Tuike

[Aleksi]

Näyttelymenestys:

Rakennekuva: varsa
29.4.2017 - Seppele - kutsu
tuomarina Anne - EO-sert

30.4.2017 - PKK - kutsu
tuomarina Lynn - EO-sert
EM: persoonallisuus

1.5.2017 - Otava - kutsu - tuomarina Kaneli - EO-sert

4.5.2017 - Virmaveden hevostila - kutsu
tuomarina Aksu - HY

15.5.2017 - Seppele - kutsu
tuomarina Odelie - HY

[Nanna]

Olisiko meistä pariksi?
sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Mistä tää kesä oli tälleen yhtäkkiä rynnännyt? Mä pohdiskelin talsiessani Eevin, Valman ja Renan perässä kohti ratsutallia. Aurinko porotti ihan täydeltä terältä ja mun oli pakko riisua huppari pois, etten olisi saanut lämpöhalvausta.
"Voi kun mäkin voisin ottaa tän pitkähihasen pois, mut unohin aurinkorasvan kotiin", Valma mietti.
"Sama juttu! Ei oo helppoo omistaa punatukkageenejä, kun samalla saa helposti palavan ihon!" Rena huiskutteli lippistä naamansa edessä saadakseen edes hetken viilennystä.
"Miettikää miten kuuma kesällä sitten on jos nyt jo meinataan paistua?" sanoin. "Mutta kyllä sitä on odotettukin, aina lämpö talven kylmyyden voittaa."
"Samaa mieltä Nannan kanssa. Sitä paisti onhan sitä aina ennenkin selvitty", Eevi lisäsi hymyillen.
"Ainakin voi syödä hitsisti jätskiä, ja käydä uittelemassa hevosia!" Hymyilimme kaikki Renan herättämille mielikuville.
"Antaisikohan Aleksi meidän käydä uittamassa hevosia silloin niissä kesänaloitus-grillibileissä?"

Kohta saavuimme ratsutallin pihaan, jossa Nyyhkis ja Saaga seisoivat rauhallisina puomiin kiinni sidottuina ja Emmi oli juuri taluttamassa Tuiketta kohti tallia.
"Hei, tulitte just sopivasti! Rena voisi mennä auttamaan Soraa Nyyhkiksen ja Saagan harjauksessa, Nanna voi huoltaa Tuikkeen tuossa käytävällä ja käydään me Valman ja Eevi-Sofian kanssa hakemassa vielä Luka ja Tilli tarhasta", nainen ohjeisti iloisesti eikä välittänyt riekkuvasta Tuikkeesta, joka hörisi ihan hulluna Kyyhkyn varsoille.
Tai ei niitä ehkä enää varsoiksi voinut sanoa. Kaikki kolme olivat kasvaneet ihan sikana ja muistuttivat jo enemmän ihan aikuisia hevosia. Mä en voinut kuin ihailla kaula kaarella tanssahtelevaa oria, jonka Emmi laittoi käytävälle kiinni. Pärjäisinkö mä sen kanssa?

"Tuike on kyllä ihan kiltti, vaikka energiaa sillä riittää", Emmi katsoi minuun hymyillen. "Olet vain itse nappakkana ja toimit rauhallisesti niin pärjäät varmasti. Harjakori on tuossa valmiina."
Nainen taputti vielä nopeasti liinaharjan kaulaa ja lähti sitten näyttämään Eeville Tillin, jättäen mut kahdestaan orin kanssa.
"Hei poika, ootpa sä kasvanut hurjasti", puhelin samalla kun tarjosin kättäni haisteltavaksi. Tuike hamusi mun kättäni hetken ja heilautti sitten päätään aivan kuin pettyneenä siihen ettei mulla ollut herkkuja. Uskaltauduin rapsuttamaan sen isoläsistä otsaa ja kohta Tuike huokaisi rauhoittuen paikoilleen ja katseli mua isoilla pähkinänvärisillä silmillään.

Loppujen lopuksi harjaustuokio sujui oikein kivasti. Tuike osasi käyttäytyä hyvin, mitä nyt välillä astahteli puolelta toiselle ja hirnui kavereilleen. Se kuitenkin väisti aina hyvin kun sitä siltä pyysin ja nosteli kavionsakin nätisti kun puhdistin ne tarhan mudasta. Emmi kävi tuomassa jokaiselle omat suitset ja Tuikkeelle ja Liljalle juoksutusliinat. Muut kuulemma pysyisivät hyvin käsissä ihan riimunnarujen kanssa, mutta näistä kahdesta ei ikinä voinut olla satavarma.

