Lilja

[Aleksi]

[Aleksi]

Lilja Minkan ratsutuksessa Vaahterapolussa

16.2.2017
”Miksei hankita sulle omaa hevosta?” Topias oli kysynyt ja samaa toitotti isäni.
Olin vain huokaissut ja ilmaissut, etten kokenut tarvitsevani tällä hetkellä omaa hevosta. Halusin työskennellä nuorten hevosten kanssa, joihin minua ei varsinaisesti ollut sidottu. Siksipä lähdin etsimään sellaista ja yllättävää kyllä, niitä löytyi. Etsin laajalta alueelta kaikenlaisia ja tarjosin apujani kertoen kokemuksistani. Aika moni oli epäileväinen, kun tuntematon ihminen tuli tarjoamaan itseään nuorten hevosten avuksi.

Lopulta parin ponin ja muutaman hevosen jälkeen löytyi se juuri oikea diili. Hallavan Vaniljakahvi niminen suomalainen puoliverinen, jonka kanssa saisin hetken aikaa työskennellä ja viedä hevosta eteenpäin. Alkuun kävin katsomassa kolmivuotiasta sen kotitallilla, kunnes Vaahterapolkuun vapautui siirtotallista karsinapaikka. Koska työskentelin Vaahterapolussa, olisi Liljan kanssa helpompi tehdä hommia. Siksi sovinkin sen omistajan kanssa, että Lilja muuttaisi Vaahterapolkuun ratsutusajaksi.

Viimein koittikin päivä, jolloin hevostraileri ajoi Vaahterapolun pihaan ja jätti innokkaan nuoren tamman pihaan. Lilja vaikutti todella hienolta nuorelta, jonka kanssa varmasti oli tuotteliasta ja helppoa toimia. Lilja vaikutti myös viisaalta. Ensimmäisenä riisuin siltä siirtotallissa kuljetusvarusteet pois ja harjasin pölyharjalla. Sen jälkeen Lilja pääsikin heti tutustumaan tarhaan uusiin kavereihinsa. Jo heti huomenna ryhtyisimme hommiin tamman kanssa, enkä todellakaan malttanut odottaa!


27.2.2016
Lilja käveli vierelläni reippain askelin, kun talutin sen kentälle juoksutusvarusteissa. Nuori tamma otti liiteleviä askeleita ja jonkin rasahduksen kuultuaan meinasi olla lentoon lähdössä. Rauhoitin tamman takaisin ruotuun ja ohjasin toiseen päähän kenttää. Päästin energiaa pursuavan tamman ympyrälle ympärilleni ja annoin sen alkuun mennä reippaassa käynnissä. Lilja kulki pää korkealla ja sieraimista puski höyryä, kun kuuma hengitys kohtasi kirpeän pakkasen.

”Okei, ja sitten nostapas ravi”, hoputin Liljaa, kun se oli hetken kävellyt ja maiskuttaen usutin tamman raviin.
Juoksutusvyöllä pysyvä enkkuviltti heilui, kun tamma ravasi pitkin liitävin askelin eteenpäin. Liljalla oli nätit askeleet, raa’at vielä, mutta varmasti ne saisi eteenpäin nopeasti. Kunhan vain massa nousisi ja lihas kasvaisi. Ravautin Liljaa pitkään vasempaan kierrokseen, kunnes päästin sen käyntiin. Kävin vaihtamassa kapsoniin suunnan ja ravautin Liljan myös oikeaan kierrokseen. Oikea kierros näytti olevan Liljalle hieman vaikeampi asettua sisään ja ravi huomattavasti etupainoisempaa.

”Hyvä riittää”, sanoin ja pyrryttelin Liljan käyntiin.
Keräsin liinan käteeni ja jätin sen hieman löysälle roikkumaan, kun lähdin talsimaan ruunikon kanssa kohti metsätietä. Olin ottanut tavaksi kävellä Liljan kanssa maastoissa kävellen. Alkuun parin ensimmäisenä päivänä Lilja oli katsonut kaikkea uutta ja ihmeellistä hieman pelokkaastikin. Nyt se kulki innokkaasti eteenpäin ja tahtoi ottaa pari raviaskeltakin ennen kuin nappasin liinasta tamman takaisin käyntiin. Teimme yleisesti noin puolen tunnin lenkkejä ja vaihtelin reittiä melkein joka kerta.

Hieman pienemmillä poluilla Lilja tahtoi puskea polkua pitkin minun edellä, jonka seurauksena jouduin joko rämpimään puskassa tai tuuppasin Liljan kulkemaan hangessa. Se olikin hyvää harjoittelua, kun tamma joutui nostelemaan jalkojaan.
Metsälenkeillä sai itselle myös hyvän hien päälle, kun tarpoi metsässä reippaan puoliverisen kanssa. Tänään metäslenkillä Liljalle aiheutti kovasti sydämen tykytyksiä jänis, joka loikki tien poikki. Siinä sitten roikuin liinan päässä, kun ruunikko kolmivuotias hyppeli takajaloilleen pienen pupun takia.

”Soo, Liltsu”, rauhoittelin tammaa ja nappasin sen suitsista kiinni.
Pian onneksi Lilja jo rauhoittui ja hieman kytäten ohitimme pupun ylitys kohdan, josta jatkoimme metsäpolkua pitkin takaisin tallille. Talutin Liljan siirtotalliin, joka tähän aikaan aamupäivästä komeili tyhjyyttä, kun koko sakki oli pihalla ulkoilemassa. Päästin Liljan irti karsinaan ja riisuin siltä ensin juoksutusvyön ja enkkuviltin. Lilja oli ihan helppo hoidettava. Hieman touhukas, mutta malttoi odottaa sen aikaa, että riisuin siltä kaikki varusteet pois. Kapsonin saatuaan pois, Lilja syöksyi rapsuttamaan päätään ruokakippoa vasten.

Asettelin juoksutusvermeet karsinan koukkuihin ja viltin oven loimitelineeseen. Harjasin nopeasti tamman pölyharjalla ja heitin sen selkään sen jälkeen toppatakin. Lilja pääsisi vielä loppupäiväksi pihalle, joten sujautin riimun tamman päähän ja lähdin sen kanssa tarhoja kohti. Lilja tarhasi Kustin ja Annan kanssa – joka varsoisi aivan näinä päivinä. Kolmikko tuntui tulevan ihan hyvin toimeen. Lilja vain oli leikkisä tapaus, joten se hieman jopa näytti ärsyttävän kavereitaan. Vapautin ruunikon tarhaan ja lahjoin kolmikon vielä porkkanoilla, jonka jälkeen lähdin suunnittelemaan päivän tuntia – ai kuinka niin hoidin asian myöhässä.

Tänään ryhmän kuun viimeisellä tunnilla hevosina oli Tuike, Naava, Bod ja Ginny. Pidin paljon tunnin hevosjaosta. Istahdin taukohuoneen pöydän ääreen, kunhan otin kahvikupin käteeni. Tunti alkaisi vasta kuudelta, mutta liikuttaisin tänään vielä Vennan ja Iipan, joten se oli hyvä saada suunniteltua. Ryhmän toiveiden mukaisesti olimme keskittyneet paljon puomityöskentelyyn. Päätin siis, että jatkaisimme samalla mallilla, lisäten myös pari kavaljettia mukaan. Ranskalaisten viivojen täyttämän paperin tungin taskuun ja lähdin sitten hakemaan Iippaa.

”Jalustimet sopivan mittaisiksi ja vain selkään”, huikkasin tuntilaisille, kun astelimme maneesiin.
Helena oli juuri lopettanut ja vaihdoin naisen kanssa pari sanaa, kun tuntilaiset nousivat hevostensa selkään. Kun kaikki kävelivät uraa pitkin, heittelin puomeja maahan ja pian jo aloittelimme. Tunti sujui mallikkaasti. Bod oli hieman tahmea puomien kanssa ja Ginny yritti viedä ratsastajaansa matalilla esteillä. Kiittelin porukkaa tunnista ja annoin kaikille palautteen. Ratsukoiden ravatessa lopussa, keräsin kaikki puomit pois ja käskin porukkaa tulla itsenäisesti talliin.

”Huuh”, huokaisin, kun lysähdin taukohuoneen sohvalle.
”Rankkaa?” Mila kysyi.
”Ei”, naurahdin. ”Tunti meni ihan hyvin, ja Iippa sekä Venna liikkuivat ihan kivasti. Liljan kanssa käveltiin hieman pupupelokas lenkki.”
”Se on hyvä”, Mila totesi.
”Jep”, sanoin. ”Onko sulla uutta tuntilistaa jo?” kysyin ja Mila nyökkäsi.
Mila ojensi minulle käsin kirjoitetun paperin ja etsin sieltä omien tuntieni hevoset. Näillä saisikin suunniteltua ihan kivoja tunteja porukalle. Taittelin papperin taskuuni.
”Oliko Lilja jo sisällä?” kysyin ja Mila nyökkäsi. ”Hienoa, minä tästä lähden yöpuulle. Nähdään taas huomenna!”
”Moikka”, Mila huikkasi perääni ja heilautin kättäni.

