Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Jan 26, 2017 19:55:54 GMT 2
Iltasyöttö 26.1.2017
"Noniin, aloitetaan", Aleksi sanoi, kun saavui tallitupaan valmiina avustamaan häntä iltasyötössä. Hän sanoi, että voisin käydä laittamassa rehut turpoamaan jonka jälkeen voisin jo aloittaa heinien jakamisen. Nyökkäsin ja lähdin ruokavarastolle Aleksin kävellessä ulos hakemaan viimeiset hevoset tarhoista. Katselin ympärilleni ja aloin työskentelemään hitaasti, mutta varmasti. Mittasin rehut ja veden, jätin tuotoksen muhimaan ja lähdin jakamaan heinää. Surrasin kottikärryjen kanssa edestakaisin, ja kun kaikki heinät oli jaettu, Aleksi pyysi minua ottamaan loimet pois juuri ulkona tulleilta hevosilta. Seuraava tehtäväni sisälsi siis viikkausta ja asettelua, jossa en ollut mikään mestari ottaen huomioon oman vaatekaappini, mutta suoriuduin tehtävästä kuitenkin ihan hyvin omasta mielestäni. "Ootko valmis?", kuului Aleksin ääni juuri, kun olin viikannut viimeisen loimen. "Joo", vastasin ja lähdin Aleksin ääntä kohti. Seuraavaksi oli operaatio rehuvaraston heinätäydennys. Minä kipusin vintille ja tiputin sieltä pari paalia, jotka Aleksi sitten vei varastoon. "Jaa sie nyt ne väkirehut niin mie haen esikuivat heinäset tuolta", Aleksi sanoi ja tarttui kottikärryihin. Minä palasin ruokavarastolle ja jaoin taas ruokaa liikkuen ees taas tallin käytävillä. Karsinoista kuului rouskutusta. Lopuksi vielä siistin paikat. Aleksi kiitti avusta ja toivotti mukavat illanjatkot.
|
|
|
Post by rena on Feb 5, 2017 20:28:11 GMT 2
Hoito III:n lopputehtävä Astuin talliin hyvin aamu-unisena. Aleksi oli pyytänyt minua auttamaan minua aamusyötössä. Olin suostunut hommaan. Tallin käytävällä uusi tallityöntekijämme Ohto selasi puhelinta. ”Moikka, ootko nähny Aleksia?” Kysyin pojalta. ”En, Aleksihan tulee tänää paikalle vasta kymmenen maissa ku sillä on joku meno.” Ohto sanoi laittaen samalla puhelimensa taskuun. ”Autatko sä sit mua aamutallis?” Varmistin Ohtolta. Ohto nyökkäili ja otti sinisen post-it lapun taskustaan. Hän ojensi lapun minulle. Lapussa oli kaikki asiat mitkä meidän pitäisi tehdä aamulla. ”Eiköhän aleta hommiin” Sanoin. Minun tehtäväksi tuli viedä heppoja pihalle, lakaista käytäviä, heinien jakaminen karsinoihin ja suitsien puhdistamista. Aloitin jakamalla heiniä kasan jokaiseen karsinaan. Melli melkein puski pihalle karsinasta kun olin neidille veimässä omaa heinä kasaansa. ”Rauha nyt tyttö” toruin tammaa ja sain heitettyä heinä kasan tamman karsinaan. Onneksi Aleksi oli jättänyt minulle selkeät ohjeet lapulle, ja vähän väliä Ohto kävi kurkkimassa tallin puolella että tein kaiken oikein. Heinien jälkeen aloin loimettamaan heppoja ja viemään niitä pihalle tarhoihin. Hetki pienen pohdin että minkä loimen laittaisin Mellin päälle ja päädyin kevyeen toppaloimeen, Mellin loimettaminen oli sitten yksi tuska, neiti pöyriympäriinsä koko ajan. Noh selvisin siitäkin ongelmasta ihan kunnialla. Itse taluttelin ensin Kyyhkyn ja varsat tarhaan. Kyyhky vaikutti rauhalliselta, mutta varsat tepastelivat innolla jäisessä pihassa. Pelkäsin että kohta joku meistä kaatuisi nenälleen pihassa. Tarhaan vienti sujui nopeasti minulta ja Ohtolta. Talliin päästyämme hain harjan ja aloin lakaisemaan tallin käytävää, tanssahdellen menin harjan kanssa käytävät läpi. Tämän jaälkeen jalkauduin satulahuoneeseen, hain kostean sienen ja satula saippuaa. Aloin prkamaan suitsuia osiin ja hinkkaamaan osia puhtaiksi. Jokainen hihna piti puhdistaa yksitellen, ja sitten puhdistuksen jälkeen kokoaminen tuottaa ainakin itselleni paljon harmaita hiuksia!
|
|
|
Post by Aleksi on May 8, 2017 15:22:28 GMT 2
Tie Tähtiin finaali sunnuntai 7. toukokuuta 2017 Hallavan historian suurin hulinapäivä oli takanapäin ja mie olin pakahtua ylpeydestä. Kun viime maaliskuussa sain idean järjestää moniosaisen kilpailusarjan yhteistyössä useiden tallien kanssa, en olis ikinä uskonut että se tulee saamaan niin monia harrastajia innostumaan ja tavoittelemaan unelmiaan. Kisat oli siis suoraan sanottuna jättimenestys. Mie istuin nyt tallin seinän vierustalla puutarhatuolissa, joka oli jäänyt kavereidensa kanssa siihen kanttiinin jäljiltä, ja nautiskelin ilta-auringosta. Onneksi huomenna tulisi joku yhdyskuntapalvelua suorittava nuorisorikollinen auttelemaan, niin voisin laittaa sen siivoamaan kisojen jäljet. Marcuksen suunnittelema monimutkainen esterata, joka oli tuottanut monille ratsukoille päänvaivaa, seisoi vielä kaikessa komeudessaan ulkokentällä, muovinauha risteili pitkin pihaa erottaen hevosalueet katsojien kulkureiteistä ja siellä täällä tönötti kylttejä neuvomassa reittejä milloin minnekin. Roskia ei sentään lojunut missään, sillä kisavieraat olivat osanneet käyttäytyä ja kaikki pahvilautaset ja karkkikääreet olivat löytäneet tiensä roskikseen. "Mä laitoin kaikki tänään käytetyt valkoset kisahuovat siihen pyykkipinoon", Rena ilmestyi tallista. "Kiitos Rena." "No mä taidan sit lähtee menemään. Nähdään huomenna!" "Heippa", mä huiskautin porkkanapään perään, joka lähti tarmokkain askelin poninhäntä puolelta toiselle keikkuen kohti parkkipaikkaa. Mä olin ylepä Renasta. Tyttö oli pärjännyt muissa osakilpailuissa ihan OK:sti, mutta oli tsempannut ihan hurjasti finaalipäivänä. Helppo B kouluradalla ratsukko oli pärjännyt Hallavalaisista parhaiten ja esteilläkin jäänyt vain muutaman sekunnin jälkeen Ruskan ja Fonzien supersuorituksesta. Rena ja Kyyhky olivat hyvin hitsautuneet yhteen, vaikka tiesin, että poniaikojen taakse jättäminen oli ollut tytölle haastavaa. Ja sitten oli vielä tietysti Salli ja Nanna, Hallavan superkaksikko, joka oli loistanut osakilpailusta toiseen ja lopulta napannut Pikkutähtiratsukoiden tittelit. Miten mahtavia ratsastajia miun tallilla kävikään.
