Kyyhky

[Aleksi]

..

[Aleksi]

Ei vois enempää naurattaa
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
kirjoittanut: Topias

”Ei &¤)@#&!)/!!! Voi =/=/¤?@! )/¤?”¤0!!” Poljin jalkaani maahan ja kirosin kurkku suorana. Moponi oli _taas_ jättänyt minut matkan varrelle viikon aikana muutettuani tänne. Ja tällä kertaa olin menossa tallille, se olisi ollut tärkeämpää kuin mikä! Potkin hiekkaa tuohuksissani ja mietin kuumeisesti mitä tekisin. Muutama varis nauraa räkätti minulle viereisen pellon puhelinlinjoilta ja näytin niille mielenosoituksellisesti pitkää keskisormeani. Ei voinut enempää ketuttaa… Olin jo aamusella ollut tallilla, sillä olihan meille tallilaisille järjestetty maastoratsastusreissu. Kyyhky-tamma, uusi hoitohevoseni oli ollut aivan unelma – vaikka häselsikin hoitaessa hieman liikaa. Tällöin moponi oli toiminut moitteita, ajoin tallille ja takaisin kotiin vailla tietoa ongelmista. Mutta mikä nyt oli… Pian keksin kuitenkin soittaa siskolleni että voisiko hän nakata minut tallille. ”Pienen” ilkkumisen ja nauramisen jälkeen tämä ”maailman ihanin ihminen” suostui nakkaamaan minut tallille, mutta tiesin – ettei se kettuileminen jäänyt siihen. Siskoni osaa sitten olla ärsyttävä.

Odoteltuani varttitunnin tienposkessa ja kokeiltuani kahden minuutin välein toimisiko peltilehmäni, siskoni saapui uudella mersullaan eteeni. Katselin hetken ihaillen kiiltävää tumman sinistä maalipintaa ja astuin autoon. Sieraimiini kantautui heti puhtaan nahkan ihana tuoksu ja korviini kumeasti hyrräävä moottori – tämä se vasta oli elämää! Haaveiluni kuitenkin keskeytti siskoni. ”Miks h*mmetissä porukat osti sulle tommosen ruoskan kun rahalla ois saanu parempaakin!” tämä räyhäsi kuskin paikalla. Myötäilin blondin kiukunpurkauksia ja nauroin sisäisesti hänelle. ”Se on sitten varma että käytettyy autoo et hommaa, okei?! Vaikka ois kuinka hieno. Tää on viimenen kerta kun pelastan sut!” Siskoni jatkoi ja mumisin tälle jotain vastaukseksi.

Olimme jo tulleet Kaviopolkua hyvän tovin. Siskoani ei huvittanut yhtään ajella hiekkateitä, sillä tämän kulta likaantuisi. Ei siinä, ei huvittaisi minuakaan. Katselin tämän ilmeitä jokaisen kuopan ja kuralammikon kohdalla ja pidättelin naurua. Ne on nuo naiset, ajattelin huomatessani maneesin päädyn pilkottavan puiden lävitse. ”Tuun sitten seittämän maissa hakemaan.” siskoni sanoi ja nyökkäsin. Kiitin siskoani ylikohteliaasti parkkipaikalla ja nousin autosta. Asetin oven nätisti kiinni, sillä sisko ei pitänyt ovien paukuttelusta ja lähdin astelemaan kohti tallirakennusta.

”Huhuu, onko täällä ketään!” huhuilin astuttuani ovesta sisään. Ei ristinsielua, ajattelin itsekseni ja päätin käydä tsekkaamassa tallituvan. Ei ketään täälläkään, ihmettelin nakatessani repun kaappini eteen. Rojahdin tylsistyneenä sohvalle ja ojentelin jäseniäni. Haukotus ja pari lisää – ne ottivat vallan minusta ja ummistin silmäni. Mutta en kerinnyt vetää kuin yhden syvän henkäyksen kun kuulin kolinaa tallikäytävästä. Juoksin nopeasti tallin puolelle ja huomasin, että illan ensimmäiset tuntilaiset olivat palauttamassa heppojaan. Ei näy Kyyhkyä ei, harmittelin mielessäni. Ajattelin tamman olevan tunnilla, mutta päätin varmistaa asian vielä Emmiltä, jonka huomasin hääräävän tuntilaisten joukosta.

”Joo, se juoksee nyt tän toisen tunnin tuol maneesissa.” Emmi vastasi minulle ohimennen. ”Voit vaikka puhdistaa tuon sen karsinan ja sit kun viimeset tuntilaiset tulee talliin laittamaan heppoja niin niitä vois auttaa?” Nainen jatkoi kysymällä todeten ja nyökkäsin tämän ehtiessä jo kadota varustehuoneeseen. Vai että kakkaa pääsen lapioimaan, ajattelin mielessäni naurahtaen. Kävin hakemassa kottikärryt ja talikon hollille, mutta odotin kuitenkin ensimmäisten tuntilaisten poislähtöä, jotten olisi tiellä.

Porukan vähentyessä suuntasin itseni Kyyhkyn karsinalle. Asetin kottarit oven eteen pujahdettuani ensin itse sisälle. Aloin keräilemään lantakasoja ja heittelemään niitä kottareihin. Onneksi Kyyhky oli suhteellisen siisti tamma, kaikki jätös oli yhdessä nurkassa. Putsattuani karsinan pääpiirteittäin lähdin kärräämään kottareita lantalaan. Kippasin lastin perille ja vein tavarat paikoilleen. Katsastin vielä karsinan, olisiko se tarvinnut lisää puruja. Muutamaan kohtaan olisi voinut heittää, jotenka hain toisilla kottareilla sylillisen pehmukkeita karsinan pohjalle.

Valmistuttuani karsinan putsaus operaatiosta ja odotettuani kymmenisen minuuttia alkoi viimeisen tunnin ratsastajia valua talliin. He katsoivat tallin ilmoitustaululta hevosensa ja alkoivat ahkerasti puunata ratsujaan, jotka olivat tallissa. Ilmoitin heti kättelyyn, että minulta sai pyytää apua ja asetuin tarkkailemaan tilannetta ruokaboksin seinustalle. Hetken kuluttua eräs lyhyehkö, ehkä ikäiseni tyttö tuli pyytämään minulta apua. Hän ei nimittäin saanut nostettua satulaa Celle-herran selkään. Ja huhhuh, ruuna oli kyllä todella korkea. Nakkasin satulan kevyesti hepan selkään ja sain kiitokseksi leveän hymyn. Hymyilin takaisin tytölle ja menin takaisin päivystämään paikalleni.

Minuutteja vaille tasan kaikki tallissa olevat ratsukot olivat valmiita ja he lähtivät jonossa kohti maneesia. Minä jäin nostelemaan karsinoihin jääneitä riimuja ja naruja paikoilleen ja odottamaan kakkosryhmän paluuta. Pian kavioiden kopina kumisi tallikäytävillä ja kaksi hevosta saapui takaisin, Kyyhky ja Minca. Hymyilin tytöille ja annoin heidän laittaa ratsunsa pois. Katselin tilannetta hieman kauempaa ja kävin kerran avustamassa Mincan pienoista tyttöratsastajaa ponin alettua mököttämään nurkkaan. Naurahdin vain ja komensin ponia kääntymään, jotta tyttö saisi ponin hoidettua loppuun.

Ratsastajien lähdettyä menin vierailulle Kyyhkyn karsinaan. Taputin tammaa ja kerroin sille toistamiseen kuinka ihana se oli ollut aamulla. Letittelin aikani kuluksi tamman jouhia ja tutkin sen jalkoja ym. jotta oppisin tuntemaan tulevaisuudessa, jos sillä olisi jokin pielessä. Kerroin Kyyhkylle myös aiemmasta välikohtauksesta moponi kanssa ja kuinka siskoni aina nauraa minulle. Tunteroisen kuluttua viimeinenkin tuntiryhmä saapui hevosineen ja Aleksin kera talliin. Tervehdimme Aleksin kanssa miesmäisesti ja tämä ehdotti minulle iltaruokien valmiiksi laittoa. Hän myös kysyi kerkeisinkö jäämään tekemään iltatallia, mutta minun oli kohteliaasti kieltäydyttävä tietäessäni, että kyytini olisi pian pihassa. Laitoin nopsaan, mutta huolella hevosten iltaruoat astioihin, moikkasin väkeä joka oli vielä tallissa ja nousin pihalla odottavan siskoni kyytiin.

Topias & Kyyhky 1hm

[Aleksi]

sunnuntai 8. joulukuuta 2013
tehnyt: Aleksi

Topias oli taluttamasta Kyyhkyä tarhasta, kun tämä päätti pukata pojan lumihankeen.

[Aleksi]

Naama edellä puskaan kaatunut 10 - vuotias
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
kirjoittanut: Vili

Tallirakennus nököttää aivan nenäni edessä, uskottelin itselleni adidas-hupparini kauluksen suojista. Poljin kovaa vauhtia tallille päin, ilokseni myötätuuleen, sillä tuuli pauhasi tälläisellä kelillä aika lailla. Työnsin jääkylmät sormeni hupparini taskuun, ja huomasin heti kuinka yhdellä kädellä ajaminen vaikutti pyöräilyyn. Tuuli alkoi puhkua pyörää kumoon, pyörä ruperi kiemurtelemaan uhkaavasti.. Niinpä makasinkin pian ojan pohjassa nuutuneen näköisenä.
”Complet” mumisin sarkastisesti naama mudassa ja vilkaisin, minne pyöräni oli lentänyt. Ihme kyllä, fillarinrämääni ei näkynyt missään. Se ei ollut sitten ainoa murheeni – nenästäni alkoi vuotaa verta ja paljon.
”Noni, voisko se yläkerran mies ryhdistäytyä!” Huusin taivaaseen, mutta huutoni vain kaikui tuulen mukana pois. Potkin hiekkaa ja husin kaikki rumat sanat jotka tiesin. Sitten ei auttanut muu, kuin jatkaa matkaa kävellen vertavuotavana ja mutaisena.

Mieleeni iskeytyi kuva kirotusta pojasta, jota epäonni seurasi kaikkialle, niinkuin leffassa jonka olin katsonut edellis iltana Eeron kanssa.

Saavuin 'hilpeänä' tallinpihaan, sen kummempia sitä ihmetellen ja lampsin suoraan talliin. Olin yrittänyt saada verenvuotoa tyrehtymään kasvien lehdillä, mutta luomu keksintöni ei osoittautunut kauhean hyödylliseksi. Käytävällä touhusi muutama tallityttö, jotka katsoivat minuun hämmentyneenä.
”Heissan tytöt” Irvistin suu ammollaan toljottaville kumppaneille, ja esittelin itseni juhlallisesti.
”William Damnkowski, sanokaa vain Vili” hymyilin vaatimattomasti, jolloin oranssihiuksinen tyttö alkoi tirskumaan. Kukaan ei sanonut vieläkään mitään, joten sain jatkaa keskusteluamme yksin.
”Totanoin.. Oisko paperia?” Kysyin näyttäen sormeeni valunutta veritahraa. Samassa blondi riensi äkkiä pois ja hävisi oven taakse. Näytin varmaan naama edellä puskaan kaatuneelta 10 – vuotiaalta, mutta tallilaiset näyttivät vieläkin vain äimistyneiltä, eikä kukaan nyrpistellyt nenäänsä minulle.
”Tervetuloa.. Vili?” Kuului ystävällinen ääni takaani. Käännyin katsomaan ja näin mukavannäköisen tummatukkaisen miehen kävelevän lähemmäs.
”Ihan oikein arvattu!” virnistin ja pyyhin mutaa naamastani hupparini hihaan. Aleksin ilmeestä päätellen, olin totaallisesti saanut arvoiseni sissäntulon ja aloinkin kiiruusti selittämään tilannetta.
”Mää kaaduin mun pyörällä ja khömm..” - keskeytin lauseen ottaen paperin vastaan blondilta ennenkuin jatkoin:
”Ja sit tuli pikkanen problème tän mun nenän kans..” Mumisin puolet naamasta peitettynä paperiin. Tyttöjen naurusta ei ollut tulla loppua, mutta tunsin huolestuneen katseen miehessä joka oli saapunut hetki sitten.
”Eihän oikeesti sattunu?”
”Eiiii.. Ei, sattunu.” vakuutin pudistellen päätäni, taitellen paperista rullan, jonka työnsin nenääni vuodon tukoksi.

Kun olin saanut tarvittavan 'ensiavun' tytöt, ja tummatukkainen mies esittelivät itsensä.
Oranssihiuksinen oli Valma, blondi oli Janelle ja kauempana puuhaillut tyttö oli Maikki. Aleksiksi esittäytynyt mies oli tallin omistaja, ja lupasi esitellä minulle paikat. Ensi töikseen hän esitteli tallituvan ja karsinat, mutta hevoset olivat valitettavasti ulkona tarhailemassa, joten Kyyhkyä ei näkynyt. Ne haettaisiin kuitenkin pian ulkoa, jolloin voisin tutustua tammaan syvemmin. Rakennuksessa oli myös tallivintti, satulahuone sekä rehuvarasto, plus pesari. Muistin kohtaloisen hyvin kaikki paikat, joten annoin Aleksin ninjailla matkoihinsa, ja menin itse tupaan vaihtamaan paperikäärön. Sohvalla nököttivät kolme tapaamaani tyttöä sekä neljä muuta, jotka tervehtivät minua hymyillen.
”William, tain sanokaa mielummin Vili” tokaisin tytöille jotka heilauttivat kättään ja sanoivat jo tietävän kaiken minusta. Katsoin kolmea tuttua tyttöä epäilevästi ja virnistin.
”Jaahas..” Mumisin ääneen ripustaen takkini naulakkoon, mietin, olinko näyttänyt jopa niin pahalta, että minusta on heti kerrottava muille :-D..

Vietin leppoisaa iltapäivää yhdessä Valman, Alanan, Nannan, Maikin, Janellen ja Sallin kanssa. Luojan kiitos seurassamme oli yksi poika, Miro, joka vaikutti ihan kivalta tyypiltä. En ainakaan joutuisi hukkumaan tyttöpaljouteen, siis ainakaan yksin.

Tumma, pitkä tukka pilkisti tuvan oven raosta, juuri kun olimme päässeet tyttöjen kanssa jutunjuuren, tämä pyysi kaikia hoitajia auttamaan hevosten sisälle tuonnissa. Kaikki ryntäsivät mukaan, jopa minä valuin valtavirran mukana ulos Kyyhkyn päitset ja riimunnaru kädessäni. Kyyhky laidunsi muiden hevostammojen Tintun, Darcyn ja Nikitan kanssa. Nanna nouti Tintun, kun minä taas hain Kyyhkyn. Tamma ei siltikään ollut mikään helppo tapaus ja sain ähkäillä suomenhevosen kanssa monta minuuttia, ennenkuin Nanna ehti apuun.
”Ai sä oot täällä vieläkin! Noh, mä vien Darcyn ja Nikitan sissään, niin josko se tulee sit perässä.” Nanna sanoi hieman huvittuneeseen sävyyn, ja lähti edeltä Darcyn ja Nikitan kanssa talliin. Kyyhky nörtyi kiinniotettavaksi nähdessään muidenkin hevosten menevän talliin, joten sain lopulta olla nielemättä ylpeyttäni taluttaessani Kyyhkyä karsinaansa. Toisaalta, ylpeyteni oli valunut jo Nannan edessä, joten tuskin sillä oli väliä, että Kyyhky pukkasi minut naamalleni karsinaan, ja että miltein kaikki näkivät sen.. Eipä kai.. Irvistellen hyppäsin äkkiä ylös ja syljin purut suustani. Vanhat maiharit olivat saaneet osumaa, mutta en välittänyt siitä, sillä ne olivat jo valmiiksi polvesta rikki.