1.4.2017
Liljan kanssa oltiin kehitetty aivan valtavasti! Nuorikko toimi hyvin ratsuna ja oppivaisen luonteen ansiosta sen sai nyt jo tekemään vaikka mitä. Tänään varustin tamman ensimmäisiin kisoihinsa. Kotikisoihin, jossa starttasimme helppo C:n, emme kuitenkaan vielä esteillä, koska kunnon rataa emme vielä olleet treenanneet. Aamulla tulin aikaisin tallille hoitamaan kisojen valmisteluja, mitä olin Milalle luvannut tehdä. Sen jälkeen hainkin Liljan talliin ja laitoin kisakuntoon.

Lilja selvästi aisti jännittyneet fiilikset tallilla ja oli kuin duracelpupu koko ajan. Alkuverkka menikin miten meni ja siksi se toi enemmän jännitystä, kun olimme meidän vuoromme startata. Suorituksemme ei olisi voinut paremmin mennä. Lilja oli hyvin kuulolla ja kaikki meni aivan nappiin. Sen kertoikin meidän huimat 79 prosenttia, jonka saimme radasta. Se on todella paljon! Ja se toi meille ykkössijan. Lilja voitti ensimmäiset kisansa huimilla prosenteilla. En voisi olla ylpeämpi ruunikosta puoliverisestä ja tänään se ehdottomasti ansaitsisi paljon porkkanoita.

Jännittävän palkintojenjaon jälkeen vein Liljan siirtotalliin ja riisuin sen varusteista. Petsasin jonkun innokkaan hoitajan viemään Liljan tarhaan. Minulla oli vielä kuitenkin tallin oman kisatiimin jäsenien ”paimennus” tehtävänä, joten suuntasin katsomaan talliin oliko siellä helppo B:ssä kisaajat jo valmiina. Verkka oli varmasti jo alkamassa. Catherine ja Veera olivat ainoat kyseiseen luokkaan osallistujat ja molemmat jo olivat menossa kohti alkuverryttelyä. Huutelin kaksikolle ohjeita ja kävin katsomassa kummankin suoritukset. Painoin mieleeni missä asioissa pitäisi parantaa ja mikä näytti menevän hyvin.

Loppukisapäivä oli yhtä hulinaa. Kaikki tuntuivat jännittävän, mutta kyllä se kisatiimi ihan hyvin kisansa suoritti! Julia keräsi tänään kaksi sijoitusta, joten hän kasvatti eniten pistesaldoaan tiimirankingissa. Myös muutama muu sai yhden sijoituksen ratsuillaan. Illalla olin itsekin aivan väsynyt, kun hyppäsin auton rattiin ja ajoin kotiin.

[Henry]

Ensimmäinen
maanantai 19. kesäkuuta 2017

Oli perinteinen suomalainen kesäilma, eli lämpöä oli juuri ja juuri sen maagiset kymmenen astetta ja vettä tuli taivaan täydeltä. Se piiskasi auton etuikkunaa sen verran kovaa tahtia, ettei pyyhkimistä ollut mitään hyötyä. Siskoni Chloe rummutti lakattuja kynsiään hermostuneesti auton rattia vasten ja kirosi hiljaa. Näkyvyys oli todella huono, eikä trailerin kanssa uskaltanut ottaa mitään riskejä. Varsinkaan kun kyydissä oli kallein mahdollinen lasti. Takanamme töötättiin.
"No voi nyt! Missä se hiivatin risteys on?" Chloe yritti vilkuilla tienvarren viittoja rankkasateen lomasta.
"Navigaattorin mukaan vielä pari kilometriä", kerroin kylmän viileästi vilkaistuani vehkeen pikkuruista ruutua. Olihan se tietysti inhottavaa ajaa muiden tien tukkona, mutta Chloe otti kyllä aina kaiken turhan vakavasti. Kohta oltaisiin kuitenkin perillä. Mä en jaksanut turhaan hermoilla, vaikka kyllä munkin vatsanpohjassa muljahteli ikävästi. Jännitti vaan niin pirusti. 

Me oltiin aamulla käyty hakemassa Vaahterapolusta suuri vaaleanruunikko puoliverinen, jolla oli korkeat sukat, mielenkiintoinen päämerkki ja valpas olemus. Se oli steppaillut uljaan näköisenä liinan päässä Minkan tuodessa sitä tallista ja hirnunut kovaa ja korkealta. Pysähtyessään trailerin eteen se oli kuitenkin rauhoittunut seisomaan paikoilleen ja katsonut meitä, sen uusia omistajia, viisaan näköisillä ruskeilla silmillään, kuin tietäen että sen elämä oli saamassa uuden jännittävän käänteen. Hevonen oli juuri niin komea kuin sitä suositellut mies, Hallavan omistaja Aleksi, oli kertonut. Olimme kysyneet entiseltä ratsastuksenopettajaltamme apua etsiessäme ensimmäistä omaa hevostamme ja miehen oma kasvatti oli ollut yksi vaihtoehdoista joita Aleksi meille ehdotti. Hallavan Vaniljakahvi, eli tutummin Lilja, oli varsana myyty eteenpäin ja kolmivuotiaana päätynyt Minkalle ratsutukseen. Nyt se oli nelivuotias, käynyt hankkimassa vähän kokemusta kisoissa, ja myynnissä toiveena päästä tavoitteelliseen kotiin. Ja sellainenhan me pystyttiin Chloen kanssa tarjoamaan.

Lilja oli juuri sellainen hevonen kuin mitä olimme etsineet: nuori, mutta jo perus ratsukoulutettu, potentiaalia sekä kouluun- että esteille, ja ennen kaikkea kultainen luonteeltaan. Se oli herkkä ratsastaa, kulki omalla moottorilla, muttei ollut turhan säikky tai kuumunut liiaksi. Sen keskittymiskyky oli vielä jokseenkin lyhyt, mutta sen aikaa kun tamma jaksoi keskittyä, se todella kuunteli ja yritti parhaansa. Me oltiin molemmat rakastuttu siihen ihan päätä pahkaa. Ja siksi me nyt oltiin tässä. Kääntymässä kohti Ratsutalli Hallavan pihaa vetäen trailerissa uutta yhteisesti omaa hevostamme, ihanaa Liljaamme.

"Uu näyttääpä tää uus talli kivalta", Chloe hihkaisi parkkeeratessaan auton keskelle pihaa. Hyppäsin ensimmäisenä ulos autosta ja tähyilin tallin suuntaan. Ei mennyt kuin muutama hetki, kun tallin ovi avautui ja brunette nainen tuli ulos vetäen huppua sateensuojaksi. Tunnistin naisen Emmiksi, ratsastuskoulun entiseksi omistajaksi, jonka tunneillakin olin joskus vuosia sitten käynyt.
"Tervetuloa Henry, Chloe", nainen kätteli meidät kummatkin. "Liljan karsina on laitettu valmiiksi. Tällä ilmalla ehkä parempi pistää se sisälle ajomatkan jälkeen."
"Ehkä parempi niin", naurahdin ja vilkaisin taivaallle, joka yhä sylki vettä niskaamme.
"Mä voin avata takaluukun jos sä käyt ottaa Liljan?" Chloe ilmoitti ja lähti Emmin kanssa trailerin lastaussiltaa kohti. Mä nousin traileriin etuluukusta ja tervehdin hörisevää tammaa. Se oli syönyt puolet sen heinäverkon antimista ja seisoi nyt hieman hermostuneena käännellen korviaan takaluukkua kohti, jota naiset räpläsivät auki. Taputin rauhoittavasti vaaleanruskeaa kaulaa ja irrotin riimunnarun trailerin seinästä.

Kun Chloe avasi takapuomin, Lilja lähti peruuttamaan hurjaa vauhtia ja olin lyödä pääni alittaesseni pikaisesti puomia. Onneksi tamma sentään peruutti suht suoraan ja kohta se seisoi ryhdikkäänä vieraan tallin pihassa haistellen sadetta. Muutaman kerran se pyöri hermostuneena katsellen ympärilleen, mutta sitten ruoho alkoi kiinnostaa enemmän ja tamma pysähtyi hotkimaan pihatietä reunustavaa ruohikkoa. Ihan hyvä saada vähän hermoruokaa, ajattelin ja annoin tamman syödä sillä aikaa kun Chloe ja Emmi kantoivat tavaroita sisälle. Enää ei edes sade haitannut. Siinä me nyt oltiin. Uuden tallin pihassa uuden hevosen kanssa.

