|
Post by Aleksi on Aug 15, 2016 20:37:25 GMT 2
..
|
|
|
Post by rena on Sept 8, 2016 21:18:05 GMT 2
Uusia tuulia Fiilistelin musiikin tahdissa matkalla Hallavaan, tänään kävin vain hieman tutustumassa tallin ympäristöön ja muuhun vastaavaan. Perhoset pörräsivät vatsassa ja odotin innolla Astan näkemistä livenä. Aurinko oli päättänyt näyttäytyä pitkän sadeviikon jälkeen. Pyöräni tärisi möykkyisellä polulla, vanha punainen rämäpyörä. Olen ajanut tällä pyörällä kahdeksanvuotiaasta asti, pitäisi ehkä joskus hankkia uusi pyörä… Saa nähdä, rahatilanne kotona ei ole mistään parhaasta päästä, jokaseilla on ollut vähän sekavaa meidän perheessä muuton jälkeen. Nousin pyöräni selästä tallin pihassa, katselin ympärilleni lumoutuneena. Paikka näytti mukavan vilkkaalta ja iloselta. Jätin pyöräni telineeseen ja nostin innokkaan hymyn kasvoilleni. Nuoret taluttivat hevosia pois kentältä, heillä on varmaan loppunut tunti äskettäin. Hengitän rauhassa ja kohennan ryhtiäni ja ajattelen miten pahasti voisin mokata jo ensimmäisenä päivänä. Ratsastajien perässä käveli tummatukkainen mies, oletin hänen olevan Aleksi. Kävelin hänen peräänsä ja sanoin: -Hei, mä olen Astan uusi hoitaja, kerroin Aleksille. Hän katsoi minua hetken kysyvästi, mutta hymyili sitten iloisesti. -Ai joo, mä oon siis Aleksi. Taidat olla siis Rena ja tulit varmaan tutustumaan paikkohin, Aleksi kysyy. -Sellanen oli vähä tarkoituksena, sanon naurahtaen. -Mulla ois vähä puuhaa, joten katotaan jos joku olis tallissa joutavana ja vois esitellä sulle vahä paikkoja, Aleksi selitti. Nyökkäsin myöntävästi, kävelimme talliin jossa kuului iloinen puhe. Tyttö jolla oli vaaleanruskeat hiukset selasi käytävällä puhelintaan. -Hei Salli! Viititkö näyttää Astan uudelle hoitajalle vähän paikkoja, Aleksi kysyi tytöltä, joka oli selannut puhelintaan vielä hetki sitten. Tyttö nyökkäsi päätään ja käänsi katseensa minua kohti. -Juu, ei mulla mitään tärkeempääkään oo. Mä oon siis Salli, Salli esittäytyi minulle. Nyökkäsin päätäni ja sanoin: -Mä oon Rena, noh mennäänkös, kysyin. Aleksi oli jo viipottanut tiehensä, katselin ympärilleni kiinnostuneena. -Okei, eli tämä on meidän tallimme, tuolla on varustehuone, tallitupa ja Aleksin toimisto. Tää puoli missä me ollaan on tuntiheppojen puoli ja toisella puolella on sitte yksäreitä, Salli alkoi kertomaan. Minä vain nyökkäilin vastaukseksi, kävelimme ulos tallista. Raikas syystuuli heilutti hiuksiani ympäriinsä, työnsin hiukset pois naamaltani ja painoin käteni hupparini taskuihin. -Tuolla on maneesi ja pellot, niihin ehit tutustua kun pääset ratsastelemaan. Tuolla on isot tarhat, ja tuolla toisessa päässä muut tarhat. Siellä on myös pihatto missä Asta asustaa, ja kenttä. Salli kertoi. Kävelimme pihattoa kohti, näin jo kaukaa pienen mustan ponin joka käyskenteli pihaton perällä jonkun toisen ponin kanssa. Pikkuinen poni näytti aivan ihanalta, Salli huomasi mihin katseeni oli kiintynyt. -Siellä on Asta, ja Astan vieressä on Minca, Salli kertoi. Kävelimme pihaton aidan viereen, Asta ja Minca tulivat rapsutuksien toivossa moikkaamaan meitä. Ja pitihän meidän nyt noita söpöläisiä rapsutella. -En malta oottaa että pääsen hoitamaan Astaa, sanoin. Olimme lähteneet kävelemään hitaasti kohti tallia. -Ymmärrän, Salli sanoi ja naurahti sitten hän jatkoi puhetta: -Ootko just muuttanu tänne, vai mite. Mietin vaan kun en oo sua nähnyt ennen. -Juu, muutin tänne pari viikkoa sitten Inarista, kerroin Sallille. -Inarista asti! Salli sanoi hymyillen. -Jep, juuri sieltä, vastasin naurahtaen. Kävelimme tallitupaan missä kaksi tyttöä jutteli sohvalla iloisesti. -Moi kaikki, tässä on Rena. Astan uus hoitaja, Salli esitteli minut muille. -Moikka Rena, mä oon Pujo, terveuloa Hallavaan, yksi tyttö kertoi. -Moi minunkin osalta, oon Valma, toinen tyttö sanoi. Kumpikin hymyili minulle iloisesti, ja hymyilin takaisin. -Kiitti, sanoin heille. Menen istumaan pöydän ääreen Sallin kanssa, käymme läpi pari yksityiskohtaa tallilla olemisesta, jospa joku päivä vielä muistaisin kaiken ulkoa. Katsahdin kelloani ja totesin mielessäni että olisi aika lähteä kotia kohti, sanon heipat muille tytöille. -Mun pitääkin tästä lähteä, nähään taas joskus. Ulos astuessani tuuli yhä pauhasi puissa, nostin hupun päähän ja lähdin kävelemään kohti pyörääni. Jotkut lehdet putosivat maahan tuulen voimasta, nyt olisi jo syksy. Kohta pitäisi kaivaa takkeja esille, mutta en ole ihan vielä valmis päästämään irti kesästä. 1hm
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Sept 9, 2016 16:00:23 GMT 2
Vuoden rallikuski ”Miks sanoit Alanalle, että aijon ratsastaa Faella?” Riku vaahtosi. Kerroin hänelle, että olisimme menossa sunnuntaina Alanan avuksi liikuttamaan hevosta. Riku suuttui siitä kovasti, kun kerroin hänelle. ”Saat mennä laadukkalla hevosella ja Alana opettaa!” huusin hänelle takaisin. ”Ihan niinkun en osaisi ratsastaa”, Riku puuskahti. ”Ratsasta nyt! Kyllä sun joskus pitää!” ”Ei tarvitse jos en halua”. ”Pliis.. mä lupasin jo ja mua pelottaa olla Alanan kanssa kahdestaan. Saatika ratsastaa sen hevosella!” ”Omapa on ongelmasi kun lupasit kysymättä”. ”Riku...” ”Hymph.. okei. Mun pitää sit saada Helsingistä mun saappaat ja housut” ”Oikeesti!? Lupaatko tulla?” ”Kai mä sit tuun. Mutta tästä ei tehdä mitään numeroa. Onko selvä?” ”On! Jes!” huudahdin ja halasin kevyesti Rikua. Riku taputti kömpelösti selkääni ja irtaantui. ”Miks muuten oot vielä kotona?” hän kysyi. Sain päivän vapaaksi helposti, koska koulussa oli suunnistuspäivä. Lähtisin Aleksin ja Valman kanssa ratsastamaan uusia poneja tallille. Valma innostui ajatuksesta, vaikka ei voisi ratsastaa. Vilkaisin kelloa ja huomasin, että minulle tuli kiire keritä bussiin. Menisimme Valman kanssa samalla bussilla Hallavaan ja sieltä menisimme Aleksin kyydillä talleille. "Joo mun pitää lähteä. Kiitos ja anteeks", sanoin vielä Rikulle ja nappasin reppuni keittiöstä. Työnsin Hait jalkaani ja juoksin pysäkille. Valma nousisi kyytiin kauppojen kohdalta. Valman kanssa kahdestaan oleminen jännitti minua hieman. En ollut kunnolla hänen kanssa Rikun tultua ja Christianin paluu tietenkin veti veronsa Valmasta. Poikien kanssa Valma oli se mistä puhuttiin. Mikki, Christian, Oscar ja muut. Tuntui pahalta ajatella jotain pahaa Valmasta, mutta soin itselleni tämän kerran. Mikin ja Valman juttu oli minulle vieras, mutta Christianin ja Valman taas oli minulle tuttua. Oscar taas katosi kesän aikana tietämättömiin. Valitsin meille istumapaikaksi paikat bussin keskeltä. Nostin repun syliini ja kaivoin sieltä pähkinäpussin. Repäisin sen auki ja napsin suola – ja chilipähkinöitä. Katselin ulos ikkunasta. Tallille olisi taas syksyn kautta uusia tuulia. Uudet hoitajat, yksäri omistajat ja nyt uusia poneja. Eilen esittelen paikkoja Renalle ja hän vaikutti oikein mukavalle. Asta saisi uuden hoitajan. Viimeksi Astaa oli hoitanut Maikki. Maikki oli kaverini tallilla, mutta muuten en hänen kanssa paljoa jutellut. Nyt pääsisin uuden tytön kanssa puuhailemaan ponien kanssa kunnolla. Pujo niminen nuorukainenkin saapui. Darli saa hänestä varmasti hyvän hoitajan. Minusta siihen ei oikein ollut, mutta ponin vika se ei ollut että tiemme erosivat nopeasti. Siitä olin ylpeä, että saisin Rikun hevosen selkään taas. Hänen pitäisi saada vain ratsastustavaransa Helsingistä sunnuntaiksi. Alana oli mukava, mutta kauhean pelottava. Alana pelaa jääkiekkoa ja ratsastaa, onko parempaa comboa? En itse ainakaan tiedä parempaa. ”Moi Salli”, Valma tervehti ja istui viereeni havahduttaen minut haaveistani. Ravistin päätäni ja katsoin hymyillen Valmaa. ”Moi, pitkästä aikaa”, hymyilin hänelle rohkaisevasti. Pitäisi saada meininki rennoksi, koska olisin kahdestaan hänen kanssaan melkein koko päivän. ”Saitko tän päivän vapaaks?” hän kysyi minulta. ”Juu, kun meillä on suunnistuspäivä niin mielummin oon tallilla” ”Aivan. Meillä on tänään sellanen teemapäivä, että on kaikkia aktiviteetteja. Niin mäkin lähden mieluusti tallille” ”Millasia poneja ne on? Onks sulla tietoa?” ”Aleksi sano jotain mistä sai kuvan, että vois olla sellanen pikkuponi. Muuten en tiedä mitään” ”Ajattele jos olis sellanen poni millä on pyörteilevä karva! Niistä oli juttua tässä jokin aika sitten” ”Oi joo sellanen American Curly? Ne on niin ihanan näköisiä” ”Joo sellanen ja eikö oliskin!” ”Ootko muuten nähnyt sen Inkan uuden hevosen?” ”Juu, eiks se oo joku sponsoroitu?” ”Kyllä varmaan kun se joku Jase käy ratsastamassa sillä. Näin sen tässä vähän aikaa sitten” ”Aijaa okei. Kyllä mullekin kelpais”, olin nähnyt Cillan tarhaamassa ja Inkan hoitamana. En ollut viitsinyt kauheasti mennä pommittamaan Inkaa kysymyksillä hevosesta jota hän tuskin tunsi. ”Oho me ollaankin jo perillä”, Valma sanoi ja painoin STOP-nappia ja nousi ylös. Bussi hidasti vauhtia ja laski meidät kyydistä. Heitin tyhjän pussin bussipysäkin roskakoriin ja lähdimme hiljaisuudessa kävelemään tallille. ”Hyvin olette ajoissa niin lähdetään vaan kohta, jos eksytään niin saadaan palloilla rauhassa”, Aleksi sanoi kun astuimme tupaan. ”Joo mä otan vielä mun kypärän ja muut vermeet mukaan”, viitoin käsilläni kaappia ja lampsin sen luokse. Avasin lukon ja laskin lattialle kypärän, kengät ja chapsit ja hanskat. Kaapissani oli muutama kaupan muovipussi joten työnsin yhteen niistä kengät ensimmäisenä ja loput tavarat perässä. Aleksi ja Valma juttelivat syksyn tuntien ohjelmasta keskenään. Helppo A:n tunnitkin alkoivat eilen ja ensimmäinen tunti Tintun kanssa sujui kohtalaisesti. Menisin nyt varmasti uusilla tuttavuuksilla, kun Hallavan hevoset ovat minulle aika vieraita. Suljin kaapin oven ja lukon. Nostin pussin maasta ja pyyhkäisi leteiltä irronneita hiuksia taaksepäin. ”Oon valmis. Mennäänkö?” Aleksi nyökkäsi ja nappasi tuvan pöydältä vielä matkaan banaanin ja omenan. ”Minkälaiset ne ponit on?” kysyin autossa Aleksilta. Valma istui Aleksin vieressä etupenkillä ja minä Valman takana. ”Niistä onkin tullut paljon kysymyksiä, mutta ilmoitusten perusteella vaikutta todella hyvältä”, Aleksi kertoi muttei vastannut sillä tavalla kysymyksiini kuin olisi halunnut. Nyökkäsin ja nojasin penkkiini ja katsoin ulos ikkunasta. Matka kestäisi tallille reilun tunnin joten olisimme ennen yhtätoista perillä. Aamut olivat varmasti hyviä koeratsastus mahdollisuuksia niin ratsastajat saavat olla rauhassa ilman tungosta. Tietenkään en tiennyt tallista mitään, että oliko tämä ratsastuskoulu vai myyntitalli. Aleksi ei paljoa paljastellut meille. ”Ollaan saatu yksi uusi yksityinen talliin”, Aleksi aloitti kääntyi samalla jyrkästi vasemmalle ”Beedaksi kutsutaan ja omistajana Caitlyn niminen tyttö. Vielä on pari paikkaa vapaana mutta pitää katsoa tuleeko täyteen”. ”Nyt Hallavassa on aika paljon kilpahevosia”, Valma totesi. ”Onko Beedakin jokin kilpahevonen?” kysyin ihmeissäni. Hallava on täyttynyt nyt laadukkaista hyppääjistä. ”Kai Caitlyn on sillä jotain kisannut ja ihan hyvin kai pärjännytkin. En oikein tiedä, mutta nyt on kyllä ollut paljon tasokkaita hevosia liikkeellä. Cillakin on vähän vaikea hoitaa, mutta todella hyvä hyppääjä se kyllä on! Faeta nyt unohtamattakaan”, Aleksi kertoi meille lisää uudesta tulokasparista. ”Ja nyt vielä nää uudet ponit on jotain SM-mestareita niin voidaan kohta alkaa pitää jotain laatuhevoskilpatallia”, heitin nauraen. ”Pysytäänkö kuitenkin vielä ihan normaalissa ratsastuskoulussa?” Aleksi kysyi naurahtaen. ”Ei meille mitkään Helpon A:n tunnit riitä vaan tarvitaan sinne ihan Vaikea A:n juttuja!” jatkoin nauraen. Valma hihitti etupenkillä ja oli purskauttaa vedet vesipullostaan Aleksin autoon. ”Noniin otetaan ihan rauhassa ettei aiheuteta mitään vesivahinkoja”, Aleksi torui hieman mutta hymyssä suin ja siitäkös aloimme nauraa entistä kovemmin. Aleksi pyöräytti hyvän tahtoisesti silmiään ja kääntyi tällä kertaa jyrkästi oikealla ja kiihdytti vauhtia. Kunnon rallikuski tämäkin mies. Matka jatkui rattoisissa tunnelmissa ja puhetta syntyi helposti. Aleksi taisi vähän itse olla tavallista innokkaammin mukana meidän jutuissa ettemme tuntisi oloa kiusalliseksi. Puhuimme tulevista tapahtumista mitä voisi järjestää ja muistelimme vanhoja juttuja. Olimme ajaneet jo yli puolet matkasta, kun Aleksi ehdotti nopeaa pysähdystä tankkaamisen takia. Aleksi pysähtyi huoltoasemalle tankkaamaan ja me Valman kanssa kävimme hakemassa meille vähän evästä. Tilasimme jokaiselle euron juustot mukaan. Aleksi oli pyytänyt tuomaan jotain syötävää kun oli syönyt matkan aikana toisen hedelmänsä. Palasimme sisältä ja Aleksi nauroi ostoksillemme. Jatkoimme matkaa ja söimme yhdessä hampurilaisia. Ei normaali euron juusto maistunut noin hyvälle mutta nyt maistui oikein hyvälle. Aleksi kääntyi hiekkatielle ja ajoi kaikista mahdollisista montuista. ”Mitenkäs Riku? Oletko saanut häntä innostumaan ratsastuksesta?” Aleksi kysyi, kun kääri hampurilaisen paperin rullalle ja pudotti sen lattialle ettei se sotkisi penkkejä. Nielaisin viimeisiä paloja hampurilaisesta. ”No siten, että sovin Alanan kanssa meidän menosta ratsastamaan Faella sunnuntaina”, vastasin ja käärin itsekin paperin rullalle ja pudotin lattialle. Aleksilla oli nuoreksi mieheksi yllättävän siisti ja hyvä auto. Se ei varmaan pysyisi hyvänä jos jatkaisi samalla lailla ajamista kaikista montuista. Valma kääntyi katsomaan minua yllättyneenä. En osannut muuta joten kohotin olkiani. ”Ahaa. Riku olisi kyllä voinut tunneillakin aloittaa jos haluaa?” Aleksi sanoi kysyvästi. ”En tiedä. Pitää sanoa sille jos se innostuu”, vastasin nopeasti. En haluaisi Aleksin luulevan, että Riku ratsastaa Faella sen takia ettei halua maksaa Aleksille tunneista. Ei se rahasta ollut kiinni vain Rikun omista syistä. Hän piti itseään hyvänä ettei haluasi ehkä ratsastaa ”tavallisilla” hevosilla ja käydä tunneilla. Toisaalta kyllähän Alanakin kävi Faen kanssa tunneilla, vaikka isä on ratsastanut olympialaisilla. Pitäisi kysyä Rikulta tätä suoraan. Aleksi kaarsi kuoppien kautta tallin pihaan ja pysäköi auton parkkipaikalle. ”Noniin perillä ollaan!”
