|
|
Post by Aleksi on Aug 2, 2017 11:33:45 GMT 2
Viimeisen kesälomaviikonlopun kunniaksi Aleksi vie Hallavan vakioporukan kaksipäiväiselle vaellukselle.
Reitti lähtee ihan Hallavan pihasta, ja aluksi maastot ovat varmasti monille tuttuja, mutta pian reitti lähteekin seuraamaan aivan uudenlaista polkua yhä kauemmaksi Hallavan tutuista maisemista. Välillä pysähdytään uittamaan hevosia ja lounastamaan rantahietikolle, sitten taas jatketaan reippaassa ravissa aavojen peltojen poikki, laukataan kilpaa muutamalle kukkulalle ja taitetaan loppumatka rennossa käynnissä kuusikon läpi. Yöksi leiriydytään pienen lammen rannalle, telttoihin tietenkin. Hevoset pääsevät viereiselle pellolle laiduntamaan ja haukkaamaan iltapalansa suoraan heinikosta.
Seuraavana päivänä jatketaan yhä pidemmälle tuntemattomille seuduille, ja vaikka yö tulikin ehkä joidenkin osalta nukuttaa vähän huonommin, niin se ei vauhtia hidasta vaan matka taittuu laulaen ja nauraen eteenpäin.
Muutaman harhareitin ja toisenkinlaisen yllätyksen jälkeen porukka saapuu turvallisesti määränpäähän, Pronssijoen laitamilla olevan idylisen pikkukylän majatalon pihaan, jossa uupuneet matkalaiset kestitään letuin ja mansikoin. Emmi ja Marcus tulevat sieltä hakemaan reissaajat trailerien kanssa ja kotiin päästään rennosti autojen pehmeillä penkeillä torkkuen.
Ratsastusjärjestys:
Aleksi - Loki
Valma - Luka
Inka - Cilla
Henry - Lilja
Ohto - Nikita
Caitlyn - Celle
Daw - Oreo
Eevi-Sofia - Lasse
Alana - Palle
Nanna - Tinttu
Katriina - Nova
Rena - Kyyhky
Ruska - Fonzie
Pujo - Darli
Ilmoita tähän, jos haluat muutoksia yllä olevaan listaan, muuten ei tarvitse ilmoittautua.
Tapahtumasta saa piirrellä ja kirjoitella ja se olisi enemmän kuin suotavaa. Tehdään yhdessä hauska retki!
|
|
|
|
Post by Aleksi on Aug 6, 2017 18:56:40 GMT 2
 Pujo, Rena ja Ruska uittamassa poneja |
|
Pujo
Perus puurtaja
Darlin hoitaja
Posts: 346
|
Post by Pujo on Aug 13, 2017 19:19:25 GMT 2
YÖ
Ilmassa taisi leijua jännitystä - sen huomasi Pujo lähtiessään yöllä haukkaamaan happea nukkumatin ollessa karkuteillä.
Hän avasi telttansa vetoketjua hiljaa ja kurkkasi raosta ulos tarkistaakseen leiripaikan pihapiirin tilanteen. Oli hiljaista ja melkein täytenä loistava kuu valaisi hennosti pimeää ympäristöä ja heijastui lammen tyyneen pintaan. Näkymä oli todella kaunis ja Pujo huokaisi haltioissaan. Hän avasi teltan vetoketjua enemmän, laittoi kengät jalkaansa ja sujahti ulkoilmaan yhden hengen teltastaan. Ilma oli hieman vilpoinen mutta siellä tarkeni kuitenkin mainiosti hupparin voimin.
Yön hiljaisuudessa oli aina jotakin kiehtovaa, ja pelottomana Pujo päätti kävellä rannalta hieman poispäin, leiripaikkaa kiertäen. Puiden varjossa oli hankala nähdä selkeästi, mutta Pujo päätti kuitenkin jatkaa matkaansa ilman taskulamppua. Hänen askeleensa tepsuttivat ja rapisivat vieden metsään johtavalle polulle, ja niin hän katosi hitaasti rannan tuntumasta puiden katveeseen.