[Henry]

Toinen
lauantai 5. elokuuta 2017

"Hammasharja, pyyhe, yövaattet, välipalapatukoita, hyttysmyrkkyä... Onks mul nyt varmast kaikki?" mutisin tarkastellessani Kånken-reppuni sisältöä samalla kun survoin sinne vielä yhden ylimääräisen hupparin. "Mitä te ootte pakannu?"
"No ainakin sulta puuttuu ripsari, kulmakynä, valokynä, puuteri, hiuslakka, shampoo ja noin tuhat erilaista ihonhoitotuotetta", vieressäni puuhaileva Inka naurahti. "Mut vakavasti, kyl sä varmasti noilla pärjäät."
"Ai enkö mä sun mielestä tarvii huulipunaa? Harmi, se ois ollu seuraavana pakkausvuorossa."
Inka heitti mua leikkisästi Cillan harjalla, mutta nappasin sen lennosta kiinni. "Sun murhayritys ei onnistunu."
"Anna takas se, mun pitää mennä harjaa Cilla loppuun", tyttö kikatti ja nousi seisomaan satulahuoneen lattialta, jossa olimme olleet pakkaamassa. Olin ensin anatavinani harjan takaisin, mutta vedinkin viime hetkellä käteni kauemmaksi ja sain Inkan mutristamaan suutaan mielenosoituksellisesti. En voinut olla ajattelematta kuinka söpö tyttö olikaan. Luovutin harjan lopulta hymyillen takaisin ja nousin itsekin lattialta.

Me oltiin Inkan kanssa ystävystytty - tai ainakin musta tuntui että me oltiin ystäviä - tässä parin kuukauden aikana. Me hengailtiin aika useasti tallilla kun kerran oltiin suurinpiirtein saman ikäisiä ja meillä luisti juttu hyvin. Yleensä vähän isommassa porukassa Valman ja Unnan kanssa, mutta tätä nykyä myös vähän enemmän kahdestaan. Tunnit oli alkanu ratsastuskoululla ja Valma vietti yhä useammin iltapäivänsä siellä autellen talutusratsastajia ja hoidellen Dunjaa ja sen pientä varsaa.

"Ootteko te kohta valmiita, meidän pitäis olla jo menossa", siinä paha missä mainitaan, Valma nimittäin huuteli orikäytävän puolelta, jossa oli ollut varustamassa Lukaa.
"Ihan just, mä vaan heitän Liljalle varusteet niskaan", vastasin heittäessäni repun selkääni ja napatessani varusteet käsivarsille. Valma huokaisi dramaattisesti, sillä tyttö oli jo useampaan otteeseen muistutellut aikataulun kiireellisyydestä, eikä ilmeisesti hirveästi arvostanut sitä, että me oltiin Inkan kanssa juoruiltu niin pitkään satulahuoneen lattialla.
"Älä huoli, kyllä me keretään", hymyilin pahoittelevasti ja kiirehdin Liljan karsinalle.

Tamma seisoi takapuoli ovelle päin, katsellen pää ylhäällä ulos ikkunasta.
"Muru hei, sun pitäis vähän väistää." Tamma ei lotkauttanut korvaansakaan ja jouduin ahtautumaan tamman takapuolen ja seinän välistä sen vierelle. Ja siinä vaiheessa pyöriminen sitten alkoikin, kun Lilja äkkäsi käsivarrellani keikkuvan satulan.
"Prrr.. paikallasi", komensin lempeästi tammaa ja nostin sitten mahdollisimman pehmeästi satulan sen selkään.
"Eihän se niin kamalaa ollut, eihän?"

Kohta seisoimme kaikki kolme ratsutallin pihamaalla melkein valmiina lähtöön.
"Ää mä unohdin mun repun satulahuoneeseen! Voitko Henry pitää Cillaa", Inka työnsi kimon ohjat käteeni ja juoksi takaisin talliin.
"Me hei ihan oikeasti kohta myöhästytään", Valma valitti.
"Ei ne ilman meitä lähe minnekään."
"Nii mut silti, ois se ihan kiva olla ajoissa."
Samassa Inka juoksikin jo takaisin Cillan luokse. "Sori Valma."

Mä kiristin vielä viimeisen kerran Liljan satulavyötä ja nousin sitten korokkeelta selkään. Jalustimet olivat onneksi oikean pituiset, Chloe oli ilmeisesti mennyt koulusatulalla eilen, sillä siskon jäljiltä jalustimet olivat aina 15 senttiä liian lyhyet. Odotimme vielä, että Inka pääsee Cillan selkään ja sitten lähdimme Valma ja Luka kärjessä kohti metsäpolkua, joka veisi Hallavaan. Eikä me loppujen lopuksi oltu sen enempää myöhässä kuin ratsastuskoululaisetkaan.

[Aleksi]

Kolmas
Ensimmäisissä Tie Tähtiin osakilpailuissa
sunnuntaina 18.3.2018

[Henry]

Neljäs
Kouluvalmennus ensimmäistä Tie Tähtiin osakilpailua varten
maanantaina 12.3.2018

Kiristin Liljan satulavyötä viimeisen kerran ja oikaisin ratsastusloimen sen selässä. Tamma seisoi valppaan oloisena ratsutallin pihassa eikä liikahtanutkaan kun ponnistin itseni korokkeelta selkään. Tuuli tuiversi ja piiskasi pienenpieniä lumihiutaleita vasten mun kasvoja. "Eiköhän mennä ennen kun jäädytään", mutisin Liljalle ja lähdimme etenemään lumisen tallipihan yli kohti metsäpolkua josta pääsisimme ratsastuskoululle. Lilja käveli pitkin ja reippain askelin pää korkealla ja hirnui muutamaan otteeseen kotitallin jäädessä taakse. Onneksi se kuitenkin rentoutui pian ja mun ajatukset pääsivät harhailemaan edessä olevaan koitokseen.

Suoraan sanottuna mua jännitti ihan pirusti. Ei ehkä niinkään ne esteluokat mitä me tultaisiin kevään aikana hyppäämään vaan ennemminkin juuri kouluratsastus. Mä en ollut käynyt varsinaisissa koulukisoissa moneen vuoteen, eikä Liljakaan ollut vielä kovin kokenut kävijä kouluaitojen sisäpuolella. Oli se kisannut viime syksynä helppoa B:tä mun siskon Chloen kanssa, mutta kuinka A:n radat sujuisivat, siitä mulla ei ollut tietoakaan. Taitotaso Hard oli kuitenkin valikoitunut meidän tasoksi näissä karkeloissa 100cm esteluokan takia ja siksi myös koulussa olisi yllettävä Helpon A:n tasolle. Ja olihan se ihan totta, että jos me meinattiin parina vielä joskus menestyä kenttäratsastuksessa, niin myös kouluosuudesta pitäisi selvitä kunnialla.

Mä huokaisin syvään Liljan astellessa metsän suojista ratsastuskoulun pihaan ja yritän tsempata itseäni. Me tehtäisiin vaan parhaamme ja se varmasti riittäisi. Tamman askeliin tuli uutta tarmoa sen huomatessa pihassa tuntemattomia hevosia. Mä moikkasin yhtä naista joka oli juuri kalliin näköisen trailerin vieressä kiristämässä komean mustan puoliverisen satulavyötä, ja jatkoin sitten maneesin edustalle. Kello taisi juuri tulla puoli seitsemän, sillä maneesin ovet avautuivat ja edellisen valmennuksen ratsukot tulivat ulos. Tiedustelin nopeasti Ohtolta kuinka heillä oli sujunut Nikitan kanssa ja ratsastin sitten sisään maneesiin jossa Aleksi odotteli valmiina.

Kun mä olin riisunut Liljalta ratsastusloimen katsomon aidalle ja muutkin valmennukseen osallistujat olivat kavunneet ratsujensa selkiin, me aloitettiin verryttely ihan vaan hakemalla rentoutta hevosiin. Ensin käynnissä pitkin ohjin ja sitten ravissa. Aluksi Lilja oli tuntunut ihan hyvältä, mutta heti kun mä otin ohjat kunnolla käteen ja painoin pohkeeni sen kylkiin, ei tamman ravi ollut rentoa nähnytkään. Mä sain tehdä ihan kunnolla töitä että sain kaivettua siitä ulos tarpeeksi suurta ravia ja sittenkin sain kuulla Aleksilta muistutuksia himpun paljon liian kovasta kädestä ja mun esteratsastajan könötyksestäni. Voima piti löytää keskivartalosta niin sitten muutkin palikat asettuisivat paikoilleen.

Me tehtiin paljon erilaisia kaarevia uria ja pikkuhiljaa Liljakin alkoi rentoutua ja taipua paremmin. Aleksin mielestä meidän meno näytti jo huomattavasti paremmalta kuin viime kesänä ja olihan Lilja toki kehittynyt ihan huimasti. Se mikä mua eniten huoletti, olin mä itse. Tuntui että roikuin koko ajan ohjassa ja istuin liikaa liikettä vastaan niin ettei tamma päässyt liikkumaan tarpeeksi vapaasti ja lennokkaasti. Pitäisikö mun alkaa käydä salilla että saisin vatsalihakseni kondikseen?

