jolloin ilmat olivat kohtalaisen hyviä, niin mentiin joko kentällä tai sitten maastossa. Oltiin tehty myös hommia maastakäsin ja pyrinkin pitämään liikutuksen varsinkin nyt monipuolisena, ettei Beeda olisi sitten varsomisen aikaan täysin rapakunnossa, koska siinä oli tottakai tietysti omat riskinsä.
Hätkähdin omista mietteistäni siihen, kun käännyimme ristauksesta tutun kapealle soratielle, jota pitkin lähdimme ajamaan. Soratie oli todella pehmeää viime viikkoisten säiden takia, mutta kantoi auton hyvin, joten siitä ei tarvinnut murehtia. Lopulta saavuttiinkin Hallavaan, jossa oli täysi tohina päällä. Ihmisiä vilisi siellä sun täällä, liekö tunnit meneillään vai muuten vaan halloween jäljiltä jotain muuta supinaa. Bileet oli ainakin loistavat ja mä olin muiden seurassa Hallavassa melko pitkäänkin, kunnes mun oli ihan pakkoa lähteä kotiin. Thomas ei tykännyt, kun pyysin sitä halloween yönä hakemaan mut himaan, koska en viitsinyt mutsillekaan soittaa. Isä kun oli työmatkoilla ulkomailla. Lopulta sain kuitenkin Thomaksen suostuteltua hakemaan mut ja me mentiinkin lopulta sitten sen luo, koska en halunnutkaan mennä kotiin.
"Tuutko sä mukaan vai lähetkö jonnekin?", kysyin Thomakselta, kun nousin ulos autosta. "Mun pitää käydä kaverilla. Voin hakee sut sitten, kun soitat", se sanoi ratin takaa. "Okei", mutisin ja lähdin harppomaan kohti tallia. Samalla kuulin, kun bmw mörähti käyntiin ja ajoi pois.
Löysin tieni nopeasti Beedan karsinalle, jossa tamma söi parasta aikaa päiväheiniään. Se hörisi mulle hiljaa, kun saavuin karsinan edustalle, mutta jatkoi sitten heinien syöntiä. Siinä mä katselin Beedaan hetken aikaa lumoutuneena, kunnes lähdin hakemaan varusteita. Tuntui aika hassulta, ettei vieläkään ollut varmaa, että oliko Beeda tiine vai ei. Onneksi siihen saataisi pian varmistus vaikka mulla olikin sellainen hassu tunne, että se oli tiine vaikka alkuun sitä hieman epäilinkin.
"Moi", tervehdin satulahuoneessa puuhaavaa Carrieta samalla, kun suuntasin Beedan varusteiden kimppuun. Nainen katsoi mua hetken aikaa hölmistyneen oloisena, kunnes ilmeisesti muisti kuka mä olin ja tervehti sitten kohteliaasti virnistäen. "Ei ehkä ole ihan vielä järkevää puhdistaa niitä suojia, kun ne menee kuitenkin päivän sisällä samaan kuntoon", naurahdin naikkoselle samalla, kun kaappasin yksitellen varusteita syliini. Ne painoi, ne piru vie painoi. "Totta, mutta ei mulla oo tässä muutakaan tekemistä", se sanoi ja jatkoi hymyillen touhujaan.
Lopulta lähdin takaisin Beedan karsinalle, jossa tamma katselikin jo uteliaana minun suuntaani. Se hörisi jälleen minulle tervehdyksen, joka pisti hymyilyttämään. Beeda oli Hallavaan muuton jälkeen alkanut hörisemään mulle - varsinkin aamuisin, kun mä saavuin tallille. Se oli jotenkin niin suloista. Muutenkin alkoi tuntumaan siltä, että Beeda alkoi olemaan jo ihan kunnolla kotiutunut tänne vaikka se olikin heti ensimmäisenä päivänä jo kuin kotonaan. Ei se kuitenkaan ihan heti ollut normaali oma vapaa itsensä, jota se alkoi olemaan tässä kuukausien varrella.
Pujahdin tamman karsinaan varusteiden kanssa ja laskin ne sitten alas. Nappasin harjalootasta harjan, jolla aloin harjailemaan Beedaa ripein vedoin. Beeda katseli hetken aikaa mun touhuja, kunnes se alkoi hakeutumaan turpansa kanssa lähemmäs harjalootaa ja hetken päästä se heiluttelikin jo huuliensa välissä harjaa, joka lensi lopulta suoraa mun ohimoon.
"Ai hele –", aloitin lopettaen harjauksen ja painaen kättä omaa ohimoani vasten. Kylläpä tärähti ikävästi. "Mitä siellä oikein tapahtuu?", joku vanhemman puoleinen ihminen kysyi tullessaan karsinan edustalle. Se oli kai jonkun tuntilaisen äiti tai täti tai ehkäpä jopa mummu, en tiedä. "Eihän se vaan potkaissut?", se jatkoi jo hädissään kysyen. "Ei potkaissut. Kaikki on hyvin", mutisin hymyillen ja ehkäpä hieman rauhoittavasti, jotta nainen huomaisi minun olevan ihan kunnossa. "Puriko se sinua?" "Ei, se heitti harjalla ohimoon", sanoin ja sain lopulta vain kummaksuvan katseen, kun se nainen ei olisi uskonut. Ihan kuin se piti mua hulluna. Mieleni teki sanoa, että voi kyllä, niin se teki, mutta annoin olla ja jatkoi harjaamista.
Ilta alkoi hämärtämään, kun astelin Beedan kanssa tallipihalle. Mä en ymmärtänyt, että miten mulla vierähti kaikessa tässä sellaiset parisen tuntia, ennen kuin sain tamman kuntoon. Hetken aikaa mietin, että minne päin sitä lähtisin, kunnes päätin mennä maneesiin. Siellä meneillään oleva tunti oli luultavasti jo loppunut. Tai niin ainakin toivoin.
Maneesissa ei ollut ketään, joten taluttelin Beedaa rauhassa alkukäynnit maastakäsin, jonka jälkeen nousin jakkaralta sen selkään. Mentiin vielä hetki käynnissä, jolloin Beeda sai kulkea pitkin ohjin, venyttäen itseään ja katsellen samalla vapaasti ympärilleen. Lopulta lähdin pikku hiljaa herättelemään sitä pohkeella ja kun tamma reagoi pohkeelle, niin aloin keräilemään ohjia. Pidin samalla kuitenkin takaset aktiivisena, jotta käynti alkoi kulkemaan selän läpi, tuntuman tullen takasien kautta ohjalle. Kun käynti alkoi toimimaan haluamallani tavalla, niin siirryttiin siitä sitten raviin. Ravissa otettiin siirtymisiä ja tehtiin kaiken maailman voltteja, ympyröitä, kiemuroita ja vaihdeltiin suuntaa. Kun Beeda vaikutti sopivan kuuliaiselta ja kivalta, niin nostin laukan. Beeda alkoi vähän innostumaan laukasta, jonka takia se alkoi hyppelehtimään omituisesti, mutta sain sen lopulta rauhoittumaan ja keskittymän työntekoon. Jatkettiin volttien ja ympyröiden tekoa sekä vaihdeltiin suuntaa ja nosteltiin laukkaa, kunnes siirryttiin takaisin raviin. Ravailtiin vielä jonkun aikaa ennen kuin otin loppuravit- ja käynnit.
Maneesista tullessani ulos alkoi olemaan jo todella pimeää. Katulamput olivat jo syttyneet ja valaisivat nyt tallipihan alueen, lumen hohtaessa katulamppujen valossa. Kävelin reippaasti Beedan kanssa talliin, jossa hoidin sen pois. Viimeisten harjanvetojen jälkeen nappasin varusteet syliini ja kävin viemässä ne omille paikoille. Samalla käväisin hakemassa Beedalle porkkanan, jonka annoin sille karsinaan saapuessani. Taputtelin Beedaa hetken aikaa ennen kuin heitin sille loimen niskaan ja kävin viemässä takaisin tarhaan. Kauan sen ei siellä enää tarvinnut olla, sillä pian tulisi iltaruokinnan aika, mutta en viitsinyt sitä talliinkaan jättää.
Puhelin tärisi takkini takussa, joten kaivoin sen sieltä esiin ja vastasin puhelimeen.
"Terve, vieläkö sä siellä tallilla oot?", Thomas kysyi. "Joo, sain just kaikki tarpeellisen tehtyä. Missä oot?", huokaisin väsyneenä. "Justiinsa lähdin kaverilta. Tuun varmaan hakemaan sut, vai?", se sanoi kysyen. "Aijaa" "Niin haen?", se toisti kysyvästi puhelimen toisessa päässä. "Juu hae. Pitää vaan käydä ensiksi kotosalla ennen kuin mennään sulle", sanoin. "Selevä", se sanoi ja lopeteltiin puhelu siihen.
Hassua, että miten minuun iski puhelun aikana jonkinlainen väsymysaalto. Mua alkoi nimittäin hirmuisesti väsyttämään ja haukottamaan, joten päätin mennä odottamaan ulos, jotta minua ei alkaisi ainakaan väsyttämään enempää. Ulkona oli sen verran viileä, että se piti kyllä hyvin hereillä. Samalla saisin nauttia hetken aikaa marraskuisesta päivästäkin, joten mikäpä ettei.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Nov 6, 2016 14:24:43 GMT 2
Ei oo olemassa kummituksii, eiks nii? 06. marraskuuta 2016
Olin suunnannut Hallavaan jo heti aamupäivästä, koska minulla ei ollut kotona mitään järkevää tekemistä. Mä olin herännyt kuuden aikoihin aamusta, joten kerkesin tekemään ihan rauhassa kaikki aamutoimet ja päätin sitten lopuksi, että pyhitän koko loppupäivän talleilulle. Minun onnekseni sunnuntain talvipäivä oli mitä mainioin: pakkasta oli liki kahdeksan astetta, aurinko pastoi lähes täysin siniseltä taivaalta ja päivä vaikutti muuten loistavalta. Tosin Hallavaa kohti vyöryävä harmaa pilvirintama enteili päivää ilman aurinkoa ja niinhän siinä sitten lopuksi kävikin.
Tallille päästyäni aurinko oli kadonnut harmaiden pilvien taakse, mutta en antanut sen häiritä. Päivä vaikutti muuten loistavalta vaikka kylmä ilma pakottikin minua nostamaan huivia lähemmäs kaulaani ja pipoa syvemmäs päähäni. Hymyillen kuitenkin vilahdin lämpimään talliin.
"Päivää", tokaisin virnistäen vastaan tulevalle Alanalle, joka vilkaisi mua omista mietteistään nyökäten. Sitten se jatkoi matkaansa, kuten minäkin. Mä olin matkalla tallitupaan, jonne ajattelin viedä evääni.