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Sept 13, 2016 19:15:02 GMT 2
Kuumeessa
Olin pitänyt puhelintani kiinni jo jonkin aikaa. Tänään minun kuitenkin pitäisi käyttää sitä. Aioin soittaa Aleksille ilmoittaakseni olevani kipeä, ja siitä syystä jonkin aikaa pois tallilta. Käynnistin puhelimen ja näppäilin PIN-koodin. Soitin viipymättä Aleksille.
"Aleksi", kuului vastaus parin tuuttauksen jälkeen. "Moi, Pujo täällä. Sitä soittelen että oon tullut kipeäksi, enkä pääse tulemaan tallille ainakaan pariin päivään", kerroin nuhaisella äänellä. Aleksi ei onneksi sen kummemmin kysellyt, toivotti pikaista paranemista. Puhelun päätyttyä katsahdin kännykän näyttöön. 27 tekstiviestiä? Arvelin, keneltä suurin osa oli tullut... En halunnut avata viestikansiota, vaan suljin puhelimen saman tien.
Rojahdin sängylle kuumemittarin kanssa. Se näytti melkein 38 astetta, ja minua väsytti. Kipeäksi tuleminen ei ollut yhtään mukavaa eikä varsinkaan nyt, kun olisin tarvinnut aktiviteetteja. Huokaisin syvästi ja nousin pesemään hampaat. Sen jälkeen ryömin peiton alle ja vaivuin uneen.
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Sept 13, 2016 21:38:23 GMT 2
Kaikki rakastavat Raymondia - ja kaikki vihaavat Liisa Lautasta (13.9.2016)
"Ai se sano mitä?" tuhahdin kännykkään Hallavan satulahuoneessa samalla kun jynssäsin raivoisasti Faen satulaa puhtaaksi. Onneksi oli kuulokkeet. "She's an idiot, oikeesti." Satulasta tulisi kohta kiiltävämpi kuin Emman saappaista. "No mutta Liisa Lautanen voi kaivaa sen kaktuksen sieltä perseestään", totesin ja nyökkäsin samalla huoneeseen saapuneelle Emmalle tervehdyksen. "Joo, gotta go, moikka." "Liisa Lautasella on sen kaktuksen lisäksi ainakin oma päänsä kaivettavana sieltä perseestään", Emma totesi ja hypisteli Oreon satulahuopaa. "No joo true", totesin toiselle blondille ja jatkoin sitten satulan hinkuttamista. "Mitä se on tällä kertaa tehny?" Emma jatkoikin puhumista. "Öömm no siis perus sen draamaa, se väittää että mun kaveri yrittäis viedä sen poikaystävän tai jotain", tuhahdin dramaattisesti. "Hyi, miks kukaan haluais tehä niin, se jätkä on kunnon limanen. Yäk." "No sitä just! Ja sit viel se, että se Arttu on se, joka on lähettäny viestejä mun kaverille. Se sai siltä jopa dickpicin. Ja sit se väittää että se ois pakottanu sen lähettään sen." "Öö, mitä vittua?" Emma istahti viereeni. "No älä! Ne on ihan turhia tyyppejä muutenki", kerroin, vaikka Emma varmaan tiesikin sen jo. "Ja luuleeko se oikeasti, että sitä uskotaan?" "Kyllä sitä vissiin ne sen omat kaverit uskoo, mutta en tiiä mitä aivopesua tai lahjuksia se on käyttäny niiden kanssa, koska kukaan täysjärkinen ei vietä vapaaehtoisesti aikaa Liisa Lautasen kanssa." "Niinpä", myöntyilin. "Se on ihan hullu."
"Saaks lainaa sun saippuaa?" "Joo, siitä vaan", totesin ja siirsin satulasaippuaa hieman lähemmäs Emmaa, joka nappasi Oreon suitset syliinsä. "Kiitti, sä saat sit joskus lainaa mun saippuaa vaikka", Emma jopa hymyili, ja siirtyi lähemmäs, avaten kirjavan suitsien remmejä.
Ja siinäpä me istuimme lähemmäs toista tuntia, kaksi blondia, jynssäten yhteisen vihamme Liisa Lautasta kohtaan tuomalla voimalla varusteita kiiltäviksi. Ja niin puhtaita varusteita ei oltu Hallavan satulahuoneessa nähtykään vähään aikaan.
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Sept 16, 2016 20:25:28 GMT 2
Kuumeeton päivä numero yksi
Kuumemittari näytti vihdoinkin normaalia lukemaa. Olin innoissani käynyt ruokkimassa kanoja sekä anellut Marjaa perjantain - ja tervehtymisen kunniaksi - lähtemään kanssani Pronssijoen kauppakeskukseen ostoksille. Marja vaikutti ensin hieman nihkeältä, mutta innostui lopulta itsekin (vaikka ei sitä suoraan myöntänyt). Vitsailin, että voisimme mennä sinne traktorilla, mutta Marja valitsi Corollan.
Kauppakeskus ei ollut iso, mutta sieltä löytyi kuitenkin punnitse & säästä sekä life-myymälä, joiden takia olin sinne oikeastaan halunnut. Marja meni kiertämään keskuksen paria vaateliikettä ja minä suunnistin etsimään pähkinöitä. Mukaani tarttui pähkinäsekoitus, seesaminsiemeniä sekä hibiskus-teetä. Lifestä ostin teepuuöljyä. Marja tuli luokseni kappAhl-kassin kanssa, ja kertoi löytäneensä alennuksesta paidan. Lähdimme takaisin kotiin.
-
Illemmalla ajattelin teekuppi kädessä että voisin käydä tallilla. Vaikka nuha vielä vaivasi, halusin käydä tarkistamassa mitä Darlille kuuluisi. Päätin pukea lämpimästi päälle ja lähteä pyörällä.
Tallille saavuttuani kävin ensitöikseni tuvassa riisumassa ylimääräisen vaatekerroksen pois. Tallituvassa oli oranssitukkainen henkilö, ja tervehdimme toisiamme. Kerroin olevani Pujo, ja hän esittäytyi Valmaksi. "Nanna mainitsi että oot ollu kipeenä, sitä on kyllä liikkeellä!" hän sanoi, ja huomasin että hänenkin äänensä kuulosti käheältä. Naurahdin ja jatkoin, "Joo, oon ottanu tän päivän vielä vähän rennommin ku eilen oli vielä kuumetta". Juttelimme pienen hetken kunnes menin käymään Darlin karsinalla. Se hörähti tuttavallisesti kun saavuin karsinalle. "Huomenna tuun taas pitämään susta huolta", sanoin hiljaa Darlille joka haukkasi kalterin välistä ojentamani ruisleivän yhdellä hotkaisulla.
|
|
|
Post by Valma on Sept 16, 2016 22:32:16 GMT 2
Alkeistunnin jälkeen Dunja jäi vielä helpon been tunnille. Minulla ei oikeastaan olisi ollut enää mitään tekemistä tallilla, mutta halusin viivyttää kotiin menemistä niin pitkään kuin mahdollista, etten joutuisi katselemaan terveystiedonkirjoja. Maleksin maneesista rauhalliseen tahtiin. Kävelin metsätarhojen aidanviertä pitkin ja katselin vapaapäivää viettäviä hevosia. Maisema oli mukavasti oranssin ja punaisen kirjava, ja aurinko yritti kurkistella pilvien lomasta. Huhuilin muutaman hevosen nimeä käheällä äänellä, ja ne käänsivät uteliaina katseensa minua kohti. Säikähdin kuullessani takaani askeleita, ja punastuin miettien, olikohan tulija kuullut huhuiluni. Käännyin katsomaan. Muutaman metrin päässä aitaan nojailemassa seisoi vaaleatukkainen, minua ehkä pari vuotta vanhempi nuori mies, joka hymyili valkoiset hampaat vilkkuen. - Heipä hei, hän tervehti. Nyökkäsin epävarmasti. - Moi. - Mä olen Jimi, mies sanoi ja tuli lähemmäs kätelläkseen. Tartuin käteen miettien, mitäköhän miehellä mahtoi olla mielessään, ja katsoin samalla aistikkaita, epäilemättä monen mielestä komeita kasvoja. Ne olivat silmän ruokaa, mutta eivät minun tyyppiäni, ajattelin. Mieleen tuli heti yksi punapää, joka ilman muuta oli minun tyyppiäni. Karaisin kipeää kurkkuani ja sanoin: - Valma.
- Kiva paikka tämä, Jimi sanoi viitaten kädenheilautuksella ympärilleen. - Mm, myöntelin. Minun pitäisi kai nyt esittää kunnollista asiakaspalvelijaa. – Voinko mä kenties auttaa, etsitkö sä jotain tai jotakuta? - Ei, kunhan kävelen, Jimi vastasi. Hymy ei hiipunut hetkeksikään hänen kasvoiltaan. – Odottelen, kun tyttöystävä ratsastaa hoitohevosellaan. Kallistin päätäni. - Mikä hänen nimensä on? - Carrie, Jimi kertoi. - Aa, Nikitan hoitaja siis? - No, en mä sen hoitohevosen nimeä muista. Mitä ihmettä siihen kuului sanoa? Tungin kädet hupparin taskuun ja siirtelin jalkojani. - Millainen paikka tämä oikein on? Jimi kysyi ja pelasti tilanteen. – Sä olet ilmeisesti vakiokävijä? - Niinkin voisi sanoa, vastasin. – Mä olen pyörinyt täällä kolmisen vuotta. Lähdimme kävelemään kohti ratsastuskenttää. Erotin jo kaukaa Nikitan ratsastajineen. Tyttö oli laiha, ja hänellä näytti olevan melko vaaleat hiukset. Hän teki jo loppukäyntejä Nikitan kanssa. - Millaista muuta porukkaa täällä käy? Jimi tiedusteli. Vaikea kysymys. - No… paljon nuoria? ehdotin. Enimmäkseen tyttöjä, käy täällä kyllä pari poikaakin. - Vai niin.
Sitten Carrie taisi huomata meidät, mutta hän ei tullut tervehtimään. Katsoin kummastuneena, kun hän jalkautui, löysäsi satulavyötä ja talutti Nikitan talliin. Olikohan hän ujo? Jimi huomasi kummastukseni. - Carrie on vähän… jäykkä uusien ihmisten kanssa. Kiitos juttutuokiosta, Valma. Hän taputti minua olkapäälle. Ele tuntui kummalliselta, enkä pystynyt pyyhkimään omituista melkein-aavistusta mielestäni. Olin ajatellut, että Jimi tietysti seuraisi Carrieta talliin, ja tunne voimistui entisestään, kun hän jatkoikin matkaansa tallin ohi, kohti Kaviopolkua. Jäin hetkeksi seisomaan kentän aidalle ja sulattelemaan juuri tapahtunutta, ennen kuin päätin, että oli aika ottaa itseä niskasta kiinni ja palata kotiin kirjojen pariin. Lampsin tupaan ja menin kaapilleni noutamaan tavarani. Samassa tupaan tupsahti tummatukkainen ehkä minun ikäiseni nuori, ja seisahduin hetkeksi miettimään, kumpaa sukupuolta hän mahtoi edustaa. Tiesin heti, kenestä oli kyse. Vaikka olin hämmentynyt, yritin tervehtiä luontevasti. - Moikka! - Moi, mä olen Pujo, tyyppi tervehti vähän hymyillen. Hänenkin äänensä kuulosti tukkoiselta. - Joo, sä taidat olla Darlin hoitaja, sanoin. – Mä olen Valma, hoidan Dunjaa. Hermostunut puheenpapatus karkasi huuliltani. - Nanna mainitsi että oot ollu kipeenä, sitä on kyllä liikkeellä! Pujo naurahti mörinä-äänelleni merkiksi siitä, että flunssa oli kuultavissa minunkin äänestäni. Yritin tarkkaavaisesti kuunnella hänen ääntään. Se oli jotakin tytön ja pojan äänen väliltä. Matala poikamaisella tavalla, mutta pehmeä tyttömäisellä tavalla. - Joo, oon ottanu tän päivän vielä vähän rennommin kun eilen oli vielä kuumetta, hän selitti. Hänen puheensa meni minulta kokonaan ohi. Vaihdoimme pari sanaa, mutta keskittymiseni meni siihen, että yritin vaivihkaa tähyillä hänen vartalonmuotojaan. Tilanne tuntui niin hankalalta, että miltei huokaisin helpotuksesta, kun Pujo lähti talliin tervehtimään Darlia. Ei kai sillä niin suurta väliä ole, oli Nanna sanonut. Miten niin ei muka ollut?
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Sept 18, 2016 18:29:12 GMT 2
Tähän seuraavaan tarinaan kerron hieman taustatietoa. Olen siis kirjoittanut tämän pienessä hiprakassa mikä selittää kirjoitusvirheet. Syy tämän kirjoittamiseen oli parin hallavalaisen yllytys (whatsapp-ryhmässä), ja myös julkaisu tapahtuu (ilman oikeinkirjoituksen korjausta..) yllytyksestä :"D Olen pahoillani, teksti on aika kamalaa luettavaa. -
Tallituban Suuri Munaus!
Oli pimenevä syysilta ja mieleni teki kuumaa kaakaota. Olin vienyt Aleksin ,ohjeiden mukaan Darlille iltaruuan, ja päätin jäädä vielä tallille juomaan kaakaota ja katsomana, josko tuvassa olisi jotakin seuraa. Tallustelin tupaan omissa ajatuksissani jahavahduin kahteen tervehdykseen. Toinen äänistä kuului Nannalle ja toinen olikin tuntemattomampi ääni. Olin kuitenkin nähnyt hönet tallilla aiemmin, mutta emme olleet koskaan vielä jutelleet. ”Moi”, tervehdin ja jatkoin vaaleatukkaista tyttöä katsoen, ”Mä oon Pujo, me ei ollakaan vielä tavattu”. ”Mä oon Inka, moi”, hän kertoi pieni hymy kasvoillaan. Hymyilin myös ja kysyin saman tien josko he haluaisivat kuumaa vettä, sillä olin juuri aikeissa keittää sitä. Molemmat tokaisivat että voisivat ottaa, joten täytin vedenkeittimen emelko täyteen. Kun vesi keittyi, juttelimme kolmistaan hieman hevoissta. ”Mä oonki nähny sitä Cillaa pari kertaa, oikein nätti yksilö kyllä on”!, sanoin j Ajatkoin, ”Niin ja se Jase, se vissiin on vähän hienohelma” Naurahdimme. ”Jasessa on sellainen oma tunnelmansa”, Inka sanoin.
Teevesi oli keittynyt ja otimme kaapista mukit. Toimimme vuoroperään ja minä ryhmittäydyin viimeiseksi. Lusikoin kuppiini kaakaojauhetta jonka jälkeen otin viimeisenä vesikannun….Ja siitä vasta riemu repesi. En ilmeisesti osannut kaataa vettä. Viime kerralla roiskutin nuudeleita ja tällä kerralla röpsäytin vettä niin reippaasti mukiin että en edes pysynyt mukin reunan sisällä. Pöydällehän se levisi ja nolon naurahduksen saattelemana asetin kuumavesikannun liikaa pöydänreunalle, josta se tietenkin tippui lattialle levittäen loput sisältönsämaahan. Sekunnin ajaksi kaikki pysähtyi ja minua hävetti suunnattomasti. Suustani pääsi hallistematon tuskan parahdus Ja kuulin kuinka Nanna ja Inka yrittivät oidätellä nauruaan. Lopulta minäkään en vpinut enää olla nauramatta. Repesimme kaikki kolme nauruun ja minä yritin parhaani mukaan siivota jälkiäni. ”Hei nuudelimestari, taidat olla myös aikamoinen kaakaomestari myös!” Nanna mainitsi naurun lomasta ja minua alkoi naurattamaan vielä enemmän. ”Anna armoa” tokaisin silmäkulmat kosteina. ”Onneksi otitte tätä vettä ennen mua” sanoin puoliksi lannistuneena.