Laukka menikin sitten jo paljon paremmin. Siinä oli niin paljon helpompi istua ja Liljallekin se tuntui olevan helpompi askellaji. Meidän laukka pyöri kivasti ja sen tempoa oli helppo säädellä. Aleksi muistutti mua kuitenkin siitä, ettei Liljaa saisi päästää liian alas eteen, vaan se pitäisi ratsastaa edestä kevyemmäksi ja ajatella ylöspäin. Tammaa ei saisi päästää yhtään tukeutumaan ohjaan, vaan sen pitäisi kantaa itse itsensä ryhdikkäänä. Me taidettiin siis saada aika paljon kotiläksyä ennen ensimmäisiä osakilpailuja..

[Henry]

Viides
Estevalmennus toista Tie Tähtiin osakilpailua varten
maanantaina 26.3.2018



Oli kulunut viikko siitä kun me oltiin Liljan kanssa nolattu itsemme totaalisesti Saaristossa ensimmäisissä osakilpailuissa. Tai lähinnä mä olin nolannut itseni. Mokailin ihan huolella ensinnäkin unohtamalla radan heti alkuun kääntymällä alkutervehdyksen jälkeen väärään suuntaan ja sitten ratsastamalla ihan tavattoman huolimattomasti. Mä en tajua miten mun pää oli ollut niin levällään ja keskittymiskyky tiessään. Lilja oli ollut jännittynyt ja askel oli jäänyt lyhyeksi ja väkinäiseksi. Me oltiin juuri ja juuri päästy 50% paremmalle puolelle ja kaduin heti sitä että me oltiin valittu taitotasoksemme h a r d. Mutta päätös oli tehty ja koulukisat takanapäin. Nyt ei voinut muuta kuin yrittää keräillä itsetunnon rippeet ja kääntää ajatukset kohti seuraavaa osakilpailua, jossa luojan kiitos kisaisimme esteillä.

Nyt oli vuorossa meidän ensimmäinen varsinainen estevalmennus tälle keväälle. Me oltiin kyllä hypätty aika ahkerasti heti tammikuusta alkaen, joten mä tiesin että pohjakunto oli tarpeeksi hyvä, mutta silti jännitti jonkin verran. Lilja oli kuitenkin vielä aika nuori ja koska tahansa saattoi tulla takapakkia. Mä koitin pitää negatiiviset ajatukset poissa heittäessäni ratsastusloimen maneesin laidalle ja kerätessäni sitten ohjat käsiin. Verryttely aloitettaisiin ensin kevyessä ravissa ja sitten laukassa.

Lilja tuntui olevan hyvin kuulolla heti alusta alkaen ja sen korvat kääntyilivät kiinnostuneina vuoron mun suuntaani ja vuoroin töröttämään kohti esteitä joiden välissä me ravattiin ympyröillä. Lilja hakeutui hyvin kuolaimelle ja pikkuhiljaa sen takaosa alkoi työskennellä energisemmin ja taivuttelu alkoi käydä vaivattomammaksi. Otimme muutaman pitkän sivun pohkeenväistöä ja nostin sitten laukan. Seisoin muutaman kierroksen jalustimilla antaen Liljan laukata vähän pidemmässä muodossa eteenpäin hakien luonnollista tasapainoa ja sitten vasta istuin syvemmälle satulaan ja aloin vaikuttaa laukan pituuteen kokoamalla sitä aina lyhyillä sivuilla. Pitkillä sivuilla annoin Liljan pidentää askelta, mutta pidin huolen siitä että tamma tuli aina ennen kulmia kuitenkin takaisin.

Kun verryttelyt oli tehty, oli aika siirtyä esteiden kimppuun. Ensimmäisenä hyppäsimme suhteutettua väliä lyhyellä lävistäjällä. Tehtävä vaikutti aluksi hyvin yksinkertaiselta, mutta loppujen lopuksi Aleksilla olikin aika paljon sanottavaa meidän työskentelystämme. Viilasimme kierros kierrokselta laukkaa ja lähestymisiä paremmiksi ja huomasin kyllä itsekin kuinka paljon suorituksemme parani. Kyse ei ollut vain siitä etteivät puomit pudonneet, vaan tekniikan piti myös olla niin hyvä kuin vain mahdollista.

Sama teema jatkui kolmoissarjalla, jota me Liljan kanssa hyppäsimme ensin vähän matalampana sillä tehtävä oli nuorelle tammalle uusi tuttavuus, mutta muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen saimme kuitenkin juonesta kiinni ja pääsimme hyppäämään muiden tapaan maksimikorkeudessa. Esteiden noustessa Liljakin sai ihan uudenlaista tarmoa kavioihinsa ja kohta mei leiskautimme sarjan yli sellaisella ilmavaralla että mulla oli vaikuiksia pysyä kyydissä. Lilja ei onneksi vetänyt herneitä nenään vaikka keikahdinkin alastulossa vähän etukenoon ja seuraavalla kierroksella osasin mukautua hyppyyn taas paremmin. Lopetimme hyvin onnistuneeseen suoritukseen ja annoin Liljalle hetkeksi pidempää ohjaa.

Vuorossa oli valmennuksen selvästi haastavin osuus, nimittäin radan ratsastus. Aleksi oli rakentanut meille aika jännittävän 10 hypyn radan, jossa oli paljon tiukkoja käännöksiä. Odotimme Liljan kanssa sivussa ja katsoimme kun toinen valmennuksessa oleva ratsukko suoritti tehtävää ensin. Mä yritin samalla painaa sitä mieleeni ja rauhoitella itseäni siitä että kyllä rata varmasti menisi ihan hyvin. Kun ratsukko hyppäsi onnistuneesti viimeisen esteen mä aloin keräillä ohjia käsiini ja nostin sitten sopivasta kohtaa laukan. Lilja vaikutti keskittyneeltä, se tiesi että nyt pitäisi hypätä kunnolla. Tasapainotin laukkaa kaarteessa muutamalla puolipidätteellä ja annoin sitten Liljan lähestyä ensimmäiselle esteelle aika rauhassa. Mä myötäsin mukaan hyppyyn ja käänsin katseeni jo seuraavalle esteelle. Hyvin meni. Kakkoseste ei tuottanut sekään suurempia vaikeuksia ja pääsin kääntämään kolmoselle hyvän tien. Annoin Liljalle pohjetta pari askelta ennen hyppyä ja se vastasi loistavasti leiskauttamalla siitä energisesti yli. Hain katseella sopivaa linjaa sarjaesteen välistä ja yritin sitten ratsastaa mahdollisimman hyvin lävistäjälle. Lilja puski hieman sisäpohjetta vasten emmekä tulleet linjalle ihan niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta puomeja ei silti tarttunut matkaan. Jatkoimme kutosesteelle vaihdettuamme ensin laukan lennosta ja siitä sitten suoraan kolmoissarjalle. Lilja olisi halunnut lähteä kiihdyttämään, mutta pidin sen aika hyvin pohkeen ja ohjan välissä ja kaikki kolme hyppyä onnistuivat. Päästin Liljaa suoralla vähän pidempään laukkaan ja melkein pidätin hengitystä leiskauttaessamme viimeisen okserin yli. Pääsimme maaliin.

[Henry]

Kuudes
Estevalmennus toista Tie Tähtiin osakilpailua varten
keskiviikkona 28.3.2018 Järnbyssä



Pepin kommentit: Tasainen hevonen lähti liikkumaan alkuun melko pitkällä, löysällä laukalla. Teimme siirtymisiä askellajin sisällä ja sittten saatiin säpäkkyyttä mukaan. Hevonen hyppäsi melko laakeasti, mutta roikkujalkaisesti, eikä näyttänyt välittävän puomeista. Muistuttelin ratsstajalle, että hän on se, joka päättää hyppypaikan ja -tyylin. Kaikkea ei voinut ratkoa okseri-tyylillä. Laitoinkin oari korkeampaa pystyä sarjaan, jolloin hevonen hyppäsi enemmän ylös ja ratsastajalle saatiin fiilistä myös siitä, millainen hypyn kaari tuli olla. Tasainen hevonen, tarvitsee terävyyttä tai sitten oikeasti korkeita esteitä.

Read more: jarnby.proboards.com/thread/144/28-2018-tie-htii-estevalmennukset#ixzz5C6wIcSOc

[Henry]

Seitsemäs
Kouluvalmennus kolmatta Tie Tähtiin osakilpailua varten
torstaina 29.3.2018 Järnbyssä



Me oltiin Liljan kanssa nautittu Järnbyn reissusta ihan täysin siemauksin. Eilinen estevalmennus oli ollut hyvin antoisa ja samaa odotin tämän päivän kouluvalmennukselta. Oli ihanaa päästä välillä jonkun muunkin kuin tutun ja turvallisen Aleksin syyniin.

Mä olin nukkunut todella hyvin mun tilapäismajoituksessa ja Liljakin tuntui super pirteältä hakiessani sitä tarhasta. Tamma ravasi energisenä tarhan portille ja hörisi tietäen saavansa porkkanan. Kaivoin pienen lahjuksen takkini taskusta ja ojensin sen tammalle samalla kun pujotin riimun sen päähän. Avasin portin ja sitten me lähdettiin yhtä matkaa tallustelemaan kohti tallirakennusta ja Liljalle varattua karsinaa. Päästin Liljan sinne täysin vapaaksi sillä karsinan pohjalle oli jäänyt vähän heinänkorsia, tietäen että ne pitäisivät tamman suht koht paikoillaan harjaustuokion ajan.