"Caitlyn?", joku kuiskas mun läheltä ja mä pysähdyin kääntyen ympäri. "Kuka?", havahduin kysyen, mutta en nähnyt ketään. Hetken aikaa tarkkailin ympäristöä, kunnes pudistin päätäni ja jatkoin matkaani tallituvan puolelle, jossa vein eväät jääkaappiin. Jonkun aikaa kerkesin viipyä siellä, kunnes kuulin tallituvasta lapsen kikatusta ja juoksuakselia. Sitten wc:n ovi pamahti kiinni. Säpsähdin pelästyneenä, mutta keräsin nopeasti itseni. Tämä oli varmasti vaan jotain typerää pilaa. "Lapset, lapset. Halloween meni jo, eikä tänään tiedettävästi ole aprillipäiväkään", tuumasin napakasti, mutta kukaan ei vastannut. Hetken aikaa kuuntelin ja odottelin, mutta mitään ei tapahtunut, eikä katuvia lapsia ilmestynyt odotettavasti eteeni. "Nyt loppu oikeesti se pelleily", murahdin lopulta käskevästi, mutta tälläkään kertaa kukaan ei vastannut. Huokasin turhautuneena. Olin valmis antamaan kunnon palautteen typeristä kepposista, mutta en kerennyt, sillä taukohuoneen ovi kävi.
"Ai moi Caitlyn", Inka tervehti mua taukohuoneeseen tullessaan. "Moi", sanoin hajamielisesti ja tähyilin vielä hämmentyneenä wc:n suuntaan. "Mitä siellä on?", Inka kysyi uteliaana pysähtyen ja katsoen samaan suuntaan. "Näytät siltä kun olisit aaveen nähnyt", blondi jatkoi. "Äh, ei mitään", mutisin huokaisten ja lähdin kiireisesti pois taukohuoneesta, jättäen jälkeeni hämmentyneen Inkan.
Kävelin ripein askelin Beedan karsinalle, josta nappasin matkaani tamman riimun- ja riimunarun, jonka jälkeen suuntasin tarhoille. Hengitys höyrysi kylmässä talvipäivässä ja lumi narskui tutusti kenkieni alla. Tarhalle saavuttuani Beeda hörisi minulle kevyesti ja tuli sitten portille vastaan. Pujautin riimun sen päähän ja lähdin takaisin lämpimään talliin.
Me oltiin saatu joku aika sitten iloisia uutisia, kun eläinlääkäri oli tarkastanut, että oliko astutus tuottanut tulosta - ja olihan se. Beeda oli tosiaan tiineenä ja sen sanottiin kantavan ainakin sinne maaliskuun loppuun saakka. Pitkä odotusaika olisi siis luvassa, mutta aika hurjaa, että minun pikku Beedasta tulisi äiti. Olin pakahtua jo nyt onnesta että ylpeydestä, ja pystyin jo ajattelemaan pienen hintelän, mutta suloisen varsan Beedan rinnalla. En tosin tiennyt, että pidänkö varsan itselläni vai myynkö sen. Me oltiin puhuttu Rebeccan kanssa asiat läpi ja hän sanoi, että olisi valmis ottamaan varsan myös itselleen kisattavaksi. Se kuulosti hyvältä, mutta en tiennyt. Mullakin on Beeda, enkä tiedä, että riittäisikö minulla aika toiselle hevoselle. Beedan kanssa mun pitäisi kuitenkin valmentautua, treenailla ja kisata, joten toinen samanlainen hevonen siihen rinnalle.. Aika työlästä.. Mutta Beedan varsa menisi kuitenkin vieroituksen jälkeen muualle kasvamaan ja menisihän siinä jonkun aikaa ennen kuin varsalla voisi edes ratsastaa - saatikka sitten kilpailla.
Beedan saatuani valmiiksi liikutusta varten - lähdettiin tallipihalle. Yllätyin siitä, että ulkona paistoikin nyt aurinko. Harmaa pilvirintama oli kadonnut jonnekin, mutta se oli tuonut mukanaan hyytävän kylmän tuulen. Mä ajattelin sittenkin vaihtaa suunnitelmiani ja lähteä maastoon. Olihan päivä mitä täydellisin maastoilulle!
Beedan tasainen askellus keinautteli mua satulassa, kun ihastelin upeita talvisia maisemia. Linnut visersivät jossain kauempana puissa ja lumi kimmelsi kauniisti auringon valossa. Mä todellakin toivoin, että talvi alkaisi nyt kunnolla tästä, eikä alkaisi lauhtumaan. Se olisi aika ikävää, koska sitten tulisi kaiken maailman loskakelit, talvifiilis katoaisi kokonaan ja mieli masentuisi. Huokaisin hymyillen ja pyysin Beedan raviin. Mitä sitä suotta nyt murehtimaan - mä halusin nauttia tästä kauniista päivästä, joten sysäsin muut ajatukset muualle ja keskityin tähän hetkeen.
Pitkän suoran tullessa nostin Beedalla laukan. Tamma pärskähti innoissaan päätä heittäen ja laukkasi sitten reipasta tahtia eteenpäin. Kylmä viima tunkeutui ikävästi kasvoihini ja hetkessä minua alkoi paleltamaan. Siinä vaiheessa koin parhaakseni siirtyä takaisin käyntiin ja lähteä tallille, etten jäätyisi ihan kokonaan. Vaikka minulla olikin paljon vaatetta päällä, niin kasvojani ei siitä huolimatta suojannut mikään ja pakkanen puri armotta paljasta ihoani, saaden sen nipistelemään ja kihelmöimään.
Tallille saavuttuani olin aika kylmettynyt, mutta Beedalla sen sijaan ei ollut mitään ongelmaa. Se olisi varmasti viihtynyt pidempäänkin maastossa.
"Tais olla aika kylmä", Pujo kysyi, kun olin menossa Beedan kanssa sen karsinalle. "Jep", tokaisin virnistäen. "Että jos oot menossa ulos - varsinkin maastoon, niin kannattaa miettiä laittavansa paljon vaatetta päälle", tokaisin vielä naurahtaen. "Okei, pidetään mielessä", se sanoi kadoten samalla omille teilleen.
Hoitaessani Beedaa, minulla oli jotenkin semmonen outo tunne, että joku katseli tekemisiäni. Vaikka katsoin välillä ympärilleni, niin en kuitenkaan nähnyt ketään taikka sitten kuullutkaan. Beedakin tuntui olevan ihan rauhassa, joten ajattelin vain, että ehkä olin tulossa kipeäksi. Kun olin saanut lopulta hoidettua Beedan kuntoon, niin annoin sille vähän heinää, jonka aikana käväisin viemässä varusteet takaisin omille paikoilleen. Sitten lakaisin tallikäytävän ja kun Beeda oli syönyt, niin nakkasin sille loimen niskaan ja käväisin viemässä sen tarhaan. Lopulta siirryin tallituvan puolelle, jossa olivat Katri ja Carrie.
"Moi", tervehdin naikkosia hymyillen ja käväisin hakemassa evääni, joiden kanssa istahdin pöydän ääreen. Kaivoin samalla puhelimen takustani ja selailin sitä nauttiessani eväitä. Lopulta huomasin olevani jälleen yksin taukohuoneessa. Katri ja Carrie olivat kadonneet jonnekin, joka oli hyvin omituista, koska en edes kuullut heidän lähtevän. Annoin asian kuitenkin lopulta olla, koska yleensä kun olin keskittynyt johonkin, niin en enää huomannut taikka sitten kuullutkaan ympärillä tapahtuvaa toimintaa. Söin viimeisenkin leivänpalan ennen kuin lähdin takaisin tallinpuolelle, josta soitin Thomakselle. Meidän oli tarkoitus lähteä Thomakselle, kun olisin käynyt tallilla ja nyt minusta tuntui vähän siltä, että oli aika lähteä. Ainakaan mulla ei ollut enää järkevää tekemistä, joten koin parhaaksi lähteä.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Jan 7, 2017 16:10:45 GMT 2
Paksukainen 07. tammikuuta 2017
Lunta tuntui pyryttävän joka suunnalta, kun astelin kohti Hallavan lumista tallipihaa. Aika oli juossut kuin siivilällä ja Beedan varsomiseen ei olisi enää kuin pari hassua kuukautta, jos sitäkään. Ainakin se oli pyöristynyt hurjasti ja mua hirvitti jo katsoa sen suurta masua. Varsakin tuntui potkivan aina silloin tällöin ja se oli ihan silminnähden havaittavissa. Mua jänskätti niin pirusti tulevat kuukaudet. Onneksi minulla oli Rebecca apuna, joten en olisi ihan yksin tämän kaiken kanssa. Aleksikin auttaisi varmasti, jos ongelmia tulisi, joten voin olla toivottavasti ihan huoleti.
Tallissa oli ihanan kotoisaa. Hevoset olivat tarhaamassa, joten koko talli huokui tyhjyyttään - lukuun ottamatta paria hassua ihmistä, jotka olivat keskittyneet omiin puuhiinsa. Mä morjestin heitä ja kipaisin tallituvan puolella viemässä tallikamat kaapiini, jonka jälkeen lähdin talsimaan tarhoille. Halusin nähdän mun Beedamussukan, tulevan äiskän, jonka rinnalla seisoskelisi kohta suloinen hintelö varsa. Kuukauden päivän olin viettänyt monia tunteja miettien, että minkähänlainen varsa sieltä mahtaisi tulla. En osannut arvata, sen näkisi sitten, kun se syntyisi.
"Mooii, mitäs mun mussukka?", mutisin tuttuun tapaan Beedalle. Se oli tullut mua portille vastaan, joten pikaisten rapsutuksien jälkeen lähdettiin sen kanssa takaisin talliin, pois lumipyryn armoilta. Beedaa huono ilma ei tuntunut haittaavan lainkaan. Se nautti, varsinkin niiden hurjien pakkasten jälkeen, mitä oli ollut. Nyt ilmat olivat lauhtuneet, mutta tilalle oli tullut inhottava lumipyry.
Tallissa riisuin Beedalta loimen pois ja aloin harjailla sitä reippain vedoin. Se nuokkui silmät puoliummessa korskuen, hätkähtäen välillä hereille katselemaan tekemisiäni. Mammalomailu näytti olevan sille raskasta. Beeda oli muuttunut jonkun verran tiineyden edetessä, mutta ne oli ehkä niin pieniä asioita, ettei niihin välttämättä kiinnittänyt lainkaan huomiota. Minä kuitenkin kiinnitin. Beeda ei enää pahemmin innostunut siitä, jos sen mahanaluseen koskettiin. Sinne jos mentiin harjalla sörkkimään, niin takuulla se nosteli kavioita ja luimi siihen malliin, että kohta sattuu, jos ei lopeta. Lisäksi Beedan ruokahalu oli kasvanut ja muutenkin se halusi olla enemmän omissa oloissaan. Välillä tosin se tuli oikein syliin rapsutettavaksi ja halusi olla paijattavana ties kuinka kauan. Oli jännittävää mennä aina tallille, kun ei tiennyt, että millainen päivä tuolla nelijalkaisella mahtoi olla.
Harjaulun päätteeksi taputin Beedaa kaulalle ja heitin harjan takaisin harjalootaan. Mietin kuumeisesti, että mitä mä teen sen kanssa tänään. Lähdenkö maastakäsin kävelemään maastoon vai tuuppailtaisiko rennosti maneesissa. Iltakin alkoi jo hämärtää. Päädyin lopulta maneesiin, joten pistin Beedalle suitset päähän ja lähdettiin ulos tallista.