Todellakin, sain koko aikaa olla lähituntumassa maata, enkä voi sanoa, ettei se vaivaa minua ollenkaan.

Harjailin parhaillaan Kyyhkyä, kun Valma viipotti karsinan ovelle.
”Hei tiesiksä että tänään on niinku Dunjan ja Kyyhkyn vapaapäivä..” Tyttö hymyili samassa kun heleä puna nousi tämän kasvoille.
”Niin..?” Mumisin odottaen että Valma jatkaisi.
”Haaaaaluisiksää.. Kun mulla ei oo muutenkaan muuta seuraa, niin kiinnostaisko sua tulla kattoo vähän Hallavan maastoja? Jos siis jaksat.” Tyttö kysyi jo paljon vapautuneemmin.
”Joo, se olis kivaa.” Hymyilin ja sanoin olevani kymmenen minuutin päästä tallinpihassa. Valma nyökkäsi ja käveli oudon kontrolloidusti pois.
”Mikäköhän noilla tytöilläkin oli, menee ihan sekasin kun talliin tulee joku poika..” Mumisin Kyyhkylle joka räpsytteli vain viisaasti silmiään eikä pukahtanutkaan. Ehkä se tiesi sen syvällä sisimmissään, noin naisena.

Myöhemmin lähdimme Valman kanssa yhdessä maastoon, ja tämä näytti minulle hänen lemppari ratsastusreittinsä. Menin Kyyhkyllä ilman satulaa, joten näin eka ratsastus kerraksi, ei oikein voi sanoa mitään kunnollista pointtia, mutta kyllä kivaa oli. ”Ainut vaan, että mä näytin ihan puskaan naama eellä kaatuneelta kymmenenvuotiaalta.” Tokaisin kotona Eerolle. ”Mut oli ihan mukavan olosta porukkaa, aika tyttövaltaista”

Vili&Kyyhky 1HM

[Aleksi]

Pikkuisen pakoilua
torsati 7. toukokuuta 2015
kirjoittanut: Vili

Tuijotin rähjäisen kämppämme ikkunasta ulos. Siellä oli valoisaa, muttei kirkasta, ja harmahtavat pilvet olivat peittäneet kirkkaan sinisen taivaan. Kämppäkaverini Eero kuorsasi huoneen toisessa päässä olevalla nahkasohvalla, ilman paitaa, kolme tyhjää oluttölkkiä ja Bobo vieressään. Hänellä oli vapaapäivä, mutta puoli kahden aikaan päivällä mielestäni pitäisi jo olla herännyt.. Kutsuin Bobon luokseni ja rapsutin sen harmaata karvaa. Kettuterrierri hyppäsi syliini ja pukkasi minut maahan, jotta pääsisi nuolemaan kasvojani. Minua ei hirveästi naamapesu houkutanut, joten työnsin koiran laiskasti sivuun ja haukottelin makeasti. Vedin löysän villapaidan ylleni. Se oli mummoni neuloma, ja siinä oli kevään värejä. Sujautin jalkaani vaaleansiniset farkut ja mustavalkoruudulliset sukat ja nappasin kuivakaapissa odottavan näkkärpussin mukaani.

Otin Eeron vanhan ja osin ruostuneen jopon ja pyöräilin uhkarohkeasti poukkoillen epätasaiseksi kovettuneen mutatietä pitkin pidellen molemmat kädet visusti pyörän tangossa. Viime retkeni tallille oli ollut lievästi sanottuna epäonninen ja nyt fillarinrämäni piileskeli ties missä, joten ei auttanut muu kuin lainata Eeron ruosteista jopoa. En halunnut juuri tänään olla kotona, sillä kämppikseni tyttöystävä tulisi kylään. Tai oikeastaan kukaudeksi, minun epäonneksi. Vihasin Eeron tyttöystävää, Esteriä, hiton pummi, ei voi muuta sanoo. Vaikka tiesin että joutuisin joka tapauksessa viettämään tytön kanssa aikaa, en halunnut olla siellä silloin, kun hän levittelisi romppeitaan ympäri hökkeliämme.

Tallipihalle tullessani näin Valman ratsastamassa Dunjalla kentällä. Hän näytti keskittyneeltä, mutta Dunja porskutti tyytyväisenä peräänannossa. Huiskautin kättäni Valmalle, mutta hän ei näyttänyt huomaavan. Katselin Dunjan ja Valman työskentelyä, ennenkuin tyttö huudahti:
”Moi! Tuutko tänään ratsastaa?” Pudistelin päätäni ja kävelin lähemmäksi kenttää.
”Kyyhkyllä on tänään ikävä kyllä tunti. Mutta aattelin käydä juoksuttamassa sitä, jos Aleksi antaa luvan.” Virnistin Valmalle. Tyttö nyökkäsi hymyillen varovaisesti ja minä palasin tallin kuistille.
”Voit tulla auttaa mua, jos haluut!” Huudahdin tytölle. Tämän ilme kirkastui luvatessaan tulla auttamaan Asetin lommoisen jopon varovasti tallin seinää vasten, ja harpoin talliin tyytyväisenä rouskutusten sekaan. Osa hevosista oli jo syönyt päiväheinänsä, mutta Kyyhkyllä oli vielä heiniä edessään. Kipaisin hakemassa harjapakin ja avasin karsinan oven. Aloin varovaisesti harjaamaan tammaa sen syödessä ja kuuntelin samalla musiikkia iPodistani.

Kyyhky alkoi näyttää puhtaalta ja minä poikkesin toimistoon, jossa Aleksi istuskeli tyytyväisenä jalat pöydällä, jutellen vaaleahiuksiselle naiselle. Moikkasin Aleksia ja naista, joka seisoi hänen vieressään.
”Mä oon William, sano vain Vili. Mutta hei Saanko Aleksi juoksuttaa Kyyhkyä tänään? Kysyin mieheltä esittäytyen pikaisesti. Aleksi nyökkäsi ja nainen aukaisi suunsa sanoakseen jotain:
”Moi Vili! Mä oon ratsastuksenopettaja Eeliina.” Tämä sanoi.
”Kiva tavata, mutta mä meen nyt juoksuttaa Kyyhkyä.” Sanoin osoittaen peukalollani ovea kohti. Nyt sekä Aleksi että Eveliina nyökkäsivät ja lähdin ovesta takaisin talliin. Harppoessani kohti Kyyhkyn karsinaa, törmäsin käytävällä seisoskelevaan Valmaan.
”Moi!” Tyttö hymyili kädet selkänsä takana.
”Bonjour!” Tervehdin Valmaa. ”Sä varmaan olit parhaillaan harjottelemas Dunjalla kisoihin vai?” Utelin muistellessani tämän ja vuonohevosen työskentelyä ulkona.
”Äh, en mä mee Dunjalla kisoihin, kuhan vaan treenasin.” Valma hymähti huitaisten kättään.
”Jaa, jaa..” Mumisin ja kävelin Kyyhkyn karsinalle. Kiinnitin tamman liinaan ja huikkasin Valmalle lähteväni maneesiin. Tyttö ilmoitti tulevansa mukaan, kunhan vain niputtaisi Dunjan suitset ja veisi paikoilleen. Minä lampsin maneesiin Kyyhkyn kanssa ja jäin odottamaan Valmaa.


Huitaisin kevyesti raipalla ja yritin taivuttaa Kyyhkyä isolla tiellä. Tamma aluksi vähän puikkelehti levottomana, mutta sain se silti siirtämään itseään sen verran että se taipui nätisti ympyrällä. Valma oli siirtynyt katsomaan maneesin penkille ja huikkasin silloin tällöin neuvoja Kyyhkyn kanssa. Minä juoksutin tammaa molempiin suuntiin, aloittaen perinteisellä ravi-käynti-ravi-käynti – siirtymisillä. Kyyhky reagoi hienosti, niin ääneen että raippaan ja sain sen hyvin tuntumalle. Siirsin tamman laukkaan, ja annoin sen laukata ylimääräisiä höyryjä itsestään. Kun se alkoi väsyä, vaihdoin suunnan ja aloitin uudelleen ravi-käynti siirtymisistä. Kun olin tyytyväinen, kannustin sen laukkaan ja muutaman kierroksen jälkeen pysäytin tamman kokonaan. Päästin suomenhevosen kokonaan vapaaksi juoksentelemaan ja juoksutin sitä välillä uralla. Loppuverryttelyksi pyysin Kyyhkyä seuraamaan minua käynissä. Se onnistui kuitenkin vain näkkärinpalasella, jonka olin työntänyt taskuuni. Ennenkuin Kyyhky sai herkun, venyttelin sitä siirtämällä leipää eri paikkoihin, jolloin se kurottautui noukkimaan sitä ja sai samalla hyvää venyttelyä. Kun olin valmis, talutin Kyyhkyn pihamaalle ja vein sen sisälle karsinaan.

Hoidin Kyyhkyn kuntoon ja talutin sen tarhaan.
”Hei..?” Kuului epämääräinen tervehdys jostain takaapäin. Kurkkasin satulahuoneen hyllykyn takaa.
”Bonjourrr!!” Irvistin eteeni ilmestyneelle punkkaria muistuttavalle tytölle, miettien olinko kenties jutellut tytön kanssa aijemmin.
”Puhuk sää suomee?” Tyttö irvisti vaivaantuneena. Olin purskahtaa nauruun mutta vastasin silti leppoisasti:
”No joo. Oon William. Mut sano sä vaan Vili.” Esittäydyin virnistäen.
”Nanna.” Tyttö hymähti lyhyesti ja me kättelimme.

Sain tyttösestä vähän kylmän ensivaikutelman.. Mutta eiköhän se siitä..
Pian polkaisin pyöräni kotia kohti, odottaen kauhulla, mitä tulevan piti. Ester ei saanut minua yleensä mitenkään hihkumaan innosta, joten uskoin ettei se olisi muuttunut viime kerrasta. Palaisin ainakin vielä illalla tallille, pakoon kamalaa Esteriä.


Vili&Kyyhky2HM

[Aleksi]

Lämmin kevätpäivä..
maanantai 11. toukokuuta 2015
kirjoittanut: Vili

"Meen tallille!" Huikkasin Esterille, joka kokkaili keittiössä ja nappasin keittiönpöydältä banaanismoothieni ja pinkaisin ulkoilmaan. Juoksin portaat alas ja nappasin fillarin ja aloin polkemaan, suuntana hallava. Tasaisemmalle tielle päästyäni uskaltauduin ryystämään pillillä smoothietani ja olin kaatua pyörälläni, kun hapan alkoholin maku pilkisti banaanin takaa.
”Mitä hittoa!” huudahdin ääneen ja pysäytin pyörän. Hämmensin pillillä pirtelöäni ja haistelin sitä varovasti. Ester oli päättänyt sabotoida raitista elämääni, ja tunkenut vodkaa smoothieeni.. Olin tehnyt sen vartavasten itselleni eilen illalla, eikä se voinut olla illalla. Ester perkele.
Olisin kääntynyt takaisin antamaan pummille selkäsaunan, mutta käännyinkin sitten takaisin, sillä en jaksanut vaivautua juuri nyt. Tyyppi oli keittiössä väsäämässä jotain omituisen hajuista ruokaa, joten ei juuri nyt. Valutin vaaleanleltaisen mössön ojaan ja heitin pahvimukin seuraavaan puistoroskikseen.

Tallipihalle päästyäni, hyppäsin pois pyörän selästä. Pyörä jatkoi matkaansa hetken kunnes kaatui tallin seinän kohdalle. Ruosteisessa jopossa ei jarrut toiminut, joten pääsin taktikoimaan sen pysäyttämisessä.
"Moi Vili!" Kuulin tallin suunnalta asetellessani pyörää seinää vasten.
"Bonjour!" Tervehdin vaaleakutrista tyttöä joka viihotti tallista. Maikki.
"Tuutko auttaa alkeistunnille?" Tyttö uteli pyyhkien hikeä otsaltaan.
"Oui, tulen, tulen.. Käyn ensin heittämässä mun kamat Kyyhkyn kaappiin." Vastasin hymyillen ja tallustin tallin ovelle.
"No tuu sitten nopeesti! Mä paiskin töitä tuolla kun mikäkin.." Maikki mumisi ja paineli perässäni talliin. Kävin heittämässä reppuni tyhjään tupaan, jonka pöydällä koreili iso lautanen joka oli pullollaan korvapuusteja ja muita herkkuja, ja tekstin:
SAA OTTAA! T.NIINA

Napsin korista muutaman herkun, ennenkuin Maikki löysi minut itse teosta ja hoputti minut talliin.

Suu täynnä ruokaa marssin Maikin kanssa täyteen maneesiin, jossa alkeistunti oli juuri käynnissä.
"Saihan se Maikki värvättyä lisäapua!" Aleksi naurahti nähdessään minut.
"Jep. Mä alistuin nyt tulla tänne helppii." Hymyilin miehelle. Aleksi nyökkäsi Kyyhkyn suuntaan ja menin tamman ja sillä ratsastavan pikkutytön luo. Kyselin tytöltä tämän nimeä, mutta hän soipersi vain jotain Ellan tai Ellin tapaista.
"Okei Elliida von Sydow, nousehan satulaan!" Virnistin tytölle ilkikurisesti ja tarkkailin tämän ilmeitä hänen kavutessa Kyyhkyn selkään. Pikkuisen kasvoille nousi puna, mutten oikeastaan välittänyt siitä. Talutin tyttöä koko tunnin ajan ympäri maneesia, enkä ollenkaan ihmetellyt miksi Maikki oli hoputtanut minua hiki otsalla. Pikkuiset saivat kokeilla myös pienen pätkän laukkaa ja se oli sitten aikamoista rääkkiä. Juoksin Kyyhkyn rinnalla yrittäen saada hevosta edes jotenkin haltuun. Pieni tyttöparka sai siitä varmasti iänikuiset traumat; "se poika joka kutsu mua eri nimillä, sellasilla ihan oudoilla ja anti sen hevosen laukata ihan minne sattuu." Creepy.