Suitsien saaminen Tuikkeen päähän oli aikamoinen operaatio, sillä riimua ei voinut riisua kokonaan pois ja ori heilutteli päätään minkä kerkesi. Emmi onneksi ehti paikalle auttamaan ja saimme kuin saimmekin päävehkeet paikoilleen ilman suurempia vaaratilanteita. Tuike louskutteli kuolaimia muuten aika rauhallisen oloisena sillä aikaa kun odotimme muiden varustautumista, ja kohta pääsimmekin liikkeelle. Emmi lähti johdattamaan jonoa kohti Hallavaa kärjessä Saagan kanssa, Rena ja Eevi perässään. Mä ja Tuike päästiin pitämään perää Lukan ja Valman jäljessä.

"Tuike taitaa osata käyttäytyä jo ihan hyvin?" Valma kyseli taluttaessaan rauhallista Lukaa metsäpolkua pitkin.
"Joo, ei se mitenkää erityisen paljoa hölmöile. Ja pysyy ainakin käsissä", naurahdin hieman hermostuneesti, vaikka kyllähän Tuike ihan oikeasti käveli vieressäni nätisti.
"Mä muistan kun Luka oli nuori ja sekin oli hirvee sählä. Joka kerta pelotti vähän hoitaa sitä. Eikä se vieläkään mikään pomminvarma puksuttelija ole."
"Sä oot kuitenkin aina vaikuttanut pärjäävän sen kanssa ihan hyvin."
"Noo, ehkä se on siltä ulospäin näyttäny, mut kyllä se alku oli aika hurjaa.."
Mietiskelimme hetken hiljaa itseksemme kunnes Valma jatkoi: "Ootko sä miettinyt jos alkaisit treenata Tuiketta sitten kun se pääsee vähän eteenpäin?"
Kysymys tuli aika puuntakaa, vaikka olihan ajatus mun päässä pyörinyt jo jonkin aikaa.
"Tinttukin alkaa olemaan aika vanha... Ja sulla olis kyllä potentiaalia isommillekin kisakentille!" Valma kannusti.
"Niin.. oon mä sitä kyllä miettinyt... Mut oishan se nyt aika iso askel. Laiskasta ratsastuskouluhevosesta nuoreen oriin. Mitä jos mä vaikka pilaan sen?"
"Älä höpsi. Tietysti Marcus ja Emmi on mukana sen koulutuksessa. Ne on auttanut muakin Lukan kanssa aika paljon."
"Olishan se tietysti tosi siistiä..."

Katsahdin vierelläni reippaasti kävelemään vaaleanpunarautiaaseen nuoreen oriin. Sen harja kiilsi auringossa ja sieraimet olivat levällään haistelemassa kevätilmaa (ja edellä kulkevia tammoja). Se ei vetänyt, eikä riuhtonut liinaa. Ei pyrkinyt raville tai kohti lähintä ruohomätästä. Ehkä se voisi olla ihan mahdollista. Ehkä meistä voisi vielä tulla pari.

[Aleksi]

Tuike nauttii hyppäämisestä

[Nanna]

Vihdoin ratsailla
29. heinäkuuta 2017

Lauantai lauantai lauantai, mä lallatelin mielessäni polkiessani haalistuneella mummopyörälläni kohti ratsutallia. Tänään mä pääsisin ratsastamaan Tuikkeella! Jätin pyöräni nojaamaan seinään ja kipitin sisään tallin viileyteen. Siellä oli vielä tähän aikaan hiljaista ja hevosetkin olivat ulkona. Kurkistin Tuikkeen karsinaan, ja todettuani sen jo siivotuksi suunnistin satulahuoneeseen. Tasapainottelin toiselle kädelleni Tuikkeen käytössä olevan satulan sekä jännesuojat ja toiselle kädelle suitset ja harjapakin. Miksi tehdä kaksi reissua kun kaiken saa kerralla?