Ulkona lumipyry oli jo hellittänyt, ja enää taivaalta leijaili vain suuria lumihiutaleita maahan. Päätinpä siis lähteä sittenkin maastoon, koska sää oli yllättävän hyvä. En kuitenkaan viitsinyt lähteä kauas, sillä viimeinenkin valonsäde alkoi hiipua, pimeyden laskiessa yllemme. Onneksi kuitenkin tämän viiden kuukauden aikana maastot olivat tulleet minulle kuin Beedallekin tutuksi, joten tuskin ainakaan eksyisimme.
Beedan löntystellessä rauhallisesti lumista tietä pitkin eteenpäin, ajatus siirtyi taas tulevaan varsaan. En vieläkään tiennyt, että pitäisinkö sen itselläni. Toisaalta sydäntäni oikein raapaisi ajatus siitä, että mun ensimmäinen kasvatti myytäisiin pois. Toisaalta olisi aika haastavaa pitää kahta hevosta, varsinkin, jos ne eivät ole samalla tallilla. Olin kuitenkin suunnitellut varalta ehkä tulevan myynti-ilmoituksen. Miettinyt, että millainen tulevan ostajan pitäisi olla, jotta varsa lähtisi hänelle.
Beeda pärskähti. Ihan kuin se olisi lukenut ajatukseni ja lohduttanut. Hassua, tosi hassua. Mä nautin suunnattomasti tämmöisistä hevostäytteisistä illoista. Näissä oli sitä jotain, joka sai minut rakastamaan hevosarkea vielä enemmän ja enemmän vaikka välillä se olikin raskasta.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Jan 8, 2017 12:12:56 GMT 2
Pellolla08. tammikuuta 2017 (Krmh, miten vaikeeta onkaan piirtää kantava tamma? :--D)
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Jan 11, 2017 12:47:54 GMT 2
Tuulenpuuskia
11. tammikuuta 2017
Puut huojuivat holtittomasti voimakkaiden tuulenpuuskien pyörteissä. Pakkanen keikkui nollan rajoilla, mutta kylmä viima sai minut tuntemaan, että pakkasta olisi reippaastikin enemmän. Tuulen mukana tihkutti jotain vedensekaista ja tiet vaikutti olevan melko liukkaat. Mä olin onnellinen siitä, että just nyt mun ei onneksi tarvinnut ajaa vielä autoa. Ikävät kelit sai mut ajattelemaan, etten välttämättä haluaisi koko korttia, mutta onneksi vain hetkellisesti. Tulisihan se tarpeen ja olisi helpompi liikkua paikasta toiseen, varsinkin täällä peränurkilla, jossa julkisista ei ole kuultukaan.
Auton pysähtyessä tallipihalle, kiitin äitiä kyydistä ja nousin ulos autosta. Ahh, vidoinkin tallilla- ajatuksen saattelemana astelin talliin. On sanomattakin selvää, että mä viihdyin tallilla enemmän kuin missään muualla. Tallilla pystyi jotenkin rentoutumaan ja huokaisemaan. Paskat kylpylöistä tai ulkomaan lämpimistä lomamatkoista, mä ainakin pystyin rentoutumaan hyvin Suomen karuissakin monipuolisissa olosuhteissa.
"Terve, joko se syntyy", Rena kysyi yllättäen Kyyhkyn karsinasta. "Yäöhä, häh?", mukelsin hämmentyneenä jotain suustani ja katsahdin häntä. "Siis se Beedan varsa?", Rena selvensi. "Aa joo", hymähdin. "Ei, mutta Beeda alkaa olemaan jo sen verran pyöreä, että kohta alkaa varmasti tapahtumaan", jatkoin naurahtaen. "Jännittääkö?", porkkanapää kysyi harjaillen Kyyhkyä rennon letkein vedoin. Tummanruunikko tamma nautti hoitotuokiosta silmät ummessa. "No arvaa", irvistin. "Mä en ole ollut koskaan mukana tamman varsomisessa, tää on ensimmäinen kerta", mutisin ja yritin samalla kuvitella, että millaistahan se olisi. "Kyllä se siitä, hevoset on hyviä synnyttäjiä", Rena hymyili kannustavasti. "Niin", huokaisin. "Hoidatko Astan sijasta nykyään Kyyhkyä?", kysyin. "Joo" Rupateltiin hetken aikaa niitä ja näitä, kunnes jatkoin matkaani tallitupaan, jossa oli täysi meno päällä. Tuttujen naamojen joukossa näkyi mulle myös vieraita naamoja, eli siis uusia tyyppejä oli virtautunut mukavasti Hallavaan, joten moikkasin heitä innokkaasti. Kauaa en tallituvassa kuitenkaan viipynyt vaan seuraavaksi lähdin hakemaan Beedaa tarhoilta. Paksukainen oli tullut mua jo portille vastaan, joten päästiin kylmältä viimalta nopeasti takaisin tallin suojiin, vaikka eihän Beedalla ollut mitään hätää, olihan sillä kaulakappaleellinen toppaloimi päällä.
"No jopas jotakin, sepäs on pyöreä", Aleksi tuumasi ohimennen, jääden kuitenkin katsomaan tammaa ja sen suurta mahaa. "Se on, varsominen alkaa lähestymään", hihkaisin innoissani riisuessani Beedan toppaloimesta. "Siltä näyttää", mies tuumasi hymyillen ja lähti sitten kohti toimistoa.
Hetken aikaa katsoin Aleksin perään, kunnes aloin harjailemaan Beedaa rennoin vedoin. Olihan se aika pullukka, niin kuin pitikin. Jos ei olisi ollut, niin olisin jo aika huolissani. Varsaa miettiessäni mä olin päättänyt lopulta, että mä myyn sen sitten, kun aika koittaa. Ei mulla olisi mitenkään aikaa kahdelle hevoselle, saatikka varsaan, jota pitää kouluttaa. Mulle riitti kyllä Beeda.
Harjauksen päätteeksi taputin Beedaa kaulalle ja nakkasin enkkuviltin sen niskaan. Oli nimittäin aika lähteä pienelle happihypylle, ja seuraksi saatiin yllättäen Daw ja hänen suomenhevostammansa Lotta. Nuori varsa, jota Daw parhaillaan koulutti. Olihan se aika söötti, ei voi muuta väittääkään, mutta hommia siinä kyllä varmasti myös piisasi.
Mun hömppäillessä rennosti Beedan kanssa maneesissa, Daw ohjasti Lottaa takana kävellen. Beeda tuntui kivalta, rennolta ja kuuliaiselta vaikka päitsillä mentiinkin. Normaalisti tämmöinen ei tulisi kuuloonkaan, mutta koska mammalomailu väsyttää, niin ei Beeda nyt mitenkään mahdottoman energinen ole vaikka välillä sellaisia päiviä toki onkin. Lopulta laskeuduin alas tamman selästä ja käveltiin jonkun aikaa maneesissa, ennen kuin mentiin takaisin talliin. Daw jäi vielä tekemään Lotan kanssa jotain, joten moikkasin heille lähtiessäni.
"Sä oot kyllä super", kehuin Beedaa antaessani sille päiväheinät ja sapuskat karsinaan. "Caitlyn, tuus kattoo", Katri huhuili mua. "Juu, tullaan"
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Jan 16, 2017 1:50:06 GMT 2
Vihdoinkin! 16. tammikuuta 2017
"VAHATIPAT??!!??", hätkähdin yllättyneenä, tarkastaessani Beedan tilannetta. "OHH?!? ARE YOU SURE???", Faen karsinassa oleva Alana kysyi minulta epäilevästi, mutta itsekin hieman hämmentyneenä.
Katsoin siis uudelleen. "JOO, BEEDALLA ON VAHATIPAT!!!", tuijotin Alanaa, silmät varmaan lautasen kokoisina. "VOI TSIISUS, WAIT.. MÄ TUUN KANS KATTOO", se mutisi ja tuli tsekkaamaan Beedan karsinaan tilanteen. "Well.. Totta, sillä on.. You know vahatipat", se hymähti.
Ilta alkoi siis erittäin jännittyneissä tunnelmissa. Olin lukenut kaiken maailman tiedot tamman tiineydestä, varsomista ennakoivista hetkistä ja itse varsomisesta, mutta jostain syystä pieni paniikki alkoi siitäkin huolimatta tehdä tulojaan, joten kävin hakemassa Aleksin toimistolta paikalle ja soitin Rebeccalle, joka tuli tuota pikaa tarkastamaan tilanteen. Homma oli siis hanskassa, joten pystyin ihan hyvillä mielin rauhoittumaan, joka multa ei kyllä valitettavasti onnistunut tässä tilassa. Kehotuksista huolimatta en kuitenkaan suostunut lähtemään tänä yönä kotiin. Mulla oli vaan sellainen hassun outo tunne, että tänään tapahtuu, joten Rebecca jäi katsomaan tapahtumien kulkua minun kanssani - samoin myös Aleksi.
Puolenyön jälkeen Beeda alkoi olemaan levoton ja hikinen. Se kuopi ja pyöri karsinassaan, hakeutui makuulleen ja potki mahansa alle.
klo 01.17 "OOH KATO, SE MENI TAAS MAKUULLEEN!!", hihkaisin innostuneena. klo 01.25 "SE PONNISTAA, JÖSSES SE PONNISTAA!?!" klo 01.31 "OHH.. KATO.. VARSAN ETUJALAT NÄKYY!!", kuiskasin innoissani täristen. Toisessa etujalassa oli valkoinen sukka. "OOHH" "SSSHHH", Rebecca sihahti mulle, pitäen katseensa kuitenkin Beedassa. Hetken makoiltuaan Beeda nousi yllättäen ylös ja alkoi kiertämään karsinaa. Rebecca mutisi minulle jotain, että tamma häiriintyi meidän olosta, joten menimme hetkeksi varustehuoneelle. Lopulta palasimme takaisin niin, ettei Beeda edes huomannutkaan meitä. Tällä kertaa olimme kaikki ihan hiljaa. Kahden pitkän koiven väliin oli nimittäin ilmestynyt sievä pää, jossa oli hassu valkoinen merkki.
klo 01.36 Beeda ponnisti yhteen putkeen monia kertoja voimakkaasti, jolloin varsa putosi lopulta pehmeälle heinäpatjalle. Samalla myös sikiökalvo repesi itsekseen ja varsa pääsi hengittämään vapaasti, jolloin se myös heräsi kuin eloon. Beeda lepäsi hetken aikaa kyljellään ennen kuin se kääntyi katsomaan uteliaana, korvat hörössä varsaa, joka alkoi hoipertelemaan ja nousemaan välittömästi rintakehänsä päälle makoilemaan. Lopulta Beeda nousi ylös, jolloin myös napanuorakin katkesi, ja meni sitten nuuhkimaan varsaa. Hetken ihmeteltyään pientä otusta, se alkoi nuolemaan sitä kuivaksi. Varsa sen sijaan makoili huterasti aloillaan, ravisteli itseään ja ihmetteli maailmaa. Lopulta se alkoi pyrkiä jaloilleen. Varsan koivet olivat kuitenkin niin pitkät, ettei se tiennyt miten päin pitäisi ylös nousta, kun ne olivat jatkuvasti tiellä. Beedakin tökki aina välillä varsaa, käveli ja inahteli sille. Useiden nousuyritysten jälkeen varsa pääsi jotenkin seisomaan emäänsä vasten, mutta kellahti sitten takaisin pehmeälle heinäpatjalle. Lopulta se kuitenkin pääsi uudelleen jaloilleen ja seisoskeli huterasti pitkillä koivillaan tutisten. Haparoivin askelin varsa lähti etsimään emänsä nisää ja hetken etsittyään se löysi maitobaarille, saaden kipeästi kaipaamaansa ternimaitoa.