Pyyhin otsaani pieneen pyyhkeeseen ja haroin tummanruskeaa tukkaani samalla kun katsoin tarhassa maleksivaa Dunjaa ja Vikiä. Mulle tuli Valma mieleen. Samassa huomasin Inkan tulevan pyörällä kaviopolkua pitkin.
"Bonjourr!" Huudahdin tytölle joka huiskutti minulle takaisin. Hepat lähtivät lapsomaan muualle minun huomion siirtyessä Inkaan.
"Moi!" Tyttö huudahti ja käveli lähemmäksi. Huomasin pienen punoitulsen tämän poskilla, mutten jaksanut välittää siitä.
"Hei jos sulla ei oo hommaa, niin autatko mua Ranan kanssa?" Inka kysyi. Pudistin päätäni ja kysyin mitä tyttö aikoisi tehdä. "Niin, no.. Nyt kun on näin kuuma ilma niin aattelin pesasta sen." Inka mumisi.
"Joo, tuun mielelläni auttaa!" Lupauduin ja seurasin tätä talliin. Inka kävi tottuneesti hakemassa Ranan pessarille ja minä noudin kaikki tarvikkeet. Aloimme yhdessä puunaamaan Ranaa jutellen samalla yhtä sun toista. Enimmäkseen hevosista ja opiskeluista. Inka oli osittain aika ujo, mutta tykkäsin hänestä silti valtavasti. Kuulin käytävältä askelia ja tervehdyksen. Tunnistin äänen, Valma. Tervehdin tyttöä ja yritin pitää naaman peruslukemilla, vaikka tahtomattakin ilmeeni kiristyi vähän. Kun Valma lähti, jatkoimme taas puhumista tavalliseen tapaamme. En puhunut torstai päivän draamasta, sillä en halunnut latistaa tunnelmaa. Sitäpaitsi en ollut Valmalle enää niin vihainen.

"Mulla on hirveen kuuma." Inka valitti. Kieroilin hetken itsekseni, kunnes yllätin tytön pienellä vesisuihkulla.
"HEI!" Inka kiljaisi ja roiski vettä päälleni. Minä roiskautin vielä enemmän, mutta sitten Inka syöksyi lähemmäs ja kaatoi vesisangon päälleni. Katsoin tyttöä yrittäen näyttää vihaiselta, mutta epäonnistuin yrityksessä ja puhkesin nauruun.
"Haahaa, siitäs sait!" Inka sanoi teko-ylimielisesti. Kaadoin samantien oman sankoni tytön niskaan ja siinä me nauroimme yhdessä täyttä häkää.
"Jaahas, täällä on vesisodat alkanut.." Aleksi nauroi ilmestyessään nurkan takaa.
"Vili alotti!!" Inka sanoi kuin pikkulapsi päiväkodissa ja sitten nauroimme taas.

Lopun päivää jutustelimme Inkan kanssa kaiken laista ja veimme jo tarpeeksi kärsineen Ranan tarhaan. Vielä kotona naamani oli hymyssä suin, vaikka Ester tyrkuttikin mulle jotain karmeita pinaattilihapullia. Yöks.



Vili&Kyyhky3HM

[Aleksi]

Kauniita unia..
tiistai 12. toukokuuta 2015
kirjoittanut: Vili

Rapsutin pois viimeisenkin kurakikkareen, kunnes Kyyhky alkoi näyttämään omalta itseltään. Tarhassa se oli vielä näyttänyt enemmänkin kuramöhkäleeltä kuin hevoselta. Nappasin pakista vielä kaviokoukun ja kävin jokaisen kavion läpi. Kyyhky nosti kyllä jalkansa tavallista kiltimmin ja arvatenkin sillä oli pieni koira haudattuna: Tamma nimittäin päätti pukata minut selälleni takaapäin, tuntsarikäytävän betonilattiaa vasten.
"Ai saasta!" Murisin tammalle, irvistäen tuskissani. Kyynerpää taisi venähtää.. Mietin mahtaisiko tuvasta löytyä Ice Poweria, joten harpoin sen ovelle ja aloin penkomaan kaappia.

Etsittyäni kaikkialta, tulin siihen tulokseen, ettei mokomaa voidetta löytynyt mistään. Irvistellen palasin takaisin talliin ja vein Kyyhkyn karsinaan.
"Toi sattu ja paljon.." Mumisin tammalle närkästyneenä. Sen naisen aivot eivät toimineet kauhean älykkäästi, jos voin sanoa. Se vain tuijotti minua enkelimäisesti nappisilmillään, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kipu alkoi pikkuhiljaa hellittää, joten ajattelin mennä pesemään Kyyhkyn varusteita. Tallissa oli creepymäisen hiljaista, kun tuntiryhmä oli mennyt maastoon. Jokatapauksessa Inka istui satulahuoneessa pesemässä Ranan suitsia.
"Bonjour." Hymyilin ja istuin tytön viereen.
"Moi!" Inka naurahti ja jätti suitset sikseen. Minä painauduin tytön selkää vasten väsyneenä ja mutisin tälle venähtäneestä kädestäni.

Jossain vaiheessa olin ehtinyt nukahtaa satulahuoneeseen. Heräsin siihen, kun Hiisu naukui sylissäni. Inka oli jättänyt lapun: Nuku rauhassa! :* Lähdin maastoilemaan Ranalla ja jätin sut siihen kun nukuit niin söpösti.. Nähdään! -Inka



Vili&Kyyhky 4HM

[Aleksi]

Weird Day.. I think..
tostai 21. toukokuuta 2015
kirjoittanut: Vili

Oli omituinen päivä. Olin tuntenut sen siitä asti, kun heräsin Esterin kainalosta nahkasohvalta ja kun sain heti aamusta epämiellyttävän kokovartalohieronnan ja pinaattilihapullia hillon kera. Vielä sellasia rasvalta haisevia, jotain sushimössöä. Jarrutin tallipihaan ja keltainen jopo pysähtyi vikisten juuri ennen, kuin se iskeytyi Niiskuun.
"Hei katti! Voisit vähän kattoa mihin jäät torkkumaan, mä olin ajaa sun päälle!" Räyhäsin mustavalkoiselle kissanpennulle, joka napitti minua ihmeissään. Mä en tienny, et kissoillakin on sellasia omahyväisiä päiviä, niinku ihmisillä, et ne vaan esittää tyhmää ja hymm.. Tiedättehän te? Et esittää tyhmiä sen takii et on muka "söpöö" olla ääliö. Hyih. Jätin kuitenkin pyörän nojaamaan tallin seinää vasten, ja hipsin sisälle talliin. Oli aika hiljaista, hevoset olivat ulkona ja tuntilaiset maastossa, eikä tallissa näkynyt ristinsielua. Muutaman "huhuu":n jälkeen, päätin mennä tallitupaan, mutta se ei käynytkään niin helposti. Ensin työnsin ovea sisäänpäin, mutta se vain jumitti paikoillaan. Kahva liikahteli. Joku oli sisällä. Rämppäsin ovea niin voimakkaasti, että oven maalit olivat lähteä. Mutta sitten, toisella puolella ovea ote hellitti ja ovi aukesi kyllä juu, mutta arvaatkaas kuka ei ollut valmistautunut siihen ja lensi mahalleen keskelle tuvan lattiaa tallilaisten naurujen saattamana?

Niin. Minähän se.

"Mikä helvetin järki niinku tossakin oli.." Mumisin katsomatta muihin. Kohotin vähän päätäni lattiasta nähdäkseni nenäni alla olevan veritahran. Joku lähti hakemaan paperia ja joku putsata verta lattiasta. Tupa oli siis pullollaan porukkaa ja tunnelma oli jotenkin jännittynyt. Vihdoin kun sain paperia nenäni alle, nostin katseeni tuvassa olijoihin ja annoin katseeni kiertää jokaisessa ihmosessä. Niina, Janelle, Inka, Valma, Miro, Christian, Salli, Nanna..
"Mikä sukukokous täällä on meneillään?" Ihmettelin.
"Nokun.."

Ja sitten alko se asioiden esittely..

"Eli siis.. Me vietetään täällä perjantaitapullonpyörityksen merkeissä ja sellasta.." Inka hymyili ja tarjosi minulle. lisää paperia. Nyökyttelin päätäni, vaikken oikeastaan vieläkään ymmärtänyt.
"Ja sori, mä istuin tos oven ees ja peljäsin et sieltä oli tulossa joku tuntilaisista.. Täällä kun on aikamoinen sotku.." Janelle pahoitteli. Samassa huomasin kauhean siivon joka vallitsi tuvassa.
"Tää olis sit parempi siivota nopeesti, jos meinaatte ettei Aleksi näe tätä." Mumisin hymyillen ja siirsin paperin syrjään. Taukotuvassa alkoi taas iloinen jutustelu siivouksen parissa. Minä taas siirryin tallin puolelle harjailemaan Kyyhkyä, kun siellä oli kerrankin niin hiljaista.

Sukin tasaisilla vedoilla Kyyhkyn karvapeitettä, samalla kun tamma tepasteli hermostuneen tallikäytävällä.
"Rauhotu ny.." Mumisin suomenhevoselle ja silitin sen kaulaa. Pian huomasin Inkan lähestyvän tallikäytävää pitkin vähän huojentuneen näköisenä.
"Hyvä et mä löysin sut! Missä sä olit?" Inka kysyi.
"Häh? Ai mä vain? Oon harjaillu Kyyhkyä tässä käytävällä koko aikaa!" Naurahdin siirtäen taas katseeni Kyyhkyyn.
"Onpas kummallista.. Et sä kyllä äsken ollut.. Mutta tuu äkkiä, me ei millään saada siivottua tallitupaa ajoissa, ilman apukäsiä!" Inka huokaisi. Kurtistin kulmiani. Kummallista tosiaan.. Seurasin silti tottelevaisesti Inkan perässä tupaan auttamaan muita.

Heti astuttuani sisälle, kouraani työnnettiin rätti, jolla sain puunata tiskiallasta. Ihmettelin kyllä, miten tallilaiset olivat saaneet sen liattua, mutta jotain vaaleanruskeita länttejä näytti kyllä olevan jokapuolella. Sitten Aleksi tallusteli sisään, parahiksi, kun kaikki oli saatu siivottua. Sitten muisrin Kyyhkyn joka oli jäänyt tallikäytävälle. Aleksi varmaan olisi suuttunut, jos olisi nähnyt tamman siellä yksin, mutta palatessani kiireen vilkaa talliin, Kyyhky oli karsinassaan loppuun harjattuna ja söi heiniään. Ja vaikka kuinka vihjailin Aleksille ja muille, ei kukaan kertonut hoitaneensa Kyyhkyä.

Mähän sanoin, että tää oli outo päivä..

Vili&Kyyhky5HM

[Aleksi]

Kevättä rinnassa
Ensimmäinen
torstai 17. maaliskuuta 2016
kirjoittanut: Eeva

Mä olin itse koko viikon talvilomalla, joten pääsin kerrankin valoisaan aikaan tallille vaikka jokaisena päivänä. Oli ihana herätä kaikessa rauhassa auringonpaisteeseen, syödä aamupala ja vetäistä tallikuteet päälle ilman kiirettä ja suunnata tallille moikkaamaan pientä kultaista. Saan auringosta ihan mielettömän paljon energiaa: autossa poppi soi täysillä, hymyilen suupielet korvissa ja laulan täysiä mukana. Mä voisin niin mielelläni elää tällaista elämää jatkuvasti. Ei kiirettä, ei stressiä, aurinko paistaa ja linnut laulaa. En vaihtaisi tästä hetkeäkään.

Okei, huijasin. Yhden jutun keväässä voisin oikein mielelläni skipata. Nimittäin karvanlähtöajan. Saat harjata, harjata, harjata, harjata ja vielä hetken harjata, eikä karvan irtoaminen tunnu loppuvan millään. Karvoja on takissa, paidassa, housuissa ja jopa rintaliiveissä. Erehdyt antamaan ponille pusun otsalle ja saat syljeksiä karvoja suustasi seuraavat puoli tuntia. Karvat pistelee joka paikkaan eikä niitä saa irti kuin yksitellen nyppimällä. Kun joka paikka kutiaa ja silmissä on jatkuvasti roskia (eli karvanpätkiä) tiedät, että kevät on täällä. Kaiken lisäksi poni on tässä karvanlähtövaiheessa aivan järkyttävän näköinen, kun kullanvärinen kesäkarva puskee läpi jo joistain kohdista, kun taas toisesta kohtaa poni on vielä aivan kerman värinen. Annankin pienen neuvon, joten kuuntele tarkkaan: a) sun on turha edes YRITTÄÄ harjata hevosta, kun harjauksen jälkeen olet itse se, joka sitä harjausta kaipaisi. b) Ei se pissanläntikäs poni ole niin kamala, jos katsoo suoraan edestä tai ajattelee vaan ettei niitä länttejä ole. Koita kestää. Keep calm and niin edelleen.

Jokatapauksessa, kyllä mä olin kevätihminen. Vielä Aavan harjauksen (lue: harjojen jatkuvan putsauksen ja karvojen syljeksinnän jälkeen) mä lähdin reippaasti Aleksin pyynnöstä juoksuttamaan Kyyhkyn. Häsähösöllä oli kuulemma ollut sen verran ylimääräistä virtaa estetunnilla, että se oli päättänyt kolmesti pukittaa ratsastajansa selästään.
Niinpä ei auttanut muu kuin hömpsötellä tamman kanssa kentälle.

Alkuun sain neidin todella nätisti lähetettyä ympyrälle ja jopa useampi kierros sekä käynnissä että ravissa sujui oikein mallikkaasti. Kunnes neiti päätti, että nyt testataan mamman kenkien pitävyyttä ja liinan kestävyyttä. Poni ampaisi vauhtiin ja laukkasi ihan kuurona tuhatta ja sataa. Ei auttanut rauhalliset prrrrrrrrt, sooot, seeeeeeis, eikä sen liiemmin poniperkeleet, “NYT V**** LOPPU” tai mitkään muutkaan lasten korville sopimattomat karjahdukset. Siellä menin kantapäät maata kyntäen ponin perässä kun se veteli vähän laajennettua ympyrää pitkin poikin kenttää. Kun tamma ei ottanut hidastaakseen, päätin sitten lähteä leikkiin mukaan ja pidettiin laukkaa yllä sitten meikäläisen tahdin mukaan. Kyllä se poni kummasti alkoi pikkuhiljaa taas kuunnella mitä narun toisessa päässä oikein tahdoin, kun huomasi ettei täysiä ympäri kenttää laukkaaminen enää ollutkaan omatahtoista ja riittävän rebeliä. Kun vihdoin pysäytin ponin, se katsoi mua nappisilmillään pienet korvat aivan tanassa, vatsanalus kuravettä tippuen, että mitä sä siellä oikein puhkut ja puhiset, täähän oli vaan leikkiä?

Ei oikein kultainen aloitus henkeäsalpaavalle luottamukselle treenattavani parissa, sanoisinko. Ja vaikka me taidettiinkin olla aikamoinen näky kentän ohi kävelevän Alanan silmissä, niin välillä näinkin. Paremmin sit ens kerralla. Toivon mukaan.