Katsoin kaakaomukiini ja se oli vajaa. Onneksi jääkaapista löytyi maitopurkki, joten sain kaakaooni hieman lisää sisältöä. Istuinnme alas ja facepalmasin vielä itselleni. Tällaista saattoi tapahtua vain minulle.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Sept 20, 2016 19:57:28 GMT 2
Facebook ja ramppausta
Istuin tuvassa ja selasin puhelimesta Facebookin uusimpia julkaisuja. Ovi kävi ja nostin katseeni puhelimesta. Olin käynyt sohvalle pitkäkseni joten suoristauduin nopeasti istumaan. Tupaan saapui minulle uusi poika. Poika ei edes vilkaissut minua. "Moi", tervehdin häntä kuitenkin ja sain pojan katsomaan minuun. Poika katsoi päästä varpaisiin ja sitten uudelleen varpaista päähän. Poika kohotti kulmia ja kääntyi poispäin minusta kaivamaan kaapista jotain. Kohautin kummissani olkiani ja siirsin katseeni takaisin puhelimeeni. Ovi kolahti uudelleen ja nyt tupaan harppoi Inka otsaansa pyyhkien. "Ai terve Salli", hän sanoi hymyillen ja laski kraanasta itselleen mukillisen vettä. Poika katsoi ensin Inkaa ja sen jälkeen minua. "Jase Astor", hän esitteli lyhyesti itsensä ja päädyin nyökkäämään. Sain niukin naukin salattua oman hämmennyksen. Olin tietenkin kuullut Astoreista. Tämän pojan pitäisi olla Cillan takia täällä. "No eiköhän jatketa", Jase sanoi äkisti ja nousi seisomaan. Inka hörppäsi viimeisetkin vedet mukista ja laski sen tiskialtaaseen. Hän vilautti minulle pikaisen hymyn ja lähti Jasen perässä ulos tuvasta. Jatkoin taas Facebookin lukemista. Ei kestänyt aikaakaan, kun tuvan ovi kolahti uudemman kerran. Olin taas kerennyt vetäytyä pitkäkseni sohvalle joten nousin taas nopeasti ylös istumaan. Tällä kertaa tupaan saapui Caitlyn kenen kanssa olin satunnaisesti vaihtanut huomenet. "Moro!" hän tervehti reippaasti ja meni kaivelemaan kaappeja. "Etsitkö sä jotain?" kysyin tasaisella äänellä ja laskin puhelimen virelleni. "Joo olin laittanut tänne jonnekin pussillisen porkkanoita ja omenoita Beedalle", hän vastasi ja penkoi muropaketin takaa. "Kannattaa viedä hevosten herkut tallin puolelle, kun joku on voinut syödä ne", vastasin ja otin puhelimen taas esille. "Mm.. toivottavasti löydän ne jostain", hän vielä sanoi ja lähti tuvasta. Huokaisin ja menin taas pitkäkseni sohvalle. Aleksi raoitti toimiston ovea ja haki kupillisen teetä ja palasi takaisin toimistoon. En vaivautunut enää edes nousemaan sohvalta.
"Hei onks tääl enempää teetä?" vieras ääni kysyi ja käännyin vähän, että näin mistä hän katsoi. "Öö siellä yläkaapissa vedenkeittimen yllä pitäis olla. Jos ei oo kirjota listaan mikä on jääkaapin ovessa", vastasin hieman paksusti ja sain vastaukseksi hyväksyvän äännähdyksen. Oli ilmeisesti löytänyt teen. Ennen lähtöä hän ilmoitti itsensä uuden yksityisen omistajaksi Dawniksi. Esittelin lyhyesti itseni ja siirryintaas puhelimeni pariin. Dawn lähti teemukin täytön jälkeen pois ja jäin taas yksin tupaan. En ollut siitä yhtään pahoillani. Saisin rauhassa vähän aikaa ennen illan tunteja. Olin lupautunut auttamaan hevosten kanssa. Ovi kolahti uudemman kerran ja huokaisin. Kuka sieltä nyt tulisi? Rastapäinen tyttö astui sisään ja täytti nopeasti vesipullonsa. Hän ei aloittanut keskustelua vaan nytkäytti päätänsä tervehdyksen merkiksi. Tein samoin ja annoin hänen olla. Tytön lähdettyä samalla oven avauksella sisälle saapui Pujo ja Nanna. He pitivät yllä pientä keskustelua ja tervehdin heitä hymyillen. "Huomenta päivää", Pujo tervehti iloisesti ja laittoi vettä kiehumaan. Nanna otti itselleen paikan tuvan pöydästä ja avasi pöydällä olleen lehden. "Oho", hän hämmästeli. "Mitä?" Pujo kysyi ja kurkisti Nannan olan yli lehden sivuille. Nousin itsekin pystympään katsomaan Nannaa. "Eikös tässä oo juttua Cillan omistajasta? Eikös se oo joku Astor?" Nanna kyseli meiltä ja näytti lehden sivua. "Kyllä joo", vastasin hämmästellen ja nousin sohvalta. Kävelin pöydän ääreen ja katsoin lehteä. Lehdessä oli aukeaman kokoinen juttu hevosista ja niiden tasosta. Luimme tekstiä yhdessä hiljaisuudessa. En kerinnyt lukea kuin otsikon ja lyhyen esittelytekstin, kun Valma asteli tupaan. Nostimme yhdessä kaikki kolme päämme ylös ja katsoimme hänen saapumista. "Oikeesti kauhee ramppaaminen ollu koko iltapäivän täällä tuvassa", sanoin huokaisten ja retkahdin takaisin sohvalle makaamaan. He naurahtivat dramatisoidulle esitykselleni ja syöksyivät ottamaan kuumaa vettä pannusta.
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Sept 20, 2016 21:52:25 GMT 2
Päivä tallilla
Tänään menin tallille metsän poikki kävellen. Kiersin Susin ja Faen tarhan luokse ja jäin katselemaan veikeää kaksikkoa hetkeksi. Fae asteli välillä kaula korkealla kuin esitelläkseen koreuttansa ja susi heilutteli häntäänsä astellessaan tarhan reunalla. Pian kuulin lähestyviä askelia ja huomasin Alanan, joka tuli luokseni. "Oh hi Pujo, oot valinnu oivallisen tarhan katseltavaks", hän sanoi virnistäen. Naurahdin ja vastasin, "Joo, tällä tarhalla kävin oikeestaan ihan ekana sillon ku tulin tallille ekoja kertoja". "Cool" Alana vastasi ja jatkoi, "Mä tulin nappaamaan Faen täältä hetkeks. Would you mind sulkea ton aidan kun oon saanu Faen ulos?". "Voin sulkee", vastasin ja liikuin lähemmäs aitaa Alanan perässä. Hetken Faen kanssa kamppailtua hepo suostui vihdoin lähtemään tarhasta. Katsoin punakarvaista tammaa hiljaa ihaillen, ja suljin tarhan kun Alana oli päässyt Faen kanssa tarpeeksi etäälle. Alana huikkasi kiitoksen ja heilautin kättä hymyn kera vastaukseksi. Katselin hetken vielä Susia ja sen jälkeen päätin mennä tallitupaan.
Törmäsin Nannaan matkalla ja selvisi että hänellä oli sama päämäärä. Juttelimme kävellessä ja kerroin hänelle vähän lannistuneena siitä kerrasta, kun Darlilla ratsastanut Anniina oli arvostellut minua. Nanna tuhahti rennosti ja sanoi, "Hei, kaikki alottaa jostakin. Se Anniina oli vaan joku tosi nyrpee pikkuelitisti!". Nauroimme ja minulle tuli tapahtuneesta vähän parempi mieli. Juuri ennen kuin saavuimme tallitupaan, ohitsemme sujahti rastapäinen tyttö. Tuvan sohvalla oli Salli, joka tervehti. "Huomenta päivää" tokaisin iloisesti ja astelin vedenkeittimen luo. Laitoin vettä kiehumaan ja kuulin Nannan sanovan "Oho". Kysyin kiinnostuneena "Mitä?" ja kurkkasin Nannan edessä olevaa lehtiaukeamaa. Selvisi että lehdessä oli juttua siitä Jase Astorista, joka pyöri Hallavassa. Ilmeisesti hän oli joku kuuluisa heppu, mutta oikeastaan asia ei kiinnostanut minua sen enempää. Samassa Valma astui tallitupaan. Salli tokaisi huokaisten, "Oikeesti kauhee ramppaaminen ollu koko iltapäivän täällä tuvassa" ja retkahti sohvalle dramaattisesti. Naurahdimme kaikki ja otimme teetä. Valmakin silmäili Jase-artikkelia.
Teet juotuamme Nanna kertoi lähtevänsä työvuoroon. Minä sanoin meneväni harjaamaan Darlin ja Valma päätti tulla hoitamaan Dunjan samalla. Sallin mainitessa tylsistyneisyyttään pyysin hänet mukaan hengaamaan karsinoille. Niinpä astelimme kolmen porukassa karsinakäytävälle. Vaikka Darlin ja Dunjan karsinoiden välissä oli yksi karsina, jutustelimme silti sujuvasti. Keskusteluaiheet liukuivat sisustuksesta metsäretkiin, ja mainitsin olevani aikamoinen eräjorma. "Tykkään vähän samoilla ja seikkailla, ja oon jo kiertäny tän tallin lähimaastoissakin aika paljon", kerroin ja jatkoin, "Kerran astuin sellasen jättimäisen ja puolimädän lehmäntatin päälle ja voitte varmaan kuvitella mikä haju siitä tuli!" Nauroimme ja Salli sanoi, "Ois joskus kiva käydä jossain metässä vaeltamassa mut mä varmaan eksysin heti". "Hmm, mä voin joskus käydä sun kanssa ni et ainakaan eksy!", vastasin innokkaana. "Entä Valma, kiinnostaako sua mennä mettään samoilemaan?", kysyin Valmalta joka totesi huvittuneena, "Lehmäntatit ei ihan houkuta... Ehkä talvella jos ei oo liikaa lunta". Naurahdin ja jatkoin Darlin harjaamista. Päivä oli mennyt oikein mukavasti, eikä eilinen puhelinsoittokaan pyörinyt ollenkaan mielessä.
|
|
inka
Aloitteleva tallilainen
Posts: 51
|
Post by inka on Sept 21, 2016 7:25:50 GMT 2
Se oli ihan tavallinen keskiviikkoaamu. Mä pyörittelin Cillan pinteleitä tarkasti tasaisille ja yhtä tiukoille rullille. Tammalla oli pinteleitä varmaan neljä eri pakettia, joten tallituvan pöytä lainehti tummansini-pinkki-valkoisena. Jase tutki kulmassa jotain lehtiartikkelia – itsestään. Kallis, belgialainen kahvi seisoi keittimessä, ja toivoin että joku tulisi kohta sitä juomaan. Tuo kahvipaketti maksoi kumminkin varmaan yhtä paljon kuin Cillan satula (tai ei nyt ehkä), ja olin kohteliaasti pakottanut Jasen tekemään kahvia useamman kuin kaksi kupillista, että muutkin saa.
Se on kyllä snobiuden huippu kun tuo omat kahvipaketitkin tallille. Siellä se nyt hyllyssä seisoi, ja päälle oli teipattu post it-lappu, jossa luki ”Jase Astor” kissan kokoisilla kirjaimilla.
”EIH”, kuulin ähkäisyn nurkasta. ”Mitä?” Lehden sivut rapisivat, kun Jase käänsi ne minua kohti ja osoitti artikkelin yhteydessä olevaa kuvaa. ”Katso nyt tuota! Mun hiuksethan ovat tuossa ihan väärin! Red Hot Romance varastaa kaikki katseet tässä kuvassa”, Jase vaikersi ja veti lehden taas pois katseeni alta ennen kuin ehdin kunnolla edes kuvaa katsoa. No huhhuh jos hevonen vei kaiken kunnian kuvassa. Red Hot Romance oli niin pirun hieno, että sen olemassaolo kuvassa häiritsi korkeintaan Jasea.
”No, mun mielestä sä näytät kyllä hyvältä tossa kuvassa. Tai siis näytät itseltäs.”
Jase ohitti mun kommentin täysin ja jatkoi artikkelin intensiivistä lukemista. ”Äh. Miksi täällä on puhuttu Katiesta? Se on jo vanha juttu”, Jase murisi itsekseen. Katiesta olin perillä – koko hevosmaailman tytöt olivat. Katie Worthington oli upea, sillä oli brunetet hiukset jotka putosivat takapuolelle kuin jollain tähkäpäällä, vartalo oli balettitanssijan – ja silti Katie kykeni vielä olemaan aivan hemmetin taitava kouluratsastajakin. Suunnilleen kaikki hevosmaailman naiset olivat kateellisia Katie Worthingtonille. ”Entiset tyttöystävät on asioita, joista kuulee aina vähän väliä”, vastaan, vaikka Jasen kysymys olikin ollut selkeästi retorinen. ”Silloin on kaksi vaihtoehtoa, koitat joko saada ne takaisin, tai sitten siirryt eteenpäin.”
Jase oli juuri kääntymässä katkaisemaan mun niskaa, kun ovi kolisi ja joku rynni sisään kiskoen kengät reippaasti jalasta. Emma.
Blondin matka loppui keskelle tallihuonetta, kun hän huomasi Jasen. Kypärä lennähti pois päästä, tyttö pyyhki jotain pölyä pois Burberryn takiltaan ja avasi sitten hiuksensa poninhännältä niin hitaasti, että vaaleat hiukset putosivat olkapäille kuin Victoria’s Secretin muotinäytöksessä. Jase iski silmää Emmalle, joka esitti ettei olisi sen kiinnostuneempi kuin tavallisestikaan ja marssi kaapilleen.
Koska tallitupa kaipasi selkeästi enemmän elämää, ovi narisi auetessaan uudestaan ja sisään olivat tunkemassa Salli sekä Alana. Nimenomaan olivat, sillä jättivät asian sikseen kun huomasivat Jasen. Alana käsitteli asian ensin ja onnistui kävelemään paikalle melkein heti ja suhteellisen normaalisti. Hän kaatui vierelleni sohvalle. Sallilla kesti hieman kauemmin, mutta kyllä hänkin ihan uskottavasti löysi tiensä sohvalle.
”Can we auttaa sinua?” Alana kysyi kun Salli vilkuili Jasea. Lowkey. ”Joo, tietysti!” sanoin ehkä vähän liian innokkaasti. Pystyin yleensä olemaan Jasen seurassa aivan kuin en kunnioittaisi häntä sen enempää kuin joku Aleksikaan, mutta kun kolme muutakin tyttöä oli tallituvassa katse kiinni sponssihevoseni omistajan niskassa, tuli mulle sellainen fiilis että halusin olla vastaava fanityttö. Tummansini-pinkki-valkoinen läjä tuvan pöydällä alkoi hupenemaan yllättävän hitaasti, kun otetaan huomioon että sen kimpussa oli kuitenkin kolme tyyppiä.
Jossain vaiheessa Jase laski lehtensä pois ja marssi tuvan ovelle. ”Voisin nyt liikuttaa Cillan”, hän sanoi. ”Hyvä, mene vain”, vastasin kiusoittelevalla äänensävyllä. ”Mut…” ”Mä tulen kohta”, lupasin. Jase ei varmasti viitsinyt kertoa muille, ettei oikein pärjännyt Cillan kanssa maasta käsin. Kaksi diivaa samassa karsinassa – ei mikään ihastuttavin yhdistelmä kenenkään mielestä.