Laitoin Liljaa kaikessa rauhassa valmiiksi valmennusta varten seuraillen samalla vähän mitä käytävällä tapahtui. Olin automaattisesti hieman varuillani uudessa paikassa peläten että rikkoisin jotain sanomattomia käyttäytymissääntöjä, mutta kaikki onneksi vaikuttivat todella ystävälisiltä ja ilmapiiri suhteellisen rennolta. Hakiessani varusteita satulahuoneesta törmäsin Innaan, joka olikin jo tullut mulle hieman tutuksi Hallavan valmennuksista ja edellisistä osakilpailuista. Vaihdoimme muutaman pikaisen sanan ja sitten Inna jatkoi menoaan ja mä palasin Liljan luokse.

Kun olin saanut Liljan satuloitua ja omat varusteeni niskaan, me suunnattiin ulos hieman jaloittelemaan tallin lähiympäristöön ennen valmennuksen alkua. Nuori tamma kulki pää ylhäällä aina välillä hirnuen tarhaileville hevosille, mutta pysyi kuitenkin ihan hyvin hyppysissä ja seurasi ihan tarpeeksi rentona mun vierellä. Sama energia seurasi meitä maneesiin valmennuksen alkaessa. Lilja oli tarkkaavainen ja melko tomerakin, mutta pysyi hyvin avuilla. Sen keskittyminen herpaantui aina välillä, mutta sain tamman huomion aina palautettua käsillä olevaan tehtävään.

Laukka oli tänään meillä se ongelmakohta. Mun teki koko ajan mieli nousta esteistuntaan ja antaa Liljalle vähän pidempää ohjaa, vaikka parempi olisi ollut istua syvälle satulaan ja koittaa koota Liljan pitkää laukkaa vähän paremmin kasaan. Hetkittäin pääty-ympyrällä se kyllä onnistuikin, mutta oma kunto meinasi jatkuvasti loppua kesken.

Read more: jarnby.proboards.com/thread/143/29-2018-tie-htii-kouluvelmennukset#ixzz5C6wnQiyM

[Henry]

Kahdeksas
Toisissa Tie Tähtiin osakilpailuissa
sunnuntaina 1.4.2018
sijoitus 4/8

[Henry]

Yhdeksäs
Kouluvalmennus kolmatta Tie Tähtiin osakilpailua varten
keskiviikkona 11.4.2018

Mä olin päättäväisyyttä täynnä noustessani Liljan selkään ratsastuskoulun maneesilla. Me ei aiottu kokea samanlaista fiaskoa kuin viime koulukilpailuissa! Mä olin opetellut radan niin hyvin, että muistaisin sen vaikka unissani ja me oltiin treenattu Liljan kanssa ongelmakohtia niin hyvin kuin vain oltiin mahdollisesti keretty edellisten osakilpailujen jälkeen. Mun sisko Chloe oli pitänyt meille muutamat treenit ja ratsastanut myös itse Liljalla. Mä olin vähän kateellisena katsonut vierestä kuinka Chloe kouluratsastajana osasi hakea Liljaan juuri oikeanlaista muotoa ja energiaa, mutta samalla se valoi muhun toivoa siitä että ainakin Lilja osasi jos mä vaan skarppaisin kunnolla.

Tänään Liljalla tuntui olevan vähän pöllöenergiaa. Se ei meinannut suostua menemään kunnolla katsomopäätyyn, koska sen laidalle oli jätetty muutama fleeceloimi roikkumaan. Lilja tuijotteli niitä eikä lähimainkaan taipunut kulmaan vaan ignoorasi mun avut täysin. Aleksi neuvoi mua asettamaan ihan reilusti sisäänpäin ja tekemään vaikka voltin jos kulman ratsastus ei ensimmäisellä kerralla onnistuisi. Ja eihän se muuta tarvinnut. Napakkaa ratsastusta ja heti Lilja unohti mitä hassua muka päädyssä oli ja käyttäytyi kunnolla.

Kun kaikki maneesin nurkat oli käyty kävelemässä kummastakin suunnasta, oli aika siirtyä verryttelemään ravissa. Mä annoin Liljan liikkua aluksi vähän pidemmässä muodossa ja vaan hain siihen kunnon liikettä ja taipumista. Välillä Lilja tuntui liikkuvan pohkeen takana, mutta heti seuraavassa hetkessä valonsäde hipaisi sitä maneesin ikkunan läpi ja sai pöllön tammani pyrähtämään sivuun. Aleksin opastamana yritin vain istua napakkana selässä ja laittaa tammaani paremmin töihin, ettei sillä olisi aikaa pelleillä. Lähdin kokoamaan Liljaa enemmän aina ennen kulmaa ja ratsastin sitten kymmenen metrin voltin hakien sisätakajalkaa kunnolla alle. Pitkillä sivuilla tarkoitus oli sitten taas ratsastaa enemmän eteen ja hakea keskiravia. Kierros kierrokselta mulle tuli vaan enemmän hiki yrittäessäni työstää Liljaa parhaani mukaan, mutta silti tuntui ettei kehitystä tullut. Kuitenkin viimeistä edellisellä kierroksella jokin vaan loksahti paikoilleen ja Lilja tuntuikin yhtäkkiä todella kevyeltä ja taipuisalta. Pystyinkin yhtäkkiä kiinnittämään huomiota omaankin istuntaani kun Liljaa ei tarvinnut kuin vähän käännellä puolelta toiselle melkein ajatuksen voimalla. Se oli ihan huippu fiilis. Tuntui että me liihoteltiin pilvissä ja Aleksiltakin pääsi ylistäviä sanoja.

Mä pelkäsin että välikäyntien aikana meidän hyvä työskentely menisi ihan hukkaan, kun Lilja tyytyväisenä venytti kaulaansa melkein maahan asti ja lompsi menemään ympäri maneesia, mutta mun yllätyksekseni heti kun keräsin ohjia käteen, Lilja tuli takaisin pohkeen ja ohjan väliin ja vaikutti selvästi tyytyväiseltä ja valmiilta takaisin hommiin. Aleksi kertoi, että tehtävänä olisi nostaa laukka lyhyen sivun keskellä, laukata harjoituslaukkaa pitkän sivun keskelle ja siitä lähteä keskiympyrälle hakemaan keskilaukkaa. Takaisin uralle tultaessa laukkaa tuli koota, ratsastaa hyvä kulma ja siirtää suoraan käyntiin.

Lilja nosti heti ensimmäisellä kerralla tosi ponnekkaasti laukan ylämäkeen ja mä sain aluksi vaan keskittyä pitämään käden ja istunnan vakaana. Keskiympyrälle kääntäessä Lilja ei ihan aluksi tajunnut jutun juurta ja mä sain ihan kunnolla ratsastaa sitä suurempaan laukkaan. Me ei oltu aikaisemmin tehty tätä ympyrällä, vaan aina yleensä lävistäjällä. Mä en saanut energiaa nostettua ihan niin hyväksi kun mitä olisin toivonut ja kokoaminenkin jäi sitten vähän puolitiehen, tuloksena aika huono siirtyminen käyntiin ravin kautta. Seuraavalla kerralla mä kuitenkin tiesin mitkä olisivat ne ongelmakohdat ja lähdin ratsatamaan takajalkoja jo heti laukannostosta, jolloin keskiympyrälle lähdettäessä mun ei tarvinnut kun päästää Liljaa enemmän eteen. Ja tällä kertaa Liljakin oli jo juonessa mukana ja laukka kasvoi hyvin isoksi ja rullaavaksi. Ympyrän jälkeen mä lähdin tarkasti kokoamaan Liljaa pitäen kuitenkin takaosankin energisenä. Kulmassa mä ajattelin vaan istu, istu, istu, taivutin huolella ja sitten siirtyminen. Ja tällä kertaa se onnistui! Mä kehuin Liljaa ja painoin mieleeni mikä se fiilis oli ollut kun me saatiin onnistunut suoritus. Ja seuraavalla kerralla se onnistui vielä paremmin. Tää todellakin oli meidän onnistunein valmennus tähän mennessä!

[Henry]

Kymmenes
kolmannet Tie Tähtiin osakilpailut
sunnuntaina 15. huhtikuuta 2018

[Henry]

Yhdestoista
estevalmennus neljättä Tie Tähtiin osakilpailua varten
keskiviikkona 25. huhtikuuta 2018

Lilja tuntui tänään tosi hyvältä heti siitä lähtien kun nousin sen selkään. Nuori tamma oli valpas, sen korvat kääntyilivät puolelta toiselle ja se oli heti valmis toimintaan kun painoin pohkeeni sen kylkiin. Aloitimme ravissa ensin vähän taivuttelemalla ja hakemalla hyvää energiaa ja sitten aloimme Aleksin ohjeistuksella alkaa keskittyä siirtymisiin ja hevosten saamiseen herkiksi avuille. Otimme Liljan kanssa nopeita muutaman askeleen siirtymisiä pitkällä sivulla ja päätyihin ratsastin sitten ravia isommaksi pääty-ympyrällä. Aluksi siirtymiset tuntuivat hieman kiireisiltä, mutta täsmällisellä ratsastuksella aloin pikkuhiljaa saada Liljaa siitämään enemmän painoa takaosalle ja koottua sitä sopivasti, jotta siirtymisistä tuli vaivattomia ja pehmeitä.