|
|
|
Post by Aleksi on May 12, 2017 9:06:58 GMT 2
Vauvakateus perjantai 12. toukokuuta 2017 "Heij, Aleksi. Voitko sä hold him, ni mä käyn hakemassa Lassen tarhasta?" Keskeytin puuhani ja jätin talikon nojaamaan Lokin karsinan seinään. En osannut yhtään yhdistää mistä Alana puhui ennen kuin käännyin ympäri. Niin. Se vauva. Alanan ihana vaaleanpunainen viikonikäinen pieni nyytti. "Tottakai", otin vastaan Alanan ojentaman käärön. "No heiii, mikäs siun nimi on?" "He's Oliver", Alana vastasi äidillisesti hymyillen. "Vaikka se.. um.. nimeämistilaisuus on vasta viikonloppuna." "Sie oot kyllä komia pikkumies. Ihan isäs näkönen", jäin niin uppoutuneena lepertelemään, etten edes huomannut missä välissä Alana liukeni paikalta. Pitelin vauvaa tiukasti sylissäni ja katselin kuinka se räpytteli silmiään ja koukisteli pulleita pikku sormiaan. Ihan siinä sydän suli. Kohta Alana palasi takaisin Lassea taluttaen. "Sä voit laittaa Oliver in the kantokoppa nyt." "Jos sä siis haluat?" Alana vielä lisäsi huomatessaan kuinka haltioituneena tuijottelin vauvaa. "Öh joo, ehkä miun pitäis palata takas hommiin." Laskin Oliverin kantokoppaan, joka oli penkillä turvallisen matkan päässä siitä mihin Alana oli sitonut Lassen kiinni. "Kyllä tässä pakostikin pieni vauvakateus iskee", naurahdin Alanalle, joka rypisti kysyvästi kulmiaan. "Ai niinkun... Do you want to have a baby?!?" "Ei sentään", virnistin Alanan hömmentyneelle ilmeelle. "Hevosvauvoja." "Hah, joo." Mä jätin Alanan harjaamaan Lassea ja siirryin takaisin karsinoiden siivoamisen pariin. *** Mä istuin toimistossani ja katselin ulos ikkunasta. Äsken oli vielä paistanut aurinko täydeltä terältä, mutta nyt siellä sateli suuria lumihiutaleita. Mikä tätä kevättä oikein vaivasi? Tietokoneeltani kuului vaimea bling, ja sydämeni löi muutaman tahdin kovempaa. Joko siellä olisi vastaus? Avasin sähköpostiohjelman ja... jes! Juuri toivomani henkilö oli lähettänyt sähköpostia. Ja vastaus oli myönteinen! Istuin hetken siinä paikallani leveästi virnuillen, mutta sitten ponkaisin ylös. Kyllä nää ilouutiset pitäis heti mennä kertomaan eteenpäin. Suunnistin talliin ja löysin kuin löysinkin Valman Dunjan karsinalta voipalloa harjailemasta. "Onko Salli tallilla tänään?" "Joo kyllä mä sen taisin nähdä. Oisko se pihatossa?" Valma vastasi tavalliseen ystävälliseen tapaansa. "Voitko sie laittaa sille whatsap-viestin että tulee tänne nyt? Miula on teille molemmille asiaa." Valma näytti kummastuneelta mutta kaivoi kuitenkin puhelimensa esiin. Sitten me vaan seisottiin siinä hiljaisuudessa muutama tovi Valman vilkuillessa mua epäluuloisesti. Kohta Salli kuitenkin ilmaantui paikalle, ihan yhtä epävarma ilme kasvoillaan, kuin Valmallakin. "Noniin, elikkäs, miula on teille hyviä uutisia", aloitin ja huomasin kuinka molemmat tytöt rentoutuivat silmissä. "Dunja saa kesällä varsan!"
|
|
Peppi
Juuri saapunut
Posts: 3
|
Post by Peppi on May 15, 2017 20:50:35 GMT 2
Se, jossa itsevarmuutta koetellaan (eli eka työpäivä) 15.5.2017 klo 17 Hallavan ratsastuskoululla
Siinä se möllötti. Bussipysäkiltä oli joutunut kävelemään ja olin mennyt kerran oikean risteyksen ohikin, mutta täällä sitä oltiin. Kivinen tallirakennus näytti tunkkaiselta ja tosi vanhalta, mutta enemmän minut sai varpailleen oikealla tarhassa seisova tummanpuhuva hevonen. Ilma oli ajoittain lämmin ja valaistus auringon kultaama, mutta kesäisen vivahteen pilasivat viiltävän kylmät talven jättämät tuulet. Tallin ovi aukesi ja ensimmäisenä ulos marssi parrakas mies. Perästä seurasi kummallisiin vaatteisiin sekä noloihin kypäriin sonnustautuneita ratsastajia, joilla oli piiskat kädessään. Yhdellä oli nahkakengissään metalliset lisäkkeet, joilla oletettavasti potkittiin hevosta - en tiedä, miksi. Eikö se ole eläinrääkkäystä?
Väistin kohteliaasti ratsukkoja, jotka suuntasivat tiensä tallin vieressä olevalle isolle hiekkakentälle. Parrakas mies jättäytyi kuitenkin joukosta ja huikkasi tyttöjonon perään nopeasti lempeät ohjeet. Sitten se katsoi mua. Paniikki. Pliis ei kakkahommia. Pliis ei mitään räkänokkaisia pikkutyttöjä. Pliis ei mitään, mitä täytyy tehdä täällä ulkona kylmässä tuulessa. "Moikka, mie oon Aleksi, Hallavan omistaja", mies ojensi kättään hieman vaivaantuneena. Se taisi tietää, kuka mä olin, mutta ei viitsinyt olettaa ääneen. "Peppi. Mun piti tulla tänne töihin", vastasin ja tartuin miehen käteen vähän turhankin aggressiivisesti. "Niinpä tietysti! Miulla on tässä hommia illalle, kun pidän ratsastustunnit, mutta Ohto oottaa tuolla tallissa. Meet vaan sinne, kyllä hää neuvoo", Aleksi selitti ja lähti sitten kohti hiekkakenttää. Että mitä?? Ei edes mitään kunnon ohjeita?? Ohto kertoo?? Kuka ihmeen Ohto??