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Sept 24, 2016 20:09:36 GMT 2
Tallustelin tallitupaan tyhjää vesipulloa heilutellen. Hyräilin hiljaa Darth Vaderin teemabiisiä, mutta lopetin kun saavuin tupaan. Siellä oli kuuluisa Jase Astor, hääräämässä kalliin kahvinsa parissa. Ajattelin rennon tervehdyksen olevan ihan ookoo, mutta en saanut tervehdykseeni muuta vastausta kuin kahden sekunnin päänkääntämisen. En kuitenkaan yllättynyt hänen käytöksestään ja kävelin rauhallisesti vesihanalle. Huuhtelin mukanani ollutta pulloa pulloa ja aloin täyttämään sitä kylmällä vedellä. Ja sitten kuulin _ne_ sanat. "Hei tyyppi... Ootko sä tyttö vai poika?" Käänsin katseeni Jaseen ja suljin hanan. Hän näytti hieman ylimieliseltä mutta samalla vähän uteliaalta. Huokaisin pääni sisällä ja päästin huvittuneen hymähdyksen. Katsekontaktia rikkomatta kiersin pulloni korkin kiinni. Sitten kävelin kylmänviileästi hänen ohitseen, huikkasin "Arvaa", ja poistuin tuvasta. Yritin pidätellä naurua ja virnistin varmaan todella hupsunnäköisenä, kun vastaantuleva Inka tervehti naurahtaen.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Sept 25, 2016 19:32:05 GMT 2
Mansikkakakkua Salli: VALMA AUTA MITÄ TEEN!!!!!! Valma: Mitä nyt? Salli: KAADOIN JASEN ERIKOISKAHVIT LATTIALLE Valma: Nosta ylös ja pahoittele asiaa Salli: SE TAPOAA MUT Valma: Rauhoitu ja hoida homma! Pystyt siihen. Salli: Määh okei... Hautajaisiin sit mansikkakakkua kiitos. Valma: Okei :-D se tunne kun pudottaa Jase Astorin kahvit lattialle ja samalla kaataa omat teet pöydälle ja lattialle. asiaa ei auta se, että jase näkyy ikkunasta ja tulee kohti tupaa. hoida homma kotiin ja sairaan nopeasti keräät kahvit lattialta takaisin pussiin ja laitat sen takaisin hyllyyn. mansikkakakkua hautajaisiin jos hän huomaa.
|
|
carrie
Juuri saapunut
Posts: 18
|
Post by carrie on Sept 25, 2016 20:35:10 GMT 2
Tallituvan sohva alkoi tuntua jo liian tutulta. Nytkin istun siinä puhelin tiukasti tassussa kiinni, jalat Jimin sylissä. "voi luoja. Se hyväksyi mun tarjouksen." Panikoin Jimille. "Kuka? MINKÄ TARJOUKSEN???" "Tarjouksen hevosesta. Mulla on hevonen." Kuiskasin. "MIKÄ HEVONEN? Kai se hyppää kivitalon yli ja tekee 13 laukanvaihtoa peräkkäin? Sellanen jonka kanssa pääset takas sille tasolle jolla kilpailit ennenkin?" "Nokun... Se on 8 vuotias lämppäri tamma jonka raviura ei koskaan lähtenyt lentoon. Se hyppää melkeen metriä ja osaa helppo aan jutut, mut kuitenkin on ex-ravuri eikä mikään kilparatsu. Sil on joku jalka juttu..." "Et oo tosissas." Jimi kuulosti todella vihaiselta. Samalla hetkellä Valma ja joku nuorempi tyttö astui tallitupaan. Valma katsoi Jimiä kysyvästi. "Se osti hevosen. HEVOSEN. EX-RAVURIN. "
|
|
|
Post by rena on Sept 28, 2016 16:14:31 GMT 2
Kaikki hyvin Olin käynyt harjaamassa Astan, siinä ei ollut paljon tekemistä. Kun joku oli ratsastanut sillä tänään ennen minun hoito operaatiota, ja nyt istuskelin tallituvassa tyhjän panttina, päätin mennä puhdistamaan harjoja. Kävelin varuste huoneeseen ja otin Astan harjakopan mukaani, istuin penkille joka oli huoneen nurkassa. Hinkkasin likaa harjoista, ja muistelin eilistä. Oih eilinen oli taivaallista. -Moikka, saakos liittyä seuraan? Pujo kysyi harjakoppa kädessä ovensuussa. -Juu, tottakai. Vastasin ja hymyilin. Pujo tuli viereiselle penkille ja alkoi puhdistamaan harjojaan. -Mitens sun päivä on mennyt? Kysyin Pujolta. -Ei yhtään hullummin, entä sulla, Pujo kysyi takaisin. -Itseasiassa todella hyvin, vastasin hymyillen. Pujo on mukava, Valmakin on mukava ja Sallikin on mukava. Jesse on kiva ja muut luokkalaiseni ovat ihan semi kivoja. Äiti on kiva, jessen sisko on kiva ja jopa Minka on ihan kiva. Kaikki on ihan kivaa, paitsi se että meillä on koeviikko ensi viikolla!! Mutta asiaan, vihdoin voin sanoa tosissani että kaikki on hyvin. Lukuun ottamatta koeviikkoa : )
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Sept 28, 2016 18:53:38 GMT 2
Leppoisa päivä
Kävin tallilla hoitamassa Darlia taas tavalliseen tapaan. Jätin tamman rouskuttelemaan heinää ja päätin puhdistaa sen harjat. Nappasin harjakopan kouraani ja menin varustehuoneelle, jossa näin Renan puhdistamassa ilmeisesti Astan harjoja. Kysyin, saisinko liittyä seuraan ja myöntävän vastauksen saatuani istuin alas penkille ja aloitin urakan. Jutustelimme ja vaihdoimme kuulumisia. Renan olemus oli mukavan pirteä, ja harjojen puhdistus kävi nopeasti. Hän oli kertonut olleensa eilen konsertissa ja aloimme jutella musiikista. Kerroin soittavani kanteletta silloin tällöin.
-
Renan iloisuus oli vaikuttanut minuun, ja huomasin kaavailevani pientä metsävaellusta. Ihan vain yksinkertaista mene metsään ja syö eväät meininkiä, mutta melkein hypähdin innosta kun suunnittelin eväitä ja reittiä kotimatkalla. Tänään en kuitenkaan enää viitsisi mennä metsään sillä pimeä laskeutuisi pian, mutta huomisen aikataulun voisin järjestää metsäretken mielessä pitäen. Kirpeä syystuuli puhalsi sivusta ja hymyilin.
|
|
|
Post by Daw on Sept 30, 2016 15:33:00 GMT 2
Kummituksiako? Kello oli jotain kahden pintaan iltapäivällä kun saavuin tallille. Olin yleensä aina viikonloput töissä, mukaan lukien perjantait, mutta tällä kertaa minulle oli suotu vapaapäiviksi sekä perjantai, että lauantai. Mitä luksusta, että minulla sattui olemaan kaksi vapaapäivää peräkkäin. Astuin talliin, jossa oli yllätyksekseni hiljaista. Kävelin käytävän läpi kohti Lotan karsinaan, mutta matkalla kuulin tallituvasta iloista jutustelua. Käännyin tallitupaa kohti, mutta pysähdyin aivan sen oven eteen. Sillä tapaa, että jos joku juuri sillä hetkellä olisi päättänyt tulla ulos, olisi ovi pamahtanut suoraan minua päin. Mietin hetken astuisinko sisään. En ollut vielä tutustunut kovinkaan moneen Hallavalaiseen ja oikeastaan mieleni teki jo lähteä puuhailemaan Lotan kanssa. Lopulta torppasin ajatukseni tallituvan ohittamisesta: Milloin minusta oli tullut tällainen nynny? Enhän ollut ennenkään pelännyt uusiin ihmisiin tutustumista. Sitä paitsi, en tutustuisi ikinä Hallavalaisiin, jos aina ohittaisin mahdollisuuteni. Rohkaistuani avasin tallituvan oven ja kaksi minulle vierasta naamaa kääntyi katsomaan minua. ”Moi, mä oon Daw, oon ton Lotan omistaja, tultiin tänne tossa viikko sitten”, esittelin itseni nopeasti. Kahden nuoren naisen päät kääntyivät minua kohti, tunsin keskeyttäneeni heidän keskustelun pahasti, mutta astuin silti sisään tupaan. Juuri kun tilanne oli käymässä kiusalliseksi, avasi punapäinen tyttö suunsa: ”Moi, mä oon Valma”, hän sanoi hymyillen samalla minulle. ”Joo moi, mä oon Katri”, toinen vastasi minulle. ”Tuu vaan istuun tähän meidän kanssa.” Istahdin pöydän ääreen ”Aiotteko te osallistua kenttäkisoihin?” kysyi Valma meiltä molemmilta. ”En oo ihan varma”, Katri vastasi. ”Mulla ei taida oikeen olla hevosta, jolla osallistua”, vastasin ”Entäs sä?” Oikeasti mieleni teki palavasti ratsastamaan. Siitä tuntui olevan ikuisuus kun olin viimeksi ratsastanut. Valma kertoi jotain treenihevosestaan Darcysta ja kenttäkisoihin osallistumisesta, mutta itse olin aivan muissa maailmoissa. Ajatukseni karkasivat Nellaan, Lotan kuolleeseen emään, ja kaikkeen mitä olimme tehneet yhdessä. ”Daw hei, haloo”, kuulin Katrin sanovan, Valman heilutellessa kättä silmieni edessä. ”Mitä sä oikein mietit?” Valma kysyi. ”Ähh, en mitään tärkeetä, ollu vaan vähän raskas viikko töissä”, heitin ja hymyilin perään. ”Missä sä oot töissä?” Katri kysyi. ”Tuolla Pronssijoen Lidlissä, oon ollut siellä nyt reilun kuukauden”, sanoi. ”Aa joo, mä oonkin nähnyt sut siellä”, Valma sanoi silmät kirkastuen. Keskustelimme hetken työstäni ja haastavista asiakkaista, siitä keskustelu kääntyi Katrin ja Valman ohi olevaan koeviikkon ja pian päädyimme juttelemaan Valman ja Katrin sen päiväisestä maastoreissusta. En meinannut aluksi pysyä jutussa mukana, Hallavan maastot kun olivat vielä täysin vieraat minulle. ”Vitsit mä säikähin ihan sikana, ku se kissa vaan juoksi sieltä”, Valma nauroi. ”Ja mä olin ihan varma, että oli tapahtunu jotai vakavempaa”, Katri jatkoi. ”Mutta keitäköhän siellä heinäparvella on ollu?” kysyin. ”Ei mitään hajua”, Katri sanoi. ”Ei oo ei”, Valma sanoi pudistaen pienesti päätään. ”Tost on kyl ihan pakko ottaa selvää”, sanoin, eikä Valma tai Katri voineet väittää vastaan, tämä olisi selvitettävä.
|
|
Ruska
Aloitteleva tallilainen
Fonzien hoitaja
Posts: 129
|
Post by Ruska on Oct 2, 2016 14:15:43 GMT 2
Kun mä sunnuntaina saavuin tallille, ei mikään maailmassa olisi voinut latistaa mun mieltä. Kun mä vaan näinkin tallin pihassa orastavan työmaan – koko maata peittävän ruskeankeltaisen lehtikerroksen – mun kasvot levisivät hymyyn ja mä tunsin täyttyväni työmotivaatiosta. Mä kiertelin vähän paikkoja, kävin kurkkaamassa maneesissa meneillään olevaa estetuntia (Aleksi oli liian kiireinen moikatakseen) ja löysin katsomon nurkasta ei vain yhden vaan peräti kolme haravaa. Mä noukin ne kaikki mukaani, kahdelle ylimääräisellekin mä keksisin käyttöä. Ensimmäiset vastaantulevat ihmiset olivat tupaan matkalla olevat Katri ja Nanna. Mä iskin sen enempiä kyselemättä haravat niiden käteen. Molemmat seisoivat mun edessä äimän käkenä, tumput suorina kuin miettien, mihin käyttötarkoitukseen harava oli tehty. ”Täällä on hullusti lehtiä haravoitavana”, mä ilmoitin iloisesti. ”Enkä mä halua tehdä kaikkea työtä yksin.” ”Mä olin kyllä ajatellut mennä ratsastamaan”, Katri mumisi. ”Ja mä…” Nanna jatkoi, mutta mä keskeytin. ”Ensin työ, sitten huvi. Sitä paitsi haravoiminen on kivaa, ainakin kun on loistoseurassa.” Virnistelin omalle vitsilleni. Katri ja Nanna vilkaisivat toisiinsa avuttoman näköisesti.
Haravoiminen oli ihan mukavaa, ja kun kerran vauhtiin oli päästy, eivät Nanna ja Katri enää muihin askareisiin kaivanneetkaan. Nanna sai jostakin idean hypätä lehtikasaan, mitä siitä ei ehkä olisi ensimmäisenä uskonut. Katri katseli vieressä päätään puistellen. Kohta seuraamme liittyi Valma, joka oli löytänyt jostain vielä yhden haravan. ”Tää harava ei ole tarkoitettu mulle”, se tuskaili hieroen selkäänsä. ”Tämähän on ihan liian lyhyt!” Mä tarjosin Valmalle oman, pitemmän haravani ja otin tilalle lastenharavan. Miten herrasmiesmäinen ele. Pihasta meni tuntiratsukoita edestakaisin, ja Aleksi näytti ohi mennessään meille peukkua. Kun kaikki lehdet olivat pitkän urakan jälkeen yhdessä kasassa tallin seinustalla, me kaikki neljä seistiin sitä ihastelemassa ja pyyhittiin hikeä otsalta. ”Sehän kävi työstä”, Katri tokaisi. ”Ei tämä vielä valmista ole”, mä muistutin. ”Nuo täytyy vielä kärrätä lantalaan.” Nanna haki kottarit tallista, ja teimme monta reissua lehtikasan ja lantalan välillä. Mä sain idean kiivetä kottikärryihin lehtien päälle, vaikka kottikärryjen kuskille se ei ollut mieleisintä. Katri uhkasi peräti kipata mun lantalaan lehtien seuraksi. Haravoinnin parissa aika vierähti, ja me kaikki neljä ennustettiin huomiseksi kipeitä selkiä ja rakkoja kämmeniin, mutta hauskaa ainakin oli ollut.
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Oct 5, 2016 12:32:49 GMT 2
Pieni Lotta
Nälkä houkutteli tallitupaan. Otin nuudelikaapista kasvisnuudelit kuten aina, ja soimasin itseäni hiukan sillä olin viimeaikoina syönyt nuudeleita niin paljon. En kuitenkaan jaksanut soimata kauaa, kun haistoin nuudelimausteen tuoksun. Nuudelit olivat varmaan salainen paheeni. Nanna tuli tupaan ja päivitteli vitsikkäästi, "Ootkohan sä kohta syöny kaikki nuudelit tuolta kaapista". "Ää, älä soimaa!", vastasin mukamas loukkaantuneena.
Nuudelit syötyäni päätin mennä järjestelemään Darlin harjakoppaa kun se oli ollut vähän sekaisin. Kävelin karsinakäytävälle ja näin yksärikäytävällä Lotta-varsan kiinnitettynä käytävälle. Daw oli juuri siivoamassa sen karsinaa. Lotta näytti valppaalta ja uteliaalta, ja se liikuskeli paikallaan koittaen keksiä jotakin tekemistä. Päätin mennä suloisen rautiaan luo ja huikkasin Dawille tervehdyksen. "Saako Lottaa rapsuttaa?", kysyin kurkaten karsinaan. Daw seisahtui ja vastasi myöntävästi. Hänkin tuli käytävän puolelle ja juttelimme samalla kun annoin varsan nuuskia takkini helmaa ja kättäni. "Kuinka vanha Lotta olikaan?", kysyin ja Daw vastasi, "Vajaa yksivuotias. Pikku veitikka!". Rapsutin Lotan otsaa ja silitin sen kaulaa. "Tää on itseasiassa eka kerta kun nään varsan näin läheltä", sanoin ja hymyilin.
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Oct 8, 2016 20:24:39 GMT 2
Kolmen tunnin yöunet + sosialisointi = oh no
Olin tänään ihan hupsuissa meiningeissä, sillä valvoin viimeyönä todella myöhään. Olin viestitellyt yöllä Sinin kanssa ja jotenkin en vain malttanut käydä nukkumaan, kun halusin pitää hänelle seuraa hänen ollessa baarissa- kuskina. Niinpä sain lopulta nukuttua vain kolme tuntia, koska olin luvannut mennä tallille hyvissä ajoin.
Tallilla tuntui, että askareet sain tehtyä puhtaalla nauruvoimalla. Olin hurjan väsynyt mutta sitäkin nauruherkempi ja tuntui että nauroin ihan liikaa. Kävelin karsinapuolelle ja kuulin turhautuneita ääniä Beedan karsinasta. Kurkkasin karsinan avonaisesta ovesta ja näin siellä Caitlynin taistelemassa suojia Beedan jalkoihin. Näky oli aika hauska, kun tamma mutusti tytön hiuksia ja kuolasi vuolaasti. ”Sun hiuksissa on jotain.. Öhm se on-” kerkesin sanoa, kun Caitlyn murahti keskeyttäen, ”Tiiän. Beedan kuolaa”. Yritin peittää huvittuneisuuttani hauskan näyn edessä sillä Caitlyn ei vaikuttanut huvittuneelta enkä halunnut vaikuttaa hienotunteettomalta, mutta kolmen tunnin yöunet vaikuttivat armottomasti. Lisäksi en ollut koskaan nähnyt vastaavaa ilmiötä. ”Öö, sun hevonen syö sun hiuksia??”, totesin ehkä hieman liian ihmeissäni, ja sitten yritin samalla olla repeämättä nauruun ja suustani pääsi kummallinen naurunpurskahdus. ”Joo, tiiän senkin”, Caitlyn mutisi takaisin ja koetti saada hiuksensa pois Beedan suusta. Ajattelin, että minun olisi parempi siirtyä pois tilanteesta, koska en pystynyt hillitsemään itseäni. Apua, ajattelin ja naureskelin kävellessäni Darlin karsinalle. Toivottavasti en antanut itsestäni ihan kamalaa kuvaa.