Lilja oli hyvin peräänannossa aloittaessamme laukkatehtävän ja mun oli helppo nostaa sillä täsmällinen rullaava laukka. Laukkasimme ensin muutaman pääty-ympyrän Aleksin huudellessa neuvoja siitä kuinka lyhyessä laukassa ensin pitäisi tulla ja lähetsyimme sitten sarjan ensimmäistä estettä. Liljan korvat kääntyivät töröttämään kohti edessä häämöttävää estettä ja tunsin kuinka se alkoi kerätä energiaa. Pidin kuitenkin istuntani vakaana, enkä antanut laukan karata edes ensimmäisen hieman suurehkon hypyn jälkeen, vaan tasapainotin tilanteen ja laskin viisi laukka-askelta seuraavalle esteelle. Pohkeet kiinni, myötäys, pohkeet, hyppy sarjan B-osalle, myötäys ja laukka jatkui hyvässä kontrollissa toiseen päätyyn. Saimme Aleksilta paljon kehuja, ja kehotuksen kokeilla tulla sarjaa vielä lyhyemmässä laukassa. Estekorkeus kun oli vielä hyvin maltillinen.

Sain kuin sainkin koottua Liljan laukkaa vieläkin lyhyemmäksi, mutta sarjan viimeiseltä esteeltä meille tarttui puomi mukaan, joten tulimme saman tehtävän vielä uudestaan ennen kuin lähdimme kokeilemaan pidemmässä laukassa. Edellisten kierrosten tapaan otin alle pari pääty-ympyrää, mutta tällä kertaa ratsastin ihan kunnolla Liljaa eteen ja olin muutenkin itse paljon enemmän esteistunnassa. Aleksi kuitenkin huomautti siitä, kuinka Lilja alkoi painaa vähän liikaa eteen alas, joten saisin olla tarkkana oman ylävartaloni ja käsieni paikasta. Puolipidätteitä ei myöskään tulisi unohtaa, vaikka hakisikin laukkaa pidemmäksi. Kun laukka oli ympyrällä hiottu kuntoon, saimme luvan tulla esteille. Lilja lähti innostuneena hieman kaahottamaan ensimmäiselle esteelle, mutta puomit pysyivät ylhäällä ja laukka-askeleet sopivat hyvin Aleksin asettamaan väliin.

Tulimme samaa tehtävää vielä muutaman kerran ja sitten oli välihengähdyksen aika. Samalla Aleksi selitti millaista kiemuraa seuraavaksi ratsastaisimme. Laukkaa vaihdettaisiin kahden viimeisen esteen päällä, ja niistä viimeinen olisi okseri, johon oli huolestuttavan lyhyt lähestyminen. Laukka pitäisi saada koottua mahdollisimman hyvin kaarteeseen ja sitten ratsastaa vähän isommin eteen parin askeleen verran. Painoin ohjeet tarkasti mieleeni ja aloin keräillä Liljan ohjia.

Nostin laukan pitkällä sivulla ja (Aleksin muistuttaessa) käänsin katseeni ensimmäiselle esteelle. Ratsastin Liljan kanssa mahdollisimman tarkan tien ensimmäiselle esteelle ja annoin tamman ottaa sille vähän suuremman hypyn kuin mitä olisi ollut tarve. Kuitenkin heti esteen jälkeen otin tamman tarkkaan kontrolliin, jotta lähestymisemme keskihalkaisijalle esteelle onnistuisi. Käänsin katseeni uuteen suuntaan, käytin johtavaa ohjaa ja laukka vaihtui onnistuneesti vasempaan. Annoin Liljan laukata vähän vapaammin päätyyn ja lähdin sitten kokoamaan laukkaa istumalla satulaan tiiviimmin. Seurasin katseellani lähestyvää estettä ja suoristuksen jälkeen kannustin Liljaa suurempaan laukkaan. Tamma vastasi innokkaasti ja oikein leiskautti okserin yli niin, että takaisin maahan päästyämme tamma päätti heittää muutaman innostuneen pukin. Onneksi ne eivät kuitenkaan olleet kovin isoja tai pahantahtoisia, joten minulla ei ollut vaikeuksia pysyä selässä. Aleksiakin taisi vähän hymyilyttää.

Tulimme tunnin lopuksi vielä tehtävää ratana, ja vaikka muutaman aika jättimäisen loikan teimmekin, sentään pukkeja ei enää nähty tämän valmennuksen aikana.

[Henry]

Kahdestoista
estevalmennus neljättä Tie Tähtiin osakilpailua varten
perjantaina 27. huhtikuuta 2018

Ja taas mentiin. Tällä kertaa suuntana oli estevalmennus ja Auburn Estate. Chloe oli suostunut tulemaan mukaan kuskiksi ja hevosenhoitajaksi, joten matkan ajan mä saatoin keskittyä henkiseen valmistautumiseen - ja kännykän selailuun. Olin päätynyt Auburnin nettisivuille ja paikan kuvia katsellessa ja historiaa lukiessa saatoin nyt hyvin kuvitella miksi tallin kisaporukka oli aina niin tälläytynyt ja, pakko ehkä myöntää, ylimielisen oloinen. Niillä oli kaikilla varmaan ihan roppakaupalla rahaa! Pikkuhiljaa mua alkoi jännittää, millainen vastaanotto meitä odottaisi, ja sätin itseäni siitä, etten ollut putsannut varusteita ennen lähtöä. Mähän olin herran jumala käynyt eilen maastossa ja jalustimet olivat varmasti vielä ihan kuraiset!

Kun me kaarrettiin Auburnin pihaan, mun leuka loksahti auki. Tää paikkahan oli ihan kun jostain satukirjasta. Chloekin vihelsi pitkään vaikuttumisen merkiksi kääntäessään auton parkkiin. "Olisi ehkä pitänyt laittaa päälle jotain muuta kun nää ikivanhat farkut."
Me purettiin Lilja varovasti trailerista ja Chloe lähti taluttamaan sitä kohti tallirakennusta. Mun kontolle jäi varusteiden raahaaminen. Kun olin saanut kaikki tavarat käsivarsilleni, suuntasin Chloen perään talliin, joka todella kiilsi puhtauttaan.

Chloe oli laittanut Liljan meille varattuun suureen karsinaan ja siellä tamma nyt seisoi sieraimet suurina, pää ylhäällä ihmetellen mihin viiden tähden lomakohteeseen se oli päässyt. Mä jätin varusteet karsinan eteen, ja vaikka kuinka koitin järjestellä niitä paremmin, niin edelleen se näytti vaan sotkuiselta röykkiöltä tavaraa. No ei sille nyt voinut mitään. Me annettiin Liljalle pieni heinäverkollinen mutusteltavaa ja suunnattiin sitten maneesille seuraamaan edellisiä valmennuksia.

Maneesi oli suuri ja valoisa ja kaikki oli ihan viimesen päälle katsomoa myöten, estekalustosta nyt puhumattakaan. Isabella vaikutti juuri niin napakalta valmentajalta kuin olin kuvitellutkin ja sain paljon hyviä vinkkejä jo pelkästään muiden valmennusta katsoessa. Chloe löysi katsomosta juttuseuraa ja näytti jopa viihtyvän noiden kalliisiin ratsastussaappaisiin ja viimeisimmän muodin mukaisiin takkeihin pukeutuneiden tallityttöjen kanssa. Mä päätin, että selviäisin varmasti Liljan varustamisesta yksinkin ja lähdin vähin äänin takaisin talliin.

Lilja vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä uudessa karsinassaan ja söi rauhassa heiniään samalla kun mä koitin sukia siitä kaikki irronneet talvikarvat pois. Tänään pitäisi olla mahdollisimman kiiltävänä. Ehkä oli ihan hyväkin, että Chloe oli jäänyt maneesiin, sillä nyt mä sain rauhassa tsempata itseäni tulevaan valmennukseen, eikä tarvinnut kuunnella siskon nipotusta ja viime hetken esteratsastusneuvoja. Chloe aina kuvitteli tietävänsä kaiken parhaiten, vaikkei se ollut tainnut itse hypätä esteitä viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Heitin satulan Liljan selkään ja tarkistin sitten vielä kaikki suitsien remmit ja olivathan suojatkin kunnolla paikoillaan. Vielä oma kypärä päähän, raippa kouraan ja sitten menoksi. Me seurattiin Seppeleen Elliä tallista maneesiin, jossa edellisen valmennuksen ratsukot olivat juuri lopettelemassa. Chloe tuli auttamaan mut selkään ja kuiskasi erittäin kannustavasti, etten missään nimessä saisi nyt nolata häntä. Ihan niin kun mun siskon maine olisi tällä hetkellä ensimmäisenä mun mielessä.

