|
Kassu
Aloitteleva tallilainen
i will never date a guy who doesn't like my horse.
Posts: 70
|
Post by Kassu on Apr 7, 2018 19:01:06 GMT 2
7.4.2018
Vetäisen karsinan oven auki, Atte höristää heti korviaan ja ojentautuu mua kohti. Hymähdän ja sormenpäällä tökkään ruunan turpaa, laskien sitten harjat lattialle. “Mitä kuuluu?” kysäisen hiljaa. Atella on tänään vähän kevyempi päivä, käymme vain kävelemässä maastossa. Mietin vähän, pitäisikö saada joku mukaan, mutta tallissa näyttää tyhjältä eikä mistään kuulu muiden ääniä. Kummallista. Harjailen rautiasta ajatuksiin uppoutuneena. Mielessäni pyörivät Palle, kolmas osakilpailu, se Alviina… Tai joku sellainen sen nimi oli. Tyyppi oli ihan jäätävä hevosensa kanssa, häntä ilmeisesti kyrsii mun ja Aten menestys ekassa kisassa. Viime kerta ei mennyt läheskään yhtä hienosti, Atte oli vähän nihkeänä hyppäämisestä sinä päivänä.
Asettelen Micklemin mustat vähän remppasuitsien näköiset Aten päähän. Säätäessäni turpahihnaa sopivalle kireydelle tallin ovet kolahtavat, kiinnostuksesta kurotun käytävälle nähdäkseni tulijan. Seelahan se siinä. “Moi!” huikkaan hänelle hammashymyn kanssa. Seela kohottaa kulmiaan huomatessaan mut ja nyökkää. “Hei, mitäs sä?” “Eipä kummia, entässss..?” katson likkaa kysyvästi. Seela kertoo, kuinka seuraavasta viikosta on tulossa kiireinen, ja lopulta kohauttaa olkiaan vähän onnettoman oloisesti. Hmmh. “Kuule, lähetkö mun mukaan kävelymaastoon? Aattelin mennä ilman satulaa, ollaan treenattu hiki hatussa Aten kaa että se jo varmaa kaipaa vähä muutaki. Enkä usko että Mellilläkää olis mitää sitä vastaa”, etsin kaviokoukkua laatikon pohjilta ja puhun samalla. Seela empii hetken, mutta myöntyy lopulta ja lähtee hakemaan Mellille suitsia. Mun käsittääkseni Melli ei ole se maastovarmin poni, mutta Atella on niin hyvät hermot että Mellikin on varmaan rauhallisempi.
Hujauksessa olemme lähtövalmiita, Seela avustaa mua vähäsen selkäännousussa ja sitten lähetään polkuja kohti. Melli kantaa päätään korkealla alkumatkan ajan ja pärskii useasti, Aten turpa taasen hyvä ettei maahan osu ja peppu keikkuu puolelta toiselle rentoutuneena. Vähitellen Mellinkin askel pitenee ja ponissa alkaa näkyä rauhoittumisen merkkejä.
Seelan ääni havahduttaa mut. “Ollaanko me menos mitä kautta?” kuuluu kysymys vierestä. “Aattelin että mennään iha vaa lyhkänen reitti. Käännytään siitä seuraavasta, se kaartaa pienen niityn kautta takas tallille”, ehdotan. Seela nyökkää ja sitten me ollaan taas ihan hipihiljaa. Metsässä aletaan heräillä, yritän arvailla lintujen ääniä. Yksi noista on ainakin peippo, siitä mä oon satavarma.
Pitelen ohjista kiinni yhdellä kädellä, katse ja ajatukset aivan muualla. Vaikka mä ja Seela ei oikein puhutakaan mitään, niin silti nautitaan toistemme seurasta just nyt ja hepatkin tykkää olla kun on kaveri. Ei aina tarvi tehä ja hosua vaikka oliskin seuraa, on enemmän ku hyvä jos välillä vaa ollaan. Katsahdan Seelaa, hän huomaa sen ja katsoo mua. Hymyillään tuttavallisesti ja käännyn sitten takasin menosuuntaan. Jep jep.
|
|
Kassu
Aloitteleva tallilainen
i will never date a guy who doesn't like my horse.