Päivän opetuksena tuntui todellakin olevan ettei ihmisten ilmoille kannattaisi mennä liian vähillä yöunilla. Olin nolannut itseni repeämällä tallituvassa yksinäiselle lavuaarin pohjalla olevalle nuudelille. Nuudelille! Voitte kuvitella kummastuneiden katseiden määrän, kun yritän sopertaa nauruni seasta jotakin nuudelista. Tuvassa olleet Katriina ja Valma siirtyivät hiljaa takavasemmalle ja Nannakin vaikutti vähän hölmistyneeltä. Yritin selitellä itseäni ja mainitsin etten ollut nukkunut tarpeeksi. En tiedä lievensikö se yhtään tilannetta, mutta Nanna yhtyi kuitenkin nauruuni lopulta. Huokaisin ja hieroin ohimoitani. Tämä oli ihan kamalaa. Vähän niin kuin olisi ollut hiprakassa selväpäisten ihmisten seurassa?
|
|
|
Post by Valma on Nov 6, 2016 14:49:40 GMT 2
Koitti torstai, päivä, jona minulla oli ratsastustunti. Suuntasin tapani mukaan ensimmäisenä tallille tullessani tuvan ilmoitustaululle. Viime tunnin olin mennyt Darcylla, tutulla ja turvallisella, ja sillä ratsastaminen oli ollut yhtä ihanaa ja opettavaista kuin aina ennenkin, eikä esteiden hyppääminenkään ollut pelottanut liikaa. Saisin sitä tuskin kahta kertaa peräkkäin, joten pyörittelin päässäni mantraa ”Kyyhky tai Melli, Kyyhky tai Melli”, ennen kuin katsoin tuntilistaa. Melliä en tänään saisi, sen nimi luki Nannan kohdalla. Heti Nannan alapuolella luki Valma – Luka. Mitä helkkaria. Luka? Listassa oli pakko olla virhe. Ei Luka ollut tuntihevonen. Tunsin oloni kummallisen irralliseksi, kun Salli tuli kurkkimaan listaa kainaloni alta. Tuskin kuulin, kun hän äimisteli, miksi hän oli saanut Lokin. - Apua, sä sait Lukan, Salli sanoi sitten. – Roope on varmaan antanut sen tuntikäyttöön. - Niin, sanoin. Enempää en jäänyt kuuntelemaan, vaan hölkytin maneesiin. Aleksi seisoi matalan sarjaesteen vieressä lähellä ovea opastamassa estetuntilaisia. Tiesin, ettei ollut mukavaa häiritä ratsastuksenopettajan työtä, mutta kutsuin silti Aleksia nimeltä. Hän kääntyi kummissaan ympäri. - Listassa on virhe, sihisin. – Mun kohdalla lukee Luka. Siis Luka. - Ei se ole virhe, Aleksi sanoi. - Onko Roope myynyt Lukan takaisin sulle? kysyin kiihkeästi ja ajattelin Lukan mystistä omistajaa, jota ei ollut näkynyt hetkeen tallilla. - Ei, Aleksi vastasi tyynesti. – Mie vaan ajattelin, että voisit mennä sillä tänään, ja Roopen mielestä se oli ihan hyvä ajatus. Kuule Valma, miun täytyy nyt keskittyä tunnin pitämiseen. Sun olisi varmaan parasta mennä laittamaan Lukaa kuntoon, kello on jo puoli kuusi. Hakiessani Lukaa tarhasta en tiennyt mitä ajatella. Olin salaa haaveillut sen selkään pääsemisestä. Olin utelias. Halusin tietää, oliko Luka yhtä mahtava kuin emänsä. Mutta samaan aikaan minua kammotti ratsastaa puolitutun yksityishevosella. Puhumattakaan siitä, että kyseessä oli nuori, energiaa pursuava hevonen, jolla tuskin oli ratsastettu pariin päivään. Luka vaikutti pihalla ystävälliseltä, mutta todellakin energiseltä, ja sain ihan tosissani pidellä sitä, ettei se rynnännyt ylitseni talliin. Katsoin parhaaksi laittaa sen käytävälle ketjuihin, jotta saisin sen laitettua kuntoon mahdollisimman turvallisesti. Nanna talutti Mellin sisään päätyovesta. - Mitä ihmettä, Valma, hän päivitteli nähdessään minut Lukan loimen kimpussa. – Menetkö sä Lukalla?- Mä en tiedä, puhisin rutatessani loimen jotenkuten loimitangolle. – Tää on joku Aleksin päähänpisto. - Onnea vaan sullekin, Nanna sanoi lopulta virnistäen. Loin häneen kauhunsekaisen mulkaisun, ja hän hymyili rauhoittavasti. – Kyllä sä selviät hengissä. Kun vihdoin pääsimme maneesiin, mahaani nipisteli ikävästi. Tästä tulisi joko ihanaa, tai sitten ihan kamalaa. Lukan steppailun takia epäilin jälkimmäistä, ja toivoin, että jalkojeni alle avautuisi kuoppa, johon voisin sopivasti sujahtaa välttyäkseni tältä tunnilta. Säädin hermostuneena, kädet vapisten Lukan ylellisen satulan jalustinhihnoja ja toivoin, että olisin vielä tunnin kuluttua yhtenä kappaleena. *** Tunnin kuluttua huokaisin helpotuksesta, tyytyväisenä, ja päästin jalat irti jalustimista. Minä ja Luka olimme molemmat hikisiä, olimme yrittäneet ihan tosissamme. Aleksi käski kaikkia taputtamaan hevosia kiitokseksi, ja kumarruin kehumaan ja kiittämään Lukaa. Se ei ehkä ollut kaikkein miellyttämisenhaluisin tuntemani nelijalkainen, mutta yhtä kaikki rauhoittuessaan se oli keskittynyt jokaiseen tehtävään. Tunnustelin Lukan pitkiä, keinuttavia askeleita ja pyörittelin mielessäni erinäisiä ajatuksia. Seuraava tunti olisi taas toistaiseksi viimeinen. Mutta saisinkohan ratsastaa Lukalla joskus toistekin? Sillä ei ollut paljon yhteistä Darcyn kanssa, mutta se oli silti mitä ihanin hevonen. Kun näkisin Roopea seuraavan kerran, kysyisin, tarvitsiko hän apua Lukan kanssa. Toinen juttu olikin sitten se, milloin näkisin Roopen seuraavan kerran.
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Nov 8, 2016 0:09:54 GMT 2
// pahoittelen jos teksti on joissain kohdin tönkköä, tänään ei oikein tullut sujuvasti teksti vaikka idea olikin \\
Pujon ensimmäinen kerta ratsailla
Arvatkaa mitä olin luvannut tehdä tänään? Olin luvannut viimeinkin ratsastaa.
Nanna oli saanut minut sopimaan ratsastusajan kiertelemällä aiheen niin, ettei minulla ollut enää mahollisuutta keksiä tekosyytä. Maanantai kello kaksitoista. Ja sitten oli maanantai, puolipilvinen päivä, lämpötila noin miinus kuusi astetta.
Saavuin tallille ja kävin tallituvassa hakemassa kypärän ja hanskat, jotka Nanna oli tunkenut edellispäivänä kaappiini sanoen, ”Jos en oo vielä kahelttoist tallilla ni saat nää täältä ja voit jo alkaa varustaa Tinttua”. Tuvassa Rena ja Daw keskustelivat jostakin aiheesta johon en kyennyt kiinnittämään huomiota, mutta heti kun otin kaapistani kypärän, molempien puhe lakkasi. ”Aikooko Pujo ratsastaa??”, Rena kysyi hieman innokkaana. ”Joo, kohta mut näkee kentällä nolaamassa itseni”, vastasin ja pyyhkäisin kypärän pintaa. ”Jännittää vähän”, jatkoin ja kävin hakemassa vettä juodakseni. "Hei, se menee varmasti ihan hyvin!, Rena kannusti. Dawkin kannusti ja sitten sujahdin pois tallituvasta sanoen "Kiitos, ja hyvästi". Toivottavasti kukaan muu ei huomaisi ratsastusaikeitani, sillä vähiten halusin ylimääräisiä silmäpareja tarkkailemaan jokaista liikettäni.
Menin Tintun karsinalle, laskin kypärän karsinan ulkopuolelle ja aloin harjaamaan tammaa. Se oli rauhallinen ja aika suloinen. Suurempi kuin Darli, jonka kanssa olin tottunut puuhailemaan niin paljon, että kokoero lähellä ollessa tuntui hurjalta - ja tuolla korkealla minä pian istuisin... Tinttu pukkasi minua kylkeen turvallaan ja jatkoin harjaamista.
Tamman harjattuani, vein harjat takaisin koppaan ja aloin varustamaan. Tinttu ei tarvinnut suojia, joten hain suoraan satulan satulahuoneesta ja heilautin sen Tintun selkään. Nanna saapui paikalle juuri kun olin saanut suitset pujotettua Tintulle, ja Tinttu hörähti tuttavallisesti tulijalle, nykäisten samalla päätään niin että näytin typerältä pitäessäni kiinni ohjista. Moikkasin Nannaa naurun saattelemana. "Mä varmaan tipun sieltä selästä ihan heti", sanoin Nannalle joka pärskähti ja vastasi, "Hei kuule, sun pitää uskoo ittees!". Koputin kypäräpäätäni ja ynähdin. Ja sitten lähdimme kentälle.
Tinttua pihan poikki taluttaessani sain pari katsetta Valmalta ja Katrilta. Päätin kuitenkin, etten nyt pilaisi tätä ajattelemalla liikaa muita, joten yritin keskittyä vain ja ainoastaan Tinttuun, itseeni ja Nannan antamiin ohjeisiin. Tästä se lähtee.
Saavuimme kentälle ja Nanna tokaisi "Noniin". Hän haki kentän laidalta korokkeen, jonka asetti kentän keskivaiheille, ja talutin Tintun korokkeen viereen. "Nyt sitten vaan nouset selkään", hän sanoi ja hengitin syvään. Tiesin miten hevosen selkään noustaan, tiesin miten jalustimia säädetään mutta en vieläkään tiennyt miltä tuntuu olla hevosen selässä. Laskin jalustimet, nousin korokkeelle, asetin vasemman jalkani jalustimelle, ja - hop. Istuin hevosen selässä. Tällaista se siis oli! Aika kivaa, jo pelkästään olla näin korkealla. Naurahdin ja Nanna hihkaisi "Jee!". Olin jännittänyt naurettavan paljon tätä hetkeä, sillä ei tämä loppujen lopuksi niin erikoista ollut. Säädin jalustimia ja Nanna katsoi että ne oli ok. "Ehkä mä nyt sitten lähen liikkeelle", sanoin ja katsoin Nannaa joka nyökkäsi. Annoin pohkeita ja Tinttu lähti käyntiin. Tiesin teoriassa, mitä piti tehdä (olin lukenut hullun lailla ohjeita ja teoriaa edellisiltana), ja oli jännittävää toteuttaa kaikki käytännössä. Siinä me menimme käyntiä, tein pari käännöstä ja Nanna sanoi että hyvin menee. Hymyilin ja pysäytin Tintun.
Sitten Nanna kysyi haluaisinko ravata. "Eeeehkä, mutta mä tuskin osaan keventää ja-", vastasin ja Nanna keskeytti, "No kyllä sen oppii! Ei kukaan osaa sitä alussa". Niinpä liikuin Tintun kanssa kentän reunan uralle, ja lähdin käyntiin. Hetken käynnissä kuljettua, annoin lisää pohkeita. Tinttu lähti raviin, ja minä pompin selässä kuin viimeistä päivää. Ei kestänyt kovinkaan kauaa, kunnes tamma pysähtyi, varmaan sen takia kun olin epähuomiossa nykinyt ohjista miten sattuu. Otin paremman otteen ohjista, pidin kiinni satulan kaaresta ja sitten lähdin uuteen raviin. Yritin keskittyä istunnan rytmittämiseen, ja mietin päässäni miltä sen pitäisi näyttää. Välillä onnistuin keventämään muutamalla askeleella, mutta se oli hyvin epämääräistä. Nanna kannusti ja kommentoi välillä menoani. Aika kului melko nopeasti, ja aloin lopulta väsymään. Hiljensin käyntiin "Huhhuh"-tokaisun saattelemana. Nanna yritti houkutella minua vielä kokeilemaan laukkaa, mutta sanoin että voisin jättää sen seuraavalle kerralle. Taputin Tinttua kiitokseksi ja kävelytin sitä vielä pari kierrosta kentällä. Pysähdyttyä kesti pari sekuntia, ennen kun hahmotin miten minun tulisi laskeutua selästä. Liu'utin itseni alas, ja olin taas maan pinnalla. Ja herranjestas kun nivuseni tuntuivat kipeiltä. Ravistelin jalkojani ja taputin vielä Tintun kaulaa. Nostin jalustimet ylös.
"Sehän meni oikeesti tosi hienosti", Nanna sanoi jatkaen, "Sä voisit todellakin osallistuu joskus tunneille". Hymyilin heman ujosti ja sanoin, "No ainakin se oli tosi kivaa... Ja mulla oli ihan turhan liikaa paineita". Aloin taluttaa ensiratsuani takaisin karsinalleen, ja näin pihan toisella puolella Renan joka näytti peukkua. Vilkutin vastaukseksi. Oloni oli jotenkin kummallinen. Olin suunnattoman iloinen, ja samalla olo tuntui tyhjäpäiseltä. Nanna jutteli niitä näitä mutta minä pysyin hädin tuskin mukana, kun en osannut ajatella sillä hetkellä muuta kuin Tintun taluttamista. Saavuimme karsinaan ja otin Tintulta varusteet pois. Nannan oli aika lähteä työvuoroon, ja minä jäin harjaamaan tammaa. Se näytti tyytyväiseltä ja rennolta. Minäkin olin tyytyväinen ja rento. Lukuunottamatta kipeitä nivusiani.
|
|
|
Post by Valma on Nov 8, 2016 18:23:32 GMT 2
Tiistaina tulin tallille bussilla suoraan koulusta. Vaikka kello oli vasta vähän vaille neljä, alkoi ilta jo hämärtyä, ja huomasi selvästi, että talvi oli täällä. Pakkasessa kimmeltävä ohut lumipeite kuitenkin valaisi sopivasti. Minulla oli jo viikon päivät ollut joulumieli, ja olisin mielelläni jo laittanut joulutähden huoneen ikkunaan. Piti kuitenkin malttaa odottaa – vastahan halloweenista oli selvitty. Tallitupa tervehti minua lämpimällä tuulahduksella. Carrie puki naulakon vieressä ulkovaatteita ylleen. Tervehdin hymyillen ja yritin viritellä jotakin small talkin tapaista. - Oletko sä menossa ratsastamaan? kysyin vaihtaessani talvikenkien tilalle villasukkia. - Juu, Carrie vastasi ja veti harmaan pipon rastojensa suojaksi. – Nikitalla on vapaapäivä. Carrie oli aika hiljainen tyyppi, ja olin harvoin vaihtanut hänen kanssaan paria sanaa enempää. Nytkin oli helpotus, kun Aleksi kurkkasi toimiston avoimesta ovesta ja huikkasi: - Tuliko Valma? Ehtisitkö vaihtaa nopeasti pari sanaa, ennen kuin tunti alkaa?