[Aleksi]

Kohti Hallavacuppia
Toinen
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
kirjoittanut: Eeva

Meillä oli Kyyhkyn kanssa takana todella huono päivä. Mulla oli valehtelematta käynyt ainakin kolmesti mielessä etsiä Aleksi käsiini ja ilmoittaa ettei me päästäkkään kouluvalmennukseen, koska meidän yhteistyöstä ei tänään vaan tullut mitään, mutta lopulta hinku mun kovasti odottamalle tunnille voitti. Taluttaessani sitten raivokkaasti steppailevaa (ja jotain muitakin outoja tanssimuuveja vetävää) tammaa kohti maneesia varpaat kipeänä ainakin kymmenestä kavion alle jäännistä, mä toivoin kovasti ettei me pilattaisi toisten tuntia meidän sekoilulla – ja että tunnin päästä Aleksi vielä antaisi meidän osallistua Hallavacupiin.

Avo - ja sulkutaivutukset oli yksi mun ihan lempparijuttu koulussa, ja ihan parasta lähestymisharjoittelua tämmöiselle jolla siihen rutiini on vielä vähän haussa sen “muutaman” vuoden taukoilun jälkeen. Kyyhky rauhoittui tapansa mukaan heti kun olin kavunnut sen selkään, ja vaikka olikin hyvin jäärällä tuulella liikkui kivasti eteen verryttelyssä ja pääty-ympyröillä avotaivutuksia tehdessä.

Rakastin Aleksin tunneissa sitä, että alkuhömpötyksiin käytettiin mahdollisimman minimaalinen aika, ja tekemistä oli paljon. Niin oli tänäänkin, tositoimiin lähdettiin lähes heti kun hevoset olivat saaneet lihaksensa aktivoitua.
“Eeva, muista ulkoavut ja tuntuma vasemmassa ohjassa! Sie et voi ratsastaa pelkästään oikealla ohjalla ja pohkeella - huomaatko, kuinka Kyyhky on ihan karannut avuilta!”, kuului Aleksin ohje kentän keskeltä melkein heti, kun olin saanut taas Kyyhkyn suoristettua. Se oli hyvä neuvo, mutta mulla meni silti hyvä tovi ennen kuin sain tamman edes jotenkuten ohjan ja pohkeen väliin. “Hyvä, nyt liikku huomattavasti paljon paremmin!”, Aleksi kommentoi jälleen ja pyyti kaikkia vaihtamaan suunnan ja jatkavan samaa tehtävää.

Ravissa Kyyhky alkoi kulkemaan hieman pohkeen edessä (tai enemmänkin ravihevosen kiitoravissa), joten mun täytyi tehdä huomattavasti enemmän puolipidätteitä, ennenkuin sen tajuntaan upposi edes vähän hidastaa vauhtia. Ensinmäinen avotaivutus ravissa ei ollut meidän osalta edes nimeksikään avoja, koska Kyyhky puri kuolaimelle ja hinautui ärsyttävästi mun sisäpohjetta vasten.
“Sisäavut läpi!”, Aleksi ohjeisti ihan kuin en itse olisi sitä tajunnut prkl. Oli kyllä meikäläisellä kirosanoissa pidättelemistä kun oikein sieluni silmin näin Kyyhkyn heiluttelevan henkistä keskisormea aivan nenäni edessä. “Eeva oikea ohja, vasen pohje! Noin, nyt menee paljon paremmin!”.

Mä jouduin pusertamaan viimeisetkin voimat itsestäni, mutta loppujen lopuksi se oli lopputuntia nähden kannattavaa. Välikäyntien jälkeen meidän täytyi nostaa laukka pitkällä sivulla, tehdä lyhyen sivun loppuun kymmenen metrin laukkavoltti, ja lähteä sen jälkeen ratsastamaan uraa pitkin sulkutaivutusta laukassa. Tehtävä oli haastava, mutta alkuverryttelyn ansiosta Kyyhky alkoi toimia jo paljon paremmin ohjan ja pohkeen välissä. Saimme lopputunnista Aleksilta paljon positiivista palautetta, ja olin kaikenkaikkiaan erityisen tyytyväinen meidän työskentelyyn. Eiköhän se siitä, Hallavacuppia kohti.

[Aleksi]

Jännitystä
Kolmas
tiistai 5. huhtikuuta 2016
kirjoittanut: Eeva

Talutin Kyyhkyn muiden perässä kaartoon kentän keskelle. Tamma seisoi jännittyneenä paikoillaan katsellen ympärillään tapahtuvaa tohinaa, kun ponnistin rutiininomaisesti sen selkään. Aleksi ohjeisti alkeiskurssilaiset pois kentältä, ja alkoi sitten kertomaan tämän päivän tunnista. Olin osallistunut Helppo C:n irtotunnille, sillä halusin varmuutta omaan ratsastukseeni, sekä tietysti mun ja Kyyhkyn yhteistyöhön. Me ei oltu vielä kunnolla yhteisessä sävelessä, joten perusratsastus oli tässä tilanteessa kaiken a ja o.

Kyyhky käänteli korviaan, kun jumppailin ohkaisiin ratsastushanskoihin kohmettuneita sormiani saadakseni veren kiertämään. En ilmeisesti vieläkään suostunut uskomaan että vaikka kevät olikin jo todella täällä, niin vielä ei kannattua ennostua kesästä liikaa.
Hytisin liian kesäisissä vaatteissani kylmän tuulen puhkuessa jälleen kentän yli, ja keräilin ohjia paremmin kouriini. Eiköhän kohta helpottaisi, kun pääsisimme itse asiaan.

Tänään meillä oli aiheena taivuttelut ja asetukset. Kyyhkyn suurin ongelma olikin juuri jäykkyys, jota nimenomaan nämä taivuttelut helpottaisivat. Ratsastin pohkeella reilummin eteen, jotta saisin tamman heräteltyä alkukäyntikoomastaan kunnolla tähän päivään ja tekemisen meininkiin. Samalla kuuntelin Aleksin ensimmäistä tehtävänantoa:
“Tänään lähdetään hakemaan hevosille oikeaa taipumista ja asetusta. Keräillään käynnissä pikkuhiljaa ohjia ja samalla tarkistetaan, että käynti on eteenpäin ja hevonen on varmasti kuulolla. Samalla kerrataan asetuksen ratsastus: käsi liikkuu asetuksen suuntaan sivulle ja näyttää hevoselle, mihin päätä käännetään. Ulko-ohja tukee ja sisäohja pysyy tuntumalla. Sisäpohje ratsastaa asetuksen ajan ja kun hevonen rentoutuu sisäohjalle, voi siitä pienesti myödätä. Hevonen asettuu niskastaan, kaula on suora ja näette perinteisesti silmäkulman ja sieraimen ulkorajan sieltä hevosen selästä katsottuna. Kuitenkaan ei saa jäädä tuijottamaan hevosen päätä, vaan katse eteen ja yritätte tunnustella, tuleeko hevonen läpi asetukseen, jotta pääsette myötäämään”, mies selosti. Meidän oli tarkoitus tehdä aluksi asetuksia pituushalkaisijalla: ensin asetus oikealla, myötäys ja keskellä suoristus - jonka jälkeen hevonen asetettaisiin vastakkaiseen suuntaan. “Eeva Kyyhkyllä voi aloittaa!”

Käännettyäni Kyyhkyn keskihalkaisijalle tarkistin istuinluut tasaisiksi alle ja pohkeet sopivasti askeleeseen kiinni. Päätin asettaa ensimmäiseksi oikealle: hivutin oikeaa ohjaa hieman sivuun, tuin liikettä oikealla pohkeella, ja pidin liikkeen jatkuvana vastakkaisilla avuilla. Kyyhkyn käynti hiljeni asteen verran sen keskittyessä pyyntööni, ja tuskastuttavan hitaasti mutta varmasti se asetti päätään oikeaan suuntaan. Parin askeleen jälkeen kiitin myötäämällä, ja suoristin hevosen huolellisesti rennoille avuille.

Toisella yrityksellä ratsastin paremmin istunnalla eteen, otin kättä selkeämmäksi, ja siirsin vastapohjetta aavistuksen taaemmas vaikuttamaan takaosaan. Suurta eroa se ei tehnyt, mutta ainakin oli parempi mieli kun olin edes yrittänyt ratsastaa kunnolla. Aleksi oli kuitenkin eri mieltä. Ratsastin kuulemma jopa liikaa, nyt piti keskittyä vain perusratsastukseen ja apujen selkeyteen. Hengitin syvään ja koetin uudelleen. Kun on vuosikaudet yrittänyt ratsastaa mahdollisimman paljon, oli hankala antaa muiden osa-alueiden vain olla, ja keskittyä pelkkään asettamiseen.

Ravitehtäviin mennessä oli sekä ratsastaja että ratsu lämmennyt paremmin, ja homma alkoi lutviutua. Raviaskeleessa oli hieman vaikeampi istua, ja siten vaikeampi keskittyä tasapainoisiin apuihin, mutta yritin parhaani. Keskellä kenttää asettelu oli paljon haastavampaa kuin uralla, sillä seinän antamaa tukea ei ollut, ja kaikki hevosen kaipaama kiintopiste täytyi tulla ratsastajasta.

Taputtelin Kyyhkyä vuolaasti, kun pääsimme ratsastamaan välikäyntejä tehtävien välissä. Aleksin antamien neuvojen kautta tunsin saaneeni Kyyhkyä ainakin vähän enemmän auki, ja meno oli alkanut tuntumaan jo paljon rennommalta.

“Istutaan harjoitusraviin ja jatketaan samaa tehtävää niin, että yhdistetään pitkillä suorilla tehtävään loiva kolmikaarinen kiemuraura. Nyt ei käydä kentän keskellä, niin kuin oikeasti kuuluisi, vaan kierretään nuo tötteröt uran puoleltan, niin, että pituushalkaisijalle jää tilaa suorittaa tehtävä. Nyt hevosten pitäisi taipua kulman läpi kaarelle, sitten suoristus ja taivutus keskikaaren läpi. Taas suoristu ja taivutus kulman läpi ja siitä taas pituushalkasijalle, jossa haetaan asetus ja keskellä vaihto”, Aleksi kertoi. Jälleen kerran me saimme kunnian aloittaa, joten käänsin Kyyhkyn uudelleen L-päädystä kolmikaariselle kiemurauralle.

Kyyhkyllä oli kyllä ihana ratsastaa. Kerrankin homma ei lähtenyt tamman kanssa vesittymään, vaan tunsin oikeasti olevani yhteydessä hevoseen ja vaikutin avuillani sen liikkeisiin. Vaikka parantamisen varaa olikin (lähinnä omassa ratsastuksessani) aloin pikkuhiljaa olla oikein tyytyväinen meidän hösläykseen joka alkoikin näyttämään ajoittain ihan oikealta ratsastukselta.
“Miltä se tuntuu Eeva?”, Aleksi kysyi, kun vielä verkkailin suokkia raviympyrällä. “Se näyttää aika tyytyväiseltä ja tulee kivassa muodossa nyt kun sie sait sitä enemmän auki. Vai painaako se vaan kädelle?”
“Ei yhtään! Tää tuntuu mustakin kyllä tosi kivalta”, huikkasin takaisin.
“No niin mie arvelinkin. Tässä on tapahtunut kyllä huimasti kehitystä sen kouluvalmennuksen jälkeen, vaikka sie voisit kyllä edelleen ratsastaa vähän vähemmän. Silti se ei tarkoita että saisit jäädä vaan ajelehtimaan hevosen selkään, mutta siulla on taipumusta vaan ratsastaa liikaa ohjalla ja pohkeella. Kannataa keskittyä aluksi vain muutamaan osa-alueeseen kerrallaan, niin hiljaa hyvä tulee. Mutta loistavaa työtä viimekertaan nähden!”.

Loppukäyntien jälkeen Kyyhky sai vielä isot taputukset, kun jalkauduin kentällä. Muut tuntilaiset olivat vieneet heposensa edeltä talliin, joten tallipihassa vallitsi outo hiljaisuus. Lähdin taluttamaan Kyyhkyä talliin ja otin samalla kypärän pois päästäni.


* * *

Saadessani Kyyhkyn lopulta harjattua, vilkaisin rannekelloani ja huomasin kellon näyttävän jo puoli seitsemää. Tamma nökötti karsinassaan fleeceloimi päällä ja mä aloin oikeastaan olla jo valmis. Niinpä mun seuraava etappi olikin tallitupa, jossa Eevi ja Valma olivat parhaillaan viettämässä iltaa.
“En muistanutkaan että ratsastus oli näin ihanaa”, virnistin ja työnsin kypärän sekä ratsastushanskat kaappiini ja otin sieltä valmistamani eväät.
“No sun naamasta ei voi muuta päätelläkään”, Eevi naurahti ja nyökkäsi omaa kahvikuppiaan kohti. “Otatko?”
“Joo kiitos”, hymyilin ja lysähdin eiväiden kanssa tallituvan pöydän ääreen. En ollut tuntenut Eeviä kovinkaan kauaa, mutta naikkonen oli osoittautunut oikein mukavaksi ja samanhenkiseksi tyypiksi kuin minäkin. Ja jos meillä ei ollut muuta yhteistä tekijää, niin kahvi oli aina olemassa.
“Haluutko Valma kahvia?”, kysyin sohvalla neulovalta porkkanapäältä, kun huomasin pannuun jääneen vielä vähän tummaa nestettä.
“Hyi en”, tyttö nauroi ja huitaisi kädellään ilmaa. “En oikein perusta kahvista.”
“Ei se haittaa, mulle kelpaa kyllä kahvi”, Eevi tokaisi ja nousi kaatamaan itselleen lisää. Mä mutustin hymyilen tupperware astiasta hupenevia kolmiovoileipiä, joita Karoliina oli pari päivää sitten väsertänyt ja mietin pikkuhiljaa lähestyviä Hallavacupin osakilpailuja. Pieni jännitys vatsanpohjassa alkoi kuplimaan, sillä niihin ei olisi enää kauankaan aikaa.
“Osallistutteko te Hallavacuppiin?”, kysyin. Valma kertoi osallistuvansa Darcylla Helppo A luokkaan.
“Ihan samaan kuin mäkin!”, hihkaisin. “Apua, mieti, se on jo tän viikon sunnuntaina!”
“Hurjaa, stemppiä teille, ja toivottavasti meilläkin menis ihan kohtalaisesti”.

[Aleksi]

Esteiden maailma
Neljäs
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
kirjoittanut: Eeva

Mä olin ollut hurjan innoissani Hallavacupin esteosuuksista – mä muistin yhä ne ihanat ajat Skyn kanssa, kun oltiin hypätty puhdas rata estekilpailuissa. Ja se fiilis, kun liitelee korkeidein esteiden yli upea kilpahevonen alla… Tai tuskinpa se enää näin vanheten olisikaan niin hienoa, mutta ainakin jotain sinne päin. Mä olin kuitenkin päättänyt, että tekisimme Kyyhkyn kanssa parhaamme ja katsoisimme sitten minne asti yrityksemme riittäisi. Sen varjolla olin ilmoittanut meidät Aleksin estevalmennukseen 70cm ryhmään. En ollut pitkään aikaan hypännyt, joten olisi hyvä aloittaa ensin hieman matalemmalla estekorkeudella. Niimpä kun mä mittailin jalustimia oikean mittaiseksi ja asettelin itseäni uuteen selkään sopivaksi, oli mieli jo päättänyt että tämä tunti menisi paljon paremmin kuin Aleksin edellinen kouluvalmennus.

