|
Asta
Aug 16, 2016 11:47:19 GMT 2
Post by Aleksi on Aug 16, 2016 11:47:19 GMT 2
lauantai 19. syyskuuta 2015 kirjoittanut: Maikki Se olisi perjantai. Tuo päivä kun nuo kaikki hoitajat ovat kokoontuneet hoitsujensa pariin. Niin minäkin tänään. Olin parhaani mukaan yrittänyt käydä moikkaamassa Astaa kaksi kertaa viikossa, ja se oli kohottanut mielialaani jo vähän. Tänään kuitenkin olisi vaikeaa yrittää välttää ketään, toisinsanoen se olisi mahdotonta. Olin laittanut jalkatukeni kollarien alle, näin se ei häirite itseäni. Talilla oli kuhinaa näin niin vanhoja tuttuja kuin uusia naamoja. Hipsailin "näkymättömästi" Astan tarhalle ja nappasin tolpasta riimunarun. Kävelin Astan luokse reippahasti kiinittämällä narun riimuun ja sitten vasta taputtelin tammaa. Lähdin kävelemään eteenpäin hitaasti, mutta aru vaan kireni. "Asta c'moon et sä oot naulittu maahan", naureskelin ja maiskutin ponille. Asta lähti nostaman ekaa kinttua kuin hidastetusta elouvasta. Toisaltaan minuntki mieli ärhentää tammalle vipinää kintuille, mutta ehkä se oli hyvä ettei jalan kanssa perässä tarvitsisi juosta. Tyydyin tulemaan tarhasta ulos hitaalla vauhdilla, Minkaa portilta samalla häätäen. Käänsin Astan käytävälle, kiinitin naruihin. Nanna, Salli ja Janelle ehtsivät moikkamaan ja menemään ohi niin että ihan kuin olisin ain ollut täällä. Tyydyin vastaamaan takaisin ja lähtemään Astan harjoja. Inka tallusteli Ranan karinalta kohti. Yritin livistäää nopesti satulahuoneeseen mutta inka ehti ensin. "Hei Maikki! Suo ei oo näkynyt pitkän aikaan, missä sä olet ollut?" Inka kysäisi iloisesti. " Ööm.. Mä loukkasin jalkani tossa ja vasta nyt päässyt kuntouttaa sitä" hymähdin. "No mut kyl sä tallilla silti olisit ollut", Inka virnisti. "pitkä juttu", totesin ja jatkoin matkaa Astan harjoja hakemaan. Inka jäi oudoksuen katsomaan perääni, kuitenkin lopulta jatkaen omaa matkaansa. Nappasin kopan käteeni ja kävelin takaisin Astan luokse tuon nököttäessä käytävällä. Harjailin Astan reippahasti, taino hitaastihan se meni. Kävin hakemassa itselleni liinan, ja kiinitin sen Astaan. Tallikäytävä alkoi kopisemaan meidän lähtiessä liikelle, matkan varrella tajusin kuitenkin ottaa raipan mukaan. Ulkona oli syksyinen ilma, pidin syksystä Silloin kelit ovat mukavan vilpoisia ratsastamiseen ja värit ovat hienot. Valma ja Alana ratsastivat ulko kentällä joten itse päätin mennä maneesiin. Maneesi oli täysin tyhjänä joten marssimme sinne Astan kanssa. Hätistelin Astan liinan päähän pyörimään ympyrälle ihan vain kävelemään. Näin en rasittaisi jalkaa liikaa. Asta käveli hieman reippaammin kuin tänään muuten . Asta näyyti hoikalta kesäkarvassa vaikka karu totuus oli että se oli aika pulla. Sen harja oli yhtä tuuhea, korvan takainen harja kaipaili siistimistä. Muuten poni näytti yhtä hienolta kuin ennen. "Ravi", pyytelin tammaa puheen ja maiskutusten kera raviin. Opssumi kuunteli hyvin ja ravasi niin kuin tynnyri. Pieniä askelia reippaseen tahtiin maha hyllyen. Naureskelin mielessä tuota. Maiskuttelin tamman reippaampaan raviin sillä nyt se oli hidas. "Hyvä tyttö!" kehuin oposumia ääneen. Asta käveli viimeisiä kieroksia toiseen suuntaan kun maneesin ovi aukesi. "Inka kertoi että sä olet täällä josain", Valma sanoi ja käveli sisään. " Jep, täällä mä taas oon-2, tokaisin tytölle ja aloin keräämään liinaa lyhyemmälle Asta seuraten narua. "Voi vitsit mä oon niin ilonen ku sä oot täällä!" Valma hihkui ja käveli luoksemme. Taputin Astaa kaulalle, samalla tytölle selittäen mitä kaikkea olikaan tapahtunut. Tärkeimpänä kuitnnkin se että mä kuuluin taas Hallavaan, ja Asta oli elämässäni.
|
|
|
Asta
Aug 16, 2016 11:48:37 GMT 2
Post by Aleksi on Aug 16, 2016 11:48:37 GMT 2
Joskus se lihapullakin herää! sunnuntai 29. marraskuuta 2015 kirjoittanut: Maikki Kävin reippahasti hakemassa omat kamani kaapista, ja heittämässä ne pesarin reunalle. Siirryin ulos talviseen ilmastoon hakemaan pikku nallekarhua, suunitellen meneväni ensimmäistä kertaa kokeilemaan "raskaampaa" ratsastusta jalalleni. Pienet perhoset liitelivät vatsassani, vaikka tiesin että Asta on yleisesti tosi varma valinta. Liivahdin portin ali ja aloin huutelemaan Astaa joka hiippaili rauhallisesti luokseni Minca taka-alalla. "Tänään saat olla mun terapiahevonen", hymyilin Astalle ja silitin sen poskea. Se tuntui kuuntelevan asiani. Nostin ohjat Astan kaulalta ja lähdin taluttamaan ponia Innan omistaman Hazelin perässä kohti maneesia. Astan kavioiden koskiessa hentoa lumipeitettä tuntui että poni olisi muuttunut sekunneissa. Sen askeleeseen tuli energiaa ja tarmoa. Hymähdin tuolle. Ulkona oli jo pimeää ja maneesin valot loistivat hyvin. Asta oli virkeä. Virkempi kuin pitkään aikaa, joka kauhistutti minua. Tamma paineli käyntiä kuin mikäkin höyrykiituri eteenpäin. Koitin vain istua niin rauhassa kuin pystyin. "Ompas Astalla kivan reipas käynti", Inna totesi hymy suin tammansa selästä. Tyydyin vain nyökkämään sillä piti alkaa miettimään mitä sitten tekisikään. Päädyin työstämään Astaa loivalla kolmikaarisella ja volteilla. Asta kuunteli käynnissä hyvin. Se puuskutti menemään mutta kuunteli kuitenkin apuja. Ravissa istuin aluksi alas ja tunnustelin miltä oma jalkani tuntui. Se ei ollut vielä erityisen vahva ja tasapaino heitteli. Päätin etsiä ekaksi rytmin koko hommaan ennen kuin alkaisin keventelemään. Pikku hiljaa löysin onneksi tahdin itseeni sekä Astaan. Teimme kasikkoa ravissa hakien vain rentoutta molempiin. Vaikka Asta oli energinen tiesin olevani kotona. "Heti kun mun jalka on kunnossa mä lupaan et sä pääset päästelemään", kuiskasin tuon korvaan, halatessani ponin pehmeää kaulaa...
|
|
|
Asta
Aug 16, 2016 11:49:24 GMT 2
Post by Aleksi on Aug 16, 2016 11:49:24 GMT 2
torstai 31. joulukuuta 2015 kirjoittanut: Maikki Taivaalta tuprutti lunta. Olimme hoitajien kanssa yhteistuumin hakeneet kuusen tupaan ja koristelleet tuvan muutenkin jouluiseksi. Olin päässyt pikkuhiljaa hevosen selässä olemisen makuun, joten olimme tänään sopineet lähtevämme Sallin kanssa maastoon shettiksillä. Ilma oli mukavan tyyni ja ei ollut vielä hirveän pimeää. Ja mikä parasta suurimmaksi osin Pronssijoen väki osasi talvella kunnioittaa hevosia, tai sitten vain kuvittelen koska mopopojat eivät pörräneet ympyrää. Pihatossa ei ollut enää ketään. Olikohan ponit keksineet karkukolon vai miksi se oli tyhjä. Tallipiha kuitenkin ammotti tyhjyyttään juoksentelevista poneista, joten siirryin tallin puoleen. ”Sieltähän sä tulit! Toin Astan samalla sisälle kun hain Mincan”, Salli sanoi ja harjaili Mincaa pesarilla. ”Oi, kiitos”, hymyilin Sallille ja astuin Oreon karsinaan johon Asta oli väliaikaisesti laitettu. Tamma hamuili kuivikkeen seasta heinän korsia eikä huomannutkaan tuloa. ”Hei opossumini”, lepertelin Astalle joka nosti päänsä aukaistuani suuni. Turpa hamuili käteni läpi ja laskeutui takaisin alas. Ponit seisoivat valmiina pihassa. Olimme pukeutuneet heijastimien peittoon. Minca edellä lähdimme uhmaamaan maailmaa. Asta talsi reippain askelin Mincan perässä ja oli pirteän oloinen. Tiemme kävi kaviopoluntieltä maalaismiehentielle, josta siirryimme metsään tarpomaan maita ja polkuja. Ponit vaikuttivat todella tyytyväisiltä. Minca aina silloin tällöin kertoi mielipiteitään ilmi tarpomisesta, mutta Salli vain naureskeli ponille ja pisti sen eteenpäin. Asta katseli ihmeissään kaverinsa touhuja. Saavuimme pronssijoen varteen leveämmälle polulle, mikä ohjaisi meidät tiepellolle. Siirsimme ponit raviin ajatuksena saada poneille vähän hanki treeniä. Astan ravi oli tasaista ja helppoa istuttavaa, vaikka tamma nosteli jalkojaan kuin viimeistä päivää. Teimme vähän isoja ympyröitä sinne tänne, jottei poneille tulisi tylsää. Se ei vissiin auttanut. Niin nopeasti kuin silmä ehtii räpsähtämään. Oli Minca ampaissut täyteen laukkaan kohti kotia. Yhtä nopeasti Asta Mincan perässä. Muksahdin siinä sitten alas. Onneksi oli pehmeä lumikerros allas, ja tulin vielä pehvalleni. Jalkaani ei onneksi sattunut mitään, mutta Asta oli hävinnyt Minca mukanaan. ”Ei kai suo sattunut?” Salli oli ehtinyt tulemaan luokseni. ”Ei. Entäs sinä?” Kysyin takaisin. ”Ei, mutta vaatteet on litimärät”, Salli mutisi ja alkoi kaivamaan puhelinta taskusta. Olimme talsineet pitkän matkan tallille märissä vaatteista. Naurun aihetta kuitenkin riitti Sallin ja minun välillä vaikka maastoreissu ei ollut niin onnistunut. Ponit oli tallin päässä saatu kiinni ja hoidettu pois. Meidän oli vain lämmitettävä itsemme ja vaihtaa vaateemme. Ilta jatkui hyvässä seurassa tuvassa teen äärellä.