"SE ON TAMMAVARSA", hihkaisin ilonkyyneleiden lomasta Aleksille ja Rebeccalle, niin kuin ne eivät olisi itse sitä nähneet. Varsa on niin täydellinen, juuri sellainen kuin olin kuvitellut.
Kaikki oli sujunut tähän asti loistavasti. Pari tuntia varsomisen jälkeen Rebeccan oli kuitenkin lähdettävä kävelyttämään Beedaa, koska jälkeisiä ei ollut alkanut kuulua. Sillä välin mä jäin varsan kanssa karsinaan, ja olihan mun pakko ottaa siitä kuviakin ja lähettää niitä kaikille ihmisille. Tässä vaiheessa Aleksi lähti keittämään kahvet, sillä jos ei meillä, niin ainakin tuolla näytti olevan silmät ristissä väsymyksestä.
Rebeccan tullessa takaisin Beedan kanssa, oli kuuleman jälkeiset tulleet kävelyttämisen jälkeen keskelle tallipihaa, jotka Rebecca noukki myös välittömästi pois. Eli kaikki oli hyvin ja Beeda pääsi takaisin varsansa luokse - mun ja Rebeccan lähtiessä Aleksin perässä kahvelle. Tässä vaiheessa yön valvominen alkoi kyllä tosissaan tuntua minussakin, ja mua väsytti enemmän kuin koskaan ennen. Olin kuitenkin todella onnellinen, enkä katunut tai edes tule katumaan tippaakaan sitä, että tulen valvomaan tämän yön ja sen takia tulen myös näyttämään erittäinkin järkyttävältä aamulla.
t. Freude IstSyntynyt 16.01.2017 i. Aquarius e. Beau de Brass
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Jan 20, 2017 15:21:19 GMT 2
Riemuloikkia20. tammikuuta 2017
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Jan 30, 2017 11:05:46 GMT 2
Ratsailla 30. tammikuuta 2017
"Tää talvi ei ole talvee nähnytkään", valitin surkeana Thomakselle. "No? Miten niin?", se katsoi mua ratin takaa kulmat koholla. "No mieti nyt. Tänä talvena pakkasta on ollut tuskin nimeksikään, vettäkin on välillä satanut, päivät on ollut ihan semmoisia, kuin olis jo kevät ja mitä vielä", jatkoin valitusvirttäni. "Nojaa, minusta ihan hyvä. Lähteepähän auto käyntiin", Thomas hymähti ja kääntyi Hallavan ristauksesta tutulle tielle.
Miehet. Niin ärsyttävän yksinkertaisia.
Thomaksen jättäessä auton parkkipaikalle, suuntasimme talliin. Ajattelin ottaa miekkosen mukaan katsomaan Fredaa vaikka eihän se hevosista kummemmin välittänyt. Sainpahan apukäsiä, kun ajattelin ratsastaa Beedalla taas pitkästä aikaa. En edes muistanut tarkalleen ottaen, että milloin viimeksi olin sen selässä, mutta asiapa korjaantuisi onneksi tänään.
"Ota tuosta tuo riimunaru", sanoin ja osoitin Beedan karsinan edustalla olevaa mustaa riimunarua. "Miksi?", Thomas kysyi. "No ota nyt vaan", kehotin, jolloin jätkä napas sen käsiinsä. Aleksi oli vienyt hevoset jo ulos, joten lähdin Thomaksen kanssa hakemaan kaksikkoa sisälle. Thomas mutisi jotain mun perässä kävellessään, mutta tarhalle päästyään vaikutti olevan vähän kiinnostuneempi, kun edessä oli mun mussukat. Rapsuttelin Beedaa nopeasti turvasta, jonka jälkeen pistin sille riimun päähän ja otin sen ulos tarhasta. Fredakin loikkelehti Beedan rinnalla kevyesti ja pienen laukkaringin tehtyään, se palasi takaisin luoksemme.
"Otappa tuo varsa tuosta siihen riimuun", sanoin virnistäen. "Mitä? Miten?", Thomas katsoi mua yllättyneenä. "Avaa siitä riimusta se pistoolilukko ja ujuta riimu sitten varsan päähän ja pistä takaisin kiinni", ohjeistin. Thomas oli ihmeen taitava hevosten kanssa vaikka se ei niiden kanssa pahemmin toiminut. Se napasi toisella kädellä varsan kaulan ympäri ja pisti sitten toisella kädellä riimun päähän ja napsautti pistoolilukon poskihihnaan kiinni.
"Loistavaa", hymyilin ja lähdettiin talliin.
Varsa oli kasvanut huimasti ja siltä löytyi voimaa aivan uskomattomasti. Se ei ihan vielä osannut kävellä riimunarunpäässä siten kuin emänsä, mutta ihmeen hyvin se kuitenkin meni. Fiksuna ja oppivaisena varsana se sisäisti opittavat asiat nopeasti, joka oli hyvä juttu. Emänsäkään kimpussa se ei ollut enää yhtä paljon vaan teki omia tutkimusmatkojaan muualle. Itsenäinen tyyppi. Varmasti myös vieroitus tulee sujumaan ihan hyvin, kun ei ole niin riippuvainen emästään, tai ainakin uskoisin. Hoitorutiinejakin ollaan opeteltu ja ne sujuvat yllättävän hyvin. Harjaus on Fredan mielestä maailman ihanin asia, varsinkin silloin, kun sitä harjaa kutkuttavista kohdista. Kavioita se ei mielellään vielä haluaisi nostaa ylös, mutta hiljaa hyvä tulee. Kaviot sillä on ainakin hyvä, samoin jalka-asennot. Mä kun pyysin eläinlääkärin tarkastamaan varalta Fredan jalka-asennot ja ne oli senkin mielestä hyvät, joten se oli hyvä juttu tulevaisuutta ajatellen. Mä olin löytänyt sille nimittäin kodin ja tiesin, että sen tulevaisuus tulee olemaan melko aktiivinen.
Talliin saapuessamme mentiin suoraa Beedan karsinalle. Siitä mä olin onnellinen, että mulla oli rutkasti aikaa, koska samalla myös harjoiteltiin Fredan kanssa hoitotoimenpiteitä. Mä harjailin Beedan ripeästi, putsailin kaviot, jonka jälkeen siirryin varsaan. Harjaus oli sen mielestä ok juttu. Kavioita nostaessa se oli sitä mieltä, että sehän ei sovi ja nakkeli nostettavia koipiaan minne sattuu. Lopulta saatiin ainakin vasenta takasta nostettua niin, että se ei sitä yrittänyt saada alas. Lopetettiin siis siihen. Lopulta varustin Beedan ja mentiin maneesiin, koska ulkona oli niin tuulista.
Thomas jäi maneesi reunalle seuraamaan meidän menoa. Varsa pääsi ilman riimua juoksemaan mukana ja se oli ihan okei, koska se osasi käyttäytyä fiksusti. Beedan kanssa otettiin melko pitkät alkuverryttelyt. Se sai mennä pitkin ohjin, kunnes aloin hakemaan tuntumaa ja ottamaan rennosti pysähdyksiä. Beeda oli melko laiskahko ja reagoi hitaasti pohkeelle, mutta pikku hiljaa se alkoi olemaan skarpimpi. Otettiin voltteja, tehtiin ympyröitä ja vaihdeltiin suuntaa, ennen kuin siirryttiin raviin. Ravissa Freda innostui kauheeseen pukkilaukkaan ja se sinkoili minne sattuu. Beedalle katseli tarkkaavaisesti varsan menoa, mutta keskittyi taas lopulta työntekoon, kun se rauhoittui. Ravissa mentiin aluksi rennosti, kunnes lähdin hakemaan siltä ajoittain muotoa, pienissä pätkissä. Olihan sillä pientä lihaskatoa, joten ensin pitäisi saada kasvatettua taas massaa oikeisiin paikkoihin, jotta se jaksaa kantaa itseään pidempiä aikoja sekä kulkea oikein. Ravissa tehtiin ympyröitä ja vaihdeltiin suuntaa. Beeda alkoi jo innostumaan ja sitä piti välillä ihan muistutella vauhdista. Ravailun jälkeen siirryttiin takaisin käyntiin, sillä tamma puuskutti melkoisesti. Sen kunto oli huonontunut, joten sitäkin pitäisi kohotella tässä hiljakseen.
Freda ravaili innoissaan maneesissa emänsä lähettyvillä. Välillä se innostui pomppimaan ja pukittelemaan ja välillä se taas pysähtyi katsomaan ja tutkimaan ympäristöään. Välillä se kävi myös maneesin reunalla chillailevan Thomaksen luona.
Pienten välikäyntien jälkeen nostin Beedalla ravin kautta laukan. Tamma reagoi nyt nopeammin pohjeapuihin ja lähti mukavan letkeään laukkaan. Laukassakin pyöräyteltiin ympyröitä vähän joka kohtaan ja vaihdeltiin suuntaa. Beeda tuntui mukavan rennolta ja pehmeältä kädelle vaikka se ajoittain kiirehtikin laukassa. Laukassa hain Beedaa myös hieman pyöreämpään muotoon, mutta en kuitenkaan kauheasti vaatinut siltä, kun sen lihaksisto oli kuitenkin heikentynyt, eikä se jaksanut samaan tapaan kantaa itseään. Kauaa ei kuitenkaan enää menty vaan lopulta otettiin pitkät loppuravit- ja käynnit pitkin ohjin.
"Hieno hevonen", mutisin hymyillen ja laskeuduin alas ruunikon selästä.
Tallissa riisuin Beedalta varusteet pois ja tein samat hoitotoimenpiteet kummallekin. Lopulta vietiin kaksikko takaisin tarhaan ja lähdettiin tallin kautta autolle. Mä olin ihan innoissani, että pääsin taas työskentelemään Beedan kanssa. Nyt mä ajattelin ihan oikeasti alkaa treenailemaan sen kanssa tavoitteellisesti, jotta päästäisi osallistumaan kesämmällä kisoihin. Eihän se nimittäin pelkäksi harrastehevoseksi mulle tullut.