Viedessäni kuormaani Tuikkeen karsinalle olin törmätä Inkaan. “Upsista, sori Inka”, pahoittelin samalla kun suojat putoilivat lattialle.
“Onko sulla vähän liikaa kannettavaa yhdelle kerralle?” blondi hymyili ja nosti suojat ystävällisesti takaisin satulan päälle.
“Haha, ehkä vähän”, nauroin. “Ootko sä menossa ratsastamaan?”
“Jase menee tänään Cillalla, mä tulin vaan laittamaan mun kullan valmiiks kuntoon sille.”
“Aa okei.”
“Mitäs sulla on suunnitelmissa?”
“No itseasiassa... mä ratsastan tänään Tuikkeella ekaa kertaa”, en voinut pidätellä innostustani.
“Uu vähänkö siistiä! Pitääki varmaan tulla katsomaan jos kerkeen..”
“Eeeei sun tarvii tulla. Liikaa paineita”, nauroin.
“Okei okei, vilkuilen vaan täältä tallin nurkalta.”

Me pölistiin vielä hetki siinä ja sitten mä lähdin hakemaan Tuiketta. Se oli pihatossa tekemässä normaaleja temppujaan eli paukuttamassa aitaa kaviollaan kiinnittääksen Saagan ja Nyyhkiksen huomion. Pikkuneidit eivät kuitenkaan olleet näkevinäänkään, vaan rapsuttelivat toisiaan viereisen aitauksen kauimmaisessa päässä. Tuikkeen tarhakaveri Hurmos sen sijaan seisoi portilla mua vastassa ja kerjäsi heti alkuun muutamat rapsutukset.

Kohta Tuikekin lopetti pelleilyn ja tuli kiinnostuneena portille. Pujottauduin tarhan sisäpuolelle ja kiinnitin ketjunarun Tuikkeen päitsiin.
“Nyt sun pitäis kyllä vähän väistää”, puhelin Hurmokselle. “Tällä kertaa mä otan vaan Tuikkeen sisälle.”
Hurmos ei onneksi punkenut portista ulos, mutta Tuike sen sijaan rynni siihen malliin että jouduin muutamaan kertaan komentamaan sitä napakasti. Kun portti oli taas suljettu ja molemmat kädet Tuikkeen riimunnarussa, niin kyllä oripoika sitten ihan nätisti käveli mun vierellä kohti tallia. Vaikka kyllä se koko ajan puhisi sieraimet suurina ja katseli kaikkia tarhoissa seisoskelevia hevosia.

Mä laitoin Tuikkeen karsinassa kiinni ja aloitin sitten harjaamisen. Tuike oli pikkuhiljaa alkanut nauttia pitkistä harjaustuokioista ja osasi jopa rentoutua yksin tallissa. Se seisoi paikoillaan ja lepuutti toista takajalkaansa samalla kun hieroin kumisualla sen mahaan roiskuneita ja sittemmin kuivuneita mutapaakkuja. Vielä silaus pölyharjalla ja sitten kavioiden putsaus ja hännän ja harjan selvitys.
Siinä vaiheessa kun olin laittamassa suojia oripojan jalkoihin, Marcus ilmestyi talliin.
“Te alattekin olemaan sopivasti valmiina. Varusta vaan loppuun niin nähdään sitten tuossa kentällä. Mä käyn hakemassa Tillin niin ohjasajan sen samalla kun sä ratsastat.”

Siinä vaiheessa mun sydän alkoi vihdoin pamppailla. En ollut aikaisemmin antanut itseni jännittää, mutta nyt ratsastushetki alkoi olla jo niin käsillä, että en enää voinut sivuttaa siihen liittyviä pelkoja ja odotuksia. Vakuuttelin kuitenkin itselleni, että kaikki menisi hyvin samalla kun laitoin Tuikkeelle satulan ja suitset ja vedin oman kypärän päähäni. Tuikekin tuntui terästäityvän tajutessaan pääsevänsä ratsuksi ja se mupelsi kuolainta suussaan.
“Ihan rauhassa vaan”, sanoin puoliski itselleni ja puoliksi Tuikkeelle ja lähdin sitten taluttaman Oria kentälle.

