Vapaamuotoiset ratsastustunnit

[Aleksi]

Tähän osioon saat kirjoittaa vapaasti omasta ratsastustunnistasi millä tahansa tallin tuntihevosella, milloin tahansa runosuonesi vain sykkiikään. Tunnista ei ole pohjatarinaa, mutta tarinoiden tulee silti olla realistisia ja ratsastuskouluun sopivia, ei siis hypitä yli metrin esteitä, eikä harjoitella laukkapiruetteja.


Hyvistä tarinoista ja kuvista saa osallistumismerkinnän este- tai koulumerkkiä varten. Eli jos sopivaa aktiivista ratsastustuntia ei ole tarjolla, mutta haluaisit "edetä urallasi" ja kerätä merkkejä, niin tänne voi vapaasti tulla tarinoimaan. Saat tarinastasi vähintään kuittauksen, saatan laittaa jotain kommenttiakin.

Myös tasomerkkien rästiläiset voivat suorittaa puuttuvat osallistumiset täällä. Mutta koko tasomerkkiä ei voi suorittaa.

Tunneista ei siis ole pohjatarinoita.
Voit kirjoittaa milloin vain, kuinka useasti pain.
Myös piirrokset, runot sarjakuvat ja muut käyvät!

[Eevi-Sofia]

Aleksilla oli joku agenda. Se oli pistänyt mulle Lokin, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Tavallisesti ratsastin paljon poneilla, koska olin niille sopivan kokoinen ja "hyvä että joku laittaa ne välillä ruotuun", ja tietysti menin usein myös Nikitalla "vanhojen aikojen kunniaksi". Tänä syksynä Lokista oli kuitenkin tullut vakituinen vieras minun tuntihevoslistoissani, ja tietysti minä olin siitä iloinen. Se oli hieno ja laadukas hevonen, ja Aleksi tunsi sen kasvattajana kuin omat taskunsa. Sain aina Lokin kanssa täsmäopetusta.

Nyt olimme saaneet tehtäväksemme opetella yhden helppo A -tasoisista ohjelmista. Siitä ratsastettiin tunnilla pätkiä ja lopulta jokainen tuli yksitellen koko ohjelman. Sennutuntiryhmämme oli pieni ja Aleksilla oli paljon aikaa antaa palautetta meille kaikille. Se oli luksusta.

Aleksi viljeli paljon sellaisia lauseita kuin:
"Tohon kun saat lisää ilmavuutta, se on kasin arvoinen."
"Tämä oli hyvä, kelpaisi esitellä koulutuomareille."
"Sie voisit hyvinkin harkita palaavasi taas kilpailemaan, se voisi motivoida treeneissäkin kun ois kilpailutavoitteita."
"Loki olisi aika passeli kilpakumppani siulle nyt, Eevi."

Koko ohjelmaamme katsoessaan hän oli hiljaa, ja antoi sitten loppupalautteessa paukkua:
"Tämä oli ihan kehityskelpoinen ohjelma. Veikkaisin, että 63 prosenttia, plus miinus. Käyntiohjelma oli hirveän hyvä, mutta sitten taas ravissa kävi ne pari kömmähdystä. Rentoutta ja rutiinia, niin sehän olisi aika jees. Mie voisin laittaa teidät ratsastuskoulumestaruuksiin."

Jaha. Johan sekin sitten selvisi, miksi ratsastin niin paljon Lokilla. Aleksilla oli missio: minun palauttaminen kilpakentille, epäilemättä, jotta huomaisin taas, kuinka kivaa se oli. Nyt puuhastelin vain nuorten hevosten leikkikoulujuttuja, mutta hevosharrastus voisi olla minulle paljon monipuolisempaa, jos niin päättäisin.

Tai jos Aleksi päättäisi minun puolestani.

Enkä minä nurissut, nyökkäsin vain. Tekisi hyvää uskaltautua taas ratsastamaan tuomareiden edessä.

[Eevi-Sofia]

Olin innoissani luvannut hypätäkin Lokilla ratsastuskoulumestaruuksissa. Mähän rakastin hyppäämistä! Joskus nuorempana olin kilpaillut 110- ja jopa 120-luokissa aluetasolla. Jälkimmäinen taso oli jäänyt hevoskaluston vuoksi ihan vain muutaman kokeilukerran mittaiseksi tutustumiseksi, mutta tietysti Hanin kanssa halusin sille tasolle taas päästä. Se veisi kuitenkin vuosia.

Tällä hetkellä tilanteeni oli se, että Lassen kanssa saatoin hypätä metriä. Emme olleet kilpailleet sillä tasolla, mutta välillä Alana piiskasi minut kotona niille radoille ja yksittäisinä isompaankin. "Sen jälkeen ei tunnu pienemmät korkeudet kisoissa missään." Totta, tavallaan, mutta silti arvoin, mihin luokkaan itselleni verrattain vieraan Lokin kanssa menisin. Pienimmän luokan Aleksi sulki minulta ehdottomasti pois.

Tarkoitus oli, että tämänpäiväisen estetunnin jälkeen päätös luokasta olisi tehty. Olin jo alkanut taipua 80 senttiä kohti. Se olisi turvallinen, helppo korkeus. Sitä menin ihan rutiinilla. Susinkin kanssa oltiin kisattu sitä ja jopa isompaakin, ja Susi oli pieni suomenponiini, jonka asenne hyppyhommiin oli kovaa ja miten sattuu maltillisen, järkevän suorittamisen sijaan.

Hyppäsimme pieniä radanpätkiä. Aleksi nosti minulle surutta esteitä ja kieltäytyi kertomasta, kuinka korkeita ne oli, kun kysyin. Esteet näyttivät aika isoilta ja vähän huolestuneena mietin, mitä kävisi, jos mokaisin pahasti: toteaisikohan Aleksi, ettei minua sittenkään voisi päästää edustamaan tallia yhtään minnekään?

Keskittyneenä nostin laukan. Loki tuntui napakalta ja pontevalta. Kaarsin sen ensimmäiselle esteelle. Etäisyys osui hieman kauas, mutta ei niin pahasti, että siitä olisi koitunut meille hankaluuksia. Hyppy oli varsin sujuva, vaikka vähän iso olikin. Se oli hyvä alku radalle, ja sen ja kahden seuraavan hyvin sujuneen hypyn jälkeen unohdin ajatella, että esteet olivat jotenkin suuria. Ne vaan olivat ja ylittyivät yksi kerrallaan. Toisiksi viimeiselle okserille en löytänyt etäisyyttä sitten mitenkään, ja jouduimme roiskaisemaan vähän soitellen sotaan. Takapuomi kolahti Lokin takakavioiden kosketuksesta, mutta minulla ei ollut aikaa miettiä, putosiko se vai ei, sillä viimeinen este oli jo aivan edessämme. Sillä sain korjattua edellisen esteen virheeni, ja laskettelimme kappaleen matkaa pitkää laukkaa esteen jälkeen riemuissamme onnistumisestamme.

Olihan se okserin puomi pudonnut, mutta olin uskaltanut.

"Nämä oli metriä, metrivitosta", Aleksi tiedotti. "Niin että  mä laitan sut nyt siihen isoimpaan tasoon. Saadaan Nannan lisäksi joku toinenkin siihen."

Klunks.

No, ei muuta kuin sinne sitten vain. Toivoin, että jostakin selkärangasta se kisaratsastajan asenne ja rutiini vielä löytyisi, enkä sössisi kaikkea silkalla hermoilulla.