Oli yllättävän vaikeaa päästä talliin. Ensimmäinen ovi vei pienempään tilaan, jossa kolme poninhäntätyttöä juttelivat innokkaasti keskenään. Skippasin koko mestan ja yritin seuraavaa ovea: se oli sentään talli. Hevosenhaju tunki epäröimättä suoraan ja syvälle sieraimiin niin, että teki mieli ähkiä. Tallissa oli pitkä käytävä, jonka varrella oli kalteriseinäisiä pieniä huoneita. Saskia oli joskus puhunut karsinoista, ehkä ne olivat niitä. Kiertelin tallia silmät pyöreinä, kun yhtäkkiä takanani oleva ovi lennähti auki ja sisään tanssi iso hevonen jättikokoiset kaviot maata iskien. Jäädyin hetkeksi tuijottamaan niskaa vasten liimattuja korvia, silmiä joissa valkuaiset vilkkuivat sekä turvan laajentuneita sieraimia. "Shit, shit, shit, shit, anteeks", hevosta pitelevä mies huudahti ja harppoi äkkiä punaruskean hevosen kanssa yhteen karsinoista. Jäin tuijottamaan perään. Olipa komea jätkä. Ainiin, mä oon varattu.
Mies kyykki karsinassa, kuulin kuinka tarrat aukesivat. Ehkä sillä oli ollut jotkut jalkasuojukset kun talutti noin hullua hevosta. Kun jätkä sitten tuli ulos, tajusin, että suojukset kuuluivat varmasti hevoselle. "Anteeks, Faella on tänään ennätyshuono päivä." Kesti hetken ennen kuin tajusin, että sanat oli tarkoitettu mulle. "Aaa. Okei", vastasin. Sitten tajusin kysyä: "Missä Ohto on?" "Ohto?" kuului vastaus. "En mä vaan tiedä. Oon Jase, by the way." "Peppi."
Jase haki Faelle jonkinlaiset boksin, josta paljastui kamala määrä erilaisia harjoja ja kampoja. En jaksanut tuijotella kauaa, vaikka mies selkeästi tykkäsi yleisöstä. "Hei, oota", se vielä sanoi kun olin lähtemäisilläni. "I forgot. Ohto oli siivoamassa Darlin karsinaa. Seuraa kottikärryjä käytävän päähän, se löytyy sieltä." "Okei. Moi."
Jätin Jasen yksin ja suuntasin seuraavan miehen luokse. Kikkarapäinen blondi kyyristeli karsinassa talikko kädessään ja heitti lantaa kottikärryihin tottunein ottein. Koordinaatiokyky oli niin kehittynyt, ettei sen tarvinnut kuin vilkaista heiton suuntaan - ja niinpä mun oli avattava suuni. "Moi. Sä oot varmaan Ohto?" kysyin. Oon vieläkin ihan varma, että kuulin omilla korvillani blondin huokaavan syvään, ennen kuin se kääntyi. "Sä oot varmaan se nuorisorikollinen?" kuului vastaus. Ohto olikin vähän kovempi pala purtavaksi. "Enkä ole", ärähdin. "Se on pitkä tarina, mutta en tosiaan aio sitä sulle selittää." "Hiljaa. Hevoset hermostuu", blondi sanoi ärsyttävän rauhallisesti, kauhoi puruja kasaan ja tuli sitten karsinan ulkopuolelle. "Sun tehtäväs on hakea hevoset tarhasta. Tai ei hevoset, vaan ponit. Dunja ja Darli ensiksi."
"Siis mitä? Öö en mä osaa? En mä tahdo." "Hei hienohelma, herää. Sä tulit tänne töihin ja mä annan sulle töitä. Mee hakemaan ne ponit."
Vartin päästä olin löytänyt oikeat päävehkeet, talutushihnat, ponit ja aitauksen. Päätin valita punkkariponin ensin, sillä se nuokkui silmät kiinni helpon näköisenä. Päävehkeiden laittaminen ei kuitenkaan millään auttanut. Vaikka kuinka tungin, en saanut sitä menemään nenää pidemmälle. Jossain vaiheessa punkkari heräsi, mutta ei kuitenkaan liikkunut, joten uskalsin säätää toiset viisi minuuttia. Silloin punahiuksinen virkkuukoukkupää pujahti portin välistä sisään ja rupesi tulemaan kohti. Se hymyili, sanoi "moi" lempeällä äänellä ja näytti melkein sanaakaan sanomatta, miten riimu laitetaan ponille. Aivan, RIIMU. "Oon Valma", tyttö sanoi. "Onko täällä alkanut joku uusi ponikerho tai jotain?" En oikein tiennyt, olisiko pitänyt loukkaantua vai ei. En tajunnut sanaakaan siitä, mitä toinen puhui. "Mä oon täällä töissä. Äiti hankki suhteilla hommia mulle, vaikka en tiedä mitään hevosista", valehtelin Valmalle sujuvasti. "Ai. No, kyllä sä varmasti opit nopeasti! Tämä Dunja tässä on mun hoitohevoseni, yhteistä matkaa on jo monta vuotta. Se on kyllä maailman mahtavin poni ja superkiltti vielä päälle."
En jaksanut rupatella Dunjan mahtavuudesta kauaa. Valma osoitti mulle Darlin, neuvoi sen kohdalla vielä uudestaan miten riimu laitetaan, ja sitten raahasin ponit talliin kun punapää jäi sulkemaan porttia. Ohto ei kuitenkaan ollut tyytyväinen. "Mitä ihmettä? Miten sulla noin kauan kesti?" se kysyi ja osoitti samalla molemmilla käsillään poneille oikeat karsinat. "No, olisit sä voinut kertoa, että miten nää päävehkeet - siis riimu - laitetaankin. Onneks joku Valma tuli auttaan", jupisin ja päästin punkkari-Dunjan karsinaansa vapauttaen sen riimusta. Darli meni sinne, mistä Ohto oli siivonnut lantoja.
Seuraavan tunnin aikana me kiikutettiin sisään jos minkälaista eläintä. Mä sain tietysti kaikki iisit otukset, kuten minikokoiset lihapullaponit sekä tankin kokoisen kaksivärisen tummajumalan. Ohto taas talutti kuvankaunista mustavalkoista tammaa, joka tepasteli korvat hörössä blondin vierellä. Johtuikohan minun talutettavieni laahustaminen siitä, etten osannut taluttaa oikein? Kuinka vaikeaa se nyt pystyi olemaan? Ohto näytti huokaillen ja turhautuneesti muristen mulle, kuinka jalkasuojukset riisuttiin ja hevosten sadetakkimalli - loimi - viikattiin siististi tangolle. Sitten piti käydä hevonen läpi rauhallisesti, katsoa ettei siinä ollut haavoja. Tänään kaikki olivat terveitä poneja.
Kun viimeisetkin ratsastajat piiskoineen olivat jättäneet ratsunsa rauhaan ja talli hiljeni, kello näytti varttia yli seitsemää. "Sitten iltaruuat", Ohto selitti. Se oli vähän pehmennyt päivän aikana, ei jaksanut kuittailla enää niin paljon. "Tuolla seinällä on ohjeet, siitä katot. Tee nyt eka vaikka Dunjalle, se ei ole niin nuuka."
Mähän tein. Iltaruokien laittaminen oli päivän paras osa tähän mennessä, koska se oli helppoa: luit vain ohjeita kuin reseptiä, etsit oikean kaukalon ja otit sieltä määrätyn verran kamaa. Mitalliset heitettiin lopulta ämpäreihin, joista osaan Ohto laski vettä lisäksi. Kuulin jonkun tytön tulevan sisään, se lähti heittämään heiniä alas vintiltä. Annos annokselta Ohto alkoi näyttää tyytyväisemmältä, kunnes...