Marcus oli jo paikalla ja talutti kimoa nuorikkoa ympäri kenttää.
“Ei muuta kun selkään vaan. Laita ensin vähän painetta jalustimelle ja odota, että Tuike seisoo nätisti paikoillaan ennen kun ponnistat. Ja laskeudu sitten mahdollisimman tasasesti sinne satulaan.”
“Ookei..”
Mä säädin jalustimet itselleni sopiviksi, kiristin satulavyön ja oikaisin vielä Tuikkeen otsatukankin tasatakseni hetkeksi sydämeni sykettä. Sitten noudatin Marcuksen ohjeita ja seurasin silmä kovana Tuikkeen reaktioita samalla kun nousin varovasti selkään. Ori siirsi hieman oikeaa etujalkaansa, muttei lähtenyt liikkeelle vaan seisoi paikoillaan. Sen korvat kääntyilivät eteen ja taakse. Mä oikeaisin itseni satulassa ja rapsutin orin säkää.
“Se meni oikein hyvin”, Marcus kehui. “Sitten voit ottaa ohjat kevyelle tuntumalle ja pyytää käyntiä. Kävele ensin muutama kierros ihan rennosti ympäri ja sitten voit ottaa pysähdyksiä ja voltteja ja käännöksiä. Olet vain mahdollisimman hiljaa siellä selässä ja annat selkeitä apuja. Ei tarvitse ylitaivuttaa tai pyytää mitään erikoista. Käännöksessä vaan asetat ja tuet ulkoavuilla. Kyllä sä pärjäät.”

Toivottavasti, ajattelin mielessäni ja pyysin Tuikkeen liikkeelle. Meinasin pakahtua onnesta, kun tunsin sen eteenpäin vievän letkeän askelluksen. Mä ihan oikeasti ratsastin Tintun varsalla! Ja se oli mahtavaa! Tuike oli oikein oikein pehmeä suustaan ja vaikka pelasikin kuolaimella hieman, se kuitenkin keskittyi mun apuihin, teki pysähdykset ja käännöksetkin oikein mallikkaasti.

Marcus ohjasajoi Tilliä samaan aikaan kun mä ratsastin ja olin tosi yllättynyt miten hyvin Tuike kuunteli ja miten vähän se häiriintyi toisesta ratsukosta. Kun me oltiin kävelty hyvän aikaa, Marcus antoi mulle luvan ottaa vähän ravia. Mua alkoi taas jännittää, mutta yritin pysyä rentona. Maiskautin pohjeavun tueksi ja Tuike lähti ensin hieman epäröiden mutta kiihdytti sitten ihan kunnolliseen tahdikkaaseen raviin. Vähän se tuntui erikoiselta ja jokseenkin kiikkerältä aina kulmissa, ja vauhti tietysti oli vielä vähän hallitsematon, mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä että Tuike olisi lähtemässä käsistä tai ei kuuntelisi mua. Ratsastin muutaman pääty-ympyrän kumpaankin suuntaan ja siirsin sitten hengästyneenä käyntiin.

“Sehän meni tosi hyvin!” Marcus hymyili. “Anna sit vaan pitkät ohjat ja kävele vielä hetki. Se saa sit riittää tältä päivältä.”
Silitin Tuikkeen kaulaa ja kehuin sitä vuolaasti. Mun ihana pieni Tuikkeeni oli tulossa ihan oikeaksi ratsuhevoseksi

[Nanna]

Pikkuesteitä
11. helmikuuta 2018

"Laita ihan vaan toiselle pitkälle sivulle viiden puomin ravipuomisarja ja toiselle pitkälle sivulle pikku ristikko, mitä voit sitten tulla laukassa kummastakin suunnasta. Huolehdi että laukka pyörii ensin hyvin ja pidä molemmat pohkeet lähellä, että saat ratsastettua mahdollisimman suoraa tietä keskelle estettä."
Mä seisoin ratsutallin pihassa säätämässä Tuikkeen jalustinhihnoja estepituisiksi ja kuuntelin Naavan neuvoja. "Tulisitpa sä paikanpäälle neuvomaan", huokaisin. "Tuike kuitenkin keksii jotain omia metkuja."
"Hyvin se menee. Sä kyllä tiedät Tuikkeen kaikki metkut ja osaat reagoida niihin." Vanhempi nainen taputti Tuikkeen kaulaa ja näytti ihan luottavaiselta. Jos Naava uskoi että mä pystyin menemään esteitä itsenäisesti nuorella oripojalla, niin kyllä mä sitten varmasti pystyisin.
"Mutta hei mun pitää nyt lähteä kaupungille. Hyviä treenejä!"