|
|
|
Asta
Aug 16, 2016 11:50:34 GMT 2
Post by Aleksi on Aug 16, 2016 11:50:34 GMT 2
torstai 23. kesäkuuta 2016 kirjoittanut: Hertta "No hei Asta", tarjosin kättäni ponitammalle haisteltavaksi aidan lävitse. Olin mennyt sillä kerran tunnilla, kun olin kuukausi sitten löytänyt Hallavan. Olin ratsastanut viimeksi lokakuussa, ja halusin takaisin hevosen selkään. Hallavassa oli paljon mukavia poneja, ja Aleksikin opetti minua aivan samalla tavalla kuin muita, eikä välittänyt lyhytkasvuisuudestani. Oikeastaan olin käynyt täällä vain kahdella tunnilla, joista ensimmäisen Astalla ja toisen Mincalla, mutta tykästyin paikkaan silti. Halusin silti tunneilla käymisen lisäksi oleilla tallilla muutenkin, joten Aleksi oli ehdottanut treenaamista. Ponit kuulemma tarvitsisivat välillä hieman osaavampia kuskeja jotta ne muistaisivat käyttäytyä, ja erityisesti Asta oli ollut viime aikoina vain pienten tunneilla. Minä olin suostunut samantien, Asta oli ollut niin mukava! Ehkä hieman hidas, mutta kyllä se lopputunnista tajusi jo liikkua eteenpäin kunnolla. Aleksi oli pyytänyt tulla tänään tallille juoksuttamaan Asta, ja tyytyväisenä olinkin kiivennyt autooni ja huristellut Hallavaan. Onneksi autoni penkin pystyi siirtämään tarpeeksi eteen, ja sitä sai myös nostettua. Olin myös saanut auton mukana lisäosat polkimiin, jotta itse asiassa yltäisin ajamaankin. Ei ollut helppoa hieman vajaa 125-senttisenä. Siirryin pihaton aidalta kohti taukotupaa ja toimistoa, enkä kiinnittänyt huomiota muutamiin kummaksuviin katseisiin. Olin tottunut. "Hei.. mä tulin nyt juoksuttamaan sen Astan?" kysyin toimiston ovelta, ja sain Aleksin säpsähtämään pois lehdestään. "Hertta! Joo, hyvä kun sie tulit, mene vaan", ponnaripää hymyili ja uppoutui takaisin lehtensä pariin. Minä puolestaan häivyin tallin puolelle. Hain satulahuoneesta Astan harjat, suitset, juoksutusliinan ja -piiskan, jonka jälkeen tallustelin hoitopuomille. Jätin tavarat siihen, ja suunnistin takaisin pihatolle, jossa Asta hengaili shettiskavereidensa kanssa. Pujahtaessani pihattotarhaan en saanut erityisesti mitään innostunutta vastaanottoa, mutta ponit jatkoivat vain ruohon mutustamista aidan lävitse. Huhuillessani sitä Asta kohotti päätään laiskasti, ja lähti seuraamaan minua vielä laiskemmin. Kun pääsimme ulos tarhasta poni sentään hieman piristyi, ja raahusti vieressäni puolinukuksissa. Sidoin sen kiinni hoitopuomiin ja kaivoin esille kumisuan. Asta oli hieman kurainen, mutta sain sen aika nopeasti harjattua ja siistittyä. Suitsin ponin, ja heitin ohjat harjojen sekaan, siellä ne säilyisivät nyt ainakin juoksutuksen ajan. Kurotin ottamaan juoksutuspiiskan käteeni, ja Asta vierelläni kävelimme kentälle, se kun oli yhtä ratsukkoa lukuunottamatta tyhjä, ja mahtuisimme kuulemma juoksuttamaan heidän seuraansa. Jätin kimon tamman ja blondin ratsastajansa toiselle puolelle kenttää, ja lähetin Astan ympyrälle. Se lähti laiskasti, jos voisi sanoa, mutta se käveli kiltisti ympärilläni. Minä yritin säätää juoksutuspiiskan kanssa, miksi nämä tehtiin näin pitkiksi? Hetken tuskasteltuani tajusin sen olevan kaksiosainen, joten ruuvasin toisen puolen pois, eli sen kahvaosan josta olisi oikeasti pitänyt pitää kiinni, ja asetin sen nojaamaan kentän aitaan. Asta oli jäänyt seisoskelemaan kauemmas, mutta sain sen jatkamaan käyntiään kun pääsin itse kunnon ympyrälle takaisin. "Ra-vi", maiskuttelin tammalle ja kun se ei kuunnellut, huitaisin piiskalla sen taakse. Se sai shettiksenkin siirtymään raviin, ja hetken raahustettuaan Asta reipasti askeltaan. Se ei tehnyt oikein mitään kummoista, ja parin kierroksen jälkeen vaihdoin suuntaan. Asta sai kävellä hetken tähän suuntaan ennen kuin pyysin sen taas raviin, ja nyt se lähti paljon sujuvammin kuin edellisellä kerralla. Taas parin kierroksen jälkeen päätin nostaa laukan. Asta lähti nihkeästi laukkaan, ja pudotti heti raviin. Raipan heilautuksella se kyllä nosti taas laukan, ja laukkasi nätisti muutaman kierroksen, jonka jälkeen pyysin sen käyntiin. Asta pysähtyi myös nätisti kun halusin vaihtaa taas suuntaa. Pyysin Astalta ravia noin kierroksen verran, ennen kuin komensin sen laukkaan. Nyt Asta ei pudottanut kertaakaan raville, ja laukkasi nätisti sen kolme kierrosta mitä pyysinkin. Siirsin juoksutuspiiskan pätkän sen toisen puolikkaan luokse, ja taluttelin Astaa aika kauan kenttää ympäri. Kun olin varma tamman saaneen tarpeeksi pitkät loppukäynnit, otin juoksutuspiiskan mukaani, ja talutin Astan takaisin hoitopuomille. Taputin sitä kovasti, kyllä se vaikutti kivalta kaverilta.
|
|
|
Asta
Sept 10, 2016 21:13:37 GMT 2
Post by rena on Sept 10, 2016 21:13:37 GMT 2
Mistä ja minne Pyöräilen tallia kohti, puiden lehdet ovat alkaneet värjäytymään. Aamulla oli ainoastaan 5°C, talvi/kylmyys ei sovi minulle. Mieluummin hyppelen kukkaispelloilla kesällä kuin puen kymmeniä kerroksia vaatteita, jotta en jäätyisi Suomen ihanassa ilmastossa. Äitini oli aamulla letittänyt hiukseni keittiössä, joten nyt kaksi palmikkoa heilui puolelta toiselle kun kiihdyttelin pyörälläni kohti Vaahterapolkua. Ajatukseni harhailevat jossain kuussa, pitäisi varmaan edes yrittää keskittyä. Saavun tienpäähän, missä avautuu ehkä tämän hetken lempipaikkani, Hallava. Tänään voisin vain harjailla Astaa. Ei ketään varmaan haittaa jos vielä letittäisin harjan söpösti, vai? -Moikka Asta, mitä sulle kuuluu, sanon tammalle joka seisoo pihatossaan. Pidän riimunnarua toisessa kädessä, ja toisessa harjakoppaa. Lasken harjakopan maahan ja pujahdan hakemaan Astaa aitauksesta. Minca kävelee luokseni, hymyilen ja rapsutan tammaa. -Sori, taidan valita Astan tänään suureen siistimisoperaatioon, kerron tammalle. Kävelen Astan luokse ja kiinnitän riimunnarun riimuun, tamma katsoo minua kysyvästi, ihan kuin se odottaisi jotakuta toista hakemaan sitä tarhastaan. Noh, minä saan nyt kelvata jonkin aikaa. Kävelytän tamman puomille, ja kiinnitän riimunnarun huolellisesti puomiin. Nostan harjakopasta harjan ja alan harjaamaan ponia rauhassa. -Sulla on samanlaiset silmät kuin mun entisellä hoitoponilla, tai ei se oikeastaan ollu mun hoitoponi. Mä vaan aina huolehin siitä, mulla on ikävä sitä. Ja Lappia, mutta sä onneks vaikutat kivalta, ens viikolla aijon nousta sun selkään ekan kerran. Mennään vaikka pellolle pomppimaan ja laukataan itikoita pakoon illalla, kuiskailen Astalle. Tamma kääntää suloiset silmänsä minua päin, hymyilen haikeasti sille. Sitten muistan että toin tuliaisia kotoa, kaivan taskustani porkkanan palan ja annan sen Astalle. Neiti näyttää tyytyväiseltä tuliaisiinsa, jatkan harjaamista. Harjaan joka kohdan huolella, pienimmätkin hiekan hippuset saaavat kyytiä kun minä ja ikuisuuden kestävä harjaus tulevat kehiin. Ponin musta karva melkein kiilti puhtaana kovan uurastuksen jälkeen, olen myös letittänyt harjan söpösti sivulle. Olen ylpeä suuren siistimisoperaation loppu tuloksesta, hymyilen itsekseni. -Mentäisiinkös pienelle kävelylle, kysäisen Astalta. Irroitan riimunnarun puomista, ja lähden taluttamaan Astaa kohti metsää. -Löytyisiköhän tuolta joku kiva polku mitä pitkin voitaisiin mennä? Pohdin ääneen. Poni vaan käveli vierelläni tottelevaisena, lähdimme kulkemaan suhteelisen kapoisaa polkua pitkin. Hyräilen itsekseni erästä joikua minkä isäni oli opettanut minulle, jätimme jälkeemme söpöt jäljet polkuun. Naureskelen mielessäni, nyt jos eksyttäisiin olisin niin pulassa. Siinä me köpöttelimme yhdessä luonnon rauhassa, välillä linnut laulelivat puidet latvoissa ja minä vastailen ääniin. Asta vain höristeli korviaan joka kerta kun lintu lauleskeli jossain. Kävely ilman mitään tarkoitusta on itseasiassa aika rauhoittavaa, kuuntelen Astan hengitystä ja setvittelen omia ajatuksiani. Rauha loppuu kuintenkin ajallaan, siis silloin kun tajusin että olemme eksyksissä. Pysädymme ja pyörin ympyrää, olimme kääntyneet pari kertaa ja… -Okei, musta tuntuu et me ollaan eksytty, totesin hampaita kiristellen. Asta katsoo minua korvat hörössä, se katseli ympärilleen ja kääntyi. Annan Astan mennä omaa tietään, toivoen että tamma osaisi kotiin turvallisesti. Siellä me vaeltelemme, suuntaan ja toiseen, välillä polku haarautui. Ekana käännytään toiseen suuntaan, mutta pian Asta ymmärtää että täältä ei ainakaan kotia löydy, joten sitten vaihdetaan suuntaa. Siellä me pyöritään kauniisti eksyksissä, mitäs muutakaan. Edes GPSi ei auttanut tässä hädässä, koska puhelimeni ei osannut paikantaa itseäni. -Noh tämähän meni hienosti, minut varmaan potkitaan ulos tallista. Enkä enään koskaan saa nähdä sinua, tai Sallia. Emmekä koskaan pääse pomppimaan pellolle, juoksemaan pakoon kärpäsiä tai… Hei, ei voi olla totta, tokaisin tohkeissani. Kyllä, totta se on. Olin ollut niin masentunut että en ollut katsonut eteeni, mutta siinä edessämme oli ihana ja kaivattu tallipiha. -Jes, me tehtiin se. Me löydettiin takaisin, oi kiitos Asta, sanoin kiitollisena. Halasin tammaa kaulalta, olen jostain syystä niin onnellinen että löysimme takaisin. -Heippa Rena, joku tervehtii takaani. Käännyn ympäri ja nään Aleksin seisomassa parin metrin päässä, puna nousi poskilleni ja hymyilin. -Ai, moikka, sanon Aleksille. -Missäs te kaks olitte, olitte poissa ainakin kolme tuntia, Aleksi sanoo melkein nuhtelevasti. -Käveltiin vaan metsässä, ajan kulu vaan unohtu varmaan kummaltaki, selitän kiusaantuneena. -Noh, mikäs siinä. Hyvä vaan että Asta saa liikuttua muuallaki kuin pihatossa, Aleksi sanoo ja nauraa iloisesti. Hymyilen hänelle takaisin, vien Astan pihattoon, missä Minca tulee Astaa vastaan iloisesti. Hymy nousee pakosti kasvoilleni, kun katson noita kahta kaverusta. Otan tavarani mukaan ja vien ne talliin, kello on jo 18.45. Vaikka pitäisi lähteä kotia kohti, menen istumaan vielä hetkeksi taukohuoneeseen mussuttamaan banaania, jonka olin ottanut aamulla nopeasti mukaan. En osaa kuvitella mikälaisia kokemuksia voisin kokea täällä, jos joka kerta olisi noin ikimuistoinen. Syön banaanin loppuun, ja heitän kuoret bio-roskikseen. Kävelen kaapilleni hakemaan reppuani ja takkiani, puen punaisen takin päälleni ja heitän repun selkääni. Ja sitten hyvästelen Hallavan tältä erää. hm2
|
|
|
Asta
Sept 13, 2016 21:29:55 GMT 2
Alana likes this
Post by rena on Sept 13, 2016 21:29:55 GMT 2
Good bye, my old friend Vein reppuni kaappiini, ja otan sieltä vaihtovaatteet. Käyn vessassa vaihtamassa tallille sopivammat varusteet päälle. Katson itseäni vessan peilistä, näen vain väsyneet itkuiset kasvot. Ja puoliksi purkautuneet letit. Huokaisen ja nojaan käsienpesualtaaseen kesyesti, ajatukset laukkasivat päässäni. Ja tuntuu siltä kun kaikki murtuisi hitaasti ympärilläni, pyyhin kasvoni suolaisista kyynelistä hihalla. Kokoan itseni ja astun taas hymyilevänä ulos vessasta, haen Astan harjakopan ja uuden riimunnarun. Lähden kävelemään kohti pihattoa, aurinko on mennyt pilveen. Mutta Astaa se ei ainakaan näytä haittaavan. Astalla, Mincalla ja Bambolla oli joku suur juoksu ympäri pihattoa menossa, jätän harjakopan puomille ja kävelen pihaton portille. Kutsun Astaa, se höristelee korviaan ja katsoo minua pirteänä. Se ravaa portin luokse ja katsoo minua veikeänä, hymyilen väsyneenä ja otan ponin mukaani. Kiinnitän astan puomiin ja otan harjan kopasta ja alan harjaamaan Astaa rauhallisesti. Asta popsii maasta yksinäisiä ruoho tuppoja, letitän taas harjan sekä hännän. Astalla on ruohotupot loppunut joten se kääntyy katsomaan minua kysyvästi. -Sori kamu, mull ei oo mitään tällä kerralla, sanon. Käännyn etsimään harjakopasta kaviokoukkua, ja sitten kun olin sen hetken päästä löytänyt, käännyin ympäri, mutta ei riimunnaru ollutkaan kiinni puomissa. Nousen pystyyn hätääntyneenä, katselen ympärilleni. Huomaan Astan parin metrin päässä popsimassa ruohoa, huokaisen helpotuksesta. Otan pari reipasta askelta tammaa kohti, mutta ei. Asta vaan katsahti minuun ja lähti kävelemään pois päin. -Asta, moikka tyttö. Tuu tyttö, nii haen sulle repusta porkkanan. Sanon anelevasti. Ei, Astaa ei kiinnostanut. Tamma ottaa pari ravi akelta, se luuli tätä varmaan leikisi. Ja siitä alkaa takaa ajo, ravaan itsekkin tamman perässä toivottomana. Hetken päästä jalkani vain pysähtyivät, ja silmistäni alkoi valumaan kyyneleitä. Asta pysähtyy ja katsoo minua säikähtäneenä. Se kävelee luokseni ja tönäisee minua hellästi. -Sori, tänään ei vaa oo ollut mikään paras päivä, melkein kuiskaan tamman korvaan. Talutan Astan takaisin puomille, putsaan kaviot ja sitten vien Astan takaisin pihattoon. Jään pihaton reunalle seisomaan hetkeksi, päätän mennä katsomaan että olisiko tallitupa tyhjillään. Pyyhin matkalla taas kosteita silmiäni, hetken päästä kurkistan tallitupaan, se näyttää olevan tyhjillään. Jätän kenkäni ovensuuhun ja menin sohvalle istumaan. Nostan jalkani syliini ja keinuin hieman sohvan nurkassa, painaudun omiin ajatuksiini. Havahdun seuraavan kerran ajatuksistani kun kuulen että ovi aukeaa ja sulkeutuu. -Moikka, aurinko on näköjää päättäny taas näyttäytyä, joku sanoo takaani. Käännyn katsomaan hieman säikähtäneenä tuliaa, se olikin vain Valma. Nyökkään päätäni ja painaudun omiin ajatuksiin takaisin. Tunnen Valman katseen selässäni. -Hei Rena, onko kaikki hyvin? Valma kysyy. -Juu, eikun ei, ei ole, sanon. Taas pala nousi kurkkuun, Valma kävelee luokseni ja istuitutuu vierelleni sohvalle. -No mikä on? Valma kysyy. Hänen silmistään paistaa isosiskollinen ja luotettava katse. -Mä sain tietää tänään aamulla, että mun entinen lempi poni Tauno oli nukkunut pois. Tauno oli sillä tallilla jolla olin käynyt ennen tänne muuttoa, soperran nopeasti. Asian sanominen sattui, näen mielessäni viimeisen kohtaamiseni Taunon kanssa. Olin halannut Taunoa kaulasta ja haistanut sen suloista hajua viimeisen kerran. Ja kuiskannut sille, mä lupaan tulla moikkaamaan sua heti kun pääsen, joten lupaathan odottaa mua… Olin itkenyt sen karsinasa viimeiset päivät, surren eroamme. Ja nyt se oli lopullista, en enään koskaan tulisi tuntemaan tuota pörröistä, karheaa harjaa, tai niitä suloisia nappi silmiä. Jotka katsoivat minua milloin iloisena milloin surullisena, muistan kuinka laukkasimme pellolla, ja kuinka voitimme kultaa kylän junnu kisoissa. Valma ottaa minut syliinsä, hän tuoksuu tuoreelta pullalta ja hevoselta. Kyyneleet yksi toisensa jälkeen putoavat Valman paidan olalle. -Voi sua pikkuista, se on nyt paremmassa paikassa, voi sua. Valma sanoo hieman toivottoman kuuloisena. Kun itkuni oli laantunut istuimme vain siinä vierekkäin, katson käsiini väsyneenä. -Kiitti, sanon hiljaa Valmalle -Ei se mitään, onko jo parempi olo? Valma kysyy. -Juu, tuntu perjaatteessa hyvältä puhuu sulle, sanon hymyillen hieman Istumme vielä hetken paikallamme, keskeytän sitten hiljaisuuden sanomalla. -Musta tuntuu että mun pitäis mennä kotiin. -Aaa, kelloki on aika paljon jo, Valma sanoo. Nousen ylös sohvalta ja haen kaapistani reppuni, käännyn vielä katsomaan Valmaan joka oli mennyt hanan luokse ottamaan vettä. Sanon hänelle: -Moikka, nähään taas. -Juu, koita jaksaa. Valma sanoo ja hymyilee rohkaisevasti. Nyökkään vastaukseksi ja lähden tallituvasta.