Kyyhky oli herkällä ja säpäkällä tuulella, ja mulla olikin keskittymistä siinä, että sain istunnan hyvin hallintaan ja oikeat avut lävitse. Esimerkiksi Darlin kanssa ei aina ollut niin justiinsa vaikka mä kääntyilin juttelemaan muille tai irrotin toisen käden ohjasta rapsuttaakseni nenää, mutta Kyyhky tuntui tänään huomaavan kaiken. Tämä olisikin mulle erinomaista harjoitusta.

Tunti alkoi puomitehtävällä ja yhdellä verryttelyesteellä – maneesin keskelle oltiin koottu esterata, josta ratsastaisimme ensin maapuomit ympyrällä ja jatkaisimme laukassa pitkälle sivulle, jossa hyppäisimme yksittäisen verkkaesteen. Tummanruunikko tamma mun alla tuntui yhä hieman kiireiseltä, ja ensimmäisellä tehtävällä me kolisteltiinkin jokaisen esteen päälle. Aleksin ei edes tarvinnut sanoa mitään, sillä mä kaarsin jo Kyyhkyn voltille, hakemaan sitä rennommaksi ja paremmin tuntumalle.

Jotenkin se yhteinen sävel löytyi tunnin puolivälin paikkeilla. Mä hoksasin miten Kyyhky halusi tulla ohjatuksi, ja se hoksasi mitä mä siltä pyysin. Rytmi löytyi paljon paremmaksi, ja esimerkiksi sarjaesteet lähtivät sujumaan meiltä erinomaisesti.

Radan ratsastaminen oli tänään selkeä pääaihe ja me päästiinkin humputtelemaan tunnin loppupuolella kokonaista esterataa. Kyyhky oli todella innoissaan kun estekorkeus nousi ja hyppäsi jokaisen esteen selvästikin suurella innolla. Mulla itselläni koitui aina välillä ongelmia myötäämisen kanssa, ja kun tarkoitus oli antaa puolipidätteitä ennen estettä, niin meikäläinen unohtui vetämään vielä esteen päällä minkä takia meidän alastulot ei ensiksi olleet mitään täyttä priimaa. Mutta pian kuitenkin hyppäämisen jalo taito muistui mieleeni, eikä mulla ollut ollut pitkään aikaan yhtä mahtavaa fiilistä tunnin jälkeenkin.

[Aleksi]

Katse eteen ja suupielet ylöspäin
Viides
keskiviikko 4. toukokuuta 2016
kirjoittanut: Eeva

Sunnuntaina ilmoittautuessani Hallavacupin kolmansiin osakilpailuihin tajusin, että tunsin pitkästä aikaa vatsanpohjassani pientä jännitystä. Se tunne ei ollut pelonsekaista panikointia, muttei toisaalta myöskään innostunutta ja odottavaa jännitystä. Ajatuksieni ylle leijaili välittömästi valtavan kokoinen synkkä pilvi: enkai ala jälleen jännittämään kisoihin osallistumista? Vastahan siitä päästiin eroon.

Niinpä mä päätinkin, että yrittäisin toden teolla tsempata itseni ja Kyyhkyn sellaiseen moodiin, jossa voisin olla tyytyväinen meidän molempien yhteistyöhön. Eiköhän jännitys kaikkoaisi, kun olisin saanut fiiliksen sille tasolle, että nyt me onnistuttaisiin. Eikö?

Juuri siksi talutin varustetun Kyyhkyn maneesiin (ulkona oli senioritätien tunti meneillään) ja keikautin itseni selkään. Mä olin aika jännittynyt - joka johtui lähinnä siitä, että jännitin kuinka meidän tulisi käymään ja kuinka Kyyhky toimisi vähän mönkään menneiden estekisojen jälkeen. Ja valitettavasti mun jännitys näkyi myös Kyyhkyssä.

Jo alkuraveissa kaikki ongelmat alkoivat näkyä. Kyyhky oli ihan superjännittynyt. Tamma kyttäili kulmia, tuli pohkeen edessä ja muuttui muutenkin täysin selättömäksi ja todella vaikeaksi ratsastaa. Ravailin sen kanssa ja yritin saada Kyyhkyä rennommaksi, mutta mitä enemmän jännityin ja olin ärtynyt, niin sitä enemmän Kyyhky halvaantui selästään. Laukassa tamman takajalat eivät tulleet ollenkaan rungon alle, enkä mä pystynyt yhtään vaikuttamaan koko hevoseen - joka turhautti mua vielä enemmän. Kyyhky uppoutui omaan pieneen kuoreensa, josta sitä oli TODELLA vaikea saada ulos.

Mä olin heti alkuverkassa päättänyt keskittyä tänään perusratsastukseen ja siihen, että saisin Kyyhkyn avuille ja rennoksi. Lyhyen välikäynnin jälkeen jatkoin yhä ravissa tamman taivuttelua volteilla ja tulin muutamia kertoja askeleen pidennystä ja lyhennystä. Se sujui jopa yllättävän hyvin, ja mä pystyin kyllä tekemään lyhennyksiä ja pidennyksiä, vaikka musta tuntuikin että jos olisin yhtään hellittänyt avuillani, Kyyhky olisi pysähtynyt ja jäänyt seisomaan kentän keskelle sinne oman kuorensa sisäiseen maailmaan.

Mua turhautti Kyyhkyn ja mun oma jännittyneisyys, vaikka samalla tiesin ettei ärsyyntyminen auttanut ainakaan Kyyhkyn ratsastettavuuteen. En kuitenkaan päättänyt luovuttaa. Otin paljon siirtymisiä ja yritin saada Kyyhkyä sillä tavoin kuulolle, ja itseasiassa meille tulikin muutamia ihan hyviä pätkiä. Toisaalta mun täytyi ratsastaa todella paljon, jotta homma pysyisi kassassa, joka välillä myös johti siihen että aloin jälleen yliratsastamaan ja kuormittamaan sitä kautta Kyyhkyä vielä enemmän. Tamma liikkui hyvin matalassa muodossa, enkä mä todellakaan tiennyt mitä mun pitäisi tehdä. Hevonen oli vain niin uppoutunut omaan kuoreensa, että vaikka kuinka yritin, mistään ei meinannut tulla yhtään mitään.

Mua ärsytti, turhautti ja vihastutti. Mä en osannut ratsastaa, en hallita hevostani tai mitään muutakaan. Mistä kiikasti?

Purin huultani, pysäytin Kyyhkyn, ja yritin aluksi rentoutua itse. Tiesin itsekin, että vika ei ollut hevosessa vaan itsessäni, joten oli turha yrittää ratsastaa ja ratsastaa, kun paras tapa oli katsoa peiliin. Tein muutaman hengitysharjoituksen ja suljin hetkeksi silmäni. Mä pystyin tähän kyllä. Mä pystyin tähän. Mä pystyin tähän. Mä pystyin tähän..

Huokaisin syvään. Rentoudu ja rauhoitu. Kyllä se siitä.

Lopulta taputin Kyyhkyä ja kannustin sen takaisin käyntiin. Aloin heti kuulostella tammaa: Se vielä hieman kyttäili kulmia, mutta vaikutti rungostaan jo paljon rennommalta. Kasvoilleni nousi välittömästi onnellinen hymy. Nostin ravin ja hetken kuluttua ratsastin pääty-ympyrällä siirtymisiä ravista laukkaan. Ja kuinkas ollakaan, Kyyhky vaikutti siltä kuin mitään ongelmia ei koskaan olisi ollutkaan. Mä ratsastin ihan rentoa ja tyytyväistä hevosta.

Ratsastin muutaman kierroksen laukassa ja ravissa, kunnes siirsin Kyyhkyn käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Päätin lopettaa ratsastukseni siihen, koska olin saanut Kyyhkyltä sen minkä halusinkin ja voisin näillä eväillä jatkaa eteenpäin. Välillä meni huonosti - mutta hankalia päiviä oli kaikilla, eikä niistä kannattunut lannistua. Katse eteen ja suupielet ylöspäin.

[Aleksi]

Kastemato
Kuudes
perjantai 13. toukokuuta 2016
kirjoittanut: Eeva

Kyyhky tuntui kiemurtelevalta kastemadolta. Tahmealta kastemadolta.

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Kyyhky oli laiskalla tuulella. Tai sitten se halusi lähinnä vain kettuilla mulle, mutta ota nyt siitä sitten selvää. Jokainen käynti-pysähdys-siirtyminen oli ison työn takana, sillä neiti oli päättänyt ottaa torkut ja pysähtyä tuskastuttavan hitaasti - liikkeellelähdöstä puhumattakaan. Silti mä olin hyvällä tuulella, ja ratsastin Kyyhkyä päämäärätietoisesti eteenpäin, välittämättä sen temppuiluista. Mä olin päättänyt, että tästä varmasti tulisi hyvä tunti.

“Siirrytään seuraavaksi raviin, ja lähdetään ensin hakemaan oikeaa tahtia, ja sitten vasta taivutellaan pääty-ympyröillä ja volteilla. Keskitytään teiden ratsastamiseen ja oikea-aikaisiin apuihin”, Aleksi kailotti kentän keskeltä, jolloin pyysin Kyyhkyn napakasti liikkeelle. Tamma oli arvatenkin pohkeen takana, joten sain muutamaan otteeseen testata sitä raipalla saadakseni sen takaosaan liikettä. Ehkä meidän meno ei ollut juuri sitä aivan oikeaa tahtia, mutta sain silti Kyyhkyn ainakin jollain lailla herätettyä sen alkukäyntikoomastaan. Viime kerrasta poiketen Kyyhky kuitenkin taipui, eikä vajonnut omaan sisäiseen kuoreensa - joten onnistuin saamaan pienen hymynpoikasen huulilleni.
“Muuten hyvä, mutta ravin tahti hiipuu nyt jonnekin! Voit tehdä pitkillä sivuilla muutamia temponmuutoksia ja siirtymisiä - kunhan et ole muiden ratsukoiden tiellä - ja antaa Kyyhkylle pari kertaa kunnon muistutus, että se varmasti lähtee liikkeelle!”, Aleksi kommentoi ratsastustani ja nyökkäsin. Tiedostin, että mun olisi ehkä jo käynti-siirtymisissä yrittää enemmän - koska jouduin nyt kuitenkin herättelemään Kyyhkyä.

Tamma alkoi kuitenkin olemaan jo jotenkin ohjan ja pohkeen välissä, kun se alkoi liikkua hyvin myös taka-osastaan. Lyhyiden välikäyntien jälkeen oli kuitenkin palattava taas hommiin:
“Lähdetään tekemään askeleen pidennystä ja lyhennystä, kumpaankin päätyyn kymmenen metrin voltit. Nyt vaaditaan oikeasti sekä ratsastajilta että hevosilta oikeaa asentoa ja liikettä.”

Tunsin, että olin saanut Kyyhkyn jo oikeaan tahtiin - mutta pyrin vielä saamaan meidän yhteistyöstä enemmän saumatonta. Aleksi antoikin paljon hyviä ja arvokkaita neuvoja myös jatkoa ajatellen, koska Kyyhky oli - noh, Kyyhky. Laukkatehtävässä aloin jo olemaan hyvin tyytyväinen tuntiin, sillä Kyyhky oli ennenkaikkea ohjan ja pohkeen välissä sekä hyvin kontrolloitavissa. Loppuverkassa tamma sai vuolaat kiitokset ja halaukset tunnista.

[Aleksi]

Salaisuuksia
Seitsemäs
perjantai 13. toukokuuta 2016
kirjoittanut: Eeva

Heilautin satulan rennosti Kyyhkyn selkään ja ajatuksissani hyräilin jotain päähäni juuttunutta laulua. Nanna harjasi parhaillaan Tinttua, ja vilkaisi syrjäsilmällään mua kaltereiden lävitse.
“Sano vaan jos et jaksa kuunnella mun epävireistä lauluääntä”, naurahdin sinihiuksiselle tytölle, jonka ilme ei värähtänytkään sanoistani. Hän vain jatkoi Tintun harjaamista, kuin ei olisi kuullut minua. Jaahas - jälleen kerran tätä. Olin jo pitkän aikaa sitten huomannut Hallavassa että joku oli nyt vinossa, mutten vain käsittänyt mikä ja miksi. Alana ja Nanna olivat kumpikin tavallista hiljaisempia ja jotenkin outoja, eikä Valmaa, Hallavan VAKIOkävijää, ollut näkynyt aikoihin. Olin jopa kuullut sellaisen huhun, että tyttö oli lopettanut Dunjan hoitamisen. En silti vain uskonut sitä, ei Valma niin tekisi, ei todellakaan. Ei, ei ja ei. Oli oltava jokin muu syy. Pakosti.

Kiristettyäni satulavyön, lähdin hakemaan Kyyhkyn suitsia. Mietin kuumeisesti kuulemiani huhuja, mutta missään ei ollut oikein mitään järkeä. Villeimissä kuvitelmissa Alana oli jopa suuttunut totaalisesti Valmalle, jonka takia tyttö oli lopettanut hoitamisen. Mutta Alana? Ei ikinä. Tai jos hän oli oikeasti niin ragenut, siinä olisi oltava jokin näkyvä ja kuuluva syy. Suurin kysymys olikin, että mikä? Hallavaan oli myös tullut uusi hoitaja - joku Mikki-hiiri hyypiö, joka oli kuulemma Valman exä. Ehkä Valma oli juuri sen takia lähtenyt? Pyöritin ihmeissäni päätäni, ottaen suitset satulahuoneeseen ripustetusta naulakosta. Miksi kaiken täytyi olla yhtä salaisuuksien ja huhujen mylläkkää? Ja miksi minä en tiennyt tästä draamasta yhtikäs mitään?

Palasin huulta purren Kyyhkyn karsinalle, ja suitsin tamman vikkelästi, ennenkuin lähdin taluttamaan sitä kentälle. Viimeaikaiset tapahtumat olivat saaneet mielenrauhani järkkymään, mutta en halunnut sen silti antaa häiritä tulevia kilpailuja - joita itseasiassa olikin jo kaksin kappalein. Huokaisin syvään. Minun täytyisi kyllä selvittää kaikki perin pohjin, kun vain saisin siihen aikaa. Mutta nyt lupaisisin keskittyä Aleksin estevalmennukseen.