---
”Kuulitteko ton”, kuului Henryn kuiskaus poikien teltassa. ”Mä nukun…”, Ohto mutisi. Hetken oli hiljaista. Makuupussi kahisi ja taas Henry kuiskasi.
”Mut oikeesti… Tuolta kuuluu vähän outoja ääniä”
”Jolleki tuli varmaan vaan vessahätä”, Ohto mutisi jälleen ja käänsi kylkeään.
Henryn kulmat kurtistuivat. Häntä jäi selvästi vaivaamaan asia, mutta miehenalku ei kuitenkaan halunnut lähteä tutkimaan asiaa – ainakaan yksin.
”Ruska. Ruska”, Henry kuiskasi vaativasti ja tökkäsi nukkuvaa poikaa kylkeen.
”Au, öh, mitä-h onko aamu”, Ruska havahtui ja nousi istumaan aivan unenpöpperössä. ”Pimeetähän täällä on”
”Eei mutta siis, ulkonta kuuluu ääniä”, Henry selitti Ruskalle hieman jännittyneen oloisena. Ruska hieraisi silmiään, haukotteli ja mietti, oliko Henryn nyt ollut aivan pakko herättää hänet, mutta sitten hänkin kuuli jotakin. ”Oho”
”Kuulitko?”, Henry kysyi silmät ammollaan. Ruskan unisuus oli kaikonnut.
-
Valman, Katrin, Nannan ja Inkan teltta
”Apua… Kuulitteko ton?”, kysyi Inka hieman peloissaan.
”Joo, kuulin”, Valma vastasi heti.
Teltassa kahisi, ja pian Nanna sekä Katrikin olivat heränneet ihmettelemään ulkoa kuuluvaa, kummallista ääntä. Inka oli selvästi hieman peloissaan, mutta Katrin rohkea asenne helpotti telttaporukan tunnelmaa.
”No mennäänkö sit katsomaan mitä siellä on? Ei mitään pahaa voi tapahtua”, Katri sanoi rauhallisesti, kun muut olivat hetken spekuloineet äänen lähdettä.
”Varmaan vaan joku eläin… Eikö me voitas vaan nukkua?”, Nanna sanoi hiljaa ja kohotti kulmiaan kysyvästi.
Samassa ulkoa kuului lisää ääniä, tällä kertaa vetoketjun kovaääninen avaus sekä heti perään ”Ei sitä tarvitse riuhtoa”. Katri katsahti muihin, kallisti päätään ja kääntyi avaamaan teltan vetoketjua. ”Kai mekin nyt voidaan mennä ulos”, hän sanoi. Inka henkäisi syvään.
”No mä jään tänne”, Nanna sanoi, jonka perään Inka sanoi heti ”Mäkin”.
Katri ja Valma kömpivät ulos teltasta ja näkivät Ruskan sekä Henryn poikien teltan ulkopuolella. Muita pihalla ei ollut.
Seikkailu alkakoon.
Porukka oli yhteistuumin päättänyt kiertää leirialueen taskulampun kera. Nanna oli vielä huikannut telttansa oviaukolta ”Ei siellä varmaan mitään ihmeellistä oo. Te herätätte kohta kaikki”, mutta nelikolla ei ollut aikomustakaan perua tutkimusretkeään. Mahdollisimman hiljaa hiipien ja kuiskaillen he kävelivät telttojen taakse metsikköä kohti.
-
Pujo pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan ääniä. Ehkä joku muukin oli ollut uneton, hän pohti ja jatkoi hidasta askellustaan harvassa metsikössä, puunrunkoja välillä kopautellen.
-
”Mitä jos siellä on vihainen karhu…”, Henry kuiskasi ja pälyili ympärilleen.