|
|
|
Asta
Sept 20, 2016 15:46:56 GMT 2
Pujo likes this
Post by rena on Sept 20, 2016 15:46:56 GMT 2
Taitaapi olla ihastunu Olen tullut tallille suoraan koulusta, joten teen läksyjä tallituvassa. Pähkäilen aivoja puhki fysiikan tehtävissä, fysiikka ei ole vain minun vahvuuteni. Pyöritän kynää kädessäni, huokaisen ja tungen kirjat reppuuni. Vien repun kaappiini ja otan sieltä vaihtovaatteet, käyn vessassa vaihtamassa vaatteet ja tulen sieltä sitten ulos. Tupaan on saapunut Salli, hän istuu sohvalla ja selaa puhelintaaan keskittyneen näköisenä. -Moikka, sanon Sallille. -Ai moi, mitäs sä täällä, Salli kysyy. -Aattelin vaa harjailla Astaa, ite? Vastaan. Haen kaapistani tyhjän juomapullon, ja menen täyttämään sen hanan alla -Mäkin aattelin jotain sellasta, Salli sanoo hymyillen. -Kiva, ja kiitti muute vielä siitä ku näytit mulle vähä noita maastoja enemmän, sanon Sallille. -Eipä siinä mitää, kiva vaa ku sai ratsastus seuraa, Salli sanoo ja jatkaa. -Mitäs sulle muuten kuuluu, ootkos saanu uusia kavereita? Salli kysäisee Menen sohvalle sallin viereen ja mietin mitä sanoisin. -Pari tyttöä mun luokalta ja sitten yks poika, sanon. -Uuuu, kerro siitä pojasta lisää, Salli sanoo ja virnistää. Naurahdan, mieleeni tulee kuva tältä päivältä kuinka Jesse oli yrittänyt heittää minua pähkinällä päähän kakkoskerroksesta. Minä olin siis itse ykköskerroksessa, ja opettaja näki kuinka Jesse yritti osua minuun pähkinällä. Hän sai siitä Wilma-merkinnän jossa luki, yritti heittää ystäväänsä pähkinällä kakkoskerroksessa. Saimme siitä vuoden naurut. -Noh, sen nimi on Jesse. Jesse soittaa kitaraa ja pianoa, ja pelaa futista. Se on samassa koulussa kun mä ja… Siinä se mitä tiiän, sanon naurahtaen. Salli katsoo minua mietteliäästi ja sanoo sitten: -Joku taitaapi olla ihastunu. -Ei ny iha kummiskaan, sanon naurahtaen. Tunnen punan nousevan poskilleni, nousen ylös ja laitan kädet yhteen. -Mutta mä taidan nyt mennä kattomaan Astaa, sanon ja otan Astan harjakopan ja lähden ulos. Sydän hakkaa rinnassani, mutta en ole varma että miksi. Huokaisen ja kävelen pihatolle. Asta ja poppoo seisovat pihaton toisella laidalla, kutsun Astaa ja se köpöttelee portin luokse. Otan ponin riimuun, kiinnitän Astan puomille ja alan harjata sen pölyistä turkkia. -Mitäs sullee kuuluu, kysäisen ponilta. Mutta ei neitiä näytä kiinnostavan, koska ruoho tuppo maassa vie kaiken huomion. Naurahdan ja harjaan Astan selkää pitkin vedoin. Hyräilen yhtä kappaletta jonka olin aamulla kuullut radiosta, Asta kääntää katseeensa minuun. Se katsoo minua ilmeellä joka kysyy ”ootko tosissas”. Saan harjauken aika nopeasti valmiiksi, palautan Astan pihattoonsa. Jään seisomaan pihaton viereen katselemaan poni kaveruksien tervehdyksiä. Jostain syystä perhoset mylläävät vatsassani, ja Sallin sanat pyörivät päässäni. ”Joku taitaapi olla ihastunut” ehkä Salli puhuu totta? En mä tiedä!
|
|
|
Asta
Sept 24, 2016 19:31:51 GMT 2
Pujo likes this
Post by rena on Sept 24, 2016 19:31:51 GMT 2
Sää... Päivä oli ollut suoraan sanoen loistava, kunnes näin Astan silmieni edessä… Olin suunnitellut aamulla että käväisen nopeasti tallilla harjaamassa Astan mutta ei, sana ’nopeasti’ ei taida sopia tuohon tilanteeseen: Katsoin tamman suoraan sanottua törkyistä turkkia, eilen illalla oli satanut, ja pihaton kulmassa oli sen jäljiltä jäätävän kokoinen lammikko. Huokaisin ja laskin harjakopan maahan, hain tamman pihatosta ja aloin harjaamaan sitä. -Mitens sä ittes tollaseen kuntoon oot saanut, kysyin naurahtaen ponilta. Tuntui ettei edes kumisukalla saanut puhdistettua ponin mustaa turkkia. -Mitäs sä teet, joku kysyi takaani. Käännyin ympäri ja näin pujon takanani, naurahdin ja osoitin Astan turkkia. -Tätä, sanoin. -Wou, en tiiä miten Asta on tossa onnistunu. Mutta veikkaan että auttava käsi olisi tarpeen, Pujo sanoi hymyillen. Hän otti harjan kopasta ja alkoi harjaamaan toista puolta. -Ketä sä muuten hoidat, vai onko sulla joku iha omistuksessa? Kysyin Pujolta. -Mä hoidan tota Darlia, Pujo vastasi minulle. Kelasin mielessäni että kuka hevosista olikaan Darli, sitten muistiini tuli hiirakon värinen tamma. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi, kiusallinen hiljaisuus laskeutui yllemme. Kunnes keskin jonkun niin tylsän/klassinen puheen aiheen, eli sään. Niin aloitimme keskustelemaan säästä, herran jestas sentään että kuinka kekselisästä. Jonkun aikaa siinä kesti, mutta pian tamma kiilsi. -Me tehtiin se, sanoin. Vedin hiukset otsaltani sivuun ja hymyilin voiton riemuiesti. -Totta, pakko sanoa et aika hyvin, Pujo totesi hymyillen. Pujon piti mennä moikkaamaan Darlia, joten palautin itsekseni Astan takaisin pihattoon. -Heippa, nähdään huomenna, sanoin tammalle. Otin harjakopan mukaani ja vein sen tallille, huomenna meneisin ratsastamaan Astalla, toivoin että olisi jo huominen.
|
|
|
Asta
Sept 25, 2016 21:48:59 GMT 2
Pujo likes this
Post by rena on Sept 25, 2016 21:48:59 GMT 2
Mopo poikia Saavuin tallille, aurinko paistoi heikosti pilvien takaa. Menin tallin kautta, ja katsoin tyhjän karsinan, johon voisin mennä varustamaan Astaa. Joka tällä kertaa oli Cellen karsina, lähdin hakemaan Astaa riimunnarun kanssa. Asta seisoskeli lähellä porttia, neiti näytti tylsistyneeltä. -Heippa Asta, moikkasin Astaa. Hain Astan aitauksesta ja taluin tamman talliin, vien hänet karsinaan, ja laitoin kiinni. Hain pikaisesti harjat, ja aloin harjaamaan. Onneksi tällä kertaa Asta oli säästänyt minut suurelta urakalta harjaamisen suhteen. Nousin pihassa Astan selkään, ja suuntasin kärrypolulle. Astan töpöttävät askeleet tuntuivat kotoisalta, en ajatellut taaskaan mitään. Aina kun pääsin ratsastamaan turvallinen tyhjyys, ei tarvinnut tressata mistään tai ajatella turhia asioita. Päätin nostaa ravin suoralla pätkällä, laukkasin jonkun matkaa. Astakin vaikutti oikein innokkaalta, pilvet olivat siirtyneet kokonaan auringon edestä. Joten kaunis syys aurinko valaisi maan, oranssit ja keltaiset lehdet päällystivät osittain kärrypolkua. Pian olisi jo talvi, ja jätti pakkasia. Minä sopisin enemmin jonkun italian ilmastoon, pakkanen ei vaan sovi minulle. Hidastimme hieman vauhtia ja käännyimme kapealle metsä polulle, joka veisi meidät tallin pihaan. Yhden männyn latvassa istuskeli kaksi pientä oravaa, ne hyppivät peräkkäin oksalta toiselle, ja katosivat pien puidet latvoihin. Asta höristeli korviaan ehkä hieman hermostuneena, se pysähtyi paikalle. Yritin saada Astaa liikkumaan, mutta sitten itsekkin kuulin sen. Moottori pyörien pärinää, ja nuorten poikien huutamista. Ensin luulin mopojen menevän kärrytiellä, mutta sitten ne alkoivat kuulua lähempää. tässä lähistöllä ei ole mitään muuta polkua, he aikovat siis ajaa minun ja Astan ylitse. Mopojen pärinä kuului yhä kovempaa hetki hetkeltä. Kannustin Astan liikkeelle, ja ravasimme läheisen ojan penkalle. Laskeuduin ponin selästä ja silitin sitä kaulalta rauhoittavasti. Pian sen jälkeen kolme nuorta menivät hurjapäisesti polkua pitkin mopoillaan, ja yksi mopoista näytti oudon tutulta… Pudistin päätäni ja odotin hetken varmistaakseni ettei heitä tulisi enempää, sitten poistuimme ojasta Astan kanssa, hyppäsin takaisin Astan selkään. Lähdimme reippain askelein tahtiin kävelemään kohti tallia Tallin pihaan päästyämme aurinko oli taas mennyt pilvien taakse, huokaisin ja menin talliin laittamaan Astan kuntoon. Otin pikaisesti varusteet pois, harjasin ja palautin Astan takaisin pihattoon. Kun olin tehnyt kaiken tarvittavan kävin vaihtamassa vaatteet farkkuihin ja huppariin. Valma tuli minua vastaan tallituvassa, moikkasin häntä ja hymyilin tyynenä. Kävimme nopean keskustelun kuulumisista, ja jatkoimme sitten kumpikin omia matkojamme. Samalla kun kävelin pyöräni luokse katsoin puhelintani, Jesseltä oli tullut jonkinlainen video. Jesse oli kuvannut videon mopon selsstä, kuika hän ja hänen ystävänsä ajoivat yllättävän tutun näköistä polkua. Pysäytin videon kohtaan jossa minä ja Asta näymme ojan penkassa seisomassa, jostain syystä tunsin itseni todella vihaiseksi. Tungin puhelimeni taskuun ja lähdin ajamaan suorinta tietä kotiin.