Posts: 70
|
Post by Kassu on Jul 1, 2018 21:21:28 GMT 2
1.7.2018
Pyydän jo innostunutta Attea nostamaan laukan, ja sitten lähtee. Ruunan kaviot tömistävät maata kiihtyvällä tahdilla, mä pysyttelen kevyessä istunnassa ja ainoa asia mitä teen on varmistaa että hepalla toimii jarrut eikä tiellemme tule mitään. Nautin kasvoja piiskaavasta tuulesta (ja hevosen jouhista) täysin siemauksin. Ei ole hetkeen tuntunut näin hyvältä.
Kantaessani satulaa paikoilleen Niko ilmestyy mun luo. “Moro, mite menee?” mies kysyy. Joudun vähän kattomaan häntä yläviistoon, vaikkei meillä suurta pituuseroa olekaan. “Hyvin! Kävin just laukkailemassa maastossa. Me osallistutaan peltolaukkoihin Aten kaa”, naurahdan. Mimmi varmaan oletti että mä keskityn ihan normi lajeissa kilpailemiseen, mut ehei, kokeilen kaikkea mikä tuntuu kiinnostavalta. Ja kyllä Attekin on tykänny. “Peltolaukat? Aika siistii”, hän virnistää. Nyökkään ja pyyhkäsen paitaa saatuani satulan paikalleen. “Entä sä ja Väiski?” lähen hakemaan vettä ja oletan että Niko tulee perässä. “Mitäs me”, blondi hymähtää. “Tällä hetkellä ei mitää uutta. Nautitaan hyvästä säästä!” “No se kannattaaki”, totean ja avaan hanan. Viileä vesi kastelee mun kuivahtaneen suun heti ja tunnen voivani paljon paremmin. “Onko Seelaa näkyny?” kurtistan kulmia. En oo ehtiny jutella sille hetkeen. “Joo se on täällä. Tuu”, Niko viittoo mua seuraamaan ja teen työtä käskettyä. Tuntuu mukavalta ku on kavereita.
|
|
Kassu
Aloitteleva tallilainen
i will never date a guy who doesn't like my horse.
Posts: 70
|
Post by Kassu on Aug 4, 2018 17:31:34 GMT 2
14.7 Peltolaukat Tuuvanhovissa
Mun omaksi, valtavaksi hämmästykseksi iskä lähti kuskaamaan mun, Seelan ja Aten Tuuvanhoville. Sen viisikymppinen, päivettynyt naama jammaili suomipopin tahdissa lähes koko matkan hiostavassa citymaasturissa. Meiän piti pysähtyä matkalla kuitenki vaan kerran. Avaan trailerin oven ja hymyilen laukkipäälle. Atte kulki tottuneesti koko matkan ja nyt se näyttää odottavan pääsevänsä ulos. Peruutan ruunan rampilta alas ja ojennan sen riimunnarun sitten Seelalle, joka saa kunnian kävelyttää Attea. Päivä oli aurinkoinen ja tosi kuuma, ja vaikka kello läheneekin kymmentä niin on täällä yhä lämmin. Vaaleanpunaisen, sinisen ja violetin eri sävyihin muuttuneella taivaalla leijailee muutama pilvenhattara. Sadetta ei ole luvattu taaskaan hetkeen. “Mitä tuumit?” iskä ilmestyy mun vierelle ja kattoo samaan suuntaan ku mäki. “Toivottavasti mun ja Aten lähtö sujuu hyvi”, totean takasin vaikkei se ollutkaa se mitä pyörittelin ennen hänen kysymistään. “Eiköhä. Mä meen kattomaan saako täältä syötävää”, en ehi sanoa iskälle sen enempää kun se jo häippää. Kyllä siellä syömistä on, ajattelen vaa ittekseni ja istahdan rampille sulkien silmät hetkeks.