"Eieieieiei, ei todellakaan. Sä et voi laittaa kukkurallisia mitallisia, tai muuten Faen selkään ei voi nousta ainakaan kuukauteen. Aloita alusta." Ei saatna.
Päivä päätettiin sillä, että mä sain lakaista käytävän Ohdon jakaessa ruuat ja vasta yhdeksän maissa oltiin ovien ulkopuolella lukitsemassa niitä. Ohto tunki avaimen laiskasti taskuunsa ja sanoi: "Mä lupaan, että nukut hyvin tänään." Niin nukkuisinkin, koska Benjamin oli tulossa meille yöksi... Ohto lähti ja mä kävelin mautolle vihellellen, vaikka käsivarsia särki kaikki se hevosten sekä ämpärien raahaus.
Vastaanotto ei ollut mikään kultaisin. "Mikä täällä haisee?" Benkku kysyi nyrpistäen nenäänsä. "Hevonen. Sori, mun on vähän pakko olla niiden lähellä täällä", selitin ja yritin antaa toiselle poskisuukkoa. Benjamin piti käsivarrella vastaan. "Ehkä sitten, kun sä oot käynyt suihkussa." "Okei."
|
|
|
Post by Aleksi on May 25, 2017 16:14:04 GMT 2
Irtohypytystä sunnuntai 21. toukokuuta 2017 "Sehän meni ihan tosi hienosti!" huusin kentän laidalta kun Fae tyylitteli viimeisen esteen yli ja lopetti esityksensä mahtavaan pukkiin kujan päässä. "Yeah. Fae did great", Alana hymyili ottaessaan puhisevan lohikäärmeensä kiinni. "Saitko Jase ton viimesimmän videolle? Or did you just film the baby.." "Filmillä on", Jase vastasi samalla kun Oliver yritti napata kallista puhelinta pieniin käsiinsä. Kävin avaamassa Alanalle ja Faelle portin ja päästin samalla Nannan ja Tuikkeen sisään. Suokkiori puhisi innostuksesta nähdessään kentälle kasatut esteet ja Nannalla oli siinä pitelemistä. Ohjeistin heitä kävelemään muutaman kierroksen esteiden vierestä sillä aikaa kun kävin laskemassa puomit. Jos vaikka aloitettaisiin pikkuesteillä, eikä Faen melkein sataviisikymppisillä jäteillä. Kun kaikki oli valmista, menin takaisin paikalleni aidalle istumaan, ja neuvoin Nannaa taluttamaan Tuikkeen ihan kujan alkuun ja päästävän sitten iri. Katri oli tarjoutunut kauraämpärin pitelijäksi kujan päähän, jos Tuike ei vaikka haluaisikaan mennä kujan läpi. Siitä ei kuitenkaan tarvinnut turhia huolehtia, sillä Tuike lähestyi ensimmäistä estettä hyvässä ravissa korvat innostuksesta eteenpäin suunnattuina, hyppäsi tyylikäästi ja jatkoi tasapainoisessa laukassa seuraaville esteille. "Hyvä poika!" Katri kehui Tuikkeen pysähtyessä ämpärille. Esteitä nostettiin ja Nanna talutti Tuikkeen uudestaan kujan alkuun. Seuraava kierros meni edellistäkin paremmin ja tämän kierroksen päätteeksi Tuikekin innostui pukittelemaan Faesta mallia selvästi ottaneena. "Ainakin hyvä hyppytekniikka sillä on." Emmi tuli Saagan kanssa viereeni. "Ja intoakin taitaa riittää", virnistin naiselle. "Ootte tehnyt tosi hyvää työtä näiden kanssa." Emmi nyökkäili selvästi ylpeänä. Katselimme hetken aikaa Tuikkeen seuraavia hyppyjä ennen kuin Emmi avasi taas suunsa: "Mitä jos tehtäisiin tänä vuonna maastoesteradasta vähän vaativampi?" "Siun pitää varmaan puhua Eveliinan kanssa asiasta. Se oli jo jotain suunnitellut.." "Niin", Emmi näytti mietteliäältä. "Täälläkin on varmasti monta ratsastajaa joilla olisi kunnianhimoa ja taitoa treenata vähän korkeammalla tasolla." "Se on kyllä totta", vastasin ja katseeni kiersi Nannaan, joka nauravaisena seurasi Tintun ei-enää-niin-pienen varsan menoa. Loppujen lopuksi päivä oli oikein onnistunut. Saaga oli myös esitellyt taitojaan esteillä oikein innoissaan, eikä Nyyhkiskään ihan täysin siskonsa varjoon jäänyt vaikka olikin paljon arempi luonteeltaa. Olin oikein pakahtua ylpeydestä kun vain ajattelinkin kuinka hienoja suokkilapsia minulla oli. Ja sitten oli tietysti Luka, joka kruunasi päivän omalla korkeushyppyennätyksellään. Valma saisi kaivaa jostain viilipytyn esiin, että ori pääsisi esittelemään taitojaan myös kilpailuissa.
|
|
Ohto
Juuri saapunut
Posts: 35
|
Post by Ohto on May 31, 2017 9:37:15 GMT 2
Iltatalli - eli kun Ohto sai apuaKursiivit on Miskan käsialaa Ruoka-aika oli kyllä yksi mun lempihetkistä tallilla. Se kulki aina samanlaisessa kaaressa, mikä alkoi siitä, kun avasin rehuvaraston oven, ja päättyi hiljaisuuteen ja tyytyväiseen rouskutukseen. Nyt, kuten aina ruoka-ajan lähestyessä Oreo hörisi ensimmäisenä, kun se näki mun avaavan rehulan oven, ja aloitti hörinäkuoron, vaikka kaikki hevoset tiesivät varsin hyvin, että menin vasta laittamaan ruokia valmiiksi. Onneksi kaikille ei tarvinnut sekoittaa omia ruokiaan, vaan suurin osa hevosista sai rehunsa suoraan kottikärryistä kippoon. Sitten oli niitä muutamia, kuten vaikkapa Alanan hevoset, jotka saivat mössönsä monen monesta purnukasta erikseen ämpärissä tehtynä. Rehukoktailien jälkeen mä ladoin kottikärryt täyteen heinää, ja lähdin niiden kanssa ensin tuntihevosten päätyyn, poneista alkaen. Fonzie potki oveaan ihan kuin olisi kuollut nälkään siltä istumalta, ja mä murahtaen komensin sitä lopettamaan. "Et sä saa ruokaa jos oot tommonen sika, ettäs tiedät", taisi se tietää, sillä poni tyytyi höristelemään ja kurottelemaan kohti heinäkasaa, jota mä pidin sylissäni samalla kun kiskoin sen ovea auki. Mä astuin juuri ulos karsinasta, ja meinasin saada sydänkohtauksen, kun mun edessäni seisoikin joku poika. Hui hitto. Hetken mietin, että kuka ihmeen hiippari, mutta sitten mä tajusin, että sehän taisi käydä tunneilla. Joka tapauksessa, olin mä sen nähnyt täällä pyörivän aina välillä. Mä olin pysähtynyt Fonzien ja Kyyhkyn karsinoiden väliin ja katsoin hämmästynyttä Ohtoa, joka oli juuri vähän aikaa sitten aloittanut iltaruokinnan. "Moi", mä sanoin hieman vaivaantuneesti. Ei mun ollut tarkoitus ihan niin yllättäen tupsahtaa pojan tielle. Kunhan olin vain kävellyt tallissa vailla tekemistä, ja ääniä kuultuani päättänyt mennä katsomaan, mitä vastaan tulisi. "Sori jos säikäytin", naurahdin ja hymyilin vähän. Ohto hymähti jotain ja katsoi mua kysyvästi sinisillä silmillään. Niin, ehkä voisin jotain asiaakin sanoa. "Haluutko ruokinta-apua?", kysyin. "Mä oon vähän toimettomana enkä vielä kotiin viitsis lähteä", jatkoin ja nojasin toiseen jalkaani rennosti. "Joo vaikka", Ohto vastasi hymyillen kuin ystävällinen asiakaspalvelija, ja sulki karsinan oven. Jes, ajattelin. Talli oli mulle lähes ainut paikka jossa pystyin mielekkäästi tappamaan aikaa ja vapaaehtoisuudestani olisi varmaan hyötyä. Olin ennenkin osallistunut ties mihin tallihommiin aikaisemmilla talleilla, joten ihan takapajuinen työskentelijäkään mä en ollut. "Okei, no mitäs mä sitten voin tehdä?", kysyin ja yritin vaikuttaa mahdollisimman reippaalta työntekijältä.