|
|
|
Asta
Oct 16, 2016 22:33:19 GMT 2
Aleksi likes this
Post by rena on Oct 16, 2016 22:33:19 GMT 2
Loppukoe Osa hoito 2 suoritusta Saavun tallille, tallin kotoisa haju tulee nenääni. Kävelen tallikäytävällä, olen mukavan rentoutunut. Päivä oli kulunut ihan hyvin tähän mennessä, ja nyt pääsisin rentoutumaan Astan seuraan. -Moi, voitko sä auttaa mua varustamaan Astan tunnille? Joku sanoo takaani. Käännyn hitaasti, ja huomaan takanani pienen tytön. Hänellä on tumma ihonväri ja kauniilla kiharalla olevat mustat hiukset. Nyökkään hieman epämääräisesti ja vastaan tytölle. -Juu, voin mä varmaan. Katsahdan kattoon ja mietin että mitä minun pitäisi tehdä nyt ekana. -Okei, käydään hakemassa riimunnaru Astalle ja sitten käydään kattomassa että mikä karsina olis vapaana, kerron. Tyttö nyökkää hiljaisen tuntuisena ja lähtee perässäni satulahuoneeseen, hän ottaa riimunnarun. Lähdemme takaisin ja katsomme mikä karsinoista on tyhjillään ja sitten lähdemme pihalle. -Onko tä sun eka ratsastustunti, kysyn tytöltä. -Juu, tyttö vastaa hiljaa -Okei, sitten mä voisin kertoa sulle jotain perus asioita. Tota noin, tallissa pitää aina käyttäytyä rauhallisesti, paikat pitää olla aina siistinä, hevosten pitää antaa syödä rauhassa, eikä niille saa antaa ylimääräistä herkkuja ja viimeiseksi jos sä huomaat et joku heppa tai muu ei oo kunnossa niin sano siitä henkilökunnalle. Kerron Tyttö nyökkää ja sanoo sen jälkeen vielä: -Okei, aika paljon muistettavaa. Tyttö sanoo ja lisää sen jälkeen: -Mä oon muuten Emma. -Mä oon Rena, sanon tytölle takaisin. Olemme jo pihaton edessä, Asta seisoo lähellä porttia nuuskimassa maata. -Ja muista pitää aina hanskoja, jotka sulla näyttääkin olevan jo. Sitten kun sä oot saanut Astan riimunnaruun niin sun pitää taluttaa sitä vasemmalta puolelta, ja varmista ettei riimun narun toinen pää roiku maata pitkin, kerron. Emma hakee Astan hieman epäröiden, mutta onnistuu siinä virheettömästi. Saavumme talliin ja ohjastan Emman Astan kanssa turvalliselle paikalle, joka on tällä kertaa tyhjä karsina, selostan Emmalle: -Kun varustat heppaa, varusta se joko näin karsinassa, pesarissa, ulkopuomilla tai käytävällä. Emma seuraa selitystäni korva tarkkana, päätän näyttää seuraavaksi miten hevonen kiinnitetään. -Aina kun sä kiinnität hepan, sä käytän samaa solmua. Ja tämä mysteerinen solmu on vetosolmu. Kerron. Otan Astan riimunnarun ja sidon sen karsinaan vetosolmulla, selostin myös samalla että miten solmu tehdään. Puran solmun ja annan Emman yrittää, hetki siinä meni, mutta loppu tulos oli hyvä vetosolmu. Lähdimme hakemaan Astan harja koppaa, ja esitin jokaisen harjan Emmalle: -Tä on pehmeäharja ja tä on kovaharja, niitä käytetään varmaan eniten harjoista, kaiviokoukulla puhdistetaan kaviot nimensä mukaan, tä on kumisuka sitä käytetään kun hepassa on vaikka mutaa joka ei lähe perus harjalla… Käyn joka ikisen harjan ja välineen läpi kopasta. Alamme harjaamaan Astaa yhdessä, Emmalla oli pehmeäharja ja minulla kovaharja. Sitten näytin miten kaviot puhdistetaan, ja aikaa jäi vielä niin kävimme harjan läpi. -Okei, lähetään hakemaan varusteita. Sanon. Tepastelemme satulahuoneeseen hakemaan Astan suitset ja satulan. -Ekana satula, sitten suitset ja kylmässä säällä kuolaimet pitää aina lämittää käsissään ennen kuin ne menee hepan suuhun. Ja jos tarvitsee käyttää suojia niin ne tulee ihan ekana varusteista, selostan. Minulla on satula sylissäni ja suitset roikkuvat jo käytävän puolella koukussa, alan kertomaan: -Sun pitää aina satuloida heppa vasemmalta puolelta ja satula vyö ja jalustinhihnat pitää olla ylös nostettuna, nääks. Näytän Emmalle, hän nyökkää myöntävästi. Nostan satulan selkään ja jatkan selostusta: -Satula laitetaan ekana tänne sään yläpuolelle mistä se liutetaan taaksepäin omalle paikalleen, eli näin. Näytän Emmalle miten satulan kuuluu olla, ja selitän mistä tietää että missä asennossa satula on oikein. -Huopa pitää muistaa suoristaa molimmilta puolilta että se ei hierrä hevosta, ja sitten kiinnityksiä. Saulavyö laitetaa oikealta puolelta alas ja laitetaan kiinni löysästi ekaan ja vikaan vastinhihnaan kolmesta. Selostan ja näytän kaiken laitan vyön kiinni, siirrymme seuraavaksi suitsiin. Haen sutset käytävältä ja palaan sitten karsinaan sulkien oven perässäni, lämmitän kuolaimia hieman nyrkissäni ja sitten asetun Astan vasemmalle puolelle. -Suitset laitetaan aina vasemmalta puolelta näin, riimu kaulalle, ohjat kaulalle ja sitten. Oikee käsi sujahtaa hepan leuan ali toiselle puolelle, ota poskihihnoista kiinni ja pidät niin suitset kasassa. Vasurilla tarjotaan kulaimet hevoselle, ja sitten kun heppa avaa suunsa laita niskahihna tänne korvien taakse. Selostan ja näytän samaan aikaan. Taputan Astaa kaulalle kiitoksena ja sitten vedän otsatukan remmejen alta pois. Alan kiinnittämään remmejä. -Leukahihna tulee nii kireelle et tänne väliin mahtuu nyrkkin ja turparemmin väliin kaks sormea. Näin, näytän. -Näillä tiedoilla sun pitäis pystyä varustamaan hevonen tarvittaessa, sanon ja hymyilen. -Kiitti avusta, Emma vastaa. Aika lähteä maneesiin, Emmä kiinnittää kypäränsä ja sitten irroittaa riimun Astan päästä, hän ottaa ohjakset käteen ja taluttaa Astan maneesiin. Minä kävelen perässä ja katselen heidän menoa. Kentällä muistutan Emmaa että vyötä pitää vielä kiristää uudestaan, Emma kiristää vyön tarkkaavaisesti. Punttaan Emman selkään ja kiristän vielä vyön maasta, annan vielä viime hetken vinkit ja sitten menen katsomoon seuraamaan tuntia rauhassa.
|
|
|
Asta
Oct 16, 2016 23:00:42 GMT 2
Aleksi likes this
Post by rena on Oct 16, 2016 23:00:42 GMT 2
HIENOSTI MENI Kaikki meni aivan pieleen, tai siltä ainakin tuntui. Kun kävelin Hallavaa kohti suu mutrussa, olin varmaan noussut väärällä jalalla tai jotain, koska mikään ei tuntunut onnistuvan. Aamulla eka nukuin pommiin, en ehtinyt syödä aamupalaa ja myöhästyin soittotunnilta. Sitten kun olin matkalla kotiin tajusin että olin unohtanut avaimeni aamulla, eikä kukaan ollut kotona. Noh sitten kävin äitini työ paikalla kaupungin toisella puolella hakemassa avaimet… Ja päivä vaan jatkui samaan tapaan=epä onnistuneesti. Tallin piha avautui eteeni, piha oli peittynyt syksyn lehdistä ja kurasta. Suuntasin tallitupaan minne jätin reppuni ja muut ylimääräiset kamppeet. Käväisin äkkiä hakemassa varustehuoneesta riimunnarun ja katsoin että mikä karsina olisi vapaana. Päätin että käyttäisin Dunjan karsinaa, kun astuin tallista ulos hytisin jo kylmästä. En nauti alle +10°c asteen keleistä, en sitten yhtään. Puhumattakaan miinus asteista. Asta seisoi väsyneen näköisenä pihaton portin lähellä, hain tamman ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia. Harjasin Astan mustaa karvaa pitkin vedoin karsinassa, sormeni palelivat yhä, olin nimittäin unohtanut hanskat kotiin tänään. Hyräilin Vain elämää kappaleita hiljaa itsekseni samalla kun setvitin Astan harjan takkuja. -Moikka, suaki näkee täällä, iloinen ääni sanoi takaani. Tunnistin jo tutun äänen, Salli. Käännyin ympäri ja näin hymyilevän Sallin tallin käytävällä seisoskelemassa. -Juu, on ollu vähä kiire nii vähä vähäseks on jääny tä tallilla käynti, kerroin Sallille ja hymyilin hieman. -Aaa, mutta mitens sulla menee, Salli kysyi ja hymyili. Mietin hetken että avautuisinko kaikista maailman ärsyttävyyksistä vai pitäisinkö keskustelun mukavan positiivisena. -Iha hyvi, tosi kiireistä vaan, sanoin ja naurahdin. Jutustelimme vielä hetken mutta sitten Salli jatkoi matkojaan, olin varma että Sallista hohtaa jotain postitiivisuus energiaa. Lähdin hakemaan varusteita, varustaminen sujui helposti. Onneksi, talutin ponin pihalle ja nousen selkään. Köpöttelimme kärrypolulle ja nautimme syksyisistä lehdistä, otin pari ravi pätkää ja myös jonkin verran laukkiltiin. Oli ihanaa tuntea Astan pienet laukka askeleet allani, tuntui kotoisalta. Astakin oli alkanut innostumaan ja se kiihotteli innoissaan eteen päin syys ilmassa, jouduin hidastamaan menoa koko ajan ettei koko aikaa ravattaisi. Käännyimme suuressa mutkassa takaisin, menisimme samaa reittiä takaisin. Koska metsä reitit eivät tuntuneet enään 'turvallisilta'. -Hei kohtaloo, oon iso tyttö jo, ja mä päätän sen, kenen oon tai sen... Hyräilen Cisun kappaletta innoissani kun kävelemme kohti tallia Palasimme takaisin tallille noin tunnin päästä, tunsin oloni rennoksi. Hyppelin melkein Astan kanssa takaisin talliin, otin varusteet pois, harjasin Astan ja palautin Astan pihattoon. Päätin että kävisin pikaisesti täyttämässä juomapulloni tallituvassa ennen kuin lähtisin kotiin, aselin kohti tupaa ja avasin oven. Näin sohvalla kaksi vierasta hahmoa. Jäin seisomaan paikalleni ja sanoin hetken päästä: -Moi, mä oon Rena, Astan hoitaja. Tyttö ja poika kääntyivät minua kohti, poika hymyili ja tyttö katsoi minua hieman yllättyneenä. -Moi meitsi on Ruska ja hoidan Fonzien hoitaja, poika sanoi ja hymyili. -Moikka, mä olen Meri, ja hoidan Melliä, tyttö kertoi minulle kauniilla äänellä. Nyökkäsin ja astelin hanan luokse, täytin juoma pulloni ja sanoin nopeasti: -Melli on iha kiva heppa, tai siis oon menny sillä kerran, sanoin ja naurahdin hieman. -Niin, siltä se tuntuukin, Meri vastasi ja naurahti. Jutustelimme hetken uuden kaksikon kanssa maailman menosta ja muuten kuulumisista. Pakko oli sanoa että ihan mukavan tuntuista porukkaa, mietin kun lähdin kotia kohti reppu selässä. Ehkä tämä onkin ihan kiva päivä, alku oli vain hieman kankea, mietin juuri ennekuin liukastuin mutaiseen maahan. -Samperi, mutisen itsekseni kylmässä maassa. Nousen ylös, takamusta koskee hieman ja lähden linkuttamaan kohti kotia, ja viimeisetkin positiivisuuden rippeet putoilevat matkan varrelle.HIENOSTI MENI
|
|
|
Post by rena on Oct 19, 2016 22:36:23 GMT 2
Jutustelua Harjaan Astaa käytävällä, Asta vain pyöri eikä malttanut pysyä paikoillaan. -Nonnii, rauhotuppas vähäsen neiti pieni, sanoin. Asta katsahti minuun ja heilautti päätään, naurahdin ja pudistin päätäni. Nostin tamman kaviot ja puhdistin jokaisen huolella, harjasin harjan ja sitten koin olevani valmis. Lähdin viemään Astaa takaisin pihattoon, olin niin iloinen että loma oli alkanut. Ei ollut kiireistä aikataulua, ja voin hegailla tallilla päivät pitkät. Asta melkein hyppeli innoissaan, joku ei kärsinyt enään syysmasennuksesta. Annoin tamman mennä pihattoonsa takaisin leikkimään muiden kanssa, hymyilin ja lähdin kohti tallia. Kävelin tallin käytävällä ja katselin heppoja. katseeni pysähtyi suloiseen suokki tamman kohdalle, se katsoi minua ja tekei omituisen pyörähdys käännöksen. Hymyilin ja kuulin naurahduksen takaani. -Se on joskus vähä tollane hupsu, käännyin ja näin varsan omistajan. -Aaa, on muute iha sika lutune. En kestä, Lotta on vaan niin söpö! Sanoin hyvin ponifani fiiliksellä. Hän naurahti ja sanoi, -Jep, mä oon muuten Daw. -Kiva tavata Daw, mä oon Rena. Ja hoidan Astaa, kerroin hänelle hymyillen. -Eikös Asta ollu se musta settis? Daw varmisti minulta. -Jep, juuri se. Vastasin iloisesti. Juttelimme hetken vielä mutta sitten lähdin talli tupaan. Pujo istui sohvalla tylsistyneenä, ja Valma täytti juomapulloaan lavuaarin luona. -Moikka, sanoin ja menin sohvalle Pujon seuraksi. Tiputin kenkäni pois jalasta ja nostin jalat syliini ristiin. Avasin kaksi lettiä jotka olivat punoutuneet päänähkaani, hiukseni näyttivät luultavasti linnunpesältä. -Moi, mitens sun päivä on menny, Valma kysyi hymyillen ja tuli istumaan myös sohvalle. -Ihan hyvin, entäs teijän? Kysyin takaisin kummaltakin. -Hyvin, itseasiassa, Pujo sanoi ja hymyili hieman. Valmakin vakuutti että päivä oli kulunut mainiosti, juttelimme vielä hetken kuulumisista ja maailman suureksi yllätykseksi säästä. Siis herran jestas ton sää-puheenaiheen kanssa. Ovi käy ja Caitlyn astui sisään hymyilevänä. -Moi kaikki, hän sanoi ja menei pesemään kätensä lavuaarin luokse. Tervehdimme kaikki häntä ja vaihdoimme uudelleen nopeat kuulumiset ja keskustelut maailman ikuisesta menosta. -Ootteko päättänyt miksi puette itsenne ja ratsunne halloween juhliin? Kysin muilta innoissani. Olin tehnyt itse Astan sekä itseni asun aivan itse, ja olin myös intoillut tulevasta tapahtumasta jo iät ja ajat. -Mä en oo ihan varma viel et mikä tuun olee jos tuun koko juttuun mukaan, Valma kertoi. -Mä Lumikki ja Darli ois varmaan joku kääpiöistä, Pujo kertoi itsekkin innostuneen kuuloisena. -Hmm, aattelin jotain ’Leatherface’ tyylistä. Caitlyn sanoi ja hymyilei hieman salaperäisesti. -Vähä kivoja ideoita teillä, sanoin innoissani. -Mikä sä ja Asta aijotte olla? Valma kysyi kiinnostuneena. -Me ollaan Frozenin Anna ja Sven, kerroin jopa hieman ylpeänä. Muut nyökyttelivät päitään, tästä tulisi aivan mahtava halloween. Kotiin päin kävellessäni muistelin viime vuoden halloweenia, aina ysi-luokkalaiset järjestivät kaupungissa halloween juhlat, ja viime vuonna mnä olin ysillä niitä järjestämässä. Ekana pidettiin kauhuparaati kaupungin läpi, sitten saavuttiin itse tapahtuma paikalle. Eli vanhalle koululle, oltiin koristeltu sitä paikkaa viimeiset viikot tuota varten. Ja voi sitä ylpeyden määrää kun kaikki opettajat kehu tuotoksiamme. Illalla myöhään raja metsässä kaikki rohkeimmat kulkivat ’veri metsän’ kauhu polun läpi, ja saivat palkinnoksi karkkia. Sen jälkeen oli ysien omat bileet, tekeisin melkein mitä vaan jos voisin palata sinne. Mutta paras ystäväni Milla tulee onneksi käymään luonani lähi aikoina, vitsit kun olen niin innoissani. Mutta Hallava tuntuu jo melkein kodilta, porukka on mukavaa ja Asta on aivan ihana.