Lilja liikkui tänään hyvin valppaana eteenpäin, mutta oli kuitenkin kivasti avuilla. Me aloitettiin ravissa hakemalla taivutuksia molempiin suuntiin, sekä sitä sopivaa tempoa ja energiaa. Lilja oli vähän hidas lämpenemään ja tuntui aluksi melko jäykältä, mutta laukan jälkeen se oli jo paljon paljon parempi. Laukassa me aloitettiin melko suurella rennolla laukalla, mutta Isabella alkoi hyvin pian vaatimaan myös kokoamista, jolloin mun vatsalihakset pääsivät sitten kunnolla töihin. Liljan pitkän laukan kokoaminen oli aina ollut meille se kompastuskivi, mutta onneksi me oltiinkin sitten treenattu sitä oikein kunnolla. Eli tänään kokoaminen onnistui meiltä aika mallikkaasti.

Esteosuudella jatkettiin samalla teemalla tulemalla kahdeksikkoa, jossa laukkaa piti selvästi kierros kierrokselta koota enemmän. Liljalla oli hyvin energiaa ja se selvästi yritti parhaansa, mutta jossain vaiheessa meiltä molemmilta vaan loppui kunto kesken, ja suoritusten taso laski. Mä kuitenkin tsemppasin vielä viimeiseen kierrokseen, jotta pystyttiin lopettamaan onnistuneeseen suoritukseen. Loppuvalmennus olikin sitten astetta hauskempi kun me päästiin hyppäämään ilman ohjia ja jalustimia. Liljakin taisi nauttia päästessään hyppäämään vähän vapaammin!

[Henry]

Kolmastoista
neljäs Tie Tähtiin osakilpailu
sunnuntaina 29. huhtikuuta 2018

[Henry]

Neljästoista
neljänsissä osakilpailuissa

Lilja eteni hyvässä temmossa, sen korvat olivat hörössä ja kaviot hakkasivat kentän pohjaa laukan tahdissa. Mä käänsin katseeni seuraavalle esteelle, ja käytin johtavaa ohjaa kaarteessa. Enää kolme estettä, niin meille tulisi puhdas rata. Otin muutaman puolipidätteen, pidin pohkeet lähellä ja myötäsin sitten hyppyyn. Alastulo onnistui enkä ainakaan kuullut puomin kolahdusta. Hyvä. Seuraavalle esteelle oli melko jyrkkä tie tulossa, joten istuin syvemmälle satulaan ja kokosin Liljan laukkaa parhaani mukaan. Tamma kuunteli yllättävän hyvin, ihan niin kuin sekin haluaisi suorituksesta mahdollisimman puhtaan, sen sijaan että haluaisi vaan kaahottaa eteenpäin. Yksi, kaksi, kolme - kaksi viimeistä askelta ratsastin Liljaa vahvemmin eteenpäin ja tamma vastasi hyppäämällä kauniin hypyn juuri sopivasta kohtaa. Enää jäljellä oli viimeinen este. Okseri, pitkän sivun toisessa päässä. Uskaltaisinko ratsastaa aikaa vastaan? Pakko se olisi jos mielisi voittoon. Lopulta Lilja teki päätöksen puolestani ja kiihdytti vauhtiaan heti alastulon jälkeen. Koitin pitää itseni mahdollisimman tasapainossa selässä ja keskityin vain ohjaamaan viimeiselle esteelle. Hyppy lähti aavistuksen liian kaukaa ja olin melkein hengittämättä hypyn aikana. Alastulo onnistui, vilkaisin taakseni, JA PUOMI OLI PAIKOILLAAN! Meidän ensimmäinen puhdas rata näissä karkeloissa! Tuuletin ja taputin sitten Liljan kaulaa varmasti loistaen kuin Naantalin aurinko. Kuulin katsomosta Hallavalaisten äänekkäät suosionosoiteukset. Me oltiin tehty se. Mahtava Lilja!

Hidastin nuoren tammani ravin kauttä käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Lilja pärski varsin tyytyväisenä itseensä ja käveli rennoin pitkin askelin pois kentältä. Vastassa oli onnitteluja jakelemassa Aleksi, Kassu ja Seela. Eevi ja muut olivat pitelemässä hevosiaan hieman kauempana, mutta näyttivät sieltä peukkuja. "Todella hyvin ratsastettu!" Aleksi kehui. "Liljasta tulee kyllä varmasti yhtä mainio kisaratsu Lukastakin - ellei jopa parempi."
"Vitsi se viimenen este meni hyvin, mä en meinannut uskaltaa katsoa kun te menitte niin kovaa!" Kassu sanoi silmät loistaen.
"Lilja oli kyllä ihan mahtava", mä taputin tammaani kaulalle. "Parempi mennä vielä loppuverkkaamaan."

Suuntasin verryttelyalueelle ja keräsin ohjia käteen. Lilja siirtyi rentoon raviin ja taipui kivasti pääty-ympyröille ja muille kaareville teille joilla sitä pyörittelin. Samalla kuuntelin kentältä kaikuvia kuulutuksia. Me oltiin Liljan kanssa menty kärkeen meidän radan jälkeen, mutta kuten mä arvasin Salma ja Bonnie Seppeleestä voittivat meidän ajan muutamalla sekunnilla. Hitto se poni oli nopea. Siirsin Liljan käntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Vielä viimeinen ratsukko. Seurasin Rasmuksen menoa kentällä silmä kovana. Kiilaisiko ne meidät kolmansiksi? Ainakin alku rasasta meni todella sujuvasti, mutta vitos esteelle tuli vähän huono lähestyminen, ja vaikka puomit eivät kolisseetkaan, meni ratsukon tempo selvästi vähän sekaisin. Puhdas rata sieltä kuitenkin tuli, ja yleisöltä raikuvat aploodit. Sydän jyskytti mun rinnassa kun kuuluttaja kiitti ratsukoita ja valmistautui kutsumaan sijoittuneet palkintojen jakoon... Ja me tultiin toiseksi! Rasmuksen aika ei siis ollut ihan riittänyt. Me Salman kanssa hymyiltiin toisillemme voitonriemuisina ja suuntasimme perä kanaa kentälle. Rasmus onnitteli meitä tullessaan vastaan.

Me asettauduttiin Salman kanssa vierekkäin palkintojenjakoon. Lilja seisoi korvat tötteröllä ja pää ylhäällä katsomon hurratessa ja muutaman paparazzin räpsiessä kuvia. Vitsi mä tunsin itseni niin kuninkaaksi kätellessäni Jeweliä ja saadessani Lilja suitsiin sinisen ruusukkeen. Mä taputin Liljaa niin maailman ylpeänä samalla kun voittaja sai oman ruusukkeensa. Sitten oli aika kerätä ohjat käteen ja nostaa laukka mahtipontisen musiikin saattelemina. Kunniakierroksen aikana me vedettiin ihan täysiä ja niin onnellisina kuin vaan ikinä saattoi olla. Tai no ehkä finaalissa me oltaisiin vielä onnellisempia (;

[Henry]

Viidestoista
11. toukokuuta 2018

Mä olin suunnitellut meneväni tallille jo aamupäivästä, mutta mua laiskotti ja hermostutti ja ylipäätään ei vaan huvittanut. Niin mun lähtö vaan viivästyi ja viivästyi, kunnes kolmen aikaan iltapäivällä Chloe tuli potkimaan mua persuksille. Meidän heppa olisi liikutettava. Piste. Sitä paitsi kai mä nyt halusin treenata vielä viimeisen kerran ennen finaalia? No niinpä kai. Vastahakoisesti mä puin tallivaatteet päälle, nappasin mukaani muutaman äidin tekemän pullan ja könysin itseni meidän vanhaan toyotaan.

Tallin pihassa viimeisetkin haluni ratsastaa katosivat kuin tuhka tuuleen. Ratsutallin piha kuhisi huomisiin kilpailuihin osallistujia. Mua ei todellakaan huvittanut kohdata mun kilpakumppaneita vielä silmästä silmään, mutta pakko kai se olisi. Jotenkin mut oli nyt viimeisten päivien aikana vallannut hurja epätoivo ja itsekriittisyys. Siitä huolimatta että pari viikkoa sitten pidetyt neljännet osakilpailut olivat menneet loistavasti ja me oltiin esteillä rankingin kärjessä. Mutta se hemmetin koulu. Me ei oltu vieläkään saatu siitä hyvää tulosta, enkä mä uskonut että huominen toisi siihen mitään muutosta. Mä en vaan ollut kouluratsastaja. Se oli fakta. Olin kuvitellut olevani kenttäratsastaja, eli ihan kelpo myös koulupuolella, mutta raaka totuus oli vihdoin valjennut mulle. Mä en vaan ollut tarpeeksi hyvä. Ja se turhautti.