”No meitä on neljä vastaan yksi karhu”, Ruska kuiskasi, mutta Henry-paran jännitys ei tuntunut lievittyvän.
”Ihan kiva seikkailu tästä tulee”, Valma vakuutteli mutta samalla kyseli salaa itseltään, miksi ihmeessä oli lähtenyt ulos.
Katri vaikutti olevan innoissaan osoitellessaan taskulampulla sammalmättäitä ja kiviä.
!!!
Yhtäkkiä viereisestä puusta kuului kova ”Kraak” ja heti perään siiveniskuja. Henryn suusta pääsi pieni parahdus, Valma henkäisi ”Hui!”, Ruska sanoi ”Wooow” ja Katri naurahti. Samassa he kuulivat vielä toisen äänen, puhaltavan äännähdyksen, jonka saattoi kuvitella kuuluvan joko hämmästyneelle ihmiselle tai pelottavalle avaruusoliolle. Henry ainakin veikkasi jälkimmäistä. Nelikko oli hetken paikoillaan vaihdellen katseita. Jostain vierestä kuului taas ääniä – askelia. Valma meni aivan Katrin viereen ja Henrykin yritti tiivistäytyä mahdollisimman turvallisesti lähelle porukkaa. Ruska kuikuili Katrin taskulampun osoittamaa valokiilaa, mutta se ei paljastanut mitään. Sitten vierestä kuuluneet askeleet päättyivät kovaan raksahdukseen, sekä kahisevaan tömähdykseen. ”Ajjh”, kuului kovaääninen hengähdys. Henry säpsähti ja Katri heilautti taskulampun valon salamannopeasti osoittamaan epämääräistä möykkyä, joka liikkui. Möykystä ilmestyi säikähtäneen näköiset kasvot.
”PUJO”, Ruska hihkaisi hiljaa ja nauroi Katrin kanssa. Valma pudisti päätään ja huokaisi jokseenkin helpottuneena.
”Öö… Kuulitko säkin ne äänet?” Henry kysyi Pujolta hätääntyneenä.
”Niin mitkä äänet? Kyllä mä sen linnun kuulin ainakin”, Pujo vastasi katsoen porukkaa hieman hämillään.
”Me kuultiin telttaan ääniä ja aateltiin et… Jotain. En tiiä”, Henry kuiskasi nopeasti ja sitten hiljeni. Hänellekin taisi siinä vaiheessa valjeta, että äänten lähde oli tainnut olla pelkkä Pujo.
”Mitä sä oikeen teit täällä?”, Katri kysyi.
”No, en saanu unta niin aattelin vaan tulla kävelylle… Ei ollu tarkotus säikytellä”, Pujo vastasi ja vaikutti nolostuneelta. Katri naurahti ja katsahti muita.
”Eiköhän mennä takaisin nukkumaan”, Valma sanoi.
Kaikki palasivat metsiköstä takaisin lammen rantaan, jossa heitä odotti Rena ja yhdestä teltasta ulos kurkkaava Daw.
”Jaaaahas, mitäs täällä on seikkailtu?” Rena kysyi hyvin kysyvä ilme kasvoillaan.
”Ei mitään sen kummempaa, ehkä me kerrotaan aamulla”, Valma sanoi ja muut nyökyttelivät.
”Okei”, Rena vastasi ja tyytyi kömpimään takaisin telttaan, jonka suuaukolta Dawin naama oli jo kadonnut. Caitlyn oli nukkunut sikeästi ja käänsi vain kylkeään, kun Daw ja Rena menivät takaisin makuupusseihinsa samalla pohtien, mistä kummasta oli ollut kyse.
Alanan ja Eevin teltta oli pysynyt hiljaisena, mutta Eevi oli kuunnellut pihan tapahtumia unisena. Aleksi oli autuaan tietämätön äänistä ja seikkailuista, ja kuorsasi omassa teltassaan.