[Aleksi]

Kyyhky kisaamassa Ruusun kanssa
lauantaina 14. elokuuta 2016
kirjoittanut: Aleksi

[Ruusu]

Uusi ovi

Mielessäni velloi. Vaaleanruskea, nuhjaantunut ja ikivanhoja tarroja täynnä oleva kirjoituspöytäni nökötti turvallisesti omalla paikallaan, mutta sen päällä lojuvat koulukirjat vaihtuivat tiuhaan. Milloin piti olla päivässä valmis biologiankokeeseen, milloin ruotsin kuuntelukokeeseen ja milloin taas englannin sanakokeeseen. Koulu pyöri mielessäni villisti, mutta päällimmäisenä ajatuksena oli Hallava. En halunnut myöntää itsellenikään, että minua jännitti niin paljon, niin paljon, että jännitys muuntautui peloksi. Olin rutiineja kaipaava ihminen. Myös tallimaailmassa. Yllättäen sähköpostiini oli pompannut viesti, jossa minulle tarjottiin Bamboa. Bamboa, jonka pientä kokoa ja rasavilliä katsetta olin aina ihastellut tietyllä tapaa. En ollut silti kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota kuin Kyyhkyynkään, joka tuuppi taluttajat vesilätäköihin ja keksi kaikesta aihetta leikkiin. Yhtäkkiä minusta oli kuitenkin tullut Kyyhkyn uusi hoitaja. Minulla oli liikaa velvollisuuksia. Talli ja koulu. Hevoset olivat minun elämä, tallin nahan -ja lannansekainen tuoksu kadotti aina kaiken stressin. Mutta entä sitten, kun ei ollut aikaa?

Ootsä koskaan pelänny niin paljon et sun sydän nousee kurkkuun?
Istunu teekupeis ku ne pyörii ympäri, ympäri, ympäri, ympäri
Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu?
Ootsä miettiny et itkisitsä vai nauraisit, nauraisit, nauraisit, nauraisit

Silläkin hetkellä minun olisi pitänyt lukea johonkin kokeeseen. Kokeita tulvi niin paljon, että tekisi mieli juosta karkuun. En kohta enää muistaisi, mikä koe on huomenna, mikä ylihuomenna ja mikä kuukauden päästä. Kaipasin vapautusta siitä kaikesta, joka lukitsi minut sisäänsä - toisinsanoen, kaipasin vapautusta koulusta. Harmaasta, synkästä tiilirakennuksesta, jonka käytävillä vilisi nutturapäisiä opettajia ja tylsistyneitä oppilaita.
  Pääni ei kohta enää kestäisi edes ajatusta siitä rakennuksesta, joka kahlitsi omaan huoneeseen lukemaan. Loppujen lopuksi sinkouduin ylös sängyltä, nappasin Nikonin järjestelmäkameran yöpöydältäni ja avasin huoneeni valkoisen oven. Kipitin portaat nopeasti alas ja huikkasin nopeasti äidille meneväni tallille. Pitkästä aikaa.

Vaikka mä pelkään, joka kerran jälkeen
oon sun kyydissä jälleen
nollast sataan, saat mut kiljumaan
vuoristorataa, tää tekee pahaa
mä haluun maahan, mut en voi lopettaa
me mennään ylös, alas, ylös, alas

Jos mietin, miltä minusta tuntui sisintäni myöten, syvään onneen liittyi pieni nolous ja pelko. En ollut lainkaan perillä siitä, mitä Hallavassa tapahtui. Jos siellä olisikin tapahtunut jotain suurta, mistä minulla ei ollut mitään tietoa? Jos muistuttaisinkin niitä aloittelijoita, joille piti näyttää jokaisen tavaran paikka? Vaikka kuinka yritin karistaa synkät ajatukset päästäni, vatsani oli täynnä perhosia, jotka lepattelivat ja loivat jännityksen kehoon. Minulla oli hiukan varautunut olo, kun tuttu ovennarina kävi, ja tallin käytävällä hääräävä sakki kääntyi minua kohti. En alkanut pitää yleistä litaniaa siitä, miksi olin ollut poissa. Jos joku kysyisi, kertoisin. Ehkä kukaan ei edes kaivanut minua? Äh, mistä lähtien olin ajatellut tuollaisia? Vai oliko koulu muuttanut minut todella stressaantuneeksi, kantapalaa myöten syödyksi paahtoleipäpaketiksi, joka ei merkinnyt muille mitään? Miksi opiskelun ja hyvien numeroiden saamisen piti olla minulle niin tärkeää, että se hukutti allensa kaiken muun, myös sen, joka oli minulle tärkeintä elämässäni?

Ootsä koskaan noussu maailmanpyörään vaikka pelkäät olla korkeel? (korkeel) 

istunu ylhäällä ja kelannu et selvittiin, selvittiin, selvittiin, selvittiin 

ootsä koskaan kattonu alas ja puristanu kaiteest 

hulluna huutanu, viekää mut takaisin, takaisin, takaisin, takaisin

Koska minua jännitti, mitä Aleksi sanoisi poissaolostani, välttelin taukotupaan menemistä. Heti ensimmäisenä tallustin Kyyhkyn karsinalle, vaikka refleksini yrittivät ohjata minut Cellen karsinalle. Nielaisin. Tuntui orvolta. Kukaan ei sanonut heitä tai moita, iloinnut siitä, että olin tässä taas. Edes Celle ei hörähtänyt, kun tulin talliin. Olisiko minun pitänyt miettiä kahteen kertaan, ennen kuin vaihdoin Kyyhkyyn? Olinko vain niin hurmioitunut hyvinmenneistä kisoista Kyyhkyn kanssa, että Celle jäi mielessäni hetkeksi taka-alalle? Sekö ratkaisi tämän kaiken? Olinko tehnyt väärän päätöksen? Vaikka Kyyhky tuli minua leppoisasti vastaan ja pärskähti lämpimän pöräyksen poskelleni niin, että turpakarvat kutittivat, tiesin, että tamma teki sen vain sosiaalisuuttaan. Celleltä tuollainen ele olisi ollut iso asia. Olisiko minun pitänyt olla pitkäjänteisempi ja jäänyt rakentamaan luottamussuhdetta Celleen?

Huippuja pohjaa 

satalasissa, paha hidastaa 

ei oo tasasta, huudan kovempaa 

jarrut *, on paha hidastaa... 

nollast sataan, saat mut kiljumaan 

vuoristorataa, tää tekee pahaa

Vaikka ajatukseni heiluivat Cellessä, sen suloisesti eestaas venkslaavissa korvissa ja pitkissä jaloissa, yritin tarttua uuteen rohkeammin. Olla avoimempi sille, mitä elämä antoi. Kävin hakemassa Kyyhkyn harjapakin. Vaikka minulle oli vaikeaa päästää irti Cellestä, oli aika kääntää uusi sivu elämässä. Tartuin lilaan juuriharjaan. Oliko tämä nyt oikein? Mieleni huuteli miljoonia kysymyksiään. Oliko oikein jättää Celle taakse ja ottaa Kyyhky uudeksi puunattavaksi? Voisiko Kyyhky antaa minulle sen, mitä Cellekin? Suu mutrulla silitin Kyyhkyn kaulaa. Sen karva oli yhtä sileä ja sametinpehmeä kuin Cellellä. Tunnustelin harjaa. Se oli karheampi. Tottuisinko siihen kaikkeen eroavaisuuteen, mitä Cellestä ja Kyyhkystä löytyi? Oli pakko.

Mä haluun maahan, mut en voi lopettaa
me mennään ylös, alas, ylös, alas, ylös, alaaas...
me mennään ylös, alas, ylös, alas, ylös, alaaas...
me mennään ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas

Ja sitten tein kaiken, mitä ennenkin. Harjasin hevosen huolella. Nyt se hevonen ei vain ollut tuttu ja turvallinen Celle, vaan uudentuore Kyyhky. Se katseli touhujani valppaasti ja kuopi. Se ei pysynyt paikoillaan. Mutta minä tottuisin kyllä. Päätettyä ei voisi muuttaa. Me tutustuttaisiin toisiimme. Opettaisin Kyyhkylle sen, mitä Celle opetti minulle. Meistä tulisi vielä jotain, kunhan vain haluaisimme.

1 hm Kyyhky & Ruusu

[rena]

Super mamma

1.2:
Istuin Kyyhkyn karsinassa, sen vatsa oli kuin jättimäinen rantapallo. Alkesi sanoi että tamma voisi varsoa tänään, kello oli jo yhdeksän paikkeilla. Kuulin askeleita käytävästä,
”Moi Rena” Aleksi sanoi ja tuli karsinan ovelle.
”Moi” Vastasin ja nojasin karsinan seinään.
”Läheppäs jo kotia, ihan mahdollista että Kyyhky varsoo vasta huomenna” Aleksi sanoi, huokaisin ja nousin seisomaan, Aleksi vielä varmisteli:
”Mä katon kyllä Kyyhkyn perään yön aikana”.
”Okei, mä tuun heti huomenna aamulla” Vastasin ja sanoin heipat tammalle, kävelin pyörätelineelle ja otin siitä punaisen potkukelkkani. Potkin kohti kotia, jännitin että saapuisinko huomenna tallille jossa olisi uusi asukki.

1.3:
Kello oli 6.57 ja pakkasta oli jäätävät -20°C, potkiessa vauhtia potkukelkkaani mietin että miksi olin edes herännyt aamulla. Olin pukenut päälleni sinisen toppatakkini, mustat ratsastus toppahousut, vaalean pipon ja harmaan kaulaliinan. Jonka alle melkein koko naamani oli piiloutunut.
Oikotie tallille oli täysin autio, yhdetkään kavion/tassun/jalan jäljet eivät kulkeneet polkua pitkin. Lukuun ottamatta minua ja punaista potkukelkkaani, hetken päästä talli seisoi edessäni. Jätin potkukelkkani pyörätelineeseen ja melkein juoksin talliin, reppuni ja kaksi lettiäni heiluivat puolelta toiselle kun juoksin talliin. Kävelin käytävän läpi Kyyhkyn karsinalle ja kurkistin sisään.
”Oiii” Huokaisin ja katsoin kahta mustanvoikkoa varsaa, niiden korvan sisukset olivat vaaean ruskeat, toisella oli pieni vaalea karva läntti otsassa ja toisella läsi, sukat etujaloissa ja takajaloissa matalat sukat. Toinen varsa makasi lähellä Äitiään ja toinen oli tullut oven lähelle moikkaamaan minua. Sen silmät olivat siniset, katsoin niitä ja ojensin varovasti kättäni varsalle. Varsa nuuhkaisi sinä ja otti sitten pari huteraa askelta taakse päin. Hymyilin ja katsoin varsoja kuin kahta enkeliä, Kyyhky näytti väsyneeltä, mutta iloiselta. ”Oot sä aika super mamma” Sanoin ja hymyilin.

”Niiden silmien väri kyllä muuttuu vielä vanhetessa ruskeiks” Kuulin äänen takaani. Säpsähdin hieman ja näin Aleksin takanani,
”Aaa, menikö kaikki hyvin?” Kysin Aleksilta.
”Juu, ne synty tän päivän aikana” Aleksi keroi.
”Kiva” Sanoin ja katsoin varsoja.
Aleksi jatkoi matkaansa ja jäin vielä hetkeksi ihastelemaan pientä perhettä.
”Mejän super mamma…”

[rena]

Sekasin, Sekasin, A-a-aaa

Harjasin Kyyhkyä karsinassa, varsat torkkuivat karsinan nurkassa vieretysten. Kun olin tullut aamulla tallille kävin tallituvassa heittämässä tavarani sinne ja vieläkin olin kävellyt tottumuksesta pihatolle, mutta kun seisoin pihaton edessä tajusin ettei minulla ollut enään asiaa pihatolle.
Kyyhky oli luonteelltaan ihana, mutta silti kaikki tuntui oudolta vieläkin. Tuntui avutomalta, en tiennyt mitään varsoista. Ja vaikka tiesin etteivät Saaga ja Nyyhkis aikoneet jäädä äitinsä seuraan ikuisesti, tuntui vaan toivottamalta. Harjasin Kyyhkyn selkää, olin myös huomannut että oikean hevosen harjaamisesa kesti huomattavasti kauvemmin kuin pienen ponin harjaamisessa.

Inkeri saapui talliin taluttaen Astaa, he jäivät vastakkaiseen karsinaan.
”Moi, Aleksi pyys mua harjaa Astan ku sillä ei kuulemma oo enää hoitajaa. Ihme että joku pystyis lopetta tämmöse ihanan hoitamisen” Tyttö puhui hymyillen.
Nielaisin ja kokosin itseäni, sain sanotuksi:
”Niin”
Tiesin ettei Inkeri tarkoittanut pahaa, enkä voisi odottaa että hän olisi ottanut selvää kaikista asioista mitä Hallavassa on ennen hänen tuloaan tapahtunut. Mutta silti...

Siinä kun Inkeri harjasi tammaa kurkin heitä välillä kaltereiden välistä, tunsin kaipuuta, toivoin että Inkeri katoaisi hetkeksi jotta voisin harjailla Astaa ja viedä sen maastoon kävelylle.
Harjasin Kyyhkyn pikaisesti loppuun ja vein harjat paikoilleenm ajattelin mennä viettämään aikaa tallitupaaan ennen kuin lähtisin kotiin. Tallituvan lämmöstä oli nauttimassa Daw, Mirka ja Pujo. Tervehdin tyttöjä ja menin hakemaan juomapulloani kaapistani.
”Mitens sulla menee Kyyhkyn ja pikkusten kanssa?” Daw kysäisi hymyillen.
”Iha hyvi” Vastasin automaattisesti ja hörppäsin vettä juomapullostani.
Laskin pullon paikoilleen ja menin sohvan nurkkaan istumaan.
”Rena muute, se sun poikaystäväs kävi kirjastossa ja lainas kirjan. Mistä lähtien coolit pojat on alkanut käymään kirjastossa?” Mirka sanoi ja naurahti.
”Nii, en tiiä” Vastasin ja pyörittelin sormiani käsissäni.
Daw ja Mirka alkoivat juttelemaan Pronssijoen tapahtumista, se sijaan Pujo tuijotti minua oudosti. Kunnes Salli ja Ruska saapuivat tallitupaan yhdessä nauraen.
”Morjens” Ruska kailotti tervehdyksensä ilmoille ja meni sohvalle.
Sallikin tervehti ja meni sitten istumaan Ruskan viereen. Sallista ja Ruskasa oli tullut hyvät ystävät, alkuaikoinamme olin mennyt heidän mukana mutta nykyään tuntui etten olisi ollut tervetullutta seuraan.
”Mun täytyykin tästä lähtee kotia kohti.” Sanoin ja nousin seisomaan,
”Nyt jo” Salli sanoi voivottelevasti.
”Juu, mulla on kouluhommia vielä huomiselle, nähään.” Sanoin kaikille.

Kaappasin tavarani ja kävelin ulkoilmaan. Mikään ei enään tuntunut oikealta tallilla, toivoin hartaasti että tämä olisi vain ohimenevää.