|
|
|
Post by rena on Oct 23, 2016 19:46:19 GMT 2
Can’t stop the feeling Hyppelin tallille aivan innoissani, olin tänään saanut vahvistuksen ystävältäni Millalta että hän tulisi käymään luonani ensi viikonloppuna. En malttaisi odottaa melkein kokonaista viikkoa jotta saisin nähdä taas Millan. Kun saavuin tallille menin tallitupaan, ja löysin Sallin tuvan sohvalta. Pohdin hetken että pyytäisinkö Sallin mukaan poni maastoon -Moikka, haluutkos lähtee mun kanssa poni maastoon? Kysäisin hymyillen. -Joo, ois kiva saada seuraa, Salli sanoi innoissaan ja hypähti pystyyn. -Kiva, onko sulla joku kiva reitti idea? kysyn. -On mulla yks, mutta mennäänkös laittamaan ponit? Salli vastasi. -Juuh, vastasin takaisin. Lähdimme yhtä matkaa pihatolle hakemaan Astaa ja Mincaa, minä menin tällä kertaa Darlin karsinaan ja Salli meni Mincan kanssa Mellin karsinaan. Harjasimme ponit itsekseen ja varustaminen sujui ihan vaivatta, pian me olimme valmiina tappavaan syys ilmaan. Nousimme ratsujemme selkään maneesin lähellä, lähdimme taas kärrypolkua pitkin matkaan. -Miten sun loma on menny? Kysyin Sallilta -Ihan hyvin, en oo saanu mitään ihmeellistä aikaseks, Salli vastasi ja naurahti. -Aaa, okei, sanoin ja naurahdin itsekkin. -Entäs sun loma, uutisia siitä pojasta, Salli uteli edelläni. -Huoh sun kanssa, eikä munkaan lomassa oo tapahtunut mitään sen suurempaa. Aika paljon oon ollu tallilla ja sitten muuten löhöilly ja kattonut Netflixiä, kerroin. -Niin, ja sitten se poika??? Salli jatkoi utelua. -Jesseä varmaan tarkotat, eikä Jesselle kuulu mitään sen ihmeellisempää. Mä voin kyllä antaa sulle sen numeron jos haluut pyytää sen vaikka ulos, vitsailin Sallillle -Paraskin puhuja, Salli tokaisi naurahtaen. Aloimme ravaamaan, ja pienen ravi pätkän jälkeen käännyimme yhdelle metsäpolulle, se ei ollut hirveän kapea. Sitä pitkin jatkoimme matkaa rauhassa jutellen. Ei kestänyt kauvaa kun saavuimme pellon reunalle, Salli huikkasi edessäni. -Nyt laukkaillaan, ja näätkö tuolla noi kaks pientä risu este kasa juttua, mennään niitten yli. Salli kertoi minulle. Nyökkäin ja paransin asentoani Astan pyöreässä selässä. Taas kun alettiin puhua esteistä innostuin aivan täysin, rakastin hyppäämistä ihan sikana Salli nosti sujuvasti laukan edelläni, minä odotin hetken ja lähdin Astan kanssa perään, ensimmäinen risu kasa läheni hurjaa vauhtia. En näköjään ollut ainoa joka tykkäsi estestä, Asta nimittäin kiihdytteli ihan fiiliksissä kohti estettä. Jouduin pidättämään hieman ettemme syöksyisi risukasan läpi, paransin otetta ohjaksista ja sitten mentiin. Lensimme tyylikkäästi ensimmäisen esteen yli, teki mieli kiljaista silkasta innostuksesta. Kannustin Astaa ja pingomme toisen esteen yli, siirsin Astan raviin ja ravasin Sallin kiinni. Sallin ja Mincan vierellä jarrutin sen verran että menimme käyntiä. -Toi oli ihan super mahtavaa, vitsit rakastan esteitä! Sanoin aivan innoissani. Salli naurahti ja pudisti päätään, hän sanoi: -Sen kyllä keltämättä huomas. Kävelimme vielä ja sitten ravailimme pellon toista reunaa loppu raveja, pian pääsimme tallin pihaan. Saimme hepat tarhakuntoon hetkessä, ja palautamme Astan sekä Mincan takaisin pihattoonsa. Kävelimme tallitupaan missä Caitlyn ja Ruska juttelivat sohvalla lomasta. -Moikka, sanoin heille ja menin hakemaan juotavaa. Sallikin tervehti porukkaa, hän meni kaapillensa ja kaivoi juomapullon sieltä. -Missäs te olitte, Ruska kysäisi meiltä. -Maastossa Astan ja Mincan kanssa, vastasin. Sydämmeni hakkasi yhä innosta esteiden jäljiltä, pitäisi varmaan mennä joillekki este tunneille, pohdin itsekeni. -Hypättiin siellä pellolla pikkusten risu kasa esteiden ylite, Salli täydensi minua. -Olikos eillä kivaa? Caitlyn uteli ja nousi sohvalta. -Todellakin, en oo päässy hyppäämään niin ikuisuuksiin, sanoin ja naurahdin. Muut nauroivat innostukselleni, minkäs sille mahtaa. Caitlyn lähti ratsastamaan Beedalla ja Salli lähti jo kotiin. Jäimme Ruskan kanssa kahden oleskelu huoneeseen, join veteni loppuun ja lösähdin hetkellisesti sohvalle. -Mieti, huomenna jatkuu jo koulut, ja seuraava loma on vasta Jouluna! Sanoin toivottoman kuuloisena. -Niin, ei yhtään jaksais kieltämättä koulua, varsinkaan lukiota, Ruska jatkoi. -Mutta kohta on joulu ja kaikkialla soi joulu laulut, tokaisin ja naurahdin. -Sitä odotellessa, hyvää koulun käyntiä, Ruska sanoi ja hymyili. Hymyilin takaisin ja keräsin tavarani kasaan, otin kaapistani kypärän. Hyvästelin Ruskan hymyillen, menin tallin parkkipaikalle odottamaan kyytiäni. Pian tutun näköinen mopo kaarsi eteeni, hymyilin ja vedin mustan mopo-kypärän päähäni. -Moikka, minnes mennään, Jesse kysyi mopon selästä. -Jos vaikka eka viittisit käyttää mut kotona niin vaihdan vaatteet, lähetään sitte sinne leffaan. Kerroin ja istuin Jessen taakse. -Selvän teki, ota kovaa kiinni, Jesse sanoi innoissaan. Otin Jessen lanteilta kovaa kiinni, ja sitten lähdimme kiitämään kohti kotiani.
|
|
|
Post by rena on Nov 11, 2016 19:01:07 GMT 2
Winter is coming Olin törmännyt Pujoon matkalla tallille, vaapuimme siis yhdessä tallin pihaan ja siitä sisälle. Tallituvan lämmöstä oli nauttimassa jo Inka ja Valma. -Päivää taloon, tervehdin tuvassa olioita ja lösähdin sohvan nurkkaan. -Heippa, Valma tervehti ja hymyili. -Siis oikeesti, tuolla on kylmä, Pujo puhisi ja pudisteli päätään. -Lapissa on kaks kertaa kylmempää jo nyt, sanoin ja naurahdin. -Pari astetta eroo ehk, Inka sanoi ja vei tyhjän kuppinsa lavuaarille. -Onko teillä suunnitelmia jouluksi? Valma kysyi meiltä. Muut pudistelivat päätään ja kertoivat ettei sen suurempia suunnitelmia ollut ehtinyt vielä kertyä. -Mä häippäsen käymään kotona lapissa, kerroin muille. -Millasessa paikassa asuit siellä? Inka kysyi minulta. -Kylmässä, sanoin ekan asian joka tuli mieleeni ja jatkoin sitten tarkennusta: -Asuttiin aika kaukana ihmisen ilmoilta, talli oli lähin rakennus ja sinnekkin oli päälle kilometri matkaa. Mutta jos ties oikeen reitin sinne pääs parissa minuutissa, meillä oli iha jäätävän kokonen omakoti talo ja pikkunen lampi pihassa, kerroin muille ja koti-ikävä pisti sydäntäni. -Vitsit sellasessa paikassa on varmaan ollu ihanaa asua, Pujo huokaisi ja kaivoi kaappiansa etsien jotakin. Ovi kolahti ja Nanna astui tupaan ja tokaisi naurahtaen: -Winter is coming, siis ei herran jestas ku tuolla on kylmä. Naurahdan koska suurena Game fo Thronesin fanina ymmärsin vitsin, muut vain hymyilivät Nannalle ja toivottivat hänelle hyvää päivää. Jutustelimme pääosin säästä ja pian minun oli aika lähteä moikkaamaan Astaa, tällä kertaa olin muistanut ottaa lapaset mukaan. Hain pörröisen ponin pihatosta ja kipsimme talliin, olimme päässeet Mellin karsinaan harjailemaan. Harjasin ponia pitkin vedoin ja upposin ajatuksiini, Asta haisteli taskujani ja pysähtyi yhden taskun kohdalle. Hymyilin ja kaivoin pienen palan porkkanaa sieltä. -Ole hyvä, sanoin tammalle. Hetken päästä pieni blondi tyttö tuli karsinan ovelle ja tuijottiAstaa, katsahdin tyttöä ja kysyin häneltä: -Moi, meetkös sä Astalla seuraavalla tunnilla? Tyttö nyökytteli päätään, kutsuin tytön karsinaan ja annoin hänen harjata Astaa rauhassa. Olin juuri lähtemässä karsinasta antaen tytölle rauhan ponin hoitamiseen mutta sitten tyttö avasi suunsa ja kysyi: -Voitko sä auttaa mua, mä en osaa puhistaa kavioita. -Juu tottakai, vastasin ja tulin neuvomaan yksityiskohtaisesti että miten kaviot puhdistettiin. -Ja noin siis puhdistetaan kaviot, kerroin kun olin saanut yhden kavioista puhaaksi. -Okei, mun nimi on muute Lotta, tyttö mumisee. -Mä oon Rena, täällä on yks varsa, jonka nimi on Lotta. Kerroin tytölle. -Oikeesti, Lotta sanoi ja hymy nousi tytön kasvoille. Nyökyttelin päätäni ja sitten jatkoimme yhdessä Astan hoitamista. Pian lähdimme hakemaan varusteita ja matkalla satulahuoneeseen näytin Lotalle varsa Lotan. -Oi kun se on sulonen, mutta voiko toi olla muka varsa ku se on jo melkei Astaaki isompi, Lotta ihmetteli. -Se on Suomenhevonen, ja Suomenhevoset on aikusena aika isoja. Joten on se vielä varsa, kerroin. Haimme varusteet ja varustimme Astan pikaisesti, pian olenkin maneesissa auttamassa Lottaa Astan selkään. Kiristin satulavyön maasta ja otan siirryin sivummalle, mieleeni muistui ensimmäiset kunnon ratsastus tuntini. Olin mennyt pyöreällä settiksellä, Taunolla. Haikea olo hiipi mieleeni kun muistelin pientä pyöreää ystävääni, havahduin ajatuksistani kun minua pyydettiin kentälle taluttamaan. Nousin ylös ja kakistan haikeat ajatukset mielestäni.