-
”No? Mitä siellä oli?”, Inka kysyi jännittyneenä, kun Katri palasi takaisin telttaan Valman kera. Katrin hymy loisti Inkan kännykän valossa.
”Siellä oli Pujo”, Katri sanoi ja Nanna hymähti.
”Nyt nukkumaan”, Valma sanoi.
Inka istui hetken ja yritti kuunnella, josko ulkoa kuuluisi vielä ääniä. Oli kuitenkin aivan hiljaista lukuun ottamatta paria vetoketjun ääntä, jotka tulivat viereisistä teltoista.
Poikien teltassa Henryä ja Ruskaa odotti haukotteleva Ohto.
”Noh, onko nyt suuri mysteeri selvitetty?”, hän kysyi väsyneesti.
”Joo”, Ruska sanoi ja kömpi pikaisesti takaisin makuupussiinsa.
Henry oli hiljaa ja kömpi myös makuupussiinsa, vielä hieman jännittyneenä. Hän toivoi että aamu tulisi pian.
---
Pujon palattua telttaansa hän pudisti päätään hymyillen ja hengähti syvään. Olisihan hänen pitänyt heti arvata ettei hän suinkaan olisi ollut ainut hereillä oleva, ja että hiljaa ei pystyisi hiljaisuudessa kulkemaan. Kävelyretki oli jäänyt lyhyeen hänen kompastuttua hämmästyksissään kantoon ja muiden tullessa vastaan. Joka tapauksessa olisi yritettävä saada unta nyt, kun muita vaihtoehtoja ei ollut. Niinpä hän kääriytyi makuupussiinsa ja sulki silmänsä ajatellen mielessään lammen pintaan heijastunutta kuunsiltaa.
|
|
Henry
Juuri saapunut
Posts: 22 
|
Post by Henry on Aug 22, 2017 12:02:23 GMT 2
Matkaan lähtö
lauantai 5. elokuuta 2017
"Hammasharja, pyyhe, yövaattet, välipalapatukoita, hyttysmyrkkyä... Onks mul nyt varmast kaikki?" mutisin tarkastellessani Kånken-reppuni sisältöä samalla kun survoin sinne vielä yhden ylimääräisen hupparin. "Mitä te ootte pakannu?" "No ainakin sulta puuttuu ripsari, kulmakynä, valokynä, puuteri, hiuslakka, shampoo ja noin tuhat erilaista ihonhoitotuotetta", vieressäni puuhaileva Inka naurahti. "Mut vakavasti, kyl sä varmasti noilla pärjäät." "Ai enkö mä sun mielestä tarvii huulipunaa? Harmi, se ois ollu seuraavana pakkausvuorossa." Inka heitti mua leikkisästi Cillan harjalla, mutta nappasin sen lennosta kiinni. "Sun murhayritys ei onnistunu." "Anna takas se, mun pitää mennä harjaa Cilla loppuun", tyttö kikatti ja nousi seisomaan satulahuoneen lattialta, jossa olimme olleet pakkaamassa. Olin ensin anatavinani harjan takaisin, mutta vedinkin viime hetkellä käteni kauemmaksi ja sain Inkan mutristamaan suutaan mielenosoituksellisesti. En voinut olla ajattelematta kuinka söpö tyttö olikaan. Luovutin harjan lopulta hymyillen takaisin ja nousin itsekin lattialta. Me oltiin Inkan kanssa ystävystytty - tai ainakin musta tuntui että me oltiin ystäviä - tässä parin kuukauden aikana. Me hengailtiin aika useasti tallilla kun kerran oltiin suurinpiirtein saman ikäisiä ja meillä luisti juttu hyvin. Yleensä vähän isommassa porukassa Valman ja Unnan kanssa, mutta tätä nykyä myös vähän enemmän kahdestaan. Tunnit oli alkanu ratsastuskoululla ja Valma vietti yhä useammin iltapäivänsä