Moikkasin muutamaa tuttua naamaa kohteliaasti astellessani tallipihan poikki Liljan tarhalle. Tamma sentään piristi vähän mun mieltä juostessaan vastaan korvat tötteröllä ja matalasti höristen. "Heii, muru. Onko vähän outoa kun on niin paljon hälinää, mitä? Koita jaksaa vielä pari päivää niin sitten pääset lomailemaan.." Pujotin riimun tamman päähän ja päästin sen portista ulos. Lilja otti muutaman lennokkaan raviaskeleen kuin keimaillakseen pihalla pyöriville uusille hevosille, mutta rauhoittui sitten kävelemään mun perässä talliin.

Mä varustin Liljan ekstranopeasti, sillä en halunnut antaa kellekkään mahdollisuutta yrittääkään mitään smal talkin tapaista, ja kohta me jo siirryttiin ulkokentälle. Siellä ei onneksi ollut ketään, vaan mä sain hetken hengähtää ja koittaa unohtaa koko huomisen kilpailut mun mielestä. Ihan tavallinen treenikerta, ei mitään sen kummallisempaa. Mä annoin Liljan kävellä useamman kierroksen pitkin ohjin ja siirsin sitten tamman kevyeeseen raviin. Me tehtiin jonkin aikaa kolmikaarista kiemurauraa, taivutellen kumpaankin suuntaan ja hakien pitkällä sivulla jotain keskiravin tapaista.

Lilja tuntui tänään tavallista kärsimättömämmältä eikä se meinannut millään keskittyä mun apuihin. Tamma puski ulkolavallaan mun apuja vasten ja puri kuolaimeen kiinni. Mä yritin vaan jatkaa samaa tehtävää, mutta kun siitä ei yksinkertasesti tullut yhtään mitään, päätin mä nostaa laukan. Me laukattiin ensin pari kierrosta vähän vapaammin ja sitten me koitettiin tehdä kahdeksikkoa, jossa keskellä vaihdettaisiin laukkaa ravin kautta. Ensin tuntui että laukka rullasi ihan hyvin, mutta heti kun mä koitin sitä vähänkään koota lyhyemmäksi, veti Lilja herneet nenään, heitti päätään ja jopa pukitti! Mä laitoin Liljan tulemaan tehtävää väkipakolla muutamaan kertaan, mutta kun homma ei vaan meinannut lähteä luistamaan, mä luovutin. Mä en vaan jaksanut enää. Kuinka paska piti olla ettei osannut sileällä ratsastaa omaa hevostaan?? Mä heitin ohjat pitkiksi ja nieleskellen poistuin kentältä vältellen pihalla seisoskelevien katsekontaktia. Me mentäisiin nyt maastoon.

Metsän keskellä mä pystyin taas hengittämään. Ihan kun kaikki paha olo olisi vaan sulanut pois auringon paisteesta ja lintujen laulusta. Ja Lilja, se nuori hevonen oli niin älyttömän uskomaton. Se käveli reippain ja rennoin askelin kaula pitkällä meidän tuttua maastoreittiä eikä näyttänyt yhtään murehtivan sitä, että mä olin epäilemättä ratsastanut kovakätisesti ja muutenkin inhottavasti. Lilja ei menneitä murehtinut. Sillä oli kaikki hyvin kun se vaan sai kävellä keväisessä metsässä. Ja niin oli mullakin.

[Henry]

Kuudestoista
Tie Tähtiin Finaali
12. toukokuuta 2018

Kisapäivä oli valjennut aurinkoisena ja ennätyksellisen lämpimänä. Tallin mittari keikkui siinä 20 asteen pinnassa ja mulla oli tullut ihan jäätävän kuuma jo heti aamusta autellessani Aleksia kisojen valmistelussa ja seuraillessa sivusta ensimmäistä koululuokkaa. Helpon B:een alkaessa mä olin siirtynyt ratsutallin puolelle laittamaan Liljan kuntoon ja omat kisavarusteet niskaan. Chloe ole aamun aikana saanut tammalle tosi hyvin onnistuneet sykeröt harjaan ja uusi kesäkarvakin oikein kiilteli.

Mä olin aamun aikana ollut yllättävän rento, mutta taluttaessani Liljaa kisapaikalle alkoi jännitys pikkuhiljaa iskeä ja kunnolla. Mutta onneksi jännitys oli sellaista hyvälaatuista, innostunutta. Mä olin jotenkin onnistunut karistamaan eilisen masentavat ajatukset mielestäni ja tänään olin toivoa täynnä. Liljakin tuntui aistivan mun hyväntuulisuuden ja pärski rentoutuneena odottaessaan että mä nousin verryttelyalueella sen selkään.

Lilja oli jo verkassa ihan super hyvä, se oli rento, mutta virkeä ja vastasi hyvin mun kaikkiin apuihin. Hetken jo pelkäsin, että onnistumiset jäisivät pelkästään verryttelyalueelle Liljan jännittyessä meidän vuoron koittaessa, mutta onneksi heti pillin vihellyksen kuullessaan tamma palasi takaisin muotoon. Meillä taisi molemmilla olla aika hyvin mielessä että nyt mentäisiin eikä meinattaisi. Ja lopulta se olikin meidän paras koulurata tähän mennessä!



Mä tulin Liljan selästä aika nopeasti alas radan jälkeen, jotta se ei turhaan väsyisi ennen meidän päivän kohokohtaa eli esteosuutta. Päätin ihan vaan kävelyttää sitä vähän aikaa ja siirryin sitten verryttelyalueen laidalle, jossa Lilja saisi vähän maistella vihreää. Kohta Hallavan muu kisatiimi ilmestyi myös paikalle, kun esteosuuden ensimmäinen verryttely oli alkamassa.

Eevi ja Lily näyttivät molemmat aika jännittyneiltä kiristäessään ratsujensa satulavöitä, mutta Kassu näytti ottavan kisat huomattavasti rennommin. "Muistakin sit Atte nostella niitä kavioitas", Kassu naurahti ja taputti hevosensa kaulaa.
"Kyl se varmasti hyvin menee", mä kannustin vierestä.
"Mä olen ihan tyytyväinen kun Hani vaan tekee parhaansa. Nää on ollut pitkät kisat ja Hani on vielä tosi nuori", Eevi hymyili. "Ei hitsi mun raippa jäi tuohon maahan..."
"Mä voin antaa sen", tarjouduin huomatessani että kaikki muut olivat jo nousseen satulaan. Mä houkuttelin Liljan turvan ylös ruohomättäästä ja vedin sen perässäni hakemaan raippaa maasta. Juuri kun mä olin kyykistymässä nostamaan sitä ylös, kuulin takaani vinkaisun ja kohta Liljan takajalat viuhtoivat ilmaa aivan Lokin nenän edestä.
"Ei perrrkele", Lily kirosi nopeasti paikalta peruuttavan Lokin kyydistä. "Kato vähän mihin sitä tammaas talutat!" nainen vielä huusi ja suuntasi sitten äkäisenä maneesiin.
"Voi hitsi..." mä en kerennyt edes pahoittelemaan kunnolla, otin vaan Liljan paremmin hallintaani ja ojensin raipan Eeville.
"Kiitos, ja älä välitä, Lilyllä on varmasti hermot vähän kireällä", Eevi yritti paikata tilannetta.
"Nii rakkaudesta se hevonenkin vaan potkii!" Kassu naurahti Aten selästä.
"Tarkotatko sä nyt Liljaa vai Lilyä..."
Kassu vaan hymyili ilkikurisesti ratsastaessaan Eevin perässä verryttelyyn. Vai että sillä lailla.

Chloe tuli hetken päästä hakemaan Liljan satulan, jotta tamma sai hetken huilata ennen meidän oman luokan alkua. Mä taluttelin sitä pitkin Hallavan tiluksia seuraillen vähän samalla kisaradan tapahtumia. Chloe koitti välillä tuoda mulle jotain syötävääkin, mutta mä olin vähän turhan jännittynyt ottaakseni mitään. Jossain vaiheessa ensimmäisen luokan jälkeen Lily tuli Lokin kanssa meidän luokse, paljon aikaisempaa rennommissa tunnelmissa.
"Sori että mä huusin sulle, vahinkohan se vaan oli... Mua tais vaan jännittää vähän turhan panjon", nainen pahoitteli.
"Hei ei se mitään, mä kyllä ymmärrän", hymyilin takaisin. Mä en kuitenkaan voinut olla ajattelematta Kassun kommenttia. Vaikka eihän siinä tietysti mitään perää ollut. Mutta pakko myöntää että Lily oli tosi vetävän näköinen silloin kun se ei huutanut pää punaisena.
Hätkähdin huomatessani Lilyn katsovan mua vähän hassusti. "Öh, sanoitko sä jotain?"
"Niin sitä vaan että onnea esteradalle", Lily naurahti.
"Aa, kiitos!" Ja vaikken sitä koskaan kenellekään myöntäisikään, niin mä taisin vähän punastua.