|
|
|
Asta
Nov 13, 2016 23:52:44 GMT 2
Pujo likes this
Post by rena on Nov 13, 2016 23:52:44 GMT 2
Ei lunta ilman pakkasta Kävelin tallille, nenäni oli aivan tukossa ja kurkkukipeänä. Ja joku varmaan miettii että miksi, noh tässä teille syy. Meidän kerrostalon ulko-ovet menee kiinni klo 22.00, ja mä tulin yks ilta treeneistä siihen aikaan. Sinä iltana ei äiti tai Minka ollut kotona, ja minä olin unohtanut avaimet kotiin. Aploodit siis minulle, joten jouduin palelemaan pihalla yli puoli tuntia. Ennenkuin Äiti ja Minka tulivat kotiin, olen ollut super nuhassa siitä lähtien. Tänään kävisin ratsastamassa Astan ja sitten menisin suoraan kotiin, tallille päästyäni käväisin tallituvassa jättämässä tavarani sinne. Hetken aikaa hengähdin tallituvan lämmössä, mutta pian kylmä ulkoilma kutsuikin minua takaisin. Vaapuin hakemaan Astaa pihatosta, vihasin talvea osittain ja toisaalta se oli parasta mitä maailmassa voikaan tapahtua. Tai siis lumi oli ihan mahtavaa, mutta en niinkään välittänyt kulmyydestä, mutta ei lunta ilman pakkasta. Talutin Astan talliin, harjasin hänet huolellisesti ja varustin. Tallissa oli hiljaista, kuului vain hevosten hengitystä ja oman touhuamiseni äänet. Talutin Astan tallista ulos, ja siitä maneesiin. Menin kentän keskelle ja säädin oman aikani jalustimia, sitten hyppäsin selkään. Tai siis kun olin hyppäämässä selkään, Asta otti pari askelta ja tumpsahdin maahan pyllylleni. Huokaisin ja nostin itseni pystyyn, hyppäsin selkään ja kiristin vielä hieman satulavyötä selästä. Lähdimme kävelemään ympäri maneesia, omaksi yllätykseni huomasin äidin saapuvan maneesiin. Hän meni istumaan katsomoon ja vilkutti minulle. Jatkoin ratsastamista, ravasin voltteja ja laukkasin puomeja. Tein tunnin vain perus harjoituksia, tuntui hyvältä touhuta ihan normaaleissa merkeissä Astan kanssa, siitä on aika pitkä aika kun viimeksi olin ollut ratsastamassa Astalla muualla kuin maneesissa. Loppukäyntejen aikana halasin Astaa kaulalta ja sitten kaarroin kaartoon, nousin pois selästä, löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. Äitini laskeutui katsomosta ja hymyili minulle. -Siitä on pitkä aika kun viimeksi olen nähnyt sinun ratsastavan, Äiti sanoi ja hymyili. -Niin siitä taitaa olla, vastasin ja naurahdin. Talutin Astan talliin ja äitini seurasi meitä perässä, tallissa vastaan tuli Pujo. -Moikka, Pujo sanoi ja hymyili minulle. -Moi, mite kuuluu, kysyin ja sidoin Astan paikoilleen. -Hyvinhän tässä, olit näköjään ratsastamassa, Pujo sanoi. -Juu, vastasin ja aloin ottamaan varusteita pois Astalta. Juttelimme vielä pienen hetken Pujon kanssa mutta sitten hän jatkoi matkojansa. Otin varusteet pois Astalta ja harjasin tamman kaiken kukkuraksi. Vein Astan takaisin pihattoon ja sitten palasin talliin. -Mä haen mun tavarat tuvasta, niin tuun sitten perässä autolle. Kerroin Äidille. -Juu, mä odotan sua siellä, Äiti vastasi ja lähti autolle. Hain tavarani pikaisesti tallituvasta ja törmäsin samalla Caitlyniin ja Alexiin, vaihdoin pikaiset kuulumiset heidän kanssaan ja sitten kiiruhdin takaisin autolle. Menin istumaan toiselle etupenkille, heitin tavarani taakse ja laitoin lämmitystä hieman kovemmalle. -Vilukissa, Äiti sanoi hiljaa ja käynnisti auton.
|
|
|
Post by rena on Dec 15, 2016 23:20:00 GMT 2
Joulu siivousta Nauru kaikui metsätiellä, missä kolme nuorukaista käveli kohti tallia iloisin mielin. Rena käveli keskellä, toisella sivulla Salli ja toisella Pujo. ”Mutta, miettikää iha just on uus vuos” Rena hihkui ja hyppeli melkein. ”Niin, tä vuos on vierähtäny aikamoista vauhtia” Pujo komppasi, ”2017, kuulostaa oudolta” Salli pohti ja tytöt nauroivat. Tallin piha avautui ja kolmikko suuntasi tallitupaa kohti, tuvassa oli lämmin ja takit lensivät naulakkoon hetkessä. Valma ja Ruska istuivat sohvalla rennosti. ”Moikka” Ruska tervehti sisään tulioita. ”Moi vaan, saisko olla juotavaa?” Rena kysyi joka suuntasi keittiö nurkkaan. ”Teetä, kiitos” Pujo sanoi ja Salli ja Valma kertoi myös teen kelpaavan. Rena laittoi vettä lämpeämään ja kaivoi tee-pusseja kaapista. Porukka siinä jutteli mukavia ja nautti olostaan, kunnes Aleksi asti tupaan ja sanoi: ”Huhuh, täällä pitäis pitää joulu siivous… Haluaisitteko te tehdä sellaisen?” Eikä kukaan keksinyt hyvää tekosyytä että miksi ei, joten kun tee-mukit tyhjenivät poppoo kaivoivat pesuvälineet ja alkoivat hommiin. Nurkista vedettiin pienimmätkin pölyt pois, kaappien pohjalta vedettiin keksin muruset ja sohvan pölyiset tyynyt käytettiin kävelyllä. Inka kävi tuvassa piipahtamassa, ja lähti suhteellisen vikkelään pois kun huomasi tuvassa olevan suursiivouksen. Noin tunnin päästä jokainen nurkka kiilsi puhtaana ja kaikki olivat ylpeinä sohvalla. ”Me tehtiin se” Pujo hihkui ylpeänä, ”Kylläh, aika voittaja fiilis” Rena sanoi ja naurahti. ”Millonkohan täällä on viimeks siivottu kunnolla?” Valma pohti ja Ruska jatkoi: ”Oon varma että tä sohva oli vielä tänä aamuna harmaa…” ”Mutta mä voisin käydä harjaamassa Mincan” Salli sanoi hetken päästä ja nousi seisomaan. ”Mäkin voisin harjata Astan siinä samalla” Rena kertoi. Tytöt vetivät takit päälleen ja menivät pihalle. He hakivat Astan ja Mincan, ja laittoivat ne talliin vierekkäisiin karsinoihin. ”Mitens ois ens viikonloppuna poni maasto?” Rena kysyi Sallilta ja harjasi Astan kylmää selkää. ”Hyvä idea, ootko miettiny sitä hoitsu hommaa?” Salli jatkoi. ”Juu jonku verra, mielessä kävi että Oreo ois vapaana. Ku en oo sata varma et onko Kyyhky tai Melli mulle oikeita valintoja, joten aattelin hypätä hieman tuntemattomaan ja mennä Oreon kanssa.” Rena kertoi, Rena tunsi olonsa epävarmaksi, mutta silti uteliaaksi. ”Vai Oreo, sitte jää meijän poni maastot siihe.” Salli sanoi kuulostaen harmistuneena, ”Nii, niitä tulee kyllä ikävä. Mutta mä voin tula lenkkeilemään sun ja Mincan seuraks joskus” Rena sanoi ja naurahti, Sallikin naurahti mutta sitten tunnelma alkoi kääntymään kiusallisen puolelle. Niin lyhyessä ajassa Renasta ja Sallista oli tullut kuin paita ja peppu, ja Renaa harmitti kun nämä yhteiset hetket ovat loppumaisillaan. Rena harjasi Astan huolellisesti, ja puhdisti kaviot kiiltäviksi. Tallin käytävälle ilmeistyi Carrie läpikulku matkalle, ”Hei Carrie, minkälaisen letin teksisin Astalle?” Rena kysyi ohimenevältä Carrielta. ”Hmm, vesiputous?” Carrie sanoi ja kohautti olkapäitään. Neiti jatkoi matkaansa vaikuttaen kiireiseltä, Salli alkoi olemaan valmis Mincan kanssa ja Astakin oli vain nopeaa lettiä vaille valmis. ”Tai, näh. En mä jaksa tänää letittää.” Rena sanoi ja irroitti Astan riimunnarun ja lähti taluttamaan tammaa takaisin pihattoon. Salli ja Minca seurasivat perässä, tammat palautettiin pihattoon ja pimeys lankesi maahan. Salli ja Rena olivat palanneet tallitupaan pakatakseen tavaransa, tytöt kasasivat tavaransa ja astuivat ulos. ”Meijän pitäis ottaa kuva” Rena pohti ääneen ja Salli katsoi häneen kysyvästi, ”Kuva?” Salli kysyi, ”Niin kuva, meistä” Rena jatkoi ja katseli ympärilleen. Juuri sopivasti Daw astui ulos tallista ja tuli tyttöjä kohti. ”Hei Daw, viitikkö ottaa musta ja Sallista nopee kuvan?” Rena kysyi ja ojensi puhelintaan Dawille. Daw vastasi myöntävästi ja nappasi tytöistä Renan puhelimella kuvan.
|
|
|
Post by rena on Dec 18, 2016 20:22:33 GMT 2
Pipareita paistinpannulla Olin tehnyt eilen pienoisen pipari taikinan, ihan itse (jos ei lasketa sitä että Äiti joutui ramppaamaan koko ajan keittiössä minua auttamassa). Nyt tuo taikina köntti lepäsi repussani kaulimen ja mukien kanssa. Sallin piti tuoda glögi, jauhoja ja Valman piparkakku muotteja. Sain äidiltä kyydin tallille, menin suoraan tallitupaan missä Salli ja Valma istuivat pöydän ääressä huolestuneen näköisenä. ”Moi, nyt leivotaan” Hihkuin ja otin takkini pois päältäni. ”Mutta meillä on ongelma” Valma sanoi ja Salli jatkoi: ”Niinkun iso ongelma” ”Noh?” Kysyin ja aloin hieman huolestua. ”Täällä ei olekkaan uunia” Valma sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Ei uunia?” Toistin ja menimme hiljaisiksi. Menin keittiö nurkkaukkseen ja katselin ympärilleni. Huokaisin, miten muka tekisimme pipareita ilman uunia? ”Nyt kekkasin” Huikkasin ja katsoin kaapit läpi. Hetken päästä nostin kaapista paistinpannun. ”Saanko kysyä, mutta miten me tehdään pipareita paistinpannulla?” Salli kysyi ja nosti kulmakarvoja kysyvästi. ”Me paistetaan ne piparit!” Hihkaisin ja hymyilin. Valma ja Salli katsoivat minua kuin hullua, mutta niin me teimme, kun olimme alkaneet paistamaan pipareitamme tallitupaan ilmestyi Pujo ja Alana. ”Saanko kysyä, mutta mitä täällä tapahtuu” Alana kysyi ja tuli katsomaan mitä olimme tekemässä. ”Me tehdään pipareita” Sanoin ja hymyilin hieman ylpeänä. ”Paistinpannulla?” Pujo kysyi ihmetellen. Mutta vaikka siinä kesti melkein ikuisuus, silti saimme lautaselle kasan kelpo pipareita, otin Sallin kanssa purnukkaan pienen kasan pipareita ja jätimme loput Valman, Pujon ja Alanan maisteltaviksi. ”Ponimaastoon, ponimaastoon!” Hyräilin käyttäen särkänniemi mainos melodiaa. Salli hymyili, lunta tiputteli mukavaan tahtiin taivaalta. Kävelimme rennossa meingissä kohti pihattoa, jossa kaksi karvapalloa seisoivat vierekkäin lumen peitossa. Haimme tammat ja talutimme ne talliin, harjasimme ne ja jutustelimme mukavia. ”Siis torstaina alkaa joululoma, niin siistii” Salli hihkui innoissaan ”Jep, höllii kyllä iha kivasti tuo loma” Vastaan ja lähden hakemaan Astan varusteita. Otin Astan satulan telineestä ja suitset toiselle kädelle, siinä tasapainottelin tyylikkäästi takaisin karsinalle ja laskin suitset koukkuun käytävälle. Menin karsinaan satulan kanssa ja keinautin sen tamman selkään, vaikka Asta kuinka yritti häiritä pullistelemalla satulavyön kiinni laittamista kärsivällisyys palkittiin ja vyö oli hetken päästä kiinni. Suitset menivät helposti, onnekseni Asta on pieni, koska jos se olisi suurempi. Suitsien laitto ei onnistusi kun tamma heittelee päätään kattoa kohti. ”Alatteko olemaan pikkuhiljaa valmiita?” Kysyin Sallilta samalla kun mittasin jalustimet oikealle tasolle. ”Juu, onhan sulla se glögi?” Varmistelin vielä. ”On on, onhan sulla piparit ja mukit?” Salli kysyi ja naurahti. ”Pitäis olla, mennään” Heitin pinkin repun selkääni ja talutin Astan Sallin ja Mincan perässä ulos. Punttasin Sallin Mincan selkään maneesin vierellä, ja sitten itse lähdin nousemaan Astan selkään. Juuri kun olin nousemassa selkään Asta päätti että matkan voisi jo alottaa ja tumpsahdin pyllylleni maahan. Salli ensin katsoi minua säikähtäneenä, mutta sitten alkoi nauraa, niin minäkin. ”Eikai sua sattunu?” Salli kysyi naurun puuskan keskeltä. ”Ei, ihan ku ekalla ponimaasto kerralla, mutta nyt vaa oli mun vuoro tippua.” Sanoin ja nauroin. Niin se oli, ensimmäisellä ponimaasto kerralla kun Salli oli nousemassa Mincan selkään Minca päätti lähteä alta. Ylös päästyäni nousin Astan selkään (tällä kertaa onnistuneesti), ja lähdimme matkaan. Menimme kärrypolkua pitkin jonkun matkaa, törmäsimme pariin jälkiin ja pohdimme että mikäköhän eläin olisi ne jättänyt. Yhdet jäljet olivat varmasti ketun, toiset kanin ja kolmannista emme tienneet. Lähdimme nousemaan kukkulalle, ja sitten kun pääsimme sinne ihastelin maisemia. ”Siitä on hetki ku oon viimeks täällä ollu” Salli sanoi ja laskeutui ratsailta. ”Jeps” Sanoin ja laskeuduin itsekkin Astan selästä. Laitoimme hevosille riimut ja kiinnitimme ne puuhun, ja annoimme niille myös palat porkkanaa. Kaivoin repustani rasian joka oli täynnä pipareita ja kaksi mukia, menimme Sallin kanssa istumaan kannolle. Salli kaivoi termosullon repustaan, kaadoimme mukeihin lämmintä glögiä ja otimme piparit rasiasta. Salli sai hevosen pään muotoisen ja minä palapelinpalan muotoisen ”En nyt sano että nä ois maailman parhaita piparieta mitä oon syöny, mutta kyllä näitä syö” Sanoin ja naurahdan. Salli nyökytteli päätään ja otti hörpyn glögiä. Katselimme rauhakseen maisemia ja joimme glögit loppuun. Pakkasimme reput ja laitoimme ratsumme lähtö kuntoon. Sitten alkoi matka takaisin.