[rena]

Away

Salli oli laittanut minulle eilen illalla viestiä että tulisinko tänään tallille, päätin lähteä kun ei muutakaan tekemistä tullut eteen. Yhden aikaan vetelin kodin eteisessä ratsastus kamppeita päälle, katsahdin puhelinta ja kipsuttelin ulos odottamaan kyytiäni. Hetken päästä Jesse pyörähti eteeni moponsa kanssa, vedin mopokypärän päähän ja istahdin pojan taakse.
”Kiitti ku heität mut” sanoin pojalle juuri ennenkuin lähdimme jatkamaan matkaa kohti tallia.
Tallilla kiitin vielä Jesseä kyydistä ja huomasin Sallin parkkipaikan laidalla katsoen meitä. Jesse ajoi tiehensä, kävelin Sallin luokse ja nostin käteni rauhanomaiseksi tervehdykseksi.
”Moi” Sanoin.
”Moikka, mites sulla ja Jessellä menee?” Salli kysyi ja hymyili.
”Hyvinhän meillä” Sanoin ja kerroin siitä kun minä ja Jesse menimme elokuviin eilen ja meidän piti mennä katsomaan John Wickiä, mutta katsoimme sittenkin lego batmanin…
Kävelimme siinä samassa tallitupaan, jätimme tavarat sinne ja menimme ydessä harjaamaan ensin Mincan ja sitten Kyyhkyn&varsat.
”On nää varsat jo kasvanu iha hipskatisti.” Salli sanoi ja silitteli Saagaa.
”Ei ny nii paljoo” Sanoin hymyillen ja samalla viimeistellen Kyyhkyn harjaamista.
Saaga ja Nyyhkis kerjäsivät huomiota Sallilta, ja Salli nauroi tyttöjen huomiolle. Viimeistelin hyvillä mielillä Kyyhkyn ja sitten pakenimme tallitupaan mikä oli tyhjillään.
”Saisko olla teetä” Kysyin.
”Juu, mitä makuja siell on?” Salli kysyi.
”Metsämarjaa, sitruunaa ja sit iha vihreetä.” Kerroin tytölle ja laitoin vettä kiehumaan.
”Otan vaikka sitä marja juttuu” Salli sanoi ja meni pöydän ääreen.
Keitin veden ja heitin teepussit mukeihin, toin kaksi mukia pöytään ja aloimme hörppiä teetä tasaiseen tahtiin.
”Mitäs teet lomalla?” Kysyin tytöltä.
Salli hiljeni hetkeksi ja katsoi mukiaansa.
”Öhm, mä meen käymään Sveitsissä.” Salli sanoi epäröiden.
”Oi vitsit, coolii. Tekis itekki mieli lähtee ulkomaille!” Sanoin hymyillen mutta Salli näytti yhä vaivaantuneelta.
”Mä meen tutustumaan lukioon mihin meen ehkä opiskelemaan” Salli pudotti pommin ilman varoitusta suoraan niskaani.
Tunsin kuinka hetkellisesti kasoni jäätyivät mutta nostin pian taas jonkunlaisen hymyn kasvoilleni ja sanoin.
”Sveitsiin lukioon, vois olla iha siistiä. Mut siis onnee, Sveitsi on iha super hieno maa ja tälläi. Sun pitää sitte käydä Alpeilla ja lähettää mulle sieltä pari miljoonaa kuvaa!”


Illalla istuin sängylläni ja pohdin kulunutta päivää. ’Sveitsiin, olenko menettämässä kirjaimellisesti tämänhetkisen parhaan ystäväni Sveitsiin? Miksi, miksi Pronssijoen pikku lukio ei kelvannut? No, onhan se tottakai Sallin oma päätös ja…’
Nojasin päälläni polviini ja annoin kyyneleen toisesa jälkeen tippua syliini.

[rena]

Maanantai

Odotin kosteassa kevät säässä että Daw ilmestyisi ulos asunnostaan ja pääsisimme lähtemään tallille. Pyöräni oli huollossa joten Daw oli tarjoutunut kyyditsemään minut.
Hetken päästä Daw viipotti pihalle hymyilevänä.
”Päiviä” Daw sanoi ja hymyili.
”Moi vaa” Vastasin ja kävelimme Dawin autolle.
Heitimme tavarat takapenkille ja menimme istumaat eteen. Pistimme automaattisesti turvavyöt ja Daw alkoi käynnistää Toyotaansa, ja matka alkoi kohti Hallavaa. Katselin ikkunasta pihalle ja Daw laittoi radion päälle. Ajelimme hetken mutta sitten Daw rikkoi hiljaisuuden:
”Hei, onko kaikki hyvi. Oot vaa oudon hiljane.”
”Öm, Äiti aikoo muuttaa Johanin luokse ja Johan asuu Tampereella asti. Enkä sitten pysy jatkaa Kyyhkyn hoitamista tai balettia tai mitää. Kaikki kaverit ja Jesse jäis tänne.” Purskauran kaiken ulos.
Daw miettii hetken hiljaa ja kysyy sitten:
”Ootko iha varma?”
”Juu, äiti on ettiny jo työpaikankin sieltä.” Sanon epätoivoisena.
”Hmmm, aika pulma” Daw totesi.

Hetken päästä saavuimme tallin pihaan ja astuimme autosta. Huikkasin Dawille vielä suuret kiitokset ja kipitin sitten tarhojen luona haahuilevan Pujon luokse.
”Heipps” Sanoin tytölle.
”Ai, moi.” Puno vantais ja hymyli.
”Mitä kuuluu?” Kysyin, olimme ottaneet tallituvan suunnaksi.
”Eipä sen kummempaa, sulle?” Pujo kysyi takaisin.
”Eipä mullakaan mitää sen ihmeellisempää” Valehtelin, en halunnut valittaa jokaiselle vastaan tulevalle surkeasta elämästäni.
”Aijotko mennä ratsastamaan Darlin kanssa?” Jatkoin puhetta.
”Juu, se oli suunnitelmissa.” Pujo kertoi hymyillen.
”Saanko liittyä seuraanne?” Kysyin toivekkaana Pujolta.
”Juu tottakai!” Puo hihkaisi.
Veimme tavarat tallitupaan missä Daw jutteli Eevin kanssa Lotasta kai. Puikkelehdimme Pujon kanssa tallin puolelle ja varustimme ratsumme. Kävelimme hevosten kanssa pihalle ja nousimme selkään. Säädin vielä selästä Kyyhkyn satulanvyötä mutta Kyyhkyllä oli paljon energiaa joten neiti vaan pyöri paikoillaan. Pujo hihitti meille sivummalta.
Mutta loppujenlopuksi pääsimme matkaan, tuntui hyvältä tuntea Kyyhkyn tasaiset askeleet allani. Minun ja Kyyhkyn välille oli jo muodostunut jonkunlainen side, eikä enään tuntunut niin pahalta nähdä Astaa muiden kanssa.

Ravailimme kärrypolkua pitkin, tuntui hyvältä katsoa lumien sulamista ja miettiä että kohta tulisi kesä. Darli säikähti puskasta lentänyttä lintua ja tuntui että kyyhky halusi tutkia kaikki penkat että jos jostakin löytyisi mehevä ruohotuppo. Lsukkailimme kostealla pellolla ja vitsailimme kärry polulla. Maasto retkemme olis siis hyvin onnistunut.
Palailimme talille hyvillä mielin, otimme hepolta varusteet pois ja kipsuttelimme sitten tallitupaan. Valma oli tuonut pikkuleipiä tallitupaan muiden maisteltaviksi, ja ne olivat super herkullisia. Daw saapui pian tallitupaan ja totesimme että olisi aika palailla kotia kohti. Hyvästelimme muut ja lähdimme kävelemään parkkipaikkaa kohti. Ja hyppäsimme autoon.

”Ootko ajatellu et jäisitkin ite tänne, siait kämpän tai jotai muuta vastaavaa” Daw pohti.
”Yksin asumista?” Sanoin hieman järkyttyneenä.
Kertaakaan ei ollut tullut mieleen että voisin asua yksin, olin tottunut että kotona oli aina jotain seuraa ja ruokaa valmiina.
”Ku mun yläpuolella vapautu yks yksiö, nii sillä on tosi mukava vuokraaja ja se ettis uutta asukkia siihe kämppään.” Daw kertoi.

[rena]

Melkein poni maasto

Fillaroin talliakohti, tuntui hyvältä taas päästä pyörimään pyörän kanssa ympäriinsä. Olin lukinnut jo toppatakkini kaapien pohjille ja kaivellut aurinko laseja esille. Olin kirjaimellisesti valmis kesään.
Tallin pihassa parkkeerasin pyörän ja kipsuttelin tallitupaan missä Salli laittoi tavaroita kasaan, en ollut ollut juurikaan Salliin yhteydessä lähiaikoina. Emme olleet sattuneet tallille samaan aikaan, ja jos Salliin tallilla törmäsin hän oli Ruskan kanssa tai kiirehtimässä paikasta paikkaan.
”Moi” Sanoin tytölle ja vein tavaroitani kaappiin.
”Hei, mite menee?” Salli kysyi.
”Hyvinhän tässä, sull?”
”Iha jees”
”Ootko tulossa vai menossa?”
”Menossa, tuutko mukaa?”
”Jos mä ja Kyyhky kelvataan mukaa nii mikäs siinä.”
Päätimme lyhyen keskustelun ja kumpikin otti tavaransa ja lähti varustaaan omia ratsujaan. Hetken päästä seisoimme tallin pihassa ja ponkaisimme itsemme ratsujen selkään. Lähdimme kärrypolulle ja kävelimme sitä pitkin hiljaisuuden vallitessa.
”Mennäänkö kukkulalle?” Salli kysyi ja vastasin myöntävästi.
Lähdimme kulkemaan jyrkähköä mäkeä ylös, viimeksi kun olin kukkulalla olimme Sallin kanssa syöneet paistin pannu pipareita viimeisellä maasto retkellämme.

Naurahdin ajatuksissani.
”No, mitäs ny” Salli kysyi ja katsahti meihin.
”Muistelin vaa sita ku syötii paistinpannu pipareita kukkulalla.” Sanoin ja pudistin päätäni.
”Ai nii joo” Salli sanoi ja naurahti myös.
Hymyillen jatkoimme mäen huipulle ja jäimme katselemaan maisemia.
”Onko sulla loma suunnitelmia?” Kysyin Sallilta.
”Ei mitään sen kummempaa, sull?” Salli kysyi takaisin.
”Ei oikeestaan, löhöilen sohvalla ja syön pääsiäis munia.” Sanoin hymyillen.
”Ihan hyvä suunnitelma” Salli sanoi hymyillen.
Jatkoimme matkaamme eteenpäin.

”Mitä mieltä oot, selviäisinkö mä jos joutuisin asumaan yksin?” Kysyin Sallilta hetken hiljaisuuden päästä.
”Mistäs toi tuli” Salli kysyi hieman hämmentyneenä.
”Tuli vaa” Vastasin ja pidin katseeni tiessä.
”Noh, kyllä sä ehkä selviäisit.” Salli mutisi.
”Okay” Sanoin ja mietin kertoisinko että ehkä joksus lähitulevaisuudessa minun pitäisi selvitä omillaan.
”….”
”….”
”Äiti ja Minka muttaa Johanin luokse asumaan” Sanoin
”Hmmm” Salli mutisi vastaukseksi.
”Ja mä en haluu muuttaa sinne nii aattelin et jos on mahollista hankin oman kämpän ja muuttaisin sinne itsekseni” Kerroin.
”Millon?” Salli kysyi häkeltyneenä.
”Lähiaikoina” Vastasin.
”Okay” Salli vastasi ja jatkoimme matkaa.
Mietin koko paluu matkan että mitä Sallin mielessä liikkui, olimme hiljaa ja kuuntelimme lintujen laulua talleille asti. Nousimme hevosten selistä ja menimme ottamaan ratsuilta varusteita pois. Kun olin valmis Salli oli jo tallituvassa jutteleassa Valman ja Ruskan kanssa, tervehdin heitä ja otin kaapista tavarani ja olin tekemässä jo lähtöä kunnes Salli kysyi perääni:
”Oliks toi vähäniinku ponimaasto?”
”Joo, melkei ponimaasto” Sanoin hymyilin Sallille ja astelin ulos lintujen lauluun.

[Aleksi]

Rena ja Kyyhky Tie Tähtiin -kisan esteradalla

[rena]

Lupaus

Olin ollut kauvan poissa tallilta, olin sanonut Aleksille että pitäisin hetken taukoa tallilla olemisesta. Kun Minkan onnettomuuden takia olin mennyt hetkeksi Äidin luokse pitämään Minkalle seuraa. Ja kun olin palannut kotiin ei tehnyt mieli lähteä tallille. Mutta nyt olin ottanut itseäni niskasta kiinni ja poljin hiljaa tallia kohti. En ollut puhunut/nähnyt ketään hallavalaisia. En tiennyt että oliko Salli jo poistunut hallavasta, tai että oliko tallille ilmestynyt uusia kasvoja ja että mitä niille vanhoille kuului.
Ratsastus housuni puristivat vähän vyötäröltä, en ole juurikaan ollut liikkeessä. Tämähän tästä vielä puuttui…

Tallin pihassa laitoin pyörän telineeseen ja melkein hiippailin tallitupaan. Tukkani oli suurella sotku nutturalla päänpäällä, ja olin pukeutunut ratsastushousuihin ja harmaaseen huppariin. Tallitupa oli onnekseni tyhjillään, heitin reppuni kaappiin ja hiippailin tallin puolelle. Menin Kyyhkyn karsinan ulkopuolelle ja kuiskasin. ”Heippa tyttö, mitä sulle kuuluu?”
Pujahdin karsinaan harjojen kanssa ja laitoin tamman kuntoon. Hetken päästä Kyyhky oli valmiina varusteiden kera, talutin tamman pihalle ja ponnahdin sen selkään.
Tuntui väärältä olla ratsailla, ennen aina kun pääsin ratsaille tuntui kuin olisi palannut kotiin. Mutta nyt se ei tuntunut enään siltä. Pudistin päätäni ja ohjasin Kyyhkyn kärrypolulle. Kävelimme polkua pitkin puiden muodostamissa varjoissa, ravailimme ja laukkasimme. Käännyin metsäpolulle ja näin hetken päästä edessämme ratsukon, ja he huomasivat meidät.

Sora käänsi päätään Ruusun selässä ja vilkutti meille hymyillen. Vilkutin takaisin ja pakotin itseni hymyilemään.
”Moi, tekin täällä?” Sora sanoi hymyillen.
”Juu, tulin Kyyhkyn kaa nauttimaan tästä kelistä.” Sanoin hymyillen.
”Vähä sama Ruusun kanssa.” Sora sanoi ja sädehti hymyssään.
Ratsastin Soran kanssa samaa matkaa ja juttelimme niitä näitä ja tyttö päätyi selittämään Hallavan viimeisiä tapahtumia.
”Ja sitte Astaki sai kai hoitajan ja eipä täällä muuta ookkaan tapahtunut.” Tyttö päätti tarinansa.
Taas minulle tuli haikean onnellinen olo Astan takia, olin iloinen että Asta sai taas kaverin jonka kanssa touhuta mutta silti minun ei tehnyt mieli tavata tätä uutta hoitajaa.
Tiemme erosivat seuraavassa risteyksessä josta minä käännyin Kyyhkyn kanssa kohti tallia ja Sora jatkoi matkojaan iloisena.