siellä autellen talutusratsastajia ja hoidellen Dunjaa ja sen pientä varsaa. "Ootteko te kohta valmiita, meidän pitäis olla jo menossa", siinä paha missä mainitaan, Valma nimittäin huuteli orikäytävän puolelta, jossa oli ollut varustamassa Lukaa. "Ihan just, mä vaan heitän Liljalle varusteet niskaan", vastasin heittäessäni repun selkääni ja napatessani varusteet käsivarsille. Valma huokaisi dramaattisesti, sillä tyttö oli jo useampaan otteeseen muistutellut aikataulun kiireellisyydestä, eikä ilmeisesti hirveästi arvostanut sitä, että me oltiin Inkan kanssa juoruiltu niin pitkään satulahuoneen lattialla. "Älä huoli, kyllä me keretään", hymyilin pahoittelevasti ja kiirehdin Liljan karsinalle. Tamma seisoi takapuoli ovelle päin, katsellen pää ylhäällä ulos ikkunasta. "Muru hei, sun pitäis vähän väistää." Tamma ei lotkauttanut korvaansakaan ja jouduin ahtautumaan tamman takapuolen ja seinän välistä sen vierelle. Ja siinä vaiheessa pyöriminen sitten alkoikin, kun Lilja äkkäsi käsivarrellani keikkuvan satulan. "Prrr.. paikallasi", komensin lempeästi tammaa ja nostin sitten mahdollisimman pehmeästi satulan sen selkään. "Eihän se niin kamalaa ollut, eihän?" Kohta seisoimme kaikki kolme ratsutallin pihamaalla melkein valmiina lähtöön. "Ää mä unohdin mun repun satulahuoneeseen! Voitko Henry pitää Cillaa", Inka työnsi kimon ohjat käteeni ja juoksi takaisin talliin. "Me hei ihan oikeasti kohta myöhästytään", Valma valitti. "Ei ne ilman meitä lähe minnekään." "Nii mut silti, ois se ihan kiva olla ajoissa." Samassa Inka juoksikin jo takaisin Cillan luokse. "Sori Valma." Mä kiristin vielä viimeisen kerran Liljan satulavyötä ja nousin sitten korokkeelta selkään. Jalustimet olivat onneksi oikean pituiset, Chloe oli ilmeisesti mennyt koulusatulalla eilen, sillä siskon jäljiltä jalustimet olivat aina 15 senttiä liian lyhyet. Odotimme vielä, että Inka pääsee Cillan selkään ja sitten lähdimme Valma ja Luka kärjessä kohti metsäpolkua, joka veisi Hallavaan. Eikä me loppujen lopuksi oltu sen enempää myöhässä kuin ratsastuskoululaisetkaan. |
|
Ohto
Juuri saapunut
Posts: 35
|
Post by Ohto on Aug 22, 2017 21:41:01 GMT 2
Uimaan!
"Uimaan?! Ootko hullu?!" Katri kiekaisi kuullessaan mun idean. Mä vaan tuhisin ja kaivoin reppuani. Ihan varmasti olin pakannut uimahousut mukaan.
"Uimaan? Kuka?" Ruskan pää pilkisti kirjaimellisesti pensaasta, ja mun oli pakko virnistää sille.
"Vaikka kaikki, mä ainakin oon menossa", vastasin ja riemuitsin kun löysin uimashortsit repun pohjalta. Ne oli punavalkoiset, ja mä näytin kuulemma ne päällä niin rantavahdilta kuin olla ja voi. Mutta mä otin sen kohteliaisuutena, koska se kommentti oli tullut ihmiseltä, joka katseli rantavahtiohjelmia, ja erityisesti siis kuolasi niitä komeita rantavahteja, aina vapaa-ajallaan. Okei, ja kyllä mä kieltämättä ihan hyvältä näytin niissä pöksyissä.