Thomas käynnisti auton ja lähdettiin taas pikku hiljaa lipuamaan kohti kotia.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Feb 9, 2017 16:39:22 GMT 2
Varsan omistaminenko helppoo? 09. helmikuuta 2017
"Hei mun pienet karvaiset lapsukaiset", mutisin hymyillen saapuessani tarhalle. Beeda oli löntystellyt virkeänä portille vastaan ja hamusi nyt kämmentäni herkun toivossa, mutta Freda sen sijaan oli ilmeisesti päättänyt jäädä moikkaamaan viereisessä tarhassa olevaa Chillaa ja Lassea. Äiskä ei ilmeisesti ollutkaan enää niin kiinnostava vaan pikemminkin tylsä. Ympärillä olevat asiat oli Fredan mielestä tällä hetkellä paljon, paljon kiinnostavampia ja niitä asioita piti tutkia sit oikeen urakalla. "Hei Fredaa, tuus säkin nyt, kun mamma on jo täällä", huhuilin varsaa, joka haisteli kaula kaarella Lassea ja lähti sitten vetämään laukkarallia, tullen onneksi lopulta portille, jolloin sain pujautettua riimun riimunaruineen sen päähän.
Mun onnekseni Beeda käyttäytyi yleensä todella hienosti riimunarun päässä, joten mä pystyin keskittymään täysin Fredaan, jonka mielestä oli nyt paljon kivempaa keulia, kuin kulkea nätisti. Siis mitä oli tapahtunut mun fiksulle varsalle??? Siitä oli tullut viimeaikoina oikea riiviö. Se oli purrut varsaloimen riekaleiksi, Beedan tuliterä loimi oli saanut kyytiä ja nyt se pisti vastaan asioissa. Mikähän lie uhmaikä tullut, pyh. Mä olin valittanut Thomakselle, Jessicalle ja Rebeccalle, etten tuu enää ikinä astuttamaan Beedaa uudelleen. Onhan varsat super söpöjä, mutta niissä on kuitenkin niin paljon työtä, että mun jaksaminen ei oikein riittänyt enää. Onneksi Freda on yleensä fiksu ja osaa käyttäytyä. Tänään sillä oli kuitenkin niin paljon energiaa, ettei se pysynyt enää pöksyissään vaan sinkoili minne sattuu.
"Tarvitko apua?", Aleksi kysyi saapuessaan tallin pihalle. "Juu, mielellään, kiitos", sanoin hengästyneenä ja tarjosin Fredaa hänelle, jonka mies otti ilomielin vastaan. "Se osaa yleensä kyllä kävellä nätisti ihmisen kanssa, mutta tänään sillä on niin paljon energiaa..", mutisin ja siristin silmiäni kirkkaassa auringonpaisteessa. Tänään oli niin kirkasta, että kävi ihan silmissä. Onneksi aurinko alkoi jo pikku hiljaa vetäytymään puiden taakse, joten oli helpompi katsella joka suuntaan ilman, että sokaistui auringonvalon takia.
Lopulta päästiin Beedan karsinalle, jolloin Aleksi pääsi tekemään taas omia juttujaan. Mä sen sijaan aloin harjailemaan Beedaa ripein vedoin. Tänään olisi ollut mahtava sää lähteä maastoilemaan, mutta koska Freda oli villillä päällä, eikä ketään näkynyt tallissa, että olisi voinut tulla mukaan, niin päätin mennä vaan kentällä. Maastoilu olisi siinä mielessä ollut hyvä, että olisin päässyt kohottamaan Beedan kuntoa pikku hiljaa, mutta minun piti tyytyä kuitenkin nyt kenttällä köpöttelyyn, joka ei ollut mikään ongelma. Päästiinhän me nauttimaan silti ihanasta, aurinkoisesta talvisäästä.
Beedan harjattuani, puhdistin sen kaviot, jonka jälkeen siirryin Fredan puoleen. Sen harjaustuokio oli melko mielenkiintoista, sillä se yritti jatkuvasti käydä käsiksi harjalootaan - kielloista huolimatta. Onneksi sain kuitenkin harjailtua varsan nopeasti, jonka jälkeen päästiin harjoittelemaan taas kavioiden nostoa, jotka se nosti tällä kertaa jo ongelmitta. Fiksu hevonen. Seuraavaksi jätin kaksikon hetkeksi karsinaan, kun lähdin hakemaan Beedan varusteet. Beeda oli saanut pari vapaapäivää, sillä minulla oli jostain syystä niska täysin jumissa, joten sain nyt kauhulla odottaa, että miten energinen hevonen sieltä ratsastaessa oikein kuoriutuu.
Koska satulahuone oli aivan Beedan karsinan luona, joten minulla ei mennyt kauaa, kun olin mennyt takaisin kaksikon luokse. Siellä se Freda kiusasi emäänsä, Beedan komentaessa korvat luimussa kiusanhenkistä jälkikasvuaan. Voi Beeda raukka mitä se joutuikaan kestämään. Sen onneksi Freda ei kiusaa sitä enää kuin tämän kuun ja enskuun alun, jonka jälkeen varsa onkin jo aika vieroittaa. Mä en oikein vielä tiennyt, että miten toteuttaisin vieroittamisen: hiljakseen vai kerralla. Joka tapauksessa se olisi sinällään yhtä stressaava tapahtuma, mutta onneksi minulla oli vielä reilusti aikaa miettiä tätäkin.
Beedan varustettuani, lähdettiin lompsimaan kohti kenttää. Aurinko oli lipunut jo puiden taakse, muodostaen joka puolelle suuria varjoja, mutta puiden latvoihin se sen sijaan vielä paistoi. Päivänvaloa siis riitti kylliksi. Kentällä päästin Fredan rallittelemaan irti ja samalla nousin itsekin Beedan selkään. Tuntui taas mahtavalta olla satulassa, mutta hirvitti ajatus siitä, että parin viikon päästä olisi jo valmennus, jonka olin varannut joku aika sitten. Onneksi tuolloin ei vielä hypättäisi kauheammin vaan otettaisi vähän tuntumaa hyppäämiseen. Beedakin kun on niin menevä esteillä ja tuppaa jäämään kauhean vahvaksi edestä, niin on hyvä ottaa vähän rauhallisemmin ja keskittyä siihen, että lähestymisistä saadaan rauhallisia ja hyviä.
Maiskautin Beedan raviin, johon se lähti erittäin reippaasti, mukeltaen samalla kuolainta korvat hörössä. Se tuntui aavistuksen jännittyneeltä ja siltä, että tämän tunnin aikana menohaluja tulee kyllä riittämään enemmältikin.
Mua harmitti vähän se, että kun saavuttiin puolivuotta sitten Hallavaan, niin ajattelin jo silloin alkaa treenaamaan ja kisaamaan Beedalla, mutta sitten päätettiinkin Rebeccan kanssa astuttaa se, joten kisaamisen siirtyi myöhemmälle. Olihan se sen puolesta siisti juttu, että Beeda saa varsan, mutta jos ei oltaisi astutettu sitä, niin kisattaisi varmaan tälläkin hetkellä. Onneksi kuitenkin päästään nyt aloittamaan treenaaminen ja valmentautuminen, ja toivon mukaan myös keväämmällä kilpaileminen.
Freda rallitteli innoissaan pitkin kenttää ja pukitteli silkasta innosta. Pikkuvarsa oli kasvanut viimeaikoina niin paljon ja katsellessani varsan touhuilua, minua ihan hirvitti ajatus, että mun pitäisi jossain kohtaa luopua siitä. Vaikka olisin miten paljon tahansa halunnut pitää sen itselläni, niin ei mulla vain ole aikaa kahdelle hevoselle. Näin olisi siis parempi ja tiesin kyllä, että Fredalla tulee olemaan hyvä tulevaisuus.
Nostettuani Beedalla laukan, tamma lähti niin salamana liikkeelle, että olin pudota alas satulasta. Se tapahtui niin nopeasti ja yllättäen, että olin itsekin ihan hämillään ja mulla menikin melkoisesti aikaa siihen, että sain kerättyä tamman taas pakettiin ja rauhoiteltuani sitä ennen kuin se oikeasti rauhoittui ja viitsi taas kuunnella. Freda oli innoissaan äiskän tempusta ja hyppeli nyt sitä vasten, joten mun piti lopulta siirtää Beeda käyntiin. Vasta kun Freda kyllästyi äiskän kimpussa olemiseen, niin nostin laukan uudelleen. Tällä kertaa kaikki meni niin kuin piti ja hetken laukkailtuamme, otin tammalla loppuravit- ja käynnit. Oli nimittäin aika lopetella.
Tallissa riisuin Beedalta varusteet. Tamma oli hionnut tuon ratsastuksen aikana ihan valtavasti, jonka ymmärsin, sillä enhän mä ollut normaaliin tapaan klipannut sitä, kun se ei ole ollut niin aktiivisessa käytössä. Pian siihen tulisi kuitenkin muutos, ja mun oli kai nyt aika kutsua Rebecca klippaamaan se. Me oltiin myös sovittu Rebeccan kanssa, että se tulisi joku päivä ratsastamaan Beedan ihan kunnolla, koska a) se on vielä nuori ja vehree hevonen ja b) se oli ollut nyt pitkään ratsastustauolla, joten on hyvä palauttaa vähän asioita sen mieleen ja sen homman Rebecca osaa paremmin. Koska yksi kerta ei kuitenkaan riittäisi, niin naisen pitäisi tulla ratsastamaan Beeda monena päivänä peräkkäin, joka oli ihan fine mulle.
Saatuani harjattua Beedan, annoin sille vähän heinää naposteltavaksi, jota Fredakin yritti emänsä tapaan maistella, mutta siirtyi lopulta maitobaarille. Kaksikon ollessa jälleen karsinassa, kävin viemässä varusteet takaisin satulahuoneeseen ja putsailin niitä vähän, kun ne näytti niin likaisilta. Nekin pitäisi putsata joku kerta ihan kunnolla, ja samoin pitäisi pestä myös tavarat, harjat, loimet, pintelit ynm. Siinä tulisi olemaan kyllä hommaa, sillä Beedalla oli niin hirvittävät määrät tavaraa. Kun olin saanut varusteista enimmät liat ja pölyt pois - lähdin takaisin kaksikon luokse. Hetken aikaa mä niitä rapsuttelin ja hellin karsinassa, ennen kuin loimitin kummatkin ja vein takaisin tarhaan. Tällä kertaa Freda kulki nätisti, olihan se saanut purkaa ylimääräiset energiansa. Beedakin tuntui rennon letkeältä ja rauhallisemmalta, eli liikutus oli tehnyt terää.
Jättäessäni kaksikon tarhaan, lähdin lompsimaan takaisin talliin. Jätin Beedan ja Fredan riimut niiden omille paikoille ja menin lopulta taukohuoneelle, jossa oli sinä hetkenä muutama muukin tyyppi. Kahvi oli sopivasti porisemassa, joten jäin sinne juttelemaan.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Feb 19, 2017 22:49:47 GMT 2
Talvi-ilta19. helmikuuta 2017 Hanskavaras Vähän laiskasti tehty piirros, mut menkööt ku ei tääkään enään kohta pyöri tarinoissa.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Feb 22, 2017 6:17:54 GMT 2
Estevalmennuksessa 22. helmikuuta 2017
Olin varannut kuun alussa minulle ja Beedalle estevalmennuksen, jossa ei suinkaan lähdetty hyppäämään vaan pikemminkin ottamaan taas tuntumaa siihen. En ollut hypännyt Beedan kanssa astutuksen jälkeen lainkaan, joten en tiennyt yhtään, että mitä tuleman pitää. Tiesin kuitenkin sen, että Beeda käy esteillä kuumana, jää helposti vahvaksi edestä ja on muutenkin aika vaativa tapaus, joten mua jännitti tuleva valmennus. Olihan hyppytaukoa kertynyt reilusti, joten tamma paloi varmasti halusta "hypätä".