Toivotin Carrielle mukavaa ratsastusta ja kipitin sukkasillani toimistoon. Sormia kihelmöi jännästi niin kuin aina, kun tuli kutsutuksi gurun luolaan. Täällä vaihdettiin harvoin rentoja kuulumisia. Aleksi viittilöi minut istumaan puujakkaralle, ja Hiisu-kissa kiipesi muitta mutkitta syliini. Silitin hermostuksen- ja jännityksensekaisin tunnelmin kissan päätä. - Asia on nyt niin, Aleksi aloitti, ja kävin ensimmäisenä läpi pahimmat skenaariot. Oliko Dunjalle tai Darcylle sattunut jotain, tai jollekin tallikaverille? - … että mie olen ostanut Lukan, Aleksi jatkoi. Huokaisin helpotuksesta, ei mitään maailmanmullistavaa. Sitten aloin pohtia, miten tieto liittyi minuun, ja uudenlainen kihelmöinti syttyi mahanpohjaani. - Miksi Roope myi sen takaisin? minulta lipsahti, ennen kuin ehdin ajatella. Aleksin suupieli nyki, ja minun poskiani kuumotti. - Sitä sinun pitää kysyä häneltä. Mutta pääpointti tässä on seuraavanlainen: haluaisitko liikuttaa Lukaa tässä nyt ennen joulua? Sen ei pitäisi seistä yhtenään tarhassa. Sydän tuntui hyppäävän kurkkuun, enkä heti saanut sanaa suustani. Minä vain tuijotin. Sitten karaisin kurkkuani. - Joo, tietenkin. Ilman muuta. Aleksi näytti helpottuneelta. - Sillä voi periaatteessa mennä niin usein kuin tykkää, energiaa siinä on kyllä kuin pienessä kylässä, hän sanoi. – Mutta liikutat sen verran kuin jaksat. Pitää kuitenkin muistaa että se on suht nuori hevonen, ja vaikka se nyt suurimmaksi osaksi käyttäytyykin ihan asiallisesti, niin kannattaa ainakin alkuun pitäytyä kentällä tai maneesissa. - Juuu, vastasin. – Käykö se tunneilla? - Lähtökohtaisesti ei, Aleksi sanoi. – Mutta jos jossain kokeneempien tunnilla tarvitaan kipeästi hevosta, niin siinä tapauksessa. En ollut uskoa tuuriani. Luka olisi seuraavat pari kuukautta käytännössä kokonaan minun. Melkein niin kuin oma hevonen, ja vieläpä niinkin hieno hevonen kuin Luka. Aleksilta saatu luottamuksenosoituskin tuntui mukavalta. Sinä iltana agendaan kuuluivat Dunjan kanssa puuhastelu ja Darcyn kevyt koulutreeni. Marssin hoitajanpuuhiin kevyin askelin suunnitellen jo, mitä kaikkea kivaa minä ja Luka keksisimme talveksi.
|
|
Salli
Aloitteleva tallilainen
Mincan hoitaja, Dunjan treenaaja
Posts: 133
|
Post by Salli on Nov 9, 2016 18:36:01 GMT 2
tunari”Tässä suojat”, sanoin Rikulle ja ojensin hänelle Mincan kuluttamat etujalansuojat. Riku otti ne ja laittoi suojat harjakopan sisälle. Olin pakottanut Rikun tallille kokeisiin luvun pakoilemiseksi. Päätimme puhdistaa harjoja ja suojia. Olin hieman stressaantunut tallin nykyisestä menosta. Ihmissuhteiden kireydet ja helppoudet näkyivät tallin elämässä. Uuden hoitajapojan Ruskan kanssa olin ollut kisahoitajana Alanalle suurissa kisoissa ja sen jälkeen pystyin rennommin suhtautumaan blondiin. Olin ollut aikaisemmin jopa peloissani tytön läsnä ollessa, Ruskan kanssa olin päässyt hyvin juttuun ja pojan rämäpäisyydestä huolimatta olin alkanut pitää hänestä. Nousin satulahuoneen lattialta ylös seisomaan ja otin Dunjan harjakopan ja suojat. ”Mennään vaikka putsaamaan näitä tohon karsinoiden eteen. Haen meille siihen heinäpaaleja niin voidaan istua samalla”, mutisin Rikulle ja kävelin hänen edessään ja vein harjakopan ensimmäisen karsinan eteen. Riku jäi seisomaan tylsistyneenä karsinan eteen ja otti kaksi harjaa jo valmiiksi puhdistusta varten. ”Salli! Varo”, törmäsin tummaan hahmoon. Henkilö naurahti ja astui askeleen taaksepäin. Katsoin henkilöä ja näin piikkitukkaisen Pujon seisovan edessäni. ”Ai anteeksi.. olin ihan ajatuksissani”, sopersi Pujolle. Hän hymyili minulle kevyesti. ”No ei onneks sattunut. Mihin olit menossa?” ”Öh.. olin menossa hakemaan heinäpaalia mulle ja Rikulle, kun puhdistetaan harjoja”, vastasin niskaa hieroen. Pujo nyökkäsi ja kävimme pienen sananvaihdon ennen kuin tartuin heinäpaaliin kaksin käsin. Kävelin nopeasti takaisin talliin. Näin käytävän päästä Rikun käyvän keskustelua toisen pojan kanssa. Kukapa muukaan kuin Jase Astor. Pudistin päätäni ja kävelin kumpparit lonksuen poikien viereen. ”Jase.. sua ei ole pitkiin aikoihin näkynyt”, Riku sanoi kylmällä äänellä. O-ou. Toivottavasti keskustelu sujuisi sujuvasti. ”Riku.. Eipä liiemmin sinuakaan. Eipä tainnut ura lähteä nousuun”, Jase sanoi omahyväisesti. Riku katsoi Jasea kulmiensa alta ja väänsi suunsa ivalliseen hymyyn. Kävelin reippaasti heinäpaalin kanssa Jasen ja Rikun luokse. Katsoin poikia varovasti ja laskin heinäpaalin maahan. ”Hei Jase”, avasin varovasti suuni ja jäin seisomaan Rikun vierelle. Jase katsoi minua ja väläytti liian täydellisen hymyn minulle. Puna värjäsi heti kasvoni ja suuntasin katseeni kohti jalkojani. Rikun ivallinen hymy hyytyi. ”No ei sinullakaan liiemmin mene jos täällä pyörit”, Riku tokaisi kylmän viileästi ja istahti tasaisesti heinäpaalin päälle ja alkoi puhdistamaan harjoja. Jase tuhahti ja jatkoi matkaansa kiiltävät ratsastussaappaat jalassa. ”Öm mistä tuossa oli kyse?” kysyin varovaisesti ja kävin pojan viereen istumaan. Riku huokaisi ja harjasi kiivaasti suojia. ”Ei mistään ihmeellisestä. Ollaan vain Jasen kanssa vanhoja tuttuja”. Nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi ja putsasimme harjakopan sisällön loppuun hiljaisuudessa. Ei varmasti ollut Rikulle mielestä tavata vanhoja tuttujaan, mutta ei aina voi pakoilla entistä elämäänsä. Joskus se vain tulee tavalla tai toisella esiin. Se muistutti minua Mikistä ja Valmasta. Olin saanut Valmalta pikaisen selityksen tilanteesta ja se riitti ainakin toistaiseksi minulle. Valma oli todellinen onnen tyttö, kun sai puuhata Lukan kanssa. Olin vain hiukan kateellinen hänelle. Luka olisi ollut kiinnostava ratsastuksen kohde, mutta en kuitenkaan niin ison hevosen kanssa olisi halunnut puuhailla. Viime viikkoinen tunti millä olin mennyt Lokilla oli ollut täynnä extremeä. Loki oli tuntunut valtavalta. Se oli minua 25 senttiä korkeampi ja muutenkin oli melkoinen pallo talvikarvansa kanssa. Olin positiivisesti yllättynyt Lokin kanssa koetusta tunnista, vaikka isot askeleet olivat aluksi minulle todella haastavia ratsastaa. ”Otatteko kahvia tai jotain juotavaa?” Eevi kysyi, kun saavuimme Mincan harjojen puhdistusoperaatiosta takaisin tupaan. ”Voisin ottaa kuumaa veetä niin teen kaakaota”, Riku vastasi reippaasti ja hymyili hieman teennäisesti Eeville. Eevi tyytyi nyökkäämään ja laittoi vedenkeittimen päälle. ”Sallille riittä myös jos haluat”, hän sanoi ja kävi pöydän ääreen istumaan. Alana istu Eeviä vastapäätä ja nousi seisomaan kun kävimme sohvalle istumaan. ”Pitää mennä, Alina is tulossa tänne. We are taking kuvia Faesta”, hän mutisi ja hymyili minulle pienesti. Eevi vastasi hänelle vielä jotain, mutta keskityin katsomaan Rikun osoittamaa kuvaa lehdestä. ”Tää oli joskus mua vastaan estefinaalissa”, Riku sanoi hieman ylpeällä äänellä ja selasi lehteä eteenpäin. Eevi luki myös lehteä ja söi välipalaa. Itse taas otin puhelimen esille ja avasin minun ja Valman keskustelun. Moi ootko tulossa Lukan kanssa touhuamaan?En kerinnyt edes sulkemaan puhelinta virransäästöön, kun Valma jo vastasi. J oo oon tullossa. Itseasiassa oon kävelemmä just pysäkiltä.
Okei great.. voidaaks tulla kattoo ku meet sillä? Mä ja Riku siis
Öm joo voitte tulla. Riku saa antaa vähä neuvoja mulle
Joo me lämmitellään nyt tuvassa niin tullaan sit kentälle tai maneesii kun oot valmiina
Okay, mennää maneesiin koska tulee vähä niin tulee kylmä”Riku, mennään kattoo Valman ja Lukan tuuppailuja. Saat kans vähä kattoo miten niil menee” kerroin pojalle, joka nosti katseensa lehdestä. ”Luka? Okei mikäs siinä”, hän sanoin hieman ihmetellen, mutta suostui kuitenkin. ”Täällä olis nyt kuumaa vettä”, Eevi sanoi ja oli noussut kaatamaan itselle juotavaa mukiin. Riku nousi ja meni tekemään itselleen kaakaota. Katselin sohvalta Rikun työskentelyä kaakaon parissa. Rikun hiukset olivat kasvaneet kesästä paljon ja kaipasivat kiireästi leikkausta. Riku oli suunnitellut lopettavansa septumin käytön, mutta patistin häntä pitämään korua vielä ainakin koviin pakkasiin asti. ”Salli otatko jotain?” Riku kysyi ja kävi istumaan pöydän äärelle ja katsoi minua. Hän hörppäsi mukista ja irvisti. ”Au mun kieli”, hän valitti ja laski mukin pöydälle jäähtymään. ”Tunari”, puuskahdin ja nousin sohvalta. Riku irvisti minulle ja Eevi naurahti meille. Kaadoin itselleni puoli mukia vettä ja tein siihen hieman liian tujua kaakaota. Valma talutti takanamme Lukaa kohti maneesia. Luka käveli verkkaisesti korvat tötteröllä. Valma oli ollut kovin hiljainen koko sen ajan mitä olimme olleet tallissa. Sanoi vain, että oli käynyt pieni äksidentti, mutta siitä oli selvitty. Inka päätti tulla Cillan kanssa ratsastamaan samaan aikaan joten käveli Lukan perässä. Cilla taas tuli rauhallisesti maneesiin. Suljimme maneesin oven ja laitoin valot maneesiin sisälle. ”Voisko joku painaa vastaan?” Inka kysyi ja riensin heti hänen avukseen. Riku meni auttamaan Lukaa ja Valmaa. Autoin Inkan selkään ja silittelin Cillan kaulaa. ”Eikö ookkin pehmeä?” Inka kysyi hymyillen ja sääti jalustimia. Havahduin ja naurahdin. ”On kyllä”, kiristin vielä Cillan satulavyötä ja nostin Inkan raipan maasta. ”Saat Riku antaa mulle sit jotain vinkkejä”, Valma sanoi ja taputti innokasta Lukaa kaulalle. Kävelin Rikun vierelle ja katsoin sivusta, kun tämä kiristi Lukan vyötä. ”Totta kai jos vaan haluat”, Riku vastasi rauhallisesti ja antoi Valmalle luvan lähteä kävelemään alkukäyntejä. Jäimme Aleksin kanssa katsomon päätyyn istumaan maneesin keskelle jakkaroille ja katsoimme rennosti käveleviä hevosia. Luka otti välillä spurtteja ja välillä tuijotteli maneesin nurkkia. Olin verhoutunut huiviin ja toppatakkiin mikä ei ollut yhtään liikaa. Rikulle ei vielä ollut keritty ostaa uutta toppatakkia ja nyt istui vieressäni isäni vanha toppatakki päällä mikä oli hänelle hieman väljä mutta kuitenkin käsistä aavistuksen verran tiukka. ”Kokoa vähän laukkaa, tulee nyt todella pitkällä askeleella”, Riku ohjeisti Valmaa. Valmalla oli mennyt todella hyvin. Hän ratsasti Lukaa hyvin ja siististi, mutta joutui todella tekemään töitä. Valman naama oli melkein saman värinen hiuksiensa kanssa. Luka oli alussa halunnut vähän testailla ratsastajaansa joten teki pysähdyksiä ja välillä otti kunnon spurtteja. Inka ja Cilla tekivät toisessa päädyssä ympyrällä tehtävää ja Valma ratsasti Lukan kanssa laukkaa minun ja Rikun ympärillä. ”Hyvä nyt tulee paremmin. Älä vedä sisäohjasta muuten se alkaa painamaan kuolaimelle ja valahtaa pois hyvästä laukasta. Rentouta vaan sisältä. Uskalla vaan ratsastaa pohkeella se ei mee nyt ollenkaa liian lujaa”, Riku ohjeisti tarkasti ja Valma yritti parhaansa mukaan totella. Vilma laukkasi ympyrää ympäri ja Lukan laukka rullasi hienosti eteenpäin. ”Noni hyvä just noin! Ota vaan käyntiin. Meni hyvin tossa lopussa. Sen laukka on tosi pontevaa ja rullaa hyvin, pitää vaa uskaltaa ratsastaa sitä”, Riku kehui Valma ja Valma siirsi puuskuttavan Lukan käyntiin. ”Täällä tulee kuuma”, Valma puhisi ja ratsasti viereeni. ”Joo jee saan lisää lämmintä”, hihkaisin ja pidin Lukaa paikalla, että Valma sai takin pois päältänsä. ”Otetaan laukkaa vielä toiseen suuntaan, mutta kävele nyt hetki”, Riku sanoi ja selitti vähän Inkalle ja Valmalle mitä tapahtuisi seuraavaksi. Katselin Rikua, joka käveli uran vierellä ja selitti tytöille mitä tehtäisiin. Hänestä tuli mieleen kouluvalmentaja, joka ohjeisti tarkasti mitä ratsukolta vaadittaisiin. Vaikka Riku oli hyvä kertomaan virheitä ja osasi auttaa niin hänen opetuksellaan ei kovin montaa kertaa jaksaisi ratsastaa. Oli hän kuitenkin niin erilainen kuin Aleksi. Aleksi osasi paremmin selittää tehtävät ja oli selvästi ammattitaitoisempi opettajana. Rikulla taas oli omat vinkkinsä kilparadoilta ja osasi korjata yksin ratsastaessa virheitä. Hän osasi antaa hyviä tehtäviä, mutta välillä hän tahtoi unohtaa etten ollut hänen tasoinen ja ratsastin erilaisilla hevosilla millä hän oli taas ratsastanut. Havahduin mietteistäni, kun maneesin ovi aukesi raolleen. Sieltä pilkisti Aleksin pää. Kuinka hän tulikin paikalle ajatuksesta. ”Ai te ootte täällä. Tulin vaan tarkistamaan, että täällä on ihmisiä, koska täällä oli valot päällä. Salli tulisitko auttamaan tuntilaisia heppojen laittamisessa?” hän kysyi vielä. ”Joo mä tuun. Valma jätän sun takin tähän”, laskin takin jakkaralle ja riensin Aleksin perässä ulos maneesista.
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Nov 11, 2016 22:43:48 GMT 2
Talvisota 11.11.2016-11.11.2016
Aleksin ääni kiersi tallituvassa, jossa minä, Salli ja Rena istuimme tappamassa aikaa. Aleksi puhui lumesta, aura-autokuskien osaamattomuudesta ja parista lumikolasta, jotka odottivat käyttäjiään ulkona. Aleksi katsoi meihin, ja tajusimme heti että tuo päällikkö oli juuri pyytänyt meitä kolaamaan lumet, vaikkei ollut suoraan pyytänytkään. ”Eiköhän me voida mennä kolaamaan”, sanoin katsoen Renaa ja Sallia, jotka nyökkäsivät ja sanoivat myöntävät vastaukset. Aleksi livahti saman tien kiitoksen huikattuaan kiireisen oloisena toimistoon. Tuumasta toimeen, aloimme pukea talvikerrastoa päälle.
Tulimme ulos ja katsoimme kolattavaa aluetta. Siinä oli ihan kiitettävästi lumenluontia luvassa, mutta nopeastikos tämä kolmikko sen homman hoitaisi. Kaksi lumikolaa nojasi tallin seinustaan ja niiden vieressä lepäsi myös kaksi lumilapiota. Minä ja Salli otimme kolat, ja Rena alkoi lapioimaan tallin oviaukon lähistöä. Ulkona oli kylmä, mutta työn touhussa keho lämpeni nopeasti, poskia ja nenänpäätä lukuun ottamatta. Lumi oli pakkaslunta josta oli muodostunut pehmeitä kokkareita, ja otin yhden käteeni. Heitin sen kevyesti ilmaan ja se laskeutui viereeni, josta sen sitten tallasin matalaksi. Jatkoin kolaamista ja aloimme Sallin kanssa olla loppusuoralla. ”Tuleepa tässä kuuma”, Salli tokaisi kiertäen kaulaliinaansa auki. ”Jep”, vastasin ja asetin piponi hevosten kiinnityspaalun päälle. Enää viimeinen lumivalli, ja sitten olimme Sallin kanssa valmiita.