“Kassu!” Seela huikkaa vähän matkan päästä iso virne naamallaan. “Älä ny pystyyn nukahda!” Nauran tytölle ja nousen venytellen ylös. Iskä on yhä omilla teillään näköjään. “En mä ees nukkunu”, tuhahdan huvittuneesti ja katon Attea joka ettii maasta heinänkorsia. Vilkasen puhelimen kelloa ja tuun tulokseen että vois mennä kattomaan parit ekat lähdöt ennen ku alotetaan Aten lämmittelyä ja kuntoonlaittoa. Seela tuntuu lukevan mun ajatuksia kun se taluttaa Aten traileriin ja sitoo kiinni. Oon ilonen että sain sen lähtemään mukaan. En olis kyllä ikinä uskonu että musta ja Seelasta tulis tällee kavereita. “Mennää kattoo ainaki ne suokkilaukat”, ehdotan. Seela nyökkää, varmistetaan yhessä että Atte pärjää ja lähetään sitte ite tapahtumapaikalle.
Kumarrun vähä enemmä Seelan puoleen että se varmasti kuulee mitä mä sanon. “On noi suokitkin hienoja vaikken mä mikää fani ole”, totean. Seela hymähtää. “Niin, mutta on se kivaa että Suomella on iha oma rotunsa”, hän mumisee. Nyökkään ja keskityn seuraamaa lähtöä, ny ne ponkas laukkaan ja viilettävätki lujaa. Mulla alkaa jo perhoset lennellä, pian mä ja Attekin loikitaan tuolla, ja mikäli oikein näin nii ollaa iha jotaki arabianhevosia vastassa…
Nyt on täys tohina päällä. Seela satuloi, mä suitsin ja iskä istuu työnjohtajana tajuamatta mistää mitää. “Älkää unohtako sitä vyötä!” se tuumaa virnistäen ja luulee olevansa kunnon koomikko. Seela nauraa (säälistä toivottavasti) ja mä tuhahdan. “Vielä suojat, voitko laittaa ne, mun pitää tunkee jalat saappaisii”, tässähän melkee hengästyy. Saappaiden pukemisessa tuntuu menevän ikuisuus, mutta vihdoin ja viimein istun raudikon selässä ja ollaan kävelemässä lämmittelyalueelle. Seela ja iskä sano siirtyvänsä katsomoon. Seela lupas ottaa videon että saan jonku muiston tästä keikasta.
Silmät suurina seurailen läsipäisen arabiorin pörhistelyä. On se melkosen kaunis hevonen. Atella ei oikein oo sosiaalinen päivä ja se luimii ohimeneville. Pian meiät kuulutetaan lähtöviivalle. Mun jännitys virtaa Atteen, ja vaikkei se niin herkkä olekaan, nii tunnen kuinka se jännittyy mun alla.
Kavioiden jylinä kaikuu korvissa, myötään Aten liikettä mahdollisimman hyvin käsillä ja oon niin lähellä kaulaa ku voi olla. Aluks oltiin aika kärjessä, mutta sitten noi pienet vikkelät pyyhältää ohi mennen tullen. Musta tuntuu tosi riemukkaalta, maailma näyttää mahtavalta Aten hörökorvien välistä tällä hetkellä.
“Olipa se reissu. Tulipaha tehtyä”, iskä toteaa ku se käynnistää autoa. Nyökkään vaa silmät kiinni pidätellen hymyä. Seela juttelee parhaillaan kuulemma Nikon kaa, joka oli keksiny tulla kysymään että mite meillä meni. “Onko jotai terveisiä Nikolle?” Seela pökkää mua. Pudistan ekaksi päätä, mutta sitten saan älynväläyksen. “Kerro sille että otetaa laukkakisa Väiskillä ja Atella joku päivä!” virnistän.
|
|
Kassu
Aloitteleva tallilainen
i will never date a guy who doesn't like my horse.