Valmentajan kommentti valmennuksen kulusta:
Lauraksi kutsuttu hevostyttö sai Linnean havahtumaan ajatuksistaan hänen miettiessä mihin olikaan ryhtynyt. Laura kyseli tarkempia ohjeita puomien ja tolppien sijoittelulle, sekä askelväleille, jolloin se kaikki jännittyneisyys katosi valmentajan harteilta. Tämähän oli aivan tuttua puuhaa, vaikka valmentajan itsensä kohdalla esteet olivat vaihtuneet koulusatulaan tässä parin vuoden sisällä. Silti sitä ennen oli hänkin kisannut esteitä ja tänäänhän oli tarkoitus pitää valmennettavan kohdalla estekorkeudet minimissä, jolloin päästäisiin hakemaan sitä hallintaa ja kontrollia tehtäviin. Se siis olisi ihan tuttua jo koulupuolelta. Linnea selittikin apulaiselleen tarkasti kuinka välit pitäisi mitoittaa, sillä jos jostain, niin Linnea tunnettiin perfektionistin mielestään ja kaiken piti olla prikulleen oikein, eikä vain suurin piirtein niin.
Ohjeet annettuaan brunette istahti pienelle korokkeelle avaten samalla lämpimän termospullon käsissään ja hörpäten siitä kuumaa kaakaota suuhunsa. Samalla tämä seurasi maneesiin vasta saapunutta ratsukkoa, jonka nainen tiesi valmennettavikseen. Ruunikko hevonen näytti suorastaan hätkähdyttävän onnelliselta nähtyään Lauran kantavan puomeja maneesin keskikohdille. Se hymyilytti valmentajaa, mutta se mikä kiinnitti enemmän hänen huomiotaan oli se, että Beedaksi kutsuttu tamma ei ollut rento. Pää seikkaili korkeuksissa sen sijaan, että hevonen olisi venyttänyt sitä eteen ja alas. Niinpä Linnea ohjeisti Caitlyniä ottamaan ohjia ihan aavistus heti lyhyemmäksi ja työstämään hevosta käynnissä.
Hevonen piti alkuverryttelyssä saada kuuntelevaiseksi ja odottavaiseksi tai estetehtävistä ei tosiaan tulisi mitään. Linnea pyysi ratsukkoa tekemään pohkeenväistöä loivan kaarevauran mukaisella reitillä, jolloin piti huolehtia, että kaikki puolipidätteet menivät läpi. Beeda kyllä astui tehtävällä ristiin, mutta pikkutarkan luonteensa vuoksi valmentaja nousi penkiltään lähemmäs valmennettavia ja alkoi neuvomaan tarkemmin kuinka pohkeenväistöstä saisi vielä paremman. Ensin Linnea vaati, että Caitlyn ottaisi tamman ensin kävelemään niin hitaasti kuin sen saisi ilman pysähtymistä. Jos hevonen kuitenkin sattui pysähtymään niin ei saanut heti patistaa kovaa eteenpäin, sillä hevonenhan teki oikein. Pieniä puolipidätteitä ja pohkeen ollessa lähellä niin saatiin lopulla varsin hyvää tulosta -vauhdin suhteen siis. Tällaisella super hitaalla väistöllä Caitlynin oli helpompi ratsastaa hevosta jokaisella askeleella ja samalla hevonenkin tuntui huokaisevan. Eihän tässä ollutkaan mikään kiire minnekään. Linnea neuvoi myös nostamaan sen puoleista kättä ylös minne hevonen tuntui valuvan. Pohkeenväistössä nimittäin hevosen piti olla rungoltaan suora.
Väistöjen jälkeen ratsukko sai ottaa rentoa ravia ja taas Linnea vannotti hitauden puoleen. Ei ollut mitään järkeä antaa hevosen juosta alta pois. Vasta kun Caitlyn löysi omatoimisesti sopivan tahdin, Linnea antoi luvan tulla puomitehtävälle: keskihalkaisijalla oli seitsemän puomia ja ne oli tarkoitus tulla niin, että tahti pysyi hyvänä. Beeda tulikin tehtävälle yllättävän rennossa ravissa, vaikka selvästi se innostui jälleen aavistuksen enemmän kun se tajusi pääsevänsä ylittämään puomeja. Joka kerta kun ratsukko tuli tehtävälle uudestaan vauhti meinasi lisääntyä ja valmentaja kehotti lopulta tekemään pienen voltin aina juuri ennen puomitehtävää. Se auttoi kummasti saamaan taas kontrollia tilanteeseen.
Pian Linnean apulainen Laura sai käskyn jättää ainoastaan neljä puomia linjalle, jolloin ensimmäiseen väliin mahtui yksi laukka-askel, toiseen kaksi laukka-askelta ja kolmanteen jälleen yksi. Ennen tehtävälle tuloa Caitlyn sai kuitenkin nostaa laukan Beedalla ja hakea mahdollisimman hidasta laukkaa hevosella. Pohkeen piti pysyä lähellä ja piti varoa, ettei suusta jäänyt vetämään, vaikka selvästi tamma meinasi jo nyt ottaa vähän kierroksia. Sen takia Linnea kehoitikin käyttämään ohjaa kerran kovempaa ja sitten myötäämään. Piti nimittäin ehdottomasti saada hitaampaa laukkaa. Laukkatehtävä sujui oikeastaan aika hyvin. Asia kuitenkin muuttui välittömästi kun kaksi keskimmäistä puomia nostettiin pieniksi kavaleteiksi.
Beeda alkoi suorastaan kuumumaan ja tamma puri selvästi kuolaimeen kiinni kun se halusi juosta tehtävän vain innoissaan kovaa läpi. Caitlynin oli vaikeampaa saada Beedaa kontrolliin kavalettien jälkeen, joten Linnea kehoitti tekemään aina pienen voltin kun tuntui, että nyt hallinta pettää. Se tarkoitti vaikka kymmentä pientä volttia yhdelle pitkälle sivulle. Valmentaja ei antanut missään tapauksessa ratsukon tulla tehtävälle, ennen kuin kaikki kiireisyys oli kadonnut. Jopa juuri ennen estettä piti ratsastaa voltti jos hevonen meinasi ottaa ja lähteä itse tehtävälle. Toistoja tuli useita ja se vaati kaikilta paljon hermoja, että saatiin loppuun edes muutama suhteellisen rauhallinen suoritus. Linnea neuvoi ja ohjeisti tarkkaan kuinka käyttää apuja. Nainen huolehti tarkkaan esimerkiksi siitäkin, että Caitlyn istui syvällä satulassa loppuun saakka, eikä ohjaan saanut jäädä kertaakaan kiinni. Jos hevonen alkoi kiskomaan niin se tarkoitti volttia, eikä vetokilpailua. Hevonen väsyi varsin nopeasti toistoihin ja heti kun Linnea hyväksyi suorituksen, ratsukko sai alkaa tekemään loppuverryttelyä. Edelleen haettiin sitä rentoutta tekemiseen, mutta se löytyikin jo ravissa aika hyvin. Valmentaja ehdottikin lopuksi, että Caitlyn yrittäisi jatkossakin jopa liioitella sen rentouden hakemisen kanssa, sillä sen avulla tekeminen muuttuisi paljon paremmaksi. Hevonen nimittäin tykkäsi selvästi hyppäämisestä ja siltä löytyi varmasti taitoakin, kunhan se saisi nyt alleen paljon onnistuneita toistoja.
Loppujen lopuksi valmennus sujui ihan hyvin vaikka tekemistä riitti ja hermoja koeteltiin. Saatiin hyviä neuvoja tulevaisuuden varalle, jospa tamman kanssa päästäisi starttaamaan keväällä ensimmäiset kilpailut!
________________________________________
Vähän erilaista. En mä nyt jokaista valmennusta tänne ajatellut, mutta vaihtelu virkistää :''') Valmennus Linnea VRL-11725, kiitos!
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Mar 1, 2017 7:57:53 GMT 2
Muutoksen tuulia 01. maaliskuuta 2017
Tänään se tapahtuu. Me muutetaan Beedan kanssa Hallavan Ratsutalliin, joka sijaitsee kilometrin päässä Hallavan ratsastuskoulusta. Olin miettinyt pääni puhki, että miten tulisin vieroittamaan Fredan lopullisesti ja nyt sitä ei tarvinnutkaan enää miettiä, sillä se hoituisi tässä samalla. Nuorukainen tuskin edes huomaisi, että mamma on lähtenyt muille maille, sillä se ei ole enää lainkaan riippuvainen siitä. Fredasta on kasvanut itsenäinen nuori, joka on ennemmin ikäistensä kuin emänsä seurassa. Lisäksi olin löytänyt Fredalle uuden kodin vaikka alussa meinasinkin jättää sen Rebeccan hoiviin. Jos se olisi jäänyt Rebeccalle, niin nainen olisi ratsastuskouluttanut sen, sisäänratsastanut, kilpaillut hieman ja lopulta myynyt Fredan. Koska sain kuitenkin Fredasta niin hyvän tarjouksen eräältä ratsutallilta - päätin lopulta myydä sen kyseisen tallin pitäjälle. Freda saa siis varttua rauhallisessa maalaisympäristössä aikuiseksi hevoseksi ja siitäkös minä tykkään.