Menimme katsomaan, miten Renalla sujui, ja hän ilmaisi heti olleensa kyllästynyt lapioimaan, sillä siihen meni ikuisuus. Aloimme Sallin kanssa sitten auttaa Renaa loppulumien luonnissa, mutta Renalla taisi olla lumenluonnin sijaan kujeet mielessä. Hän livahti jonnekin taaksemme, ja kuinkas ollakaan, sekunnin kuluttua minuun ja Salliin päin lennähti lapiollinen lunta. Molemmilta pääsi huudahdus, ja lähdimme takaa-ajoon. Rena juoksi karkuun, minä nappasin pari lumikokkaretta maasta ja Salli löysi käsiinsä toisen lumilapion, jonka latasi täyteen lunta. ”Tästä et pääse helpolla!”, Salli kajautti sotahuudon ilmoille. Minua nauratti ja viskasin yhden kokkareen Renaa päin. Hän sai torjuttua sen lumilapiollaan. Salli juoksi Renaa kohti ja sai viskattua lumet kaaressa juuri täydellisesti, ja Rena kiljahti kylmän lumen vaikutuksesta. Renan puolustus petti ja sain heitettyä toisen lumikokkareen suoraan hänen päähänsä. Tämä jos mikä oli viimeinkin kosto naamani kakuttamisesta Halloweeninä! Nappasin lisää lumikokkareita käteeni ja Rena juoksi salamannopeasti tallirakennuksen nurkan taakse piiloon. Päätimme Sallin kanssa mennä nurkan toiselle puolelle odottamaan, jos Rena kurkkaisi nurkan takaa. Odotimme hetken ja kuulimme askelia. Nurkan takaa ilmestyi hahmo ja lumiliipaisimemme olivat herkässä – niinpä viaton Eevi-Sofia sai tuta lumisen hyökkäyksemme. ”JAHAS”, Eevi huudahti, ja samassa alkoi nauraa. ”Sori, me luultiin että olit Rena…”, sopersin anteeksipyytävänä. ”No, ei se haittaa”, Eevi sanoi liikkuen eteenpäin vaatteitaan lumesta pudistellen. Sitten hän kumartui, otti maasta kourallisen lunta, ja PAM! Minun ja Sallin pahaa-aavistamattomat kasvomme olivat lumitomun armoilla, ja Eevi hölkkäsi hekottaen talliin sisälle. Nauroimme Sallin kanssa vedet ja lumet silmissä, kunnes Rena tuli nurkan takaa täyden lumilapionsa kanssa ja kaatoi vielä uuden satsin päällemme. ”Ei enää!”, ilmaisin tuskaisesti nauraen ja juoksin korvat jäisinä hakemaan piponi paalun päältä. Salli jäi vielä taistelemaan Renan kanssa, ja sai lumipestyä vielä tämän naaman.
Näytti siltä, että sovinto oli tehty, ja lumipöly laskeutui. Me kaikki kolme suorastaan hytisimme, mutta nauru oli herkässä. Loput lumet oli vielä kolattava, ja saimme ne onneksi parissa minuutissa pois. Sitten puistelimme vaatteemme lumesta ja rynnimme tallitupaan. Naureskelimme punaposkisina äskeiselle lumisodalle ja minä menin keittämään vettä. Aleksi kurkisti toimistosta, ja kysyi saimmeko homman hoidettua. Vastasimme ”Jooo”, melkein yhdestä suusta ja nauroimme päälle. Aleksi vastasi hieman kysyvästi ”Okei”, ja vetäytyi sitten takaisin toimistoonsa.
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Nov 12, 2016 15:49:57 GMT 2
Uhkaavat mustelmat 12.11.2016
Mulle tuli tätivelvollisuuksia, pystytkö huolehtimaan että joku liikuttaa Susin tänään? Huomenna sille voi antaa vapaan. Kännykän ruutu oli kirkas, saaden minut siristelemään silmiäni hämärässä huoneessa. Kello näytti hieman yli kahtatoista ja päässä jyskytti. "Mmh…" murisin ja käänsin kylkeä, hautautuen peittojen sisälle. Vastaisin Eeville ihan pian, mutta ei vielä. Käänsin taas kylkeäni. Ja taas. Uni ei tullut enää vatsallanikaan. Tuhahtaen kaivoin kännykän uudelleen tyynyn alta. Joo, mä voin :) Naputtelin vastauksen Eeville ja kierähdin ylös sängystä. Wrach vain kohotti hieman päätään jalkopäässä ja huokaisten syvään jatkoi torkkumistaan. Drei sentään oli aktiivisempi: se ryntäsi heti maukuen vaatimaan ruokaa. Oho, totta, se yleensä sai ruokansa paljon aikaisemmin kuin puoli yhden maissa. Onneksi kissat eivät kantaneet kaunoja. Kai. Drein viimein näykkiessä ruokaansa keittiön jakkaralla Wrach suvaitsi myös löntystellä keittiöön, ja kiskoa ruokakuppinsa luokseni vessaan. "Mm, wait a bit, you'll get something s-- oon", puheeni katkesi vilkaistessani itseäni peilistä. No ilmankos päätä särki ja vasenta poskea jomotti. Hyvä kun näin silmäni turvotuksen ja mustelman alta! Alahuuleni oli myös turvonnut, ja sitä koristi pieni viilto. Onneksi sitä ei ollut tarvinnut tikata, toisin kuin Pösön. Mitäköhän sille kuului? Se otti vähän osumaa eilen.
Vaikka niin otin minäkin. Eilen illalla muiden suunnatessa kuka mihinkin illanviettoon, minä ja Johannes suuntasimme töihin. Eipä sillä, ne olivat mukavia töitä, kun sai tehdä sitä mistä tykkäsi. Paitsi eilen. Kolmas erä oli juuri loppumaisillaan, kellossa noin 45 sekuntia jäljellä, kun Pösö taklasi vastustajan pelaajan (joka otti osumasta aikamoisen ilmalennon). Se oli vähän laillisuuden rajoja hipova, mutta sitä ei vihelletty. Ja siitäkös soppa syntyi. Peli oli ollut jo 59 minuuttia hirvittävää vääntöä, aivan kuin kattila kiehumispisteessä. Noh, tämän Pösön pikku kikkailun johdosta kiehui yli ja kunnolla.
Siitä syntyi nyrkkitappelu. Eikä mikään parin ihmisen keskeinen pikkuriita, vaan yhtäkkiä koko kentällä ollut pelaajisto oli toistensa kimpussa. Kello pysäytettiin puolen minuutin kohdalla. Koska näytti siltä, ettei tämä olisi ohi ihan hetkessä, käytin tilaisuuden hyödyksi ja luistelin vaihtopenkin luokse hakemaan täyden juomapullon. Omani kun tyhjeni ja nyt oli jano.
Paitsi etten päässyt sinne penkille saakka, kun törkeyksiä huuteleva ja kiroileva pelaaja ilmestyi eteeni. Yritin väistää alta pois ja jatkaa matkaani, mutta sen sijaan sainkin nyrkin naamaani kypärän keikkuessa päälaella. Eipä keikkunut enää, vaan se putosi kolahtaen jäähän kun minuun osuttiin. Minulla oli vielä toinen hanskakin kädessä, joten olin aika puolustuskyvytön. Räpylä putosi kainalostani jossain siinä, kun yritin suojata kasvojani ja työntää pelaajaa pois. Suussa maistui veri kun löysin itseni puoliksi maasta ja sen vastustajan roikkuessa pelipaidassani kiinni. Tilanne oli kyllä ohi suunnilleen yhtä nopeasti kuin alkoikin, mutta silti jäin syljeskelemään verta sen jälkeen. Olisi pitänyt laittaa huulirasvaa.
Loppujen lopuksi viisi pelaajaa (yllättäen kolme meiltä ja kaksi vastustajalta) joutui jäähylle. Ja kaksi pelaajaa lääkärille hetimmiten (Pösö ja joku vastustajien puolustaja). Ja minä palasin maalille, vaikka huulesta vuoti vielä verta. Kyllä minä nyt puoli minuuttia pärjäisin, olin toistellut, ja valmentaja oli nyökkäillyt. Meidän varamaalivahtimme oli vähän flunssainen, ja sitä paitsi, meillä olisi alivoimaa ja hän ei ollut lämmitellyt. Tai oli, mutta kahdenkymmenen minuutin istuskelun jälkeen ei mentäisi pelaamaan mitenkään notkeana. Sitä paitsi, se oli vain verta. Meillä oli peli pelattavana. Se viimeinen puoli minuuttia oli hieman epämääräinen, ja peli pyöri oikeastaan vain keskellä erittäin fyysisenä. Noista taklauksista tulisi kyllä mustelmat. Sentään voitimme pelin. Jotain positiivista tästäkin.
Nyt "aamulla" ei kyllä ollut positiivinen fiilis, kun jouduin lähtemään ulos tämän näköisenä. Tai no, tallille minä nyt vaan, mutta silti... Nappasin Wrachin mukaani, kääriydyin paksuihin vaatteisiin ja vedin hupun päähän. Kaulahuivi vielä siihen ympärille, niin kasvojani ei nähnyt niin selkeästi, ainakaan sitä valtavaa mustelmaa, joka koristi poskeani. Bussi tuli aika pian sen jälkeen kun olin saapunut koirineni pysäkille, ja ajelimme suoraan tallille.
Tallipäivä sujui ihan okei. En puhunut kenellekään muulle, kuin Susille ja Faelle. Tuodessani tammakaksikkoa sisälle Salli näytti naamani nähdessään säikähtäneeltä, muttei sanonut sanaakaan. Pari tuntilaisen äitiä kuulin mutisevan "voi tyttöparkaa" kun lähdin satulahuoneesta Susin satula ja suitset mukanani, mutten vastannut heillekään mitään.
Itse asiassa puhuin ensimmäisen kerran jollekkin muulle kuin hevoselle silloin, kun olin tuomassa Susia sisälle ratsasteluidemme jälkeen. Siirtotallin ohittaessamme Mirka huikkasi tervehdyksen. "Sulla on vähän pienempi ratsu tänään!" "Joo, Eevillä oli joku juttu..." vastasin hymyillen, ainakin niin paljon kuin (jo aika paljon aamusta laskeneelta) naaman turvotukselta pystyin. "Ja hei, jos tarttet jonkun jolle puhua..." Mirka hymyili rohkaisevana, ja hämmennyin hetkiseksi. "Aa joo, kiitti", tajusin. "Tää tuli kyl töistä, joten I'm fine, kiitti kuitenkin."
Fae oli tänään jo paljon mukavempi ja omanlaisensa! Sen mieliala oli vaihdellut aika paljon viime päivien aikana, mutta nyt sen kiima alkoi olla lopuillaan. Onneksi. Yleensä kiimat olivat pahempia keväällä kuin loppusyksystä, mutta tämä oli kyllä ollut varsinainen monsterikiima. Tänään tamma oli jo melkein oma itsensä, hieman herkempi loimen häntäläpän ja jalkaremmien kanssa, mutta muuten ihan ok. Se katseli tallin maisemia ja hörisi Lukan kanssa ohi kulkevalle Valmalle, joka selkeästi kiristi otettaan orin narusta, mutta ei Luka tehnyt muuta kuin vähän hörisi takaisin. Loimista päätellen se oli menossa tarhaan. En ollut saanut edes Faen toppaloimea taiteltua loppuun, ennen kuin tyttö palasi jo sisälle Darcy mukanaan. Minä lähdin Faen kanssa kentälle irtijuoksuttamaan. Huomenna olisi vuorossa ratsastus ensimmäistä kertaa pariin viikkoon, joten vapaana juoksentelu hangessa saattaisi tehdä ihan hyvää.
Kaikki kieltämättä aika tyhjät tunteeni katosivat kyllä heti, kun jäin katselemaan fleeceloimmi päällä ilakoivaa tammaani ja sen vieressä juoksentelevaa koiraa. Sentään minulla oli Fae. Ja Fae oli kyllä kaikista oikuistaan huolimatta niin ihana. (Silti en voinut olla selailematta myynti-ilmoituksia ja toistelematta innostuneita "mitä jos?" -kysymyksiä. )
|
|
emma
Juuri saapunut
Posts: 4
|
Post by emma on Nov 16, 2016 21:39:29 GMT 2
Se, jossa Jasesta on vihdoin jotain hyötyäMarraskuinen ilta oli masentava. Mä olin jo ehtinyt luulemaan, että lumi oli satanut lopullisesti paikoilleen, mutta tää päivä oli muuttanut kaikki ihanat valkoiset jääriitteet loskasohjoksi, josta kukaan ei varmasti tykännyt tippaakaan. Hallavassa paloivat kuitenkin valot ja sisällä me, tallin parhaat tyypit, seistiin Faen karsinan edessä. Rautias tamma yritti lutkuttaa Alanan hiuksia kaltereiden välistä, mutta seistiin tietysti turvavälin päässä. Tukka hyvin, kaikki hyvin. ”Miksi kaiken pitää olla niin hankalaa?” Alana valitti ääneen ja rikkoi kauroja mussuttavien hevosten muodostaman seesteisen tunnelman. Jase kohotti kulmaansa, mutta mä tiesin täsmälleen mitä Alana tarkoitti. Me ymmärrettiin toisiamme, joten oltiin ruvettu pyörimään yhdessä tallilla vähän useamminkin. Me ja Jase oltiin kuin Hallavan karhukopla, kolme muskettisoturia – dream team. ”Niin, siis Alana etsii hevosta”, mä selitin Jaselle blondia tukkaani haroen. ”Oh, millasta?” mies kysyi vilkuillen karsinassaan nököttävää Cillaa. Siinä oli hieno hevonen. Harmi, että joku sellainen kuin Inka, ratsasti tammaa. Yhtä hyvin siitä olisi voinut tehdä siitoshevosen tai jotain. ”Sellasta, jolla pääsen kisaamaan ihan kunnolla. You know, kun Fae on niin nuori”, Alana vastasi vähän sillä tavalla, että hänestä näki ettei hänelläkään ollut mitään ideaa, että millaista hevosta hän oikeasti etsi. Jotain ihanaa tietysti. ”It’s just that kaikissa on jotain vikaa. Tai sit mulla on liikaa vaatimuksia.” Pitkä hiljaisuus. ”Lyön vetoa, että löydän sulle hepan vartissa”, Jase sanoi. ”Really? Haluisin nähdä, kun sä yrität”, Alana naurahti vähän epäuskoisesti, mutta mä kyllä huomasin, että sisältäpäin blondissa oli syttynyt jokin toiveen kipinä. Jasella täytyi olla aika mahtavat verkostot saada hevosia, kun jätkällä oli kädet täynnä ratsutettavia koko ajan. Jase lähti soittelemaan jotain puheluja ja selailemaan puhelintaan, kun me jäätiin hermostuneina – mutta silti tietysti innoissamme – odottamaan, mitä tulisi vastaan. Jännitykseltä me pystyttiin puhumaan vain lyhyin lausein ja katkonaisesti, eikä keskustelu oikein ottanut tuulta alleen, ennen kuin Jase palasi Faen karsinalle. Ei sekuntiakaan ennen kuin olisi pitänyt, sillä kello kääntyi juuri sopivasti puoli yhdeksään. ”Noniin. Löysin pari vaihtoehtoa”, mies sanoi. ”Aloitetaan tästä, mistä mä uskon että et ole ihan vakuuttunut. Mossvalley Sheila, tää on sellane aika pieni ja rohkea, kato tossa on kuva. Mutta se on tietty tamma, niinku Fae, eikä varmaan mikään maailman tasaisin peli. On sillä kyllä kisattu kansallista kenttää Belgiassa, varmaan olis potentiaalia.” ”Mut se on tamma”, mä muistutin. ”Pass”, Alan huokaisi. Sheila ei herättänyt mitään erityisiä viboja kenessäkään meistä. ”No, sit on tällanen. Vasta ruunattu, 12-vuotias puoliverinen, jonka nimi on Red Hot Romance. Tää on aivan älyttömän hieno, siis jos tällasen ottasitte niin haluaisin tuhlata pakasteet Cillaan”, Jase selitti innoissaan. ”Joo, se on vähän koulupainotteinen, mutta on se mennyt iisiä kenttääkin…” ”Koulupainotteinen? Please”, Alana naurahti. ”He’s nice, mut sen pitää olla… tiedäthän sä… showjumper. Tai kenttä.” Jase näytti turhautuneelta. ”Okei… no löysin mä tänkin. Ajattelin, että tykkäisitte tästä, mutta mun mielestä ei mikään ihmeellinen… pystyn parempaankin hevosvälittäjänä…” Alanan ilme kirkastui. Mun myös. Sisällä kupli ilo ja jännitys. Mitä enemmän tekstiä sai luettua, sitä vakuuttuneemmaksi tuli. Kimo ruuna tuijotti nappisilmillään suloisesti suoraan kameraan. ”HE’S PERFECT!” (Ihanan kuvan on tehnyt Alana♥) (+ älkää pls soitelko tohon numeroon, ties kuka belgialainen sieltä vastais )
|
|
|
Post by Eevi-Sofia on Nov 17, 2016 13:44:46 GMT 2
Aura höpötteli iloisesti ja käsitteli autoa niin onnellisen huolettomasti, että välillä minua pelotti. Lunta oli satanut melko paljon, ja sitten oli pakastunut ja lauhtunut taas. Se tarkoitti, että tiellä oli sohjoa ja pahimmillaan jäätä sohjon alla, eikä Aura kenties vielä tuoreena kuskina ymmärtänyt tilanteen vaarallisuutta. Oli ihmeellistä, kuinka ajokokemuksen karttuminen ei suinkaan lisännyt rohkeutta vaan päinvastoin teki varovaisemmaksi. Kai samaa ilmiötä oli hevostelussakin havaittavissa: vaikka olin taatusti taitavampi kuin teininä, en suin surminkaan käsitellyt vieraita hevosia yhtä ennakkoluulottomasti kuin vaikkapa vielä vuosikymmenkin takaperin.