"Voit vaikka jakaa näitä heiniä kans? Semmonen sylillinen, poneille vähän vähemmän. Ei nää oo niin tarkkoja, paitsi ne joille pitää punnita", selitin ja asettelin heinät Tintun turvan alle. "Mut siis ne punnitut heinät on jo nois ikeakasseis, et jos karsinan edes on säkki ni annat sit ne." Ei niitäkään onneksi montaa ollut, mutta esimerkiksi Klikki oli pienellä laihdutuskuurilla ennen laidunkautta. Hetken pohdin, vaikutinko töykeältä ollessani niin suorasanainen, mutta sitten mä tajusin hymyillä rohkaisevasti. Miska nosti kottikärryistä sylillisen heinää, ja loi minuun hieman kysyvän katseen. "Joo toi on ihan hyvä määrä hevosille." "Okei, hyvä, varmistin vaan kun eri paikoissa annetaan niin eri määriä heinää." Tuntihevosten puoli tuli yllättävän nopeasti käytyä, ja sitten olikin vuoro siirtyä kärsimättömien yksityishevosten puoleen. "Pistä ne Lassen heinät sinne takanurkkaan, toiselle puolelle juomakuppii, ja anna sit vaik noita pussitettuja heiniä. Mä pistän Faen", kiirehdin sanomaan Miskan nostaessa Lassen heiniä maasta. Ja vaikka Fae olisikin varmasti vain odottanut heiniään korvat luimussa ja hyökännyt sitten niiden kimppuun kun karsinan ovi oli kiinni niin kuin se aina teki, mä päätin silti olla ottamatta turhia riskejä. Jos Miska satuttaisi itsensä jotenkin pahasti kun mä olin vahdissa, se olisi mun syy. "Käyksä tääl vaan tunneilla?" kysäisin kun mä ladoin kottikärryihin vähän lisää heinää ja pihattolaisten sekä siirtotallilaisten rehut. Ne olisi helpompi viedä nyt heti kaikki, ja sitten takaisin palattua jakaa loput rehut tallin asukkaille. "Joo, tai no joskus mä tuun tänne vaan pyörimään kuten tänään", vastasin Ohton kysymykseen ja naurahdin. "Aleksi kyllä varmaan mielellään antas mulle hoitohevosen mut en viel tiiä", jatkoin. Hoitohevonen olisi kyllä kiva ja hoitohevonen meinaisi lisää ajanvietettä, mutta musta tuntui että halusin tutustua paremmin talliporukkaan ja hevosiin ennen kuin ryhtyisin hoitajaksi. Mentiin ulos jakamaan ruokaa siirtotalliin ja pihattoon. "Sähän oot täällä tallityöntekijänä?", kysyin samalla kun asettelin heiniä Mincalle. "Joo ja hoidan Nikitaa kans", Ohto vastasi rehuja jakaessaan. Nyökkäsin ja pudistin pois pari paitaani tarttunutta terävää heinänkortta. Mietin, millainen ihminen Ohto oli. Olihan hän kiinnostava, tosin melkein kaikki uudet tuttavuudet olivat mielestäni kiinnostavia. Mietin, kysyisinkö jotakin pojasta itsestään, mutta päädyin pysymään talliaiheissa. "Onko Nikita se ...kimo hevonen?" "Joo" "Se on kaunis. Tai onhan nää kaikki kauniita", sanoin kun Asta ryhtyi riemukkaasti hamuilemaan heinää, kuin ilmoittaakseen olemassaolostaan. Ohto naurahti. Sitten menimme siirtotallille. "Kuinka vanha sä muuten oot?", kysyin rennosti. Halusin tietää, minkä ikäistä porukkaa täällä olisi, vaikka eihän sillä tiedolla toisaalta ollut suurempaa merkitystä."Ai minä?" mä havahduin mutta sätin sitten itseäni. No totta kai minä, ei täällä ketään muutakaan ollut, ja epäilin, että Miska kyseli Pallelta sen ikää. "Öö... kohta 21?" mun piti hetki jopa miettiä vastausta. "Entä sä?" Miska vastasi, että oli 18. Mä vastasin, että niin taisi moni olla. "Tai ainakin jotain sinne päin, tääl ei oo hirveesti semmosia pieniä ponityttöjä hoitajina. Sinällään ihan kiva, ettei oo semmosta riehumismeininkiä, mut samalla ei oo hirveenä innokkaita apukäsiä. Kymmenenvuotiaat on pelottavan tehokkaita", mä virnistelin kun työnsin kottikärryjä takaisin rehulaan ja ladoin siihen kauraämpärin ja muutkin ruokatarvikkeet, jotka talli tarjosi, eli jotka oli ämpäreissä. Ne olivat sentään kymmenen litran, ja kauraämpäri oli ainut iso, ja painoi täytenä varmasti toistakymmentä kiloa. "Paitsi okei, osaa nää isommatkin riehua", mä hymähdin muistaessani kun uuden yksärin (ja sen varsan!) omistaja Caramia ja Katri olivat olleet pudottamassa heiniä vintiltä, ja kun sieltä oli kuulunut hirveä nauru muttei heinää, mä olin mennyt tarkastamaan tilanteen. Ja sitten Katri mokoma oli tunkenut mun päähän heinää ja sitten me kaikki kolme naureskeltiin, ennen kuin mä karkasin paikalta jakamaan sitä heinää, josta suurimman osan mä varmaan sain mun hiuksista. "Voin kuvitella", Miska totesi. "Aa niin, otatko ne ämpärit siitä? Voit antaa ne niille hevosille, niissä pitäis olla nimet, paitsi niis kahes mis on se kangaskansi, ne on Alanan