Joku totesi, että mehän oltiin jo käyty uittamassa hevosia, johon mä vaan kohautin olkiani ja sanoin, että se oli eri asia. Sillä välin kun mä kävin vaihtamassa vaatteet ja avaamassa makuupussin tuulettumaan, rannalla mua odotti jo neljä tyyppiä. Ruska nyt ei ollut yllätys, se oli vaikuttanut niin innostuneelta. Ruskan vieressä seisoi Henry, joka näytti vähän siltä, että kylmä vesi ei olisi aivan houkutellut. Sitten oli Nanna, joka asetteli pyyhettään rannan läheisyyteen, ja lopuksi, aika yllättäen, Alana, joka seisoi paino toisella jalalla bikineissään, kännykkä kädessä, ja näytti jopa nyt jo, vasta pari kuukautta synnytyksen jälkeen, jostain uimapukumalliston mainoksesta karanneelta. Ei sillä tainnut aivan olla sen sikspäkkiä ihan vielä, mutta Alanan tuntien sillä olisi työn alla varmaan mäyräkoira vatsalihaksia, jos se edes oli fyysisesti mahdollista.
"Ai säki tuut uimaan?" mun oli pakko kysäistä siltä, ja Alana näytti hetken aikaa jopa vähän loukkaantuneelta. Sitten se virnisti, ja vilkaisi mun housuja nopeasti.
"Joo, et saat tulla pelastaan mut sit. Mistä sä tulit, Bondi Beachilta?"
"Ehdottomasti, sieltäpä."
"And you've got the tan and everything!" musta kyllä tuntui, että jos mä olisin ollut ausseissa rantavahtina, mä olisin huomattavasti ruskeampi kuin nyt mun kahden viikon Kroatianmatkan jälkeen.
"But I've got the six pack", Alana lisäsi ovelan näköisenä ja tökkäsi mun vatsaa.
Auts. En mä nyt mikään rapakuntoinen ollut. Mulla oli, ööö, kakspäkki? Joka tapauksessa, minä ulkonäkökeskeisenä pikku ihmisenä olin ihan tyytyväinen itseeni.
"Miksei kukaan oo mennyt vielä?" Rena kysäisi samalla, kun se asteli veteen. Tai no, kasteli nilkkansa, ja sitten pomppasi pois hihkuen jotain, että se oli kylmää.
"Just ton takia!" Nanna, joka oli uskaltautunut rantaviivalle saakka, totesi nauraen.
Me yritettiin kaikki kastella varpaita, ja Henry pääsi jopa niinkin pitkälle kuin polven syvyyteen, ennen kuin rannalta kuului huokaus. Alanahan se siellä, laski puhelimensa kenkiensä päälle, ja asteli sitten tyynen rauhallisesti veteen ja sukelsi.
Toljotettiin siinä kaikki hetki vähän yllättyneinä, sillä Alana oli koko kesän valittanut, että sillä oli kylmä, ja kaikki oli varmaan muutenkin odottanut, ettei se olisi oikeasti tullut veteen saakka. Vaan nyt sen kasvot ilmaantuivat veden pinnalle ja mulkaisi meitä, joten siitä me sitten hiljalleen kaikki kestettiin kylmää ja mentiin uimaan. Kukaan ei olisi varmaan oikeastaan halunnut, mutta kun Alanakin meni, oli vaan pakko kestää.
Yllätyksen tuoma hiljaisuus väistyi nopeasti, kun joku vahingossa roiskaisi vettä johonkin suuntaan, ja sen tilalle tuli naurua ja veden roisketta.
|
|
|
|
Post by exizeloqapuf on May 10, 2019 9:49:30 GMT 2
|
|
|
|
Post by oduopam on May 10, 2019 11:41:32 GMT 2
|
|
|
|
Post by usapujisetpi on Sept 22, 2019 19:46:42 GMT 2
|
|