"Onko kaikki nyt varmasti kasassa?" Rebecca kysyi nostaen viimeisen laatikon auton takakonttiin. Nainen oli tullut auttamaan minua Beedan siirtämisessä Ratsutallille ja olin apukäsistä enemmän kuin kiitollinen. "Luultavasti", mutisin hajamielisesti. Oli todella outoa ja ehkäpä vähän haikeaakin jättää Hallava taakse ja suunnata kilometrin päähän toiselle tallille. Minun kuin varmasti muidenkin lähtijöiden onneksi tallit aikovat tehdä tiivistä yhteistyötä toistensa kanssa, joten ehkäpä me vielä saatetaan pyörähtää jossain kilpailuiden merkeissä Hallavassa. Ainakin toivon niin. "Noniin, eiköhän lastata Beeda traileriin", Rebecca tuumasi ja katsahti minuun mietteliäästi. "Juu, käyn hakemassa sen karsinasta", hymyilin pikaisesti ja lähdin talliin. Tamman karsinalle saavuttuani paikalle asteli Rena. "Oho, minnekäs sä lähdet?" tyttö kysyi hämillään ja ehkä vähän yllättyneenäkin, kun näki tallipihalla olleen trailerin, minut ja Beedan, joka oli puettu loimeen ja kuljetussuojiin. "Me muutetaan Beedan kanssa tohon kilometrin päähän, Hallavan Ratsutalliin", sanoin ja kiinnitin riimunarun tamman päitsiin. "Entä varsa?" "Se jää joksikin aikaa Hallavaan ennen kuin lähtee uuteen kotiin", hymyilin. En edes tiennyt miksi hymyilin tai miten edes pystyin hymyilemään. Tilanne oli haikea, Fredan lähtö oli haikea. Kaikki oli haikeaa, mutta mua hymyilytti. Oliko joku demoni imenyt musta yön aikana kaikki tunteet vai missä ne piilotteli? "Ahaa", punapää mutisi vähän haikeana. "Älä huoli, kyllä mä täällä tuun vielä käymään", virnistin. "En tosin tiedä, että onko mulla enää siinä vaiheessa Beedaa", lisäsin ja jätin hämmentyneen Renan taakseni, kun lähdin astelemaan ruunikon kanssa ulos tallista. ***
"Se kääntyy tuosta", osoitin osittain lumen peittämää kylttiä, jossa luki Hallavan Ratsutalli tai ainakin jotain sen tapaista. Rebecca hidasti, kunnes käännyimme ristauksesta kapeammalle, lumiselle tielle. Hetken päästä olimmekin jo ajaneet parkkipaikalle, johon lopulta pysähdyimme. "Hemmetti, melkoinen matka kantaa noita tavaroita", Rebecca mutisi kulmat kurtussa. "No onneksi meitä on kaksi", naurahdin kepeästi ja nousin ulos autosta. Lyhyehköjen selänvenytysliikkeiden jälkeen siirryin laskemaan Rebeccan kanssa trailerin tramppia alas, jonka jälkeen kiiruhdin etupuolelle avaamaan riimunarun solmua. Beeda hamusi malttamattomana hiuksiani ja antoi joskin limaisia suukkojakin poskelle, ennen kuin sain peruutettua sen ulos kopista.
Tamma jäi katsomaan hölmistyneenä ympärilleen. Lunta satoi sakeana, joten ympärille oli vähän mahdotonta nähdä, ainakaan pitkälle. Beeda pöhisi kuitenkin innosta pinkeänä pää taivaissa ja häntä kaarella. Naurahdin ruunikon käytökselle ja taputin sitä rennosti kaulalle.
"Tulehan nyt", sanoin lempeästi Beedalle, vetäen samalla hieman riimunarusta. "Tää on nyt sun uus koti", lisäsin huokaisten ja pyyhkäisin otsaani. Lunta tuli tuutintäydeltä, joten kipiteltiin nopeasti Rebeccan ja Beedan kanssa talliin, ettei muututtaisi ihan lumiukoiksi.
Tallissa törmäsimme sopivasti tallinomistajaan Emmiin, joka näytti meille Beedan karsinapaikan. Karsina sijaitsi oikein viihtyisässä paikassa ja samalla kun riisuin tammalta kuljetussuojat sekä loimen, niin Emmi kertoi minulle vähän enemmän ratsutallista. Lopulta jätin Beedan sen uuteen karsinaan, kun Emmi näytti missä voin säilyttää tamman tavaroita. Vielä viimeiseksi kierrettiin vähän tallissa, jotta näin missä on mitäkin.
"Tuota noin, jäikö teille jotain kysyttävää?" Emmi kysyi, pysähtyen meidän eteemme odottavaisesti. "Ei, ei ollenkaan", vastasin hymyillen. Nainen oli kuormittanut minut niin suurella informaatiolla, etten muistanut puoliakaan siitä, että mitä hän sanoi. Päädyin siitä huolimatta kuitenkin vain pudistamaan päätäni. "Ei muuta kuin tervetuloa, toivottavasti viihdytte täällä Beedan kanssa", Emmi sanoi vielä iloisesti naurahtaen, ennen kuin katosi omille teilleen.
Minä taas siirryin Rebeccan puoleen. Oli nimittäin aika alkaa kantamaan tavaroita talliin, joita riitti sitten ihan mukavasti.
***
"Olipa se.. Tästä mun pitäis kyllä veloittaa jopa", Rebecca naurahti huumorintajuisesti, juoden samalla kahvia, kuten minäkin. Oltiin saatu kannettua tavarat juuri talliin ja järjesteltyä ne omille paikoilleen, joten saimme nyt vihdoin huokaista. "No hei, sä tulit auttamaan mua ihan vapaaehtoisesti", tökkäsin naista kyynärpäähän virnistäen. "Mitä se meinasit nyt Beedan kanssa?" Rebecca kysyi sipaisten mustia hiuksiaan korvansa taakse. "Tarkoitus on valmentautua ja kilpailla", tokaisin lyhyesti. Enhän mä nyt voinut vielä sanoa Rebeccalle, että mitä mä oikeasti ajattelin. Ei vielä. "Okei, aiot startata keväämmällä kisoissa?", se kysyi. "Joo, jos aloittais ysikympistä" "Kuulostaa hyvältä ja fiksulta päätökseltä. Ei kannatakaan heti lähteä hyppäämään kauhean korkeita vaan nostaa sitten ajallaan sitä esteiden korkeutta", nainen hymyili. "Niin" "Mutta eiköhän mennä katsomaan Beedaa, ennen kuin lähdetään", Rebecca sanoi ja joi loputkin kahvin rippeet irvistäen. "Pohjat", naurahdin hekottaen naisen irvistykselle. Tiesin liiankin hyvin miten paskalta pohjat maistu.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Mar 4, 2017 23:32:59 GMT 2
Synkistelyä 04. maaliskuuta 2017
"Ootko hypänny vielä Beedan kanssa?" Rebecca kysyi kiristäessään satulavyötä. "Ei. Me ollaan menty vaan kavaletteja ja niissäkin tuntu, että se lähtee lapasesta", sanoin totuudenmukaisesti ja muistelin synkistellen viimeistä valmennusta. "Nämä on siis sen ensimmäiset kunnolliset hypyt sitten astutuksen jälkeen?" nainen kysyi saatuaan kiristettyä satulavyön. "Joo", mutisin.
Rebecca verrytteli Beedaa maneesissa, kun taas mä seisoskelin enkkuviltti käsissäni maneesin reunalla. Olin pyytänyt naista läpiratsastamaan tamman ja palauttelemaan sen mieleen vähän asioita muutamine hyppyineen. Onhan se nuori hevonen ja kunnollisesta ratsastuksesta oli reilusti aikaa, joten päätin pistää ruunikon selkään ennemmin ammattilaisen, kuin itseni.
"Tää tuntuu ihan hyvältä, reippautta ainakin riittää vaikka millä mitalla", Rebecca naurahti tamman selästä.
Beedalla tosiaan riitti virtaa vaikka muille jakaa. Maanantaina oltiin käyty sen kanssa maastossa, tiistaina olin juoksuttanut sitä liinassa, keskiviikkona oltiin tuuppailtiin koulua, torstaina oli vapaa ja perjantaina käytiin taas maastossa, mutta silti sillä tuntui olevan loputon energia. Ruokinnastakaan se ei voinut johtua, sillä Beeda ei saa ruuasta yhtään ylimääräistä.
"Ootappa, kun alat hyppäämään", mutisin hiljaa itsekseni.
Kun Beeda asettui ohjan ja pohkeen väliin ja alkoi olemaan hyvin ratsastettavissa, niin Rebecca alkoi tulemaan alkuun ravipuomit tai ainakin yritti tulla. Beeda nimittäin kiirehti jokaisella kerralla puomeille, joten nainen otti sen joka kerta myös voltille, jotta se sai tamman rauhoittumaan ja takaisin kontrolliin. Kuten myös valmennuksessa - Beeda väsyi tälläkin kertaa toistoihin, jolloin se alkoi lähestyä puomit rauhallisemmin ja kaksikko pääsi vihoinkin ylittämään ne. Puomien ylittämisen jälkeen Beeda yritti jälleen kiirehtiä, mutta Rebecca sai sen kuitenkin lopettamaan temppuilut.
"Tää on tätä nuoren hevosen turhaa innokkuutta ja muutenkin, kun hyppytaukoa on kerta ollut", Rebecca sanoi. "Niin", mutisin. "Kyllä tää tästä rauhoittuu, usko pois", nainen jatkoi vaihdettuaan suuntaa ja tullen tehtävää nyt uudestaan eri suunnasta. Tälläkin kertaa Beeda yritti vähän livistää alta ja hoppuilla, mutta Rebecca otti sen jälleen voltille. Loppua kohden puomien ylitykset sujuivat moitteettomasti, joten oli aika hypätä.
Nostin esteet maasta naurettavan mataliksi niin, että Beedan piti kuitenkin hypätä ne, eikä juosta yli. Tässä vaiheessa, kun Beeda tajusi, että nyt aletaan hyppäämään - se alkoi pomppelehtimaan innosta pinkeänä Rebeccan alla, nousten osittain pystyyn ja heittäen samalla päätään silmät muljuten.
"Tämähän käy kuumana", Rebecca hymyili leppoisasti ja nosti Beedalla laukan.
Mä en olisi hymyillyt lainkaan, sillä tuossa vaiheessa jäin yleensä huomaamattani suuhun kiinni, olin irti satulasta, Beeda turhautui ja meno riistäytyi lopulta käsistä. Vaikka tamma toimii mulla sileällä hyvin, eikä maastossa ole myöskään ongelmia, niin esteillä koko paketti hajoaa ja homma kusee silmille. En vaan osaa, Beeda on esteillä mulle liian vaikea. Nyt mä olin viimein tiedostanut sen. Rebecca sen sijaan sai Beedan kulkemaan lopulta loistavasti, kun se oli vähän rauhoitellut tammaa.
Katselin kaksikon menoa, joka näytti loistavalta. Rebeccan ja Beedan yhteistyö toimi liiankin hyvin: Beeda laukkasi pyöreänä eteenpäin, oli kuuliainen ja avuilla. Se ei kyseenalaistanut lainkaan Rebeccan tekemisiä vaan teki kaiken, mitä hän siltä pyysi. Se sai mut nielemään kyyneleitä. Mun hevonen, joka ei toiminut mulla lainkaan esteillä, toimi muilla paremmin.
Rebecca käänsi Beedan pienelle pystylle, jota tamma alkoi lähestymään vauhdilla. Se kauhoi etujaloillaan ilmaa, nosti pään ylös ja aukoi suutaan niin, että kuola lensin. Rebecca ei päästänyt sitä hyppyyn vaan käänsi voltille. Hän joutui ottamaan toisen voltin perään, sillä tamma ei meinannut rauhoittua sitten millään. Lopulta Rebecca yritti uudelleen. Tällä kertaa puolipidätteet meni läpi, Beeda kuunteli, mutta vauhtia oli kuitenkin vielä liikaa. Lähestyminen tuli ihan pohjaan, hyppy oli mahdoton ja puomit kolisi ryminällä alas.
"Jospa se tuosta otti opikseen", Rebecca tokaisi.