hevosten. Liila on Faen ja keltanen Lassen. Pistät vaan ne ämpärit sinne karsinoihin, niistä kaikki odottaa iha nätisti niitä, niil on heinääki. Katot vaan et Nova ei tuu ulos, mä päästin sen kerran vahingos toho käytävälle, vaik ei sekään rynni sieltä." Mun suu kävi kuin papupata, oikeasti aika yllättäen, mutta Miska vaan nyökkäili ja alkoi kiikuttaa lörppöjä ämpäreitä spesiaaliruokavalioisille hevosille. Mä työnsin kottikärryt tuntihevosten käytävälle ja kippailin rehuja kippoihin. Onneksi ovissa oli luukut, niin mun työ kävi aika helposti. Liila ämpäri, keltainen ämpäri. Ämpäreitä ämpäreitä, niitä mä jaoin seuraavaksi muutaman. Nova ei onneksi yrittänyt tulla karsinastaan ulos vaikka Ohto oli hieman varoittanut. Lasselle liila... Ei kun keltainen. Meinasin sekoittaa ämpärit, mutta onneksi en sekoittanut. Fae luimisteli mulle hieman, mutta mutusti heiniänsä kuitenkin ihan kiltisti. Olin saanut hommani hoidettua, ja Ohtokin näytti olevan loppusuoralla. "Pitää varmaan vielä tuoda lisää heinää tuonne?", kysyin kottikärryineen takaisin ruokaboksille tulevalta pojalta ja viittasin vajaaseen heinävarastoon. "Joo, mä voin mennä vintille pudottaa jos sä sitten raahaat ne tohon", hän vastasi nostellessaan ruokaämpäreitä takaisin rehulaan. "Juu", sanoin ja nyökkäsin. Pian me siirryttiinkin sitten vintin luo. En tullut toimeen vinttien kanssa, joten oli ihan hyvä että Ohto oli suoraan tarjoutunut pudottamaan heiniä, niin mun ei tarvinnut kertoa kuinka pelkäsin korkeita paikkoja. "Tulee!", kuului Ohton huudahdus ylhäältä, ja mä odotin. Heinät tömähtivät kahisten ja kun Ohto hihkaisi "noniin", ryhdyin raahaamaan paaleja varastoon. Ohto kipusi alas vintiltä ja heilautti hiuksiaan. "Mitäs seuraavaks?", kysyin kädet lanteilla ja hymyilin, kun työt oli aikalailla tehty.
"Öömm... Seuraavaks käytävän lakaisu et nää saa syötyä ja sit kotiin, oikeestaan", mä naurahdin. Ei siis enää paljoa hommia, niihin ei menisi kauaa. "Sä voit kyllä lähteä jo, jos haluat, mutta jos et, niin tuollapa noita luutia olis", hymyilin, ja Miska näytti hakevan luutaa, samalla kun itse kastelin käytävää. "Ei olis pakko, mut muuten mä saan jotkut karseet allergiaoireet." Mä taisin olla vähän allerginen pölylle tai jotain. Heinälle nyt ainakin, mutta mä pärjäsin ihan hyvin vetämällä antihistamiinia nassuun, ja sitä ei edes sitten huomannut, ellen mä nyt ihan tahalteen hieronut naamaan jotain heinää. Ja niistä puskista joita oli jokaisen julkisen talon edessä ja täynnä voimakkaita valkoisia kukkia ei edes puhuttu, niitä mä välttelin kuin ruttoa. Sillä tavalla mä olin ollut vuoden ilman voimassaolevaa passiakin. Me lakaistiin kaikessa hiljaisuudessa käytävää, ennen kuin mä hoksasin kysyä: "Sä taidat olla aika uus täällä?" "Joo, muutin tänne viime kuun lopussa." "Aa, cool, mistä?" "Sieltä täältä, tai siis, oon muuttanu nii paljon etten edes tiedä", kuului Miskan vastaus pienen naurahduksen saattelemana. "Aa.. Vähän sama kyl, vaikka mä muutinki tänne tammikuus. Oon vähä armeijan jälkee vaa hengaillu kavereilla oikeestaan", totesin, vaikka samantien mä pohdin, että miksi ihmeessä mä kerroin tätä. Aa niin, koska mä olin aloittanut keskustelun. Hyvin tehty, Ohto, hienosti meni. Nyökyttelin ja hymähdin Ohton vastaukselle. Samassa mun puhelin soi, se oli äiti. "Moi - Joo mä tuun kohta. - Moikka", oli mun lyhyt puhelu, jonka jälkeen huokaisin pienesti. "Mä haluisin muuttaa vielä pois mun vanhempien luota", sanoin ja naurahdin. Ohto vilkaisi mua. "No mikset muuta?", hän kysyi. "Ei se oo niin yksinkertasta, ainakaan mulle", vastasin ja virnistin puolivillaisesti. Olisipa se yksinkertaista. "Ai, opiskeletko sit jotain vai..?", Ohto kysäisi. "En", vastasin lyhyesti. Ohto äännähti jotain ai:n tyylistä, ja siihen meidän keskustelu aika lailla jäi. Ei se sentään mitenkään yhtäkkisesti loppunut, ihan luonnolliselta se tuntui, tosin mun ei-vastaus jäi kummittelemaan mun omaan mieleeni kun olisi tehnyt mieli selitellä lisää. Päätin kuitenkin säästää Ohton mun surkealta elämäntarinalta. En mä sitä kenellekään oikeastaan halunnut kertoa. Kun käytävä oli lakaistu, Ohto kiitti mua avusta ja hymyili. Mäkin hymyilin ja sanoin että oli ilo auttaa. Sitten heitettiin toisillemme moikat, ja mä lähdin kotiin. Matkalla mietin Ohtoa sekä muita tallityyppejä. Ehkä mä muihinkin vielä saisin tutustuttua.