Olin vienyt Kyyhkyn karsinaansa ja laittanut neidin kesä kuntoon niin hipsin taas ulos tallista.
Katseeni osui Salliin joka käveli minua kohti pihattojen suunnasta. Tyttö katsoi maata kävellessään, otin pari askelta kohti Sallia ja hän nosti katseensa minuun. Ennen kuin huomasinkaan halasimme toisiamme lujaa, ilman mitään sen selvempää syytä. Sallin hiukset tuoksuivat mansikoilta ja vanilialta, seisoimme siinä varmaan vartin aivan hiljaa, välillä puoli nyyhkyttäen kunnes päästimme toisistamme isrti ja katsoimme toisiamme heikosti hymyillen silmiin.
”Kiitos” Salli kuiskasi. Eikä hänen muuta tarvinnut sanoa, lähdimme kävelemään yhdessä kohti tallitupaa. Kumpikin otti tavaransa kaapista hiljaisuudessa, mutta hiljaisuus ei ollut kiusallinen. Vaan enemminkin rauhoittava.
”Käveletkö kotiin?” Kysyin tytöltä tallituvan ovella rikkoen hiljaisuuden.
”Juu.” Salli vastasi.
”Tuu mun tarakalle, annan kyydin.” Sanoin.
”Jos vaa viitit nii mikäs siinä.” Salli sanoi ja hymyili, minäkin hymyilin.

Hetkenpäässä ajoimme soratietä pitkin minun vanhalla pyörälläni, Salli tarakalla. Me molemmat tiesimme että tämä oli mahdollisesti viimeisiä/viimeinen kerta kun näemme, pian Salli asuisi Sveitsissä, niin kaukana. Vaikka ajoin hiljaa, matka taittui Sallin kodin eteen liian nopeasti. Salli laskeutui tarakalta, ja nyökkäsi heikosti hymyillen.
”Me nähään viel, vai?” Varmistin Sallilta.
”Mä lupaan.” Salli vastasi.
Nyökkäsin takaisin ja poljin takaisin kotiin.

[rena]

Jotain uutta

Makailin kotona sängyn päällä, päähäni putkahti ajatus että voisi lähteä tallille. Otin puhelimen automaattisesti käteeni ja avasin minun ja sallin snäppi keskustelut ja aloin jo kirjoittamaan viestiä että lähtisikö tyttö kanssani tallille. Ennenkuin muistin ettei Salli varmastikkaan Sveitsistä putkahtaisi Hallavaan. Huokaisin ja romahdin takaisin sängylle, siinä pohdin pari minuuttia että kokoaisinko itseni vai jäisinkö taas sängylleni makoilemaan. Mietin myös että oliko minulla jotain kotitöitä joita voisin tehdä, mutta olin aikalailla tehnyt kaikki, köntin ruokinnasta pölyjen pyyhkimiseen.
Joten kokosin itseni, ponnistin pois sängyn pohjalta ja pakkasin repun tallille menoa varten. Juuri ennenkuin astuin ovesta katsoin itseäni peilistä, pelistä tuijotti vihreät silmät jotka oli rajattu mustalla kajaalilla, tummat silmän aluset ja oranssit olkapäihin asti olevat hiukset. Päällimäiset hiukset ja otsatukka oli kiinnitetty pienelle nutturalle päänpäälle kun muut roikkuivat vapaana, olin leikannut hiukset Sallin lähdön jälkeen, jotain uutta vaan. Musta nahkatakki ja sen alla oleva toppi korostivat niitä pieniä naisellisia muotoja joita minun kehossani oli ja hopeinen nenärengas roikkui nenästä. Äiti kauhisteli muodon muutostani, kun olimme skypettäneet eilen.
Huokaisin ja astelin ovesta ulos oranssi tukka heiluen.

Astelin tallitupaan missä istui Valma ja Daw. ”Moro” Sanoin ja menin heittämään takkiani ja reppua kaappiini. Tunsin kuinka kummankin puoli järkyttyneenä tuijottivat perääni.
”Sä oot leikannu tukkaa?” Daw sanoi ensin epäröivän kuulosena.
”Ja hankkinu tollasen renkaan” Valma jatkoi.
”Joo” Sanoin ja tepastelin talliin.
En tiennyt että missä se hymyilevä pirtsakka Rena oli, tiesin vain että tällä hetkellä se oli aika kaukana vetelemässä.

Menin Kyyhkyn karsinaan harjojen kanssa ja aloinharjaamaan tammaa. Se seisoi rauhassa paikallaan ja haisteli nätisti taskujani herkkujen varalta.
”Mitä lähtien sä oot ollu kovis lookin käyttäjä” Tuttu pojan ääni sanoi käytävältä.
Kurkkasin Kyyhkyn takaa käytävälle ja Ruska oli oven raossa.
”Eilisestä” Vastasin.
”Ahaa, aika paskaa eikö?” Ruska sanoi.
”Mikä?”
”Se et Salli lähti.”
”Joo kait” Vastasin ja me molemmat hiljenimme.
”Melkei liian hiljasta tääll ku te ette oo vetelemässä jossai, tai Salli ittestää.” Ruska jatkoi hetken päästä.
”Juu, tuli huomattua itekki.” Sanoin ja katsoin maata. ja taas tuli hetkeksi hiljaista.
”Tuleekoha Salli koskaa takas.” Sanoin hiljaa.
”Tohon vaa joku jumala osaa vastata.” Ruska sanoi ja katsahti kattoa.
Taas seisoimme hetken hiljaisuudessa, hetken päästä Ruska jatkoi matkaansa.
Pudistin päätäni ja jatkoin Kyyhkyn harjaamista, Kyyhky leputti silmiään ja toista takajalkaansa. Uppouduin syvälle ajatuksiini ja harjailin tammaa varmaan parikymmentä minuuttia.
Hetken päästä laitoin harjat kasaan ja sanoin heipat tammalle ja kävelin ulos tallista. Valma tuli vastaan ja katsoi minua hieman huolestuneena, nyökkäsin päätä tervehdykseksi ja jatkoin matkaa.

Hain tavarani tallituvasta ja lähdin polkemaan kohti kotia ajatuksissani.
Kun olimme olleet saattamassa Sallia helsinkiin paluu matkalla emme puhuneet juuri mitään, ja lyön vetoa että Ruskakin ajatteli että oliko tuo juuri viimeinen kerta kun näimme ystäväämme.

[Aleksi]

Pujo, Rena ja Ruska uittamassa poneja

[rena]

Luuviulu

Juu, porukka saattaa miettiä missä ihmeessä olen luurannut.
Olen käyt tallilla vain kun on ollut pakko. Yleensä sellaiseen aikaan jolloin muita ei ole paikalla, koulussa olen käynyt vain pakollisia tunteja. Muuten olen maannut sisällä peiton alla.
Jesse on huolissaan, hän yrittää keksiä meille tekemistä, ja äitikin kävi luonani kylässä. Mutta mikään ei tunnu miltään. Koko kesän ja syksyn on ollut sumuista, en jaksa tehdä ruokaa, painoni on pudonnut. Sosiaaliset suhteet ovat kadonneet, ja motivaatio kouluun, viulun vigutukseen ja balettiin on kadonnut täysin. En edes jaksaisi lähteä tallille. Enkä tiedä että miksi, en ole kokenut mitään suurta ja dramaattista, elämä ei ole vaan ihan mennyt niinkuin pitäisi.

Mutta tänään, Jesse kaivautui luokseni. Pakotti minut syömään, menemään suihkuun, ja lähtemään tallille, ihmisten aikoihin.

Päälläni oli mustat ratsastus housut (nykyään minulle löysät) ja suuri musta huppari johon melkein hukuin. Mutta se oli mukava päällä, hupun olin vetänyt syvälle päähän, niin että sen olisi voinut peittää kasvoni kokonaan.
Jesse ajoi minut tallille ja hyppäsin mopon kyydistä alas.
”Moikka, laita viestii kun tuun hakee.” Jesse sanoi.
”Juu moi.”
Menin hiljaa tallitupaan, se oli tyhjä, luojan kiitos. Menin kaapille ja otin ratsastus kypäräni, kun laitoin sen päähän, sekin tuntui liian suurelta, kuin olisin kutistunut kokonaan.
Kävelin tallin puolelle, ja siellä minua vastassa oli, kaunis kyyhky. Hain harjakopan ja aloin harjata tammaa. Kun ratsuni tumma turkki kiilsi silitin tamman kaulaa ja kuiskasin:
”Pahoittelen, olen ollut taas paljon poissa. Yritän tulla, mutta en vaan saa mitään aikaiseksi. Olen pahoillani.” Tunsin palan kurkussa ja nielaisin nopeasti, kokosin ryhtini ja henkäisin syvään.

”Rena?”
Kuulin käytävältä ja käännyin katsomaan. Eevi katsoi minua pieni järkytys kasvoillaan.
”Hei” Sanoin hiljaa.
”Mitä sinulle on käynyt? Ja missä olet ollut?”
”Kotona” Vastasin, otin harjakopan maasta ja putkahdin ulos karsinasta.
Eevi katsoi minua huolestuneen näköisenä, viittoi minua tulemaan perässä. Menimme tallitupaan, Eevi laittoi vettä kiehumaan, teki kaksikupillista teetä ja istahti kanssani pöydän ääreen.
”Mikä on?”
”Elämä.” Vastaan ja hörppään teetä, kuumaa, polttaa kieltä, ihan sama.
”Oikeasti” Eevi sanoo.
”Mulla on ollu vaa hiljane kausi.”
”Joka on tehnyt susta luuviulun?”
”Suurin piirtein joo.”

[rena]

#TB #Xmas 

”Feliz Navidad
Feliz Navidad
Feliz Navidad, prospero ano y felicidad.”
Jesse hoilaa ja valitsee vaatteita ylleen pelkät boxerit päällä. Itse loikoilin vielä syvällä sänyn pohjalla katsellen poikaystäväni touhuja.
”Ja siis neljältä illalla mennään sitten meille eikö niin, äiti on kuulemma panostanut kunnolla tänä vuonna.” Jesse selittää
”Juujuu” Vastaan haukotellen.
”Nii heitänks mää sut viel tallille?” Jesse kysäisee touhutessaan.
”Juu, eikös se ollu ajatus.” Sanoin ja nousin istumaan peittoon kääriytyneenä.
”Nii, mutta mä veikkaan et jos me aijotaan toteuttaa se ajatus sun pitäis ehkä nousta.” Jesse sanoi otti luonnon valkoisen villapaidan kaapista ja meni ohitseni vessaan antaen otsalleni pienen hellän pusun.
Katsoin hetken Jessen perään vieno hymy huulillani ja venyttelin sitten, ja ponnistin sängyn syvyyksistä ylös.

Jo tallin parkkipaikalta näin jo tonttulakkisten tallilla pyörivien hahojen iloiset hyppelyt kohti tallitupaa. Astelin itsekkin perässä. Avaan talli tuvan oven ja astun varovasti sisään.
”Moro Rena!” Ruska huikkaa heti kun olen päässyt sisään, ”Ja hyvää joulua!” Hän hihkuu.
”Kiitos samon vanha kuoma.” Sanon ja kiskon takkia pois päältä.
Kun olen saanut ulko vaatteeni naulaan menen sohvalle ja istahdan rentoon asentoon Ruskan viereen.
”Mitä Rena kuuluu?” Eevi kysyi.
”Iha jees, mitäs te muut?” Kysyin takaisin.
”Loistavaa.” Ruska totesi ja hymyili.
Eevi ja Valma nyökyttelivät ja hymyilivät pöydän ääressä ja tarjosivat kaakaota, josta kieltäydyin kohteliaasti.
Siinä kun olimme aikamme puhuneet niitä näitä, niin päätin nousta ylös ja suunnata tallin puolelle.

Kyyhky nuokkui karsinassaan ottamatta huomitoon minua kun rämistelin tieni karsinaan harjaamaan ja varustamaan tammaa.
Ulkona varustetun Kyyhkyn hönkäilyt muuttuivat valkoiseksi höyryksi joka katosi ilmaan . Ponnistin ratsun selkään ja annoin kevyen pyynnön tammalle että alottaisimme rauhallisen jouluaaton maaston.
Matkasimme tietä pitkin vähän matkaa ja käännyimme sitten polulle, joka vesi meidät metsän läpi kärrypolulle.
Metsä polulla ei ollut hetkeen kukaan kulkenut ja vähän väliä oksia taivuttavat lumi kasat tippuivat niskaani kun häiritsimme puiden rauhaisaa elämää tökkimällä oksia mennessämme. Kyyhky keinahteli rauhassa allani, välillä hän höristeli korvillaan ja kuunteli metsän ääni ja tähyili äänien lähteitä.
Ennen kohtaa jossa kärrypolku tekisi alkuaan, Kyyhky jäi kuuntelemaan pitkäksi aikaa ja asteli hitaasti kärrypolun alkamis kohdalle. Polku kulki edessämme lumisena yksillä hevosen jäljillä varustettuna. Kuuntelin hetken itsekkin ja pian näinkin Mellin, ja Mellin selässä kaulahuiviin paneutuneen Seelan.

Me olimme Kyyhkyn kanssa paljastuneet. Seela vilkutti meille ja pysähtyi meidän kohdallemme.
”Moi, ootteko menoss takasin tallille päin vai?” Seela kysäisi meiltä
”Juu, sinne kai pitäis suunnata.” Vastasin ja ohjasin Kyyhkyn tielle Mellin ja Seelan seuraksi.
”Kivakiva, niin mekin mennään.” Seela sanoi ja lähti käyntiin Mellin kanssa.
Ratsumme menivät rauhallista käyntiä kohti tallia meidän pitäen small talkia ilmassa.
Tallille päästyämme toivotin vielä hyvät joulut Seelalle. Menin ottamaan varusteet Kyyhkyltä ja silittelin tammaa pitkään ennenkuin hipsin ulos tallista. 
Näin Pujon putkahtavan nurkan takaa kasvot syvällä kaulahuivisa kaukainen katse silmissä. En ollut törmännyt ystävääni pitkään aikaan joten kävelin Pujon luokse ja sanoin hiljaa:
"Hyvää joulua Pujo."
"Hyvää joulua Rena" Pujo sanoi takaisin hiljaa, ja halasimme toisiamme varovasti.
Tallituvan ovi aukesi, Ruska, Nanna ja Eevi tulivat porukalla. Ja Ruska huudahti yht'äkkiä.
"KimppaHali!" Ja juoksi luoksemme rutistaen minut ja Pujon. Ja loputkin tulivat pian tähän suureen, nauravaiseen haliin.

Näissä tunnelmissa oli hyvä viettää joulua.

[Aleksi]

Kyyhky ja Rena treenaamassa