|
|
|
Post by rena on Dec 23, 2016 22:39:04 GMT 2
Petteri punakuono... Olin laittanut eilen illalla vistiä tallilaisten omaan wappi-ryhmään ja kysynyt porukkaa päivällä maastoon. Mukaan oli ilmottautunut: Alana, Katri, Pujo, Ruska, Valma ja Salli. Saavuin tallille hyvissä ajoin, menin tallitupaan ja laitoin jääkaappiin gögiä. Valtasin sohvan nurkan ja aloin odottelemaan muiden saapumista. Olin hieman harmissani vieläkin hoitsun vahdosta, mutta tänään en saisi antaa sen haitata menoa. Koska nyt pidettäisiin hauskaa, ovi kävi ja Valma ja Katri astuivat sisään. ”Päivää taloon” Katri tervehti, ja Valma nyökkäsi tervehdykseksi hymyillen. Siinä jutustelimme mukavia ja katselimme kelloa että milloin muut ilmestyisivät. Seuraavaksi tuli Alana, hetken päästä Salli ja Pujo samalla oven avauksella. Ja tyylikkäästi minuutin myöhässä Ruska. Jäimme vielä hetkeksi tupaan ja kerroin porukalle reitti idean. ”Muistatteko sen ladon millä käytiin halloweeninä?” Kysyin porukalta, sain myöntäviä vastauksia. ”Mentäis eka kärrypolkua pitkin, ja sitten yhtä hianoo polkua sinne ladolle, ladolta pellolle toista polkua ja pellolta tänne takas?” Kerroin suunnitelman, ”Juu, kuulostaa kelpaavalta” Katri sanoi, jokainen lähti laittamaan ratsuansa. Itse laitoin pörröisen pallokasani käytävällä, harjailimme tallissa ratsuja rauhakseen ja hyräilimme joulu lauluja rennosti. Varustamisen jälkeen kasaannuimme pihalle, autoimme toisemme selkiin, tällä kertaa onnistuneesti. Lähdimme kävelemään kärrypolkua pitkin Ruska johti jonoamme Fonzien kanssa, sen jälkeen tuli Alana ja Fae, Katri ja Nova, Pujo ja Darli, Valma ja Dunja, Salli ja Minca ja viimeisenä minä ja Asta. Jonomme liikkui rauhakseen, hetken päästä Ruska alkoi hoilaamaan joulu aulua: ”Petteri Punakuono, oli poro nimeltään. Ollut ei loiste huono, Petterimme nenänpää.” Hetken päästä koko jolo lauloi: ”Haukkuvat toiset silloin, majakaksi ilkkuen, tuostahan saikin silloin joulupukki aattehen. Aatto ilta pitkä on, taival valoton. Mut Petterimme nenänpää, vois valon tuoda pimeään…” Tunnelma oli jonossa hyvin rento, metsässä oli muuten täysin hiljaista, lukuun ottamatta meitä. Ainakaan ei mikään karhu uskaltaisi tulla meitä vastaan, nimittäin laulumme kuulosti aika epävireiseltä. Käännyimme hetken päästä metsäpolulle, siinä köpöttelimme rauhakseen. Kello oli kaksitoista, joten päivänvalo valaisi retkeämme. Lato pian tuli vastaan, itse ainakin sain hulvattomat muistot mieleeni halloweenistä, enkä näköjään ollut ainut. ”Vitsit tulee heti mileen halloweeni” Pujo sanoi ja naurahti, muut myötäilivät Pujoa. Ja matka jatkui, matkan varrella aina kun jollekulle putkahti laulu mieleen, aloimme laulamaan. Mitäs kaikkea tulikaan laulettua, joulu puu on rakennettu, happy, varpunen jouluaamuna, anaconda… Tämä toinen polun pätkä oli huomattavasti pitempi kuin äskeinen, joten jouduimme käppäilemään polulla sopivasti ennenkuin pääsimme pellon laidalle. ”Olisko laukkaa?” Alana ehdotti edesä päin. ”Woohoo” Salli jo intoili. Yksi kerrallaan nostimme laukan, minä ja Salli jäimme hieman jälkeen muista. Mutta hyvin mekin laukattiin, noin puolessa välissä peltoa Asta säikähti jotain ja teki kauniin äkkipysähdyksen. Lennähdin ponin kaulan yli kostealle maalle. Siinä hetken istuin hämmentyneenä tapahtuneesta. Muut eivät olleet edes huomanneet putoamistani, ennen kuin Katri pääsi Novan kanssa toiseen päähän ensin ja katsoi taakseen, ”Voi ei Rena, ei kai sattunu” Hän huudahti toiselta puolelta ja ravasi Novala luokseni. ”Ei ny oikeestaa, olin vähä lennokkaalla päällä. Ja Asta päätti näköjään toimia ponnahdusalustana” Sanoin ja pudistin päätäni nauraen. Nousin takaisin Astan selkään ja näin jatkoimme rauhassa kävelyä takaisin tallille. Tallille päästyämme, jokainen meistä oli nauru hypotermian partailla. Menimme ottamaan hepoilta varusteita, siitä urakasta päsimme helpolla. Vein samaa matkaa Sallin kanssa ponit takaisin pihattoonsa. Kun Asta ja Minca seisoivat tyytyväisinä aitauksessa lähdimme tallitupaa kohti.”Vitsit oli kivaa!” Sallli hihkui, ”Jep, pitää ottaa uusiks enne ku tunnit taas jatkuu” Sanoin ja hymyilin. ”Miten sä oikein tipuit, ku mä en oikesti huomannu yhtään mitään.” Salli sanoi ja pudisti päätään hymyillen. ”Siis Asta kai säikähti ja teki kauniin äkki pysähyksen, ja sitten vedin jollai kiepillä kaulan yli pyllylleni maaha” Sanoin nauru puuskan keskeltä. ”Hienosti meni” Salli totesi. Tallituvassa Valma ja Katri olivat alkaneet laittaa glögi tarjoilua paikoilleen, Ruska ja Alana olivat ottaneet sohvalta paikat. Pujo tuli ovelle meitä vastaan. ”Mun pitää alkaa lähtee jo, ku meen kotiin jouluks.” Pujo sanoi haikeasti hymyillen, ”No voi harmi, mut jos ei ny nähä lähi aikoina nii ihanaa joulua sulle” Sanoin ja halasimme Pujon kanssa. ”Moikka Pujo” Ruska huikkasi sohvalta, ”Moikka, ja hyvät joulut kaikille” Pujo vastasi ja astui ulos. Salli meni katsomaan mitä Valma ja Katri puuhailivat kun minä taas menin pöydän ääreen. Hetken päästä kaikilla oli glögi mukit käsissä, istuimme pöydän ympärillä. ”Toi oli kyllä mahtavaa, kiva olla vähä isommalla porukalla maastossa.” Katri sanoi, ”Nii, se on jotenki rennompaa.” Alana jatkoi, ”Ainaki äänekkäämpää!” Ruska sanoi. ”Niin” Totesin vielä ja join glögiäni hieman lisää. Ihanaa Joulua kaikille Hallavalaisille, ootte parhaita ;3
|
|
|
Post by rena on Dec 24, 2016 23:36:34 GMT 2
Vertti hoitaa Heräsin aamulla, Johan oli varmaan vienyt joulu fiilikseni. Nostin itseni väki pakolla ylös. Söin puuroon, Minka löysi mantelin. Johan ja Minka puhuivat valtion velkaantumisesta, äiti ihaili kuinka fiksuja he olivat. Minä kyllästyin ja lähdin tallille. Äiti tarjosi kyytiä mutta sanoin käveleväni matkan. Ja niin kävelin, meidän koti tietä ei ollut aurattu, joten sain harppoa jaloillani minkä pystyin. Eilen yöllä oli satanut lunta melkein viimeisien iikkojen edestä, ja kuulemma lisää tulisi reippaaseen tahtiin. Jesse lähetti videon kuinka hänen siskonsa intoilivat joulusta kahdestaan ja toivottivat hyvää joulua. Hymyilin, Jesse näytti suloiselta veljeltä. Enhän minä kuin vaan tunnin verran kävellyt hallavaan. Kun tulin tallitupa oli tyhjillään, lämmittelin hieman keittämällä mukillisen teetä. Olin sopinut Sallin kanssa tapaavani kahden minuutin päästä pihalla, Sallin lahja oli repussani. Katsahdin kelloon, vielä minuutti jäljellä. Vedin kamat päälle ja otin riimunnarun käteen. Lähdin pihalle, ja lähdin kävelemään pihatolle. Hetken päästä näin Sallin pihaton reunalla, vilkutin hänelle ja hymyilin iloisesti. ”Heippa, hyvää joulua” Sanoin hymyillen ja kävelin Sallin luokse. ”Jouluja sullekin. On Tosi liukasta ja petollista. Lumi sataa jään peitoksi niin on tosi ilkeetä kävellä” Salli voivotteli, naurahdin ja aloin kaivamaan repustani Sallin lahjaa. ”Nii, mulla on sulle lahja” Sanoin ja otin vaaleaan paketointipaperiin paketoidun epämääräisen möykyn. Olin ojentamassa sitä samalla kun Salli ojenti kassistaan minulle paketin. Vaihdoimme paketit, ”Oi, kiitos kovasti” Sanoin ja halasin Sallia pikaisesti. Salli alkoi melkein jo avaamaan pakettia, ”Avaa se vasta illalla” Sanoin ja virnistin. Sallikin naurahti ja laittoi paketin takaisin pussiinsa. ”Avaa säkin sit sun paketti illalla, ja kerro sit mitä tykkäsit.” Salli sanoi, ”Varmasti kerron, No otetaankos ponit” Sanoin, otimme kaksi karvapalloa ja lähdimme kävelemään tallille. Tallissa pari muutakin valmistautui lähtöä varten, juttelimme mukavia samalla kun laitoimme poneja maasto kuntoon. Itse maastossa oli hauskaa, en tällä kertaa pudonnut kyydistä. Vaikka laukassa Asta yritti kiihdytellä kuin formula. Pupu nähtiin matkan varrella, ja yhdet tuntemattomat toiset jäljet. Otimme kuvan niistä ja löimme vetoa että Pujo tunnistaisi nämä mystiset jäljet hetkessä. Ja niinhän Pujo tunnistikin, olen yhden suklaapatukan velkaa Sallille (jäljet olivat oravan kuulemma). Pääsin maastossa joten kuten joulu fiilikseen, ja rentouduin kunnolla kun pääsee menemään tulollailla luonossa. Paluumatkalla Aleksi oli todella hyvällä tuulella ja kertoi etupäässä hauskoja juttuja kuulemma. Minä ja Salli emme niihin päässeet liittymään, koska edustimme jonomme takapäätä. Mutta meillähän oli omat hyvät jutut. Tallille päästyämme otimme rauhakseen varusteet pois hepoilta, ja sen jälkeen menimme tallitupaan lämmittelemään hetkesti jäätyneitä käsiämme. Jaoin jokaiselle itse askarrellut joulukortit ja pienen pussillisen itse tehtyjä toffeita. Kun astuin Sallin kanssa pihalle, Salli käveli hieman edelläni. Arvaamatta olkani yli lensi lumipallo ja osui Sallin selkään. Katsoin taakseni ja näin Aleksin hymyilevän ja kävelevän talliin sisälle. ”Rena, ettäs kehtaat” Salli tokaisi naurahtaen ja alkoi keräämään maasta lunta lapasiinsa. ”En mä se oikeesti ollu, se oli…” Lumi pallo lensi kaulaani, ja lunta meni hieman takin sisään. ”Tän mä sulle kostan!” Huusin ja otin maasta lunta, näin sodimme hetken ja Alanakin joutui osalliseksi. Kun sota oli suurrin piirtein laantunut Alana joutui lähtemään ja minä ja Salli jäimme vielä hetkeksi. Rakensimme upean lumiukon tallituvan oven viereen ja nimesimme sen Vertiksi. Nyt meidän Vertti vartioisi tallitupalaisia. Olimme avanneet kotona jo lahjat, olin saanut JHT musta lammas kirjan, kynttilöitä, karkkia, kaulaliinan ja kauniin kaulakorun. Äiti Johan ja Minka olivat alkaneet keskystelemaan taas sivistyneistä asioista joten menin omaan huoneeseni. Sytytin kynttilöitä, sammutin muut valot, keitin teetä ja aloin lukemaan JHT’tä. Kunnes hetken päästä muistin repussani olevan paketin, jonka olin saanut Sallilta, kaivoin repusta paketin ja revin paperin pois itse lahjan päältä. Siellä oli suklaata, ja pieni punakantinen kirja. Avasin kirjan ja selasin sen nopeasti läpi, se oli täynnä kuvia minusta, Astasta, Sallista ja Mincasta. Ja Salli oli kirjoittanut parhaat muistomme ylös siihen. Lähetin Sallille teksti viestin: -Kiitti, toi lahja on ihana-
|
|
|
Post by rena on Jan 1, 2017 1:26:42 GMT 2