|
|
|
Post by Aleksi on Nov 22, 2017 15:26:35 GMT 2
Hyvään paikkaan keskiviikko 22.marraskuuta 2017 "Tässä ois vielä kaksi ponikokoista fleeceloimea mukaan", ojensin pientä pinoa kohti vaaleahiuksista nuorta naista. "Jos vaikka hepat kastuu.. tai kyllähän sie tiiät." "Mä pidän niistä hyvää huolta, älä huoli", nainen - Leila nimeltään - vastasi lempeästi hymyillen. "Ja voitte te tulla koska vaan katsomaan, eihän meille ole kun se kolmekymmentä kilometriä täältä." "Juu kyllä me varmasti tullaan. Luulempa että tallilaisiakin kiinnostaa tulla tutustumaan kotieläinpihan muihiki eläimiin", otin tarjouksen vastaan ja nostin sitten viimeisen laatikon tavaraa hevosrekan kyytiin. "Jospa sitten mennään hakemaan ne itse hevoset." Mie kävelin Leilan edellä talliin, jonne oli kokoontunut kokonainen joukko Hallavalaisia paijaamaan rakkaita tuntihevosia. Valma halasi Dunjan kaulaa tiukasti ja Mikki piti suojelevasti kättään tytön hartialla. Nanna seisoi Tintun vieressä suu tiukassa mutrussa ja tummat silmämeikit hieman levinneinä. Pujo, Ruska ja Rena syöttivät Darlille porkkanoita ja Eevi ja Alana korjasivat vielä Darcyn kuljetussuojia. "Onko kaikki valmiina?" Ympäriltäni kuului hiljaisiä myöntyviä vastauksia ja sitten hevosia lähdettiin taluttamaan ulos. Yksi kerrallaan hoitajat kävivät viemässä hevosensa rekkaan ja sanoivat hyvästit. Kun Darli oli viimeisenä saatu paikoilleen, nousin vielä itse hetkeksi lastaussillalle ja taputin pienen pöörröisen ponin takalistoa. Luotettavat työkaverit oli pääsemässä viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Vaikka olisin kuinka halunnut nähdä jokaisen kullannupun elämän iltahetket, oli niille kuitenkin parempi päästä rauhallisempaan paikkaan elelemään rentoa hevoselämää pihatossa vierailijoita ilahduttamaan ja innostamaan talutusratsastukseen tulleita hevosharrastuksen pariin. Ehkä näin oli hyvä. Suljimme Leilan kanssa lastaussillan, kättelimme, ja sitten nainen nousi kättään heilauttaen kuskinpaikalle. Jäimme Hallavalaisten kanssa seisomaan sekalaisena joukkona tallin pihalle katsomaan pois ajavan rekan perään.
|
|
Olivia
Juuri saapunut
Posts: 11
|
Post by Olivia on May 25, 2018 23:09:10 GMT 2
1. 25.5.2018
"Pronssijoen paikallisradion puolesta hyvää iltapäivää! Tänään on ollut taas hyvin lämmin päivä ympäri Suomea, meilläkin lämpötilat nousivat yli kahteenkymmeneen asteeseen! Hyvä päivä ottaa auringosta ilo irti ja nauttia puutarhahommista, vai mitä Timo?” ”Olet aivan oikeassa, Marjo. Sadettimet sirottelevat ympäriinsä monilla pihoilla ja mehiläiset pörräävät, tänne studioonkin oli eksynyt yksi aamupäivällä! Kesä tekee tuloaan, ellei se ole jo kokonaan saapunut.”
”Tästä todisteena seuraavaksi viikon sää. Alkuviikoksi on luvattu lämmintä ja aurinkoista säätä aina lauantaihin asti. Lämmöllä on kuitenkin hintansa, sillä torstaiksi on luvattu heikkoa ukkosta ja sadekuuroja. Pyykit kannattaa siis kuivata sisällä! Viikonloppuna sää jatkuu viileämpänä, lauantaina puolipilvistä ja sunnuntaina taas aurinkoista…”
Käänsin radion napista hiljalleen volyymia alas ja napsautin sen lopulta pois päältä. Vajosin takaisin nojaamaan kämmenselkääni vasten ja naputtelin toisessa kädessä olevalla kynällä pöydän tuntilistaa vasten. Viereisestä ikkunasta paisti poskea lämmittävä auringonsade ja tallin ulkoseinällä kasvavan köynnöskasvin lehdet riippuivat ikkunan yllä heiluen kevyessä tuulessa. Näin silmäkulmasta aina välillä vilauksen ykköstarhassa ulkoilevista Mellistä ja Valerasta. Venyttelin tallituvan penkillä. Hymyilytti. Ensimmäinen kunnon työviikko Hallavassa läheni loppuaan.
Alkuviikko oli ollut vielä hieman hektistä Tie Tähtiin -kilpailun finaalin siivoustöiden takia, koska suurien kilpailujen tavaroiden ympäriinsä kuljetteleminen vei oman aikansa. Tallin ilmapiiri oli kuitenkin ollut rento ja hyväntuulinen kilpailujen stressin hellitettyä kaikilla. Maanantaina olin tehnyt aamu- ja iltatallit tallityöntekijä Ohton kanssa, jonka kanssa yhteistyö oli sujunut hyvin pojan hienosta vieraskoreudesta huolimatta. Päivällä olin seurannut kentän lanaamista ja kierrättänyt valkoisia kisahuopia pesukoneessa lasti lastillisen perään.
Tiistaina olin auttanut alkeiskurssilaista pikkutyttöä pyydystämään ilkikurisen Pilkun tarhan perältä ja pidellyt shettisruunaa paikoillaan tämän puhdistaessa herkin ottein pikkukiviä sen kavioista. Olin päässyt myös maastotunnille peränvetäjäksi Pilkun rinnalle, sillä pikkuponi oli päättänyt ottaa hatkat jo tallipihassa ja kiikuttanut tyttöä pari kierrosta tarhalta toiselle iloisesti hypellen. Sinnikkäästi kyydissä pysynyt tyttö oli rauhoittunut äidin vakuuttelujen jälkeen, että kyllä se poni pysyy käsissä kun opettaja sitä noin pitelee. Vatsanpohjaani oli kutittanut hyvänolon tunne äidin puhutellessa minua opettajana ja olin hymyillyt tytölle rohkaisevasti.
Keskiviikkona sain kunnian ratsastaa Lokilla jaetulla kentällä peruuttaneen tuntiratsastajan sijasta. Tutustumisen jälkeen iso ruuna oli alkanut kulkemaan hyvinkin kivasti ja loppuverryttelyn aikana se oli ravannut rennosti kaula pitkänä. Lokin musta karva oli kiiltänyt nätisti korkealla roikkuvan auringon valossa ja häntä huiskinut välillä lähelle lentäviä kärpäsiä hätyytellen. Olin pohdiskellut Aleksin kanssa, että mielelläni kokeilisin ratsastaa kaikki tuntihevoset läpi ja tutustua niihin kunnolla ajan kuluessa. Tauolla toimistossa olin tutustunut Hallavan ratsastuksenopettajaan Eveliinaan ja jutellut tämän kanssa seuraavan päivän tunneista. Yllätyksekseni Eveliina oli ehdottanut minulle testituntia jo seuraavana päivänä. Olisinko voinut tehdä mitään muuta, kuin suostua?
Eilen olin siis saapunut tallille melkein innosta hypellen ja brodeerattu ”ratsastuksenohjaaja” takki niskassa. Ensimmäinen tuntini oli ollut rentomieliselle sennuryhmälle. Tätiratsasastajiksi itseään nimittämä porukka oli ottanut minut hyvin vastaan ja olimme keskittyneet tunnilla venyttelyyn ja rentouteen niin hevosen kuin ratsastajankin osalta. Juttu sujui tuntilaisten kanssa hyvin ja tunti loppui kivoihin tunnelmiin molempien puolien osalta. Aleksikin ainakin vaikutti tyytyväiseltä, sillä sain buukattua pari uutta tuntia heti ensiviikolle. Iltasella olin kävellyt ympäri tallia tutustuen muihin Hallavan tuntiratsastajiin ja hoitajiin yrittäen muistaa kaikkien naamoja sekä yhdistää niihin oikeat nimet.