"Susin kanssa meillä on mennyt kyllä kamalan kivasti", Aura sanoi ja napsautti tuulilasinpyyhkijät päälle, sillä lasiin läiskähteli yhä säännöllistyvällä tahdilla märkiä, suuria lumihiutaleita. "Se on niin mukava hevonen." "Sitä se on", sanoin, ja ikävä kouraisi mieltä. Onneksi pääsisin pian rapsuttelemaan tammaani, vaikka selkään en vielä saisikaan könytä.
Ensisijaisesti olin kuitenkin tullut tallille muusta syystä kuin Susin takia. Tai siis, tietysti olin hoitamassa sen asioita, mutta Aura huolehtisi pikkusuokista käytännön tasolla, niin kuin oli tehnyt koko alkuviikon. Minulla oli edessä keskustelu.
"Mä menen hakemaan Sussun sisälle", Aura sanoi reippaasti, kun saavuimme Hallavan pihaan (yhtenä kappaleena, onneksi!). "Selvä. Nähdään pian. Mä käväisen eka toimistolla", sanoin ja minun teki mieli huokaista hyvin, hyvin syvään.
Tupa oli hiljainen, mutta toimistosta kuului tietokoneen näppäimistön naputtelua. Seisoin hetken aikaa tuvan oven lähettyvillä ja keräsin ajatukseni kasaan. Tässä sitä mentäisiin. Oli kohdattava Aleksi ja nieltävä lapsellinen karkuunjuoksemisen pakottava tarve. Tolkutin itselleni, ettei Aleksi varmastikaan katsoisi minua kuin kavahdettavaa ääliötä. Oli paras olla ajattelematta, miten keskustelu etenisi. Piti vain mennä.
En ehtinyt koputtaa toimiston ovenpieleen. Aleksi huomasi minut välittömästi, kun astuin ovensuuhun. Hymyilin vähän ja niin hänkin. Katse käväisi paketoidussa kädessä ja kulmat kohosivat hieman, mutta totta kai hän oli jo kuullut tapahtuneesta. "Aura varmaan kertoi", sanoin ja Aleksi nyökkäsi. "Juu. Särkeekö se? Ootko muuten kunnossa?" mies kysyi ja katseli jokseenkin lempeän näköisenä kasvojani - ja tajusin, että hänessä oli lähestulkoon aina läsnä ripaus lempeyttä, tai sitten minä vain kuvittelin kummallisuuksia. "Onhan noita kolotuksia vähän siellä täällä", myönsin ja naurahdin. "Mä en kai ole enää nuori, kun kaikki pienetkin tärskyt tuntuu maailmanlopulta." "Äläs nyt, parhaassa iässä", Aleksi kuittasi ja hymyili taas. "Niin kai", mutisin ja saatoin hieman punehtua, mutta hengittämällä kerran syvään pääsin taas tilanteen tasalle. "Kuule, Susista mun piti jutella." "Joo. Niin." "Ei sillä hätää ole, kun Aura liikuttaa sitä nyt sen verran kuin ehtii, mutta se tässä mua juuri mietityttää. Että Aurallakin pitäisi olla vapaapäiviä. Ja Susi voisi hyvin sopia monenlaisille ratsastajille jo", kompuroin ajatuksesta toiseen.
Onneksi Aleksi ymmärsi. "Miulla olisi kyllä muutamia tunteja, mihin se voisi varmasti sopia", Aleksi tarjosi välittömästi ratkaisua, jota olin itsekin suunnitellut. "Moni ratsastaja voisi ratsastaa sitä hyvin ja mielellään." "Sitä mietinkin", vahvistin. "Vaikka parina-kolmena päivänä viikossa, ja yksi vapaa, niin Auran ei tarvitsisi käydä kuin kolmesti tai neljästi. Se on muuten käynyt pari kertaa viikkoon, niin uskon että yksi tai kaksi kertaa lisää ei sitä haittaisi." "Hyvä", Aleksi nyökytteli. "Sovinko mie Auran kanssa, minä päivinä se käy ja milloin Susi olisi tuntikäytössä?" "Juu, niin on varmasti parasta. Ei tarvitse mua välikädeksi, niin sujuu sukkelammin kalenterointi", sanoin ja emmin vähän. "Jos tämä on nyt sovittu, niin mä taidan mennä rapsuttelemaan Susia."
Aleksi nyökytteli, pyöräytti hartioitaan ja nousi seisomaan työtuolistaan. Olin tyytyväinen, että hän nousi vasta nyt, sillä keskustelu hänen kanssaan oli tuntunut helpoimmalta, kun hän istui ja hänen kasvonsa olivat alempana kuin minun eikä kaikki huomioni kiinnittynyt linjakkaisiin hartioihin ja solakan jäntevään olemukseen. Hitto. Tunsin oloni suunnilleen ala-asteikäiseksi ja puraisin huomaamattani huultani. Se kirpaisi hieman. "Veisitkö samalla tämän ilmoitustaululle?" mies pyysi ja etsiskeli pöydältään paperin, jossa oli hevosten loimitusohjeita. "Uusin sitä vähäsen tässä..." "Tietysti vien", lupasin ja tartuin paperiin. Kliseistä kyllä, kädet koskettivat toisiaan ja jäimme ohikiitäväksi toviksi tuijottamaan toisiamme. Rikoin hetken laskemalla katseeni paperiin ja käsiin ja kuulin Aleksin yskäisevän. "Pitäisikö - pitäisikö meidän jutella muutenkin?" mies kysyi yhtä neuvottoman kuuloisena kuin miltä minusta oli tuntunut jo kauan, ja minua naurattikin hieman.
Tuvan ovi kävi. Sisään saapasteli luksusasussaan Emma ja Emman perässä kai joku hänen ystävänsä. Hätkähdimme Aleksin kanssa hieman molemmat ja minä kiskaisin välissämme pitelemämme paperin itselleni.
"Ehkä ei just nyt", sanoin kepeyttä tavoittelevaan sävyyn, jonka tarkoitus oli uskotella Emmalle (joka tuskin todellisuudessa oli kiinnittänyt mitään huomiota koko tilanteeseen), että keskustelimme jostakin ihan arkipäiväisestä. "Pääasia, että Susin asiat on nyt reilassa. Katsotaan... kaikkea muuta sitten vaikka, öö, myöhemmin." "Joo", Aleksi nyökytteli. "Joo - joo, tehdään niin." "Mäpä - mäpä vien nyt tämän ja. Ja, siis, niin. Käyn sitä Susia moikkaamassa. Kiva, että sille voisi löytyä tunteja", saavutin loppua kohden asiallisen sävyn ja sitten nyökkäsimme vielä toisillemme ja poistuin paikalta.
Sehän meni hirmu hyvin, tuumasin ironisesti. Tosi luontevasti. Melkein yhtä luontevasti kuin vaikka ihmisen biologian käsittely viidennellä luokalla varmaan yleensä menee. Että... Auts.
|
|
Alana
Perus puurtaja
Posts: 273
|
Post by Alana on Nov 29, 2016 0:05:30 GMT 2
Alanan kiireinen elämä maanantai 28.11.2016 Sunnuntai oli varsinainen hykhäkki. Heräsin miljoonaan vastaamattomaan viestiin, kiskoin Jasen ylös, ja kiirehdin sitten pikapikaa jäähallille. En enää mihinkään treeneihin ehtinyt, mutta meillä alkoi kahdeltatoista sellainen lasten avoimet ovet -juttu, jonka aikana opetimme erinäisille ryhmille niin luistelun alkeita kuin hieman jääkiekkoakin. Kun viimein sain kaikki lapset ravistettua irti jaloistani kello oli kaksi, ja Lasselle tulisi satulansovittaja tasan tunnin päästä. Kiirettä siis piti. Ehdin juuri kuoria Lassen loimensa alta ja harjata sitä vähän, kun satula-auto kurvasi parkkipaikalle. Nyppäisin suurimman mutaklöntin Lassen otsaharjasta jotta se näyttäisi vähän enemmän edustavalta, ja tallustin sitten satulansovittajaa vastaan. Ei sitä Lassea olisi tarvinnut siistiä, kun katsoi tyypin vaatteita. Se näytti mönkineensä jostain ojasta puoli tuntia sitten. Sentään satulat oli hienoja. En minä nyt mitään rumaa satulaa olisi halunnutkaan. Lopulta päädyin tummanruskeaan estesatulaan, sillä Faen koulusatula meni myös Lasselle, vaikka kärsinkin ruskeat suitset + musta satula yhdistelmästä. Sen voisi aina korjata yksillä mustilla suitsilla, eikö niin. Ja sitä paitsi, enpä nyt todennäköisesti menisi Lassen kanssa Hallavaa pidemmälle mihinkään koulukisoihin, joten kotona se saisi olla ihan omassa rauhassa kaksivärinen. Ainakin toistaiseksi. Sitten illemmalla kävin hyppäämässä Ruskan ja Fonzien kanssa hieman esteitä Faella, sillä me olimme sopineet sen pari päivää sitten. Minä hyppäsin tarkoituksella isoa Faen kanssa, ja Ruska otti vain muutamat kavaletit ja pari kertaa kasinkympin, ennen kuin päätyi kiertämään Fonzien selässä nostelemassa esteitä. "Tuu tää! Tää on Fonzien säkäkorkeus!" Sitten taas hetken kuluttua: "Kyl se tän pääsee, helposti!" Lopulta Ruskan piti siirtyä alas ratsunsa selästä nostaakseen esteen 160cm, joka minun oli kuulemma "pakko hypätä". Tuumasta toimeen ja Ruskalle kamera käteen. Ohjeistin pojan ja ponin sopivaan paikkaan, jotta saisin mahdollisimman hyvän videon instaan. Kävisi esteessä miten tahansa, joko tulisi hieno "wow" efekti ja lisää seuraajia, tai sitten mukava video siitä kun Fae nakkaa minut alas selästään huonon hypyn johdosta. Turhaan murehdin, Fae leiskautti esteen yli kepeästi (se oli hypännyt irtona vissiin 175 joskus kun oikein innostuin nostamaan esteitä), ja niin este-ennätyksemme selästä käsin nousi taas viidellä sentillä. Sunnuntaina enkä maanantainakaan en nähnyt Emmaa tai Jasea tallilla, enkä tiennyt oliko se hyvä vai huono juttu. Minua pelotti, että olisin suututtanut Emman, sillä en ollut saanut vastausta viestiini sunnuntaiaamulta, vaikka Emma olikin lukenut sen. Jasen poissaolo oli ehkä ihan hyvä juttu. Puhuin sille sunnuntaiaamuna kun kiskoin sen kiireellä ylös (ja sain vastaukseksi vain väsynyttä mutinaa), mutta muuten oli ollut hiljaista. Lauantai-ilta oli tyhmä veto kyllä muutenkin. Tai no, en ainakaan ajatellut aivoillani. Mutta en kyllä voinut sanoa menneeni tunteiden viemänä, sillä mitään syvällisiä tunteita ei kyllä ollut. Kai. Toivottavasti. Koska noh, Jase oli Jase. Ihan kivahan se oli, mutta, tai no, joo, Jase oli ihan kiva tyyppi. Nyt maanantaina oli taas vuoro tunkea Lassen mahdottomaan söpöön turpaan siististi rullalle käärittyjä seteleitä. Sille tuli tunnistaja, jotta se voitaisiin rekisteröidä Suomeen ja jotta sille tulisi suomalainen passi, jotta voisin kisata sillä kunnolla. Tunnistaja vilkaisi kerran hevostani, totesi että joo, sama heppa kuin belgialaisen passin tiedoissa, jutteli hetken kanssani dominanttivalkoisista ja niiden harvinaisuudesta, ja tunki sitten satasen laskun kouraani. Vartissa. Satanen. Minä katselisin Lassea ihan ilmaiseksi. Ja niin tekisi moni muukin, sillä Hallavaan tultuaan ruuna oli jo hurmannut kaikki, jotka olivat olleet siitä kymmenen metrin etäisyydellä. Ihan positiivista vaihtelua kuulla hevosestani jotain muutakin kuin "mä oletin että noin hieno hevonen olisi vähän parempikäytöksisempi" tai jotain sen suuntaista, jota olin kuullut Faesta. Kävin myös ruunan selässä hakemassa taas hieman yhteistyötä eteenpäin, eli totuttamassa itseäni istumaan valtavan hevosen valtavissa askellajeissa. Varsinkin ravi oli suurta, ja Lassen ollessa niin täynnä energiaa se oikein heitti minut joka askeleella satulasta. Laukka sujui sentään paremmin, vaikka siinäkin oli vatsalihakset koetuksella. Ja mulla oli sikspäkki jo valmiiksi. Jos Jase teki tätä päivittäin usean hevosen kanssa, niin en kyllä yhtään ihmetellyt että silläkin oli, vaikka se ei muuta tehnytkään kuin ratsastanut. Käy se vissiin joskus salillakin. Jasesta puheen ollen, näin sen maanantaina. Hallavan parkkipaikalla, juuri kiipeämässä ulos autostaan kun minä kiirehdin mekko ja tallikengät päällä, korkkarit kädessä ja meikit naamassa joukkuekaverini autoon. Vähän se vilkaisi minua kummissaan kun olin niin tälläytynyt, eikä edes vastannut nopeaan "moi"hini. Rude. Mutta en nyt kerennyt jäädä miettimään muuta kuin lähestyvää juhlajuttua yhden sponsorin kanssa. Kai se oli sponsori. En edes tiennyt, mutta tiesin vain sen, että pukukoodissa luki puvut päälle. (Ja, kasa muutoin niin sotkuisia joukkuetovereitani siistiytyi yllättävän hienoiksi.)
|
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Nov 29, 2016 23:42:34 GMT 2
Nannaa mä metsästän
"Missä ihmeessä se mahtaa olla", tuhisin hiljaa koluttuani tallin jo kaksi kertaa läpi.
Olin käynyt Tintun karsinalla, jonka jälkeen olin kurkkinut jokaisen Hallavan hevosen karsinaan etsien Nannaa. Ei näkynyt. Sitten olin mennyt tallitupaan, jossa olin kysellyt Dawilta, Mirkalta ja Caitlyniltä josko he olisivat nähneet sitä minttuhiuksista naista jossain. Kuulemma hän oli juuri hetki sitten lähtenyt tuvasta. Sen jälkeen olin jälleen käynyt karsinoilla ja kävellyt ympäri tallirakennusta - mutta missään ei näkynyt jälkeäkään Nannasta.
Minulla oli Nannalle tärkeää asiaa. Hän oli patistanut minut kisoihin, tarkemmin sanoen Ratsastuskoulumestaruuksiin. Ja patistamisella tarkoitan, että hän oli kirjoittanut nimeni listaan tietämättäni! Se mokoma. Päässäni kävin kiivasta kamppailua ajatusten "EN PYSTY" ja "Tästä se lähtee" välillä. Kyllä, olin minä itse myötäillyt jonkin verran kisoista puhuessa... Mutta en ollut vielä valmis sisäistämään ajatusta minusta ja Darlista kisakentällä. Huomenna meinasinkin kivuta Darlin selkään ensimmäistä kertaa, mutta en vielä kehdannut mennä yksin vaikka olin ratsastanut Tintulla jo pari kertaa. En tiedä tunsinko oloni avuttomaksi, pelkuriksi vai muuten vaan ylivarovaiseksi.
Lähdin ulos tallista, mutta Nannaa ei näkynyt sielläkään. Ei missään. Hän oli kuitenkin tallilla, sen tiesin varmaksi. Menin takaisin sisälle, ja askelsin tupaan ajatellen että jos olisin siellä tarpeeksi kauan, niin Nanna ilmestyisi sinne varmasti. Niinpä minä sitten istahdin pöydän ääreen (ehkä hieman dramaattisen oloiseen) nojaus-asentoon, ja huokaisin. ”Ei tainnu Nanna löytyä”, kuului Mirkan ääni, joka oli vielä tallituvassa. ”Ei”, vastasin hieman lannistuneena. Suljin silmäni ja samassa kuulin askelia tuvan suulta. Se oli Nanna! Vihdoinkin.
Ponkaisin pystyyn penkiltä ja sanoin puoliksi huudahtaen, ”Nanna”. Hän katsoi minua hassulla ilmeellä tajutessaan, mistä minua luultavasti kiikasti. ”Jooooo, kyllä sä pystyt siihen, mä tiedän että pystyt!”, hän sanoi kepeästi minun tuijottaessa häntä avuttomin ilmein. ”Jos oisin kysyny sulta ennen sen nimen kirjottamista ni oisit kumminkin keksiny jonku syyn mikset vois osallistua”, hän jatkoi ennen kuin kerkesin sanomaan vastalausetta. Päästin suustani pienen ynähdyksen ja istuin takaisin alas. Nojasin käteeni ja sanoin hiljaa, ”Huomenna tuut sitten mun kanssa ratsastamaan”.
|
|