26.12.2016 Viimeistä kertaa Huomenna lähtisin leirille, ja tänään olisi viimeinen mahdollisus ratsastaa Astalla. Kävellin tallille matelevaksi, haluaisin että aika alkaisi madella ja ehtisin touhuta Astan kanssa vielä ikuisuuden. Lunta satoi runsasti, ja oli aika kirkasta. Kello löi vasta 9.00, ja olin jo puoli matkassa tallille. Muistelin kaikkea mitä Astan kanssa olen touhunnut, olemme päässeet laukkaamaan pellolle, maastoilemaan, pitämään hauskaa ja viettämään pitkiä ihania päiviä yhdessä. Tallin piha avautuu edessäni, käyn tallituvan kautta. Se on tyhjillään, en ihmettele, koska onhan vasta aamu. Parin tunnin päästä paikka kuhisee hoitajia ja hevosten omistajia, mutta nyt vaeltelisin täällä melkein yksin. Heitin tavarani kaappiini, ja join lasillisen vettä. Hetken päästä astelin reippaasti pihamaalla, kävelin pihatolle. Asta katsahti minuun ja käveli nätisti portille, hymyilin ja hain pörröisen tamman pihatosta. Jälkemme jäivät valkoiseen lumihankeen, Asta steppaili pirteänä vierelläni. Hymyilin ja menin pienen ponin mukana. Varustin tallissa Astan, ja samaan aikaan poni jutteli muiden tallin heppojen kanssa. Kun Asta oli varusteet päällä lähtövalmiina, talutin sen pihalle ja nousin ponin selkään. Pituudesta oli jotain hyötyä, helpompi nousta ratsun selkään. Kun istuin Astan pyöreässä selässä, kiristin vielä satulavyötä. Se oli hieman haastavaa, koska Asta pyöri kokoajan kun yritin kiristää vyötä. Sitten vihdoin pääsimme aloittamaan matkan, lähdimme ensimmäiskesi kärrypolulle. Siinä käppäilimme ja katselin erillaisia jälkiä jotka menivät kärrypolun reunoilla. Hetken päästä käännyin pikkupolulle, en ajatellut oikein mitään, keinuin vaan Astan selässä. Käännyimme mutkista suuntiin ja toisiin. valitsimme suuntia risteyksistä ja sitten ymmärsin. Ettei minulla ollut pienintäkään ajatusta että missä olin. ”Tota noin…” Pohdin ääneen ja pysäytin Asan sille paikalle, käänsin ponin ja lähdin menemään takaisin, kun jonkun matkaa olin mennyt, jälkeni olivat aika taitavasti peittyneet lumen alle. Huokaisin, joskus pitäisi opetella tän maaston kaikki polut ulkoa etten aina onnistuis eksymään. Mietin ja jatkoin matkaa. Siinä me köpöteltiin suuntaan ja toiseen, mutta takaisintulo reittiä ei oiken löytynyt. Kunnes saavuimme risteykseen jossa meni isomman hevosen jäljet, katsoin sinne suuntaan minne jäljet menivät. Ja lähdin perään, ehkä siellä on joku, joka tietää miten päästä takaisin kotiin. Jännitti hieman että löydänkö ollenkaan ketään, tai mitään. Siinä aikamme kävelimme kunnes näin edellämme Kepan ja Mirkan kävelemässä päättäväisesti lumen keskellä. ”Mirkaa, odota mua” Huikkasin ja ravasin Astan kanssa kaksikon kiinni. ”Ai moi Rena, mitäs sä täällä” Mirjka sanoi ja katsoi meitä olkansa yli pysäyttäen Kepan hetkeksi. ”Öhm, eksyin vähän niinku Astan kanssa” Sanoin ja hymyilin hieman nolostuneena. ”Voi ei teitä kahta, mutta mä osaan tallille joten olette turvassa kanssani” Mirka sanoi hymyillen, ”hienoo” Sanoin ja naurahdin. Jatkoimme matkaa samaa polkua pitkin ja siinä hetken käveltyämme päädyimme kärrypolulle. ”Tuntuupa hyvältä olla jossain tutussa ja turvallisessa” Sanoin hymyillen helpotuksesta ja huvittunudesta. ”No hyvä että törmättiin, ettei teidän tarvinnut eksyä tuonne” Mirka sanoi hymyillen. Ravailimme jonkun matkaa ja loppumatkan kävellessämme juttelimme mukavia. ”Vaihtuuko sulla nyt hoitsu uutena vuotena?” Mirka kysyi kun olimme jo aika lähellä talli pihaa. ”Juu, se vaihtuu Kyyhkyyn.” Sanoin ja löyäsin ohjaksia ihan kunnolla. ”Ai Kyyhkyyn, teistä tulee varmaan söpö pari” Mirka sanoi hymyilevänä mutta silti lohduttamalla äänensävyllä. ”Nii, toivotaan niin” Sanoin, otin jalustimet pois jaloista, ja olin ihan rentona pörröisen ponin selässä. Saavuimme tallille ja nousimme ratsujemme selistä pois, talutimme ne talliin, menin Faen karsinaan joka oli tyhjillään. Mirka otti varusteet nopeasti pois mutta itse hidastelin rauhassa, Mirka meni tallitupaan ja jäin itse harjailemaan Astaa tallin puolelle. Harjasin sen mustaa pörröistä karvaa, hetken päästä laskin harjan maahan ja silitin vain tammaa hitain pitkin vedoin. Tunsin oloni haikeaksi, surulliseksi mutta hieman onneliseksi. Olin niin pienessä ajassa kokenut vaikka kuinka paljon ihania hetkiä tämän karvapallon kanssa, ja ehkä joku päivä voin vielä Astan kanssa päästä touhuamaan. Halasin tammaa kaulalta ja pieni kyynel vierähti poskelleni, Asta vain seisoi siinä ja antoi minun rutistaa sen kaulaa rauhassa. Ajantajuni katosi, heräsin todellisuuteen vasta kun kuulin takaani jonkun sanovan. ”Voi Rena”. Nostin katseeni ponin turkista ja näin Pujon seisomassa käytävällä, hän katsoi minua huolestuneella katseella. Siinä vaiheessa muurini petti ja kyyneleet alkoivat virrata poskiani pitkin kuin Nigaran putoukset. Pujo pujahti karsinaan ja otti minut syliinsä, ”Heii, kaikki on ihan okay. Ei sun tai Astan elämä tähän lopu, se vaan muuttuu vähän. Ja sä voit aina käydä moikkaamassa Astaa, kyllä se täällä pysyy.” Pujo puhui rauhottavaan äänen sävyyn, Pujo antoi minun nyyhkyttää hänen olkapäätään vasten hetken. Asta ei tuntunut ymmärtävän että mistä oli kysymys, joten poni pukkasi jalkaani päällään ja katsoi minuun isoilla silmillään. Irrottauduin Pujosta ja silitin Astan päätä, ”Niin kai.” Sanoin ja otin syvään henkeä. ”Mun pitäis viedä Asta takas pihattoon” Mumisin, ja hieraisin silmiäni. ”Juu tottakai, oon tallituvassa jos tarviit jotain.” Pujo sanoi ja postui karsinasta. Otin Astan riimunnarun irti seinästä ja lähdin taluttamaan tammaa kohti pihattoa. Pihaton portilla kun olin päästämässä Astaa kavereidensa kanssa takaisin, halasin vielä Astaa ja pussasin sitä otsalle. Kuiskasin Ponille vielä ”Oot rakkasin, ja sitten annoin ponin mennä. Ainoa oikea Söpö Tärkeä Aivan mahtava
|
|
Adelaide
Juuri saapunut
♡Pilkun hoitaja♡ ♤18.5.2018-♤
Posts: 20
|
Post by Adelaide on May 23, 2017 17:37:20 GMT 2
Ensimmäinen kerta... 1HM Minua jännitti. Näin jo Hallavan. Lähdin kävememään reippaammin kohti sitä. Pysähdyn hetkeksi ajattelemaan. ^Mitä jos en osaakkaan sopeutua muihin?^ mietin. ^Mitä jos Asta ei tarviikkaan uutta hoitajaa?!^ tuijotan tyhjyyteen. ^Mitä jos mä en pärjääkkään siellä niin kuin muut, kun kaikki on mua vanhempia?^ olin katsonut netistä muita. Yhtäkkiä herään todellisuuteen ja jatkan kävelyä. Katson tallia häkeltyneenä. Miljoonasti karsinoita, miljoonasti hevosia. "Ei voi olla totta" kuiskaan itsekseni. Katselen ympärilleni ja sitten kännykkääni. "Jaah! Asta asuu siis pihatossa" mumisen itsekseni ja lähden etsimään tallista satulahuonetta. "Hei anteeksi, etitkö sä jotain?" Joku nainen (Eevi-Sofia) kysyy. "Ööö... satulahuonetta" vastaan ja käännähdän. "Ai, se on tuolla" nainen vastaa ja osoittaa huonetta, jossa onkin kyltti "Satulahuone". "Oletkos muuten tulossa tunnille?" Nainen jatkaa. "Ee-en, olen Astan uusi hoitaja, Adelaide" vastaan varmasti ja katselen naista. "Ai selvä, olen muutes Eevi-Sofia" Eevi-Sofiaksi esittyytynyt nainen hymyilee. "Voit joskus pyytää apua, jos sitä tarvitset" Eevi-Sofia jatkaa lempeästi ja katoaa omiin touhuihinsa. Kuljen satulahuoneeseen ja etsin Astan riimua. Katselen Astaa pihaton portilta, siellä on toinenkin hevonen, jonka nimi taisi olla Minca? "Nyt ois sitten haettava Asta tuolta" tuumaan ja ryhdyn toimeen. Avaan portin ja suljen sen. Katselen Astaa portilta. Vihellän rauhassa ja huomiota herättävästi poneille. "Asta?" Sanon kysyvästi ja tämä Asta-poni ottaa muutamia shettis askeleita minua lähemmäs. Otan itsekkin askeleita lähemmäs. "Tuu kattoo mitä mulla on" sanon ja ojennan pientä porkkanan palaa Astaa kohden. Nyt Mincakin kiinnostuu. "Ei Minca, tää ei oo sulle vaan Astalle!" Torun sitä. Samassa Asta ravaa luokseni ja nappaa porkkanan palan. Otan sen äkkiä kiinni. Alan harjaamaan Astaa hoitopuomilla pehmeällä harjalla. Harjaan pitkin hieman painavin vedoin, pölyä ja karvaa lähtee ilmaan runsaasti. Aurinko paistaa siihen mukavasti ja Asta nauttii. Toin Astalle hieman heinää siihen ja se saa nypittyä muutamia ruohonkorsia maasta. "Voi ku sä oot sulonen Asta" sanon ja silitän sitä. Asta nostaa päänsä ja töykkäisee minua. "Ei Asta, ei mul sulle herkkuja oo!" Naurahdan ja vaihdan harjaa. Otan tällä kertaa piikkisuan ja harjaan sillä kaikki irtokarvat pois ja lian pois, tai no mitä nyt karvoista ja liasta saankaan pois. "Susta sitä karvaa lähtee!" Ähkäisen Astaa harjatessani. Asta vain pärskäisee. Pian päätän, että olen valmis ja kaivan laatikosta kaviokoukun. Liu'utan kättäni ensimmäistä etukaviota pitkin ja Asta nostaa jalan kiltisti. Putsaan siitä kaiken moskan ja kivet ja siirryn seuraavaan. Liu'utan kättäni jälleen ja Asta nostaa hyvin. Tässä kaviossa ei ollut kiviä, eikä paljonkaan moskaa. Olisi seuraavan vuoro. Liu'utan jälleen kättäni ja Asta ei nosta. "Nosta" sanon, maiskutan ja vedän jalkaa hieman ylös. Silloin Asta nostaa, mutta laskee saman tein takaisin alas. "Nosta!" Sanon jo hieman kärttyisästi ja maiskutan. Nyt Asta nostaa ja antaa putsata kavion. Siinä on kiviä ja moskaa. Sitten seuraava. Liu'utan kättäni ja Asta nostaa. Putsaan kavion vähäisestä moskasta ja lasken sen. Taputan Astaa. Laitan käteni lepäämään Astan lämpimän selän päälle. Nukahdan unelmiini... Yhtäkkiä Asta töykkäisee minua herkkuja kerjäten ja herään unelmistani. Huomaan että kello on jo kuusi ja tulin tänne puoli neljältä. "Nopeastihan täällä hurahtaa kaksi ja puoli tuntia" naurhadan itsekseni ja irrotan Astan hoitopuomista. "Nyt sut ois aika viiä takas pihattoon, Mincan luo" sanon ja lähden taluttamaan Astaa. "Ai niin, tässä tää" sanon ja ojennan omenan siivua Astalle. Asta hamuaa sen kädestäni ahnaasti. Päästän Astan Mincan luo ja lähden viemään Astan kamoja omille paikoillensa. Kun olen ne vienyt, joudun lähteä kävelemään kotia kohti.
|
|
|
Post by Aleksi on Jul 31, 2017 15:06:44 GMT 2
Asta viimeistä kertaa ratsastustunnilla
|
|
|
Post by Aleksi on Aug 5, 2017 11:11:16 GMT 2
Asta ja Minca ovat jääneet eläkkeelle ja viihdyttävät nyt pieniä lapsia rauhallisella maalaistilalla. Kiitos näistä vuosista.
|
|