Nostin puomit hiljaa takaisin ja päästin ratsukon tulemaan pystylle. Tällä kertaa Beeda ei kaahaillut lainkaan vaan se tuli pystylle rauhallisemmin, jolloin lähestymisestä tuli hyvä ja hyppy sujui loistavasti. Rebecca taputti tammaa kaulalle ja lähti ylittämään toista pystyä heti perään. Beeda heitti päätään, jonka seurauksena sen tasapaino heitteli. Tamma pääsi kuitenkin nopeasti takaisin tasapainoon, jolloin lähestymisestä tuli hyvä ja hypystä vielä loistavampi. Meno hipoi täydellisyyttään. Jotta äskeiset hypyt eivät olisi olleet vahinkoja, Rebecca hyppäsi pystyt uudelleen yhtä onnistuneesti, jonka jälkeen hän otti loppuravit- ja käynnit.
"Onkohan tää liian vaikea sulle?" Rebecca kysyi laskeutuessaan alas Beedan selästä. "Tarkoita siis, että olen vähän kuunnellut sun juttuja hyppäämisestä ja mainitsit aiemmin päivällä, että Beeda meinasi riistäytyä sulta käsistä kavaleteilla?" Rebecca oikaisi.
Nielaisin.
"Myönnän - Beeda on vaativa hevonen ja siinä riittää kyllä tekemistä, jotta homma sujuisi ongelmitta", Rebecca lisäsi heilauttaen samalla ohjat pois kaulalta ja löysäten satulavyötä. Minä taas nakkasin enkkuviltin tamman selkään.
En oikein osannut vastata Rebeccalle mitään vaikka tiesin hyvin, että Beeda oli mulle liian vaikea esteillä.
"Ehkä.. tai siis on.. mä oon ajatellu.. tai no en mä tiedä", sopersin ja katsahdin Beedaan. Se oli ollut mulla nyt seitsemän kuukautta ja siitä oli tullut mulle pirun tärkee. En mä halunnut luopua siitä. "Ei se mitään. Mietitään ihan rauhassa, että mitä asialle tehdään ja et miten sun ja Beedan yhteystyö saataisi toimimaan esteillä", Rebecca rauhoitteli mua. "Okei?"
"Joo", vastasin lähes äänettömästi ja rapsutin Beedan samettisen pehmeää turpaa.
Mun ja Beedan yhteinen tulevaisuus ei näytäkään niin valoisalta, kuin olin alun perin kuvitellut. Mä vaan toivoin sydämeni pohjalta, ettei mun tarvitsisi luopua siitä.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Mar 7, 2017 14:03:04 GMT 2
Rebecca hyppää Beedalla 07. maaliskuuta 2017
Tie tähtiin -tarinacupin avajaisvalmennukset olivat olleet eilen Hallavan ratsastuskoulun tiloissa. Mä olin päättänyt jättäytyä koko hommasta pois, sillä en ollut vielä valmis hyppäämään Beedan kanssa. Me oltiin alettu Rebeccan kanssa vasta pohtimaan, että miten saataisi tamman kanssa pelittämään yhteistyö esteillä. Päätettiin lopulta, että menen aluksi pelkästään puomeja ja Rebecca hoitaisi varsinaisen hyppäämisen. Ajateltiin, että nostetaan puomit estetasolle sitten, kun siltä alkaa tuntumaan ja kun yhteistyö alkaa toimimaan Beedan kanssa paremmin.
Tälläkin kertaa olin maneesilla katsomassa, kun Rebecca hyppäsi Beedalla. Tamma toimi naisella kuin ajatus vaikka aluksi olikin vähän vaikeuksia mm. vauhdin kanssa. Loppua kohden kaksikolla ei tuntunut olevan enää mitään ongelmia ja meno näytti helpolta vaikka sitä se ei todellakaan ollut. Beeda on hieno hevonen, mutta vaativa hevonen.
Panostus ja laatu 6/5 :'D
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Jun 26, 2017 13:31:52 GMT 2
Ankkakuvaukset 26. kesäkuuta 2017 "Beeda näyttää ihan ankalta" "ANKALTA??!"" "Joo, kun se pidentää tota kaulaa näkeekseen, kun Valma ryömii tuolla maassa" "Häh? En mä mitään täällä ryömi" "No lasket ötököitä" "En, vaan kerään kukkia" "Aha. No mä otan nyt sen kuvan, hymyäääää!!" *räps räps räääps*
// Pst. Beeda on astutettu oriilla Coeur de Lion, laskettu aika heinäkuun lopuilla.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Jul 18, 2017 22:19:31 GMT 2
Kohta poksahtaa 18. heinäkuuta 2017 Aurinko pilkotti kirkkaasti suurten kuusten takaa, kun etenimme Beedan kanssa kapeaa soratietä pitkin takaisin tallille. Kaviot tumisivat sateen pehmittämää maata vasten ja tämän kesän poikaset sirkuttivat uhmakkaasti läheisten puiden suojissa ruokaa vaatien. Eriväriset kukat koreilivat tien penkoilla ja niiden seassa lenteli onnesta huumaantuneita pulleita kimalaisia. Beeda pärskähti tyytyväisenä ja minä taas huidoin hyttysiä loitommalle ja yritin samalla nauttia ihanasta, mutta viileästä kesäilmasta. Beeda oli yllättävän reippaalla tuulella vaikka laskettu aika lähestyikin jo huimaa vauhtia. Tamman maha oli kasvanut valtavan kokoiseksi, mutta suuresta koostaan huolimatta se ei haitannut menoa - ainoastaan vain vähän hidasti. Rankemmat liikutukset olimme jättäneet kuitenkin jo aikaa sitten pois, mutta maastoiltiin silti ahkerasti ja otettiin myös satunnaisesti pellolla vähän laukkaakin, jotta turhaa pöllöenergiaa ei kertyisi liiaksi asti. "Oliko hyvä lenkki?" Aleksi kysyi, kun saavuimme Beedan kanssa tallipihalle. "Olihan tuo, mitä nyt noita verenimijöitä piisaa", naurahdin ja läimäytin kärttyisästi kädelleni laskeutuvaa itikkaa. "Niitä riittää illasta ihan riesaksi asti", Aleksi hymähti myötätuntoisesti. Samassa tallin ovi avautui ja ulos asteli Pujo. "Oho, onpa se pullea! Taitaa varsoa kohta?" "Jep, tämän tai viimeistään ensiviikon aikaan. Pitää pitää peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin", virnistin laskeutuessani alas Beedan selästä. "Kyllä se menee hyvin", Pujo sanoi ennen kuin lähti kävelemään ripeästi kohti parkkipaikkoja. Aleksikin luikki takaisin sisätiloihin komean itikkaparven lentäessä hänen perässään, enkä minäkään halunnut jäädä itikoiden syötäväksi, joten tassuttelin Beedan kanssa talliin. Niin tosiaan. Olimme muuttaneet Beedan kanssa viime kuun lopuilla ratsutallilta takaisin Hallavan ratsastuskouluun. Tällä hetkellä tamma asustaa varsomiskarsinassa, mutta menisi pian taas takaisin laitumelle, kun varsominen olisi ohitse. Varsomista odotan jälleen innolla ja tällä kertaa varsa ei menisi Fredan tapaan myyntiin vaan se jäisi minulle. Se menisi kuitenkin Rebeccalle kasvamaan varsavuosiksi ja saisi hengailla ikäistensä seurassa pihatossa, mutta tulisi takaisin minulle, kun se on ratsastuskoulutettu. Tai sitten menisi ylläpitoon, mikäli en saisi sille lähettyviltä tallipaikkaa. Mutta sen näkee sitten, aika näyttää.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Jul 22, 2017 11:10:41 GMT 2
Varsan ihastelua 22. heinäkuuta 2017 "Voi vitsit, että Dunjan varsa on söpö", ihastelin hallakon tamman ympärillä pörisevää orivarsaa sydämenkuvat silmissä. "Se on kyl aika komee ori. Reykur tuli sen nimeksi", Valma hymyili. "Reykur.." jatkoin mietteliäänä. "Niin. Aleksi sanoi, että Reykur tarkoittaa kuuleman jotain savua" "Ahaa. Hyvä nimivalinta kyl", totesin. "Milloin Beeda varsoo?" "Luulen että vasta ensiviikolla, sillä se ei ole näyttänyt mitään merkkejä lähestyvästä varsomisesta. Ainoastaan takapää on löystynyt ja maha tipahtanut alas", huokaisin jännityksestä irvistäen. "Kyllä se sieltä tulee ennemmin kuin tiedätkään", Valma naurahti hekottaen. "Niin" Noin puolta tuntia myöhemmin seisoskelin Beedan karsinassa ja harjailin tammaa rennoin vedoin. Se pelleili tuttuun tapaan taas jotain pientä ja tutkiskeli harjalootaa, nakellen sieltä harjoja pitkin karsinaa. En voinut muuta kuin torua naurahtaen, onhan se aika hupsu eläin. Harjauksen päätteeksi taputin tammaa kaulalle ja puin sille riimun päähän. Oli nimittäin aika lähteä pienelle kävelylle. Tuntui todella omituiselta taluttaa rauhallista hevosta. Beeda ei ollut edes viime tiineyden aikana yhtä rauhallinen kuin nyt, vaikka toisaalta sillä kyllä riittää vielä päiviä, jolloin se on mahdottoman energinen. Nyt se oli rauhallinen ja katseli uteliaana ympärilleen. Käveltiin melko lyhyt lenkki, sillä aurinko porotti kuumasti, enkä muutenkaan halunnut kävellä pitkää lenkkiä, sillä Beeda alkoi olemaan melko vastahakoinen kävelemään, jos lenkki alkoi pidentyä sen mielestä liikaa. Siispä käännyttiin melko pian takaisin tallille. Suihkuttelin Beedaan vielä tököttiä, ennen kuin vein sen laitumelle, jonne se jäi tyytyväisenä heinää mussuttamaa. "Jospa se kohta varsoisi", mutisin lähtiessäni takaisin tallille.
|
|
Caitlyn
Aloitteleva tallilainen
Posts: 112
|
Post by Caitlyn on Jul 25, 2017 5:05:03 GMT 2
Siinä se nyt on 25. heinäkuuta 2017 "Muista sit pitää silmät auki ja informoida mua yön tapahtumista", Rebecca oli tokaissut minulle ennen lähtöään. "Joo joo, pikku juttu. Kyllä mä valveilla pysyn, luota muhun", olin sanonut naurahtaen. No enpä pysynyt. Aamuyöstä viiden aikoihin herätessäni kärpäsen surinaan korvassa, hätäännyin. Mulla oli jotenkin paha aavistus siitä, että mun nukkumisen aikana oli tapahtunut jotain ja sepä selvisikin, kun katsoin karsinaan. Tottaki varsa oli siellä. Tottakai Beeda oli käyttänyt tilaisuuttaan hyväkseen ja pyöräyttänyt toisen varsansa maailmalle juuri silloin, kun olin nukahtanut vahingossa. Mutta hyvä puoli tässä oli tietenkin se, että varsominen oli sujunut ongelmitta, eikä varsa ollut vielä edes noussut koivilleen. Beedakin makoili väsyneen oloisena maassa. Siispä otin Rebeccalle kuvan: varsa synty, vissiin tamma. Grrrh, tervetuloo maailmaan pikkunainen <3t. Balancing Fiestasyntynyt 25.07.2017 i. Coeur de Lion e. Beau de Brass
|
|