Mä vilkutin Naavan perään ja katsahdin sitten Tuikkeeseen joka seisoi levottomana tallin pihassa. "Älä sitten keksi mitään typerää..." Ori heilautti päätään kuin myöntymisen merkiksi. Mä kiristin vielä kerran satulavyötä ja ponnistin sitten jakkaralta ratsuni selkään. Jouduin pidättämään hieman ohjista, jottei Tuike lähtenyt heti liikkeelle ja suoristin sitten itseni satulassa. Jalustimet tuntuivat ihan hyvän mittaisilta ja vyökin oli kireällä. Tuike ei ollut vielä ainakaan oppinut pullistelemisen jaloa taitoa, jota sen emä harrasti yhtä mittaa. Käänsin Tuikkeen kohti lumista metsäpolkua, joka kuljettaisi meidät suorinta reittiä ratsastuskoululle.

Tuike käveli reippain askelin korvat hörössä kuunnellen metsän ääniä. Vaikka auringosta ei taas tänään ollut tietoakaan, oli ilma hieman edellistä lämpimämpi ja linnut lauloivat puissa täyttä häkää. Ehkä kevät oli ihan oikeasti tulossa. Tämä talvi oli kyllä tuntunut ihan älyttömän pitkältä ja pakkanenkin oli ajoittain kiristynyt melkein kahteenkymmeneen. Eikä asiaa ollut yhtään auttanut superpitkät työpäivät, joiden päätteeksi olin ollut ihan naatti ja lähinnä lahnannut sohvalla television ääressä. En todella malttanut odottaa aurinkoisia päiviä ja sitä energian määrää jota siitä saisi. Tuiketta kyllä energian puute ei näyttänyt vaivaavan, vaan heti vähän isommalle tielle päästyämme se oli jo pyrkimässä raville.

Saatuani Tuikkeen rauhoitettua, huomasinkin kaksi tutun näköistä hahmoa tulossa Maalaismiehentietä pitkin päätien suunnalta. Pysäytin orin tien laitaan ja vilkutin Kassulle ja Elvalle, joka muistaakseni omisti pienen Lettu-ponin. "Moooi, ootko sä tulossa maneesille ratsastamaan?" Kassu kysyi tullessaan kohdalle.
"Me siis vaan törmättiin bussipysäkillä ja aateltiin kävellä samaa matkaa", Elva selitti heti perään.
"Haha, joo mul olis tarkotuksena vähän mennä puomeja ja hypätä Tuikkeen kanssa", vastasin nauraen.
"Oo siistiä, voidaanko me tulla kattomaan?" Kassu innostui.
"No joo, mä itseasiassa tarviin varmaan vähän apua." Me lähdettiin yhtä matkaa kävelemään kohti ratsastuskoulun tiluksia.
"Ootko sä vielä hypännyt Tuikkeen kanssa kuinka paljon. Eikös se oo aika nuori?" Elva kysyi.
"En hirveesti, mitä nyt muutaman kerran Naavan valvovan silmän alla."

Me juteltiin niitä näitä koko matka tallille, jossa Elva kävi nopeasti heittämässä kassinsa tallitupaan ja sitten me siirryttiin yhdessä maneesiin. Ohjeistin Kassua ja Elvaa rakentamaan puomisarjan ja esteen oikeaan paikkaan ja verryttelin samalla Tuikkeen. Sen ravi oli parantunut huimasti tässä puolen vuoden aikana, se oli paljon tasapainoisempaa ja tempoa pystyi säätelemään paremmin. Vielä Tuike hieman sääti omiaan ja sitä sai taivuttaa oikein huolellisesti oikeiden apujen kanssa, jotta ympyröistä ja volteista tuli pyöreitä. Ravailin kumpaankin suuntaan ottaen aina välillä käynti siirtymisiä ja sitten aloimme tulemaan puomeja. Ensin meillä oli vähän vaikeuksia löytää oikeaa tempoa, jotta askeleet sattuisivat sopiviin väleihin, mutta kun se saatiin korjattua, ylitti Tuike puomeja oikein tasapainoisesti ja keskittyen tehtävään. Tulimme puomeja vielä toiseenkin suuntaan ja otimme sitten välikäynnit.

"Sehän osaa käyttäytyä tosi mallikkaasti", Elva kehui.
"Pitää kyllä koputtaa puuta ettei tää oo vielä keksinyt mitään temppuja", nauroin Tuikkeen selästä. "Toivottavasti laukka ja toi este menee yhtä hyvin."

Ja kyllähän se sitten menikin. Tuike vähän kiihdytteli esteen jälkeen ja tekipä se pari pikku pukkiakin, mutta askeleet sattuivat hyvin esteelle eivätkä kaviot kolahtaneet puomeihin kertaakaan. Kyllä Tuikkeesta vielä hyvä estehevonen tulisi.

[Aleksi]