Posts: 70
|
Post by Kassu on Aug 27, 2018 18:40:53 GMT 2
27.8.2018
Puristan käsivarret tiukasti Aten kaulan ympärille. Nyt on tähän pisteeseen tultu. Ruuna höristelee korviaan ja laskee kaulansa mun hartiaa vasten. Ei mulla ny aiva itku oo tulossa, mutta pala kurkussa silti. Päästän irti ja jään sivelemään rautiaan karvaa. Onneks tää lähtö tehään tälläseen aikaan ettei kukaan oo näkemässä mun surkuttelua. Mimmi kantaa loimisäkkiä satulahuoneesta, se antaa mun hyvästellä Aafjen rauhassa. Katon riimua ja riimunnarua tuntien jopa inhoa niitä kohtaan. En haluu tarttua niihin ja pistää Aten päähän. En haluu taluttaa tätä hevosta tonne traileriin. On tää loppujen lopuksi aivan perseestä. Tiesin tän päivän tulevan, en vaa aatellu… en aatellu sitä sen pidemmälle. Halusin olla hetkessä ja nauttia siitä mitä mulla on nyt. Seuraavan puolen tunnin aikana iso pala siitä mitä mulla on ollut katoaa pois. Siirryn takas tuntilaiseksi ja no, itteni tuntien en jaksa pysyä pelkästään tuntilaisena vaan mahollisesti alottelen uuden hevosen hoitamista. Ehkä.
Seela kävelee talliin ja nostaa kulmiaan heti kysyvästi. En mä ollu kellekkää paitsi tietenki Aleksille sanonu että Atte häippää viettämää niitä eläkepäiviä tänää. “..Nytkö se lähtee?” tyttö kysyy. Kyllä mun ilmeestä varmaa näkee. “Joo”, nyökkään ja katon taas läsipäätä joka tutkii mun housujentaskuja. Seelan tullessa lähemmäs se kohottaa päätään. “Oon pahoillani. Kai sä pääset sitä kattomaan joskus?” hän kysyy. Kyllä mä mun muistaakseni saan mennä. “Juu, ja aionki mennä. Olispa Atte nuorempi”, huokasen ja ny nostan katseen Seelaan. Hetken tuijottelun jälkeen likka kohauttaa olkiaan ja antaa mulle halin. Tietysti mä halaan takaisin, ja kiitän vielä perään. Seela hymyilee pienesti.
“Atte menis sinne vaikka silmät sidottuina”, Mimmi hymyilee ku mä talutan Aten ramppia pitki traileriin. Hymyilen vaa vaisusti naiselle ja sidon merimiessolmun niin hitaasti ku ikinä pystyn. “Olit mahtava kesäkaveri”, silitän ruunan otsaa, katon sen päätä oikein tarkkaan painaen jokasen karvankin tiukasti, syvälle muistiin. Osaisinpa piirtää, oisin tehny susta miljoona kuvaa kesän aikana. Onneks mulla on oikeita kuvia. Ehkä teen kokonaisen kuvakansion omistettuna pelkästää sulle. Ny se taitaa olla lähdön paikka, finaali. Suljemme trailerin ovet yhdessä Mimmin kanssa ja jutellaan vielä nopeesti, muistellaan että kaikki on tullut mukaan, ja sitte Mimmi menee hakemaan jotaki. Kurtistan kulmia, ja ku tajuan et se kävi hakemassa sen Aten vaaleensinisen nailonriimun mulle muistoksi, meen iha sanattomaksi. Mä tuun pitämää tätä niiku taulua seinillä mun loppuelämän. Hieman paremmin mielin katon kädet taskuissa, riimu hartialla ku Aafje katoaa puiden taakse.
Jäin siistimään Aten karsinaa että sinne voi sitten joskus tuoda uuden hevosen, kävin myös siivoomassa ruunan kaapin ja tarhan. Kahvitauolla tuli siistittyä sosiaalitilojakin. En jotenki osaa nyt olla paikoillani. Mitä mä teen koulun jälkeen joka päivä ku ei oo Attea? Juoksen Kepan kanssa ulkona kunnes on nukkumaanmenoaika? Voi jeesus. Melkei huomaamatta porukkaa tulee enemmän ja enemmän sisään, Nio ja Nikokin ilmestyy paikalle. Niko jo ehti kysyä että mihinkä Atte on kadonnu ennenku se tajuaa. “Ai ny se sitte lähti”, mies vaa toteaa ja kattoo mua myötätuntoisesti. Nio istuu mun viereen ja nostaa käden hetkeks hartialle. Tässä vaiheesse flippaan Aten riimun esiin. “Sain mä tän muistoksi”, virnistän jätkille.
|
|