Tänään olin seurannut tunteja aitojen ulkopuolelta ja suunnitellut omiani tallituvassa. Päivä oli ollut lämmin ja hevoset olivat lähinnä madelleet pitkin kenttää. Porukkaa oli tallilla vähemmän koulujen loppukirien takia, mutta pian tuleva kesäloma kurkisteli jo kulman takana. Pitkät kesäyöt, uintiretket ja metsämansikat joutuivat odottamaan enää pari päivää. Kesätunnelma oli käsinkosketeltavaa ja niittykukista ylipursuvat aukiot pystyi jo melkein haistamaan.
|
|
Ohto
Juuri saapunut
Posts: 35
|
Post by Ohto on Jul 3, 2018 22:44:54 GMT 2
Kuulumisia 3.7.2018
Hallavan tallipiha oli nyt hiljainen, lukuun ottamatta pihattoa, jossa ponit olivat intoutuneet temmeltämään. Meinasipa Rokki jopa liukastua tehdessään nopeita käännöksiä juostessaan Pilkkua karkuun. Siinä oli kyllä yksi piru poniksi. Liian usein mä olin joutunut metsästämään sen jostain jumalan selän takaa sen karatessa joko joltain tuntilaiselta tai lankojen ali. Mä vihasin shettiksiä just tästä syystä, vaikka Pilkku ei ollut vielä edes pahimmasta päästä. Se ei sentään ollut vihainen, ainoastaan ärsyttävä. Vielä raivostuttavimpia pikkuponeja oli ne vihaiset ponit, joita täällä ei onneksi ollut. Tai, no, Fae nyt oli ollut ihan oma lukunsa ja Valeralla oli välillä hetkensä, mutta tulimme ihan hyvin toimeen. Ne olivat tienneet, että multa sai ruokaa, kenties.
Multa oli saaneet myös ihmiset ruokaa viimeiset neljä kuukautta, sillä mä olin saanut töitä tarjoilijana. Tai no, tein sijaisuuksia vuokrafirman kautta, mutta töitä silti. Ja mä olin suorittanut anniskelupassinkin, joten olin sitten tehnyt vuoroja eri kapakoissa. Se oli musta ihan hauskaa, eri juomien sekoittelu, vaikka mä en ollutkaan päässyt niitä tekemään kuin kahdessa eri vuorossa. Hauskaa se silti oli, ja siitä maksettiin, joten mä en valittanut, kun en kerta opiskelemaankaan päässyt, taas kerran. Taas kerran mä olin hakenut oikikseen ja taas kerran mä en ollut päässyt sisään. Niinpä mulla oli vuosi aikaa miettiä mitä helvettiä mä tekisin mun elämälläni. Taas kerran.
Mä olin miettinyt, että olisin voinut kysyä Aleksilta voisinko pitää joitain tunteja, mutta se lopahti siihen, kun mun oli pitänyt hätäsijaistaa kahta lastentuntia ja mä olin tajunnut, että ei hitto, enhän mä osannut edes itse ratsastaa, saatika sitten opettaa muita. Mä olin anellut paikalla ollutta Alanaa pitämään päivän kaksi estetuntia, sen jälkeen kun mä olin pyytänyt Aleksilta apua ja saanut sen luvan tähän. Sitten mä olinkin istunut kentän laidalla kuunnellen Alanan jakaessa esteviisauksia ihan kuin se olisi pitänyt tunteja koko elämänsä ja miettinyt, miten se osasikaan. Lisäksi Aleksi oli palkannut Olivian, uuden ratsastuksenohjaajan, joten mun tuntihaaveet olivat olleet erittäin lyhyet ja erittäin kaukaa haetut. Ei se mitään. Olivia oli ihan mukava, mitä nyt pari kertaa oltiin tehty tallia yhdessä, mutta en mä kyllä siitä oikein muuten välittänyt. Vissiin osasi asiansa ja se riitti mulle.
Jossain välissä mä huomasin, että olin saanut itseni tarhoilta talliin ja kottikärryt jo lähes täyteen lantaa. Nikitan karsina oli ollut hetken tyhjillään tamman lähtiessä eläkkeelle, mutta nyt siinä asui jo uusi hevonen. Nikitan lähtö oli kyllä ollut kova pala purtavaksi. Vaikken mä ollut sen kanssa mitään erikoista kerennytkään tekemään, siitä oli tullut mulle jo aika läheinen kaveri. Tie tähtiin -kilpailut olivat menneet aika tasaisen keskiverrosti, mutta mun muutamaa onnistumista oli varjostanut se tieto, että Nikki lähtisi niiden jälkeen pois. Se oli ollut Hallavassa jo yliaikaa meidän kilpailujen takia, mutta silti sen lähtö koitti liian pian. Alana, se aina rikas ja lellitty kakara, oli kysellyt miksen vain ostaisi sitä, kun sen myyminen oli rankkaa, ja myönnän, ettei mun käytös sen jälkeen ollut fiksuimmasta päästä. "Miksen vaan osta sitä? Millä rahalla? En ainakaan mun isän miljoonilla tai mun rakkaudella tai mun rikkaan ja komean poikaystävän rahoilla", mä olin tiuskaissut, johon Alana oli ollut kolme sekuntia hiljaa ja sanonut sitten vain, että "husband. He's my husband." "Niin, miehes jonka nait vaan rahojen takia." Alana oli ollut hiljaa sen jälkeen, mulkaissut mua loukkaantuneena ja lähtenyt pois. Mulla oli ollut paha fiilis saman tien sen jälkeen, Alana oli mun ystävä ja mä tiesin, että se oli sille arka paikka. Mä tiesin myös senkin, että ei se oikeasti ollut Jasea nainut sen rahojen takia, tiesin, että se oli vain yksi kylällä kiertävistä monista ilkeistä huhuista. Ja silti mä olin käyttänyt sitä Alanaa vastaan. Sen jälkeen se ei olekaan puhunut mulle, ja mä en ole keksinyt sanoja pyytää anteeksi. Kunhan olen vain mitannut Lassen ruoat ja heinät niin millintarkalleen ja asetellut sen loimet mahdollisimman suoraan.
Mun innostus ratsastukseen oli vähän hiipunut Nikitan myötä, joten mä olin viimeiset pari kuukautta keskittynyt intensiivisesti tekemään talleja ja välttelemään suurempaa sosiaalista kanssakäymistä, niin kuin aina. Nyt mä olin kyllä hiljalleen päässyt mun angstikuopasta yli, kun mä olin tajunnut, että Nikitalla oli niin paljon parempi olla sen uudessa paikassa ja että mä olin aivan täysin typerä murjottaessani tästä asiasta, johon mulla ei ollut mitään valtaa. Lisäksi ne Aleksin ostamat uudet hevoset oli oikeasti ihan mukavia, tallille oli tullut uutta porukkaa ja uusi yksärikin, Niko ja Väiski, ja vaikka mä olinkin vältellyt uutta porukkaa kuin ruttoa, niin mun oli pakko myöntää, että vaikka hevoset lähtivät ja uusia tuli tilalle, niin Hallava oli silti niin kiva paikka. Mä olisin monta kokemusta ja tuttua köyhempi, mikäli en olisi eksynyt tänne silloin puolitoista vuotta sitten. Ja kuka ties, tulisin mä vielä löytämään uusia tuttuja ja parempia hevosystäviä.
|
|